Olen jo pari vuosikymmentä ollut hoitoalalla ja jaksamiseni on viime aikoina ollut todellakin tiukoilla.
Paljon on tullut mietittyä asioita. Miksi työ ei maistu,miksi olen niin poikki kotiin päästyäni?
Rupesin käymään historiaa mielessäni läpi ja löytämään syitä,ja lopputulosta ei ollut mitenkään helppoa käsitellä.
Koko työpäiväni sisältää marmatusta,toisten kollegoiden arvostelemista,pikkupomoilua ja kaikenmaailman siviili-ihmissuhteitten ruotimista,kuuntelemista.
Olen AIVAN LOPPU!
Minulla todellakin on kokemusta niin naisten kuin miesten kanssa työskentelystä ja voin vakuuttaa että miehet ovat kykenevämpiä hoitamaan itse TYÖN kuin kukaan meistä naisista.
He eivät tule ruotimaan omia tahi muiden yksityisasioita töihin,jos tulevat niin eivät niin tiukkapipoisesti ja piikittelevästi kuin me.
Itse en tunnista itsessäni juoruavaa ja nokkimisjärjestelevää luonnetta.
Nautin enemmän miesten kanssa työskentelystä koska he ovat rehdimpiä ja lojaalimpia työkavereita,kuin myös asiakkaita kohtaan.
Monet naistyöntekijäystäväni ovat jopa puranneet huonoja kotiolosuhteita asiakkaisiin. Se on anteeksiantamatonta.
En jaksa enään täysipainoisesti olla töissäni kun "meidän naisten maailmamme" esiintyy kaikessa sen raadollisuudessaan joka ikisenä työpäivänä.
Mieheni on samaa mieltä ja on antanut minulle tukea,jotta jaksaisin.
Mielessäni on jopa ollut alan vaihtaminen. Kuitenkin jossain aivolohkon sopukoissa kuuluu että olisin pikkumainen ja liian herkkä näille asioille.
Mutta faktat puhuvat puolestaan. Kolmisen vuotta ensiapuklinikalla,viisi nuorisopsykiatrisella,vuosia erillaisissa geriatrisissa hoitopaikoissa sekä monia keikkaduuneja eri paikoissa. Ja nyt olen täällä....olenkohan pitkään?
Paljon on tullut mietittyä asioita. Miksi työ ei maistu,miksi olen niin poikki kotiin päästyäni?
Rupesin käymään historiaa mielessäni läpi ja löytämään syitä,ja lopputulosta ei ollut mitenkään helppoa käsitellä.
Koko työpäiväni sisältää marmatusta,toisten kollegoiden arvostelemista,pikkupomoilua ja kaikenmaailman siviili-ihmissuhteitten ruotimista,kuuntelemista.
Olen AIVAN LOPPU!
Minulla todellakin on kokemusta niin naisten kuin miesten kanssa työskentelystä ja voin vakuuttaa että miehet ovat kykenevämpiä hoitamaan itse TYÖN kuin kukaan meistä naisista.
He eivät tule ruotimaan omia tahi muiden yksityisasioita töihin,jos tulevat niin eivät niin tiukkapipoisesti ja piikittelevästi kuin me.
Itse en tunnista itsessäni juoruavaa ja nokkimisjärjestelevää luonnetta.
Nautin enemmän miesten kanssa työskentelystä koska he ovat rehdimpiä ja lojaalimpia työkavereita,kuin myös asiakkaita kohtaan.
Monet naistyöntekijäystäväni ovat jopa puranneet huonoja kotiolosuhteita asiakkaisiin. Se on anteeksiantamatonta.
En jaksa enään täysipainoisesti olla töissäni kun "meidän naisten maailmamme" esiintyy kaikessa sen raadollisuudessaan joka ikisenä työpäivänä.
Mieheni on samaa mieltä ja on antanut minulle tukea,jotta jaksaisin.
Mielessäni on jopa ollut alan vaihtaminen. Kuitenkin jossain aivolohkon sopukoissa kuuluu että olisin pikkumainen ja liian herkkä näille asioille.
Mutta faktat puhuvat puolestaan. Kolmisen vuotta ensiapuklinikalla,viisi nuorisopsykiatrisella,vuosia erillaisissa geriatrisissa hoitopaikoissa sekä monia keikkaduuneja eri paikoissa. Ja nyt olen täällä....olenkohan pitkään?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Näin miehenä voin saada tietenkin sen kuuluisan sovinistiviitan harteilleni,mutta uskallan väittää että olet pitkälti oikeassa.
Olen itse myös hoitoalalla ja huomannut saman.
Naiset tavallaan tulevat työpaikalle hoitamaan itseään ja ero mieskollegoihini on selvä.
Hyvää naistyöntekijää(joka ei esim.juoruile)kutsummekin "hyväksi jätkäksi". Eikö se jo kerrokkin kaiken!
Olen samaa mieltä ja teille mieshoitajille tsemppiä. Yrittäkää jaksaa meitä!
Huomasit vihdoin saman kuin minä. Minä vaan en ole ollut alalla kuin kolme vuotta.
Yksi syistäni kuitenkin vetäytyä alalta oli sen huono työilmapiiri.
Alahan on naisvaltainen ja meillä on toki tapana puida ristiriitoja takanapäin.
Miksi näin?
Jatkoja!
Olin sairaalassa ja tuli siinä eräs naishoitaja poistelemaan tikkejä. Eipäs onnistunut. Ei saanut kuulemma jotain "stiksejä" otteesseen.
Tuli sitten toinen nainen joka sai aikaan sen että haavani aukesi ja vuosi valtoimenaan verta.
Paikalle kutsuttu mieshoitaja ei kuitenkaan haukkunut naishoitajia vaan keskittyi enemmänkin tilanteen korjaamiseen.
Vuoto hyytyi ja mieshoitaja pyysi lääkärin paikalle näiden naishoitajien seistessä kuin zompeina,häpeissään vieressä.
Tilanteen rauhoituttua nimenomaan ko.mieshoitaja pahoitteli tapahtunutta yhdessä MIESlääkärin kanssa.
Naiset poistuivat hiljaa näyttämöltä. Olisin varmasti voinut nostaa asiasta suuren hälyn mutta sääliksi niitä jo silloin kävi.
Aivan. Ymmärrän pointtisi. Asia on minulle todella tuttua,työskentelenhän tällä hetkellä paikassa missä ei ole kuin pari mieshoitajaa kolmenkymmenen joukossa.
Voit vain kuvitella..
Alanvaihto? Enpä tiedä. Vasta neljä vuotta takana.
Jaksellaan!
Minulla on ollut suhde jo neljään hoitsutyttöön työpaikassani.
Kaikkein parhaimmat jutut ovat ne pikkujoulut ja laivaristeilyt.
Hoitsunaiset ovat ns.helppoja nakkeja.
Sinusta en tiedä...mies ja kaikki.
Luultavimmin muutama empaattinen lause ja pari viinilasillista,niin eiköhän se "värkki" sinultakin aukene. Tämä asia tekee tästä ammatista kivan. No tuleehan ne itse työtkin tehtyä,tunnollisemmin kuin naiset sen tekevät.
Ymmärrän jos et jaksa naishoitajia vars.hoitotyössä. En minäkään. Mutta noin muuten kylläkin. Eikä tarvitse rukoilla...
Jos noi hoitajattaret on tollasii niin eiköhän nää myyntihommat saa jäädä!
Kiitti vinkistä.
Vaimoni on hoitoalalla ja olen kerran pettänyt häntä hänen työkaverinsa kanssa.
Kun hänen työkaverin kaveri sai kuulla tästä oli tämä heti ilmeisesti siinä luulossa että voisin noin vain pettää vaimoani.
Menin tapaamaan häntä mutta en pettänyt vaimoani. Harrastin hännen kanssaan vain oraaliseksiä ja hänen ehdottaessaan muuta en suostunut.
Seurauksena tästä oli se että kumpikin vaimoni työkavereista ei puhu hänelle sanaakaan töissä. Mököttävät ja puhuvat pahaa seläntakana.
Ai et pettänyt vai? PETITPÄ.
Ja se on sitten hyvä esimerkki mököttämisestä vai, että naiset riitaintuivat sinun pettämisesi takia. Tjaa-a...
Totta puhut. Oletan että olet sairaanhoitaja. Itse en ole hoituri, mutta muuten vaan ollut naisvaltaisissa ja miesvaltaisissa paikoissa töissä. Siellä missä on koko väki akkoja, on henki TODELLA HUONO. Kaikenlaista selkään puukotusta, tuiskimista ja mökötystä. Miehet eivät ole enkeleitä, mutta jotenkin miesvaltaisissa hommissa ollaan avoimemmin eri mieltä. Jos on jotain vinossa, huudetaan vaikka sitten kaverin kanssa varttitunti pää punaisena. Ja sillä selvä, elämä jatkuu. Naiset kantavat kaunaa ja miettiessään ja hautoessaan asioita usein liioittelevat ja suurentelevat pienet erimielisyydet verivihan asteelle. Ja sitten ei kenelläkään ole enää hyvä olla.
Itseäni oikein kuvotti yksi työpaikka missä tein "pätkän". Työpaikalle oli tulossa uusi pomo ( nainen hänkin ) jota kukaan organisaatiossamme ei vielä tuntenut. Oli aika karmaisevaa kuulla naisten juonivan jo etukäteen että se ämmähän me "savustetaan" heti kohta pois.. Edes mahdollisuutta ei tälle vielä täysin tuntemattomalle haluttu antaa.
Tavallaan koen olevani onnellinen kun olen pätkätyöläisen asemassa. Ei tarvitse vuosikausia myrkyttää itseäni tällaisilla neuroottisilla tädeillä. Jaksamista ekan jutun kirjoittajalle.
Olen ollut kahdesti kirjastossa työssä, jossa pikkuhitleriksi ryhtynyt kirjastonhoitaja simputtaa alaisiaan miten lystää. Kusipäisempiä akkoja saa hakea. Selitykseksi tyrkytetään sitten sitä että he ovat katkeria kun eivät saa mielestään tarpeeksi palkkaa ja arvostusta siihen nähden että ovat sentään YLIOPISTON käyneitä. Voi hellandyydeli, kuka käski mennä kirjastoon töihin??? Ei se edes ole niin raskasta työtä, raskainta on nostella painavia kirjoja hyllyyn. Myös tilat voivat olla perseestä, mutta aina se kaikki sairaalatyön voittaa.
Olen ollut sairaalassakin töissä, en tosin hoitajana. Aika huono henki sielläkin oli, mutta ei sentään semmoisia saatanoita löytynyt kuin kirjastosta. Tai sitten nämä pikkupirut sairaalassa eivät päässeet revittelemään siihen malliin kuin kirjastonhoitajat, koska eivät sattuneet olemaan johtavassa asemassa!
kirjastossa tällaisia hirmuja olet kohdannut?
Itse tutustuin nuorena moniin aloihin, esim. kirjastoon. Aivan loistava paikka, eikä huonosta hengestä ainakaan omalla kohdallani voinut puhua.
Harjoittelupaikassani ollut kirjastonjohtaja oli aivan yliveto. Eipä ihme, että ystävystyimme ja hänen kanssaan kaikki tulivat erinomaisesti toimeen:)
Kirjastoalasta monikaan ei tajua mitään. Voitte vain kuvitella, että ovesta voi astella sisään jos minkäkinlainen korkeasti koulutettu ja kirjastonhoitaja on se, jonka pitää löytää vastaukset vaikeisiinkin kysymyksiin ja vikkelästi sittenkin:) Elikkä ala kysyy nuppia kovasti ja yleissivistys pitää olla koko ajan laaja. Ei voi jäädä junnaamaan paikoilleen. Fyysisesti se ei raskas ole (niitä painavia kirjoja lukuunottamatta:)) mutta henkisesti erittäin haastava.
Kieltämättä on totta, että naisvaltaisilla aloilla henki on helposti huono, johtuen juoruiluista, pahan mielen purkamisista jne. Olin joskus sairaalassa harjoittelijana ja minun kirouksekseni muodostui se, että olin liian ahkera.
Olen tottunut siihen, että kun työ pitää tehdä se kans tehdään. Porukka, jonka mukana kuljin ei pitänyt siitä ollenkaan. Olisi pitänyt venyä ja vetelehtiä. Vanhuksen huutaessa hoitajaa yksi tarttui niskasta kiinni, kun yritin mennä katsomaan mikä hätänä. Se olikin ainoa paikka, jossa sain työharjoittelusta ala-arvoisen analyysin. Tekijöinä juuri tämä porukka, jolle en ollut sanonut yhtään pahaa sanaa:)
Ikäviä tällaiset tilanteet. Eipä tarvitse ihmetellä, miksi miesten kanssa on paljon helpompaa asioida. Tosin nyt olen sellaisessa työssä, jota rakastan ja jossa sekä itse että asiakas arvostamme toisiamme.
Kun ei kehtaa nimiä luetella. Toisessa paikassa kirjastonhoitaja kosti minulle, työharjoittelijalle, sen että tulin liian hyvin juttuun hänen alaisensa kirjastovirkailijan kanssa (vakionaisitus siis 2 naista talossa). Toisessa paikassa pomona oli nainen joka halusi määrätä kaikki mahdolliset asiat, vaikkei ollut ylin johtaja. Hänen takiaan oikeastaan kenelläkään ei koskaan ollut mitään kunnollisia lomia, kaikki vuosilomat olisi pitänyt pitää parin päivän pätkinä. Siinä paikassa puukotettiin selkään minkä ehdittiin ja simputettiin jne. jne.
Kirjastoala sinänsä on minusta aina ollut kivaa, mutta noiden kokemusten takia en halua enää ikinä kirjastoon töihin.
kokemuksesi ovat olleet tuollaisia:( Mitä tulee niihin lomiin, niin eikö asiaa olisi voinut käsitellä luottamusmies? Jokaisella työpaikallahan joku on sitä varten.
Kaikesta huolimatta jokaisesta ammatista löytyy ihmisiä, jotka eivät oikein osaa tulla juttuun niinkuin aikuinen, kypsä ihminen pitäisi. Mitä pienempi henkilökunta sen vaikeampi varmasti saada muutosta, mutta keskustelu on kuitenkin ainoa tie, jolla voi sitä yrittää. Minun on vaikea uskoa, että kukaan haluaisi olla tahallaan ilkeä toiselle, silloin on vikaa joko päässä tai tällä ihmisellä on oma elämä niin sekaisin, että purkaa törkeästi sen muihin.
Itse ainakin, jopa asiakassuhteissa, jos tulee jollakin huono päivä ajattelen, että hänellä on paha mieli jostain. Yleensä olen tämän ajatuksen voimalla saanut tilanteen laukeamaan. Harvoin tällaista kyllä on tapahtunutkaan:)
Jos nyt kuitenkin, jos työ miellyttää, harkitsisit vielä. Työ josta pitää on niin tärkeä asia, eikä kaikki kirjastot ole samanlaisia:)
Olen kuullut tuttavalta että hänen tuttavansa on kirjastossa töissä ja on täysin v-tuuntunut koko paikkaan.
Siellä kunnassa X missä olin nuorena työharjoittelussa se kirjastovirkailija jonka kanssa tulin hyvin juttuun on kuulemma myöhempinä vuosinaan tullut jotenkin oudoksi, ja riitaantunut nykyisen työkaverinsa/alaisensa kanssa niin että tekee naurettavia temppuja (leikkasi mm. uunista johdot poikki ettei toinen pystynyt laittamaan ruokiaan, jotka olivat liharuokia, tämä leikkelijä kun on kasvissyöjä).
Elikä kaikki mitä kirjastosta kuulen osoittaa että siellä ihmiset vinksahtavat ennemmin tai myöhemmin.
Jossakin vaiheessa olin taas tyrkyllä (kuntien X ja Z välissä kaupungissa Y) työharjoitteluun kirjastoon, ja kun menin haastatteluun sain vain kuulla äkäistä mäkätystä siitä kuinka he eivät millään ehtisi mitään harjoittelijoita neuvoa, oikein tunsi että syntiä tekee kun edes kehtaa sinne yrittää. Joten olkoon minun puolestani, kun ajattelee että olen oikeastaan jo kolmesti kokenut tylyyttä ja sorsimista kirjastojen taholta. Joku karma varmaan!
Taidan itse ennemmin vaikka kirjoitella niitä kirjoja sinne kirjastoon pantavaksi...
eipä voi kun ihmetellä moista.
Kirjoita kirja pirullisista kirjastoalan ihmisistä..Peitsamo laulaa, että Kauppaopiston naiset ne todella kääntää mun pään..tässä kai vois sitten muunnella, että kirjaston naiset ei ainakaan..tosin jos oot nainen, niin suurempi mahdollisuus, että ei kääntäisi muuallakaan=))
Mulla on ollut hyviä kokemuksia ja ne ovat tulleet sekä pohjoisesta, Pohjanmaalta että Pirkanmaalta.
Se että naiset ovat järjestään huonompia alalla kuin alalla,tekee heistä tuollaisia. Sitä niinkuin tavallaan huudetaan miestä apuun takaraivoissaan.
Ja kun ei osaa niin vituttaa ja toisille vittuillaan. Naiset eivät tätä yleensä avoimesti osaa tehdä,joten mainitsemasi selän takana häärääminen on silkkaa työarkea.
Ota loparit!
Kerrankin joku nostaa kissan pöydälle. Bravo!
Naishoitajien tyyli/tyylittömyys on silkkaa faktaa.
Kiitos kirjoituksestasi. Nyt tiedän että en ole yksin.