OINAS
Jostakin tuntemattomasta syystä oinas saa kohtauksen juuri juhannuspyhinä;
kun muut haluavat lepoa ja rauhaa, aloittaa oinas piha-, remontti- ja
metsätyöt samaan aikaan. Mökkimetsästä kantautuu alituinen jyrinä ja kolke,
Jonseredin kiukkuiset soolot ja sirkkelin riivattu metakka. Oinaasta nähdään usein
vain hikinen t-paidan selkämys, kun hän Forest Gumpina ahertaa metsässä
kantojen kimpussa. Joskus hänen nähdään kiikuttavan lautapinkkaa olkapäällään,
verkkarit mahan alla roikkuen ja perse vilkkuen. Vielä työntäyteisen päivän
jälkeenkin hän puhisee intoa. Oinas käy häätämässä muut saunojat pihalle 120 asteen löylyillä - ja palaa entistä virkistyneempänä, mutta edelleen moottorisahaöljyn
hajuisena, miettimään mihin purkaisi lopun energian. Mielessä voi käydä joko
leikkimielinen naapurin pakettiauton keikauttaminen kumoon, tai sukulaisten
nostelu pään päälle suorilta käsin. Jos oinas osallistuu trivial pursuitiin,
kannattaa muiden pitää matalaa profiilia, sillä oinaalla on taipumus
suuttuessaan lyödä nyrkillä pelilautaan niin että kadonneita arpakuutioita
etsitään vielä ensimmäisenä adventtina.
HÄRKÄ
Luonnollinen ja aistikas härkä tunnustautuu juhannusnudistiksi. Omaksi ilokseen,
ja muiden kiusaksi, hän esiintyy ilman vaatteita - niin aatamin kuin eevankin
puvussa. Siksi härän kannattaisi huolehtia kainaloiden ja alushousurajojen
siisteydestä. Yleisön pyynnöstä tämä alaston grillimestari saattaa suostua
pukemaan jotakin ylleen, esim. kesäisen vihreän mainoslippalakin.
Kirkkoveneeseenkin hän yrittää tulla ilman rihmankiertämää. Tässä
vaiheessa hänet yleensä poistetaan veneestä, vaikka keskellä järveä. Muiden
mielestä on hauska katsella härkää, joka sieraimet suhisten polskuttaa kohti rantaa. Ystävät saattavat säälistä hoivata auringossa kasvonsa polttanutta
härkää, mutta kukaan ei ole kiinnostunut voitelemaan ja viilentämään hänen
tulikuumana ja riekaleisena hehkuvaa persettään. Toinen juhannuspäivä kuluukin
ärtyneen punaista takamusta viilipytyssä dipaten. Härkä luo tuskastuneen
ilmapiirin trivial pursuitiin, sillä hän miettii vastauksia tolkuttoman kauan. Lisäksi hän saattaa jurnuttaa että oikea vastaus onkin väärä, ja hänen vääränä pidetty vastaus taasen oikea - eikä anna millään periksi.
KAKSOSET
Kaksosia tarvitaan juhannuspyhien tiedotussihteerin virkaan. Tietotoimisto kulkee hyvin esim. povitaskussa, ja siellä käykin ehtymätön
tekstiviestien kuhina. Liiterin taakse halkopinon päälle on kasattu tietsikka.
Meilipuolena tunnettu kaksonen hoitelee näppärästi sähköpostiliikennettä halon hakkuun lomassa. Kaksonen seuraa koko ajan uutisia pitäen tilastoa mm.
hukkuneista ja midsummerin murhista, tarkkailee säätiloja ja tiedustelee tuttavien
juhannuksenviettoa maailmanlaajuisesti. On tärkeää ottaa puhelu vaikkapa
serkkupojille kolumbiaan: "onko siellä ilmoja pidellyt? hyvinkö siellä
tarkenee - aurinko paistaa ja ruoho kasvaa kohisemalla? Kaksonen herättää
tuskastumista trivial pursuit -pöydässä. Hän sekoilee koko ajan pelivuorojen kanssa, lukee samat kysymykset moneen kertaan ja sotkee kysymysten osa-alueiden värit: kun pitäisi kysyä pinkki viihdekysymys, hän tivaakin jääkiekkomaalin verkonsilmän halkaisijaa tukeutuen oranssiin kysymysalueeseen. Lisäksi hän pudottelee pelinappuloita alinomaa ja niitä poimiessaan kolhii koko ajan päätään pöydänkulmaan, aiheuttaen paheksuntaa karkealla noitumisellaan.
RAPU
Tämä on ravun juhlahetki: sydänkesän aurinko hellii lastaan oikein toden teolla,
niin että kokonainen kesäpäiväkin seisahtuu. Rapu pukeutuu oman reviirinsä
kansallispukuun ja tuohivirsuihin ja hänen kävellessään pienet tiukuset
helkkävät kupeilla. Yltiöisänmaallisuus alkaa kuitenkin tökkiä vieraita
ja dj väinämöisen kannel-karaoke saa aikaan haukotusta. Syvästi mielensä
pahoittaneena rapu ryntää läheiseen vesakkoon pelaamaan muinaissuomalaista
roolipeliä - yksin. Tai saattaapa hän sännätä nyyhkyttäen saabiin
kuuntelemaan raita karpon cd-levyä. Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen; kuinka tolaltaan mennyt rapu saadaan elvytettyä? Hyvä niksi on houkutella rapu pelaamaan trivial pursuitia. Pelaajat sopivat edeltä käsin, että ravun yleensä niin
ympäripyöreät vastaukset kelpuutetaan tällä kertaa. Kun häneltä kysytään "kuka
unohtumaton mykkäelokuvan suuri tähti esitti pääosaa elokuvassa diktaattori", on
vastaukseksi hyväksyttävä vilpittömän innostunut änkytys "se...se...sese...
viiksekäs!"
LEIJONA
Leijona on juhannuksen primus motor ja luojahenki, jonka tehtävänä on
"aloittaa", eikä suinkaan "saattaa loppuun". Leijona paistattaa
mielellään päivää rantakalliolla, kun muut ahertavat yhteisen hyvän eteen ja
pystyttävät juhannuskoivuja hyttysverkot päässään. Leijona heittää huolettomasti
pirtin pöytään stockan herkusta ostetun, 600km hiilihappojäissä matkustaneen
gnuantiloopin fileen...mutta delegoi sen valmistamisen muille. Leijona sytyttää ensimmäisen puun savusaunan uuniin... mutta jättää sukulaismiehet yskimään ja huolehtimaan jatkolämmityksestä.
Leijona laittaa tulet kokkoon cartierin kultasytkärillä...mutta antaa
kyläläisten hoitaa tulen vartioimisen. Leijona on helppo tunnistaa
onkimadonkaivajien seurueesta; kun muut kääntävät peltoa, seisoo leijona
gaultierin valkoisissa satiinifarkuissa sivummalla ja hoputtaa pitämään
kiirettä. Hän ei osallistu mihinkään niin triviaaliin kuin trivial
pursuit. Sen sijaan hän jakelee auliisti vastauksia sivusta ja voivottelee
dramaattisesti jos joku heikompiälyinen ei näytä keksivän ratkaisua.
NEITSYT
Neitsyt puuhastelee omien ravintoainetaulukoiden ja raaka-aineiden kanssa.
Pokerinaamalla hän ilkeää väittää että vesikrassilähdevedessä on maukkaampaa
kuin pariloidut ankanlanteet tyrnikermakastikkeessa. Neitsyt ottaa vakavasti
kansanperinteen juhannustaiat. Hän kurkkii lähteet ja kaivot, jopa puuceen
aluset saadakseen vihiä tulevasta puolisosta. Hän on valmis laittamaan
kalanperkausjätteet tyynynsä alle nähdäkseen unessa Sen Oikean. Mikään ei
myöskään estä neitsyttä kierimästä alastomana lantatunkiolla puolenyön aikaan.
Yhteisillä aterioilla neitsyt kyttää muiden hygieniaa: ovatko kaikki varmasti
pesseet kätensä ennen ruokailua. tähän hän ei saa koskaan 100% vastausta,
sillä vesihanojen puuttumisesta johtuen seuranta on vaikeaa. On vain luotettava
siihen, että makkaranpaistaja huuhtaisi näppejään järvessä käytyään ensin
heittämässä vettä koivikon takana. Trivial pursuitissa neitsyt vaatii
tarkentavia jatkokysymyksiä ja analysoi herkeämättä muiden vastauksia. Hän
löytää kysymyksenasettelusta jatkuvasti virheitä, uhoten haastavansa koko
pelifirman oikeuteen harhaoppien levittämisestä.
VAAKA
Juhannus on silkkaa painajaista vaa'alle - koko viikonloppu erämaassa
ilman juoksevaa vettä, sähköä ja sisävessaa. Siinä hän yrittää itkua tuhertaen
muodostaa jonkinlaista kokonaiskuvaa naamastaan kahden sentin naarmuisesta
peilinsirpaleesta. Hän rullaa silmät kosteina käpyjä tukkaansa saadakseen edes
pienet edvin laineet otsalle. Ulkovessa on vaa'alle kauhistus, niinpä hän
laittaa käytöstä poistetusta rehuämpäristä itselleen väliaikaiset
saniteettitilat ja käyttää kastelukannua käsisuihkuna. Uimaan hän ei mene
missään nimessä, sillä jalkaan saattaa takertua vedenalainen, limainen
ahvenruoho. Pyhien aikana vaa'an niska jämähtää lukkoon siksi, että hän on
vetänyt päätään äkkinykäisyllä taaksepäin joka kerta kun pullo on kiertänyt
ringissä omalle kohdalle. Myös automaattinen nenän nyrpistely jää päälle
useammaksi päiväksi. Trivial pursuitia pelattaessa vaaka on yksi
ei-toivotuimmista pelaajista; hän ei pysty antamaan yhtään vastausta
muuttamatta mieltään. Kun lopullinen vastaus osoittautuu vääräksi, hän
yrittää koota tietämyksensä rippeet toteamalla: "sitähän minä juuri ensiksi
ehdotinkin."
SKORPIONI
Skorpionin nähdään juhannuksena kulkevan kahteen suuntaan: heinälatoon tai
heinäladosta pois, sillä hän on intohimoisesti vihkiytynyt
heinälatoromantiikkaan. On kiusallista katsella hänen hiuksistaan roikkuvia
heinänkorsia. Välillä skorpioni käy saunassa hakkaamassa itseään (usein
myös muita) vimmatusti vastalla. Näin skorpioni antaa itselleen synninpäästön -
aivan kuten martti luther aikoinaan kurittaessaan omaa lihaansa. Skorpionia
ärsyttää kevyt kahvipöytäkeskustelu; niinpä hän haluaa muistuttaa muita
juhannuksen syvimmästä merkityksestä. Kermavaahto suusta pursuten ja silmät
palaen hän kertoo narttumaisen salomen ketkuttelusta ja Johannes kastajan
mestauksesta, saaden suvun pikkuväen pillahtamaan itkuun ja takertumaan
peloissaan äiskän hameenhelmaan. Trivial pursuitissa skorpioni on jopa
paranoidinen; hän kuvittelee että muut pelaajat ovat järjestäneet juuri
hänelle vaikeimmat kysymykset. Todellisuudessa hänellä on vain huono säkä joutua sahaamaan urheilun ja maantieteen välillä, kun muut liikuttelevat
palikoitaan iskelmän ja elokuvan parissa.
JOUSIMIES
Suvun Folke West - best in the west - on saapunut juhannuksen viettoon. Ja
kylläpä riittääkin tarinaa kokopyhien ajaksi puolen vuoden maailmanympärysmatkalta - luvassa jousimiehen seikkailut maalla & merellä &
ilmassa, kaikilla viidellä mantereella. Muita ärsyttää pelkästään jo se, kun
jousimies näprää päivettyneissä hyppysissään tikutaku-heimon uhanalaisesta
viirupääoravan hännästä valmistamaa avaimenperää. Jousimies antaa kovasti
arvoa paikalliselle käsityölle. Ruokapöydässä hän rassaa muiden hermoja
pyytämällä koko ajan eksoottisia ruokia, vaikka tietää ettei grillimakkaraa
kummempaa särvintä ole tarjolla. Trivial pursuitissa jousimiestä raivostuttaa
suunnattomasti muiden heikko yleistietämys asiassa kuin asiassa. Hän
tuntee lähinnä halveksuntaa kun joku yrittää saada armopisteitä mitä
säälittävimmillä selityksillä. "arpa on heitetty," hän naurahtaa kuubalainen sikari
hampaidensa välissä ja rummuttaa huolettomasti etnisiä rytmejä jykeviin, valkoisiin & valolta suojattuihin reisiinsä.
KAURIS
Kauriilla on vaikeuksia heittäytyä irti arjesta ja työroolistaan. Rennoimmillaan hän on paljasjaloin, mutta puku päällä ja solmio kireällä.
