Tulin juuri hammaslääkäristä ja odotellessani omaa vuoroani, lueskelin Painonvartijat-lehteä. Siinä oli mielenkiintoinen kirjoitus laihtumisesta ja minkälaisen elämän laihtuja uskoo saavansa laihduttuaan. Asiantuntijana artikkelissa oli psykologi, mutta en muista nimeä, enkä tullut katsoneeksi, kuinka uusi tai vanha lehti oli.
Tämä psykologi kertoi, että suurin osa ihmisistä elää sitten-kun-elämää, ei siis pelkästään lihavat. Sitten, kun velat on maksettu, sitten, kun lapset ovat isoja, sitten, kun olen norm. painoinen...Tämä tukee sitä ajatusta, että elämää pitäisi "opetella" elämään nyt, eikä sitten-kun. Olipa syy mikä tahansa. Muuten voi käydä niin, että huomaa elämän hurahtaneen ja aina on vain tavoite sitten-kun.
Samassa artikkelissa oli myös siitä, miten ympäristö suhtautuu laihtuneeseen ihmiseen. Esim. jotkut aviomiehet/-vaimot voivatkin tulla mustasukkaisiksi, eivätkä oikein hyväksy toisen muuttunutta ulkonäköä. Toiset taas ovat ylpeitä ko. asiasta.
Oli myös juttua siitä, kuinka laihtunut itse suhtautuu omaan muutokseensa. On opittava omat uudet "rajat". Vaikka peilistä katsoo hoikka itse, ei oikein osaa ajatella itseään hoikkana. Siihenkin tarvitaan aikaa, että sisäistää muuttuneen muotonsa.
Oli mielenkiintoinen artikkeli, mutta valitettavasti en tiedä, koska lehti on ilmestynyt enkä muista psykologin nimeä. Mutta vakuutan, että juttu ei ole minun keksimäni :) Halusin vain tuoda tänne palstalle, kun täälläkin on ollut juttua, että aviopuoliso haluaa toisen laihtuvan ym. mitä artikkelissa oli.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Totta varmasti joka sana. Itse olen laihtunut 10 kg parissa kuukaudessa ja mieheni on ylpeä minusta ja kannustaa jatkamaan. En käsitä puolisoita, jotka eivät osaa iloita laihduttajan kanssa yhdessä muuttunutta olemusta. Siihenhän parisuhde perustuukin, toisen kunnioittamiseen ja huomioimiseen.
Sitten kun -ajatus ei ole itsellenikään vieras. Monesta asiasta ajattelen juuri noin. Esim. tämän laihduttamisen kanssa mietin, että käyn uimassa tai menen terassille kun olen "ihmisen mitoissa". Nämä nyt olivat pieniä esimerkkejä, isompiakin asioita löytyy. Mutta tunnen henkilöitä, jotka eivät häpeä kilojaan ja elävät täyttä elämää. Itse olen sen verran estynyt, että mietin aina, mitä muut minusta ajattelevat.
Uskon, että sekin päivä koittaa kun olen ylpeä itsestäni ja laihtuneesta varrestani. Toivon vain Luojalta voimia ja pitkäjänteisyyttä jaksaa.
Voimia kaikille laihduttajille ja hyvää kesää! Äläkää unohtako välillä myös herkutella ja nauttia elämästä. Siis nyt eikä sitten...
aion syödä ja juoda just mitä tykkään ja mihin itselläni vaan on varaa. Sen tuloksena sitten lihon taikka laihdun, ei ole asiaa kenelläkään tulla mitään urputtamaan, koska itse olen eläkkeeni ansainnut. Ja tähänastisen 20-vuotisen urani aikana en ole sairastanut kuin alta viisi päivää flunssaakaan niin että jos eläkeiässä sairastun ei ole edelleenkään kenelläkään varaa urputtaa: olen kuluni sairasvakuutusmaksuin maksanut.
PISTE.
Nyt vielä koitan pysyä kantimissa ja luen kaiken maailman urputuksia, jotta sen eläkeiän joskus näkisin...
Tässä innoittunut vuodatus aiheesta "Sitten kun..."
Iloista kesää kaikille, nyt ja tässä :)
Minä olen jo eläkkeellä, mutta kylläkin sairaseläkkeellä, joten en vielä ole vanha, keski- ikäinen kylläkin. Ylipainoa on ja kolesteroliarvot pielessä. Lääkäri määräsi kolesterolilääkkeen ja kovasti tenttasi syömisiäni. Ei saisi niitä eläinrasvoja syödä jne. Mulle tuli ihan sellanen tunne, että ihan ylempien taholta tulee tuo urputus ja "valistus" tuon syömisenkin suhteen, ei auta vaikka kuinka olisi sairasvakuutuksensa maksanut. Mutta eikö se kuitenkin ole kunkin oma asia tuo syöminen? Siinä mielessä ymmärrän sua hyvin. Itse yritän rajoittaa kyllä rasvojen käyttöä, ei pelkästään siksi etten sairastu, vaan myös että mahtuu vaatteet päälle.
ja kun eivät itsekään tiedä mitä ja miten pitäisi syödä. Suositukset ja pelotteet vaihtuvat tasaisin väliajoin. Munalla töihin - kolesteroli nousee - ei nousekaan jne. Ja täällä urputetaan kun ei noudateta KTL:n suosituksia - parin vuoden päästä niillä lähtee henki...
"Esim. jotkut aviomiehet/-vaimot voivatkin tulla mustasukkaisiksi, eivätkä oikein hyväksy toisen muuttunutta ulkonäköä. Toiset taas ovat ylpeitä ko. asiasta. "
Meiltä loppui avioliitto kun laihduin 100kg.sta normaalipainoiseksi. Mies ei kuulemma kestänyt jatkuvaa muiden miesten tuijottamista...
Joo, niinhän siinä artikkelissa sanottiin. Sinänsä kumma juttu, olisi mielenkiintoista tietää se oikea syy, miksi miehesi ei kestänytkään muuttunutta olemustasi. Vai oliko sitten todella niin mustasukkainen, että 100kg vaimoa, jota ei tuijoteta, oli "turvallista" ja uusi hoikka vaimo "pelottava".