Kun oikein ajattelee avioliittoa nykyään ns. kristillisissä ympyröissä, niin se aloitataan asumalla yhdessä muutaman vuoden, jotta näkisi sovitaanko yhteen. Tämä lienee nykyään käytäntö useimmissa kristillisissä suuntauksissa. Todella harvoin parit odottavat aamenta. Käsitykseni mukaan ensikokeilunkin alaikäraja on myös alentunut huomattavasti entisestä 17 vuodesta ollen nykyään useilla 14 kieppeillä.
Avioliiton aikana useat tekevät syrjähyppyjä joiden seurauksena usein avioliitto kariintuu, sillä anteeksiantaminen ei ole muotian ja naiset ovat erittäin itsenäisiä. Sitten taas löydetään uusi aviopari tai avopari ja ollaan yhdessä niin kauan kuin huvittaa.
Mitään varsinasita syytä avioliittoon ei oikeastaan ole, se on vain status symboli jonka tärkeyden voi nykyaikana kyseenalaistaa varsinkin kun avoliitto on saanut aivan saman statuksen, enään sillä ei edes ole rahallistaarvoa, päin vastoin avioliiton maksupakko alkaa olla korkeampi kuin avoliiton.
Usein avioituva pari haluaa näyttää maailmalle että he rakastavat toisiaan ja haluavat elää elämänsä yhdessä. Mikäli toinen sattuu kuolemaan löydetään useimmiten uusi tilalle.
Kuolema, se on loppu, loppu yhteiselämälle sen jälkeen ei enään ole mitään..... perhe on vain maallinen opetuskoneisto ja lisääntymis suoja?
Tämä lienee suunnilleen nykyisen kristillisen maailman käsitys avioliitosta.
Mormonit uskovat hieman erilailla. He uskovat että perhesuhteet jatkuvat KOKO iankaikkisuuden ja että he saavat olla yhdessä perheinensä ikuisesti.
Mormonien avioliitto perustuu aivan toisen laiseen ja paljon vakavammin otettavaan näkemykseen. Siinä on nimen omaan kysymys IKUISUUDESTA!
He eivät usko että Jumala olisi luonut perhe-elämää vain, jotta se loppuisi kuolemaan. He uskovat, että heidän on tarkoin harkittava kenen kanssa mevät naimisiin, koska naimisiinmeno vaikuttaa niin monen elämään koko ikuisuudessa. Eikä esiaviollisia suhteita tai syrjähyppyjä suvaita, nehän vaikeuttavat osaltaan elämää iankaikkisuudessa. Mennyt voi olla mennyttä,mutta muistot elää.
He uskovat täten myös että sukupuoliyhteys on ainoastaan sallittu miehen ja vaimon välillä, koska se on pyhä ja erittäin henkilökohtainen ja herkkä tapahtuma, jota ei tervejärkinen halua jakaa muiden kanssa, vaikka media yrittää parhaansa selittää päinvaastaista.
Muu kristitty maailma on luopunut avioliiton ajattelusta sen ongelmien vuoksi ja he ovat päättäneet, että avioliitto loppuu kuolemaan vedoten Jeesuksen sanoihin: Ylösnoisemuksessa ei mennä miehelle, vaan ollaan kuin enkelit taivaassa.
Miksi Jumala sallisi sen, että perheet joilla on todella rakkautta keskenään hajoitettaisiin kuolemassa? Onhan Jeesuskin Jumalan poika ja hän tunsi edelleen Jumalan kuolemansa jälkeen, kuten hän tunsi kaikki rakkaat ystävänsäkin...
Mormonit uskovat, että ylösnousemuksen aikaan on kaikki perhesuhteet selvät, ei enään mennä miehelle vaan kaikki on jo selvää.
On helppoa paaeta vaikeita kysymyksiä kuten: kenen kanssa joku on sittten naimisissa ikuisuuden jos on ollut naimisissa muutaman kanssa jotka kaikki paitsi viimenen ovat kuolleet ennen asianomaista, sanomalla, että avioliitto loppuu kuolemaan. Sillon ei tarvitsekkaan miettiä näitä kysymyksiä, kun kaikki loppuu kuitenkin.
Mormonien kasitys on, että mikäli on ollut useamman kerran naimisissa maanpäällä, ovat kaikki liitot voimassa, joiden toivoo olevan voimassa ylösnousemuksessa. Tämä saa tietenkin aikaan sen, että moniavioisuus kuoleman jälkeen on tosiasia, sillä mihinkä ne toiset vaimot häviäisi jos avioliitto on tehty ikuisuudeksi. Naisia ei sinetöidä, kuin yhteen mieheen elinaikanaan, jollei toista temppeliavioliittoa ole purettu. Se joka hylkää moniavioisuuden ylösnousemuksen jälkeen tuomitsee usean naisen elämään ilman rakkaitaan iankaikkisuudessa!
Avioliiton iankaikkisuus tuo todella avioliiton vakavuuden esille. Ikävä kyllä nykyään on useita mormoneja, jotka unohtavat avioliiton vakavuuden nykymaailman trendejä seuratessaan ja avioliitot rakoilevat siinä, missä muidenkin.
On aika karmeata ajatella ihmistä joka on tehnyt oikeen kovan mokan, millasita hänen ikuinen elämänsä on silmitysten mokansa kanssa joka päivä... eikö se kuullosta helvetiltä???

Vastaukset 5
Vanhimmat
?????????
Muuten hyvä mutta oikeasti monet kristityt jotka ovat kokeneet ns. kuoleman jostain syystä esim. sydän on pysähtynyt leikkauksessa tai onnettomuudessa ovat sanoneet että vastassa olivat kaikki kuolleet rakkaat, eli voisi päätellä että kuoltuamme saamme olla rakkaittemme kanssa.
Mormonien ikuiselle avioliitolle on melko rankat ehdot: Pitää päästä selestiseen kirkkauteen, muuten et saa olla perheesi kanssa.
Joten ei ole monellakaan mormonilla huolta että joutuu katsomaan puolisoitaan ikuisuuden.
Siis, vaikka mormonit tuulettavat ikuisilla perheillään niin tuskin moni morkku siihen kirkon tasovaatimusten mukaan yltää. Toisaalta kukaan tai mikään kristitty kirkko ei sano että "joo, näin on että et saa olla rakkaittesi kanssa kuoltuasi -päinvastoin!
En ole koskaan kuullut että kuoltuamme olisimme yksin, paitsi mormonina ollessani... Siis jos en olisi kelvollinen selestiseen kirkkauteen, mikä oli aika epätodennäköistä.
kyllä siellä perhe saa yhdessä olla vaikka ei selestiseen pääsisikään, sillä "ylempänä" olevat voivat aina käydä tervehtimässä "alempana" olevia. On taas eriasia haluavatko ne "alempana " olevat vierailuja kun niin hävettää....
Kyllä siihen kaikki yltää oli morkku tai ei saa olla ikuisuuden perheensä parissa! On se sitten tosi yllätys niille, jotka luulivat että kuolemaan loppuu kaikki!
Kirjoitat: "joo, näin on että et saa olla rakkaittesi kanssa kuoltuasi -päinvastoin!"
En ymmärrä .... täällähän on selvästi sanottu eri kristittyjen uskonlahkojen taholta, että Jumala on joku henki ja niin olemme mekin kuoleman jälkeen. Jotakin joka on kaikkialla yhtaikaa ja joka paikassa!??
Olen usein kuullut että kuoleman jälkeen olemme vain joku yhteinen henki. Emme ole yksilöitä. Tämä on mm. luterilaisten oppi jollei se ole muuttunut vuosien varrella. Niin minulle ainakin opetettiin rippikoulussa.
Kule JOS sinun perheesi haluaa esim toimia mormoniuskon mukaan kuolemankin jälkeen, luuletko että haluaisit olla heidän kianssaan?? Epäilen, joten sinun EI TARVITSE olla heidän kanssaan eli rauhotu nyt vaan, saat kaiken juuri niin kuin haluat. En ymmärrä miksi vänkäät perheeseesi kun kuullostaa, että vihaat heitä rajattomasti!
Ei sinun silti tarvitse olla yksin voit olla niiden kanssa, joiden kanssa mielummin olet, aivan kuiten nykyäänkin...en usko että olet paljoakaan perheesi kanssa tekemisissä...miksi olet niin itsekäs, että vaadit heitä rupeamaan samanlaiseksi kuin sinä? Kyllä sinä voit olla heidän kanssaan vaikka et olekkaan kirkossa, mutta et itse pysty siihen, koska tiedät sisälläsi, että he ovat oikeassa! Muuta itseäsi, elä pakota muita muuttumaan, se ei onnistu!
Olenko sanonut että perheeni on mormoneita? Olenko sanonut etten halua perheeni kanssa kuoleman jälkeen?
Mistä päättelet että en ole tekemisissäni perheeni kanssa!?
Oliko tuo sinun "tupsaus" yleensä minulle vai kenelle? Oli meinaan todella sekava tunteenpurkaus!
Keneltähän olen vaatinut ja mitä?
Minä olen ihan varmasti perheeni kanssa ikuisesti vaikkei meistä kukaan olekaan mormoni.
Ainiin, ota nyt ne iltalääkkeet pian.
>He uskovat täten myös että sukupuoliyhteys on ainoastaan sallittu miehen ja vaimon välillä,...
Tarkoitit kai: miehen ja vaimojen välillä,...