Fobiat tuomiolle?

Setan entinen puheenjohtaja Aarnipuu kirjoittaa HS:n vieraskynä palstalla että Euroopan parlamentti on tuominnut homo- ja transfobian jo kahdesti tänä vuonna.
Mielestäni ajatus on järjetön, voiko toisen ihmisten pelkoja ja tuntoja tuomita, tuomitaanko kohta myös klaustrofobia, agorafobia jne.
Miksi yleensäkään homojen kohdalla puhutaan fobiasta, monet ihmisethän voivat inhota vaikkapa maksalaatikkoa sitä kuitenkaan pelkäämättä.
9446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On keksitty siksi, että homot voisivat jollakin puolustautua. Jos sitä ei olisi niin homot olisivat aseettomia puolustelemaan elämäntapaansa. Kuka nyt homoja pelkäisi? Inhoa se on ja se on oikeutettua, ei tarvitse pitää homoista jos heistä voi pahoin.
Olen sitä mieltä, siis vain minä, että homous on sairaus mutta homot eivät itse sitä tiedä. Jos kaikki olisivat homoja niin kuolisimme sukupuuttoon.
Eikä homojen sitten tarvitse selitellä, että homofobia on pelkoa itsessä olevista homotunteista, paskapuhetta!

Äänestä
  • sitten pelkäät sitä ihmisen lisääntymisen loppumista,pelkäätkä että muutut itse lisääntymiskyvyttömäksi homoksi ja miksi juuri niin! Monella homolla on lapsia!
    Siitähän tässä juuri on kysymys,niistä peloista eli fobioista,jotka ovat läheistä sukua toisen alistamisen halulle.
    Haluatko elää pelkojesi vankina?Vai pitäisikö kaiken tässä maailmassa mielyttää juuri sinua.

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    sitten pelkäät sitä ihmisen lisääntymisen loppumista,pelkäätkä että muutut itse lisääntymiskyvyttömäksi homoksi ja miksi juuri niin! Monella homolla on lapsia!
    Siitähän tässä juuri on kysymys,niistä peloista eli fobioista,jotka ovat läheistä sukua toisen alistamisen halulle.
    Haluatko elää pelkojesi vankina?Vai pitäisikö kaiken tässä maailmassa mielyttää juuri sinua.

    Tyypillistä homopaskaa! Seliseli Mikä ihme siinä on, että homojen siis esim. sinun täytyy saada hyväksyntä kaikilta? Etkös ole oppinut ettei kaikista voi pitää tai tulla kaikkien kanssa toimeen. Nuo pelko selityksesi ovat tosi naurettavia! Miksi pelkäisin, häh, totesin vain, että ihmiset kuolisivat sukupuuttoon jos täällä vain homoiltaisiin, eikös se ole totta vai? Lopeta selittelyt ja elä sitä heiheielämääsi. Minä en hyväksy homoja kuten ei moni muukaan ja sille ei homot voi mitään. Eikä sitten ole mitään pelkoja hoja kohtaan heh heh...

    Äänestä

  • Tätä lässytystä mä just tar... kirjoitti:

    harvoilla homoystävilläni nyt kuitenkin on niitä jälkeläisiä,vaikuttaako aseenteesi suhteessa myös heihin?

    Äänestä

  • että näillä kirjoitti:

    harvoilla homoystävilläni nyt kuitenkin on niitä jälkeläisiä,vaikuttaako aseenteesi suhteessa myös heihin?

    Hassua eivät sitten aina ole olleet homoja? Mitä he ovat pelänneet kun eivät ole kaapista ulos tulleet?
    Ja kyse oli jos VAIN HOMOILTAISIIN O-S-A-A-T-K-O L-U-K-E-A-?. Siis nämä homoystäväsi ovat saaneet lapsensa niinkuin heterot ne saavat eikö? Homous on sairaus ja se käy aina selvemmäksi kun homot jaksaa jankata sen oleva NIIN IHANAAA!! Hyi hitto!

    Äänestä

  • Rautalankaa väännän sulle kirjoitti:

    Hassua eivät sitten aina ole olleet homoja? Mitä he ovat pelänneet kun eivät ole kaapista ulos tulleet?
    Ja kyse oli jos VAIN HOMOILTAISIIN O-S-A-A-T-K-O L-U-K-E-A-?. Siis nämä homoystäväsi ovat saaneet lapsensa niinkuin heterot ne saavat eikö? Homous on sairaus ja se käy aina selvemmäksi kun homot jaksaa jankata sen oleva NIIN IHANAAA!! Hyi hitto!

    joskus vielä voit hyväksyt erilaiset ihmiset.Ja vielä kerran oikea rakkaus ei ole riippuvainen sukukpuolesta,seksuaalinen halu saattaa sitä kylläkin olla.

    Äänestä

Homofobia on puhtaasti propagandatermi, jonka amerikkalaiset ja eurooppalaiset homojärjestöt kehittivät 70-luvulla vastustajiensa leimaamiseksi. Psykiatria tieteenä, tai psykologia, eivät tunne ilmiötä.

Äänestä
  • Samanlaisia valtaväestön orjuuttamiseen tähtääviä termejä ovat myös esimerkiksi antisemitismi, rasismi ja hurriviha.

    Palestiinalaisten antisemitismi on täysin ymmärrettävää. Tottakai he vihaavat sortajiaan. Natsien antisemitismissä ei sen sijaan ole päätä eikä häntää...

    Jos esimerkiksi nuori nainen joutuu somalin tai arabin raiskaamaksi niin nykyaikana tämä uhri ei saa kuitenkaan suhtautua kielteisesti raiskaajiinsa, sehän olisi rasismia...

    Ruotsin kielen asemaa ei saa kyseenalaistaa! Hurriviha on kamala tauti...

    Minusta on oikein suhtautua vihamielisesti niihin, jotka suhtautuvat vihamielisesti meihin. Esimerkiksi suomenruotsalaiset pyrkivät lamaannuttamaan Suomen kehityksen pakottamalla suomalaiset opiskelemaan turhaa ruotsinkieltä tärkeiden asioiden asemesta. Homot taas pyrkivät tekemään sairaudestaan "normaalin ilmiön" ja saamaan samat oikeudet kuin terveetkin. Tämä on vihamielistä asennetta meitä terveitä kohtaan ja siksi meillä on oikeus suhtautua vihamielisesti homoihin!

    Äänestä

  • On näin! kirjoitti:

    Samanlaisia valtaväestön orjuuttamiseen tähtääviä termejä ovat myös esimerkiksi antisemitismi, rasismi ja hurriviha.

    Palestiinalaisten antisemitismi on täysin ymmärrettävää. Tottakai he vihaavat sortajiaan. Natsien antisemitismissä ei sen sijaan ole päätä eikä häntää...

    Jos esimerkiksi nuori nainen joutuu somalin tai arabin raiskaamaksi niin nykyaikana tämä uhri ei saa kuitenkaan suhtautua kielteisesti raiskaajiinsa, sehän olisi rasismia...

    Ruotsin kielen asemaa ei saa kyseenalaistaa! Hurriviha on kamala tauti...

    Minusta on oikein suhtautua vihamielisesti niihin, jotka suhtautuvat vihamielisesti meihin. Esimerkiksi suomenruotsalaiset pyrkivät lamaannuttamaan Suomen kehityksen pakottamalla suomalaiset opiskelemaan turhaa ruotsinkieltä tärkeiden asioiden asemesta. Homot taas pyrkivät tekemään sairaudestaan "normaalin ilmiön" ja saamaan samat oikeudet kuin terveetkin. Tämä on vihamielistä asennetta meitä terveitä kohtaan ja siksi meillä on oikeus suhtautua vihamielisesti homoihin!

    On se hyvä huomata ettei ole ainoa hetero tässä maassa vaikka välillä siltä tuntuu, homo siellä ja homo täällä toivottavsti kohta heikolla järven jäällä. Ei jää kukaan kaipaamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Peloton inhoaja kirjoitti:

Setan entinen puheenjohtaja Aarnipuu kirjoittaa HS:n vieraskynä palstalla että Euroopan parlamentti on tuominnut homo- ja transfobian jo kahdesti tänä vuonna.
Mielestäni ajatus on järjetön, voiko toisen ihmisten pelkoja ja tuntoja tuomita, tuomitaanko kohta myös klaustrofobia, agorafobia jne.
Miksi yleensäkään homojen kohdalla puhutaan fobiasta, monet ihmisethän voivat inhota vaikkapa maksalaatikkoa sitä kuitenkaan pelkäämättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu