Kaksikymmentä miljoonaa viestiä kohta täysi. Se on melkoinen määrä. Kirjoitusten määrä on hiljalleen kasvanut kuukausittain ja joka päivä tulee 20.000 - 25.000 uutta viestiä. Eilen olikin hiljaisempi päivä ja viestejä "vain" 14185. En tiedä juhlistaako ylläpito tuon uuden rajan rikkoontumista millään tavalla joten pistänpä kyselyn sinne päin.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pullakahvit voisi ylläpito "rekatuille nikeille" tarjota. Sämpylä kiitos minulle, pullaa en syö:)
Iloinen se on siksi, että kansalla on mielipiteitä ja se haluaa ne myös esittää. Lisäksi kansalaisten todelliset mielipiteet ovat kaikkien luettavissa.
Tympeää ja kiusallista se on esim. päättäville tahoille, noille liippareille. Mikään ei tahdo pysyä salassa eikä kukaan enää halua uskoa heidän valheitaan. Perinteistä mediaa tympii kun se ei enää saa yksin päättää mistä asioista keskustelu on sallittu ja mistä ei.
Toivon aina vain lisää keskustelijoita ja lisää keskustelua kaikista mahdollisista asioista.
Oli hyvä ajatus. Tulevaisuudessa saattaa näilläkin foorumeilla olla jopa merkitystä.
piisaavan ennenkun se on valmiiksi pykätty! Maailmanmenoa palsta on esimerkki vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta; parempi praatata ja purkaa paineita kuin kolistella kepakoita!
kuningas se on tunkionkin kuningas!
mukaan laskettu myös aiheettomasti & aiheellisesti poistetut viestit?
että mihin ne kesäkuun viestit katoaa.
Jostain syystä minun hakuni ei löydä juttuja 1.6.2006 jälkeen.
Oletettavasti muilla on samoja ongelmia.