Hain tuossa kirjoitusta, jonka Matti Vanhanen olisi kirjoittanut 1981 ja, jossa hän rökittää niitä, jotka silloin epäilivät Kekkosen paluuta hoitamaan virkaansa.
Olen sen joskus nähnyt.
En löytänyt enkä viitsinyt enää hakea.
Mutta löysin tällaisen;
ANTTI MULARI 22.2: MENNEISYYTTä KATSOTTAVA ROHKEASTI SILMIIN
Urho Kekkosen valinnasta ensimmäisen kerran tasavallan presidentiksi tuli viime viikolla kuluneeksi 50 vuotta. Kekkonen joutui väistymään virastaan syksyllä 1981, minkä jälkeen Suomella on ollut peräkkäin kolme sosialidemokraattia presidenttinä. Keskustalaiset syyttävät usein vasemmistoa hurmahenkisyydestä ja kuvien kumartelusta. Keskustalaisuus korostaa omilla aivoilla ajattelua, kuvien palvonta ei kuulu aatteeseemme, ja puolueessa on positiivisessa mielessä jäljellä vielä vanhaa kunnon herravihaa. Minulta itseltäni kysellään usein, ketä poliitikkoa pidän esikuvanani. Olen vastannut kysymykseen: En ketään. Kaikissa meissä on omat hyvät ja puolemme. Kaikki keskustalaiset eivät tätä valitettavasti ymmärrä. Useimmiten idolia haettaessa kuulee mainittavan Urho Kekkosen nimen.
On totta, että Kekkonen oli monessa suhteessa mies paikallaan. Hän kehitti maatamme agraarivaltiosta kohti modernia teollisuusyhteiskuntaa ja piti samaan aikaan huolen aluepolitiikasta.
Ulkopolitiikassa Kekkonen oli todellinen velho ja nykysukupolvi on hänelle paljosta velkaa. Kekkonen puolusti myös tavallista kansaa ”herroja” vastaan.
Oma, nyt jo edesmennyt isoisänikin oli 1960-luvulla johtamassa karvalakkilähetystöä Helsingissä Oulujoki Oy:n nostettua omavaltaisesti vedenkorkeutta Hyrynsalmella, niin että vesi tulvi pelloille. Oulujoki Oy oli kieltäytynyt maksamasta asianmukaisia korvauksia viljelijöille. Helsingissä presidentti otti tuohtuneet matkalaiset vastaan ja totesi: ”Kyllä te olette aivan oikealla asialla poijjat!”
Presidentti ohjasi Hyrynsalmen isäntien valtuuskunnan lakimiehen puheille ja lähetti myllykirjeen Oulujoki Oy:n toimitusjohtajalle. Kainuun miehet saivat palata tyytyväisinä kotiin. En ihmettele, miksi mummolani seinää koristaa edelleen Urkin kuva.
Valitettavasti kaikki Kekkoseen liittyvät asiat eivät kuitenkaan ole yhtä mairittelevia. Kekkonen oli vallassa liian pitkään, ja valta turmeli hänet, niin kuin on turmellut niin monen hallitsijan maailman sivu. Valtansa pönkittämiseksi Kekkonen alkoi yhä useammin puuttua lehdistön toimintaan ja sananvapauteen.
Presidentti teki myös selväksi, että hänen itsensä arvostelu on yhtä kuin Suomen ulkopolitiikan arvostelu. Kaiken huipentuma oli Kekkosen valinta presidentiksi vuoden 1973 poikkeuslailla, jonka myötä Kekkonen viestitti olevansa Suomen suvereeni diktaattori.
Kekkonen teki hallaa puolueelle myös jättämällä seuraajakandidaattinsa Johannes Virolaisen ja Ahti Karjalaisen kaltaiset kyvyt paitsioon. Luultavasti hän toimi parhaan ymmärryksensä mukaan asettuessaan ehdokkaaksi vielä vuoden 1978 vaaleissa. Kuitenkin hän oli tuolloin jo hyvin iäkäs ja hänen ennen niin rautainen terveytensä oli horjunut jo pitkän aikaa, vaikka kansalle annettiin mediassa samaan aikaan päinvastaista kuvaa. Toisaalta Neuvostoliitto oli vielä tukevasti vanhan kaartin hallinnassa. Kukaan ei voinut tietää, että vajaan kymmenen vuoden päästä tilanne Neuvostoliitossa olisi aivan toinen.
On mielenkiintoista verrata Kekkosen hallintoa nykyisen Venäjän presidentti Putinin hallintoon. Molemmilla näyttää olevan sama hajoita ja hallitse -tyyli. Suomessa puhutaan ”Venäjän vaillinaisesta demokratiasta”. Ehkä asiantuntijoittemme on niin helppo analysoida Venäjän historiaa, koska olemme eläneet vastaavanlaisen hallintokulttuurin maassa, ottaen tietysti huomioon maittemme asukaslukujen, pinta-alojen jne. erot.
Pääministeri Matti Vanhasen ja Urho Kekkosen saamaa kannatusta on vertailtu vaalien jälkeen. Se on kuitenkin turhaa, jopa naurettavaa. Vuoden 1956 ja 2006 vaalit ovat eri asia.
Myös henkilöt ovat erilaisia; Vanhanen totesi itsekin kampanjan jälkeisessä kiitoskirjeessään, että Kekkonen on Kekkonen ja Vanhanen on Vanhanen. Vanhanen on sovinnollinen keskustelija, hän on rauhallinen ja harkitsevainen.
50 vuodessa maailma on muuttunut. Presidentin valtaoikeuksia on karsittu ja demokratian asema vahvistunut. Jos joku yrittäisi nyky-yhteiskunnassamme harjoittaa kekkoslaista poliittista kulttuuria, hänet pantaisiin nopeasti ruotuun.
Viime perjantain Suomenmaassa Juha Mauno kirjoitti artikkelissaan ”Tärkeästä päivästä on kulunut 50 vuotta” tunkiohistorioitsijoista, joilla hän epäilemättä viittasi Lasse Lehtisen ja Hannu Rautkallion kaltaisiin ”tutkijoihin”. Samassa artikkelissa Mauno totesi, että on kasvanut uusi sukupolvi, joka tietää Kekkosesta vain historian lehdiltä.
Edelleen Mauno esitti toivomuksen, että Urho Kekkosta arvostavat aikalaiset kertoisivat nuorelle polvelle oikeita muistoja siitä, miten suuri valtiomies Kekkonen ohjasi maatamme karikkoisina vuosikymmeninä.
Ymmärrän Maunon kauniin ajatuksen, mutta en voi sitä kannattaa. Historian ja mediakulttuurin opiskelijana olen sitä mieltä, ettei Juhani Suomen tekemä kekkos-tutkimus vastaa uuden sukupolven vaatimuksia.
Kommentillani en halua vähätellä Suomen ansioita historioitsijana ja kekkos-tutkijana. Haluan vain viestittää, että jokaisen sukupolven on kirjoitettava historia uudelleen. Juhani Suomi ei Kekkosen aikalaisena voi sen enempää kuin Lasse Lehtinenkään nähdä asioita tarpeeksi objektiivisesti.
Uudella sukupolvella on kyky nähdä asiat asioina, ylilyönnit ylilyönteinä ilman, että niihin liittyisi turhaa dramatiikkaa, henkilöpalvonnasta puhumattakaan.
Antti Mulari
Keskustaopiskelijoiden
liittohallituksen jäsen
Kirjoitus on julkaistu Suomenmaa –lehdessä 22.2.2006
**********
Noin.
Olisiko tuossa nyt sitä Kekkosen hyviä ja huonoja puolia esiintuovaa kirjoitusta?
Sellaista, jota täälläkin on yritetty tarjota?
Ja, josta on saaneet tarjoajat raivostuneet kepulaiset silmilleen, sillä Kekkonenhan on kepulaisten jumala, josta ei saa sanoa kuin hyvää.
Muistakaa.
Kekkosesta ei saa sanoa kuin hyvää, muuten kepulainen suuttuu ja mustaksi muuttuu..
Olen sen joskus nähnyt.
En löytänyt enkä viitsinyt enää hakea.
Mutta löysin tällaisen;
ANTTI MULARI 22.2: MENNEISYYTTä KATSOTTAVA ROHKEASTI SILMIIN
Urho Kekkosen valinnasta ensimmäisen kerran tasavallan presidentiksi tuli viime viikolla kuluneeksi 50 vuotta. Kekkonen joutui väistymään virastaan syksyllä 1981, minkä jälkeen Suomella on ollut peräkkäin kolme sosialidemokraattia presidenttinä. Keskustalaiset syyttävät usein vasemmistoa hurmahenkisyydestä ja kuvien kumartelusta. Keskustalaisuus korostaa omilla aivoilla ajattelua, kuvien palvonta ei kuulu aatteeseemme, ja puolueessa on positiivisessa mielessä jäljellä vielä vanhaa kunnon herravihaa. Minulta itseltäni kysellään usein, ketä poliitikkoa pidän esikuvanani. Olen vastannut kysymykseen: En ketään. Kaikissa meissä on omat hyvät ja puolemme. Kaikki keskustalaiset eivät tätä valitettavasti ymmärrä. Useimmiten idolia haettaessa kuulee mainittavan Urho Kekkosen nimen.
On totta, että Kekkonen oli monessa suhteessa mies paikallaan. Hän kehitti maatamme agraarivaltiosta kohti modernia teollisuusyhteiskuntaa ja piti samaan aikaan huolen aluepolitiikasta.
Ulkopolitiikassa Kekkonen oli todellinen velho ja nykysukupolvi on hänelle paljosta velkaa. Kekkonen puolusti myös tavallista kansaa ”herroja” vastaan.
Oma, nyt jo edesmennyt isoisänikin oli 1960-luvulla johtamassa karvalakkilähetystöä Helsingissä Oulujoki Oy:n nostettua omavaltaisesti vedenkorkeutta Hyrynsalmella, niin että vesi tulvi pelloille. Oulujoki Oy oli kieltäytynyt maksamasta asianmukaisia korvauksia viljelijöille. Helsingissä presidentti otti tuohtuneet matkalaiset vastaan ja totesi: ”Kyllä te olette aivan oikealla asialla poijjat!”
Presidentti ohjasi Hyrynsalmen isäntien valtuuskunnan lakimiehen puheille ja lähetti myllykirjeen Oulujoki Oy:n toimitusjohtajalle. Kainuun miehet saivat palata tyytyväisinä kotiin. En ihmettele, miksi mummolani seinää koristaa edelleen Urkin kuva.
Valitettavasti kaikki Kekkoseen liittyvät asiat eivät kuitenkaan ole yhtä mairittelevia. Kekkonen oli vallassa liian pitkään, ja valta turmeli hänet, niin kuin on turmellut niin monen hallitsijan maailman sivu. Valtansa pönkittämiseksi Kekkonen alkoi yhä useammin puuttua lehdistön toimintaan ja sananvapauteen.
Presidentti teki myös selväksi, että hänen itsensä arvostelu on yhtä kuin Suomen ulkopolitiikan arvostelu. Kaiken huipentuma oli Kekkosen valinta presidentiksi vuoden 1973 poikkeuslailla, jonka myötä Kekkonen viestitti olevansa Suomen suvereeni diktaattori.
Kekkonen teki hallaa puolueelle myös jättämällä seuraajakandidaattinsa Johannes Virolaisen ja Ahti Karjalaisen kaltaiset kyvyt paitsioon. Luultavasti hän toimi parhaan ymmärryksensä mukaan asettuessaan ehdokkaaksi vielä vuoden 1978 vaaleissa. Kuitenkin hän oli tuolloin jo hyvin iäkäs ja hänen ennen niin rautainen terveytensä oli horjunut jo pitkän aikaa, vaikka kansalle annettiin mediassa samaan aikaan päinvastaista kuvaa. Toisaalta Neuvostoliitto oli vielä tukevasti vanhan kaartin hallinnassa. Kukaan ei voinut tietää, että vajaan kymmenen vuoden päästä tilanne Neuvostoliitossa olisi aivan toinen.
