Oin Konffassa

Siis tänään Lauantaina oli väkeä kuin Vilkkilässä kissoja eli sika paljon.
Kokoukset oli ok. Erityisesti ylistysteltan suosio minua ihmetytti.
Sinne oli mieletön jono ja kaikki eivät mahtuneet sisään.
Tuli mieleen, että pari vuotta noin sitten sitä ylistystä ei edes oikein hyväksytty.
Nyt se vetää porukkaa enempi kuin muualle.
Outoa. Erityisesti kun minusta ylistely kokoukset ovat kevyttä ja viihteelistä, vailla syvempää hengellisyyttä.
No hyvä että kaikille on jotakin.
Olen kyllä ollut vieressä kun hellarisaarnaaja on oikein paatoksella hyökännyt hyppimisiä ja ylistystä vastaan ja ei sekään niin kivalta tuntunut.
Pizza oli kylmä.
Paella kuulemma vain riisiä ja muutenkin ruoka oli pohjanoteeraus. Mutta mitäs siitä oma valinta syödä siellä jokainen vois tehdä omatkin eväät.
Mutta kaikenkaikkiaan hyvät bileet.
Ilmat oli siunatun hyvät.
Tytöt aivan mielettömän kauniita ja tuntui kivalta kun he ovat tosissaan uskossaan.
Sellaiset kauniit tytöt kun eivät ole uskossa ovat ylpeitä ulkonäkönsä takia.
Uskikset vaan tosi mukavia kaikkia kohtaan.
Siunas kyllä nähdä kunnollisia uskovia nuoria.
Arvosanaksi antaisin 8.
Kiitos konffasta.
Vaikka jouduin lähteä kesken pois, kun kävin koskella siellä lähellä kalassa ja liukastuin ja tais mennä rintalastasta luu rikki.
Aiii aiii aiii.
Siunattua Kesää jokaiselle ja kertokaas kokemuksia Konffaronkasta.
8602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niin Pyhä Henki on "arka lintu" ilmeisesti yhteys taivaan Isään pitää virittää palavaksi hiljaisuudessa.Toiseksi opettihan Jeesus Pietariakin kaitsemaan lampaita ja kalastamaan.

Äänestä

Saitko?

Äänestä
  • Ja tyttö antoi hyvät kyydit. Eikä muuten ollut neitsyt vaikka naimaton oliskin ;)

    Äänestä

Sinulla ei ole asiat hyvin. Toinen jalkasi on maailmassa. Tee parannus.

Äänestä
  • Millä tuomiolla te muita tuomitsette, sillä teidät tuomitaan.
    Olet itse lain alla oleva joka tuomitset tosia, vaikka vapauteen midät on kutsuttu.
    Siis tee parannus. Sinä fariseus.

    Äänestä

maailman meininkiä. Voipi olla että konffat pikkuhiljaa muuttuu lavatansseiksi,tai uskonnon
näytelmiin, sillä sitä ne jo paikkapaikoin on. Puolialastomat naiset ja naismaiset miehet sitten saavat kiemurrella mielensä mukaan, kun
5-tuntinen transsikuoro lataa shamaanijoikkaa.
Ja väki kaatuu ja paranee ja huutaa ja sätkii ja kiekuu jamylvii ja röhkii ja hirnuu, joku jopa sihisee ja krokotiilit louskuttavat ahneita leukojaan ja nielevät kenet voivat.

Äänestä

Ylistyksestä on tehty ja tullut eräänlainen uskovaisten pubi-kokemus!

Sieltä haetaan fiiliksiä ja kiksejä, ei siinä oikeasta Jumalan ylistämisestä ole kyse! Että asetuttaisiin ylilstämään Häntä juuri siitä, mitä Hän on ihmiskuntaa kohtaan tehnyt antaessaan Ainokaisen Poikansa syntiuhriksi!

Valitettavan vääristynyttä, amerikanhumppaa, joka on saanut liian suuret puitteet ja merkityksen, samanaikaisen Sanan saarnan kadotettua merkityksensä ja asemansa!

Äänestä
  • allekirjoitan yleensä mielipiteesi, mutta tuota "ei siinä oikeasta Jumalan ylistämisestä ollut kyse" en.
    fiilistä tottakai lisää hyvätasoinen bändi & miksaus, mutta olen takuuvarma siitä, että moni ylistää oikeasti Jeesuksen ristin uhrin merkitystä. minulla on ko. tilanteesta ihan henkilökohtaisia kokemuksia, niin että en puhu vain kuulopuheitten perusteella.
    Jumala ottaa vastaan kokosydämisen ylistämisen, olipa se lausuttu hyvän bändin tahdissa tai vain lausuen acappella ja sekin takerrellen. kaikki noiden kahden ääripäiden välillä käy, kunhan ollaan oikealla asenteella liikkeellä.

    ylitysteltta on muuten ylistysteltta! siellä on tarkoituskin ylistää ja olen varma siitä, että alkuseurakuntakin olisi vaskitorvien sijaan käyttänyt hyvätasoista bändikalustoa ämyreineen, jos sähköä vain olisi ollut saatavissa.

    ko. ylistyskulttuuri on rantautunut myös suomalaiseen kristillisyyteen, jäädäkseen. sen ohessa on myös saapunut sitä vääristynyttä ameriikkalaista evankeliumia, mutta toisen ylistäjän asennetta Jumalaa kohtaan meidän on hieman vaikea kuitenkaan arvioida.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä näin? kirjoitti:

Siis tänään Lauantaina oli väkeä kuin Vilkkilässä kissoja eli sika paljon.
Kokoukset oli ok. Erityisesti ylistysteltan suosio minua ihmetytti.
Sinne oli mieletön jono ja kaikki eivät mahtuneet sisään.
Tuli mieleen, että pari vuotta noin sitten sitä ylistystä ei edes oikein hyväksytty.
Nyt se vetää porukkaa enempi kuin muualle.
Outoa. Erityisesti kun minusta ylistely kokoukset ovat kevyttä ja viihteelistä, vailla syvempää hengellisyyttä.
No hyvä että kaikille on jotakin.
Olen kyllä ollut vieressä kun hellarisaarnaaja on oikein paatoksella hyökännyt hyppimisiä ja ylistystä vastaan ja ei sekään niin kivalta tuntunut.
Pizza oli kylmä.
Paella kuulemma vain riisiä ja muutenkin ruoka oli pohjanoteeraus. Mutta mitäs siitä oma valinta syödä siellä jokainen vois tehdä omatkin eväät.
Mutta kaikenkaikkiaan hyvät bileet.
Ilmat oli siunatun hyvät.
Tytöt aivan mielettömän kauniita ja tuntui kivalta kun he ovat tosissaan uskossaan.
Sellaiset kauniit tytöt kun eivät ole uskossa ovat ylpeitä ulkonäkönsä takia.
Uskikset vaan tosi mukavia kaikkia kohtaan.
Siunas kyllä nähdä kunnollisia uskovia nuoria.
Arvosanaksi antaisin 8.
Kiitos konffasta.
Vaikka jouduin lähteä kesken pois, kun kävin koskella siellä lähellä kalassa ja liukastuin ja tais mennä rintalastasta luu rikki.
Aiii aiii aiii.
Siunattua Kesää jokaiselle ja kertokaas kokemuksia Konffaronkasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu