Viimeinen tuomio

”Ja minä näin suuren ,valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.

Ja minä näin kuolleet,suuret ja pienet ,seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin;

ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella ,mitä kirjoihin oli kirjoitettu ,tekojensa mukaan .

Ja meri antoi ne kuolleet jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin ,kukin tekojensa mukaan .

Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema ,tulinen järvi.

Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu ,se heitettiin tuliseen järveen.” Ilm. 20:11-15.

Näin koruttomasti Raamatun apostoli Johannes kuvaa Jumalan antamassa ilmestyksessä kuolleitten tuomiota eli ns. viimeistä tuomiota. Tämä ilmoitus painottaa erityisesti kahta seikkaa :elämän kirjaa ja kuolleitten tuomiota heidän tekojensa mukaan.

Elämän kirja on myös Teurastetun Karitsan, eli Jeesuksen kirja, ks. Ilm. 13:8. Siihen saavat nimensä kaikki ne ihmiset jotka ristinryövärin tavoin tunnustavat Jeesuksen Jumalan valtakunnan hallitsijaksi ja syntiensä sovittajaksi. Siksi heidän kuolematon sielunsa elää paratiisissa kuoleman jälkeen ,ks. Luuk. 23:39-43. Olenko siis helvetistä pelastunut ihminen jonka nimi on kirjoitettu Jeesuksen elämän kirjaan?

Ilmestyskirjan kuvaamalla viimeisellä tuomiolla kaikki kuolleet tuomitaan siis tekojensa mukaan. On huomattava että Jeesus puhuu myös elävien ihmisten tuomiosta silloin kun hän tulee kirkkaudessaan enkeliensä kanssa. Taivaallisen Kuninkaan eteen kootaan kaikki kansat, ja ” Hän erottaa toiset toisista ,niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista” Matt. 25: 31-46.Elävien ja kuolleitten tuomiot on siis syytä erottaa toisistaan.

Kuitenkin nämä molemmat väkevät Raamatun profetiat vastaansanomattomasti kumoavat sen väitteen ettei ihmisen teoilla olisi merkitystä hänen sielunsa pelastumisessa. Tästähän mm. luterilaiset ovat kiistelleet katolisten kristittyjen kanssa satojen vuosien ajan.

Valkoisen valtaistuimen tuomiolla Herran käskystä meri antaa kuolleet tuomittaviksi.Maalla oleva Kuolema eli hauta antaa jumalattomien ihmisten ruumiit. Tuonela antaa sielun (kuoleman jälkeen jumalattoman ihmisen sielu joutuu tuonelan vaivaan rikkaan miehen tavoin, ks. Luuk.16:23) Ja niin seisovat Jeesuksen viholliset kokonaisina ihmisinä viimeisellä tuomiolla Herransa edessä.

Sinut ja minut herätetään kuolleista. Olenko siis helvetistä pelastunut ihminen jonka nimi on Jumalan tekemässä elämän kirjassa?

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2
17347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Muisti loppuu Win 3.11:ssä - mitä tehdä, voiko kukaan auttaa?? Toisaalta siitä viis koska näin tämä maailma rullaatirullaa >>>

Kvanttifluktuaatio. Alkuröyhtäisy. Laajeneminen. Vahva ydinvoima. Hiukkasten ja antihiukkasten annihilaatio. Deuterium ja helium syntyvät. Tiheyden pientä epätasaisuutta. Vetyatomit syntyvät. Mustan kappaleen säteilyä. Materia kasautuu. Klusterit muodostuvat. Reionisaatio? Nopea rauhoittuminen. Virialisaatio. Painotettu galaksienmuodostus? Materian pyörteinen jakautuminen. Kutistuminen. Ionisoituminen. Tiivistyminen. Vety pidättää säteilyn. Massiiviset tähdet syntyvät. Deuterium syttyy. Vetyfuusio. Vety palaa loppuun. Ydin kutistuu. Kuori laajenee. Heliumfuusio. Hiili-, happi- ja piifuusio. Rauta syntyy. Luhistuminen. Supernovaräjähdys. Metallit leviävät. Tähtiä syntyy. Supernovaräjähdyksiä. Tähtiä syntyy. Tiivistyminen. Planetesimaalit kasautuvat. Planeettaradat muodostuvat. Planeettakuori kiinteytyy. Kevyet kaasut karkaavat. Vesi tiivistyy. Vesi hajoaa. Otsoni syntyy. Ultravioletti absorboituu. Yhteyttävät yksisoluiset eliöt. Hapettuminen. Mutaatio. Luonnonvalinta ja evoluutio. Hengitys. Solut erikoistuvat. Suvullinen lisääntyminen. Fossiileja syntyy. Elämä leviää maalle. Dinosaurukset kuolevat sukupuuttoon. Nisäkkäät lisääntyvät. Jääkaudet. Homo Sapiens ilmestyy. Kotieläinten kesytys. Ruoan ylituotanto. Sivilisaatio! Keksintöjä. Ihminen levittäytyy. Uskonto. Kansakuntien sotia. Valtakuntia syntyy ja tuhoutuu. Tutkimusmatkoja. Siirtomaat. Verotus ilman edustusta. Vallankumous. Perustuslaki. Vaalit. Taloudellinen kasvu. Teollistuminen. Kapinaa. Orjuuden lakkauttaminen. Keksintöjä. Massatuotanto. Kaupungistuminen. Siirtolaisuus. Maailmansota. Kansainliitto. Naisten äänioikeus. Lama. Maailmansota. Atomipommi. Yhdistyneet Kansakunnat. Avaruustutkimus. Poliittiset murhat. Kuumatkat. Poliitikkojen viraltapano. Tietokoneistuminen. Maailman kauppajärjestö. Terrorismi. Internetin laajentuminen. Saksan yhdistyminen. Neuvostoliiton hajoaminen. World-Wide-Webin luominen. Tämän kirjoittaminen. Tyypillistä pimeyttä. Maailma rullaati radallaan. Aina vaan.

Me sen tulevaisuuden päätämme ihan itse vanhandriprosent% - + 1 % , ei kukaan John.

Äänestä
  • Ymmärrän huolenaiheesi Heba.

    Alkuröyhtäisy vähän närästi.Mutta sitten kirkastui.Ja nyt on kaikki selvää tekstissäsi.

    Kirkkaita talvipäiviä.

    Äänestä

Mutta kun, alkukielen sana 'ergon' saattoi hyvinkin tarkoittaa paitsi tekoa, myös uskoa. Varsinkin "Johanneksen" kirjoittamissa kirjoissa/kirjeissä.

Lisäksi, unohdat, että usko ilmenee teoissa "hedelmistään puu tunnetaan".

Turhaan siis morkkaat kirkkoja. Olisit ottanut asioista kunnolla selvää ennenkuin auoit päätäsi.

Äänestä
  • Toki nuorisolla on nykyään usein huonot käytöstavat.Ja kömpelöt eksytysyritykset.

    Joten epäilen vahvasti erehtyykö palstan naisseriffi noin pahasti Raamatun Jumalaa ja Hänen totuuksia arvioidessaan.

    Uteliaisuus nostaakin päätään:Minkä väriset rintakarvat n81:llä on?

    Äänestä

  • Mikko kirjoitti:

    Toki nuorisolla on nykyään usein huonot käytöstavat.Ja kömpelöt eksytysyritykset.

    Joten epäilen vahvasti erehtyykö palstan naisseriffi noin pahasti Raamatun Jumalaa ja Hänen totuuksia arvioidessaan.

    Uteliaisuus nostaakin päätään:Minkä väriset rintakarvat n81:llä on?

    No sehän oli sitten tosi hieno keskustelu. Kiitos vaan kun näytit argumenttiesi tason.

    Äänestä

Mutta kun, alkukielen sana 'ergon' saattoi hyvinkin tarkoittaa paitsi tekoa, myös uskoa. Varsinkin "Johanneksen" kirjoittamissa kirjoissa/kirjeissä.

Lisäksi, unohdat, että usko ilmenee teoissa "hedelmistään puu tunnetaan".

Turhaan siis morkkaat kirkkoja. Olisit ottanut asioista kunnolla selvää ennenkuin auoit päätäsi.

Äänestä

et näköjään tiedä edes sitä, että Johanneksen ilmestystä ei kirjoittanut apostoli Johannes. JOKAINEN teologi voi sinulle vahvistaa asian.

Äänestä
  • Jollakulla herra X:llä oli kuitenkin varsin mielenkiintoisia kokemuksia. Jos luemme ilmestyskirjaa pinnallisella ymmärryksellä, luemme periaatteessa satukirjaa.

    Äänestä

  • Korvasyyhyteologit voivat kirkkailla silmillä väittää mitä tahansa.

    Johan past.Kylliäinenkin hävitti helvetin,josta Jeesus puhuu UT:ssa useimmin kuin iankaikkisesta elämästä.

    Mutta varmaa on että apostoli Johannes on kirjoittanut Johanneksen Ilmestyksen.

    Kuten luotettava Raamatun tutkija ,poisnukkunut tri Uuras Saarnivaara kirjoittaa:" Vanhan kirkon varhaisajoista asti Johanneksen Ilmestystä on pidetty apostoli Johanneksen, Sebedeuksen pojan,laatimana. Näin kertoi tämän apostolin kuoleman aikoihin palestiinan Sikemissä syntynyt ja kasvanut Justinus Marttyyri (Dialogus cum Tryphone ,81:4) Tämä apostoli oli ainoa sen ajan tunnettu Johannes,joka saattoi laatia tämän apostolisen arvovallan omaavan kirjan".

    Äänestä

  • Mikko kirjoitti:

    Korvasyyhyteologit voivat kirkkailla silmillä väittää mitä tahansa.

    Joo no kuinkas se on sitten mahdollista, että nuo kirjat ja kirjeet jotka kulkevat Johanneksen nimellä, on kirjoitettu paljon myöhemmin kuin Johannes on elänyt. Ja siksi toisekseen, miten käy ne faktat yhteen, että Johanneksen jutut on kirjoitettu paikassa, jossa eli ja vaikutti seurakunnan johtajana muuan toinen Johannes?

    Äänestä

  • n81 kirjoitti:

    Eikös Johannes nimen omaan kirjoittanut Patmoksella ilmestyksensä? Jos ei, niin missäs?

    Mistä tiedät, koska se on kirjoitettu?

    Äänestä

  • Mikko kirjoitti:

    Korvasyyhyteologit voivat kirkkailla silmillä väittää mitä tahansa.

    Johan past.Kylliäinenkin hävitti helvetin,josta Jeesus puhuu UT:ssa useimmin kuin iankaikkisesta elämästä.

    Mutta varmaa on että apostoli Johannes on kirjoittanut Johanneksen Ilmestyksen.

    Kuten luotettava Raamatun tutkija ,poisnukkunut tri Uuras Saarnivaara kirjoittaa:" Vanhan kirkon varhaisajoista asti Johanneksen Ilmestystä on pidetty apostoli Johanneksen, Sebedeuksen pojan,laatimana. Näin kertoi tämän apostolin kuoleman aikoihin palestiinan Sikemissä syntynyt ja kasvanut Justinus Marttyyri (Dialogus cum Tryphone ,81:4) Tämä apostoli oli ainoa sen ajan tunnettu Johannes,joka saattoi laatia tämän apostolisen arvovallan omaavan kirjan".

    koska se sopii sinulle paremmin. Totuushan sinua ei kiinnosta.

    Äänestä

Oletko kenties jonkinsortin vihitty, joka pitää "Johanneksen" ilmestystä - syvällisine ja mystisine vertauskuvineen - koruttomana tekstinä?

Äänestä
  • En tietääkseni ole vihitty muuhun kuin armaaseen vaimooni.

    Toivottavasti tämä liitto kestää loppuun asti ajan myrskyissä.

    Mutta ilmaisin huonosti Johanneksen tuomiokuvausta. Olet aivan oikeassa Kolbjan siinä että Jumalan antamat Ilmestyskirjan näyt koskettavat syvästi.Johanneksen Ilmestyksen puhuttelevat kuvat ovat myös meidän ajastamme sekä taakse-, että eteenpäin kudottuja profeetallisten ilmestysten kankaita.

    Äänestä

  • Mikko kirjoitti:

    En tietääkseni ole vihitty muuhun kuin armaaseen vaimooni.

    Uskonnolliset allegoriat ovat aina olleet syvällisiä ja monitasoisia. Vaikkapa Jeesuksen syntymästä, elämästä ja kuolemasta voimme tehdä monenlaisia oikeita johtopäätöksiä. Voimme pitää niitä historiallisina tosiasioina, mutta toisaalta myös nähdä Jeesuksen tarinassa kuvauksen jokaisen ihmisen sisäisestä matkasta elämästä ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään tai vaikka mystisen kuvauksen maailman synnystä ja kehityksestä...

    Äänestä

  • Mikko kirjoitti:

    En tietääkseni ole vihitty muuhun kuin armaaseen vaimooni.

    Toivottavasti tämä liitto kestää loppuun asti ajan myrskyissä.

    Mutta ilmaisin huonosti Johanneksen tuomiokuvausta. Olet aivan oikeassa Kolbjan siinä että Jumalan antamat Ilmestyskirjan näyt koskettavat syvästi.Johanneksen Ilmestyksen puhuttelevat kuvat ovat myös meidän ajastamme sekä taakse-, että eteenpäin kudottuja profeetallisten ilmestysten kankaita.

    Vihitty (lat. initiatus).
    Tällä nimellä kutsuttiin jokaista, joka oli vastaanotettu joko vapaamuurariuden tai okkultisiin mysteereihin ja salaisuuksiin ja jolle ne oli selvitetty. Muinaisina aikoina he olivat niitä, jotka olivat vihityt mysteereitten hierofanttien opettamaan salaiseen tietoon; ja nykypäivinä vihittyjä ovat ne, jotka mystisen tietouden adeptit ovat vihkineet mysteeritietoon, jolla huolimatta aikakausien kulumisesta on vielä muutamia tosi palvojia maan päällä.

