Itärajaa siirtämässä...

Sipoon on syytä tunnustaa valtiolliset realiteetit. Eristäytymisen aika on ohi.

En ole selvittänyt, mutta olisi kiva tietää kuinka monen vuoden Sipoon väestön BKT:n verran on juuri parhaillaan investoitu Vuosaaren satamaan, alldeles där i grannen för Sibbo. Varmaan kohtalaisen monen.

Vuosaaren satamainvestointi tarkoittaa Helsingille suurinta rakennemuutosta 100 vuoteen. Keskusta menee uusiksi seuraavien 30 vuoden aikana. Tutustukaa Helsingin kaavoitussunnitelmiin, niin näette. Liikenne järkeistyy. Helsingistä tulee entistä vetovoimaisempi. Se on upea juttu. Suomi tarvitsee vahvan pääkaupungin, jota kannattaa vahvistaa entisestään. Kyseessä on koko Suomen etu.

Miten siis voi olla mahdollista, että Helsingin vieressä oleva haja-asutusalue voisi asettua koko maan etua vastaan? Jos joku haluaa asua korvessa, niin sitten sitä pitää varmasti etsiä vähän kauempaa kuin 16 kilometrin päästä Eduskuntatalolta. Eikö?

Lisää asukkaita vain pääkaupunkiseudulle ja tehdään tästä alueesta entistäkin parempi. Se on ollut Helsingin alueen resepti aikaisemminkin ja näin varmasti tulee olemaan myös jatkossa. Menestyksestä on hedelmät valuneet kyllä myös Sipoon puolelle Östersundomiin, Gumbostrandiin ja myöhemmin Karhusaareenkin.

50.000 uutta Helsinkiläistä. Tervetuloa!
9624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lebensraum sanoi Aatu ja vaati voimakkaimman oikdeudella osan Tshekoslovakiaa, ja sitten kokonaan, ja sitten Itävallan, ja sitten … sotkeutui Venäläisen aron mutiin.

Äänestä

Ja Vantaatakin voitas liittää Helsinkiin vähä enemmän.

Äänestä

Mutta mitä jos liitettäs koko Suomi Helsinkiin? Sen jälkeen ei enää olis ladella niin yleistä helsinkivihaa kun oltas kaikki hesalaisia.

Paitsi että paljasjalkaset olis stadilaisia.

Äänestä

Siistii ku Helsinki suurenee. =))

Äänestä

Hyvä juttu. Mutta miksi ei Hki kaavoita esim. Lehtisaaren rakentamattomia rantoja ym. tyhjiä alueita! Sinne sopisi kymmenittäin yli 10- kerroksisia taloja ja lisäksi rannoille omakotitaloja, joita rikkaat rakentaisivat, kuten Hki hartaasti toivoo. Eivätkö Maija Anttilan ym. demareiden, kuten Korpisen, lierit riitä käymään suuren rahan kimppuun! Sen sijaan ovat mm. Hiltuskan avustamana ruvenneet hyökkäilemään kohti Itää. Kunhan eivät löisi päitään Sipoon mäntyihin!

Äänestä
  • Ei taida olla hyvä vertailukohta : saat olla melkoinen fakiiri, jos Lehtisaareen majoitat 50.000 asukasta.

    Jos sparrausmielessä vaihtoehtoisia alueita haluaisi miettiä, niin niitä voisi tietenkin harkita Helsingin sisältä Santahaminasta. Toisaalta Hollannin oppien mukaan lisää maata voisi tietenkin vallata merestä. Aletaan täyttää Seurasaarenselkää ja Helsingin puolen Laajalahtea ja tehdään niihin kanavakaupungit. Itäpuolelta löytyisi Vanhankaupunginlahtea, johon voisi itäväylän sillan kupeeseen tehdä uuden saaren.

    Sinänsä ei mikään uusi juttu - 1900-luvun alussa Helsingissä täytettiin rantoja aika lailla ja saaria yhdistettiin.

    50.000 uutta asukasta, jokaiselle oma merinäköala ja venepaikka!

    Miksiköhän tälläinen ajatus ei lennä? Olisikohan vähän kallista?

    Äänestä

  • Raha ratkaisee kirjoitti:

    Ei taida olla hyvä vertailukohta : saat olla melkoinen fakiiri, jos Lehtisaareen majoitat 50.000 asukasta.

    Jos sparrausmielessä vaihtoehtoisia alueita haluaisi miettiä, niin niitä voisi tietenkin harkita Helsingin sisältä Santahaminasta. Toisaalta Hollannin oppien mukaan lisää maata voisi tietenkin vallata merestä. Aletaan täyttää Seurasaarenselkää ja Helsingin puolen Laajalahtea ja tehdään niihin kanavakaupungit. Itäpuolelta löytyisi Vanhankaupunginlahtea, johon voisi itäväylän sillan kupeeseen tehdä uuden saaren.

    Sinänsä ei mikään uusi juttu - 1900-luvun alussa Helsingissä täytettiin rantoja aika lailla ja saaria yhdistettiin.

    50.000 uutta asukasta, jokaiselle oma merinäköala ja venepaikka!

    Miksiköhän tälläinen ajatus ei lennä? Olisikohan vähän kallista?

    taisin mainita yhtenä esimerkkinä. Toki siellä olisi tilaa asuntoveneillekin ja toki Helsingissä rakentamattomia jopa kaupungin omistuksessa olevia maita löytyy paljon muualtakin. Toinen juttu sitten on,pitääkö kaupunkiin saada mahtumaan 50.000 asukasta lisää. Parempi olisi nostaa asumisen laatua.

    Äänestä

  • pohjolasta kirjoitti:

    Lisää asukkaita => suurempi kuluttajamarkkina => paremmat palvelut. Tämä kehitys on ihan suotavaa sinänsä.

    Sen verran Helsingin asuntotilanteeseen perehtyneenä voin omalta osaltani yhtyä toiveeseesi asumisen laadun parantamisesta. Vanha asuntokanta ei vastaa omia toiveitani ja luulen, että monet muutkin perheelliset yhtyvät mielipiteeseeni. Kantakaupungin asunnot ovat ensinnäkin pieniä ja lasten kannalta asuinympäristö ei ole välttämättä paras mahdollinen. Vanhojen asuntojen pohjat eivät myöskään vastaa omia toiveita, mutta onhan myös niitä, jotka pitävät niiden vanhasta charmista.

    70- ja 80-lukujen tuotantoa leimaa pääasiallisesti nähtävästi jonkun betonielementtitehtaan katalogi ;-) Niillä asuinalueilla on haasteita vastata myöskin nykytarpeisiin. Lisäksi rakentamisen säännöstöt ovat muuttuneet paljon viimeisen 10 vuoden aikana ja uusien asuntojen varustelutaso on paljon parempi kuin ennen n. 1995 rakennettujen.

    Uusi asuntotuotanto on tervetullutta Helsinkiin. Perheet pääsevät pienistä vanhoista asunnoistaan väljempään. Elämisen laatu paranee niiltä osin. Vapautuneisiin pieniin asuntoihin keskustaan tulee taas nuorempaa asukaskuntaa. Helsinki kasvaa.

    Ja Espoo myös. Ne jotka eivät löydä neliöitään Helsingistä, muuttavat rajan länsipuolelle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Raha ratkaisee kirjoitti:

Sipoon on syytä tunnustaa valtiolliset realiteetit. Eristäytymisen aika on ohi.

En ole selvittänyt, mutta olisi kiva tietää kuinka monen vuoden Sipoon väestön BKT:n verran on juuri parhaillaan investoitu Vuosaaren satamaan, alldeles där i grannen för Sibbo. Varmaan kohtalaisen monen.

Vuosaaren satamainvestointi tarkoittaa Helsingille suurinta rakennemuutosta 100 vuoteen. Keskusta menee uusiksi seuraavien 30 vuoden aikana. Tutustukaa Helsingin kaavoitussunnitelmiin, niin näette. Liikenne järkeistyy. Helsingistä tulee entistä vetovoimaisempi. Se on upea juttu. Suomi tarvitsee vahvan pääkaupungin, jota kannattaa vahvistaa entisestään. Kyseessä on koko Suomen etu.

Miten siis voi olla mahdollista, että Helsingin vieressä oleva haja-asutusalue voisi asettua koko maan etua vastaan? Jos joku haluaa asua korvessa, niin sitten sitä pitää varmasti etsiä vähän kauempaa kuin 16 kilometrin päästä Eduskuntatalolta. Eikö?

Lisää asukkaita vain pääkaupunkiseudulle ja tehdään tästä alueesta entistäkin parempi. Se on ollut Helsingin alueen resepti aikaisemminkin ja näin varmasti tulee olemaan myös jatkossa. Menestyksestä on hedelmät valuneet kyllä myös Sipoon puolelle Östersundomiin, Gumbostrandiin ja myöhemmin Karhusaareenkin.

50.000 uutta Helsinkiläistä. Tervetuloa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu