Olen syntynyt fiksuna ja pystyn tekemään itsenäisiä päätelmiä. Tarvitsen aina faktaa uskoakseni johonki asiaan. Tämän takia en pääse nyt taivaaseen. Auttekaa vähän.
Auttakeehan ytte
Tero ..
3108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vai faktaa...
Ei sinun tarvitse kuin uskoa Jeesukseen. Faktaa saat rauhantunteesta, joka tulee sydämeesi kun uskot, luet Raamattua, rukoilet, saat rukousvastauksia. Tavanomainen ahdistus häipyy. Rauhantunne voi olla alussa yliluonnollistakin. Huomaat ehkä, että ilo tuntuu sanan varsinaisessa merkityksessä, sydämmessä asti. Ei niinkuin normaalisti olisit vaan iloinen. Kaikki asiat tuntuvat "täydemmiltä". Et pelkää enää samalla tavoin kuolemaa.
Minä nyt en ole paras mahdollinen kertomaan, mutta ehkäpä joku toinen osaa paremmin.
oikeassa. Kun faktaa ei ole näkynyt, ei näy eikä ole edes odotettavissa, on parempi olla pakottamatta itseään uskomaan olemattomiin. Hyvä juttu on se, että taivastakaan ei ole, joten et ole menettänyt yhtään mitään.
Fiksuus ja kyky tehdä itsenäisiä päätelmiä eivät ole suurempia kuin Kristuksen Armo.
Pikkuvinkkinä Fakta oli se päivä, jolloin Kristus kuoli ristillä, silloin olisi tullut loppu ihmisten elämälle niin maassa kuin taivaassa.
Se että sinä ja minä elämme on Jeesuksen kautta tullut mahdollisuus kuolemattomuuteen.
Tykkäisitkö? Tarvitset Jumalan Herätystä elämääsi. Kunhan syksyllä herätyskokoukset alkavat jälleen seurakunnissa, voisit alkaa käymään niissä. Babtistit, helluntailaiset, vapaakirkko - hyviä perusvalintoja. Siksi käymään, että kuulet mistä on kyse ja minkälainen on Messias, joka on tuleva sinut pelastamaan iankaikkiselta kuolemalta (huom. ei maanpäällisestä elämästä).
Mitäs jos pistettäis kännyt ristiin ja pyydettäisi Jeesusta antamaan synnit anteeksi ja opastamaan pelastuksen tielle.