    Vihittyjen lausunnoissa esiintyy aina syvällisiä salaisuuksia. He puhuvat sellaisia salaisuuksia, että heidän lauseitaan voi ymmärtää usealla tavalla, koska niillä on syvällinen merkitys. Paavali, joka oli vihitty, on puhunut sellaisia lauseita, joilla on aina useammanlainen merkitys. Mitä pitemmälle me itse pääsemme maailmankaikkeuden ja henkisten maailmojen ymmärtämisessä, sitä syvällisemmäksi tulee meistä eräs Paavalin lauselma. Paavali tiesi, että maaruumis on tuskalla tullut kiinteäksi ja että se huoaten odottaa vapautustaan, taivaalliseksituloaan. "Koko luonto huokaa tuskissa odottaen lapseksipääsemistä", sanoo hän. Vihitty Paavali tarkoittaa näillä sanoilla niitä tuskia, joita tuntien kiinteät kivennäisaineet ovat muodostuneet sellaisiksi, että me nyt saatamme seisoa ja kävellä niitten pinnalla.

    Että semmosta :)

    Äänestä

Saarnaaja Mikko! Shalom!

Paavali kirjoitti Fil 1
mahdollisuudesta " eritä ja päästä Herran luo"
koki sen parhaaksi, mutta valitsi eloon jäämisensä koska voi olla hyödyksi ruumiissa ollessaan srk:lle

(Miksi jätät mainitsematt tämän parhaan mahdollisuuden morsius-srk:lle ?)

Ei haudasta mitään maininnut

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mikko kirjoitti:

”Ja minä näin suuren ,valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.

Ja minä näin kuolleet,suuret ja pienet ,seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin;

ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella ,mitä kirjoihin oli kirjoitettu ,tekojensa mukaan .

Ja meri antoi ne kuolleet jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin ,kukin tekojensa mukaan .

Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema ,tulinen järvi.

Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu ,se heitettiin tuliseen järveen.” Ilm. 20:11-15.

Näin koruttomasti Raamatun apostoli Johannes kuvaa Jumalan antamassa ilmestyksessä kuolleitten tuomiota eli ns. viimeistä tuomiota. Tämä ilmoitus painottaa erityisesti kahta seikkaa :elämän kirjaa ja kuolleitten tuomiota heidän tekojensa mukaan.

Elämän kirja on myös Teurastetun Karitsan, eli Jeesuksen kirja, ks. Ilm. 13:8. Siihen saavat nimensä kaikki ne ihmiset jotka ristinryövärin tavoin tunnustavat Jeesuksen Jumalan valtakunnan hallitsijaksi ja syntiensä sovittajaksi. Siksi heidän kuolematon sielunsa elää paratiisissa kuoleman jälkeen ,ks. Luuk. 23:39-43. Olenko siis helvetistä pelastunut ihminen jonka nimi on kirjoitettu Jeesuksen elämän kirjaan?

Ilmestyskirjan kuvaamalla viimeisellä tuomiolla kaikki kuolleet tuomitaan siis tekojensa mukaan. On huomattava että Jeesus puhuu myös elävien ihmisten tuomiosta silloin kun hän tulee kirkkaudessaan enkeliensä kanssa. Taivaallisen Kuninkaan eteen kootaan kaikki kansat, ja ” Hän erottaa toiset toisista ,niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista” Matt. 25: 31-46.Elävien ja kuolleitten tuomiot on siis syytä erottaa toisistaan.

Kuitenkin nämä molemmat väkevät Raamatun profetiat vastaansanomattomasti kumoavat sen väitteen ettei ihmisen teoilla olisi merkitystä hänen sielunsa pelastumisessa. Tästähän mm. luterilaiset ovat kiistelleet katolisten kristittyjen kanssa satojen vuosien ajan.

Valkoisen valtaistuimen tuomiolla Herran käskystä meri antaa kuolleet tuomittaviksi.Maalla oleva Kuolema eli hauta antaa jumalattomien ihmisten ruumiit. Tuonela antaa sielun (kuoleman jälkeen jumalattoman ihmisen sielu joutuu tuonelan vaivaan rikkaan miehen tavoin, ks. Luuk.16:23) Ja niin seisovat Jeesuksen viholliset kokonaisina ihmisinä viimeisellä tuomiolla Herransa edessä.

Sinut ja minut herätetään kuolleista. Olenko siis helvetistä pelastunut ihminen jonka nimi on Jumalan tekemässä elämän kirjassa?

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu