The Committee of 300, eli Kolmensadan Komitea,
muodostuu nimensä mukaisesti kolmestasadasta miehestä, joista jokainen tuntee toisensa ja jotka eivät koskaan ole pettäneet toisiaan. Kolmesataa miestä on vuodesta 1728 päättänyt mannermaan kohtaloista. Ryhmällä oli tärkeä vaikutus mm. Kansainliiton syntymiseen, mikä oli ensimmäinen konkreettinen yritys muodostaa ikään kuin vaivihkaa maailmalle keskitetty hallitus. Uusi yritys myöhemmin synnytti YK:n. Kolmensadan Komitea on uskomattoman kiinteä oligarkia, jonka keskinäinen luottamus on pysynyt rikkumattomana koska se aina on etsinyt seuraajansa omasta ympäristöstään.
Kolmensadan Komiteaa voidaan pitää kaikkien nykyisten salaseurojen äitinä. Siitä on ajan saatossa eriytynyt lukuisa määrä uusia ”varjohallituksia”, kuten Bilderberg-ryhmä, Trilateraalinen komissio, Rooman Klubi, RIIA, CFR, jne, joita Pyöreä Pöytä tavalla tai toisella kontrolloi. Yhdessä ne muodostavat erittäin tehokkaan verkoston ja merkittävän osan tulevaa maailmanhallitusta, jonka vaikutus eri maiden tapahtumiin on jo nyt monin verroin suurempi kuin kansanvaaleilla muodostettujen hallitusten.
Bilderberg-ryhmä
Maailman kehitystä ohjaavat eri vaikutusvaltaisten tahojen yhteiset intressit. Kun korkeassa asemassa olevat eri kansojen päättäjät kokoontuvat salaiseen neuvonpitoon, seuloontuvat ideat ja ajatukset sellaisiksi poliittisiksi strategioiksi jotka parhaiten palvelevat kunkin tahon toiveita.
Näissä kokouksissa muodostetaan siis tuleva yleinen mielipide ja kehitellään myös se tapa, jolla saadaan kansa se hyväksymään. Sen vuoksi tarvitaan mukaan myös koko mediakoneisto sekä eri poliittisten puolueiden, ammattiyhdistysten ja tutkimustoiminnan edustajat. Niin kutsuttu Bilderberg-ryhmä on väkevä esimerkki salaseuroista jotka maailman kehitystä ohjaavat.
Vuodesta 1954 on toistasataa maailman vaikutusvaltaisinta vallanpitäjää kokoontunut muutaman päivän mittaiseen huippusalaiseen neuvonpitoon eri puolelle maailmaa. He muodostavat tämän Bilderberg-ryhmän, johon kutsutaan ainoastaan riittävän korkeassa asemassa olevia henkilöitä yhteiskunnan kaikista vaikutuspiireistä. Yleensä vain miehiä, mutta poikkeustapauksissa myös naisia, joilla on globaali näkemys ja kansainvälistä kokemusta. Yli kolmekymmentä suomalaistakin on osallistunut näihin kokouksiin, tekemättä kuitenkaan minkäänlaista selvitystä kokouksissa käsitellyistä asioista, vaikka monet ovat osallistuneet niihin yhteiskunnan varoin ja muutamat heistä jopa useamman kerran.
Monet länsimaailman johtajista ovat tulleet Bilderberg-ryhmästä. Esimerkiksi jokainen Englannin pääministeri on osallistunut kokouksiin viimeisen 30 vuoden aikana, samoin moni Yhdysvaltain presidenteistä. Bilderberg-ryhmän vaikutusvallasta näissä yhteyksissä kertoo varsin hyvin tapaukset Bill Clinton ja José Manuel Barroso. Clinton kutsuttiin ryhmän salaiseen kokoukseen Saksan Baden-Badeniin vuonna 1991 ja vuonna 1992 tuli hänestä yllättäen USA:n presidentti.
Vuonna 2003 sai puolestaan tuntematon José Manuel Durao Barroso kutsun Bilderbergien kokoukseen Ranskan Versaillesiin ja jo seuraavana vuonna tuli hänestä, vähintään yhtä yllättäen, EU:n pääsihteeri. Sattumiako? Tuskin, sillä Bilderberg-ryhmän mahtavat pankkiirit ovat kontrolloineet johtajiamme USA:ssa ja Euroopassa ja muuallakin maailmassa jo pitkän ajan kuluessa. Olihan myös Euroopan Unioni Bilderberg-ryhmän aikaansaannos.
Kaikkiaan on Bilderbergeillä kolme päätavoitetta: uusi kansainvälinen talousjärjestys, uusi poliittinen järjestys ja uusi uskonnollinen maailmanjärjestys. Matkan edistymistä kohti keskitettyä maailmahallintoa kehui vuonna 1991 Bade-Badenin kokouksen avauspuheessaan David Rockefeller seuraavasti:
”Olemme kiitollisia kaikille merkittäville julkaisuille, The Washington Postille, The New York Timesille, Time-lehdelle ja monille muille, joiden johtajat ovat osallistuneet kokouksiimme ja pysyneet vaiti jo melkein 40 vuotta. Olisi ollut mahdotonta kehittää suunnitelmaamme maailmalle, jos olisimme joutuneet alttiiksi julkisuuden kirkkaille valoille. Mutta maailma on nyt hienostuneempi ja valmiimpi marssimaan kohti maailmanhallitusta. Älyllinen eliitti ja maailmanpankkiirien ylikansallinen täysvaltaisuus on todellakin suositeltavampaa kuin kansallinen itsemääräämisoikeus, jota on toteutettu menneinä vuosisatoina.”
Trilateraalinen Komissio
Bilderberg-ryhmän kokouksessa vuonna 1972 Belgian Knokkessa esitti pankkiiri David Rockefeller Trilateraalisen Komission perustamista. Komission oli tarkoitus koostua kutsutuista jäsenistä, Bilderberg-ryhmän tavoin, jotka tulevat Pohjois-Amerikasta, Euroopasta ja Japanista. Siitä johtui nimen viittaus kolmeen. Kokous valtuutti Rockefellerin toteuttamaan suunnitelma, jonka tueksi esitettiin mm. seuraava lausunto:
”Yhteisöt ja niiden johtajat useimmissa maissa elävät maailmankäsityksessä, joka koostuu erillisistä valtioista. Heidän on vaikea ajatella globaalisti ja ymmärtää valtioiden riippuvuus toisistaan. Liberaali lähtökohta, jossa nähdään politiikka ja talous erillisinä, on vanhentunut. Talouteen liittyvät kysymykset ovat keskeisiä modernissa politiikassa.”
Itse asiassa on Komission päätavoite ohjata kansainvälistä tapahtumaa suojatakseen ja lisätäkseen eliitin etuja mainituissa maanosissa, mikä on vahvistanut ylikansallisten yritysten valta-asemaa maailmalla. Niiden johtajat ovat jo tasavertaisia neuvotteluosapuolia valtioiden päämiesten kanssa, mikä on uhka niille valtioille jotka korostavat kansallisuuttaan ja haluavat sulkea rajansa kansainväliseltä kaupalta eivätkä anna kansainväliselle rahalle pelitilaa omissa maissaan. Trilateralistit kokevat siis valtioiden rajat esteenä kaupalleen ja sanovatkin näin:
”Maailma on kasvanut niin monimutkaiseksi järjestelmäksi ja ongelmat moninkertaistuneet sellaisella vauhdilla, ettei tavallisen ihmisen näkemys ja päätöskyky riitä niitä hallitsemaan. Siksi ovat trilateralistit ottaneet vapaaehtoisesti johdon kohdatakseen lisääntyvät ongelmat tavoitteenaan tieteellisin keinoin käsitellä maiden molemminpuolista riippuvuutta kaikkien parhaaksi.” Itse asiassa ehdotetaan tässä riippuvuuteen johtavaa strategiaa!
Riippuvuuden aikaansaamisessa näkyy myös strategian päätavoite. Kansainvälisellä tasolla pitäisi trilateraalijohtajien laatia säännöt standardisoinnille ja menettelytavoille, mikä toisi kasvavalla vauhdilla lisää eri maiden eliittiä johtoryhmään, toisin sanoen, olemaan mukana toteuttamassa päätöksiä tehtyjen sääntöjen puitteissa. Seurauksena olisi, että kansainväliset päätökset tulisivat yhdenmukaiseksi ja yhtäpitäväksi kokonaisuudeksi sen sijaan, että ne toimisivat toisiaan vastaan. Tämän toteuttamiseksi on tehty työtä jo vuodesta 1973.
Tämä merkitsee, että poliittinen järjestelmä valtiollisella tasolla kovertuu yhä enemmän ja jää vain näennäisdemokratiaksi. Uudet johtajat keräävät vähitellen valtaa globaalilla tasolla ja ”eliitti”, joka on luopunut oman valtion ajatuksesta, istuu salaisissa kokouksissa suunnittelemassa uutta maailmanjärjestystä. Näihin suunnitelmiin eivät kansat enää ota osaa vapaissa demokraattisissa vaaleissa.
Trilateralistien mielestä etenevät suunnitelmat kuitenkin kiusallisen hitaasti ja erityisen huolissaan he ovat ristiriidasta realismin ja jatkuvan riippumattomuuden kuvitelman kesken, joka edelleen vaivaa suurta osa EU-jäsenvaltioiden hallituksia. Jotta olisimme trilateralisteille mieliksi, olisi meidän siis luovuttava kansallisuudestamme ja ennen pitkää myös kielestämme. Olisimme vain eurooppalaisia, EU-kansalaisia matkalla kohti lopullista päämäärää, maailmankansalaisuutta.
Rooman Klubi
Rooman Klubin toiminta on melko avointa, vaikka monet sen jäsenistä ovat mukana myös salassa toimivissa järjestöissä. Ehkä juuri sen vuoksi ovat monet sen ajamat tavoitteet yhteneväiset mm. Bilderberg-ryhmän ja Trilateraalisen Komission kanssa.
Rooman Klubi on ottanut tärkeimmäksi tehtäväkseen väestönkasvun rajojen seuraamisen. Sen ajatuksena on ollut, että köyhyys ja poliittinen epävakaus kolmannessa maailmassa aiheutuvat siitä, että ihmiskunta on lähestymässä ekologista luhistumista ylikansoituksen ja niukentuvien elintarvikevarojen seurauksena. Klubin mielipide onkin, että harvat ja valistuneet ottaisivat kontrollin tilanteesta.
Rooman Klubin vaikutusvallalla tilasi Jimmy Carterin (TC) hallitus 24. heinäkuuta vuonna 1980 Trilateraaliselta Komissiolta aihetta käsittelevän raportin, joka voimakkaasti levitti ympäristöajattelua. Tutkielma nimeltä Global 2000 piirsi hyvin pelottavan kuvan maailman tulevaisuudesta, suunnaton liikakansoitus, raaka-aine- ja elintarvikepula ja ympäristöuhka, joka vaatisi ainakin 170 miljoonan ihmisen hengen vuoteen 2000 mennessä. Kuukautta myöhemmin ilmestyi toinen raportti, Global Future A Time to Act, jossa esitettiin joukko toimenpiteitä joilla kohdata esitetty kriisi. Listan ylimpänä oli syntyvyyden säännöstely sterilisoimalla ja muilla keinoin. Samalla esitettiin, että tieteellisen kehityksen ja tekniikan siirtoa kehitysmaihin pitää jarruttaa. Cyrus Vance, joka oli Jimmy Carterin ulkoministeri ennen Edmund Muskieta, oli mies joka tilasi molemmat raportit ministerikautenaan. Hän istui luonnollisesti myös molempien raportti-komiteoiden puheenjohtajana.
Mielenkiintoista on nostaa esiin ne kasvot ja voimat jotka ovat kirjoittaneet Rooman Klubin ja edellä mainitut kaksi amerikkalaista raporttia. Silloin huomataan, että kyseessä ovat samat poliitikot, pankkiirit, akateemikot ja teollisuusomistajat, jotka tukevat ja edistävät sitä politiikkaa jota harjoittaa eliittijohtoinen Kansainvälinen Valuuttarahasto (IMF) ja Maailmapankki, jotka puolestaan ovat vastuussa miljoonien ihmisten kuolemasta, nälästä ja kärsimyksestä. Eräs Global 2000-raportin alullepanijoista oli Robert McNamara, Maailmanpankin entinen presidentti, jonka politiikka on aiheuttanut suunnatonta ympäristötuhoa ja kuolemaa kolmannessa maailmassa. Nyt on Maailmanpankin johtoon asetettu sotahaukkana tunnettu Paul Wolfowitz.
muodostuu nimensä mukaisesti kolmestasadasta miehestä, joista jokainen tuntee toisensa ja jotka eivät koskaan ole pettäneet toisiaan. Kolmesataa miestä on vuodesta 1728 päättänyt mannermaan kohtaloista. Ryhmällä oli tärkeä vaikutus mm. Kansainliiton syntymiseen, mikä oli ensimmäinen konkreettinen yritys muodostaa ikään kuin vaivihkaa maailmalle keskitetty hallitus. Uusi yritys myöhemmin synnytti YK:n. Kolmensadan Komitea on uskomattoman kiinteä oligarkia, jonka keskinäinen luottamus on pysynyt rikkumattomana koska se aina on etsinyt seuraajansa omasta ympäristöstään.
Kolmensadan Komiteaa voidaan pitää kaikkien nykyisten salaseurojen äitinä. Siitä on ajan saatossa eriytynyt lukuisa määrä uusia ”varjohallituksia”, kuten Bilderberg-ryhmä, Trilateraalinen komissio, Rooman Klubi, RIIA, CFR, jne, joita Pyöreä Pöytä tavalla tai toisella kontrolloi. Yhdessä ne muodostavat erittäin tehokkaan verkoston ja merkittävän osan tulevaa maailmanhallitusta, jonka vaikutus eri maiden tapahtumiin on jo nyt monin verroin suurempi kuin kansanvaaleilla muodostettujen hallitusten.
Bilderberg-ryhmä
Maailman kehitystä ohjaavat eri vaikutusvaltaisten tahojen yhteiset intressit. Kun korkeassa asemassa olevat eri kansojen päättäjät kokoontuvat salaiseen neuvonpitoon, seuloontuvat ideat ja ajatukset sellaisiksi poliittisiksi strategioiksi jotka parhaiten palvelevat kunkin tahon toiveita.
Näissä kokouksissa muodostetaan siis tuleva yleinen mielipide ja kehitellään myös se tapa, jolla saadaan kansa se hyväksymään. Sen vuoksi tarvitaan mukaan myös koko mediakoneisto sekä eri poliittisten puolueiden, ammattiyhdistysten ja tutkimustoiminnan edustajat. Niin kutsuttu Bilderberg-ryhmä on väkevä esimerkki salaseuroista jotka maailman kehitystä ohjaavat.
Vuodesta 1954 on toistasataa maailman vaikutusvaltaisinta vallanpitäjää kokoontunut muutaman päivän mittaiseen huippusalaiseen neuvonpitoon eri puolelle maailmaa. He muodostavat tämän Bilderberg-ryhmän, johon kutsutaan ainoastaan riittävän korkeassa asemassa olevia henkilöitä yhteiskunnan kaikista vaikutuspiireistä. Yleensä vain miehiä, mutta poikkeustapauksissa myös naisia, joilla on globaali näkemys ja kansainvälistä kokemusta. Yli kolmekymmentä suomalaistakin on osallistunut näihin kokouksiin, tekemättä kuitenkaan minkäänlaista selvitystä kokouksissa käsitellyistä asioista, vaikka monet ovat osallistuneet niihin yhteiskunnan varoin ja muutamat heistä jopa useamman kerran.
Monet länsimaailman johtajista ovat tulleet Bilderberg-ryhmästä. Esimerkiksi jokainen Englannin pääministeri on osallistunut kokouksiin viimeisen 30 vuoden aikana, samoin moni Yhdysvaltain presidenteistä. Bilderberg-ryhmän vaikutusvallasta näissä yhteyksissä kertoo varsin hyvin tapaukset Bill Clinton ja José Manuel Barroso. Clinton kutsuttiin ryhmän salaiseen kokoukseen Saksan Baden-Badeniin vuonna 1991 ja vuonna 1992 tuli hänestä yllättäen USA:n presidentti.
Vuonna 2003 sai puolestaan tuntematon José Manuel Durao Barroso kutsun Bilderbergien kokoukseen Ranskan Versaillesiin ja jo seuraavana vuonna tuli hänestä, vähintään yhtä yllättäen, EU:n pääsihteeri. Sattumiako? Tuskin, sillä Bilderberg-ryhmän mahtavat pankkiirit ovat kontrolloineet johtajiamme USA:ssa ja Euroopassa ja muuallakin maailmassa jo pitkän ajan kuluessa. Olihan myös Euroopan Unioni Bilderberg-ryhmän aikaansaannos.
Kaikkiaan on Bilderbergeillä kolme päätavoitetta: uusi kansainvälinen talousjärjestys, uusi poliittinen järjestys ja uusi uskonnollinen maailmanjärjestys. Matkan edistymistä kohti keskitettyä maailmahallintoa kehui vuonna 1991 Bade-Badenin kokouksen avauspuheessaan David Rockefeller seuraavasti:
”Olemme kiitollisia kaikille merkittäville julkaisuille, The Washington Postille, The New York Timesille, Time-lehdelle ja monille muille, joiden johtajat ovat osallistuneet kokouksiimme ja pysyneet vaiti jo melkein 40 vuotta. Olisi ollut mahdotonta kehittää suunnitelmaamme maailmalle, jos olisimme joutuneet alttiiksi julkisuuden kirkkaille valoille. Mutta maailma on nyt hienostuneempi ja valmiimpi marssimaan kohti maailmanhallitusta. Älyllinen eliitti ja maailmanpankkiirien ylikansallinen täysvaltaisuus on todellakin suositeltavampaa kuin kansallinen itsemääräämisoikeus, jota on toteutettu menneinä vuosisatoina.”
Trilateraalinen Komissio
Bilderberg-ryhmän kokouksessa vuonna 1972 Belgian Knokkessa esitti pankkiiri David Rockefeller Trilateraalisen Komission perustamista. Komission oli tarkoitus koostua kutsutuista jäsenistä, Bilderberg-ryhmän tavoin, jotka tulevat Pohjois-Amerikasta, Euroopasta ja Japanista. Siitä johtui nimen viittaus kolmeen. Kokous valtuutti Rockefellerin toteuttamaan suunnitelma, jonka tueksi esitettiin mm. seuraava lausunto:
”Yhteisöt ja niiden johtajat useimmissa maissa elävät maailmankäsityksessä, joka koostuu erillisistä valtioista. Heidän on vaikea ajatella globaalisti ja ymmärtää valtioiden riippuvuus toisistaan. Liberaali lähtökohta, jossa nähdään politiikka ja talous erillisinä, on vanhentunut. Talouteen liittyvät kysymykset ovat keskeisiä modernissa politiikassa.”
Itse asiassa on Komission päätavoite ohjata kansainvälistä tapahtumaa suojatakseen ja lisätäkseen eliitin etuja mainituissa maanosissa, mikä on vahvistanut ylikansallisten yritysten valta-asemaa maailmalla. Niiden johtajat ovat jo tasavertaisia neuvotteluosapuolia valtioiden päämiesten kanssa, mikä on uhka niille valtioille jotka korostavat kansallisuuttaan ja haluavat sulkea rajansa kansainväliseltä kaupalta eivätkä anna kansainväliselle rahalle pelitilaa omissa maissaan. Trilateralistit kokevat siis valtioiden rajat esteenä kaupalleen ja sanovatkin näin:
”Maailma on kasvanut niin monimutkaiseksi järjestelmäksi ja ongelmat moninkertaistuneet sellaisella vauhdilla, ettei tavallisen ihmisen näkemys ja päätöskyky riitä niitä hallitsemaan. Siksi ovat trilateralistit ottaneet vapaaehtoisesti johdon kohdatakseen lisääntyvät ongelmat tavoitteenaan tieteellisin keinoin käsitellä maiden molemminpuolista riippuvuutta kaikkien parhaaksi.” Itse asiassa ehdotetaan tässä riippuvuuteen johtavaa strategiaa!
Riippuvuuden aikaansaamisessa näkyy myös strategian päätavoite. Kansainvälisellä tasolla pitäisi trilateraalijohtajien laatia säännöt standardisoinnille ja menettelytavoille, mikä toisi kasvavalla vauhdilla lisää eri maiden eliittiä johtoryhmään, toisin sanoen, olemaan mukana toteuttamassa päätöksiä tehtyjen sääntöjen puitteissa. Seurauksena olisi, että kansainväliset päätökset tulisivat yhdenmukaiseksi ja yhtäpitäväksi kokonaisuudeksi sen sijaan, että ne toimisivat toisiaan vastaan. Tämän toteuttamiseksi on tehty työtä jo vuodesta 1973.
