Tekniikan Maailma toteaa kreationismin valetieteeksi.

Tekniikan Maailman numero 10/06 17.05.06 sanoo "tieteellisen" kreationismin olevan valetiedettä ja tuomitsee pseudotieteeksi myös älykkään suunnittelun (ID - intelligent desing).

Aiheet käydään läpi valetieteen artikkelissa jossa sivutaan ihmedieettejä ja reumatismia helpottavia magneetteja, mutta päädytään ihmismieliä ohjaileviin pseudotieteisiin.
151279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

julkaisulta - se ampuu itseään jalkaansa kun yrittää kiistää suunnittelun välttämättömyyden.
No,onhan se professori Wiiokin kirjoitellut pehmoisia usein siinä lehdessä.
Kannattaa muuten aina tarkistaa ,kuka ennakkoluuloinen (ja asenteellinen) on juttuja kirjoittanut.

Äänestä
  • Eipä tuo artikkeli ollut mitään mitä en olisi jo tiennyt, ID on pseudoa lähes parhaimmillaan ja on niin läpinäkyvästi sidoksissa kreationismiin että hävettää.

    ID kun juuri täyttää valetieteen tunnusmerkit jotka näkee jo sokeakin poskellaan. ID:n tärkein funktio on pyrkiä todistamaan evoluutio vääräksi mikä on jo yksi syy miksi ID:tä ei voida nähdä tieteenä. ID ei ole myöskään itsekriittinen, vaan siinä on pitäydytty tiukasti omissa maailmoissa ja puolustelevissa selityksissä. Ainoa puolustava väite ID:lle on valetieteen tavoin mahdollisimman epäselkoinen ja monimutkainen kyhäelmä jonka on tarkoitus kuulostaa pätevältä - kuten redusoimaton kompleksisuus jonka voisi yhtä hyvin sanoa peruuttamaton monimutkaisuus mutta ei sitten kuulostaisi enää niin fiksulta.

    Äänestä

  • Herra A. Teisti kirjoitti:

    Eipä tuo artikkeli ollut mitään mitä en olisi jo tiennyt, ID on pseudoa lähes parhaimmillaan ja on niin läpinäkyvästi sidoksissa kreationismiin että hävettää.

    Herra A. Teisti:[ID:n tärkein funktio on pyrkiä todistamaan evoluutio vääräksi mikä on jo yksi syy miksi ID:tä ei voida nähdä tieteenä.]

    Mikä tässä on epätieteellistä?
    A) Toisen teorian kumoamisyritys? (evoluutio= tässä evoluutioteoria)
    B) Ilmiön uudelleentulkintayritys? Kuten flogistonin tulkinta hapen avulla? (evoluutio= tässä evoluutioilmiönä)

    Mielestäni ei kumpikaan vaihtoehto ole mitenkään epätieteellinen. Pystytkö selventämään tai ohjaamaan keskustelua toisaalle?

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Teoriat kumoavat toisiaan jos aiempi antaa paremman selityksen tai ne eroavat, mutta teorioita ei tehdä vain kumoamisen vuoksi. ID:ssä ei puhuta siitä kuinka on löydetty uusi ajatus älykkäälle suunnittelijalle, vaan ID:ssä puhutaan siitä kuinka väärässä evoluutio on. Eli yritykset kumota evoluutio on tarkoituksellista Intelligent Desingissä, ja motiivikin on huomattavissa - evoluutio sotii kreationismia vastaan.

    Myös ilmiön uudelleentulkintayritys on aika vaisua, kun pitäisi osoittaa että kyseiset luonnonilmiöt ovat ylemmän auktoriteetin luomia. Mutta koska goddidit olisi liian epätieteellistä, ainoa tapa osoittaa ID "todeksi" on osoittaa vallalla oleva käsitys vääräksi. Mutta kun se ei riitä. Jotta jonkin teorian voisi korvata paremmalla, pitäisi vain osoittaa että uusi teoria kattaa vanhan paremmin ja selittää sen tarkemmin. ID ei tee kumpaakaan, vaan ID:n kannattajat olettavat että kunhan evoluutio saadaan todistettua vääräksi, niin ID ottaa automaattisesti paikan yleisenä käsityksenä.

    Tietääkseni ID:n ainoat yritykset osoittaa korkeampi voima luonnonilmiöissä ovat ainakin intelligentdesing.fi:n sivuilla seuraavanlaiset:

    Redusoimaton kompleksisuus.

    Ja taas, kyseessä ei ole hypoteesi ID:n puolesta, kyseessä on hypoteesi evoluutiota vastaan.

    Saatan olla liian puolueellinen (ja varmasti olenkin) mutta jos tiedämme että evoluutio on tällä hetkellä lähin arvio elämän kehittymisestä, niin meillä ei ole mitään syytä olettaa täysin päinvastaista ajatusta paremmaksi vaihtoehdoksi ja väärin perustein.

    Äänestä

  • Herra A. Teisti kirjoitti:

    Eipä tuo artikkeli ollut mitään mitä en olisi jo tiennyt, ID on pseudoa lähes parhaimmillaan ja on niin läpinäkyvästi sidoksissa kreationismiin että hävettää.

    ID kun juuri täyttää valetieteen tunnusmerkit jotka näkee jo sokeakin poskellaan. ID:n tärkein funktio on pyrkiä todistamaan evoluutio vääräksi mikä on jo yksi syy miksi ID:tä ei voida nähdä tieteenä. ID ei ole myöskään itsekriittinen, vaan siinä on pitäydytty tiukasti omissa maailmoissa ja puolustelevissa selityksissä. Ainoa puolustava väite ID:lle on valetieteen tavoin mahdollisimman epäselkoinen ja monimutkainen kyhäelmä jonka on tarkoitus kuulostaa pätevältä - kuten redusoimaton kompleksisuus jonka voisi yhtä hyvin sanoa peruuttamaton monimutkaisuus mutta ei sitten kuulostaisi enää niin fiksulta.

    Kreationismin tutkimuksen lähtökohta on uskomus, että maailma ja elämä on luotu eli sillä on älykäs suunnittelija.

    Evoluution tutkimuksen lähtökohta on uskomus, että maailma ja elämä on syntynyt (sattumalta) itsestään.

    Evoluutio on uskonto ja uskonnollinen filosofia siinä missä muutkin. Totuus on vain se, että tutkimustodisteet puhuvat älykkään suunnittelijan puolesta. Evoluutiotutkijat ovat itse harhauttavan ennakkouskoisia, kun eivät voi edes
    hetken harkita "näkymättömän" todellisuuden olemassaoloa. Koska evotutkimus ei ole ennakkoluulotonta, on se itse ateistista pseudotiedettä.

    Äänestä

  • uskomuksia kirjoitti:

    "Evoluution tutkimuksen lähtökohta on uskomus, että maailma ja elämä on syntynyt (sattumalta) itsestään."

    VÄÄRIN!. "Evoluution tutkimuksella" ei ole lähtökohtana mitään uskomuksia. Ilmiöitä tarkastallaan ja sen jälkeen tehdään johtopäätökset, ei etukäteen kuten muissa piireissä on tapana.

    "Evoluutio on uskonto"
    Heh, tajuatko edes miten typerältä kuulostat. Kirjoittele vaan näille palstoille mitä haluat mutta älä nolaa itseäsi tosielämässä laukomalla tuollaisia naurettavuuksia

    Äänestä

  • uskomuksia kirjoitti:

    Kreationismin tutkimuksen lähtökohta on uskomus, että maailma ja elämä on luotu eli sillä on älykäs suunnittelija.

    Evoluution tutkimuksen lähtökohta on uskomus, että maailma ja elämä on syntynyt (sattumalta) itsestään.

    Evoluutio on uskonto ja uskonnollinen filosofia siinä missä muutkin. Totuus on vain se, että tutkimustodisteet puhuvat älykkään suunnittelijan puolesta. Evoluutiotutkijat ovat itse harhauttavan ennakkouskoisia, kun eivät voi edes
    hetken harkita "näkymättömän" todellisuuden olemassaoloa. Koska evotutkimus ei ole ennakkoluulotonta, on se itse ateistista pseudotiedettä.

    Vain tiedettä lainkaan tuntematon ignorantti kretiini-idiootti pystyy päätymään noin perseestä oleviin johtopäätöksiin.

    Ei se mitään, älä ota itseesi nuija - saadaanpa me muut naurunaihetta :-D

    Äänestä

  • Brian nasaretilainen kirjoitti:

    Vain tiedettä lainkaan tuntematon ignorantti kretiini-idiootti pystyy päätymään noin perseestä oleviin johtopäätöksiin.

    Ei se mitään, älä ota itseesi nuija - saadaanpa me muut naurunaihetta :-D

    Evon mukaan maailma on saanut alkunsa jostain alkuräjähdyksestä. Kaikki aine, kaikki tila on ollut ensin pakkaantuneena yhteen äärimmäisen tiivisti. Sen, joka tähän uskoo, kannattaisi miettiä alkuräjähdystä pidemmälle.

    Mistä on tullut yleensäkin "aine"? Onko aine ikuista? Onko maailmankaikkeus jonkinlainen kiertävä sykli: laajeneminen-suppeneminen, laajeneminen-suppeneminen, ...jne. Vai laajeneeko universumi ikuisesti? Onko se laajennut ikuisesti? Miten aine on tullut tyhjästä? Onko aine ikuista?

    Tiede ei voi vastata tällaisiin "ikuisuus"-kysymyksiin. Evo on uskonto ja uskonfilosofia muiden joukossa. Minä uskon Raamatun mukaan maailman olevan syntynyt noin 6000 vuotta sitten. Jos Raamattu on oikeassa, niin puhtaan kokeellisen luonnontieteen pitäisi tukea maailman nuorta ikää, kumota evoteoria jne.
    Tiede ei todellakaan tue evoa. Ihminen ei ole lähtöisin bakteereista.

    "Evon mukaan maailma on saanut alkunsa jostain alkuräjähdyksestä."

    Evoluutio ei ota kantaa maailman syntyyn ainoastaan elämän kehittymiseen.

    "Mistä on tullut yleensäkin "aine"? Onko aine ikuista? Onko maailmankaikkeus jonkinlainen kiertävä sykli: laajeneminen-suppeneminen, laajeneminen-suppeneminen, ...jne. Vai laajeneeko universumi ikuisesti? Onko se laajennut ikuisesti? Miten aine on tullut tyhjästä? Onko aine ikuista?"

    (Yhtä hyvin voi kysyä, mistä on tullut yleensäkin "jumala"? Onko jumala ikuinen? Onko jumala tullut tyhjästä?)

    Niin, isoja kysymyksiö joihin ei ainakaan vielä ole varmoja vastauksia. Toisaalta ei salamaa ja sadettakaan ole ennen tutkimista osattu selittää.
    Mielestäni se ei tarkoita että täytyy lakata hakemasta vastausta ja hokea jumalaa kaikkeen mitä ei itse ymmärrä.
    Vaikkakin se olisi tietysti helppo tapa.

    "Tiede ei voi vastata tällaisiin "ikuisuus"-kysymyksiin. Evo on uskonto ja uskonfilosofia muiden joukossa. Minä uskon Raamatun mukaan maailman olevan syntynyt noin 6000 vuotta sitten."

    Voi olla että tiede ei voi koskaan vastata näihin kysymyksiin. Mutta se että vastausta ei saa nyt ja heti, ei mielestäni tarkoita sitä että täytyy jälleen lakata miettimästä ja hokea jumalaa.
    Evoluutio on tutkittua faktaa. Tietysti uskollahan voi "kumota" mitä tahansa.
    Minä voisin sanoa että painovoima on uskontoa koska itse USKON ison näkymättömän keijukaisen pitävän meidät planeettamme läheisyydessä. Ikävä kyllä USKO ei muuta faktoja.
    Itse en tiedä onko jotain jumalaa olemassa...vaikkakin olen aika varma että mitään näistä ihmisen luomista jumalista ei ole (kristinusko, islam, tai vaikka wicca, aivan sama).

    "Tiede ei todellakaan tue evoa."

    Tämä on osaltasi joko tiedon puutetta tai tiedostettua valehtelua.

    Äänestä

  • uskomuksia kirjoitti:

    Evon mukaan maailma on saanut alkunsa jostain alkuräjähdyksestä. Kaikki aine, kaikki tila on ollut ensin pakkaantuneena yhteen äärimmäisen tiivisti. Sen, joka tähän uskoo, kannattaisi miettiä alkuräjähdystä pidemmälle.

    Mistä on tullut yleensäkin "aine"? Onko aine ikuista? Onko maailmankaikkeus jonkinlainen kiertävä sykli: laajeneminen-suppeneminen, laajeneminen-suppeneminen, ...jne. Vai laajeneeko universumi ikuisesti? Onko se laajennut ikuisesti? Miten aine on tullut tyhjästä? Onko aine ikuista?

    Tiede ei voi vastata tällaisiin "ikuisuus"-kysymyksiin. Evo on uskonto ja uskonfilosofia muiden joukossa. Minä uskon Raamatun mukaan maailman olevan syntynyt noin 6000 vuotta sitten. Jos Raamattu on oikeassa, niin puhtaan kokeellisen luonnontieteen pitäisi tukea maailman nuorta ikää, kumota evoteoria jne.
    Tiede ei todellakaan tue evoa. Ihminen ei ole lähtöisin bakteereista.

    "Evon mukaan maailma on saanut alkunsa jostain alkuräjähdyksestä. Kaikki aine, kaikki tila on ollut ensin pakkaantuneena yhteen äärimmäisen tiivisti. Sen, joka tähän uskoo, kannattaisi miettiä alkuräjähdystä pidemmälle."

    Paitsi että evoluutioteoria ei todellakaan käsittele universumin syntyä, mikään tieteellinen teoria ei esitä, että kaikki tila olisi ollut ensin pakkaantuneena, sitten 'räjähtänyt'.

    Äänestä

  • uskomuksia kirjoitti:

    Kreationismin tutkimuksen lähtökohta on uskomus, että maailma ja elämä on luotu eli sillä on älykäs suunnittelija.

    Evoluution tutkimuksen lähtökohta on uskomus, että maailma ja elämä on syntynyt (sattumalta) itsestään.

    Evoluutio on uskonto ja uskonnollinen filosofia siinä missä muutkin. Totuus on vain se, että tutkimustodisteet puhuvat älykkään suunnittelijan puolesta. Evoluutiotutkijat ovat itse harhauttavan ennakkouskoisia, kun eivät voi edes
    hetken harkita "näkymättömän" todellisuuden olemassaoloa. Koska evotutkimus ei ole ennakkoluulotonta, on se itse ateistista pseudotiedettä.

    Kreationismin tutkimuksen lähtökohta on uskomus, että maailma ja elämä on luotu eli sillä on älykäs suunnittelija.
    ---
    Kyseessä on siis uskonto. Kysypä seurakuntasi pomoilta miten kretsuille on käynyt oikeudenkäynneissä.

    Äänestä

  • uskomuksia kirjoitti:

    Evon mukaan maailma on saanut alkunsa jostain alkuräjähdyksestä. Kaikki aine, kaikki tila on ollut ensin pakkaantuneena yhteen äärimmäisen tiivisti. Sen, joka tähän uskoo, kannattaisi miettiä alkuräjähdystä pidemmälle.

    Mistä on tullut yleensäkin "aine"? Onko aine ikuista? Onko maailmankaikkeus jonkinlainen kiertävä sykli: laajeneminen-suppeneminen, laajeneminen-suppeneminen, ...jne. Vai laajeneeko universumi ikuisesti? Onko se laajennut ikuisesti? Miten aine on tullut tyhjästä? Onko aine ikuista?

    Tiede ei voi vastata tällaisiin "ikuisuus"-kysymyksiin. Evo on uskonto ja uskonfilosofia muiden joukossa. Minä uskon Raamatun mukaan maailman olevan syntynyt noin 6000 vuotta sitten. Jos Raamattu on oikeassa, niin puhtaan kokeellisen luonnontieteen pitäisi tukea maailman nuorta ikää, kumota evoteoria jne.
    Tiede ei todellakaan tue evoa. Ihminen ei ole lähtöisin bakteereista.

    "Jos Raamattu on oikeassa, niin puhtaan kokeellisen luonnontieteen pitäisi tukea maailman nuorta ikää, kumota evoteoria jne."

    Luonnontiede ei tue 6000 vuotta vanhaa maailmaa, joten Raamattu ei ole oikeassa. MOT.

    Äänestä

  • Herra A. Teisti kirjoitti:

    Teoriat kumoavat toisiaan jos aiempi antaa paremman selityksen tai ne eroavat, mutta teorioita ei tehdä vain kumoamisen vuoksi. ID:ssä ei puhuta siitä kuinka on löydetty uusi ajatus älykkäälle suunnittelijalle, vaan ID:ssä puhutaan siitä kuinka väärässä evoluutio on. Eli yritykset kumota evoluutio on tarkoituksellista Intelligent Desingissä, ja motiivikin on huomattavissa - evoluutio sotii kreationismia vastaan.

    Myös ilmiön uudelleentulkintayritys on aika vaisua, kun pitäisi osoittaa että kyseiset luonnonilmiöt ovat ylemmän auktoriteetin luomia. Mutta koska goddidit olisi liian epätieteellistä, ainoa tapa osoittaa ID "todeksi" on osoittaa vallalla oleva käsitys vääräksi. Mutta kun se ei riitä. Jotta jonkin teorian voisi korvata paremmalla, pitäisi vain osoittaa että uusi teoria kattaa vanhan paremmin ja selittää sen tarkemmin. ID ei tee kumpaakaan, vaan ID:n kannattajat olettavat että kunhan evoluutio saadaan todistettua vääräksi, niin ID ottaa automaattisesti paikan yleisenä käsityksenä.

    Tietääkseni ID:n ainoat yritykset osoittaa korkeampi voima luonnonilmiöissä ovat ainakin intelligentdesing.fi:n sivuilla seuraavanlaiset:

    Redusoimaton kompleksisuus.

    Ja taas, kyseessä ei ole hypoteesi ID:n puolesta, kyseessä on hypoteesi evoluutiota vastaan.

    Saatan olla liian puolueellinen (ja varmasti olenkin) mutta jos tiedämme että evoluutio on tällä hetkellä lähin arvio elämän kehittymisestä, niin meillä ei ole mitään syytä olettaa täysin päinvastaista ajatusta paremmaksi vaihtoehdoksi ja väärin perustein.

    Lievästä provoilustani huolimatta ihan asiallinen vastaus sinulta. Ehkä tuo "Herra" ei olekaan turhaan nikissäsi (-;

    Mitä Dembskiä olen lukenut, niin kyllä siinä annetaan jotkut kriteerit suunnittelun havaitsemiseksi. Ei siis pelkää "evoluutio on mahdotonta" tms. Sen lisäksi ei liene väärin puhua siitä, miten väärässä evoluutio-OPPI on. (Puhut evoluutiosta erittelemättä teoriaa ja ilmiötä, tarkoituksellisestiko?)
    Mitä motiiveihin tulee, niin Darwin on jossain sanonut tavoitteenaan olleen "luomisuskon kumoamisen" tai jotain sinnepäin. Kelvollinen motiivi mielestäsi?

    Herra A. Teisti:[Saatan olla liian puolueellinen (ja varmasti olenkin) mutta jos tiedämme että evoluutio on tällä hetkellä lähin arvio elämän kehittymisestä,...]
    Puolueellisuutesi tulisi ehkä paremmin esille, jos lainauksen viimeinen sana vaihdettaisiin "evoluutiosta" -sanaksi. Siis lähtöoletus evoluutiosta on jo mukana ennen arviota. Jos tuo sana vaihdettaisiin "luomisesta"-sanaksi, puolueellisuutta ei ehkä olisi.

    Äänestä

Itse luin samaisen artikkelin, ja kyllähän se oli mukavaa luettavaa kun ID ja tieteellinen kreationismi niputettiin samaan lantaan Sauna Belttien ja ihmelaihdutuspillerien kanssa.

Mutta itseäni tuo artikkeli ei edes ihmetyttänyt. ID ja tieteellinen kreationismi ovat valetieteitä, piste. Ehkä liian moni täälläkin palstalla käyskentelevä evolutionisti on liikaa lukenut kreationistien uhkailevia viestejä alati kasvavasta kannatuksesta esimerkiksi ID:tä kohtaan ja sen vuoksi hihkuu kun löytää jostakin tunnetusta aikakausilehdestä jotakin missä todetaan kreationismi bullshitiksi.

Älkäähän ihmiset pelätkö, viimeksi kun kävin Ärrällä, Suomalaisessa Kirjakaupassa tai Akateemisessa, hyllyissä parveili Tieteen Kuvalehteä, Tiedettä, Scientific Americania, Sciencea, ja tusinaa muuta tieteellistä julkaisua - eikä ainuttakaan luomista puolustelevaa lehteä. Televisiosta tulee (tai on tullut) Avaraa Luontoa, Prismaa, luontodokumentteja ja uutiset puhuvat tieteellisistä läpimurroista myös netin kautta. Ainoat uskovaiset ohjelmat tv:ssä ovat lähinnä jumalanpalveluksia.

Relatkaa, ID ei ole pääsemässä mihinkään ja maailmassa suurin osa väestöstä on niin älykästä (ainakin Euroopassa ja idässä - Yhdysvalloissa 45% uskoo luomiseen mutta samat 45% eivät tiedä missä Eurooppa sijaitsee) ettei kreationismi tule koskaan saavuttamaan maailmanlaajuista asemaa.

Peace.

Äänestä
  • oleville.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Herra A. Teisti kirjoitti:

Tekniikan Maailman numero 10/06 17.05.06 sanoo "tieteellisen" kreationismin olevan valetiedettä ja tuomitsee pseudotieteeksi myös älykkään suunnittelun (ID - intelligent desing).

Aiheet käydään läpi valetieteen artikkelissa jossa sivutaan ihmedieettejä ja reumatismia helpottavia magneetteja, mutta päädytään ihmismieliä ohjaileviin pseudotieteisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu