"Kun Paavali kirjoitti Korinttoon erottamista koskevan apostolisen ohjeensa, niin hänellä oli aikaisempi henkeytetty tieto, johon hän voi perustaa ohjeensa. Kristus Jeesus itse oli antanut tämän tiedon.
Matt. 18:15–17 kertoo hänen ohjeensa yksilöitä vastaan tehtyjen (ei ilmeisestikään vähäisten rikkomusten, vaan todella vakavien) syntien käsittelemisestä. Hän mainitsi erottamisen mahdolliseksi, kun syntiä tekevä ei ilmaise lainkaan katumusta. Kuvailtuaan edistyviä yrityksiä, joita tehdään tällaisen 'voittamiseksi', niin että hänet saataisiin tunnustamaan vääryytensä ja katumaan sitä, Jeesus sanoi: "Jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani."
Kristillistä seurakuntaa ei tähän aikaan (vuonna 32) ollut muodostettu, joten Jeesuksen mainitseman "seurakunnan" täytyi tarkoittaa silloista juutalaista järjestelyä vanhimmistoineen, joihin kuuluivat ne, jotka palvelivat tuomareina ja edustivat tässä ominaisuudessa seurakuntaa paikallisesti. (Esra 10:14; Luuk. 7:3) Jeesuksen ohjeet olivat siitä huolimatta opastava periaate, joka oli auttava tulevaa kristillistä seurakuntaa.
Meitä kiinnostaa erityisesti sen tietäminen, mitä katumattoman syntisen pitäminen "pakanana ja publikaanina" merkitsee. Saadaksemme sen selville meidän on tarkasteltava, miten juutalainen seurakunta oikein suhtautui sellaisiin. Tämä auttaa meitä paremmin ymmärtämään apostolin ohjeita, jotka 1. Kor. 5:11–13 esittää sen suhteen, miten kristittyjen tulee suhtautua kristillisen seurakunnan erottamiin henkilöihin.
Tarkastellessamme juutalaisten asennetta pakanoihin me emme voi ottaa oppaaksemme yksistään rabbiinien kirjoituksia, jotka laadittiin Jeesuksen maan päällä oloajan jälkeen. Eräät näistä kirjoituksista ilmaisevat äärimmäistä asennetta, todellista vihaa ja halveksuntaa "pakanoita", kansoihin kuuluvia ihmisiä, kohtaan. Jotkut rabbiinien kirjoitukset olivat sitä mieltä, ettei juutalaisen pitänyt mennä pelastamaan pakanaa, vaikka hän oli kuoleman vaarassa. (Maimonides, Rozeach, IV, 12; McClintockin ja Strongin tietosanakirja, III osa, s. 789) Me voimme sen sijaan saada luotettavaa tietoa Jumalan henkeyttämästä Raamatusta oppaaksemme, jotta saisimme selville ensimmäisen vuosisadan juutalaisten asenteen.
Kun apostoli Pietari oli lähetetty pakana Korneliuksen kotiin Kesareaan, hän sanoi sinne kokoontuneille: "Te tiedätte, että on luvatonta juutalaisen miehen seurustella vierasheimoisen kanssa tai mennä hänen tykönsä; mutta minulle Jumala on osoittanut, etten saa sanoa ketään ihmistä epäpyhäksi enkä saastaiseksi." (Apt. 10:27, 28) Kun Pietari meni myöhemmin Jerusalemiin, niin ympärileikkauksen kannattajat sikäläisessä kristillisessä seurakunnassa väittelivät hänen kanssaan "sanoen: 'Sinä olet käynyt ympärileikkaamattomien miesten luona ja syönyt heidän kanssansa'." (Apt. 11:2, 3)
Juutalaisten perusasenne oli siis se, ettei heidän pitänyt veljeillä pakanoiden kanssa, vaan pitää heitä hengellisesti saastaisina. He olivat sellaisia, koska olivat "vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille", joten heillä ei siis ollut todellista asemaa Jehova Jumalan edessä eli hyväksyttyä suhdetta hänen kanssaan. (Ef. 2:11, 12) Veljeily heidän kanssaan, heidän koteihinsa meneminen ja heidän kanssaan syöminen olisi aiheuttanut hengellisen saastumisen juutalaisille. – Vrt. Joh. 18:28; Gal. 2:11–14.
Jeesus Kristus piti kiinni tästä perussäännöstä eikä veljeillyt kansoihin kuuluvien ihmisten kanssa. Ja hän opetti opetuslapsilleen heidän saarnaamistoiminnastaan: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö." (Matt. 10:5, 6) Jeesus ei kuitenkaan kaikesta tästä huolimatta osoittanut hyväksyvänsä rabbiinien kirjoituksissa olevaa äärimmäistä katsantokantaa, jonka mukaan kaikki pakanat olivat vihollisia, joita oli kohdeltava todella halveksien, eikä hän mukautunut niihin eikä sallinut sellaisten asenteiden hallita menettelyään samarialaisiakaan kohtaan. (Joh. 4:4–40) Kaukana tästä – Jeesus lainasi Isänsä profeetallista Sanaa osoittaakseen, että kansoihin kuuluvat ihmiset, hyväksyisivät Messiaan, että temppelin piti olla kaikkien kansojen rukoushuone ja että Messias oli osoittautuva valoksi kansoille. (Matt. 12:18, 21; Mark. 11:17; vrt. Luuk. 2:27–32; Apt. 13:47.) Kun eräs ei-juutalainen sotaväen upseeri, joka oli osoittanut suurta huomaavaisuutta juutalaisille, pyysi Jeesusta parantamaan sairaan orjan, niin Jeesus paransi. (Luuk. 7:2–10)
Vaikka Jeesus ei siis koskaan tehnyt vastoin sitä Mooseksen lakia, joka kielsi veljeilemästä Jumalan seurakuntaan kuulumattomien (pakanoiden) kanssa, niin hän ei tullut tasapainottomaksi, äärimmäisyyksiin meneväksi eikä joustamattoman ankaraksi, niin että olisi omaksunut vihamielisen asenteen heihin. Hän näki viisaasti Jumalan ohjeisiin sisältyvät periaatteet ja antoi niiden ohjata itseään.
Sama piti paikkansa publikaaneista eli veronkokoojista, jotka eivät olleet tavallisesti pakanoita vaan juutalaisia. Koska publikaanit olivat kovin usein epärehellisiä, niin heidän juutalaistoverinsa pitivät yleisesti heitä huonomaineisina, tunnettujen syntisten ja porttojen luokkaan kuuluvina. (Matt. 9:10, 11; 21:31, 32) Vaikkei Jeesus suvainnutkaan heidän vääriä menetelmiään, niin hän ei pidättynyt auttamasta heitä, kun he ilmaisivat taipumusta vanhurskauteen, kuten sellaiset publikaanit kuin Matteus Leevi ja Sakkeus. Koska Jeesus auttoi sellaisia edistymään hengellisesti, niin häntä syytettiin väärin "publikaanien ja syntisten ystäväksi". Mutta ystävyydellä ja Jeesuksen yrityksillä parantaa hengellisesti sairaita ja ohjata heitä katumukseen ja vanhurskauden polulle oli kuitenkin ero. – Matt. 11:19; Luuk. 5:27–36; 19:2–10." w 15.10.74
Matt. 18:15–17 kertoo hänen ohjeensa yksilöitä vastaan tehtyjen (ei ilmeisestikään vähäisten rikkomusten, vaan todella vakavien) syntien käsittelemisestä. Hän mainitsi erottamisen mahdolliseksi, kun syntiä tekevä ei ilmaise lainkaan katumusta. Kuvailtuaan edistyviä yrityksiä, joita tehdään tällaisen 'voittamiseksi', niin että hänet saataisiin tunnustamaan vääryytensä ja katumaan sitä, Jeesus sanoi: "Jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani."
Kristillistä seurakuntaa ei tähän aikaan (vuonna 32) ollut muodostettu, joten Jeesuksen mainitseman "seurakunnan" täytyi tarkoittaa silloista juutalaista järjestelyä vanhimmistoineen, joihin kuuluivat ne, jotka palvelivat tuomareina ja edustivat tässä ominaisuudessa seurakuntaa paikallisesti. (Esra 10:14; Luuk. 7:3) Jeesuksen ohjeet olivat siitä huolimatta opastava periaate, joka oli auttava tulevaa kristillistä seurakuntaa.
Meitä kiinnostaa erityisesti sen tietäminen, mitä katumattoman syntisen pitäminen "pakanana ja publikaanina" merkitsee. Saadaksemme sen selville meidän on tarkasteltava, miten juutalainen seurakunta oikein suhtautui sellaisiin. Tämä auttaa meitä paremmin ymmärtämään apostolin ohjeita, jotka 1. Kor. 5:11–13 esittää sen suhteen, miten kristittyjen tulee suhtautua kristillisen seurakunnan erottamiin henkilöihin.
Tarkastellessamme juutalaisten asennetta pakanoihin me emme voi ottaa oppaaksemme yksistään rabbiinien kirjoituksia, jotka laadittiin Jeesuksen maan päällä oloajan jälkeen. Eräät näistä kirjoituksista ilmaisevat äärimmäistä asennetta, todellista vihaa ja halveksuntaa "pakanoita", kansoihin kuuluvia ihmisiä, kohtaan. Jotkut rabbiinien kirjoitukset olivat sitä mieltä, ettei juutalaisen pitänyt mennä pelastamaan pakanaa, vaikka hän oli kuoleman vaarassa. (Maimonides, Rozeach, IV, 12; McClintockin ja Strongin tietosanakirja, III osa, s. 789) Me voimme sen sijaan saada luotettavaa tietoa Jumalan henkeyttämästä Raamatusta oppaaksemme, jotta saisimme selville ensimmäisen vuosisadan juutalaisten asenteen.
Kun apostoli Pietari oli lähetetty pakana Korneliuksen kotiin Kesareaan, hän sanoi sinne kokoontuneille: "Te tiedätte, että on luvatonta juutalaisen miehen seurustella vierasheimoisen kanssa tai mennä hänen tykönsä; mutta minulle Jumala on osoittanut, etten saa sanoa ketään ihmistä epäpyhäksi enkä saastaiseksi." (Apt. 10:27, 28) Kun Pietari meni myöhemmin Jerusalemiin, niin ympärileikkauksen kannattajat sikäläisessä kristillisessä seurakunnassa väittelivät hänen kanssaan "sanoen: 'Sinä olet käynyt ympärileikkaamattomien miesten luona ja syönyt heidän kanssansa'." (Apt. 11:2, 3)
Juutalaisten perusasenne oli siis se, ettei heidän pitänyt veljeillä pakanoiden kanssa, vaan pitää heitä hengellisesti saastaisina. He olivat sellaisia, koska olivat "vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille", joten heillä ei siis ollut todellista asemaa Jehova Jumalan edessä eli hyväksyttyä suhdetta hänen kanssaan. (Ef. 2:11, 12) Veljeily heidän kanssaan, heidän koteihinsa meneminen ja heidän kanssaan syöminen olisi aiheuttanut hengellisen saastumisen juutalaisille. – Vrt. Joh. 18:28; Gal. 2:11–14.
Jeesus Kristus piti kiinni tästä perussäännöstä eikä veljeillyt kansoihin kuuluvien ihmisten kanssa. Ja hän opetti opetuslapsilleen heidän saarnaamistoiminnastaan: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö." (Matt. 10:5, 6) Jeesus ei kuitenkaan kaikesta tästä huolimatta osoittanut hyväksyvänsä rabbiinien kirjoituksissa olevaa äärimmäistä katsantokantaa, jonka mukaan kaikki pakanat olivat vihollisia, joita oli kohdeltava todella halveksien, eikä hän mukautunut niihin eikä sallinut sellaisten asenteiden hallita menettelyään samarialaisiakaan kohtaan. (Joh. 4:4–40) Kaukana tästä – Jeesus lainasi Isänsä profeetallista Sanaa osoittaakseen, että kansoihin kuuluvat ihmiset, hyväksyisivät Messiaan, että temppelin piti olla kaikkien kansojen rukoushuone ja että Messias oli osoittautuva valoksi kansoille. (Matt. 12:18, 21; Mark. 11:17; vrt. Luuk. 2:27–32; Apt. 13:47.) Kun eräs ei-juutalainen sotaväen upseeri, joka oli osoittanut suurta huomaavaisuutta juutalaisille, pyysi Jeesusta parantamaan sairaan orjan, niin Jeesus paransi. (Luuk. 7:2–10)
Vaikka Jeesus ei siis koskaan tehnyt vastoin sitä Mooseksen lakia, joka kielsi veljeilemästä Jumalan seurakuntaan kuulumattomien (pakanoiden) kanssa, niin hän ei tullut tasapainottomaksi, äärimmäisyyksiin meneväksi eikä joustamattoman ankaraksi, niin että olisi omaksunut vihamielisen asenteen heihin. Hän näki viisaasti Jumalan ohjeisiin sisältyvät periaatteet ja antoi niiden ohjata itseään.
Sama piti paikkansa publikaaneista eli veronkokoojista, jotka eivät olleet tavallisesti pakanoita vaan juutalaisia. Koska publikaanit olivat kovin usein epärehellisiä, niin heidän juutalaistoverinsa pitivät yleisesti heitä huonomaineisina, tunnettujen syntisten ja porttojen luokkaan kuuluvina. (Matt. 9:10, 11; 21:31, 32) Vaikkei Jeesus suvainnutkaan heidän vääriä menetelmiään, niin hän ei pidättynyt auttamasta heitä, kun he ilmaisivat taipumusta vanhurskauteen, kuten sellaiset publikaanit kuin Matteus Leevi ja Sakkeus. Koska Jeesus auttoi sellaisia edistymään hengellisesti, niin häntä syytettiin väärin "publikaanien ja syntisten ystäväksi". Mutta ystävyydellä ja Jeesuksen yrityksillä parantaa hengellisesti sairaita ja ohjata heitä katumukseen ja vanhurskauden polulle oli kuitenkin ero. – Matt. 11:19; Luuk. 5:27–36; 19:2–10." w 15.10.74
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Apostoli Johannes antaa toisessa kirjeessään tämän kehotuksen: "Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa [ts. hän ei ole yhteydessä hänen kanssaan, hänellä ei ole toveruutta hänen kanssaan; vrt. 1. Joh. 1:6]; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi [sanoko hänelle tervehdystä, Um]; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi [sanoo hänelle tervehdyksen, Um], joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa." (2. Joh. 9–11)
- Koskevatko tässä olevat apostolin sanat välttämättä kaikkia henkilöitä, jotka poistetaan seurakunnasta väärinteon tähden?*
- Tai kieltävätkö ne välttämättömästi kaiken sellaisten ojennuksen tai kehotuksen sanojen puhumisen erotetulle henkilölle, joiden tarkoitus on saada hänet katumaan, tekemään täyskäännös ja palaamaan ennalleen seurakuntaan? *
Tarkastelemalla näiden* apostolin sanojen tekstiyhteyttä voimme selvemmin ymmärtää hänen kehotuksensa merkityksen.
Huomaa apostoli Johanneksen sanovan 7. jakeessa, että "monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus".
¤ Johannes kehottaa sitten olemaan varuillaan ja
¤ varoittaa ottamasta sellaisia kotiinsa, sillä he ovat väärien oppien toimeliaita levittäjiä, väärän käyttäytymisen petollisia puoltajia.
¤ Heille ei pidä antaa jalansijaa eikä päästää siten tunkeutumaan eteenpäin.
¤ Heitä ei pidä tervehtiäkään**, jotta välttyisi joutumasta osalliseksi heidän pahoihin tekoihinsa.
** Huomatkaamme tässä kohdassa, että yleinen tervehdys juutalaisilla apostolisina aikoina oli ilmaus, joka merkitsi: 'Olkoon sinulla rauha.' Kristitty ei suinkaan haluaisi toivottaa rauhaa miehelle, joka olisi villitsijä ja antikristus. Mutta mikään ei osoita, että ne juutalaiset, joilla oli tasapainoinen ja raamatullinen näkemys, olisivat kieltäytyneet tervehtimästä pakanakansoihin kuuluvaa ihmistä tai publikaania. Se, mitä Jeesus neuvoi tervehtimisestä samassa yhteydessä kun hän kehotti jäljittelemään Jumalaa hänen ansaitsemattomassa hyvyydessään "niin pahoja kuin hyviäkin" kohtaan, näyttäisi olevan sellaista jäykkää asennetta vastaan. – Matt. 5:45–48; "osoitatte ystävällisyyttä" = "tervehditte", Um.
Ovatko sitten kaikki erotetut sellaisten ihmisten kaltaisia, joita kuvaillaan Johanneksen toisessa kirjeessä?
Siihen aikaan, jolloin heidät oli erotettava, he nähtävästi menettelivät sellaisten tavalla tai ainakin ilmensivät samankaltaista mielialaa. Julkaisu Järjestö Valtakunnan saarnaamista ja opetuslasten tekemistä varten sanoo sivulla 172: "Jokainen kastettu henkilö, joka tahallaan jatkaa moraalitonta käyttäytymistä, hylkää todellisuudessa Raamatun opetukset aivan yhtä suuressa määrin kuin sekin, joka opettaa toisia vastoin sitä, mitä Raamattu sanoo Jumalan olemuksesta, lunastusvarauksesta, ylösnousemuksesta jne. (Vrt. Tiit. 3:10, 11; 2. Tim. 2:16–19.)"
Ja jos joku erottamisensa jälkeen yrittäisi puolustella moraalittomuuttaan toisten edessä ja koettaisi taivuttaa toisia nurinkuriseen ajatteluunsa, niin hän soveltuisi varmasti apostoli Johanneksen toisessa kirjeessään antamaan kuvaukseen.
Mutta eivät kaikki erotetut noudata sen jälkeen sellaisten 'villitsijäin ja antikristusten' menettelytapaa. He eivät kaikki ryhdy toimeliaasti edistämään väärintekemistä, vastustamaan totuutta ja yrittämään pettää toisia seuraamaan sitä väärää menettelyä, joka johti heidän erottamiseensa. Tämä nähdään niiden määrästä, jotka katuvasti pyrkivät pääsemään takaisin ja jotka otetaan takaisin seurakunnan hyväksytyiksi jäseniksi.
Niinpä Yhdysvalloissa (missä on nykyään yli puoli miljoonaa kristittyä Jehovan todistajaa) piti kymmenvuotiskautena 1963–1973 erottaa 36 671 henkilöä erilaisten vakavien väärintekojen takia. Kuitenkin otettiin samana aikana 14 508 henkeä takaisin seurakuntaan, koska he katuivat vilpittömästi. Tämä on lähes 40 prosenttia koko määrästä. Meidän maan päällä olevien tulee varmasti iloita Jehovan ja hänen taivaallisen perheensä kanssa tästä seikasta. – Luuk. 15:7.
Jos jotakin voidaan tehdä vielä enemmän niiden auttamiseksi takaisin seurakuntaan, jotka on erotettu, mutta jotka eivät noudata Johanneksen kuvaamien 'antikristusten' menettelyä, niin mitä? Katsokaamme, miten tarkastellut Raamatun periaatteet soveltuvat käytännöllisellä tavalla." w74 15/10 468, 469