Niin se vaan on kyllähän te sen tiedätte. Ihminen tarvitsee uskontoa ettei tuntisi olevansa yksin, saa siitä voimaa kestää paskaa elämäänsä tai muuten vaan ei kestä ajatusta ettei kukaan suojele tai että elämämme päättyy tylysti kun kuolemme. Ei ole taivasta Ei helvettiä ne ovat ihmisen keksimiä paikkoja pitää yksilöt kurissa, sitä mitä tapahtuu sielulle, uskon että ihmisellä ja kaikella elollisella on sielu, kuoleman jälkeen en tiedä enkä haluakkaan tietää.Isemurhan tehneiden sanotaan menevän suoraa päätä helvettiin, se on kai tapa estää ihmisiä pelottelemalla tekemästä itsemurhaa. Olenko muuten ateisti jos uskon sieluun???
Jumalaa ei ole!!!
Linda80
692621
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 69
Vanhimmat
"Olenko muuten ateisti jos uskon sieluun??? "
Olet ateisti jos et usko Jumalaan.
(Teismi/ateismi viittaavat ainoastaan jumaluskoon, eli voit uskoa jonkinlaisen sielun olemassaoloon ja olla silti ateisti.)
Miksi sitten olet yleensä olemassa jos Jumalaa ei ole, katso myös kaunista luontoa, uskotko johonkin sattumaan, minä en usko, kukaan tai mikään alkuräjähdys ei ole saanut näitä asioita syntymään. Katso kuinka ihmeellinen itse olet, katso ja ihmettele myös medän auringon ja kuun kiertoja kuinka ne ovat täsmällisiä. Ei itsestään mikään toimi jos kukaan ei sitä ole rakentanut. Itse olen uskossa vapahtajaamme Kristukseen Jeesukseen ja kyllä voin suositella sinulle 100 % häntä. En muuten ymmärrä miten uskallat elää ilman häntä. Eräänä päivänä sinunkin polvesi nöyrtyvät rukousasentoon ja sinun suusi tulee tunnustamaan että Jeesus Kristus on Herra. Aamen
On vaikea kuvitella että joskus vielä kääntyisin uskoon. Nuo ajatukseni eivät ole tuulesta temmattuja. olen miettinyt niitä usean vuoden ajan ja olen tullut tuohon lopputulokseen ettei jumalaa ole. Uskon siihen että avaruus aurinko ja maapallo on syntynyt kemikaalisissa räjähdyksissä ja se että maassa on elämää (vaikka tuntuu joskus ettei kovin älykästä)on myös sattumaa. Maapallon olosuhteet olivat sellaiset että elämää pystyi syntymään, ja se pystyi kehittymään. Uskonnot ovat ihmisten keksimiä. Silloin kun uskonnot syntyivät ihmisillä ei ollut vielä tiedettä, joten he loogisesti keksivät jonkin selityksen olemassa ololleen. Minä olen valmis ottamaan helvettiin joutumis riskin koska en usko että se on mahdollista. Ei ole taivasta eikä helvettiä. Sinä toki saat uskoa enkä halua sitä keltään pois viedä, mutta toivon että minunkin käsityksiäni kunnioitetaan.
Juuri näin itsekin ajattelen.
Sitäpaitsi suomessa uskotaan juuri siihen mitä ristiretket meille ovat tuputtaneet tyyliin usko tai kuole. Jos hindut tai vaikkapa shintolaiset olisivat tänne tulleet samalla tyylillä, niin tuskinpa täällä evluttia harrastettaisiin, vaan kumarrettaisiin esim. Vishnun / Amaterasunin suuntaan.
Eri uskomuksiin uskominen on maailmassa paikkasidonnaista ja joka paikassa silti kaikki ovat olevinaan yksin oikeassa.
Taustat tietäen luulisi, että ihmiset viitsisivät edes ajatella omilla aivoillaan näitä asioita, eivätkä väittää tietävänsä kivenkovaan yhtä ainoaa totuutta.
Miksi uskot sokeasti johonkin 2000 vuotta sitten kirjoitettuun kirjaan? Se, että raamatussa sanotaan jumalan luoneen kaiken, ei todista yhtään mitään, koska mikään ei todista sen puolesta että raamattu olisi totta. Tähän ei käy se, että "raamattu on totta koska se on jumalan sanaa" koska se johtaa kehäpäätelmään (jumala on totta koska raamattu sanoo niin -> raamattu puhuu totta koska se on jumalan sanaa). Maailmassa on N kappaletta uskontoja jotka väittävät olevansa Se Ainoa Oikea Absoluuttinen Totuus(TM), sinä olet vain yhden niistä uhri. Nykyiset tieteen todisteet maailmankaikkeuden/aurinkokunnan/maan syntymästä ovat pahasti uskoasi vastaan.
Kristinuskossakin todetaan, että jokainen jumala, jota maapallolla "palvotaan" on yksi ja sama...
Siis ei ole kuin yksi Jumaluus, joka ei ole mikään ruumiillistuma. Ei kukaan kristitty ajattele, että Jumala on pilven reunalla istuva hieman joulupukkia muistuttava vanha herra!!!
Jumala on voima ja niin ymmärryksen yli menevä olemus, että ihmisolennon on naurettavaa lähteä edes kiistelemään "ollako vai ei"-tyyliin. Jumala on alulle paneva voima ja syy olemassa olon alkamiseen. Sama se kutsutko sitä alkuräjähdykseksi vai miksi... Totuus on, että maailmassa on hyvää ja pahaa -> nimittämällä nämä Jumalaksi ja Saatanaksi yritetään helpottaa asioiden hyväksymistä.
Kuka täällä on muka niin älykäs, että voi sanoa "olen miettinyt asiaa pari vuotta ja tullut siihen tulokseen, että Jumalaa ei ole"??? Hei haloo!!! Mietippä ensin pääsi puhki mikä se Jumala oikein on, ennenkö julistat sen täällä netissä olemattomaksi.
Miten sitten itse voit väittää noin? Siten, kun sinut on jo ala-asteella aivopesty uskomaan tuohon samaan hapatukseen ja sitä sitten vaahtoat muillekin?
sanot että: "Jumala on alulle paneva voima ja syy olemassa olon alkamiseen". Miten niin? Kuka sen sinulle kertoi, jumalako? Vai uskotko kenties tätä kristittyjen kaleval...eikun raamattua?
Toinen hauska kommentti: "Kristinuskossakin todetaan, että jokainen jumala, jota maapallolla "palvotaan" on yksi ja sama"
...Kenen mielestä?
Mistä olet saanut päähäsi, että muut uskonnot mieltävät tämän jumalakäsitteen samanlailla. Väitätkö siis esim. hindujen ja muiden polyteististen uskontojen palvovan tätä yhtä ja samaa jumalaa. Mitä ne sadat muut jumalat sitten ovat?
...Vai olisiko tuokin käsitys peräisin jostain yhdestä ja ainoasta lähteestä, minkä olet mieltänyt totuudeksi?
>>
Jumala on voima ja niin ymmärryksen yli menevä olemus, että ihmisolennon on naurettavaa lähteä edes kiistelemään "ollako vai ei"-tyyliin.
>>
Niin mutta millä vitulla todistat että jokin "Jumala" on olemassa? Tätä tyypillistä paskanjauhantaa olen kuunnellut kaikilta uskovaisilta "emme me voi sitä jumalaa käsittää, siksi meillä ei ole todisteita siitä". Todella kätevä tapa välttää todistamasta jumalan olemassaolo.
>>
Kuka täällä on muka niin älykäs, että voi sanoa "olen miettinyt asiaa pari vuotta ja tullut siihen tulokseen, että Jumalaa ei ole"??? Hei haloo!!! Mietippä ensin pääsi puhki mikä se Jumala oikein on, ennenkö julistat sen täällä netissä olemattomaksi.
>>
Hei haloo!! Kts. edellinen vastaukseni. Yrität vain epätoivoisesti todistella jumalan olemassaoloa vetoamalla johonkin järjen yläpuolella olevaan.
Usko minun puolestani mihin tahansa paskaan, mutta älä yritä syöttää sitä sellaisille jotka eivät sitä halua.
mikä se jumala on ja mikä sen on luonut. Onko jumala syntynyt sattumasta?
Tiedätkö että on vain Jeesukseen uskovat ovat ainut uskonto jonka vapahtaja ei ole kuollut.
Näissä muissa uskonnoissa budhat ym. ovat olleet ihmisiä jota palvotaan heidän nimillään, mutta yksi tosiasia on Jeesus ei jäänyt hautaan. Ja hän todella elää, itse tiedän mistä puhun, miten on niin vaikea uskoa että raamattu on hisorian kirja, miten te sitten muut kirjat uskotte ja opiskelett koulun tunneilla todeksi. Uskotteko että on ollut sotia suomessa, mistä olette saaneet tietonne jostain nuijasodista, historian kirjoista arvatenkin, ette ole itse nähneet, mutta olette täysin varmoja asiasta. Raaamatun henkilöt ovat tänä päivänä todistetusti olleita ihmisiä jotka ovat eläneet kuninkaina ja tuomareina ym. Jeesus ei todellakaan jäänyt hautaan, vaan han ON ja elää väkevästi, kokeilkaa ja lähtekää Jeesusta seuraamaan, saatatte todella hämmästyä mitä elämällenne tapahtuu. Mutta ei kannata lähteä pilkaamismielessä, vaan Jumala haluaa todella aidosti häneen uskovaa ihmistä auttaa. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. On todella ihmeellistä myöskin sellainen asia jota kaksi nuorta tuli paikkakunnallemme kertomaan. Molemmat olivat entisiä narkkareita ja alkoholin väärinkäyttäjiä, eräiden asioiden kautta heidän elämäänsä tuli Jeesus, ja tiedättekö mitä, molemmat vapautuivat kerrasta huumeista ja alkoholista, tällaisen Herran kanssa on hyvä jatkaa elämäänsä, kun muut kutistuslaitokset eivät pystyneet auttamaan kierteessä olevia nuoria, ja joka kerran on jäänyt koukkuun n. 10 vuotta, ei vapaudu ihmisten auttamana kerrasta.
Joten en aliarvioisi näitä asioita kovin köykäisellä kädellä. Enkä suosittele kenellekkään hänen epäuskonsa tähden helvettiin menoa, etsikää ja nähkää, miten Jeesus toimii.
>> katso myös kaunista luontoa, uskotko johonkin sattumaan, minä en usko, kukaan tai mikään alkuräjähdys ei ole saanut näitä asioita syntymään. > katso ja ihmettele myös medän auringon ja kuun kiertoja kuinka ne ovat täsmällisiä > Ei itsestään mikään toimi jos kukaan ei sitä ole rakentanut. > Itse olen uskossa vapahtajaamme Kristukseen Jeesukseen ja kyllä voin suositella sinulle 100 % häntä. En muuten ymmärrä miten uskallat elää ilman häntä. > Eräänä päivänä sinunkin polvesi nöyrtyvät rukousasentoon ja sinun suusi tulee tunnustamaan että Jeesus Kristus on Herra. Aamen
Kun sulla kerta on niin kertakaikkisen nerokkaat aivot niin varmaan olet hoksannut, että onhan ihmisen tietenkin oltava tällaisen universumin, jossa maapallo on olematon piste kaikkein viisain ja korkein olento mitä olemassaolo voi päällään kantaa. Me ollaan niiiin viisaita, hölmöähän se on mitään muuta uskoa kuin omaa järkeä, joka kyllä selittää KAIKEN TARVITTAVAN.
>>
Tiedätkö että on vain Jeesukseen uskovat ovat ainut uskonto jonka vapahtaja ei ole kuollut.
Näissä muissa uskonnoissa budhat ym. ovat olleet ihmisiä jota palvotaan heidän nimillään, mutta yksi tosiasia on Jeesus ei jäänyt hautaan.
>>
Ja mitä todisteita tästä on, muuta kuin siinä kirjassa esiintyvät muutamien henkilöiden puolueelliset näkökulmat asiaan?
Loppu tuosta sinun tekstistäsi onkin sitä tyypillistä kiihkokristittyjen vaahtosuista fanatismia, jolla ei ole painoarvoa kuivuneen kamelinpaskan vertaa.
...mutta ainakin minä niitä käytän muuhunkin, kuin yhden ja ainoan näkökannan käsittelemiseen. Asioita voi tarkastella myös toisilta kanteilta, kuin sinä.
case: Kaksi ihmistä lukee samaa kirjaa, jossa on tyhjänpäiväisiä ja ympäripyöreitä sääntöjä elämästä... esim. "täyttäkää maa".
Toinen tulkkaa sen niin, että pitää tehdä helvetillinen määrä kakaroita ja toinen tulkkaa sen niin, että vallataanpa naapurivaltio, kun kirjassa kerran käsketään. Kumpi on oikeassa?
Kuka on sitäpaitsi puhunut viisaudesta sanaakaan? Viisaushan on tunnetusti sitä, että ottaa oppia muiden virheistä eikä tee niitä itse. Älykkyys on taas sitä, että osaa itse selviytyä niistä ongelmistaan.
Myöskään universumin korkeimmaksi olennoksi en ole ihmistä maininnut. Toki sinä sellaisenkin rivin varmaan tekstistäni luit...sitä kun voi lukea, kuin "piru raamattua" jos haluaa :D
Mutta olen väittänyt, että eri ihmisten uskonnot määräytyvät asuinpaikan mukaan (suurimmalta osin). Suomessa on hemmetin vähän hinduja, eikä se ainakaan valtauskontona ole.
Mutta jos hindut olisivat ristiretket tänne tehneet, niin sitten uskoisit sinäkin siihen!
..Siinä sinulle vielä kerran sama asia. Väitä vastaan jos pystyt. Faktoja pöytään kiitos, ei kommentteja viisaudesta ja universumin olennoista.
Siksi ihmiset vääntävät Jumalan sanan kun he eivät lue raamattua kokonaisuutena, otetaan pala sieltä ja toinen täältä, siitä kyllä tulee aika hurja opus. Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen ilmoittamana ja siksi Raamattua tulee myös rukoilla Pyhän Hengen johdatuksessa. Voin väittä varmana että uudestisyntynyt uskova lukee sitä aivan eri tavalla kuin sellainen joka ei ole päässyt siihen vielä sisään eli tullut uskoon.
Pyhä Henki joka annetaan ihmiselle silloin kun hän tulee uskoon johdattaa meitä kaikkeen totuuteen jne. siksi raamattua käytetään NIIN väärin omien himojensa pehmennykseksi. Mutta siellä kyllä sanotaan aivan selvästi näistäkin ketkä eivät pääse taivaaseen, huorintekijät varkaat, tappajat jne. joka haluaa muuttaa näitä asioita, täytyy hänen repiä aika määrä Jumalan ilmoittamasta sanasta pois. Raamattuhan on rakkauden kirja jonka Jeesus meille antoi ohjenuoraksi, rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi ja rakkaus ei tee lähimmäsiselleen mitään pahaa, monet uskonnot käyttävät tuota sanaa aivan väärin. Uskonto joissa saa tappaa, minusta ei ole se mitä Jeesus meille jätti.
Kummasti vaan "te" ihmisiä tapatte "jumalan nimeen".
Esim. vuonna 1099 kristityt valtasivat jerusalemin ja tappoivat kaikki "vääräuskoiset".
Turha perustella ristiretkiäkään sillä, että "ihmiset olivat silloin niin tyhmiä". Samaa opusta te luette valitettavasti tänäkin päivänä.
Mistä asioista lähi-idässä on tapeltu...olisiko jotain tekemistä uskontojen välillä (Israel on vallannut "pyhän" maan)?
Itseasiassa vaikea keksiä sellaista joukkomurhaa, jossa uskonto ja useimmiten kristinusko ei olisi joko suoraan, tai välillisesti syyllinen.
uskonnot ovat ihmisten keksimiä, niin tuo sinunkin on sinun keksimäsi.
Jos et tunne Jumalaa/Jeesusta henkilökohtaisesti, ajelehdit todella ihmisten keksimien uskontojen ja nimikkeiden välillä.
(ne voivat olla vaikka Helluntaiseurakunta, Baptistikirkko [johon minä kuulun],lestadiolaisuus, islam, vapaamuurarius, sinun versiosi ateismista, ...)
Jos et etsi Jumalaa, niin sille ei voi sitten mitään...
Onnea valitsemallasi tiellä.
...ihmisillä on uskonsa mun usko on etten usko mihinkään.Älä viilaa pilkkua!!!!
..en todellakaan tarvitse mitään kuviteltua isähahmoa...mutta se ei ole ainut syy!!
No onko sinun mielestäsi se uskovainen joka tapppaa, ei suinkaan. Uskon nimissä kyllä tehdään kaikkea pahaa, mutta ystäväni, kyseessä ei todellakaan ole uudestisyntyneistä kyse.
Ne jotka siellä tappelevat ovat kaikkea muuta kuin uskovia.
Israelin kansalaisissa kaikki ei TODELLAKAAN ole uskovia, ymmärrätkö mitä tarkoitan, jos joku sanoo sinulle että soditaan uskon sotia, ymmärrätkö sen niin että uskovat tappelevat. Lue raamattua niin ymmärrät mitä uskovaiset ovat.
Susi lammasten vaatteissa sanoisin että niitä he ovat. Todellinen rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa, siinä pointti.
"No onko sinun mielestäsi se uskovainen joka tapppaa,"
On
Uskon nimissä kyllä tehdään kaikkea pahaa, mutta ystäväni, kyseessä ei todellakaan ole uudestisyntyneistä kyse.
Sinä ja sinun uudestisyntyneesi. Samoja ihmisiä täällä kaikki ollaan!
Tarkoitat siis, että jos "ei uudestisyntynyt" uskovainen tappaa jonkun noudattaessaan raamatun ohjeita ja esimerkkejä, niin se on sitten ihan oikein?
Pitääkö ihmisille antaa uudentisyntymisen sertifikaatti, että osataan varoa kaikkia muita jeesustelijoita, joilta se puuttuu?
"Israelin kansalaisissa kaikki ei TODELLAKAAN ole uskovia"
...No ei varmaan olekaan, mutta USKONNOISTA siellä tapellaan, ei mistään muusta. Tästä ns. pyhästä maasta ne pässit ovat tapelleet jo 3000 vuotta ja sama jatkuu edelleen.
Milloin kukakin yrittää hyökätä sinne ja aina samalla perusteella: Se on pyhä maa ja se kuuluu meille.
Mikä hiton pyhä maa? Tuollaisesta pyhästä maasta ei varmasti kukaan täysipäinen välitä mitään, mutta uskonnolla aivopestyt kylläkin ja jopa siinä määrin, että ovat valmiita sotimaan aatteen puolesta.
Raamatussa Joel 3:1-2 kun kerran varoitetaan jakamasta tätä maata, tai tulee satikutia, niin minkäs harras uskovainen voi muuta, sotia jos tällainen jako on tapahtunut.
Onneksi suomea ei ole kukaan partasuu keksinyt julistaa pyhäksi maaksi, nyt sitten julistettaisiin sota vänäjää vastaan, kun se vei biitin suomea mennessään!
Miksi väität sellaista mistä et näe ymmärtävän mitään. Ilmeisesti kuulut niihin jänishousuihin jotka pistävät sellaista matalaksi, mitä ei itse uskalla tehdä, kirjoituksistasi saa sen päätelmän. On hyvä vääristellä ettei Jumalaa ole jne. Usko muuttu näkemiseksi sitten kun Jeesus tulee hakemaan omansa, älkää ihmetelkö jos maailmasta katoaa yht.äkkiä paljon ihmisiä. Eikä ufot suinkaan ole olleet asialla. Jeesus on todellinen vaikka sinä kuinka väittäisit muuta, on oma asiasi jos et sitä halua uskoa, mutta älä tule sanomaan viimeisellä tuomiolla ettei sinulle kukaan tullut kertomaan, siksi minäkin olen täällä ja haluan että et sinäkään joutuisi kadotukseen. Tämä tästä.
...mutta mä olen kyllä kuullut lukemattomat määrät uskonnollisia "faktoja" ja vakuutuksia miksi pitäisi uskoa!! Et kai muuten usko että ihmisiä katoaa, koska ns. jumala ne täältä maan päältä yhtäkkiä vaan tempasee, koska se on jo liian paksua!!!
...mitä sanoin.
Mikään uskonto ei pelasta - Jeesus pelastaa, ja suhde Häneen on ihmiselle se tärkein asia.
Jos ei ihmisellä ole Jeesusta, hän todella ajelehtii omassa sisimmässään (sokeana, kuten Raamattu sanoo) ihmisten keksimien uskontojen välillä - kuten esim. oman järjen kokoisen ateismin.
Mistä olit eri mieltä tuohon aiempaan viestiini vedoten.
Itsekin uskon,e ttä HErra noutaa uskovat jossain kohtaa lopun aikoja pois. Ja että tulee kertoa hyvää uutista Jeesuksesta. Mutta uhkailu helvetillä varmaan harvaa auttaa Jeesusta vastaanottamaan... tiedä häntä.
Itse tässä lueskelin vuorisaarnaa ja siihen tarkemmin perehtyessäni huomasin vivahteita, joita ei yksikään uskovainen uskoisi...muunmuassa tuli ilmi, että jeesus piti itseään jumalana...tarkistakaan vaikka siellä se lukee, jos ette usko, mutta lukeeka todella tarkaan se...
Eli en usko jumalaan enkä kristinuskon opettamiin väristyneisiin moraaleihin...Niille saa nauraa, jos ei mitään muuta...
No kuitenkin ehkä joku päivä sinäkin, joka mainosta uskomustasi jumalaan ymmärrät, kun kaikki sortuu ja jumala ei olekaan auttamassa...
Just näin siinä käy. Jos viitsii sitä eeposta vähänkään ajatuksella lukea, niin sieltä kyllä löytyy niin hemmetin koomisia ja sekavia juttuja, että kirjon pitäisi melkein kieltää raamatun julkaisu...sehän on selvä komedia koko teos ja fiktiivinen sellainen.
...muuten, vähäksi aikaa tuli jo olo, että tuo Nietzschen viesti on minulle...Ei helvetti narun jatkoksi, jos uskovaiselta alan kuulostamaan :D
..eri mieltä siitä että ajelehtisin sokeana, tiedän että en usko(mitä ajelehtimista se semmoinen on?),vaikka siltä se uskovaisesta ehkä näyttääkin.
...uskoin ymmärtäneeni sinun pointtisi. Minäkin uskoin noin, ennen kuin sain tulla "uskoon". Uskon ymmärtäväni pointtisi siis, ja myös sen, että olet kanssani eri mieltä. Ja Suomessa onneksi saa olla.
Kaikkea hyvää sinulle.
Sinunkaltaisesi ateisti -uskovaiset ovat aivan yhtä naurettavia
argumentoinnissaan kuin jumala -uskovaiset. Pistäpä, likka, faktoja
pöytään uskonkiihkosi sijaan.
..ettei ole niitä faktoja! Turha selittää kenellekään, että me emme vain voi ymmärtää sitä tai tätä, kun olemme niin tyhmiä.
Asiaa, josta ei ole faktoja, on mielestäni täysin aiheellista epäillä.
Ihmiset, jotka kulkevat laumasieluina kuin pässit narussa ja lukevat raamatusta onko jokin oikein vai väärin (lue uskovaiset), voisi kaikki viedä USA:han valamiehiksi.
Siellähän heille voi sitten uskotella valkoista mustaksi ja joulupukkia jumalaksi.
Uskokoon kukakin mihin tahtoo, mutta hirvittää vain, että moisilla idiooteilla on mm. ydinase käytössään. Mikäs asia maailmassa on enemmän sotia ja ruumiita aiheuttanut, kuin uskonto?
Tappeluita kun sytyy varsin helposti, kun tuijottaa niitä visiosieniä ja torajyviä syöneiden partasuiden "faktoja" ja naapurin kirjassa jokin "fakta" onkin sitten täysin erilainen.
Välillä tuntuu, että olen tullut toiselta planeetalta tänne hemmetin hullunmyllyn keskelle.
...fiilis on sama, kuin teillä uskovilla, jotka naureskelette keskiaikojen noitarovioille ja ihmettelette miten se oli mahdollista. Ette vaan tajua, että vaikutatte täysin yhtä idiooteilta kohkatessanne jumalan sanaa.
On aivan turha paukuttaa päätään siitä, että
ei ole faktoja jumalan olemassa olosta kun ei itsellä ole
faktoja tarjota siitä ettei jumalaa ole, kuten ateistien hurmahenkinen
sanansaattaja Linda80 aiemmin on julistanut.
Ateistiuskovaisissa on se koominen puoli, että te nostatte
itsenne muiden yläpuolelle kuten sinä kuvittelet olevasi "toiselta planeetalta
tänne hullunmyllyn keskelle." Mikä onkaan ilosanomasi?
Mitäs eroa muuten on ateistiuskovaisen ja jumalauskovaisen ydinaseella?
Sinäkään et ole esittänyt jumalauskovaisen vertaa faktoja jumalan olemattomuudesta.
Odotan niitä avoimin mielin samoin kuten jumalauskovaisiltakin.
"On aivan turha paukuttaa päätään siitä, että
ei ole faktoja jumalan olemassa olosta kun ei itsellä ole
faktoja tarjota siitä ettei jumalaa ole"
On siinäkin minulla taas vastaus. Luuletko viisaudessasi, että olematon pitää todistaa olemattomaksi. Voi hemmetti näitä juttuja, moni sai kuules ilmaiset ja hyvät naurut :D
...Väitän, että röhkömönkiäisiä ei ole olemassa, joudunko siis keksimään faktoja siitä, että niitä ei ole, vai pitääkö jonkun todistaa niiden olemattomien otusten olemassaolo ennenkuin voidaan todistaa että niitä ei ole, vaan keksin nimen juuri?
:D hehheh, ai hemmetti, mahaan sattuu kun naurattaa...
"Ateistiuskovaisissa on se koominen puoli, että te nostatte
itsenne muiden yläpuolelle kuten sinä kuvittelet olevasi "toiselta planeetalta
tänne hullunmyllyn keskelle."
En todellakaan nosta mihinkään ketään. Sen sijaan normaali uskonnot nostavat ihmisen johonkin hemmetin jalustalle ja paukuttelevat henkseleitään luullen, että tämä pallo on vain ihmisille tarkoitettu.
Itse sijoitan ihmisen samalle viivalle muidenkin elikoiden kanssa, enkä todellakaan pidä ihmistä minään "korkeampana olentona", toisin kuin mainitsemasi ns. normaaliuskonnot.
Tämä, miksi täällä tuntee olevansa toiselta planeetalta johtuu juuri tuosta asiasta. Ihmiset kuvittelevat olevansa jotain hemmetin hienoa, kun eivät uskalla myöntää itsellensä olevansa täällä yksin muiden otuksien joukossa. Äiti ja isä eivät enää ole pukemassa päälle ja auttamassa, niin johonkin sitä pitää turvautua.
"Luuletko viisaudessasi, että olematon pitää todistaa olemattomaksi?"
Linda80 aloitti keskustelun julistuksellaan jossa ryttäsi jumalauskovaisten maailmankuvan
pikkuneidin näpsäkkyydellä Jzan ollessa hengessä täysin rinnoin mukana, ilman
paremmin perusteltua olemassaoloamme selittävää ajatusta. Sitä olen tässä
eri sanankääntein johdonmukaisesti perännyt.
Katson, että sekä jumalauskovaisen että ateistiuskovaisen
näkemykset ovat argumenteiltaan vähintään yhtä epämääräiset.
Ylimielisenä esität että: "ihmiset kuvittelevat olevansa jotain hemmetin
hienoa, kun eivät uskalla myöntää itsellensä olevansa täällä yksin muiden
otuksien joukossa". Et ole mikään sanomaan mikä on kuvitelmaa ja mikä totta.
Mikä tekee ateistikuvitelmistasi todemmat kuin jumalauskovaisen kuvitelmat?
On lapsellisen helppoa lytätä kilpailevan uskon edustaja argumentilla:
"ku sä vaan oot väärässä". Olet yhtä säälittävä jankuttaja ateistiuskossasi ilman faktoja
kuin jumalauskovaisetkin.
Mutta olematonta ei tarvitse todistaa olemattomaksi! Jos joku väittää jotain asiaa olemassaolevaksi, niin on sitten hyvä ja todistaa sen.
Kaikki mitä et voi todistaa, on kuvitelmaa. Siinä se.
Sama pätee joka paikassa.
Voithan väittää keksineesi kylmäfuusion, tai parannuksen syöpään, mutta jos et sitä pysty todistamaan, Olet suunsoittaja. Muiden ei tarvitse sitäkään asiaa todistaa olemattomaksi.
Jos väitän lyöneeni golfissa kymmenen peräkkäistä hole in onea, niin ei sinun tarvitse todistaa sitä, että minä en niitä lyönyt, päinvastoin minun tarvitsee todistaa, että löin.
Yhtä hyvin ihmisten pitäisi todistaa, että joulupukkia, menninkäisiä, lumimiehiä, maahisia, ja vaikkapa lohikäärmeitä ei ole olemassa. No, miksi kukaan sitä todistamaa, kun sekin tiedetään, että niitä ei ole.
Todista vastaan jos pystyt.
Olen nimittäin nähnyt satoja teoksia, ja artikkeleita, joissa noista olioista jokin esiintyy. Silloinhan niiden on oltava olemassa, kun niistä kerran on jo 3500 vuotta sitten kirjoitettu ja jopa piirretty kuvia.
Lohikäärmeelle on jopa oma temppelikin japanissa(Tenryu-ji vuodelta 1339) :F
Kiinassa kirjoitukset lohikäärmeistä alkavat Shang-dynastian ajalla 1500-jotain eKr.
Miten voit siis todistaa, että noita ei ole olemassa?
Hmm, se on varmasti totta, että jos jonkin asian perään kiihkoillaan aivan täysillä, niin siinä sitten helposti käy niin, että laitetaan omat kädet korville, ei kuunnella muita ja huudetaan vaan kovaan ääneen omaa kantaansa. Näin käy, oli sitten kyse uskovista tai ei-uskovista.
Tässä nyt on vaan sellainen perustavaa laatua oleva ero, että tyypillisesti ihmiset, jotka eivät kannata mitään uskontoja ovat koko ikänsä kyseinalaistaneet asioita, eivät niele asioita sellaisenaan, vaan ovat olleet kiinnostuneita siitä, miten maailma toimii ja jos joku on heille jotain sanonut, he vaativat siitä yleensä todisteet. En ymmärrä miten esimerkiksi tiedemaailma voisi toimia puhtaasti "uskolla". Se ei yksinkertaisesti onnistu, vaan pitää noudattaa jotain kaavaa: Havaitaan ilmiö -> mietitään mistä se johtui -> mietitään lainalaisuudet -> saatetaan todisteet sellaiseen muotoon, että ilmiö on toistettavissa jossain päin maapalloa.
Uskonto ja jumaluus.. okei, se varmasti _tuntuu_ todelliselta kokijan omassa päässä, ymmärrän sen hyvin, mutta se ei yksinkertaisesti riitä. Ei ole uskottava selitys, että jumaluuden olemassaolo selitetään tyyliin: "jumaluus on tässä ja kaikkialla ajasta ja paikasta riippumatta." Edelleen myönnän, että se varmasti Tuntuu todelliselliselta kokijasta, mutta noin lääketieteellisessä mielessä kyse on tietyn tasoisesta skitsofreniasta, että ihminen kokee todellisena jotain sellaista mitä ei ole oikeasti olemassa. Näin laajassa mittakaavassa uskontoa voisi kuvailla massahysteriaksi. ;)
Mielummin minä olen pieni pakana ja uskon todisteiden valossa aminohappoihin, alkumereen, mutaatioiden seurauksena syntyneeseen lajien kirjoon ja siihen että kädelliset nisäkkäät ovat serkkujamme noin geneettisessä mielessä. Tämähän on ehdottomasti tilastomatematiikan keinoin todistettavissa. Mitä sinä voit omasta kannastasi todistaa, jos tämä kaikki kokemasi on pääsi sisällä?
Edelleen minä voin elää hyvää elämää, olla hyvä muille ihmisille, auttaa lähimmäisiäni ja elää tämän ainutkertaisen elämäni siten, että minut siitä hyvällä muistetaan. Ei siihen uskontoa tarvitse sotkea mukaan millään tavoin.
..pikkuneidin näpsäkkyydellä...voisitko olla enää yhtään alentuvampi!!!
Voi elämä! Miten voi ylipäätään kiistää minkään olemattomuuden mitä ei oikeasti edes ole (tai siis sanotaan vaikka ettei ole)?!?!
Pistän esimerkin: Sanon että tuossa pöydällä on läpinäkyvä, haisematon paskakasa mitä ei myöskään voi tuntea..mutta se ON SIINÄ! Et voi todistaa etteikö sitä siinä olisikaan, vai voitko? "Tunnen sisimmässäni" vain paskan läsnäolon ja siitä tiedän että se on siinä....Eikös tämä edellinen väittämä olekin ihan yhtä järkevä kuin muut "Onko Jmla olemassa"-keskustelut. Vaikka kuinka tieteellisesti "todistetaan" (tosikin on todella kyseenalainen käsite) että kaikki raamatun teksti on potaskaa niin tieteellisesti ei silti voida todistaa etteikö raamatun kuvaamaa Jmlaa ole. Mikään ei ole mahdotonta mutta kaikki ei ole mahdollista...>;D
Eli lopettakaa nuo "Onko Jmlaa olemassa"-väittelyt koska siinä ei kukaan voi mihinkään edetä. Ei voi tositaa etteikö olisi mutta ei voida todistaa että olisikaan....
Itsemurha on suhteellinen käsite, kas kun siihen voi olla olemassa myöskin _uskonnollinen_ syy, jolloin uskonto voi suorastaan ohjata itsetuhoon. Toisaalta itsemurha on ihmisen tapa vapauttaa itsensä kärsimyksestä (kun kyseessä on vakava sairaus), toisaalta itsemurha voi olla viimeinen mahdollinen keino kun kohdataan ns. pakkotappio.
Jokaisella on oikeus tehdä itsemurha niin halutessaan, mutta oikeammin on elää tämä elämä loppuun saakka.
Paras esimerkki ns. "oikeutetusta" itsemurhasta lienee Japanilainen Seppuku-seremonia. Samurai pyysi anteeksi tehtyä virhettä, sovitti virheensä ja vältti häpeän tekemällä seppukun. tämä hyväksyttiin aikanaan, ei hyväksytä enää.
Jeesus teki itsemurhan antautumalla Getsemanessa. Hän olisi voinut juosta karkuun. Että siinä uskovaisille yksi itsemurha suoraan Raamatusta. Niin ja Juudas meni hirteen.
Voihan sitä tuollakin tavalla katsella, mutta sinulta jäi nyt tärkein unohtamatta, hän ANTOI ITSENÄ UHRIKSI, vapaaehtoisesti, Hän ei itseänsä ristiinnaulinnut vaan ne jotka halusivat tappaa hänet. Jumala toteuttaa minkä sanoo, asiassa oli vhän syvempi merkitys kuin kirjoitat, hän tuli ja kuoli ja nousi haudastaan, että MEILLÄ OLISI ELÄMÄ, sinun vuoksi ja minun vuoksi Jeesus antoi henkensä. Tämä ei ollu normaali tilanne. hÄNHÄN TULI HAUDASTA, ja monet kohtasivat kuolleista nuousun jälkeen, tästä kirjoittavat raamatun histoirian kirjat, eli mitä tässä näemme, usko ei ole jokamiehen ja voin myös kyseenalaistaa ihan samalla lailla alkuräjähdyksestä tulleen ihmis elämän, tiede ei ole pystynyt tätä asiaa, todistamaan, mutta ei voikaan kun se on alkujaan Jumalan teko ja siitä on historian kirjat kirjoittaneet, mutta sielunvihollinen on hyvä perkuttaja, tieteen pitäisi kumota, mutta käy joskus niin että tiede tuo raamatun asiat valoon, Nooan arkki esim. on löytynyt, Jeesuksen hauta on löydetty, ym., on se niin kivaa että tiede todistaa asiat todeksi, vaikka yrittää kumota raamatun. Uskokaa ja nähkää todeksi Jeesus, hän todella ELÄÄ JA TOIMII!!!!!!!!!!!!!
Meinaat, että jos vaikka juoksen lelupyssy kourassa poliiseja kohti huutaen ja ne ampuvat minut, niin se ei ollut itsemurha? Mikäs se sitten on?
USA:ssa jopa tekniikkaa käytetäänkin aika paljon.
Siinä voivat sitten kyseisen kaverin fanit julistaa hänet marttyyriksi ja haukkua kaikki työtään tekevät poliisit murhaajiksi. Kaverihan antoi henkensä paremman hyvän saavuttamiseksi :D
Palaa maan pinnalle. Kyllä tässä maailmassa hengestään pääsee itsemurhan muodossa ilman, että tarvitsee sitä itse tehdä. Ei sinun tarvitse kuin suututtaa tarpeeksi ihmisiä, juuri niinkuin jeesuskin teki.
Hansu, luetko ikinä noita omia tekstejäsi? Uskomattoman vaikeaa artikulointia ja huonoa kieltä. Joutuisit kadotukseen, jos olisin sinun äidinkielenopettajasi. ;)
Tietysti, jos joka virkkeeseen pitää mahduttaa sanat Jeesus, Armo ja Elämä, niin mitäpä tuosta muuta seuraa.
"monet kohtasivat kuolleista nuousun jälkeen"
"mutta sielunvihollinen on hyvä perkuttaja,
"Uskokaa ja nähkää todeksi Jeesus"
:D
No joo, jatkakaa...
Joo, se on "näillä" ilmeisesti tapana. Joka toinen sana kirjoitetaan yhteen ja kappaleista tehdään sadan rivin mittaisia -> hemmetin helppo lukea.
Kommenteistasi päätellen voisit olla melkein saman koulun (lataamon) kasvatteja ;D
Nämä "liimanäpit" äidinkielen opettajina syöpyvät kyllä mieleen varsin hyvin...
"Kommenteistasi päätellen voisit olla melkein saman koulun (lataamon) kasvatteja ;D"
Paljon mahdollista. ;) Tästä vielä soppa syntyy, kun täällä vähän lisää hämmennetään. :D
Pitää varmaa mennä tuonne "kristinusko" osastolle hämmentämään lisää. Siellä muuten kinattiin uhden kaverin kanssa pitkään (aihe "kuka loi jumalan") kaikkea puuta heinää ja täytyy antaa hepulle tunnustus siitä, ettei se ollut heti lainaamassa pätkiä raamatusta, suuttunut, tai muuten vaan aukonut päätään.
Jotenkin näistä asioista rakentavan keskustelun saaminen aikaiseksi tuntuu olevan täysi mahdottomuus...kumma juttu
Kun makaat sairasvuoteellasi heikoimpana hetkenäsi?
Ei kukaan ole niin vahva ja uhmakas kuin luulee olevansa, et edes sinä usko pois ;)
...ihminen tuleekin uskoon siinä sairasvuoteella tai vähän ennen! Uskonnot perustuvat ihmisten pelkoon olla yksin täällä maailmassa ja kuolla.
Tarpeeksi aivosoluja kun on vielä rappeutunut, jolloin ajattelu ei enää kerro mikä on mahdollista ja mikä ei, niin edesauttaa kummasti uskoontulemista :D
katsopa tuolta resepti:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=20500000000279527
Ensinnäkin, aikaisempi viestihän oli tarkoitettu näpäytykseksi uhmakkuudesta "lindalle", mutta ei sinun "mestari teoriasikaan" ihan paikkaansa pidä, sillä on myös täysissä voimissaan olevia, joilla on usko muuhunkin kuin ihmisen erinomaisuuteen ennen näitä kohdattavia "pelkoja" joita mainitsit.Ja kyllähän kun tarkempaa mietit voit todellakin niillä erinomaisen nerokkailla aivoillasi todeta, että tottakai ihmisen on oltava tämän pienoisen kokonaisuuden suurin, kaunein ja viisain... Ai niin ja mainitsemasi kriteerit, kerran saat maistaa hienopuheista teoriaasi käytänössä! Onnea valitsemallasi tiellä Jedi...
Toistetaan nyt sitten vielä tuo aikaisempi kommenttini toisen kaverin samaan vouhotukseen. Onko teillä jokin yhteinen koulu, missä opetetaan samoilla sanoilla vastaamaan ?
Aivoni eivät varmasti ole erinomaisen nerokkaat, mutta ainakin minä niitä käytän muuhunkin, kuin yhden ja ainoan näkökannan käsittelemiseen. Asioita voi tarkastella myös toisilta kanteilta, kuin sinä.
Case: Kaksi ihmistä lukee samaa kirjaa, jossa on tyhjänpäiväisiä ja ympäripyöreitä sääntöjä elämästä... esim. "täyttäkää maa".
Toinen tulkkaa sen niin, että pitää tehdä helvetillinen määrä kakaroita ja toinen tulkkaa sen niin, että vallataanpa naapurivaltio, kun kirjassa kerran käsketään. Kumpi on oikeassa?
Myöskään universumin kauneimmaksi ja viisaimmaksi olennoksi en ole ihmistä maininnut. Toki sinä sellaisenkin rivin varmaan tekstistäni luit...sitä kun voi lukea, kuin "piru raamattua" jos haluaa :D
Sen sijaan uskonnot (varsinkin kristinusko) nostavat ihmisen jalustalle ja sitten täällä kuvitellaan olevansa maailman napoja. Itse sijoitan ihmiset samalle viivalle muiden elukoiden kanssa. Emme ole yhtään sen parempia, kuin muutkaan eläimet. Ehkä vähän älykkäämpiä kylläkin.
Mutta sen sijaan olen väittänyt, että eri ihmisten uskonnot määräytyvät asuinpaikan mukaan (suurimmalta osin). Suomessa on hemmetin vähän hinduja, eikä se ainakaan valtauskontona ole.
Mutta jos hindut olisivat ristiretket tänne tehneet, niin sitten uskoisit sinäkin siihen!
..olla, mutta koitan sitä viimeiseenasti välttää!!
Itse en nyt halua lähteä kiistelemään onko jumalaa/jumalia vai ei. Minulle se on aivan yhdentekevää. Sen takia pistikin silmään, kun Linda kirjoitti, että yrittää sitä vimeiseen asti välttää, siis uskoontuloa. Jos uskoo, ettei jumalaa ole niin miten siinä enää voi pelätä tulevansa uskoonkaan?
Toisaalta kyllä muistan nuorempana vastustaneeni uskontoa ja sen eri ilmentymistapoja ja silloin hartaasti toivoin etten koskaan ns. naksahda ja käänny uskovaiseksi. johan se sotisi pahasti omia aatteitani vastaan. No tässä kun muutama vuosi vierähti ja koko asia painui unhoon, niin totesin, että se suuri vaiheeni jolloin hanakasti puhuin jumalaa vastaan olikin enemmän "toivottavasti sitä ei sitten kanssa ole, jotta puheeni pitävät paikkaansa".
Nyt en edelleenkään ole uskossa, (enkä ikivanha vaikka siltä saattaa kuullostaa :) )
olen kirkosta eronnut ilman minkäänlaista tunnekuohuntaa. Minulla ei ole mitään uskovaisia ihmisia vastaan, jos usko heille antaa voimaa elämään niin ei se väärinkään voi olla. Niin kauan kun he eivät tuputa minulle näkemyksiään tai liittymislehtisiä, niin kaikki on vallan hienosti. Samalla minä pyrin kunnioittamaan heidän käsitystään pyrkimällä käyttäytymään niin etten loukkaa heidän uskoaan. En siis mollaa jumalaa tai todistele jumalan olemattomuutta tms.
Tämä ei nyt suinkaan ollut Lindalle pahalla tarkoitettu vaan kertomus kuinka minulle asia on tässä selvennyt. Mikäli kuitenkin vielä kuulut kirkkoon, niin älä eroa siitä tunnekuohussa. Silloin sinulla on mielestäni vielä jotain asioita käsiteltävänä oman uskosi/ateismisi kanssa. Minulla ainakin oli. Hyvät jatkot kaikille.
"Jos uskoo, ettei jumalaa ole niin miten siinä enää voi pelätä tulevansa uskoonkaan?"
Kun näkee että jotkut kaikesta huolimatta näyttävät ilman järkisyitä uskovan olemattomaan, niin onhan sitä syytä pelätä että jos vaikka sattuu omalle kohdalle sellainen järjen menetys. Samalla lailla kuin vaikka pelkää sairastuvansa vakavasti.
Tottahan tuo on. Itseasiassa ihminen tarvitsee uskontoa ainoastaan voidakseen kohdata kuoleman. Halutaan toivo siitä, ettei kaikki lopu tähän mitä nyt on.
Sielu, niin siis voit olla ateisti vaikka sielun olemassaoloon uskoisitkin. Ateisti ainoastaan ei usko Jumalaan, tarkasti määritellen. Silti on aika erikoista, että ateisti yleensä uskoo mihinkään henkiseen todellisuuteen.
Silti mua kiinnostaa tietää mistä sinä olet löytänyt ateismin, kävikö se kuten minulla alle 3 vuotiaana vai myöhemmin oikean pohdiskelun tuloksena, vai onko se vaan muoti-ilmiö, eli et ole koskaan täysin ajatellut asiaa?
..pitkällisten pohdintojen jälkeen että en halua uskoa mihinkään "yliluonnolliseen" joskus noin 17 vuotiaana.Mulle on aina tuputettu uskontoa. Ateismini ei kuitenkaan johdu mistään tuputtamisesta vaan ihan syvällisistä ja vuosia kestäneistä pohdinnoista. Onko ateismi muoti ilmiö?. En ole tiennytkään, en muutenkaan hirveesti muotiasioita seuraa.
jumala on ja jumala ei ole . tämä asia on ihmisten sanakäsitteiden ulkopuolella . ne jotka tietävät eivät puhu.ne jotka puhuvat ( uskovaiset ) eivät tiedä .
koska en jaksa tähän vastata samoilla sanoilla mitkä puhuin muualla, niin käyppäs huviksesi katsomassa tätä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000061&posting=20500000000282000
(minun ja Jzan keskusteluketjua siis.)
Äläkä ole noin kyyninen ja katkera, ne ovat yhtä huijaavia tiloja kuin yltiöoptimismi.
Jeesus on olemassa!!!
niinkuin on myös taiwas ja helvettikin...
raamattu on todiste siitä.
Jeesus elää tänäpäiwänäkin ja tekee ihmeitä,amen!
>>
Jeesus on olemassa!!!
niinkuin on myös taiwas ja helvettikin...
raamattu on todiste siitä.
Jeesus elää tänäpäiwänäkin ja tekee ihmeitä,amen!
>>
Miten voit raamatun avulla todistaa jumalan, taivaan ja helvetin olemassaolon? Missä kerrotaan että raamattu on totta? Onko se totta, koska niin moni muukin uskoo samaan tarinaan? 1.7 miljardia kärpästä ei voi olla väärässä: paska on hyvää.
siis raamattu on tosi niinkuin vesi!!:)jos rupee tollai aatteleen et mitä todisteita raamatulle on niin eihän silloin voi koskaan olla varma yhtään mistään.Mä uskon raamattuun ja siihen että jeesus on olemassa koska olen tullut henkilökohtaisesti uskoon ja kokenut Jumalan rakkauden ja pyhän hengen...ja Jeesus on todellakin hyvä...antaa anteeksi synnit niitä katuville...mutta taivaaseen ei pääse sillä että elää ja kulkee ns."kahta tietä"eli ainoastaan se että uskoo jumalaan niin "että joo..kyllähän toi jumala olemas on"se Ei pelasta...pitää myös elää Jumalan sanan mukaisesti ja kirkastaa Jeesusta elämässään!!niinkuin raamattu sanookin että"tulee syntyä uudesti ylhäältä"
aamen.
Oletat että raamattuun/jumalan olemassaoloon pitää uskoa sokeasti ilman todisteita? Yhtä hyvin voin perustaa samoilla periaatteilla oman uskonnon joka julistaa olevansa ainoa oikea ja muut vääräuskoisiksi. Entäs N kappaletta maailman muita uskontoja? Kaikki väittävät olevansa Absoluuttinen Oikea Totuus(TM). Mikä tekee kristinuskosta Sen Ainoan Oikean uskonnon, jonka jumala on olemassa? Miksei se oikea uskonto voi olla vaikkapa hindulaisuus?
raamattu on todiste!!ja se että Jumala toimii tänäpäivänäkin..Hän parantaa sairaita..yms..pyhänhenkensä kautta..mutta esim hindulaisuus..sehän on aivan täysin kuollut uskonto!!eihän ne muutaku palvo joitain patsaita..Se ero on Kristinuskolla ja noilla kaikilla muilla uskonnoilla että heidän jumalansa ON KUOLLUT..MUTTA JEESUS ELÄÄ!!
>>
raamattu on todiste!!
>>
Miten raamattu on todiste jumalan olemassaolosta? Mikä todistaa että raamatun tarinat ovat tosia? Voisinhan minäkin kirjoittaa "pyhän" kirjan ja väittää sen perusteella että keksimäni jumalolento on tosi ja kaikki muut valhetta.
>>
ja se että Jumala toimii tänäpäivänäkin..Hän parantaa sairaita..yms..pyhänhenkensä kautta..
>>
Ja mitä helvettiä tämäkin todistaa? Onko sinulla luotettavia todisteita tästä vai uskotko näin koska yläasteen uskonnon opettaja kertoi?
>>
mutta esim hindulaisuus..sehän on aivan täysin kuollut uskonto!!eihän ne muutaku palvo joitain patsaita..Se ero on Kristinuskolla ja noilla kaikilla muilla uskonnoilla että heidän jumalansa ON KUOLLUT..MUTTA JEESUS ELÄÄ!!
>>
Tämä taas on tyypillistä uskovaisten ajattelua: "minun uskontoni on oikeassa, muut ovat väärässä". Säälin sinua. Tuhlaat elämäsi palvoen olematonta ja eläen 2000 vuotta sitten eläneiden sieniä syöneiden shamaaneiden kirjoittaman kirjan oppien mukaan.
Mutta jos välttämättä haluat uskoa siihen ja se poistaa kuolemanpelkosi, niin hyvä. Mutta ÄLÄ tule syöttämään paskaasi sellaisille jotka eivät sitä halua.
HARE KRISHNA HARE KRISHNA
KRISHNA KRISHNA HARE HARE
HARE RAMA HARE RAMA
RAMA RAMA HARE HARE
-SINÄ, epäilevä, yksinäinen sielu. Toista tätä mantraa vaikka vain kahden viikon ajan, niin monta kertaa kuin haluat (vaikka vain kerran päivässä). Takaan, että tulet huomaamaan sen vaikutuksen ja elämästäsi tulee menestyksekäs!
In the beginning was a word and the word was a GOD.
minä en usko jumalaan koska EN usko satuihin..
en kuitenkaan väheksy niitä jotka uskovat..
Mun puolesta ihmiset saavat tehdä mitä huvittaa TASAN NIIN KAUAN KUIN TOISILLE EI SIITÄ SYNNY HARMIA/MURHETTA..
mutta kaikille heille jotka tähän "herraan" uskovat haluaisin esittää kysymykset:
1. missä taivas on?
2. missä jumala on?
kukaan ei tietääkseni ole koskaan pystynyt todistamaan jumalan olemassa oloa tai helvettiä/taivasta ja minä en elämääni kuluta palvoen tyhjyyttä. haluaisin myös kysyä että mistä hemmetistä se jumala meidät vain "rakensi"
kylkiluistako?? enpä usko! ihminen on koko olemassa olonsa ajan yrittänyt etsiä vastausta kysymykseen mitä me täällä teemme ja on vastausta etsiessään keksinyt uskonnot siis painotan että uskonnot ovat MONIKOSSA.. eikö ihminen voi vain myöntää tosiasiaa että ei hän ole niin erikoinen mitä kuvittelee olevansa, me olemme VAIN tavallista "älykkäämpiä" ELÄIMIÄ, on ollut kohtalon ivaa että me täällä yritämme niska limassa etsiä elämämme kaunista tarkoitusta. Hyväksykää TOSIASIA ei sitä ole onhan se kaunis ajatus mutta ah niin yliliioiteltu hyväksyn kohtaloni en yritä muuttaa sitä olen vain ihminen en ENEMPÄÄ en vähempää. ja vielä kerran uskokaa jumalaan jos haluatte mutta HYVÄKSYKÄÄ nekin jotka eivät usko (näin ei käsittääkseni ole tai sellaisen sai käsityksen uskovien viesteistä) no anyway :)))
nauraa räkättää lattialla, sinäkö vapaa sielu???
On helppo sanoa: “Jumala on” / “Jumalaa ei ole”. Vain sanoja ruudulla. Kuten olemme kaikki huomanneet, on aika mahdotonta saada käännytetyksi toinen uskomaan Jumalaan / ateistiksi. Mielestäni keskustelua voi silti aina synnyttää. On hienoa että edes ajattelemme asiaa. Juuri se erottaa meidät eläimistä. Tiettävästi eläimet eivät mieti kuolemaa tai Jumalan olemassa oloa / olemattomuutta.
Onko maailmankaikkeus luomisen vaiko kehityksen tulos? Jo peruskouluissa opetetaan varmana tietona, että olemme kehittyneet apinoista. Tämä on tiedettä. Vai onko? Jos tulemme siihen tulokseen, että elämä on luomisen tulosta, meidän on uskottava myös luojaan. Jos taas uskomme evoluutioteoriaan, se ei silti poista luojan mahdollisuutta.
Nykyään yhä useammat tiedemiehet, varsinkin yhä useammat evolutionistit, väittävät ettei Darwinin kehitysteoria ole lainkaan oikeaoppinen tieteellinen teoria. Tiedemiehillä ei myöskään ole todisteita siitä, ettei elämä ole luomisen tulos. Biologien piirissä kiistellään nyt kiihkeästi siitä, miten evoluutio on oikeastaan tapahtunut. On ironista, että kirja (Lajien synty, Darwin), joka on tullut tunnetuksi siitä, että se selittää lajien synnyn, ei selitäkään sitä millään tavoin.
Itse Darwinkin myönsi olevan mahdollista, että “Luoja on puhaltanut elämän ja sen voimat aluksi vain muutamiin harvoihin tai yhteen ainoaan muotoon”.
Väite siitä, että uskovat kulkevat vain “lauman perässä” eivätkä käytä omia aivojaan ollenkaan, on mielestäni loukkaava ja ajattelematon. Monet uskonratkaisun tehneistä ovat miettineet näitä asioita enemmän kuin ihmiset yleensä. Mielestäni on helpompi nykypäivänä väittää uskovansa “tieteeseen”, evoluutioteoriaan ja jumalattomuuteen, kun myöntää luottavansa johonkin meitä ihmisiä suurempaan. Nykymaailmassa ihannoidaan vahvuutta ja itsenäisyyttä. Vaaditaan ihmiseltä aika paljon nöyrtymistä, jos myöntää olevansa “ pieni maan matonen”, ja täysin Luojan armon varassa.
Takaisin evoluutioteoriaan. Tuon esille vain muutaman asian. Toivottavasti se kuitenkin saa kaikki miettimään tätä “Onko Jumalaa” -keskustelua uudelta kantilta.
Darwin uskoi, että fossiilisto toisi puuttuvia todisteita hänen teorialleen ja niistä löytyisi runsaasti todisteita eri lajien kehittymisestä toisiksi lajeiksi. Nyt kun fossiileja on kerätty yli sadan vuoden ajan, meillä on vähemmän esimerkkejä välimuodoista kun Darwinin päivinä. Nykyään käytettävissä oleva fossiiliaineisto osoittaa, että jotkin niistä esimerkeistä joita aikoinaan esitettiin evoluution tueksi, eivät nykyisen käsityksen mukaan tue sitä lainkaan. Geologiset kerrostumat eivät puolla Darwinin teoriaa. Päinvastoin. Fossiilisto vahvistaa todeksi sen, että elolliset lisääntyvät “kukin lajinsa mukaan”, kuten jo Raamatun alkukirjat meille kertovat. Fossiilisto puhuu siis aivan päinvastaista kuin kehitysoppi oli ennustanut.
Mitä sitten fossiilien pitäisi meille kertoa? Pitäisi löytyä eliöistä kehittyvien uusien rakenteiden alkuvaiheita. Pitäisi olla havaittavissa esim. joidenkin kalojen evien muuttumista sammakkoeläinten sääriksi, jalkateriksi ja varpaiksi ja kidusten keuhkoiksi. Ei ole löydetty esim. ainuttakaan kirahvin fossiilia, jonka kaula olisi 2/3 tai ¾ nykyisen kirahvin kaulasta. Kalatkin näyttävät pulpahtavan fossiilistoon täysin tyhjästä. Lajien väliltä puuttuu tyystin välimuotojen fossiilit! Darwinin sanoja lainatakseni:” Jos lukuisat laji t– todellakin olisivat äkkiä ilmestyneet maailmaan, olisi tämä seikka omansa pahasti horjuttamaan teoriaa luonnollisen valinnan kautta tapahtuvasta kehityksestä”.
Evoluution perustana ovat mutaatiot, mutta mutaatio pikemminkin tuhoaa kuin rakentaa. Ne eivät voi selittää elämän järjestyksellisyyttä ja monimutkaisuutta. Banaanikärpäsillä tehdyissä kokeissa syntyi monia epämuodostuneita mutaatteja, mutta ne pysyivät silti aina banaanikärpäsinä. Mutaatioiden vahvistama sanoma kuuluu: elolliset lisääntyvät vain “jajiensa mukaan”.
Yksi mielenkiintoinen kysymys on myös, että miksi esim. ihmisapinat ja marakati “heikoimpina” ovat yhä olemassa, mutta ainuttakaan “vahvempaa” “apinaihmistä” ei ole enää hengissä? Evoluutio-oppihan väittää vahvempien syrjäyttävän hiljalleen heikoimmat.
Näyttää siis todella siltä, että lajit lisääntyisivät vain lajiensa mukaan. Maailman monimuotoiset eliölajit ilmestyivät maailmaan yhtäkkiä. Kehityksestä lajista toiseksi ei ole todisteita.
Ehkä Raamatun ensimmäiset sivut ovatkin totta. Ehkä tuosta kirjasta löytyy enemmänkin totuuksia? Jotkut ihmiset väittävät koko kirjan olevan yliluonnollisella tavalla syntynyt ja sanasta sanaan totta!
Kerronpa muutamia ehkä yllättäviä asioita tuosta kirjasta.
Raamatun kirjoittamisen aikoihin uskottiin yleisesti, että maailma on litteä. Nykyään tiedämme enemmän. Tällaiset oletukset eivät kuitenkaan ole pesiytyneet Raamattuun. Raamattu tiesi kertoa maapallon olevan pyöreä.
Veden kiertokulku, jota muinaisina aikoina ei yleensä tunnettu, kuvataan Raamatussa. Kertomus Nooan arkistakin saa tukea tutkijoilta. Esim. korkeilta vuorilta on löydetty näkinkenkiä, ja väittävät jopa löytyneen todisteita itse arkista.
Raamatussa viitattiin jo kauan sitten mielentilan ja fyysisen terveyden väliseen yhteyteen. Tämä tieto on kuitenkin tullut yleisesti hyväksytyksi vasta lähimenneisyydessämme.
Uusien tietojen ilmaantuminen on kerta toisensa jälkeen vahvistanut Raamatun historialliset muistiinmerkinnät. Assyrian kuninkaasta Sargonista ei pitkiin aikoihin löytynyt mainintaa kuin Raamatusta (Jes 20:1). Sitten Khorsabadissa suoritetuissa arkeologisissa kaivauksissa löydettiin Sargonin mahtavan palatsin rauniot ja samalla monia hänen hallinnostaan kertovia piirtokirjoituksia. Nykyään Sargon on Assyrian tunnetuimpia kuninkaita.
Yksi Sargonin piirtokirjoituksista kertoo tapauksesta, josta tiedettiin aiemmin ainoastaan Raamatun perusteella. Tuo teksti kuuluu: “Minä piiritin Samariaa ja valloitin sen, ja vein sieltä saaliina 27 290 asukasta.” Raamatun taas ketoo tästä 2. Kun 17:6. Historian aikakirjoissa oli siis kaksi selostusta, valloittajan ja voitetun, joista toinen oli melkein toisen peilikuva.
Aikoinaan kaikki tunnetut ikivanhat tietolähteet olivat Raamatun kanssa eri mieltä myös Belsassarista. Raamattu kertoo hänen olleen Babylonian kuninkaana silloin, kun se kukistui (Dan 5:1-31). Maalliset kirjoitukset eivät kuitenkaan edes maininneet Belsassaria, vaan sanoivat Nabunaidin olleen kuninkaana tuohon aikaan. Niinpä kriitikot väittivät, ettei Belsassaria ole ollut olemassakaan. Kunnes löytyi muinaisia kirjoituksia, jotka osoittivat Belsassarin olleen Nabunaidin poika ja hallinneen Babyloniaa isänsä rinnalla. Raamatun mukaan Belsassar tarjoutui tekemään Danielista “yhden valtakunnan kolmesta valtamiehestä” ilmeisesti juuri siitä syystä, että hän itse oli toinen hallitsija (Dan 5:16, 29). Niinpä verratessaan Danielin kirjaa muihin ikivanhoihin kirjoituksiin Yalen professori R. P. Dougherty kirjoittaa: ”Raamatun kertomusta voidaan pitää parempana, koska se mainitsee Belsassarin nimen, koska se ilmaisee Belsassarin omanneen kuninkaan vallan ja koska se on selvillä siitä, että valtakunnassa oli kaksi hallitsijaa”.
Vielä yksi esimerkki löydöstä, joka vahvistaa jonkun Raamatussa mainitun henkilön todella olleen olemassa, antaa Michael J. Howard, joka työskenteli Kesareaa tutkineessa retkikunnassa Israelissa vuonna 1979. Hän kirjoitti: ”1900 vuoden ajan Pilatus oli olemassa vain evankeliumien sivuilla ja roomalaisten sekä juutalaisten historioitsijoiden epämääräisissä muistikuvissa. Hänen elämästään ei tiedetty juuri mitään. Jotkut sanoivat, ettei häntä ole ollutkaan. Mutta vuonna 1961 eräs italialainen arkeologiretkikunta työskenteli vanhan roomalaisen teatterin raunioilla Kesareassa. Muuan työmies käänsi kiven, jota oli käytetty eräässä portaikossa. Kääntöpuolella oli seuraava osittain kulunut latinankielinen teksti: ‘Caesariensibus Tiberieum Pontius Pilatus Paefectus Iudaeae.’ (Kesarean asukkaille Tiberiusta [kunnioittaen] Pontius Pilatus Juudean prefekti)Tämän jälkeen Pilatuksen olemassaloa ei ollut enää aihetta epäillä.
Nykyiset löydöt vahvistavat jopa vanhojen Raamatun kertomusten pienet yksityiskohdat oikeiksi. Esimerkiksi Werner Keller kirjoitti vuonna 1957 vastoin Raamattua, ettei kameleitten pito kotieläiminä ole kovin vanhaa perua ja että sen vuoksi kohtauksessa, jossa “tapaamme ensimmäisen kerran Rebekan hänen kotikaupungissaan Naahorissa, on tapahtunut rekvisiitan vaihdos. Kaivolla lepäävät hänen tulevan appensa Aabrahamin ‘kamelit’ ovat - aaseja” (1 Moos. 24:10). Mutta vuonna 1978 israelilainen kenraali ja arkeologi Moshe Dayan osoitti olevan todisteita siitä, että kamelit “toimivat kuljetusvälineinä” noina varhaisina aikoina ja että Raamatun kertomus siten pitää paikkansa. “Eräs Babloksesta Foinikiasta löydetty 18. vuosisadalta eKr. peräisin olevan reliefi esittää polvistunutta kamelia”, selittää Dayan. “Ja äskettäin Mesopotamiasta löydetyissä lieriösineteissä, jotka ovat peräisin patriarkkojen ajalta, esiintyy kamelilla ratsastajia.”
Todisteet Raamatun historiallisesta luotettavuudesta ovat vastaansanomattomat. Vaikka Egyptin sortumisesta Punaisellamerellä sen enempää kuin muistakaan siihen verrattavista tappioista ei ole löydetty merkintöjä muualta kuin Raamatusta, se ei ole mikään yllätys, sillä hallitsijoilla ei ollut tapana merkitä muistiin tappioitaan. Karnakin temppelin seinistä Egyptistä on kuitenkin löydetty kertomus siitä, miten farao Sisak (Suusak) valloitti Juudan Salomon pojan Rehabeamin hallituskaudella. Raamattu kertoo tästä tapahtumasta 1. Kun. 14:25,26:ssa. Lisäksi on löydetty niin sanottu Meesan kivi, johon Mooabin kuningas Meesa on merkinnyt muistiin keertomuksen kapinastaan Israelia vastaan. Tämä kertomus on luettavissa Raamatusta 2. Kun. 3:4-27:stä.
Monissa museoissa voidaan nähdä seinäreliefejä, piirtokirjoituksia ja patsaita, jotka vahvistavat Raamatun kertomusten aitouden. Assyrian hallitsijoiden nuolenpääkirjoituksissa esiintyy joitakin Juudan ja Israelin kuninkaita, esim. Hiskia, Manassa, Omari, Ahab, Pekah, Menahem ja Hoosea. Niin sanottuun Salmanassarin mustaan obeliskiin on kuvattu kuningas Jeehu tai joku hänen lähetiläistään maksamassa veroa. Raamatussa mainituille Mordokaille ja Esterille tutun persilaisen Suusasnin palatsin koristeet on entistettym ja ne ovat nähtävillä nykyäänkin. Raamatussa mainittujen Rooman ensimmäisten keisarien, Augustuksen, Tiberiuksen ja Claudiuksen, patsaat ovat myös nykyään nähtävissä museoissa. (Luuk. 2:1; 3:1; Ap. 11:28; 18:2) On jopa löydetty hopeinen denaarin kolikko, jossa on keisari Tiberiuksen kuva; juuri sellaista kolikkoahan Jeesus pyysi nähdä puhuessaan veronmaksusta (Matt. 22:19-21).
Raamatun erittäin tarkat kuvaukset Israelin maasta ja sen erikoispiirteistä ei voi olla tekemättä vaikutusta sellaiseen nykyajan Israelissa kävijään, joka on perehtynyt Raamattuun. Tri Ze’ev Shremer, erään Siinain niemimaalla työskennelleen geologisen retkikunnan johtaja sanoi kerran:” Meillä on tietysti omat karttamme ja geodeettiset tutkimussuunnitelmamme, mutta kun Raamattu ja kartat ovat ristiriidassa, me asetumme Raamatun kannalle.” Ihmiset voivat nykyään eläytyä Raamatussa esitettyyn historiaan esim. kävelemällä nykyisessä Jerusalemissa noin 525 metriä pitkän tunnelin läpi, joka louhittiin umpikallioon yli 2700 vuotta sitten. Se louhittiin turvaamaan kaupungin vedensaanti siten, että se johti vettä kaupungin muurien ulkopuolla sijainneesta peitetystä Giihonin lähteestä Siloamin lammikkoon, joka sijaitsi muurien sisäpuolella. Raamatun mukaan Hiskia rakennutti tämän vesitunnelin, jotta kaupunkiin olisi saatu vettä Sanheribin odotettavissa olleesta piirityksestä huolimatta (2. Kun, 20:20; 2. Aik. 32:30).
Näiden muutamien esimerkkien tarkoitus on ollut osoittaa, miksi on epäviisasta aliarvioida Raamatun paikkansapitävyyttä. Esimerkkejä on toki enemmänkin. Epäilykset Raamatun luotettavuudesta eivät yleensä perustu siihen, mitä sanotaan, eivätkä hyvin perusteltuihin todisteisiin, vaan vääriin tietoihin ja tietämättömyyteen. British Museumin entinen johtaja Frederic Kenoyon kirjoittaa: “Arkeologia ei ole vielä sanonut viimeistä sanaansa, mutta tähän mennessä saadut todisteet vahvistavat sen, mitä usko antaa syyn odottaakin, nimittäin että Raamattu voi vain hyötyä tiedon lisääntymisestä.” Ja tunnettu arkeologi Nelson Glueck sanoo: “Voidaan sanoa ehdottoman varmasti, ettei yksikään arkeologinen löytö ole koskaan asettanut mitään raamatunkohtaa kyseenalaiseksi. On tehty kymmeniä arkeologisia löytöjä, jotka vahvistavat Raamatun historialliset lausunnot joko pääpiirteissään taikka yksityiskohtaisesti.”
Jos jatkaisin vielä Raamatun toteutuneista ennustuksista, ei tätä jaksaisi kukaan lukea. Jätän sen siis suosiolla tällä kertaa. Halusin vain tuoda esille joitakin faktoja, sillä ärsyttää todella tietämättömät lausunnot Raamatun satukirjaisuudesta.
Vielä lopuksi lainaan Isaac Newtonin sanoja: “Mitään tiedettä ei ole todistettu oikeaksi pitävämmin kuin Raamatun uskontoa.”
Pitäkööt jokainen mielipiteensä, mutta “tutkikoon ennen kuin hutkivat”.
>>
Nykyään yhä useammat tiedemiehet, varsinkin yhä useammat evolutionistit, väittävät ettei Darwinin kehitysteoria ole lainkaan oikeaoppinen tieteellinen teoria. Tiedemiehillä ei myöskään ole todisteita siitä, ettei elämä ole luomisen tulos. Biologien piirissä kiistellään nyt kiihkeästi siitä, miten evoluutio on oikeastaan tapahtunut. On ironista, että kirja (Lajien synty, Darwin), joka on tullut tunnetuksi siitä, että se selittää lajien synnyn, ei selitäkään sitä millään tavoin.
>>
Mistäs olet tällaista tietoa nappaillut? Pelkään pahoin että olet lukenut sitä joltain uskonnollisen/kreationistisen ryhmän sivuilta.
>>
Darwin uskoi, että fossiilisto toisi puuttuvia todisteita hänen teorialleen ja niistä löytyisi runsaasti todisteita eri lajien kehittymisestä toisiksi lajeiksi. Nyt kun fossiileja on kerätty yli sadan vuoden ajan, meillä on vähemmän esimerkkejä välimuodoista kun Darwinin päivinä. Nykyään käytettävissä oleva fossiiliaineisto osoittaa, että jotkin niistä esimerkeistä joita aikoinaan esitettiin evoluution tueksi, eivät nykyisen käsityksen mukaan tue sitä lainkaan. Geologiset kerrostumat eivät puolla Darwinin teoriaa. Päinvastoin. Fossiilisto vahvistaa todeksi sen, että elolliset lisääntyvät “kukin lajinsa mukaan”, kuten jo Raamatun alkukirjat meille kertovat. Fossiilisto puhuu siis aivan päinvastaista kuin kehitysoppi oli ennustanut.
>>
Mistäs olet tuollaista tietoa repinyt? Entäs Archaeopteryx -liskolintujen fossiililöydöt (linkki matelijoiden ja lintujen välillä)? Tai valaan ja maanisäkkään välimuoto Ambulocetus, josta on myös fossiililöytöjä? Tai 420 miljoonaa vuotta vanha hyönteisten kantaisän fossiili? Tai Australopithecus, joka lienee sinullekin tuttu. Mitä nämä fossiililöydöt sitten ovat? Ilkeiden ateistitiedemiesten salaliitto?
>>
Mitä sitten fossiilien pitäisi meille kertoa? Pitäisi löytyä eliöistä kehittyvien uusien rakenteiden alkuvaiheita. Pitäisi olla havaittavissa esim. joidenkin kalojen evien muuttumista sammakkoeläinten sääriksi, jalkateriksi ja varpaiksi ja kidusten keuhkoiksi. Ei ole löydetty esim. ainuttakaan kirahvin fossiilia, jonka kaula olisi 2/3 tai ¾ nykyisen kirahvin kaulasta. Kalatkin näyttävät pulpahtavan fossiilistoon täysin tyhjästä. Lajien väliltä puuttuu tyystin välimuotojen fossiilit! Darwinin sanoja lainatakseni:” Jos lukuisat laji t– todellakin olisivat äkkiä ilmestyneet maailmaan, olisi tämä seikka omansa pahasti horjuttamaan teoriaa luonnollisen valinnan kautta tapahtuvasta kehityksestä”.
>>
Fossiileiden syntyminen on erittäin harvinaista, joten kaikista haluamistasi välimuodoista ei voida tehdä fossiililöytöjä. Et kai vain ala vaatimaan välimuodon ja alkuperäisen eliön fossiililöytöä, ja näiden kahden välimuodon välimuotoa, ja taas välimuotoa näiden väliltä jne? Kaikki eliöt eivät kuollessaan fossiloidu, kuten sanoin.
>>
Evoluution perustana ovat mutaatiot, mutta mutaatio pikemminkin tuhoaa kuin rakentaa. Ne eivät voi selittää elämän järjestyksellisyyttä ja monimutkaisuutta. Banaanikärpäsillä tehdyissä kokeissa syntyi monia epämuodostuneita mutaatteja, mutta ne pysyivät silti aina banaanikärpäsinä. Mutaatioiden vahvistama sanoma kuuluu: elolliset lisääntyvät vain “jajiensa mukaan”.
>>
Muistan kylläkin lukeneeni kokeesta jossa banaanikärpäsiä risteytettiin keskenään laboratorio-oloissa niin kauan että niistä oli kehittynyt kaksi eri lajia (eli eivät pystyneet tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä keskenään). Lajiutumista on tuotettu keinotekoisesti, esimerkiksi Neuvostoliitossa 1920 retiisikaali.
Esimerkkejä lajiutumisesta:
http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/lajiut.html
>>
Yksi mielenkiintoinen kysymys on myös, että miksi esim. ihmisapinat ja marakati “heikoimpina” ovat yhä olemassa, mutta ainuttakaan “vahvempaa” “apinaihmistä” ei ole enää hengissä? Evoluutio-oppihan väittää vahvempien syrjäyttävän hiljalleen heikoimmat.
>>
Tässä olet käsittänyt evoluutioteorian totaalisen väärin. Tuon väittämäsi mukaanhan puun oksalla istuisi talitiaisen sijasta hirmulisko. Evoluutioteorian mukaan parhaiten senhetkiseen ympäristöön sopeutuvat yksilöt/lajit tuottavat parhaiten jälkeläisiä. Marakatilla ja "apinaihmisellä" oli aikoinaan yhteinen kantamuoto josta kumpikin lähti kehittymään omaa kehityslinjaansa pitkin. Marakateista tuli parhaiten sopeutuneita omaan elinympäristöön joka poikkeaa taas "apinaihmisten" omasta elinympäristöstä johon ne sopeutuivat. "Apinaihmiset" taas syrjäytti niiden ekologiseen lokeroon paremmin sopeutuva laji josta kehittyi sitä myötä nykyihminen.
>>
Näyttää siis todella siltä, että lajit lisääntyisivät vain lajiensa mukaan. Maailman monimuotoiset eliölajit ilmestyivät maailmaan yhtäkkiä. Kehityksestä lajista toiseksi ei ole todisteita.
>>
Ihmettelen yhä, mistä olet tietosi saanut.
niinhän se on, heikkojen ihmisten voimanlähde, yhtä tosi kuin joulupukki.
kysyyt et miks uskon siihen et Jumala parantaa sairaita ja toimii tänäpäiwänäkin?eli:no ensinnäkin mä olen kokenut Jumalan pyhänhengen läsnäolon,puhunu vierailla kielillä(joilla raamatunaikanakin ihmiset puhuivat)eli kielilläpuhumisen armolahja...eli siinä sulle minkätakia uskon..ja sitten tiedän henkilöitä jotka on ollut sairaita ja kun heidän puolestaan on rukoiltu on sairaus parantunut...kuolleet herää kiinassa ja muualla päin maailmaa..mutta siksi täällä suomessa ei ainakaan vielä ole nähty kuolleidenparanemista..(vaikkakin monia sairaita on parantunutYms.)mutta kun ihmiset ovat täällä suomessa niin itserakkaita ja itsekeskeisiä..täällä hyvinvointivaltiossa kaikki asiat on liiankin hyvin verrattuna esim kiinaan..siellä ihmisten elämässä on paljon köyhyyttä..yms..
Mutta ei näistä asioista voi kiistellä..nämä ovat USKONASIOITA!!mutta haluan vain kertoa totuutta teille tietämättömille...saatana tahtoo wain pahaa se kiehtoo ihmisiä nykypäiwänä lähes kaiken kautta...mutta kaitatie vie Jeesuksen luo ja tämä maailman tie suoraan helvettiin...se on totuus.
MÄ en ainakaa luopuis uskostani mistään hinnasta!!ennemmin kuolen kuin kiellän Jeesuksen!!mut ethän sä voi tajuta tätä kerta et oo kokenu omassa elämässäs Jumalan pyhän-Hengen kosketusta...
mut siunausta...
jeesus vastasi:varokaa,ettei kukaan johda teitä harhaan.
monet tulevat esiintymään minun nimelläni.He sanovat:`minä olen messias`ja eksyttävät monia.
Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne.niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä.
Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja jokapuolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä.
Mutta tämä on vasta synnytystuskien alkua.
Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä nimeni tähden.
Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan.
monta väärää profeettaa ilmaantuu ja he johtavat usein harhaan.
Ja kun laittomuus lisääntyy,monien rakkaus kylmenee.
Mutta joka kestää loppuun asti pelastuu.
Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi,ja sitten tulee loppu.
noi löydät raamatusta Matt.24:4-14
----ja kun luet noi ni huomaat et noi kaikkihan pitää paikkansa nykypäivänä..sodat,nälänhätä..ym..
AMEN!
Ateismi kieltää vain persoonallisen jumalan olemassaolon. On otettava huomioon, että on olemassa muitakin jumalakäsityksiä kuin persoonallinen, esim. ontologinen jumalatodistus, kosmologinen jumalatodistus ja teleologinen jumlatodistus. Näitä on vaikeampaa osoittaa järjellä perusteettomiksi kuin ns. teististä eli persoonallista jumalakäsitystä, jonka siis ateistit vain kieltävät, mutta ymmärtääkseni hekään eivät kiellä edellä maionitsemiani jumalatodistuksia, vai kuinka?