Uskonnot

Mitä ne ovat. Kansalliseeppokset kertovat vanhoista jumalista ja kansojen esi-isistä.

Meillä täällä kylmässä pohjolassa on Ukko ylijumalana ja Väinämöinen esi-isänä.

Eivätkö nämä ole vastineita Raamatun jumalalle ja Abrahamille.

Tunnen ja tiedän olevani kuoleva ihminen. En suinkaan mikään muu. Ni9in me ihmiset kuin eläimetkin haluamme jälkeläisiä. Oma elämämme jatkuu heissä. Hyvä niin.

Voihan olla, että tyhtyyttämme hävitämme erilaisia juttuuja maapallolta, mutta elämä jatkuu jossakin muodossa.
7295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oikrastaan Kalevalaa ja Raamattua ei voi berrata, niillä ei ole mitääm tekemistä keskenään jos sitä ajattelit, ne jotka on lukeneet Kalevalan tietää että siellä on niin perkeleen jumalaton meininki päällä kokoajan.

Seuraavaan, eläimiähän me olemme itsekkin.

Kolmanteen, niinpä, mutta elämä on niin sitkeätä että ei ihminen kykene sitä tappamaan.

Äänestä

Niin, miksemme samantien uskoisi Kalevalaan? Se on sentäs suomalaisten juttu, ei israelilaisten, jotka sortavat arabeja minkä jaksavat.. tulee mieleen toisen maailmansodan ghetot.. mutta tällä kertaa juutalaiset ovat natsien asemassa..

Äänestä
  • Juutalaisen alku on Aabrahimista ja saarasta, m u t t a Jumalan valittuina . Tämän kansan historiaa on kirjoitettu paljon ennakkona ja esimerkkinä ja on Valittu kansa . Vaikea uskoa niille , jotka koettavat etsiä vain virheitä . Mielestäni ei sattumaa- ehkä joistakin on - Silloin kun minua kutsuttiin ja vaiheitteni jälkeen otin Evankeliumin sanoman julkisesti vastaan. Minun oli mentävä päivänä,jona tavallisesti ei mennä-eri paikkakunnalle uskoovaisten luo kylään (tarkoituksenakin) tahto tulla uskovaiseksi. ( en vuosiin ollut käynyt ) ja seuraavanna yönnö minua vanhempi uskovainen nainen näki unen ja toi sen aamulla esille. Mitähän naapurissa on tapahtunut, kun puhdas lippu oli liehumassa salossa . (Tätä naapuria, joka oli käymässä synnyinkotonaan en myöskään ollut nähnyt vuosiin). Ja kuitenkin Jumalan henki antoi tiedon- ennenkuin tietoisesti olisi voinut tietää. Liittyyhän tähänkin muutakin, mutta sattumasta ei ole kysymys .
    Palaan Juutalaisiin.niin menisikö paremmin perille , jos olisi jonkin muun kansan kohtalosta .
    Jos Jeesus olisi tullut "vain jostakin" ? Ei minullekkaan. Jumala on kirjoituttanut raamatun valintansa mukaan ja seen ymmärtää jokainen joka on etsinyt totuutta lukiessaan raamattua ja asiallisesti keskustellut ja verrannut erillaisia viisauksia, jotka yhdistävät raamatun ihmisjärjen ulottomuudesta tuodun tiedon . Tiedotusvälineet tuovat esiin kovin yksipuolisesti israil vastaista ja kyllä sekin on jo raamatussa .
    Ajattele kuudenpäivän sotaa, jolloin ympärillä olevat kansat aloittivat sodan ja kuudessa päivässä ( kuusi päivää Jumala teki ...)Israel voitti kansat, mutta ei sovi järkeilyyn ylivoimaisuutta vastaan-MUTTA KOSKA Jumala vartioitsee ja antoi ajallansa luvatun .
    Juutalaisista on Kristinusko lähtenyt ja kaiken ylinpänä on Jumala ja Hännen valintansa- antaakseen maailmalle elämän ja yksilölle toivon joka kantaa . Panematta eteen - valta, löytyy sittenkin Valtavasti todisteita ja lupausten toteenkäyvää, kunhan otetaan tarjottu vastaan .
    Voit lukea epäselvänä, ja vaikka on ihan selvää.

    Ja antoisaa juhannuksen aikaakin .

    Äänestä

  • Ole hyvä vaan, kun suomessa kerran on uskonnon vapaus!

    Lainaus
    --------------------------------------------------
    http://runeberg.org/kalevala/01.html

    Tuo sotka, sorea lintu, liiteleikse, laateleikse.
    Keksi polven veen emosen sinerväisellä selällä;
    luuli heinämättähäksi, tuoreheksi turpeheksi.

    Lentelevi, liitelevi, päähän polven laskeuvi.
    Siihen laativi pesänsä, muni kultaiset munansa:
    kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen.

    Alkoi hautoa munia, päätä polven lämmitellä.
    Hautoi päivän, hautoi toisen, hautoi kohta kolmannenki.

    Jopa tuosta veen emonen, veen emonen, ilman impi,
    tuntevi tulistuvaksi, hipiänsä hiiltyväksi;
    luuli polvensa palavan, kaikki suonensa sulavan.

    Vavahutti polveansa, järkytti jäseniänsä:
    munat vierähti vetehen, meren aaltohon ajaikse;
    karskahti munat muruiksi, katkieli kappaleiksi.

    Ei munat mutahan joua, siepalehet veen sekahan.
    Muuttuivat murut hyviksi, kappalehet kaunoisiksi:
    munasen alainen puoli alaiseksi maaemäksi,
    munasen yläinen puoli yläiseksi taivahaksi;
    yläpuoli ruskeaista päivöseksi paistamahan,
    yläpuoli valkeaista, se kuuksi kumottamahan;
    mi munassa kirjavaista, ne tähiksi taivahalle,
    mi munassa mustukaista, nepä ilman pilvilöiksi.

    Ajat eellehen menevät, vuoet tuota tuonnemmaksi    

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Ole hyvä vaan, kun suomessa kerran on uskonnon vapaus!

    Kumpsi oli ensin- kana vai muna ja sehän on sama kuin, kumpi oli ensin - vauva vai aikuinen .. Ja Varmuus, jotta lajiksi voisi tulla, ensin oli kana..kot..kot.. Ja samoin kuin Jumala teki ihmisen- ei hän vauvaa jättäisi tuuliajoille .
    Uskon tietenkin , jotta menee päin-toisin . Ettei heitelty eläimien munia tuonne ja vähän tuonnemmaksi, sitten katsottaisiin mikä niistä __sattumoisin__ tulisikaan .. Katselkaamme kaikkia eläimiä ja niiden tarkkoja värityksiä ja kaikkea muuta niissä. Minäkin uskon kehitykseen lajeissa, mutten uusien lajityyppien kehitykseen . Jalostus on samasta samaan lajiin, muttei hiirestä varpuseen .. Siis Juutalaisista Evankeliumin sanoma (Kristinusko) lähtöisin on ja Jumalamme valinan mukaisesti . Jollei olisi ollut Elävää Jumalaa, silloin ei olisi Evankeliumia syntynyt. Niin jotta jos me se kielletään, niin usko on eri Jumalaan ja se ei ole mahdollista . Usko taas alkuaan Jumalaan-ei ole Juutalaisista, sillä Aadami ja Eeva tehtiin _ihmiseksi_ . Mutta Juutalaisuus kuuluu kiinteästi uskovien historiaan. En ole sitämieltä,jotta uskovainen on Juutalainen...se on... ihminen...muttei eläin .

    Äänestä

  • Kansalliseepoksessamme kerrotaan Kalevalasta, joka on hyvien ihmisten maa, ja Pohjolasta, joka on pahuuden tyyssija. Juonena on hyvän ja pahan taistelu onnea tuottavasta esineestä, sammosta.

    Kirjassa esitetyn käsityksen mukaan maailma on syntynyt sotkan munasta. Näin ovat ajatelleet suomalaisten lisäksi myös mm. kiinalaiset, japanilaiset, tiibettiläiset, sumatralaiset, havaijilaiset, polynesialaiset ja Amerikan intiaanit.

    Ei ole pystytty selvittämään, miksi eri maiden myyteissä on paljon yhteisiä piirteitä. Onko niiden taustalla ihmiskunnan yhteinen menneisyys, lainautuminen kansalta toiselle vai ihmisten yhteinen ajattelutapa.

    Kalevalan lopussa Marjatta tulee raskaaksi ja synnyttää pojan. Väinämöinen yrittää surmauttaa pojan, mutta tämä osoittautuu häntä mahtavammaksi. Väinämöinen poistuu veneeellään ja ennustaa, että kyllä häntä vielä tarvitaan. Kirjan lopusta on sanottu, että siinä Väinämöinen väistyy kristinuskon tieltä.

    Äänestä

  • Kalevalaan. kirjoitti:

    Kansalliseepoksessamme kerrotaan Kalevalasta, joka on hyvien ihmisten maa, ja Pohjolasta, joka on pahuuden tyyssija. Juonena on hyvän ja pahan taistelu onnea tuottavasta esineestä, sammosta.

    Kirjassa esitetyn käsityksen mukaan maailma on syntynyt sotkan munasta. Näin ovat ajatelleet suomalaisten lisäksi myös mm. kiinalaiset, japanilaiset, tiibettiläiset, sumatralaiset, havaijilaiset, polynesialaiset ja Amerikan intiaanit.

    Ei ole pystytty selvittämään, miksi eri maiden myyteissä on paljon yhteisiä piirteitä. Onko niiden taustalla ihmiskunnan yhteinen menneisyys, lainautuminen kansalta toiselle vai ihmisten yhteinen ajattelutapa.

    Kalevalan lopussa Marjatta tulee raskaaksi ja synnyttää pojan. Väinämöinen yrittää surmauttaa pojan, mutta tämä osoittautuu häntä mahtavammaksi. Väinämöinen poistuu veneeellään ja ennustaa, että kyllä häntä vielä tarvitaan. Kirjan lopusta on sanottu, että siinä Väinämöinen väistyy kristinuskon tieltä.

    >>Ei ole pystytty selvittämään, miksi eri maiden myyteissä on paljon yhteisiä piirteitä. Onko niiden taustalla ihmiskunnan yhteinen menneisyys, lainautuminen kansalta toiselle vai ihmisten yhteinen ajattelutapa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

teetee_ kirjoitti:

Mitä ne ovat. Kansalliseeppokset kertovat vanhoista jumalista ja kansojen esi-isistä.

Meillä täällä kylmässä pohjolassa on Ukko ylijumalana ja Väinämöinen esi-isänä.

Eivätkö nämä ole vastineita Raamatun jumalalle ja Abrahamille.

Tunnen ja tiedän olevani kuoleva ihminen. En suinkaan mikään muu. Ni9in me ihmiset kuin eläimetkin haluamme jälkeläisiä. Oma elämämme jatkuu heissä. Hyvä niin.

Voihan olla, että tyhtyyttämme hävitämme erilaisia juttuuja maapallolta, mutta elämä jatkuu jossakin muodossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu