Sattuipa silmään kotona käydessäni helluntailaisten äänenkannattajassa Ristin Voitossa (nro 22, 31.5.2006) ollut tutkimusartikkeli, jossa käsiteltiin Euroopan kristillisyyden tilaa.
Tutkimusta varten oli lanseerattu käsite 'huolehtiva kristitty', jolla pyrittiin erottamaan "maallistuneet" kristityt niistä kristityistä, joita kiinnostaa myös, ovatko hänen läheisensä ja muut ihmiset uskossa.
Huolehtiva kristitty tosiaan kuvaa mielestäni hyvin helluntaipiireistäkin monia tuttuja uskovaisia. Vahva arveluni on, että helluntailaisista ylivoimainen enemmistö voidaan luokitella huolehtiviksi kristityiksi. En ollut yhtään yllättynyt, että Suomessa näiden osuus väestöstä oli tutkimuksen mukaan Euroopan kolmanneksi korkein eli reilut 8% Euroopan keskiarvon ollessa hiukan yli 4%. Vain Moldova ja Kypros menivät edelle. Pohjoismaista Norjalla prosenttiluku pyöri kuuden hujakoilla kun taas Islannissa luku oli niinkin alhainen kuin 0,2%.
Uskoisin kehityssuunnan olevan sellainen, että huolehtivien kristittyjen samoin kuin muidenkin huolehtivien jonkin uskonnon harjoittajien osuus väestöistä laskee laskemistaan. Pikkuhiljaa ihmiset enenevissä määrin ymmärtävät, että elämänkatsomukselliset asiat ja katsantokannat on parempi jättää kunkin henkilökohtaisiksi valinnoiksi.
Ei osoita mielestäni fiksua käyttäytymistä se, että joissain yhteyksissä uskovainen ylittää tuputtamisessaan rajan, jonka voi katsoa olevan jo manipulointiyritys. Joskus uskovainen saattaa onnistuakin oman elämänkatsomuksensa/uskontonsa syöttämisessä ihmiselle. Tämä tapahtuu usein, kun ihminen on muutenkin vastaanottavaisessa, herkässä tilassa. Ja yksi merkille pantava piirre on, että onnistuneiden käännytysten takaa usein löytyy ihminen, jonka identiteetintaju ja omanarvontunto eivät ole ainakaan vahvinta luokkaa.
Tässä toisen uskontilan 'huolehtimisessa' keinoina voidaan käyttää esimerkiksi itku silmässä kaulaan hyppäämistä samalla todeten "älä vain kuitenkaan hylkää Jeesusta", pelottelua (tehoaa eritoten hyvin lapsiin), painostamista ja muita ihmisen tyypillisesti käyttämiä, toisen hallitsemiseen oivia keinoja. Eritoten helluntailaiset ovat hyvin onnistuneet omaksumaan markkinakoneiston käyttämiä menetelmiä: omaa uskonlahkoa tuodaan ihmisille esille trendikkäänä ja muutenkin sillä tavalla, että ihmiset katsoisivat helluntailaisuuden olevan 'cool' juttu. Tarvittaessa omista uskomuksista ja periaatteista ollaan valmiita joustamaankin, jottei syntyisi liian suuria ristiriitatilanteita.
Painostamisesta taas äärimmäisenä esimerkkinä voidaan mainita vanhoillislestadiolaisten hoitokokoukset 70-luvulta. Niistä selvisivät parhaiten henkilöt, jotka hyvin ymmärsivät heillä olevan oikeus omiin valintoihinsa.
Toki tiedän Raamatun sisältävän kohdan, jossa Jeesuksen sanotaan kehottaneen uskovia tekemään kaikki kansat opetuslapsiksensa. Tässä valossa on ymmärrettävää, että uskova niin suurella innolla uskostaan saarnaakin. Soisi kuitenkin uskovaistenkin miettivän, minkälainen omien uskomustensa toiselle syöttäminen ylittää jo sovinnaisuuden rajat, jolloin on vaarana mennä myös jo manipuloinnin puolelle.
Niin ja aiheeseen liittyy myös eräs kysymys: miten määrittelette käsitteen 'henkilökohtainen usko'?
Tutkimusta varten oli lanseerattu käsite 'huolehtiva kristitty', jolla pyrittiin erottamaan "maallistuneet" kristityt niistä kristityistä, joita kiinnostaa myös, ovatko hänen läheisensä ja muut ihmiset uskossa.
Huolehtiva kristitty tosiaan kuvaa mielestäni hyvin helluntaipiireistäkin monia tuttuja uskovaisia. Vahva arveluni on, että helluntailaisista ylivoimainen enemmistö voidaan luokitella huolehtiviksi kristityiksi. En ollut yhtään yllättynyt, että Suomessa näiden osuus väestöstä oli tutkimuksen mukaan Euroopan kolmanneksi korkein eli reilut 8% Euroopan keskiarvon ollessa hiukan yli 4%. Vain Moldova ja Kypros menivät edelle. Pohjoismaista Norjalla prosenttiluku pyöri kuuden hujakoilla kun taas Islannissa luku oli niinkin alhainen kuin 0,2%.
Uskoisin kehityssuunnan olevan sellainen, että huolehtivien kristittyjen samoin kuin muidenkin huolehtivien jonkin uskonnon harjoittajien osuus väestöistä laskee laskemistaan. Pikkuhiljaa ihmiset enenevissä määrin ymmärtävät, että elämänkatsomukselliset asiat ja katsantokannat on parempi jättää kunkin henkilökohtaisiksi valinnoiksi.
Ei osoita mielestäni fiksua käyttäytymistä se, että joissain yhteyksissä uskovainen ylittää tuputtamisessaan rajan, jonka voi katsoa olevan jo manipulointiyritys. Joskus uskovainen saattaa onnistuakin oman elämänkatsomuksensa/uskontonsa syöttämisessä ihmiselle. Tämä tapahtuu usein, kun ihminen on muutenkin vastaanottavaisessa, herkässä tilassa. Ja yksi merkille pantava piirre on, että onnistuneiden käännytysten takaa usein löytyy ihminen, jonka identiteetintaju ja omanarvontunto eivät ole ainakaan vahvinta luokkaa.
Tässä toisen uskontilan 'huolehtimisessa' keinoina voidaan käyttää esimerkiksi itku silmässä kaulaan hyppäämistä samalla todeten "älä vain kuitenkaan hylkää Jeesusta", pelottelua (tehoaa eritoten hyvin lapsiin), painostamista ja muita ihmisen tyypillisesti käyttämiä, toisen hallitsemiseen oivia keinoja. Eritoten helluntailaiset ovat hyvin onnistuneet omaksumaan markkinakoneiston käyttämiä menetelmiä: omaa uskonlahkoa tuodaan ihmisille esille trendikkäänä ja muutenkin sillä tavalla, että ihmiset katsoisivat helluntailaisuuden olevan 'cool' juttu. Tarvittaessa omista uskomuksista ja periaatteista ollaan valmiita joustamaankin, jottei syntyisi liian suuria ristiriitatilanteita.
Painostamisesta taas äärimmäisenä esimerkkinä voidaan mainita vanhoillislestadiolaisten hoitokokoukset 70-luvulta. Niistä selvisivät parhaiten henkilöt, jotka hyvin ymmärsivät heillä olevan oikeus omiin valintoihinsa.
Toki tiedän Raamatun sisältävän kohdan, jossa Jeesuksen sanotaan kehottaneen uskovia tekemään kaikki kansat opetuslapsiksensa. Tässä valossa on ymmärrettävää, että uskova niin suurella innolla uskostaan saarnaakin. Soisi kuitenkin uskovaistenkin miettivän, minkälainen omien uskomustensa toiselle syöttäminen ylittää jo sovinnaisuuden rajat, jolloin on vaarana mennä myös jo manipuloinnin puolelle.
Niin ja aiheeseen liittyy myös eräs kysymys: miten määrittelette käsitteen 'henkilökohtainen usko'?
Vastaukset 23
Vanhimmat
"Toki tiedän Raamatun sisältävän kohdan, jossa Jeesuksen sanotaan kehottaneen uskovia tekemään kaikki kansat opetuslapsiksensa. Tässä valossa on ymmärrettävää, että uskova niin suurella innolla uskostaan saarnaakin. ..."
Pidän tosin mahdollisena ellei jopa todennäköisenä, ettei Jeesus koskaan noin kehottanutkaan, vaan sanat on lisätty esimerkiksi 400-luvulla Jeesuksen sanomisina Raamattuun uskontosetien toimesta, joiden tarkoituksena oli edesauttaa lanseeratun uskonnon eteenpäin leviämistä.
"...Soisi kuitenkin uskovaistenkin miettivän, minkälainen omien uskomustensa toiselle syöttäminen ylittää jo sovinnaisuuden rajat, jolloin on vaarana mennä myös jo manipuloinnin puolelle."
Joka hetki jokaiselle ihmiselle joka ei ole vielä uskossa tulee julistaa sanoa synti synniksi ja totuus että ellei hän käänny hän käristyy helvetissä!! Se on totuus!! Jos hän sanoo ettei hän usko on sanottava "sun on pakko uskoo sulla on vaan se ongelma että saatana on sokaissut sut ja sinä et tajua että olet matkalla helvettiin siksi minut on lähetetty sinulle puhumaan tätä!"
tosissasi vai onko tuo minulle liian sivistynyttä sarkasmia?
Sinun totuutesi on minulle valetta ja toisinpäin. Silti minä en sano sinulle, että sinun on pakko uskoa kuten minä tai koet tuskaa ja kärsimystä (kuten sinä ilmeisesti sanot niille, jotka ovat kanssasi eri mieltä). Tästä voi jo päätellä jotain ihmisten kunnioituksesta muiden uskomuksia kohtaan.
laitoit aivonystyrät toimimaan ja kehittelit kumman teorian kyseisestä artikkelista. Ei voi ainakaan mielikuvituksen puutteesta syyttää..taikka sitten monipuolisesta ja tasavertaisesta ajattelusta. Itselleni on aina opetettu, ettei tule uskoaan tyrkyttää ja mielummin sitten on kertomatta koko uskostaan. Opetuksena on, että usko pitäisi muutoin näkyä ulospäin ilman paasaamista. En kiellä, etteikö uskoansa liikaa tyrkyttäviä olisi, mutta taidat huomata vain ne sitten. Juuri huomaat toisissa ne asiat mitkä haluatkin. En siis usko, että kovin paljon positiivista siis ylipäätään voisitkaan nähdä helluntailaisissa. Se onkin hankala asennoituminen keskusteluun.
Sullahan se on niiiiin myönteinen asenne toisen keskustelijan käsityksiin. Olet selvästi niitä huolehtivia uskovaisia, jotka ovat aina oikeassa ja saavat tuomita muita 2000 vuotta vanhan kirjan perusteella, vailla huolta nykyaikaisesta tiedosta.
Voi voi!
en mä minkään kirjeen perusteella nyt tuominut ketään. Kritisoin vain kyseisen aloittajan negatiivista asennetta helluntailaisia kohtaan. Monesti kyseinen nimimerkki kun laukoo asioita mitkä ei ainakaan täällä päin pidä hyvin paikkansa. Siksi siinä onkin sellasta makua kuin revittäis vain huonoja asioita lähimmäisistään irti eikä nähtäis niitä positiivisia eikä kokonaiskuvaa koko kohdeihmisryhmästä. Sitten kun uskova hieman rohkenee kritisoida toisten sanomisia niin heti ollaan takas aukomassa. No sellasta se keskustelukulttuuri on ja tää vuorovaikutus tällä palstalla. En tosissani ota mitään täällä henk. kohtasesti jos sitä joku kuvittelee enkä pahoita mieltäni toisten jutuista. Kunhan joskus kannan korteni kekoon omin ajatuksin. Mukavaa kesänjatkoa itsekullekin!
kun omista tuntemistani helluntailaisista ylivoimaisesti suurimman osan voi laittaa huolehtivien kristittyjen joukkoon, jotka todellakin ovat kiinnostuneita, uskooko toinen myös samoihin asioihin kuin itse tai olisiko mahdollista saada hänet uskomaan. Minusta se on kovin hyvä merkki 'huolehtivasta kristitystä'.
Ja esimerkiksi tuolla Helsingin kaduilla taitaa näkyvin uskontomarkkinoijaryhmä olla juuri helluntailaiset teetupabusseineen ym. Yhdenlaista toisten uskonasioista 'huolehtimista' sekin. Kokemukseni perusteella väitänkin siis, että helluntailaisista ylivoimainen enemmistö kuuluu näihin huolehtiviin kristittyihin.
Mielestäni siis huolehtivuudella ja näillä erilaisilla uskonoppien 'syöttämiskeinoilla' on selkeä yhteys. Näen asialla myös yhteyden kysymykseen, minkä asioiden voidaan katsoa olevan henkilökohtaisia valintakysymyksiä. Senpä vuoksi kirjoitin artikkelin pohjalta 'kumman ja mielikuvituksen paljoutta osoittavan teorian'.
Vastauksestasi saa sikäli jännän vaikutelman siitä, että olet itse luokittelemassa itsesi ulos huolehtivien kristittyjen joukosta. Jännä siis siinä mielessä, että Ristin Voitto toi asian esille kuitenkin varsin positiivisessa mielessä.
Tuosta väittämästäsi asenneongelmastani sen verran, että ainahan voi lähteä arvioimaan ja antamaan lausuntoja toisen asenneongelmista ym. tuntematta edes toista. Se on kuitenkin kovin hedelmätön tie. Voisinhan nimittäin itsekin todeta sinun helluntailaisuutta lähellä olevana olevan vastustavasti asennoitunut yhteisönne saamaa kritiikkiä kohtaan. Ja sinä tietenkin kiistäisit sen :)
Tunnustan olevani "huolehtiva kristitty" eli uskova, joka pyrkii kertomaan Jeesuksesta ja Hänen Golgatan sovituksestaan, kun tilaisuus avautuu.
Uskoontuloni alkuvaiheesta lähtien olen kuitenkin ymmärtänyt, että on hyödytöntä ja melkeinpä haitallista kertoa evankeliumia sellaiselle ihmiselle, joka ei ole sen vastaanottamiseen valmis. Jos Jumala on valmistanut ihmisen "sydämen" vastaanottavaiseksi, on evankeliointi luontevaa ja helppoa. Väkisin tuputtamista en siis pidä järkevänä. Tarvitaan Jumalan antama ns. etsikkoaika, jolloin ihminen erityisesti on kiinnostunut taivasasioista.
Pidän evankeliumia kuitenkin niin suuressa arvossa, etten voi ola kertomatta Jeesuksesta ihmiselle, joka sitä minulta odottaa ja pyytää.
Toivon, etten koskaan muuttuisi niin välinpitämättömäksi, että laiminlöisin kertomasta Jeesuksesta Häntä kaipaavalle. Se olisi sama kuin pitäisin vesilasia janoisen huulilla, antamatta hänen juoda ja sammuttaa janoansa.
Jos kerran uskon evankeliumin totuudellisuuteen, haluan myös olla viemässä omalta osaltani sitä eteenpäin, niille, jotka haluavat sen kuulla ja vastaanottaa.
pikkuhiljaa ymmärtävät, ettei se, että toisella on erilainen elämänkatsomus/erilaiset uskomukset kuin heillä tarkoita sitä, että hän olisi maailmankatsomuksellisessa tyhjiössä ja siten "janoinen" kristinuskon sanomaa kohtaan.
Näin asia kuitenkin mielellään nähdään. Niin ajattelin itsekin pitkään tavalla, jonka olin 'perinyt' vanhemmiltani. Jollain tapaa olen huomannut, että kaikenlaisten uskonnottomien keskuudessa ollaan vähemmän epävarmempia oman elämänkatsomuksen suhteen kuin uskovaisten keskuudessa.
Siellä tohditaan mielestäni reilummin tunnustaa ihmispoloisen tietämättömyys ikuisuuskysymyksien suhteen toisin kuin uskovaisten keskuudessa, jotka ovat tehneet uskonopeistaan miltei varmoja tiedon asioita, joihin sitten toisetkin on saatava uskomaan (ja asiat edelleen varmaksi totuudeksi muuttumaan). Metodeina käytetään sitten ihmisen aikojen kuluessa oppimia toisen ihmisen hallitsemis-, kahlitsemis- ja houkuttelukeinoja.
Mitä hallitsemis-, kahlehtimis- ja houkuttelemiskeinoja tarkoitat.
Meidän seurakunnassa olevat jäsenet osaavat itsekin esim. lukea ja sitä kautta tutkia Raamatusta mikä on Jumalan tahto ihmiseen nähden, tai puhuiko julistaja omiaan, senkin voi varmistaa Sanasta.
Mitä siis tarkoitat näillä kolmella "keinolla"?
Syntikäsite on eräs oiva pelotteluväline. Pelottelu taivaspaikan menetyksellä. Pelottelu helvetin tuleen joutumisella.
Pelko lähipiirin reaktioista, jos eroaa helluntailiikkeestä. Sukulaiset ja tuttavat muodostavat samanlaisen painostus- ja vakoilumekanismin, joka oli esimerkiksi DDR:ssä. Syntinen ilmiannetaan ja palautetaan ruotuun.
Uskovaiset ovat erittäin mustavalkoisia. Periaate on: jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan. Uskovaiset ovat hyviä, moraalisia ja aina oikeassa. Ns. epäuskoiset ovat pahoja, moraalittomia ja joutuvat helvetiin.
Eipä siinä puristuksessa juuri kukaan uskalla porukasta liueta. Uskovaisella on ympärillään "hyvää tarkoittava" kanahäkki tai hänet on kytketty koiran juoksulankaan, joka tarkoin määrittelee hänen liikuma-alueensa.
No voi sentään, jos sinulle on noin käynyt.
Ei uskossa voi ketään väkisin pitää. Jos joku sanoo piut, paut Jeesukselle, niin ei Jeesuksella, eikä uskovilla ole valtuuksia tätä henkilöä millään väkipakolla takaisin palauttaa.
Jeesuksen aikaan eräät uskovat närkästyivät Jeesukseen ja Hänen sanoihinsa ja päättivät kääntää selkänsä Hänelle. Ei Jeesus heidän peräänsä huudellut, vaan kunnioitti heidän eropäätöstään, antoi heidän mennä vapaasti. Ainoastaan Hän kysyi jäljelle jääneiltä: "Tahdotteko tekin mennä pois"? Sanavalmis Pietari sanoi tällöin:"Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat;
ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä."
Usko Jeesukseen on VAPAAEHTOISTA ja kuka tahansa saa aivan vapaasti ottaa hatkat Hänestä. Ketään ei väkisin pidä raahata. Jos näin menetellään, on poikettu raamatulliselta linjalta. Ainoa mahdollisuus on rukous tämän poislähteneen puolesta.
Jeesus sinullekin armoaan antakoon!
aikaan 2000 v sitten puolustaaksesi helluntaiuskon varjopuolia. Säälittävää.
Et näköjään lukenut viestiäni, vaan luit siitä jotain, mitä siinä ei ollut.
No, eipä jatketa tätä turhaan, vaan nautitaan kauniista kesästä ja Jumalan mahtavasta luonnosta.
Siunausta sinulle!
Oletko ev.lut.kirkkoon kuuluva kristitty ja lapsena kastettu? Vai ilman mitään yhteyttä kristillisyyteen? Olisi tärkeä tietää, että osaisi arvioida lausuntojesi taustaa paremmin.
En kertaakaan ole kuullut peloittelua, vaikka olen liki 20 vuotta mukana ollu.
Enkä minä uskoon tullut minkään peloittelun johdosta, vaan olessani sairaalan lattialla yksin Kristuksen puoleen huusin, että ottaisi omakseen.
Armoa tämä on, että tänäänkin uskossa saan vaeltaa, eikä minua tosiaan kukaan mihinkään pakoita, seurakunnankin pitkän mietiskelyn ja etsimisen jälkeen löysin, ei kukaan huokutelle, kun en edes paikkakunnalla asunut.
Sinulla on melko vääristynyt kuva Jumalan lapsen elämästä.
Mistä avoin ihminen ilmiannetaan ja kenelle, rikolliset ymmärtäisin, mutta kun olemme valkeuteen tulleet ei tarvitse tehdä pimeyden töitä
Käyttävät siitä tieteellistä nimeä 'homo sapiens', engl. 'human being', suomeksi 'ihminen'.
Vanhempani tapasivat varsinkin ennen kulkea sellaisen ihmisten muodostaman joukkion kokoontumisissa, joita helluntailaisiksi kutsutaan. Olin luonnollisesti niissä kuvioissa itsekin mukana pienestä pitäin, kunnes yläasteikaisenä aloin irtaantumaan niistä kuvioista.
Nyttemmin pyrin olemaan kuulumatta mihinkään muuhun joukkoon kuin alussa mainitsemaani, josta voisin käyttää vaikkapa nimitystä 'havaitseva ihminen'.
olennaisesti kertoikin noista keinoista.
Sanoisin, että yleensäkin uskonnollisten ryhmittymien keskuudessa melko ilmenevää on se, että niistä uskaltavat irtaantua lähinnä vain ne, joilla oma identiteetin taju on vahvaa luokkaa tai sitten ne, jotka eivät kunnolla kerkeä vielä edes ryhmittymänsä 'piireihin' liimautua.
nykyisellään hyvä lehti. toimittajakunta on nuorentunut ja lähes sen myötä avartunut huimasti ja se kaikki näkyy lehden tasossa.
on oikein hyödyllistä, että luet ärveetä kotona käydessäsi.
henkilökohtainen usko on sitä, että minä ihan itse uskon Jeesuksen olevan minun Vapahtajani ja uskon Hänen olevan KAIKEN sen takana, mitä raamattuun on kirjoitettu.
Pysyy hyvin ajan tasalla sen suhteen, missä helluntailaisuudessakin mennään.
Mites näin yleisesti ottaen helluntailaisten keskuudessa uskon henkilökohtaisuus näkyy sen suhteen, kuinka vapaasti ihmiset voivat muodostaa omia näkemyksiään uskonasioista ja tulkintojaan Raamatusta?
edelleen helluntaikirkonkirjoissa, vaikka ei usko Jumalan kolminaisuuteen ja epäilee Jeesuksen biologisen isän olleen josefin?
kuka niistä kenenkin tulkinnoista ottaa siis selvää? toivottavaa tietenkin olisi, että pysyttäisiin sentään raamatun kristinuskolle asettamissa rajoissa, jotka ovat kyllä hyvinkin selvät, jos niin halutaan.
minusta sellaisen puheita, ja käsityksiä yleensäkin, joka opettaa eli saarnaa, on "pidettävä silmällä". sekään ei vain niin yksinkertaista ole, kun ei ole sitä arkkipiispaa seurueineen lakia lukemassa.
kaikenlaisia harhanopettajia on liikkunut kristillisissä piireissä alkuseurakunnasta lähtien, eivätkä sellaiset ole todentotta harvinaisia tänäänkään.
minusta RV lehti on jonkinlainen suunnannäyttäjä ja paikka, jossa helluntaikansa voi keskustella kipeistäkin asioista, ja joista nykyään keskustellaankin ihmisten ilmoilla. iso kiitos siitä lehden linjauksista päättäville ja eritoten ajassaan elävälle toimistuskunnalle (joka saa kyllä vielä kovastikin moitteita mukamas liiallisesta maallistumisesta).
oo selvillä ekivaarin kirjoilla oloista mutta muistan kyllä ekivaarin epäilleen Jumalan kolminaisuutta, ja siitäkös ihmettely ellei jopa äläkkä syntyi..
Nimenomaan, tulkintoja lienee loppuviimein liki yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Seurakunnan näenkin paikkana, jossa tulkintojen haitari on riittävässä määrin tiettyjen rajojen sisällä. Nuo rajat määräytyy ihan käytännön keskusteluissa niin lehtien palstoilla kuin naama naamaa vasten.
En sikäli näe siinä mitään ongelmallista, että jokin ihmisten muodostama yhteisö määrittelee omat rajansa. Siellä voidaan päättää vaikkapa, että 'just se oikiasti Jumalan mielen mukanen kaste menee silviissiin', että lasta pidetään kastetilanteessa oikeassa käres ja vasurillla valellaan seissemän kertaa vesiä maljasta ottaan. Niin ja sen maljan pitää olla öljyssä imeytetty puumalja.
Ristin Voitto siis määritelköön hellareitten säännökset ja rajat, joita sitten helluntaikansa pitää oikioina. Jännää sikäli on se, että nuo rajat taipuvat muuttumaan aikojen kuluesa. Eiköhän siitä tuu ihmisille mieleen, että nämähän on vain ihmisten määrittelemiä rajoja ja eikä niihin 'välttämättä oikein taida liittyä sen kummemmin mitään jumalallista'? Ja mikä niistä eri kristillisten yhteisöjen muodostamista rajauksista olisi se oikea saati sitten, mikä eri uskonto olisi se oikeansuuntaisin?
Eritoten olennaista on, miten jonkun tietyn seurakunnan rajauksien haitariin mahtumattomia näkemyksiä esittävään seurakuntalaiseen suhtaudutaan. Annetaanko hänen ihan vapaasti muodostaa omia näkemyksiään muistaen todellakin, että nämähän ovat henkilökohtaisia uskonasioita? Vai siirrytäänkö jopa likaisten painostamis-, pelottelu-, ahdistelu- ja muiden 'ruotuuntaivuttelumetodien' saralle ko. henkilön suhteen?
Tässä tietenkin tullaan siihen, etteihän 'oirehtivan' seurakuntalaisen kovin pitkään edes kannata seurakunnassaan toimia, jos ei samoin tavoin enää ajattele. Eikä yrittää väkisten muuttaa seurakuntansa käsityksiä. Voi tehdä päätöksen ja kävellä vek. Toisella suunnalla siis puolestaan olisi olennaista muistaa kunnioitus toisen oikeutta muodostaa omat, henkilökohtaiset näkemyksensä kohtaan.
Moni vain tahtoo jädä seurakuntaan 'kiinni' vaikka ei enää sinne näkemyksiensä puolesta kuuluisikaan. Pelissä ovat usein silloin likaiset, ihmisten käyttämät henkilöön vaikuttamiskeinot, joihin jo aiemmin viittasin.
Olen varmasti huolehtivainen ihminen. Varmasti uskollani on siihen suuri merkitys, mutta en auta ihmisiä soluttautuakseni heidän elämäänsä.
Olen ja elän uskossa parhaani mukaan, enkä peittele sitä, mutten myöskään tuputa sitä kenellekään. Yllättävän usein kevyet höpöttelyt kuitenkin kääntyvät uskonasioihin ja usein täysin tuntemattomienkin ihmisten kanssa, HEIDÄN TAHDOSTAAN. Silloin myös keskustelu toimii ja tiedä vaikka se joskus tuottaisi toivoton tuloksenkin. =)
Itselläni on paljon ei-uskovia ystäviä, joiden kanssa ollessa jokainen saa olla oma itsensä. Jos joku juo, en voi asialle itse mitään, mutta heidän selvitellessään päätään, "raittiin malli" voi puhua sanoja suuremmin ja kummasti syvemmälle. Uskon, että jos uskovaiset voisivat olla kaikille ihmisille ihmisiä, eivätkä yrittäisi vääntää kaikkia omiin kaavoihinsa, ihmisiä tulisi paljon enemmän uskoon. Ei ne sanat vaan teot...
(En usko että itse Isän Poikakaan hyökkäili ihmisten kimppuun kertoakseen itsestään ja hänen Isästään. Muistini mukaan ihmiset varsin usein saapuivat Hänen luokseen.)