Tämä merkitsee, että poliittinen järjestelmä valtiollisella tasolla kovertuu yhä enemmän ja jää vain näennäisdemokratiaksi. Uudet johtajat keräävät vähitellen valtaa globaalilla tasolla ja ”eliitti”, joka on luopunut oman valtion ajatuksesta, istuu salaisissa kokouksissa suunnittelemassa uutta maailmanjärjestystä. Näihin suunnitelmiin eivät kansat enää ota osaa vapaissa demokraattisissa vaaleissa.
Trilateralistien mielestä etenevät suunnitelmat kuitenkin kiusallisen hitaasti ja erityisen huolissaan he ovat ristiriidasta realismin ja jatkuvan riippumattomuuden kuvitelman kesken, joka edelleen vaivaa suurta osa EU-jäsenvaltioiden hallituksia. Jotta olisimme trilateralisteille mieliksi, olisi meidän siis luovuttava kansallisuudestamme ja ennen pitkää myös kielestämme. Olisimme vain eurooppalaisia, EU-kansalaisia matkalla kohti lopullista päämäärää, maailmankansalaisuutta.
Rooman Klubi
Rooman Klubin toiminta on melko avointa, vaikka monet sen jäsenistä ovat mukana myös salassa toimivissa järjestöissä. Ehkä juuri sen vuoksi ovat monet sen ajamat tavoitteet yhteneväiset mm. Bilderberg-ryhmän ja Trilateraalisen Komission kanssa.
Rooman Klubi on ottanut tärkeimmäksi tehtäväkseen väestönkasvun rajojen seuraamisen. Sen ajatuksena on ollut, että köyhyys ja poliittinen epävakaus kolmannessa maailmassa aiheutuvat siitä, että ihmiskunta on lähestymässä ekologista luhistumista ylikansoituksen ja niukentuvien elintarvikevarojen seurauksena. Klubin mielipide onkin, että harvat ja valistuneet ottaisivat kontrollin tilanteesta.
Rooman Klubin vaikutusvallalla tilasi Jimmy Carterin (TC) hallitus 24. heinäkuuta vuonna 1980 Trilateraaliselta Komissiolta aihetta käsittelevän raportin, joka voimakkaasti levitti ympäristöajattelua. Tutkielma nimeltä Global 2000 piirsi hyvin pelottavan kuvan maailman tulevaisuudesta, suunnaton liikakansoitus, raaka-aine- ja elintarvikepula ja ympäristöuhka, joka vaatisi ainakin 170 miljoonan ihmisen hengen vuoteen 2000 mennessä. Kuukautta myöhemmin ilmestyi toinen raportti, Global Future A Time to Act, jossa esitettiin joukko toimenpiteitä joilla kohdata esitetty kriisi. Listan ylimpänä oli syntyvyyden säännöstely sterilisoimalla ja muilla keinoin. Samalla esitettiin, että tieteellisen kehityksen ja tekniikan siirtoa kehitysmaihin pitää jarruttaa. Cyrus Vance, joka oli Jimmy Carterin ulkoministeri ennen Edmund Muskieta, oli mies joka tilasi molemmat raportit ministerikautenaan. Hän istui luonnollisesti myös molempien raportti-komiteoiden puheenjohtajana.
Mielenkiintoista on nostaa esiin ne kasvot ja voimat jotka ovat kirjoittaneet Rooman Klubin ja edellä mainitut kaksi amerikkalaista raporttia. Silloin huomataan, että kyseessä ovat samat poliitikot, pankkiirit, akateemikot ja teollisuusomistajat, jotka tukevat ja edistävät sitä politiikkaa jota harjoittaa eliittijohtoinen Kansainvälinen Valuuttarahasto (IMF) ja Maailmapankki, jotka puolestaan ovat vastuussa miljoonien ihmisten kuolemasta, nälästä ja kärsimyksestä. Eräs Global 2000-raportin alullepanijoista oli Robert McNamara, Maailmanpankin entinen presidentti, jonka politiikka on aiheuttanut suunnatonta ympäristötuhoa ja kuolemaa kolmannessa maailmassa. Nyt on Maailmanpankin johtoon asetettu sotahaukkana tunnettu Paul Wolfowitz.
Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.promerit.net/salainen_asiakirja.htm
suoraan tuolta sivulta kopioitu......