1970-luvun lopulla keskustan silloinen puheenjohtaja Johannes Virolainen unohti suojauksensa ja antoi Suomen Kuvalehdelle inhorealistisen tilannekuvauksen Suomen sisäpoliittisesta nokkimisjärjestyksestä. Virolainen sanoi aivan suoraan, että Kokoomuksen ikuinen oppositiotaival johtui "Yleisistä syistä".
En tiedä, kantelivatko "poliittisen eläimen" lausunnosta Kekkoselle Väyrynen vai Tehtaankatu, mutta Kekkonen saatiin herätettyä koomastaan, ja hän häpäisi Virolaista julkisella nootilla. Suomessa ei vapaa-ajattelu ollut sallittua. Sen verran kepulaisten enemmistössä oli, hieman myöhemmin, ryhtiä, että he kuitenkin valitsivat Virolaisen presidenttiehdokkaakseen Väyrysen vastusteluista huolimatta. Silloin tuli tunne, ettei kepulaisen kannattajakunnan ydin ole niinkään mätä. Nykyäänhän tuo tunne on väljähtynyt.
En tiedä, kantelivatko "poliittisen eläimen" lausunnosta Kekkoselle Väyrynen vai Tehtaankatu, mutta Kekkonen saatiin herätettyä koomastaan, ja hän häpäisi Virolaista julkisella nootilla. Suomessa ei vapaa-ajattelu ollut sallittua. Sen verran kepulaisten enemmistössä oli, hieman myöhemmin, ryhtiä, että he kuitenkin valitsivat Virolaisen presidenttiehdokkaakseen Väyrysen vastusteluista huolimatta. Silloin tuli tunne, ettei kepulaisen kannattajakunnan ydin ole niinkään mätä. Nykyäänhän tuo tunne on väljähtynyt.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Taas kerran on näköjään innostuttu tulkitsemaan historiaa anakronismin vaaraa välttämättä.
Virolaisen haastattelu kuului sarjaan "happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista". Taustalle on ymmärrettävä Virlaisen epäonnistuminen yöpakkaskriisissä sekä hänen huono kykynsä hoitaa ulkosuhteita. Kun hän ei sitä lajia osannut, niin piti sitten arvostella koko ulkopolitiikka. Virolainen tiesi myös taitavana taktikkona, että hän voi voittaa Karjalaisen vain jos Kekkosen valtakausi jatkuu riittävän pitkään.
Mitä tulee Väyrysen rooliin presidenttiehdokkaan valinnassa, hän toimi vastahakoisesti Karjalaisen puolesta, koska Virolaista pidettiin ulkopoliittisesti taitamattomana. Mitenkään innokas ei Väyrysen tuki Karjalaiselle ollut ja hän harkitsi myös omia mahdollisuuksiaan. Karjalaisen pettymys Väyryseen sitten paljastuikin Tarkan laatimien "muistelmien" yhteydessä.
Presidentinvaalien tulos taas sitten osoitti raakasti Virolaisen todellisen kansansuosion. Niin että kun noita tapahtumia ei irroteta kontekstistaan, on niissä hieman vähemmän viisasteltavaa.
Vaikka Jussi oli juoni poliitikko, hän tavallaan ihan oikeasti kannatti parlamentarismia. Hävittyään puheenjohtajavaalit Väyryselle hän tunnusti voiton heti reilusti ja lähetti viestin kannattajilleen: "Pulinat pois".
Väyrynen havitteli presidenttiehdokkuutta jo tosiaankin Kekkosen lopullisen hyytymisen aikoihin, mutta Vladimirov on todennäköisesti antanut ymmärtää Karjalaisen olevan mieluisampi Neuvostoliitolle.
... aikavirhettä, esim. kahden historiassa eri aikoina tapahtuneen asian esittäminen samanaikaisina tai se on vanhanaikainen asia, käsitys tms. Konteksti taas on tekstiyhteys, lauseyhteys tai kuvaannolliseti yhteys, tausta.
Aikamme arvostetuin poliittisen käsitehistorian ja politiikan teorian tutkija Quentin Skinner esittelee anakronismiteesin teoksessaan Foundations of Modern political thught I-II.
