Kirkko on lahko siinä missä muutkin. Ahnekin se on ja peloittelee ihmisiä synnillä ja saatanalla, tekijöillä joita ei todellisuudessa ole olemassakaan.
LAHKO !
Make
10285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
niin olet oikeassa. Katolinen kirkko ei ole lahko.
Ja sillä perusteella kaikki sellaiset ovat lahkoja, jotka eväävät pelastuksen niiltä, jotka eivät kuulu heidän oppinsa piirriin, mutta uskovat Jeesuksen sovitustyöhön ja kolmiyhteiseen Jumalaan.
Katolinen kirkko on tällä perusteella lahko, koska eväävät pelastuksen esim. protestanteilta, mutta unhoittakaamme dogmit ja organisaatiot.
Jeesuksella ei ole kuin yxi seurakunta maan päällä ja siihen kuuluvat kaikki ylhäältä uudelleensyntyneet kristityt. Kaikissa tunnustuskunnissa on pelastuneita, mutta onpa vain sellaisikain, jotka ovat joko mukanahengailevia tai pahasti harhassa, ellei peräti vihollisen puolella.
Jumala tahtoo kuitenkin kaikki omikseen. Hän tarjoaa sinullekin rauhaa.
Katolinen kirkko edustaa vanhinta kirkkoa. Luterilaisuus on katolisuudesta lohkaistu (1500-luvulla)lahko. Pitääkö hihhuleiden vielä historiaakin vääristellä?
Ja mikä sinä luterilaisena (muka) olet arvostelemaan katolisuutta siitä, että se ei hyväksy luterilaisuutta? Eihän luterilainen kirkko suhtaudu katoliseen kirkkoon yhtään lämpimämmin. Ev.lut. kirkko ei hyväksy katolista ihmistä edes kummiksi, niin kuin ortodoksin.
"Jumala tahtoo kuitenkin kaikki omikseen. Hän tarjoaa sinullekin rauhaa."
Älä puhu paskaa! Lue joskus Raamattua, niin sinulle selviää ettei Israelin heimojumala ole muita kansoja varten.
Ja voit sen itse lukea vieläpä VT:sta.
Katolinen kirkko väittää olevansa ainoa oikea, mutta ei yksittäiset katoliset välttämättä. Kaikilla uudestisyntyneillä on keskinäinen yhteys ja tämän olen käytännössä havainnut.
Katolinen kirkkohan on ainoa oikea kirkko. Muut ovat lahkoja. Et siitä historiallisesta tosiasiasta mihinkään pääse.
Jumala on niitä varten, jotka uskovat Jumalaan. Nukkumatti on niitä varten jotka uskovat Nukkumattiin. Se joka ei usko mihinkään satuolentoon, jää ilman satuolentoja.
Ahneus/synti/saatana!!! Luettelit kolme asiaa joissa kaikissa on sama henki-SAATANA!
Ihminen joka on erillään Jumalasta on "sielunvihollisen=(saatanan)"vallassa oleva.
Ja kun hän on erillään Jumalasta niin se saa aikaiseksi sen että hän toteuttaa sellaisia asioita jotka eivät ole Jumalan mielen mukaisia.Tuo erillään Jumalasta oleminen on jo SYNTI! Jota voisi verrata -emäsikaan joka synnyttää pieniä porsaita.Nuo "pienet porsaat" ovat juuri niitä Jumalan epäsuosiossa olevia asioita jotka voivat olla /juoppous/varastaminen/valehteleminen/pilkkaaminen/ahneus/väärin todistaminen ym...ym...
Kaiken aiheuttaa tuo synnin henki=SAATANA!= sielunvihollinen! joka haluaisi pitää vallassaan kaikki ihmiset itsellään ja mikä sille olisi mieluisinta,niin olisi pitää kaikki ihmiset TOTAALISESTI ERILLÄÄN JUMALASTA: joka olisi sen loppu jos kaikki ihmiset ottaisivat Jumalan omakseen ja Jeesuksen vapahtajakseen. Se olisi saatanan lopullinen loppu!!!Siis se että ihmiset alkaisivat kaikki tekemääm toisilleen vain hyviä tekoja ja rakastaisivat toisiaan ja alkaisivat tosissaan huomaamaan toisiaan ja kaikessa olisivat toisilleen ystävällisiä niin teoissaan kuin puheissaan. Luukkaan Evank,sanoo 6:31/Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän,niin tehkää tekin heille!/
Jokainenhan varmaan tahtoo että muut heille tekisivät miellyttäviä tekoja! Siksi Raamatun sana kehoittaa tekemään juuri niin!!!
Mutta kun maailma on se mikä on niin Raamattu jatkaa sanomaansa/Luuk,Evank,6:28 -siunatkaa niitä jotka teitä kiroavat,rukoilkaa niiden edestä jotka teitä parjaavat!/
Jumalan omat tietävät mikä tuon rukoilemisen palkka joskus on,ja saavat siihen Herralta tarvittavan Pyhän Hengen voiman. Ihmisen OMA voima on täysin riittämätön.Kukaan ei pystyisi siihen omassa voimassa!
Hyvä ja paha ovat kumpainenkin totaalisia tosia!
Paha henki= SAATANA!
Hyvä Henki= Jumala!
Tutustu Evankeliumiin =Uusitestamentti.
>> Hyvä ja paha ovat kumpainenkin totaalisia tosia!
Paha henki= SAATANA!
Hyvä Henki= Jumala!
>> Hyvä ja paha ovat kumpainenkin totaalisia tosia!
Paha henki= SAATANA!
Hyvä Henki= Jumala!
Hyvä että luit! NYT olet asioista tietoinen.!!!
>> Hyvä että luit! NYT olet asioista tietoinen.!!!