On mielenkiintoista verrata Kekkosen hallintoa nykyisen Venäjän presidentti Putinin hallintoon. Molemmilla näyttää olevan sama hajoita ja hallitse -tyyli. Suomessa puhutaan ”Venäjän vaillinaisesta demokratiasta”. Ehkä asiantuntijoittemme on niin helppo analysoida Venäjän historiaa, koska olemme eläneet vastaavanlaisen hallintokulttuurin maassa, ottaen tietysti huomioon maittemme asukaslukujen, pinta-alojen jne. erot.
Pääministeri Matti Vanhasen ja Urho Kekkosen saamaa kannatusta on vertailtu vaalien jälkeen. Se on kuitenkin turhaa, jopa naurettavaa. Vuoden 1956 ja 2006 vaalit ovat eri asia.
Myös henkilöt ovat erilaisia; Vanhanen totesi itsekin kampanjan jälkeisessä kiitoskirjeessään, että Kekkonen on Kekkonen ja Vanhanen on Vanhanen. Vanhanen on sovinnollinen keskustelija, hän on rauhallinen ja harkitsevainen.
50 vuodessa maailma on muuttunut. Presidentin valtaoikeuksia on karsittu ja demokratian asema vahvistunut. Jos joku yrittäisi nyky-yhteiskunnassamme harjoittaa kekkoslaista poliittista kulttuuria, hänet pantaisiin nopeasti ruotuun.
Viime perjantain Suomenmaassa Juha Mauno kirjoitti artikkelissaan ”Tärkeästä päivästä on kulunut 50 vuotta” tunkiohistorioitsijoista, joilla hän epäilemättä viittasi Lasse Lehtisen ja Hannu Rautkallion kaltaisiin ”tutkijoihin”. Samassa artikkelissa Mauno totesi, että on kasvanut uusi sukupolvi, joka tietää Kekkosesta vain historian lehdiltä.
Edelleen Mauno esitti toivomuksen, että Urho Kekkosta arvostavat aikalaiset kertoisivat nuorelle polvelle oikeita muistoja siitä, miten suuri valtiomies Kekkonen ohjasi maatamme karikkoisina vuosikymmeninä.
Ymmärrän Maunon kauniin ajatuksen, mutta en voi sitä kannattaa. Historian ja mediakulttuurin opiskelijana olen sitä mieltä, ettei Juhani Suomen tekemä kekkos-tutkimus vastaa uuden sukupolven vaatimuksia.
Kommentillani en halua vähätellä Suomen ansioita historioitsijana ja kekkos-tutkijana. Haluan vain viestittää, että jokaisen sukupolven on kirjoitettava historia uudelleen. Juhani Suomi ei Kekkosen aikalaisena voi sen enempää kuin Lasse Lehtinenkään nähdä asioita tarpeeksi objektiivisesti.
Uudella sukupolvella on kyky nähdä asiat asioina, ylilyönnit ylilyönteinä ilman, että niihin liittyisi turhaa dramatiikkaa, henkilöpalvonnasta puhumattakaan.
Antti Mulari
Keskustaopiskelijoiden
liittohallituksen jäsen
Kirjoitus on julkaistu Suomenmaa –lehdessä 22.2.2006
**********
Noin.
Olisiko tuossa nyt sitä Kekkosen hyviä ja huonoja puolia esiintuovaa kirjoitusta?
Sellaista, jota täälläkin on yritetty tarjota?
Ja, josta on saaneet tarjoajat raivostuneet kepulaiset silmilleen, sillä Kekkonenhan on kepulaisten jumala, josta ei saa sanoa kuin hyvää.
Muistakaa.
Kekkosesta ei saa sanoa kuin hyvää, muuten kepulainen suuttuu ja mustaksi muuttuu..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Saattaa olla, jos sen riveissä on enemmänkin noin viisaita nuoria! Tuo voisi olla vaikka kirjoittamani.
Toivoisinpa Oiva Härkösen ja eräiden muiden täysin yksisilmäisten kritiikittömästi Kekkosta palvovien tuon lukevan ja ajattelevankin lukemaansa.
Otan tuon talteen ja saatan palata siihen joskus. Täytyypä tutkia netistä tarkemmin tuon Antti Mularin tiedot; hän taatusti on kepun tulevaisuuden nimiä, jos kepulla yleensä tulevaisuutta on. Tuollaisten nuorten miesten ansiosta sitä saattaa ollakin, ja silloin tuskin tarvitsee edes lisätä - valitettavasti.
Varmaankaan et ihan kaikkea allekirjoita, mitä tuo Mulari tuossa kirjoittaa.
Eihän se ole tarkoituskaan kenenkään muunkaan välisessä keskustelussa, että oltaisiin joka asiasta prikulleen samaa mieltä.
Tärkeämpää kai olisi se, että eriävät näkemykset eivät johtaisi silmittömään sanasotaan.
En siitä sinua syytä ja eräs MPP:n kintereillä roikkuva herhiläinen sai muuten tuosta asiasta hyvän huomautuksen, lienet huomannut.
Se on jo poistettu.
Mutta..aaahh.., tuo Mularin kirjoitus.
Pääpointiksi siitä siis tietysti tulisi nostaa juuri tuo, että ei ole vain mustaa ja valkoista, hyvää tai pahaa.
Yksisilmäisyys on sitäpaitsi epäuskottavaa.
Sen on Oiva Härkönen(kin), usein jopa minunkin harmikseni todistanut.
- Antti Mularin kirjoitusta. Kiitos sinulle, että toit sen saitille!
Me keskustalaiset nyökyttelemme Antti Mularin kirjoitukselle tyytyväisinä. Siinä ei ollut mitään Lasse Lehtisen, Hannu Rautkallion ja JormaKKorhosen kirjoitusten tyylistä loanheittoa keksittyine väitteineen.
Oikeastaan jäi kaipaamaan enemmänkin konkreettisia mutta edellä mainituista arvostelijoista poiketen enemmän esimerkkejä Kekkosen huonoista puolista. Tuossahan lähinnä lueteltiin jo Kekkosen presidenttikaudella yleisesti kritisoituja asioita. Ahti Karjalaiseen Kekkosen seuraajaehdokkaana olisin suhtautunut Mularina kriittisemmin.
>Historian ja mediakulttuurin opiskelijana olen sitä mieltä, ettei Juhani Suomen tekemä kekkos-tutkimus vastaa uuden sukupolven vaatimuksia.
...minun Kekkosesta kertomassani olisi mitään keksittyjä väitteitä. Eikä niitä ole Lasse Lehtisen tai Hannu Ratkallion tutkimuksissakaan, jotka on täysin dokumentoitu lähteillä.
Kun Juhani Suomi pysrki lyttäämään tohtori Rautkallion sanoen, että "tiedeyhteisö on sulkenut hänet ulkopuolelleen", "tiedeyhteisöstä" nousi heti Rautkalliota voimakkaasti puolustavia puheenvuoroja, joissa todettiin, että sekä amerikkalaisessa yliopistossa että Tampereen yliopistossa professorina toimiva mies on tiedeyhteisön jäsen jos kuka.
Tohtori Martti Häikiö kirjassaan "Historia ja väärät profeetat" toteaa, että "Hannu Rautkalliolla on poikkeuksellinen kyky löytää uusia lähteitä", ja niin todella on. Toivottavasti on edelleen, vaikka Venäjän arkistot ovatkin taas suljetut ulkomaalaisilta tutkijoilta.
Minun vaatimaton kekkostutkielani oli myös täysin dokumentoitu, perustui lähes 30 eri kirjoittajan kirjoihin, varsin vähän Lehtisen tai Rautkallion kertomaan.
Antti Mulari tuossa antaa luut, joiden ympärille minä toin "lihaa". Eli siinä sanotaan lyhyesti se, josta minä kerroin yksityiskohtaisia esimerkkejä:
- - -
Valitettavasti kaikki Kekkoseen liittyvät asiat eivät kuitenkaan ole yhtä mairittelevia. Kekkonen oli vallassa liian pitkään, ja valta turmeli hänet, niin kuin on turmellut niin monen hallitsijan maailman sivu. Valtansa pönkittämiseksi Kekkonen alkoi yhä useammin puuttua lehdistön toimintaan ja sananvapauteen.
Presidentti teki myös selväksi, että hänen itsensä arvostelu on yhtä kuin Suomen ulkopolitiikan arvostelu. Kaiken huipentuma oli Kekkosen valinta presidentiksi vuoden 1973 poikkeuslailla, jonka myötä Kekkonen viestitti olevansa Suomen suvereeni diktaattori.
- - -
On mielenkiintoista verrata Kekkosen hallintoa nykyisen Venäjän presidentti Putinin hallintoon. Molemmilla näyttää olevan sama hajoita ja hallitse -tyyli. Suomessa puhutaan ”Venäjän vaillinaisesta demokratiasta”. Ehkä asiantuntijoittemme on niin helppo analysoida Venäjän historiaa, koska olemme eläneet vastaavanlaisen hallintokulttuurin maassa,
Sehän pidettiin oikein Lipposen suojeluksessa. Mites Rautkallion ja Lehtisen teoriat siellä otettiin vastaan?
Hannu Rautkallio ei ole, eikä ole koskaan ollut professorina missään yliopistossa. Dosenttina hän on jonkin aikaa toiminut Tampereen ja Helsingin yliopistoissa, mutta välttämättä hänellä ei enää nykyisin ole dosentuurejakaan missään yliopistossa. Sitä paitsi professorin ja dosentin ero on valtava, kuten jokainen yliopistossa opiskellut tietää.
Tuskinpa Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkalliokaan niin typeriä olisivat, etteivät käyttäisi tutkimustensa pohjana kirjallisia lähteitä. Niin alkeellisesta virheestähän jokainen jäisi kiinni. Sen sijaan kaikki eivät osaa suhtautua lähteisiin kriittisesti tai tekevät niistä tulkintoja, joihin muut tutkijat eivät päätyisi. Itse asiassa tulkintamahdollisuuksia on normaalistikin monia ja siksi eri tutkijat tekevät erilaisia johtopäätöksiä. Lehtinen ja Rautkallio eivät kuitenkaan vertaile näitä vaihtoehtoja ja perustele omia valintojaan.
...taitaa tosiaankin olla "vain" dosentti Tampereen yliopistossa, jossa vuodesta 1989 saakka hoitamansa poliittisen historian dosentuurin ohessa hän on yltänyt poikkeuksellisen mittavaan kirjalliseen tuotantoon tutkimuksistaan, joita kyllä tiedepiireissä arvostavat muut paitsi Juhani Suomi.
Kyllä hän professorikin on ollut, eli vieraileva apulaisprofessori Minnesotan yliopistossa Yhdysvalloissa 1988-90 ja Venäjän kansainvälisten suhteiden instituutin (MGIMO) vieraileva professori vuodesta 1992 alkaen ja taitaa olla edelleen.
Lisäksi hän on ollut mm. Korkeakoulu- ja tiedepoliittisen tutkimussäätiön toiminnanjohtajana, Yrittäjäinstituutin toimitusjohtajana ja rehtorina, Center for Strategic and International Studiesin tutkijana Washingtonissa ja Hubert Humbrey instituutin vierailevana tutkijana Yhdysvaltojen Minneapoliissa. Ei siis ihan mitätön mies.
Ylläolevat tiedot perustuvat Kuka Kukin On -kirjan vuoden 2002 painokseen.
Tri Hannu Rautkallion ja Tri Lasse Lehtisen johdolla Suomi kaataa "Kekkosen kulisseja", mikä erityisesti harmittaa Suomislaisia perässähiihtäjiä. Juhani Suomella on takana loistava tulevaisuus.
Täytyy sanoa, että nuorilla on Kekkosesta terveempää näkemystä kuin hänen aikalaisillaan joko sokeassa kannatuksessa tai silmittömässä vastustuksessa.
Paistaahan tuossa Mularin puheenvuorossa läpi keskustalainen ja siis Kekkoselle ehkä turhan myönteinen pohjavire, mutta kunnollisena nuorena hänen rehellisyytensä ilmeisesti vaatii tunnustamaan, että Kekkosessa oli myös kovin huonoja puolia.
Kekkosessa oli miestä moneksi, kuten Jorma Korhonen täällä on usein todennut ja todistanut!
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/histo/pg/tuomisalo/kokoomus.pdf