Skinnerin mukaan tutkijat ja tulkitsijat syyllistyvät anakronismiin tulkitessaan historiallista ajattelua ja käsitteitä omasta ajastaan käsin ymmärtämättä niiden historiallista luonnetta. Erinomainen esimerkki hyvin usein tehdystä anakronistisesta tulkinnasta on esittää Machiavellin "Ruhtinas" erillään tämän muusta tuotannosta silkkana valtapolitiikan oppikirjana.
Samanlaista yksioikoisuutta esiintyy tällä palstalla jatkuvasti, mm. eräiden "historian harrastajien" toimesta.
Mutta nythän puhut vähän eri asiasta kuin avauksessasi. Virolainen hävisi vaalin. Demokratiaa oli myös se, että karjalainen hävisi myöhemmin presidenttiehdokkuuden - ei se että hänen pyrkimisensä ehdokkaaksi olisi jotenkin kyseenalaista sinänsä.
Vastasin mielestäni vastaukseesi, ehkä en ymmärtänyt?
Se, että Virolaisen avautuminen Suomen Kuvalehdessä aiheutti korkeimman tason reaktion poliittiseen analyysiin, on mielestäni kaikissa demokratian oloissa pöyristyttävää.
Minusta voitaisiinkin lopettaa puheet Suomen parlamentaarisuudesta vuosien 1956-1981 välillä. Suomen vapautumisen aika alkoi hieman ennen Gorbatshovin valtaantuloa ja Neuvostoliiton romahdusta.
Kyllä Suomessa tuonakin aikana hallitukset tulivat ja menivät. Monenlaisin voimin kokeiltiin.
Ei pidä unohtaa myöskään sitä, että vaaran vuosina ja sen jälkeenkin oli maassa suuri vaikutusvalta vasemmistolla ja kommunisteilla. Kekkosen hankalana tehtävänä oli tasapainoilla kommunistien vallan kasvua rajoittaen ja vetää vasemmisto hallitusvastuuseen. Vasemmisto taas ei suostunut kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen.
Tarviiko sitä sivistyssanakirjan tekstiä tänne alvariinsa kopioida?
Laita joskus vaikka anagrammeja.
Aloita tästä:
Keskusta on paras = Raskas kestopuna.
Älä muuten sinäkään enää puhu porvariyhteistyöstä, uusi puoluesihteerinne, Korhonen, ei tykkää..
Älä viiti tutkia sitä viikolla ostamaasi pientä sivistyssanakirjaa, ja ilmoittaa siitä sivistyssanojen tarkoituksia, kun näet siinäkin vain neulansilmästä.
Paremmin tosiaan voisit hallita anagrammit. Tässä tutusta aiheesta:
Se on paska, turska
Se tuskas on, parka
Kusta se on, sarka-p.
Sepon kusta, rakas
Surkea k-sontapas
Paskantos ruskea
Se K-rapa on kustas
Se K:s on rapakusta
Se K-parsa on kusta
Se K on taskuparsa
K, paskan rustoa se
Rutsa-paska se K on
Kuse sontas, parka
Paskan surke taso
Kas, sontapers auk
Mikä siitä muuten puuttuu?
Tietysti se alkuperäinen:
Keskusta on paras.
... viisaita ja oppineita ihmisiä. Mutta kun kirjoittaa tällaiselle yleiselle keskustelupalstalle, harvinaisten vierasperäisten sanojen (ns. sivistyssanojen) käyttöä pitäisi välttää. Asiansa pystyy usein esittämään ymmärrettävästi ja täsmäsellisesti suomalaisilla sanoilla.
Kekkonen oli tässäkin hyvä: julkisissa kirjoituksissaan ja puheissaan hän ei käyttänyt sivistysanoja, mutta päiväkirjassaan, jota hän ei kirjoittanut varsinaisesti julkaistavaksi suurelle yleisölle, hän käyttää paljon sivistyssanoja.
... Gummerruksen Suuren sivistyssanakirjan mukaan sana (ryhmä), jonka kirjaimista saadaan järjestystä muuttamalla uusi sana (ryhmä). esim iso ja soi.
...minä käytin sivistyssanaa, kun sillä on historian ja politiikan tutkijoiden ja harrastajienkin keskuudessa vissi merkitys.
Kekkosen puheiden ja kirjoitusten sanasto vaihteli kyllä paljonkin, mutta hänen vanha suomalaisuusmielensä kyllä näkyy.
Laskin kuitenkin, että Kekkonen käyttää mm. Pekka Peitsenä "Hyväksyä tosiasiat"-kirjoituksessa noin kymmentä sivistyssanaa ja vierasperäistä sanaa, vaikka kyseinen kolumni on aika lyhyt. Kekkonen käyttää myös sellaisia vieraskilisyyksiä kuin esim. "vaarinottaminen", joka on kömpelö käännös saksan kielen havaitsemista tarkoittavasta wahrnehmen-verbistä (eli teonsanasta).
Sanaryhmästä "keskusta on paras" saadaan samoilla kirjaimilla sanaryhmät:
Se on paska, turska
Se tuskas on, parka
Kusta se on, sarka-p.
Sepon kusta, rakas
Surkea k-sontapas
Paskantos ruskea
Se K-rapa on kustas
Se K:s on rapakusta
Se K-parsa on kusta
Se K on taskuparsa
K, paskan rustoa se
Rutsa-paska se K on
Kuse sontas, parka
Paskan surke taso
Kas, sontapers auk
... anakronismin tapaista sanaa on turha käyttää tällä saitilla. Itse olen melkoinen politiikan harrastaja, enkä ole koskaan törmännyt moiseen sanaan.
Oiva, sinähän sait sen sieltä sivistyssanakirjasta selville. Sitä paitsi koko ajanhan täällä muutkin käyttävät sivistyssanoja, niin yhteiskuntaelämää, psykologiaa kuin talouttakin kuvaamaan.
Eivät sellaisetkaan sanat kuin "kansantalous", "tulopolitiikka" tai "erikoissairaanhoito", ole mitään yksinkertaisia havaintokäsitteitä, vaan ne ovat laajoja asiakokonaisuuksia kuvaamaan valittuja käsitteitä. Voit kuitenkin käyttää sanaa "erikoissairaanhoito" ja tulla suunilleen ymmärretyksi, ilman että sinun tarvitsee aina toistaa esimerkiksi "sairaanhoitopiirien tai yksityisten sairaaloiden toimesta järjestetyt vaativamman terveydenhoidon ja akuuttisairaanhoidon toimenpiteet, joita ei kyetä toteuttamaan paikkakuntakohtaisissa terveyskeskuksissa niiden edellyttäessä pitkälle erikoistunutta lääkintähenkilökuntaa, kalliita laitteita ja vaativaa diagnostiikkaa."
Puhumattakaan vaikkapa "inflaatiosta", "deflaatiosta" tai "subsisdiariteettiperiaatteesta".
En käytä sivistyssanoja itsetehostuksen välineenä, vaan silloin kun se on tarkoituksenmukaista. Muista lisäksi Oiva hyvä, että keskusta on sivistysliike, eikä nyt kenellekään tee haittaa oppia jotakin uutta. Ja jos loukkaannut jonkun käyttämistä sivistyssanoista, lue mieluummin sitten niitä keskusteluita, joissa vaikkapa korhonen ja kerimäki päästävät ne vähemmän sivistyneet sanansa liikkeelle.
Koetappas tehdä anagrammeja esim. seuraavista:
Hagiksen punakone
Kääpiö, heitä voltti
Suosittu tuotemerkki
Tehokas voimavara
City-Keskustasta et kai sinäkään suomenkielistä anagrammia saisi, kun siinä on se c-kirjain. Entäs jos sen korvaisi s-kirjaimella?
Yritäppäs sorvata noista jotain vaikka juhannuksen rääppiäisiksi!
Mitä kaikkea saisikaan anagrammina seuraavasta:
Anneli ei valehdellut kertaakaan
... mutta vaivaannun ja enemmän lukijoitakin on sellaisella jutulla, jonka ymmärtää ilman sanakirjoja.
Korhosella oli muuten aiemmin tapa käyttää paljon vähemmän tunnettuja sivistysanaoja. Minäpä aloin niitä mielenosoituksellisesti suomentamaan; niinpä hän ei niitä häiritsevästi enää käytä.
Niin, tuossahan "pommissahan" Johannes Virolainen vihjasi, että kokoomuksen oppositiotaival olisi vaalivoitosta huolimatta jatkunut ulkopoliittisista syistä.
Noinhan yleensäkin kuviteltiin, joten väitteen kuvaaminen pommiksi oli lähinnä median tyypillistä sanaleikkiä, jolla kesän uutispulassa tavallisistenkin juttujen uutisarvoa pyritään keinotekoisesti nostamaan.
Pommin hajua olisi ollut ilmassa vasta, mikäli Johannes Virolainen olisi kertonut totuuden. Nimittäin sen, että kokoomuksen oppositiotaival johtui SISÄPOLIITTISISTA syistä.
Miksi Virolainen ei kertonut totuutta? Siksi, että hänellä oli oma lehmä ojassa eli jotenkin piti omillekin kannattajille perustella se, ettei keskusta halunnut mennä hallitukseen kokoomuksen kanssa.
Minun mielestäni Virolaiselle olisi riittänyt perusteluksi se, ettei keskusta - tai ainakaan Virolainen itse - halunnut muodostaa porvarillista hallitusta (kesk kok rkp lib), koska se olisi ollut vähemmistöhallitus 97 kansanedustajalla. Tuolloinen SMP:hän ei olisi kelvannut hallituskumppaniksi kenellekään, eikä oikein silloiset kristillisetkään. Varmemmaksi vakuudeksi Virolainen olisi voinut perustella vielä tarkemmin kristillisten kyseenalaisuutta.
SDP puolestaan ei silloisissa sisäpoliittisissa oloissa halunnut missään nimessä hallitukseen kokoomuksen kanssa, koska puolue pelkäsi aiheestakin menettävänsä kannattajia SKDL:lle.
Kerrotaanpa nyt loppuun vielä sen kantelijankin nimi. Hän oli Bonnin suurlähettiläs Arvo Rytkönen, joka katsoi raportissaan, että Virolaisen lausunnolla oli kerralla vedetty pohja Kekkosen juuri tekemältä Saksan vierailulta. Tämä selittää, miksi Kekkonen reagoi Suomen Kuvalehden haastatteluun vasta useita päiviä myöhemmin, eikä välittömästi lehden varmastikin itsekin luettuaan.
En tiedä, onko saksalainen otsikkoni oikein, mutta jotain tuon tyyppistä Kekkonen Länsi-Saksalaisten isäntiensä järjestelijöille runoili kesken paperista pidetyn puheensa. Se oli tosin peitelty älykkääsen vihjailuun: "Olikos se Goethe, joka kaipasi lisää valoa?".
Demareiden Sorsa ja Virolainen tulivat hyvin toimeen keskenään, vaikka Sorsa oli täysin Kekkosen taskussa. Henkilökemiat näköjään aika usein ohittavat poliittiset linjavedot, vaikka asiallisesti toivoisi politiikan etenevän toisin.
Kokoomus oli Kekkosen narussa, Holkeri oli "Kremlin miehiä", nöyrä kykypuolue jaksoi odottaa vuoroaan. Kristillisillä, perustuslaillisilla ja SMP:lla olivat omat ehdokkaat Kekkosta vastaan, joten ne toki olivat ulkona kaikista hallitusvaihtoehdoista.
Täällä aina muistetaan muistuttaa, että Kekkonen vei Suomen EEC: n ja Etykillä tuhosi Neuvostoliiton, mutta "suomalaisen parlamentarismin" peruspiirre oli selkeä musta lista puolueista, jotka nyt ainakaan eivät tule kysymykseen hallitusvaihtoehtoina.
"Finnlandisierung"-termi tosiaankin lähti länsi-saksalaisesten toimesta leviämään maailmalle ja sen takia Suomea Länsi-Saksassa katseltiin "luupin" kanssa. Vanha aseveli Neuvostoliiton käsikassarana.
... ei voinut toimia niissä kylmänsodan oloissa puhtaasti, koska kuuluimme voittajavaltioiden yhdessä sopiman etupiirijaon mukaan N-liiton etupiiriin. Meidän oli viisainta ottaa kaikessa neukkujen asenne huomioon. Silloin ei ollut viisasta eikä mahdollistkaan pitää Suomen hallituksessa avoimesti neukkuvastaista puoluetta tai henkilöä. Sitä pari kertaa yritettiin, mutta neukku pisti elämän niin hankalksi, että niiden hallitusten piti erota.
Lännestä oli turha odottaa apua, sillä se piti kiinni omista läänityksistään eikä sekaantunut toisten tontille. Tämä sidonnaisuus alkoi helpottaa 80-luvun puolenvälin paikkeilla kun Neukuissa alkoi perestroikka. Pääsimme kokonaan siitä eroon N-liiton hajoittua 90-luvun alussa.
Olen vankasti sitä mieltä, että Suomen sisäpoliittisten käsien sitominen tapahtui aiempien vuosien taitamattoman ulkopoliittisen toiminnan ansiosta. Kekkonen ui liian nopeasti (jo sotiemme aikana) Neuvostoliiton liiveihin, mikä aiheutti parlamentarismimme alennustilan. Tällaiseen politiikkaan ei olisi ollut mitään ulkopoliittista syytä tai tilausta. Kekkosen valtapolitiikka aiheutti Suomen ylialisteisen suhteen "Kylmän Sodan" toiseen ospuoleen.
Kyllä minä nyt lähtisin kumminkin liikkeelle siitä, että kun sodassa jouduttiin tappiolle ja sen jälkeen alueluovutuksiin sekä valvontakomission syyniin, niin kyllä se NL:n voimakas vaikutus oli realiteetti - ei suomalaisten itse aiheuttama mentaalinen harha.
Kekkosen politiikka sen sijaan tähäsi siihen, että rauhansopimuksen ja YYA-sopimuksen toteuttaminen sekä laaja taloudellinen yhteistyö NL:n kanssa luo luottamusta ja antaa Suomelle hiljalleen pelivaraa. Näin kävikin ja myös Suomen talouden länsi-integraatio alkoi Kekkosen johdolla. Muistutan vielä siitäkin, että Kekkosen Suomessa toteutettiin länsimaiselle demokratialle tunnusomaiset kansalaisoikeudet ja -vapaudet. Emme olleet minkään "leirin jäseniä."
Tottakai Sorsan ja Virolaisen henkilökemia ja osin hyvin sujuva politiikanhoito edistivät pyrkimystä hallitusyhteistyön jatkamiseen sen ohella, että muille vaihtoehdoille oli sisäpoliittisia esteitä.
Ei SMP:n ja kristillisten omat presidenttiehdokkaat tehneet niistä hallituskelvottomia, vaan puolueiden olemus itsessään.
SMP oli isä-Vennamon aikana äärimmäisen populistinen puolue vaalilupauksine ja "valtiolla on rahaa ja rutkasti" -huutoineen kaikkineen. Ei sellaisen kanssa mitään hallitusyhteistyötä rakenneta.
Kristillisellä liitolla oli sentään jalat maassa, mutta puolueen ohjelma rajoittui etupäässä kolmeen asiaan: keskiolut pois kaupoista, abortit kiellettävä uudelleen sekä täysi tuki Israelille YK:ta myöten.
Molemmat puolueet muuttuivat hallituskelpoisiksi vasta uusien puheenjohtajiensa Pekka Vennamon ja Toimi Kankaanniemen myötä. Sitä ennen em. puolueet eivät olisi kelvanneet hallituskumppaneiksi muissakaan länsimaissa.
Kysymys on todellakin lähdöistä. Suomi tuli hyväksi kakkoseksi sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Suomea ei valloitettu alueellisesti kokonaan, eikä henkisesti heti.
Paasikiven heikkoutta osoitti Kekkosen masinoiman sotasyyllisyysoikeudenkäyntien hyväksyminen sisäpoliittiseksi instrumentiksi heti sotien jälkeen ja neuvostoliittolaisten ajatusten arvaaminen koko Kekkosen loppu-uran ajan.
Taloudellisesti Suomi hyötyi Neuvostoliiton kaupasta tässä ja nyt. Tulevaisuuttahan siinä ei paljoa ajateltu, Sarlund-Sorsalaiset pois lukien.
Nyt haisee Rautkallion-Lehtisen anakronistinen henki jo kilometrin päähän.
Sotasytyllisyysoikeudenkäynti oli seurausta siitä, että Suomi hyökkäsi Hitlerin Saksan liittolaisena Neuvostoliiton kimppuun. Ilman Mannerheimin viisautta olisi maamme kytkeytynyt vielä tiiviimin Saksan kainaloon ja olisi ollut kyseenalaista, olisimmeko selvinneet lainkaan siinä tilanteessa.
Sotasyyllisyysasia käsiteltiin Suomessa kaikista häviäjävaltioista parhaimmin ja verettömimmin, vaikka kaikki tietävät attä sodan jälkeen aina vallitsee voittajan oikeus.
Virolaisen analyysi siitä, että vain määrätyt puolueet voivat osallistua hallitusyhteistyöhön, on mielestäni ainoa oikea valtapuolueista tullut analyysi -70-luvun lopulta. Jos näin ei olisi ollut, Kekkostakaan ei olisi herätelty.
Kyllä Kekkosen vastustaminen presidentinvaaleissa "Honka-vaaleista" eteenpäin toi virkakiellon poliittiselle ylätasolle kaikille niille, jotka sitä "väärin" janosivat. Sdp nöyrtyi Rafael Paasion johdolla, Kokoomus vässytti vanhoissa periaatteissaan -60- luvun lopulle virkkusineen, kunnes Holkeri tuli ja kumarsi Kekkoseen. Maalaisliitto monine nimiseuraajineen toki aina oli Kekkosen ulkopoliittisen linjan takana. Onkin huomionarvoista, miten muukalaisuhkaan sopeutuneet suomalaiset hyväksyivät "Venäläisen Tsaarin"?
Vasta Kekkosen joutuminen lopullisesti talutettavaksi ja neukkujen neuvottomuus Koiviston kaudella, avasi ovet hallitukseen kääpiöpuolueille.
Et siis usko, että "yleiset syyt" oli Virolaisen hätäselitys sille, miksi keskusta ei muodostanut vähemmistöhallitusta kokoomuksen kanssa?
Olivathan keskusta ja kokoomus yhteisessä hallituksessa 60-luvullakin, vaikkei Holkerista ollut silloin tietoakaan. Kyseinen hallitus oli kuitenkin tuolle ajalle tyypillinen vähemmistöhallitus, joiden toimivuudesta Virolaisella ei ollut hyviä kokemuksia. Arvelisin, ettei Virolainen ollut innostunut vähemmistöhallituksesta vuonna 1979, kun 70-luvulla oli totuttu ottamaan päämääräksi enemmistöhallitukset, jotka istuvat jos ei koko vaalikautta, niin pari, kolme vuotta kuitenkin.
Keskustan kannattajilla ja kokoomuslaisilla tuskin olisi ollut mitään sitä vastaan, että olisi muodostettu porvarillinen vähemmistöhallitus. Siksi Virolainen tarvitsi hätäselityksen.
Kokoomus olisi Holkerin aikana kelvannut Kekkoselle ulkopoliittisista syistä, mutta ei hänkään halunnut vähemmistöhallitusta.
Syy oli sisäpoliittinen, mistä osoituksena sekin, että kokoomus pääsi hallitukseen vasta vuonna 1987, viisi vuotta sen jälkeen, kun Mauno Koivistosta oli tullut presidentti. Neuvostoliitossakin asiat olivat muuttuneet Brezhnevin kuoleman jälkeen.
Kokoomuksen hallitukseenmenon mahdollistivat
a) SKDL:n kannatuksen romahtaminen 80-luvulla, mikä poisti SDP:ssä pelon kannatuksen valumisesta SKDL:lle sinipunavaihtoehdossakin
b) porvarienemmistön vahvistuminen SMP:n ja Kristillisen liiton normalisoitumisen myötä
Mikäs hallitus se -60-luvulla oli, jossa kokoomus oli mukana? Itse olin siinä luulossa, että Tuure Junnilan -50-luvun alkupuolen ministeriys olisi ollut viimeinen ennen Holkerin sini-punaa?
Kokoomus oli mukana Johannes Virolaisen johtamassa maamme 49. hallituksessa 12.9.1964 - 27.5.1966.
Kokoonpano: KESK KOK RKP SK (=Suomen kansanpuolue --> LKP) amm.
