Harmittavaa

Harmittavaa, että anarkismista on muodostunut teinixeille eräänlainen muoti ilmiö. Pahinta siinä on se kun ne eivät edes tiedä mitä tosi anarkismi on, luulevat vaan, että anarkismi on sitä, että mennään piirtämään aata ympyrässä seiniin tai tuhotaan kamaa ja vihataan kaikkia.

Vielä ikävämpää on, että yleinen mielipide anarkismista ja anarkisteista on erittäin kielteinen ja kaiken maailman "paskamedia" yhdistää anartkistit millon mihinkin tuhotöihin ilman vedenpitäviä todisteita, joka taas kiihdyttää ns. "anarkismi vihaa".

Nykymaailmassa on niin vaikeaa olla kunniallinen anarkisti ilman, että tullaan osoittamaan syytävällä sormella tai haukkumaan teinixi. (tietysti vanhempia ei teineixi haukuta.)

Muita huolestuneita? (varmasti?)
2134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minut ensin syrjittiin paskaksi ulos tästä fasistisuomesta ja sen jälkeen tajusin, ettei paskan välii ja poltetun maan taktiikka. Ei jätetä valkosuomalaiselle mitään jäljelle.

Äänestä
  • Joo-o. Sanoisin että siihen on hyvä syy, mikä voi kuulostaa vainoharhaisen hullun hurjalta salaliittoteorialta, ja sasattaa olla että se käy ihan järkeenkin.

    Valtio tekee muotia kaikesta, mikä voisi olla sille uhka hukuttaen näin alkuperäistä ajatusta pois. Tehtiinhän punkistakin muotia, se kun oli kapinallista valtiota vastaan.

    Anarkismista on hiljalleen alkanut ympäri maailmaa tulla varteenotettava ideologia, ja nähdäkseni sitä pyritään mustamaalaamaan kaikin mahdollisin keinoin. Se että siitä tehdään muotia saa yleensä anarkistin puheen vaikuttamaan vähemmän asiantuntevalta ja luotettavalta.


    Jotakin tuon suuntaista epäilisin itse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tympääntynyt kirjoitti:

Harmittavaa, että anarkismista on muodostunut teinixeille eräänlainen muoti ilmiö. Pahinta siinä on se kun ne eivät edes tiedä mitä tosi anarkismi on, luulevat vaan, että anarkismi on sitä, että mennään piirtämään aata ympyrässä seiniin tai tuhotaan kamaa ja vihataan kaikkia.

Vielä ikävämpää on, että yleinen mielipide anarkismista ja anarkisteista on erittäin kielteinen ja kaiken maailman "paskamedia" yhdistää anartkistit millon mihinkin tuhotöihin ilman vedenpitäviä todisteita, joka taas kiihdyttää ns. "anarkismi vihaa".

Nykymaailmassa on niin vaikeaa olla kunniallinen anarkisti ilman, että tullaan osoittamaan syytävällä sormella tai haukkumaan teinixi. (tietysti vanhempia ei teineixi haukuta.)

Muita huolestuneita? (varmasti?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu