Ellen White rooli opillisessa kehityksessä
Ehkä olennaisinta Ellen Whiten roolissa, kun on kysymys sapattia pyhittävien adventistien (Adventtikirkko järjestäytyi kirkkokunnaksi vasta vuosina 1861-1863)
opillisesta kehityksestä, on se, että hänen näkynsä lähes aina vahvistivat ne opilliset näkemykset, joihin toiset jo olivat intensiivisen Raamatun tutkimisen kautta päätyneet. Hänen roolinsa opillisessa muotoutumisessa oli siis pikemmin vahvistava kuin aloitteita tekevä.
Ensisijainen opillinen käsitys, jonka sapattia pyhittävien adventistien ryhmä alkoi omaksua, oli vakaumus siitä että jotakin tärkeää oli todella tapahtunut 22.lokakuuta 1844. Ellen Whiten ensimmäinen näky joulukuussa 1844 vahvisti tuon tosiasian, vaikka se ei selittänytkään, mitä oli tapahtunut. Hiram Edson oivalsi 23. lokakuuta, että Jeesus aloitti uuden vaiheen työssään taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimmässä 2300 päivän päättyessä ennen tuloaan noutamaan omansa. Oivallus johti siihen, että hän, O.R.L.Crosier ja F.B.Hahn ryhtyivät perusteellisesti tutkimaan aihetta Raamatun valossa. He havaitsivat, että pyhäkkö, joka Danielin näyn mukaan puhdistettaisiin, ei tarkoittanut maata, vaan Heprealaiskirjeessä mainittua taivaallista pyhäkköä. He tulivat siihen tulokseen että, Kristuksen papillisessa palveluksessa oli kaksi vaihetta. Ensimmäinen alkoi pyhäkön ensimmäisessä osassa eli pyhässä kohta hänen taivaaseenastumisensa jälkeen, kun taas toinen vaihe alkoi 22.lokakuuta 1844, jolloin Kristus siirtyi pyhäkön toiseen osaan aloittaakseen suuren sovituspäivän taivaallisen täyttymyksen. Kristus ei tulisi takaisin ennen kuin hän on saattanut päätökseen palveluksensa toisen vaiheen.
Tähän tulokseen päädyttiin itsenäisesti ilman mitään yhteyttä Ellen Harmoniin. Vuonna 1847 Ellen vahvisti, että he olivat Raamattua tutkiessaan edenneet oikeaan suuntaan.
Ellen White oli itsekin täysin samaa mieltä siitä, että Raamattu on kaiken opin perusta. Hänen kirjoitustensa tarkoituksena oli jatkuvasti ohjata ihmisiä takaisin Raamattuun.
Sapattiasiassa pitää paikkansa sama järjestys kuin pyhäkköopissa. Sapatista väiteltiin jo ennen vuotta 1844 milleriläisten adventistien keskuudessa Seitsemännen päivän baptistien vaikutuksesta. Ensimmäinen adventtiliikkeen perustajista, joka tutki asiaa Raamatusta, oli merikapteeni Joseph Bates. Hän alkoi pitää sapattia 1845 ja hänen vaikutuksestaan asiaan perehtyivät Crosier, Hahn ja Edson, joista ainakin kaksi omaksui tämän raamatullisen löydön. Samalla he kertoivat Batesille taivaallista pyhäkköä koskevan Raamatun tutkimisen tuloksista, jotka hän vaivatta hyväksyi.
Myöhemmin Bates esitti seitsemännen päivän sapattia koskevaa uutta valoa James Whitelle ja Ellen Harmonille. Heidän ensimmäinen reaktionsa oli kielteinen, mutta tutkittuaan perusteellisesti Raamattua Ellen ja hänen tuore aviomiehensä alkoivat syksyllä 1846 viettää Raamatun sapattia sekä opettaa ja puolustaa sitä. Vasta myöhemmin, huhtikuussa 1847, Ellen sai näyn, joka vahvisti seitsemännen päivän sapatin tärkeyttä.
Näyt eivät ainoastaan antaneet tukea opinkohdille, joista oli Raamattua tutkimalla päästy yksimielisyyteen. Näyt tarjosivat myös opastusta sapattia pitäville adventisteille, kun nämä etsivät tietään niiden monien uhkaavien vaarojen keskellä, jotka heitä ympäröivät 1840-luvun lopulla. Varhaiset seitsemännen päivän adventistit olivat Raamatun kansaa!
Ehkä olennaisinta Ellen Whiten roolissa, kun on kysymys sapattia pyhittävien adventistien (Adventtikirkko järjestäytyi kirkkokunnaksi vasta vuosina 1861-1863)
opillisesta kehityksestä, on se, että hänen näkynsä lähes aina vahvistivat ne opilliset näkemykset, joihin toiset jo olivat intensiivisen Raamatun tutkimisen kautta päätyneet. Hänen roolinsa opillisessa muotoutumisessa oli siis pikemmin vahvistava kuin aloitteita tekevä.
Ensisijainen opillinen käsitys, jonka sapattia pyhittävien adventistien ryhmä alkoi omaksua, oli vakaumus siitä että jotakin tärkeää oli todella tapahtunut 22.lokakuuta 1844. Ellen Whiten ensimmäinen näky joulukuussa 1844 vahvisti tuon tosiasian, vaikka se ei selittänytkään, mitä oli tapahtunut. Hiram Edson oivalsi 23. lokakuuta, että Jeesus aloitti uuden vaiheen työssään taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimmässä 2300 päivän päättyessä ennen tuloaan noutamaan omansa. Oivallus johti siihen, että hän, O.R.L.Crosier ja F.B.Hahn ryhtyivät perusteellisesti tutkimaan aihetta Raamatun valossa. He havaitsivat, että pyhäkkö, joka Danielin näyn mukaan puhdistettaisiin, ei tarkoittanut maata, vaan Heprealaiskirjeessä mainittua taivaallista pyhäkköä. He tulivat siihen tulokseen että, Kristuksen papillisessa palveluksessa oli kaksi vaihetta. Ensimmäinen alkoi pyhäkön ensimmäisessä osassa eli pyhässä kohta hänen taivaaseenastumisensa jälkeen, kun taas toinen vaihe alkoi 22.lokakuuta 1844, jolloin Kristus siirtyi pyhäkön toiseen osaan aloittaakseen suuren sovituspäivän taivaallisen täyttymyksen. Kristus ei tulisi takaisin ennen kuin hän on saattanut päätökseen palveluksensa toisen vaiheen.
Tähän tulokseen päädyttiin itsenäisesti ilman mitään yhteyttä Ellen Harmoniin. Vuonna 1847 Ellen vahvisti, että he olivat Raamattua tutkiessaan edenneet oikeaan suuntaan.
Ellen White oli itsekin täysin samaa mieltä siitä, että Raamattu on kaiken opin perusta. Hänen kirjoitustensa tarkoituksena oli jatkuvasti ohjata ihmisiä takaisin Raamattuun.
Sapattiasiassa pitää paikkansa sama järjestys kuin pyhäkköopissa. Sapatista väiteltiin jo ennen vuotta 1844 milleriläisten adventistien keskuudessa Seitsemännen päivän baptistien vaikutuksesta. Ensimmäinen adventtiliikkeen perustajista, joka tutki asiaa Raamatusta, oli merikapteeni Joseph Bates. Hän alkoi pitää sapattia 1845 ja hänen vaikutuksestaan asiaan perehtyivät Crosier, Hahn ja Edson, joista ainakin kaksi omaksui tämän raamatullisen löydön. Samalla he kertoivat Batesille taivaallista pyhäkköä koskevan Raamatun tutkimisen tuloksista, jotka hän vaivatta hyväksyi.
Myöhemmin Bates esitti seitsemännen päivän sapattia koskevaa uutta valoa James Whitelle ja Ellen Harmonille. Heidän ensimmäinen reaktionsa oli kielteinen, mutta tutkittuaan perusteellisesti Raamattua Ellen ja hänen tuore aviomiehensä alkoivat syksyllä 1846 viettää Raamatun sapattia sekä opettaa ja puolustaa sitä. Vasta myöhemmin, huhtikuussa 1847, Ellen sai näyn, joka vahvisti seitsemännen päivän sapatin tärkeyttä.
Näyt eivät ainoastaan antaneet tukea opinkohdille, joista oli Raamattua tutkimalla päästy yksimielisyyteen. Näyt tarjosivat myös opastusta sapattia pitäville adventisteille, kun nämä etsivät tietään niiden monien uhkaavien vaarojen keskellä, jotka heitä ympäröivät 1840-luvun lopulla. Varhaiset seitsemännen päivän adventistit olivat Raamatun kansaa!
Vastaukset 2
Vanhimmat
"hänen näkynsä lähes aina vahvistivat ne opilliset näkemykset"
Tätähän olen sanonut, mutta ei se minun sanomanani kelvannut. Flink ym. ovat sotineet minun sanojani vastaan. Astuuko Flink nyt esiin väittämään tätä adventistiopetusta omaksunutta Knightiä (?) vastaan?
"Näyt eivät ainoastaan antaneet tukea opinkohdille, joista oli Raamattua tutkimalla päästy yksimielisyyteen. Näyt tarjosivat myös opastusta sapattia pitäville adventisteille, kun nämä etsivät tietään niiden monien uhkaavien vaarojen keskellä, jotka heitä ympäröivät 1840-luvun lopulla. Varhaiset seitsemännen päivän adventistit olivat Raamatun kansaa!"
Ja ne vaarat olivat tietysti uskovat ihmiset ja Raamattu, jotka olivat uhkana väärälle vuosiluvulle ja muille väärille opeille.
Tuomiovalta adventtiteologilla!
Flink väisti asiallisen kysymyksen postamalla ketjun!!!
Tyypillistä adventismia tekisi mieli sanoa.