Toisin kuin muistin, hallitus olikin enemmistöhallitus. Se istui 623 päivää, vuoden 1966 eduskuntavaalien yli. Vaaleissa keskusta hävisi neljä, kokoomus kuusi, LKP neljä ja RKP kaksi paikkaa.
http://www.valtioneuvosto.fi/hakemisto/ministerikortisto/kokoonpano.asp?hallitus=49. Virolainen
... läntisistä naapureista, joka joutuivat sodassa N-liiton etupiiriin, ei joutunut täysin venäläisten valtaan: säilytimme länsimaisen demokratian, markkinatalouden ja kaupalliset ja poliittiset suhteemme länteen rakensimme vauraan pohjoismaisen hyvinvointivaltion, jossa vallitsi sosiaalinen ja alueellinen taspaino. Muut Baltian ja itäisen Keski-Euroopan maat joutuivat N-liiton osaksi tai tulivat liitettyä kommunistiseen blokkiin. Tämä oli mahdollista Paasikiven ja Kekkosen viisaan politiikan ansiota.
Oivan kanssa samaa mieltä. Samaa itsekin selvitin individille toisesa viestissä.
Paasikiven linja olisi riittänyt, koska vain välttämätön oli edellytyksenä.
Paasikivi ja Kekkonen toimivat sotasyyllisyyskysymyksessä täysin yksin tuumin. Tämän selittäminen muuksi jälkikäteen on turhaa. Sitä paitsi Paasikivi itse katsoi, että Kekkonen on käsittänyt parhaiten hänen uuden ulkopolitiikkansa ja sen sidoksen sisäpolitiikkaan.
Uskoni Paasikiven linjaankin alkaa pikku hiljaa horjua.
Paasikiven linja, joka oli paljolti juuri tuota "välttämättömien" määräysten odottelua ja toteuttamista, olisi johtanut koko 40 vuoden ajanjaksolla yhä lisääntyviin ja kiristyneisiin määräyksiin Neuvostoliitosta. Paasikiven aikana myös länsisuhteet olivat varovaisia ja passiivisia Kekkoseen verrattuna. YK:n jäsenkin Suomesta tuli vasta vuonna 1955.
Kekkosen linja oli suomalaisittain aktiivisempi ja aloitteellisempi. Sen etuna oli, että Suomi pystyi ainakin ajoittain pitämään ohjaksia omissa käsissään. Ostettiin neukuilta lasihelmillä liikkumatilaa lännessä.
Uskot siis, että eino uusitalot ja kumppanit edistivät Suomen asiaa?
Olen epävarvemempi ajattelusi suosiollisuudesta suomalaisuudelle? Aktiivinen "kekkoslainen ajattelu" suosi mielestäni pikemminkin nihilismiä, suomalaisuuden yksiselitteistä alistamista bolshevismille.
Presidentit ovat presidenttejä ja perässähiihtäjät ovat erikseen. Niinpä Kekkonen antoi Uusitalon ja Karjalaisen kuulla kunniansa. Nämä vähempipätöiset sankarit kun eivät kohteliaasti ilmaistuna tajunneet nyansseja.
Kerropa Paasikiven ansioista lännessä. Tuliko kutsuja Valkoiseen taloon, Saksaan, Ranskaan, Isoon-Britanniaan? Halusivatko länsivaltojen johtajat kuulla Paasikiven näkemyksistä Neuvostoliitosta? Miten länsikauppa sujui? Kehitettiinkö puolustusvoimia?
Älykkytesi ei lainkaan korrelloi mielipiteitäsi. Paasikiven mahdollisuudet vaikuttaa Suomen asemaan olivat minimaaliset. Valvontakomission tehtävät olivat leppoisia verrattuna nykyiseen Irakiin.
>>>Paasikiven mahdollisuudet vaikuttaa Suomen asemaan olivat minimaaliset. Valvontakomission tehtävät olivat leppoisia verrattuna nykyiseen Irakiin.
Kekkosen presidenttikaudella ja Kekkosen "ansiosta" Suomi oli täysin suomettunut. Ei ollut niin pientä päätöstä ettei lupaa olisi kysytty Moskovasta ja vähintään Tehtaankadun suurlähetystöstä.
Urho Kekkonen toimi sitä paitsi itse suoraan Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB:n palveluksessa.
Ei Kekkonen silti olisi halunnut, että asiasta keskustellaan julkisesti. Johannes Virolainen kertoi totuuden, mutta totuushan ei koskaan Kekkosta miellyttänyt.