Rouvaskauris puolestaan heittää löylyäkin nylon-sukissa ja hinkkaa vampulla
sukkanauhojen välit (täydellinen alastomuus merkitsisi mikrokosmostasolla
maailmankuvan järkkymistä). Koko luomakunta aistii kauriin kireyden, ja
kuin kiusallaan järjestää hänelle tepposia: sanka katkeaa ämpäristä
vedenhakumatkalla, muurahainen toisensa jälkeen pureutuu jalkaterään,
ampiainen pujahtaa paidankauluksesta sisään alkaen riehua paniikinomaisesti
suljetussa tilassa... lukemattomat ovat luonnon konstit opettaa tätä tunnollista
ahertajaa rentoutumaan. Kauriin mielestä trivial pursuitin pelaaminen on
jonninjoutavaa ajanhukkaa; se ei tuota eikä hyödytä mitään. Mieluummin hän lähtee katsastamaan metsästä tulevia marjastus- ja sienestyspaikkoja. Kauris on kerennyt latistamaan tunnelman kesän herkimpänä hetkenä, todetessaan että ilmassa
on jo syksyn tuntua. Tästä hyvästä hän joutuu loppukesästä hirvikärpästen
maalitauluksi.
VESIMIES
Vesimies uskaltaa rikkoa rajoja yhteisinä juhlahetkinä. Hän haluaa muuttaa
ruokailutapoja, tuoda vaihtelua musiikkikulttuuriin ja aiheuttaa lähinnä
kaaosta maailmankatsomusten alueella. "Kuka perkele laittoi buddha-patsaan
istumaan kiukaalle? Miten tässä tangomarkkinat -cd-kotelossa on
kandaharin mieskuoron livetaltiointi? Ja mitä nämä auyrveda-kabanossit ovat olevinaan?" kaikuvat kiihtyneet kovistelut vesimiehen kuuroille korville. Vesimies
tarkoittaa vain hyvää; hän haluaa ravistella traditionaalisia suomalaisia
tapoja ja tottumuksia. Trivial pursuitissa hän kauhistelee kysymysten
kapea-alaisuutta. Hän jopa kieltäytyy pelistä, jos se sattuu olemaan
yli-ikäinen painos. Hän on tosikko, eikä osaa ottaa huumorilla jos pelissä
Venäjästä käytetään vanhaa nimitystä Neuvostoliitto. Myöskään miss suomi
aiheiset kysymykset eivät tyydytä, sillä suhdanteet miss suomien -
parisuhdeosastolla ovat muuttuneet jo useaan kertaan. Päihtynyt vesimies
jankuttaa koko illan pelin reaaliaikaan saattamisesta ja hymyilee huvittuneena
seurapelin vanhanaikaisuudelle - päivän sana on virtual pursuit, jossa koko
maailma voi pelata yhtaikaa.
KALAT
Kala on päättänyt hankkia pientä taskurahaa tänä juhannuksena. Hän on
järjestänyt saunaan "löylynhenki kertoo kohtalosi" -tyyppisen pienimuotoisen
kiuas-konsultaation: saunojat saavat heittää löylyä vuolukivisen tonttu-ukon
niskaan ja kala mukamas kanavoi tämän sihinää. Jossain välissä hän käy
heittämässä maahismeditaation lähimetsässä ja hengailee keijujen kanssa
niityllä. Hän yrittää pelata myös vasten muiden tahtoa trivial pursuitia,
saaden lopultakin aikaan vain kiristyneitä mielialoja...väittäessään että
kaikkiin kysymyksiin käyvät periaatteessa kaikki vastaukset, sillä kaikki on
yhtä ja ettei taiteella ja maantieteellä ole suurtakaan eroa - metafyysisellä
tasolla. Tässä vaiheessa kala poistetaan pakkokeinoin pöydästä. Aamulla kala on
säälittävä näky toikkaroidessaan rantakivillä; hän sohii vimmatusti
hiilihangolla tyyntä järvenpintaa väittäen miekkailevansa itsensä ahdin
kanssa. Yleisö toivoo vimmatusti kalan liukastuvan ja mäiskähtävän vaatteet
päällä veteen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
mistäs löysit moisen horoskoopin?Olen oinas mutta ei se ny paikkansa pidä ainakaan miun kohallani..