KASTEKÄYTÄNTÖ ALKUSEURAKUNNASSA
Edellä olemme jo todenneet, että alkukristillinen kaste edellytti Johanneksen kastetta, ja jatkoi sitä kristillisesti tulkittuna.
Alkuseurakunnan kastekäytäntöä tutkittaessa on siis lähdettävä liikkeelle jo Johannes Kastajan ja itse Herramme Jeesuksen lihassa vaelluksen ajasta.
Johannes Kastajan synnyttämä kansanliike oli melkoisen laaja, sillä kun hän saarnasi mielenmuutosta ja mielenmuutoksen osoitukseksi mielenmuutoksen kastetta: "Hänen tykönsä vaelsi Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö. Ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa kun he tunnustivat (julkisesti) syntinsä" Matt.3:1-9).
Kun siis Jeesuksestakin kerrotaan, että hän "teki ja kastoi" oppilaidensa välityksellä useampia oppilaita kuin Johannes (Joh.3:26, 4:1-2), on kysymys ollut melko suuresta joukosta. Vaikka heitä helluntaipäivänä olikin yläsalissa koolla vain noin 120 henkeä (Apt.1:15), mainitsee Paavalikin "enemmän kuin viisisataa veljeä", joille Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen samalla kertaa näyttäytyi ( 1 Kor.15:6).
Kun siis ihmiset tulivat Jeesuksen luokse kuulemaan hänen opetustaan, ja kuultuaan ottivat myös hänen sanansa vastaan, tullen mielenmuutokseen, teki Jeesus heidät oppilaikseen, kastamalla heidät aikaisempien oppilaiden välityksellä.
Nyt on kuitenkin huomattava, että näin Jeesus ei tehnyt lapsille, vaikka lausuikin: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni." Hän ei kastattanut lapsia, vaan ainoastaan siunasi heitä, asettamalla kätensä heidän päälleen (Matt.19:13-15, Mark.10:13-16, Luuk.18:15-17).
Jeesuksen tykö tuotuja pieniäkin (Luukas) lapsia hän siis siunasi, mutta mielenmuutokseen suostuvat aikuiset, sekä miehet että naiset, hän kastatti oppilaikseen.
Tämä Jeesuksen tekemä ero lasten siunaamisen ja ymmärtävässä iässä olevien kääntyneiden oppilaiksi kastattamisen välillä periytyi myös alkuseurakunnan käytäntöön.
Tämä on selvästi nähtävissä Luukkaan kirjoittamasta alkuseurakunnan historiasta, Apostolien teoista, mutta myös muista Uuden testamentin kastetta käsittelevistä Paavalin ja Pietarin kirjeiden kohdista.
--------------------------------------------------
Nyt kun sinulle heräsi mielenkiinto tutkia asiaa tarkemmin, niin voit tutkia kaste asiaa täältä:
http://members.surfeu.fi/raimpout/kaste1.htm
Siunattua lukuhetkeä!
Edellä olemme jo todenneet, että alkukristillinen kaste edellytti Johanneksen kastetta, ja jatkoi sitä kristillisesti tulkittuna.
Alkuseurakunnan kastekäytäntöä tutkittaessa on siis lähdettävä liikkeelle jo Johannes Kastajan ja itse Herramme Jeesuksen lihassa vaelluksen ajasta.
Johannes Kastajan synnyttämä kansanliike oli melkoisen laaja, sillä kun hän saarnasi mielenmuutosta ja mielenmuutoksen osoitukseksi mielenmuutoksen kastetta: "Hänen tykönsä vaelsi Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö. Ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa kun he tunnustivat (julkisesti) syntinsä" Matt.3:1-9).
Kun siis Jeesuksestakin kerrotaan, että hän "teki ja kastoi" oppilaidensa välityksellä useampia oppilaita kuin Johannes (Joh.3:26, 4:1-2), on kysymys ollut melko suuresta joukosta. Vaikka heitä helluntaipäivänä olikin yläsalissa koolla vain noin 120 henkeä (Apt.1:15), mainitsee Paavalikin "enemmän kuin viisisataa veljeä", joille Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen samalla kertaa näyttäytyi ( 1 Kor.15:6).
Kun siis ihmiset tulivat Jeesuksen luokse kuulemaan hänen opetustaan, ja kuultuaan ottivat myös hänen sanansa vastaan, tullen mielenmuutokseen, teki Jeesus heidät oppilaikseen, kastamalla heidät aikaisempien oppilaiden välityksellä.
Nyt on kuitenkin huomattava, että näin Jeesus ei tehnyt lapsille, vaikka lausuikin: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni." Hän ei kastattanut lapsia, vaan ainoastaan siunasi heitä, asettamalla kätensä heidän päälleen (Matt.19:13-15, Mark.10:13-16, Luuk.18:15-17).
Jeesuksen tykö tuotuja pieniäkin (Luukas) lapsia hän siis siunasi, mutta mielenmuutokseen suostuvat aikuiset, sekä miehet että naiset, hän kastatti oppilaikseen.
Tämä Jeesuksen tekemä ero lasten siunaamisen ja ymmärtävässä iässä olevien kääntyneiden oppilaiksi kastattamisen välillä periytyi myös alkuseurakunnan käytäntöön.
Tämä on selvästi nähtävissä Luukkaan kirjoittamasta alkuseurakunnan historiasta, Apostolien teoista, mutta myös muista Uuden testamentin kastetta käsittelevistä Paavalin ja Pietarin kirjeiden kohdista.
--------------------------------------------------
Nyt kun sinulle heräsi mielenkiinto tutkia asiaa tarkemmin, niin voit tutkia kaste asiaa täältä:
http://members.surfeu.fi/raimpout/kaste1.htm
Siunattua lukuhetkeä!
Vastaukset 146
Vanhimmat
Tule jo pois vanhasta lakiliitosta, johon aikuisia koskenut Johanneksen vesikaste liittyi. Johannes mestattiin. Jeesus ei kastanut ketään lakiliiton vesikasteella, joka oli pelkkää vettä (Joh.4:2).
Kristillinen kaste on Kristuksen kuolemaan ja vereen kastamista. Veri tarkoittaa armon osallisuutta. Kristillinen kaste on perhekaste. Kristillinen kaste, jonka kristittyjen lapsetkin ovat saaneet, on kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Jo kasteen nimi kertoo, mitä kristillinen pyhä kaste antaa.
Jeesus antoi kastekäskyn KUOLEMANSA JÄLKEEN.(Matt.28:19-20)
"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"
Room.6:3
"Henki, vesi ja VERI pitävät yhtä" kasteessa.
1.Joh.5
kuitenkin ensin lukisit tuon antamani linkin KOKONAAN, niin ei tarvitsisi enää esittää noita kertomuksiasi perinnäisopista, joka on ihmisoppi eli harhaoppi, josta Raamattu varoittaa.
sanotaan, että uuden liiton kaste olisi "perhekaste"?
Raamattu toteaa, että ihmisiä kastettiin perhekunnittain. Tuo sana ei edes ole sama asia kuin perhe, vaikka monet niin tuntuvat kuvittelevan.
Juutalaisessa kulttuurissa perhekuntaan ei lasketa alle 12-vuotiaita lapsia sillä nämä eivät ole bar/bat mizvah (lain alaisia. etsi lisää tietoa aiheesta, jos sana ei sano mitään).
Ihmisiä siis kastettiin perhekunnittain! Ei perheittäin.
Lisäksi sylivauvan kastamista puolustavat usein jättävät huomiotta sen, että Raamatun teksteissä kastamista edelsi aina Sanan julistus ja ne jotka tekivät parannuksen, kastettiin, sillä kastehan on puhtaan omantunnon pyytämistä Jumalalta.
Summa summaarum:
1. Raamattu ei tunne perhekaste-käsitettä.
2. Sylilapsen kastaminen ei ole Raamatun ilmoittaman kasteen mukainen.
Ps: Joka ottaa seuraavaksi argumentikseen proselyyttikasteen kristillisen kasteen esikuvana tietäköön ensin, ettei ole olemassa mitään selvää todistetta siitä, että proselyyttikaste olisi ollut käytössä ennen vuotta 70 jkr?
Esimerkiksi varhaisjuutalaisuuden tutkija Salomon Zeitlinin mukaan proselyyttikaste otettiin käyttöön vuonna 65 jkr.
Tuon ajan perhekunta käsitti isäntäväen perheen lisäksi palvelijoiden ja orjien perheet lapsineen,jotka kastettiin välittömästi KAIKKI uuteen uskoon ja uskontoon viivytyksettä perheenpäämiehen tahdon ja uskon mukaisesti. Koko pehekunta kuului samaan kristusruumiiseen. Perhekunnan koko saattoi olla satoja, jopa tuhennen eri ikäistä ihmistä vauvasta vaariin saakka. Alkuseurakunnissa ei ollut ketään kastamattomia seurakunnan jäseniä. "kaikki" oli kastettu.
Yksi ruumis, monta jäsentä (seurakunta)
"Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä."
Lahkouskoisten kastamattomat lapsethan eivät edes kuulu seurakuntaan, eikä heillä on Kristuksen henkeä. Monet lasten parissa työskentelevät ovat sen huomanneet ilman että tietävät lasten taustoja.
vielä ole lukenut aloitus kirjoituksessa olevaa linkkiä? LUE SE KOKONAAN, NYT!!!
http://members.surfeu.fi/raimpout/kaste1.htm
Tässä tämä vielä uudestaan.
Lue mitä siella kerrotaan mm. tuosta lasten kastamisesta, jota niin kiihkomielisesti toitotat.
Siellä on asia selvitetty todella tarkasti Raamattua käyttäen ja lue sieltä myös mitä kirkkohistoriaa käsittelevät kirjat asiasta sanovat, niin sen jälkeen voit jo lopettaa tuon valheellisen "totuutesi" levittämisen.
Jeesuksen seurassa kulkeneet apostolit kastoivat todistettavasti perhekunnittain lapsia jo ennenkuin Uutta Testamenttia oli kirjoitettukaan (Origenes) Kirkkoisien isovanhemmat ja vanhemmat oli kastettu lapsina jo ennen apostolien tekojen kirjoittamista. Kirkkohistorian todistusta ei voida ohittaa alkukirkon ajoista, sillä historia on yhtä luotettavana dokumentointina tapahtumista kirkkohistorian puolella, kuin apostolien tekojen kirja, joka on samanlaista historiankirjoitusta.
Kasteen muodot ja esikuvat tulivat Vanhan Testamentin, joka oli apostolien Raamattu aikaisista pesujen eli pesojen suorittamisesta.
Kasteen esikuva on peseminen. Paavalilekin sanottiin anna kastaa itsesi ja "pestä pois syntisi". Peseminen aloitettiin ylhäältä päästä.
4. Moos. 8:7
"Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä"
Hes. 36:25 (helluntaina vihmottiin satoja perheitä)
"Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan."
vain väität ja väität?
LUE N Y T TUO ANTAMANI LINKKI, niin huomaat kyllä mitä kirkkohistoriassa sanotaan, siis vielä kerran LUE LINKKI!!!
http://members.surfeu.fi/raimpout/kaste1.htm
Mutta kun et kuitenkaan aijo kirjoitusta lukea, niin lue edes tämä, joka on tuosta kirjoituksesta eräs kohta:
--------------------------------------------------
MITÄ APOSTOLISET ISÄT TODISTAVAT?
Apostolisten isien kirjoituksiin kuuluu joukko tekstejä, joista vanhimmat ovat samalta ajalta kuin Uuden testamentin nuorimmat tekstit. Nämä tekstit ovat siis vanhempia kuin edellä lainatut kirkkoisien maininnat, josta syystä niiden todistuksella on varteenotettava painoarvo. Lainaan näistäkin vain pari merkittävää tekstiä.
" Didakhee" = Opetus, kahdentoista apostolin opin" nimellä kulkeva kirjoitus (noin vuodelta 100), sanoo:
"Ennen kastetta paastotkoot kastaja ja kastettava, sekä jotkut muut lisäksi, jos mahdollista. Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta."
Kun kastettavalle annetaan käsky paastota ennen kastetoimitusta (eikä puhuta mitään poikkeuksen muodostavista kastettavista, joita paastokäsky ei koske), näyttää ilmeisen selvältä, että teksti tarkoittaa kastettujen olleen tietoisessa iässä olevia, evankeliumin vastaanottaneita henkilöitä.
Vuosiin 117- 135 ajoitettu "Barnabaan kirje" sanoo:
"Autuaat ne, jotka ovat panneet toivonsa ristiin, ja sitten astuneet veteen."
"Me astumme veteen täynnä syntiä ja saastaa, mutta nousemme siitä sydämessämme hedelmä, nimittäin pelko, ja hengessämme toivo Jeesukseen."
Tässä edellytetään veteen eli kasteelle astuvalta sitä, että hän on ensin asettanut toivonsa ristiin eli Jeesuksen sovituskuolemaan. Teksti edellyttää kastettavan myös itse astuvan veteen, ja nousevan kasteelta, hengessään toivo Jeesukseen. Näitä edellytyksiä voidaan soveltaa vain tietoisesti evankeliumin vastaanottaneisiin henkilöihin.
Lainattavaa löytyisi lisääkin, mutta riittäkööt nämä kohdat osoittamaan apostolisten isien kirjoitusten kastetta koskevien tekstien sisällön.
Jo tähänastinen tutkistelumme osoittaa, että kastekäsityksissä ja kastekäytännössäkin on jo varhain ilmennyt muuttumista ja hajontaa. Näin sen suhteen, mitä itse kaste merkitsi, ja ketkä katsottiin kasteelle kelvollisiksi. Seuraava lyhyt katsaus kirkkohistoriaan kertoo saman huomion.
MITÄ KIRKKOHISTORIA TODISTAA?
Kastekäsitysten ja käytännön muutoksia selostaa mainiosti myös luterilais-protestanttinen Christensen-Göransson:in Kirkkohistorian ensimmäinen osa: Apostolista aikaa käsittelevässä luvussa (vuodet 30-64) selostetaan:
"Ne, jotka olivat kääntyneet, ja saaneet uskon ristiinnaulittuun Jeesukseen, ottivat vastaan kasteen. ... Kristillinen kaste tajuttiin tapahtumaksi, jossa annettiin synnit anteeksi, ja otettiin kastettu Messiaan pelastettujen joukkoon. ... Koska pelastus kuitenkin perustui Jeesukseen, suoritettiin kaste Jeesuksen nimeen, mikä merkitsi sitä, että kastettu oli hänen omaisuuttaan, ja oli hänen suojeluksessaan."
Apostolien jälkeistä aikaa (vuodet 64-140) käsittelevä luku selostaa:
"Katekumenaattia pidettiin välttämättömänä valmentautumisena kasteen vastaanottamiseen. Se, joka saatuaan opetusta kristinuskon uskonnollisesta ja eettisestä sisällöstä, oli luvannut uskoa ja elää kristittynä, pääsi kasteelle. ... Sen jälkeen kun kastettava oli vastannut myöntävästi kasteen toimittajan kysymykseen, uskoiko hän Isään Jumalaan, Poikaan ja Pyhään Henkeen, hänet kastettiin, mikä tapahtui yleensä upottamalla. ... ...Kaste tapahtui Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen - tämä syrjäytti apostolien jälkeisellä ajalla lähes kokonaan kasteen Jeesuksen nimeen. Aikuiskaste oli vallitseva. Varmasti ei voida sanoa, kastettiinko lapsia lainkaan."
Ajasta, jolloin kristinuskosta tuli valtakunnan uskonto (vuodet 311- 395), luemme:
"Katekumenaatti oli vielä 300-luvulla tärkeä, koska kaste toimitettiin pääasiassa aikuiskasteena. ... Sitä mukaa kun Rooman väestöstä tuli kristittyjä, lapsikaste yleistyi. Siten katekumenaatti lakkasi, joskin sen menot liitettiin lapsikasteeseen. ... ... ettei varsinaista upotuskastetta (immersio) enää noudatettu. Nyt kastettavan pää ainoastaan valeltiin vedellä, tai kaadettiin hänen päähänsä vettä (aspersio)."
Edellä esittämäni lyhyt kirkkohistorian lainaus todellakin pitää todennäköisenä, että alkuaan apostolisella ajalla kastettiin vain kääntyneitä uskoon tulleita. Apostolien jälkeisellä ajalla oli perustettu katekumenaattejakin eli kastekouluja kasteelle pyrkiville, joten apostoliselta ajalta periytynyt kääntymisen ja uskomisen kaste-ehto säilyi. Kun kirkkohistorian mukaan tänä aikana aikuiskaste oli vallitsevana, ei voida varmuudella sanoa, kastettiinko lapsia lainkaan.
Vasta myöhemmin, Rooman valtion omaksuttua kristinuskon, lapsikaste yleistyi ja kastekoulu eli katekumenaattikin lakkasi.
Edellä esitettyjen historian tosiasioiden valossa, väitteitä sylilapsikasteen apostoliselta ajalta periytymisestä ei suinkaan ole syytä hyväksyä sen perusteella, että jotkut kirkkoisät tällaista väittävät. Varsinkin Uuden testamentin opetusten valossa nämä lausumat eivät todellakaan vakuuta, eli ne eivät osoittaudu totuusarvoltaan luotettaviksi.
Kristinuskon historia 2000 (Weilin & Göös) ensimmäinen osa tunnustaa sivullaan 84 kirkon alkuaikojen jälkeen
muuttuneesta kasteen edellytyksestä seuraavaa:
"Kirkon alkuajoista saakka pienet seurakunnat olivat joutuneet kohtaamaan suuria vaikeuksia ja vahvistamaan
itse omaa uskoaan, kun taas germaanikansojen käännyttäjä oli organisoitu ja teologisesti vahva kirkko.
Käännynnäisille kaste ei enää merkinnyt - kuten aikaisemmin - tietoista kristinuskon tunnustamista.
Se oli vain ulkoinen merkki kirkkoon kuulumisesta.
Vanhan kirkon aikaan kääntyminen oli ollut kasteen edellytys, mutta nyt järjestys oli päinvastainen;
kasteeseen liittyvä uskonnonopetus (katekumenaatti) seurasi kasteen jälkeen, jos silloinkaan.
Täydellisinä ja tietoisina kristittyinä pidettiin munkkeja ja nunnia jotka luostareissaan omistautuivat
kokonaan uskonsa toteuttamiselle (-> 529/s. 82)."
Kasteen valtuutus tulee suoraan Raamatusta Jeesuksen kastekäskystä kastaa kaikki kansat Jeesuksen opetuslapsiksi, eikä suinkaan erilaisista teksteistä, joita on olemassa monenlaisia tekstejä ja monenlaisten kirjoittajien moniin eri tarkoituksiin laatimia tekstejä.
Jeesuksen viimeinen tahto ja testamentti apostoleille oli kastaa kaikki kansat Jeesuksen opetusLAPSIKSI.
Kaste saadaan "syntienne anteeksisaamiseksi" teille ja teidän lapsille, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Viiden perheen kaste mainitaan. Ketään perheenjäsentä ei mainita jätetyn kastamatta eikä ketän perheenjäsentä mainita jätetyn ihmisen siunauksen varaan.
Matt.28
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
"Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa NIINKUIN LAPSI, se ei pääse sinne sisälle."
voit olla NOIN itsepäinen???
Jos et halua tuota kirjoitusta lukea, niin sinun kanssa keskustelu päättyy tähän.
Vain Jumalan sana eli Raamattu on totuus.
Ps. 119:160
Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti.
Lue nyt kirjoitus, jossa kaste asia selvitetään TARKASTI RAAMATUN MUKAAN!
PS: Taidan arvata, että olet alkup.raimo.
Vain hän on noin itsepäinen.
Me Totuuden Hengen asuvaiseksi saaneet ei tarvita mitään lahkolinkkejä, sillä kirjoitettu on: Mutta teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
kasteleminen ei ole Raamatun mukainen kaste, mutta tämänhän sinä jo tiedätkin, joten viimeistään nyt vastuu on vain sinulla itselläsi.
aikaisemmin sanoin, että jos et lue tuota kirjoitusta, niin miten me voimme keskustella tästä asiasta, mutta kun et sitä lue, niin nyt loppuu sinun kanssa keskustelu alkup.raimo hyvä.
Yhtään uudestikastettua en ole vielä tavannut, jolla olisi Totuuden Henki.
>" Didakhee" = Opetus, kahdentoista apostolin opin" nimellä kulkeva kirjoitus (noin vuodelta 100), sanoo:
"Ennen kastetta paastotkoot kastaja ja kastettava, sekä jotkut muut lisäksi, jos mahdollista. Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta." >
Tuossa samassa paikassa sanotaan että kaste voitiin suorittaa myös valemalla, ei pelkästään upottamalla.
1. Mutta liittyen kasteeseen, kastakaa näin: selostettuanne ensin kaikki nämä säännöt, kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen juoksevassa vedessä.
2. Mutta jos ei ole juoksevaa vettä, kastakaa jossain muussa vedessä, ja jos et voi kastaa kylmässä niin lämpimässä vedessä.
3. Mutta jos ei ole kumpaakaan, kaada vettä kolme kertaa päähän Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
4. Mutta ennen kastetta, paastotkoon kastaja ja kastettava, ja muut, jotka kykenevät. Ja käskekää kastettavaa paastoamaan yksi tai kaksi päivää aikaisemmin.
kummallinen, kun kopioit vain pienen pätkän kirjoitusta, joka ON KOKONAISUUS, siis luettava KOKONAAN.
Kommenttisi on turha.
"Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa TOTTELEVAISEN lapsen TAVOIN, se ei pääse sinne sisälle."
"kummallinen, kun kopioit vain pienen pätkän kirjoitusta, joka ON KOKONAISUUS, siis luettava KOKONAAN."
Samaa mieltä tuosta aloituksesta. Siinä oli tosiaankin kopioitu pieni pätkä kasteohjeesta ja jätetty se valelu pois. Siksi laitoin sen tuohon kokonaan.
Paavilta on koko vauva-valelu-harhaoppi tullut, --- Ei RAAMATUSTA!
Jeesuksen veri puhdistaa syntisen, kun hän tekee parannuksen ja uskoo Jeesukseen. Uskoon tulemista kutsutaan uudestisyntymiseksi ja opetuslapseksi tulemiseksi. Joh.1:12,3:1-20, Matt.28:19 "menkää ja tehkää kaikista kansoista minulle opetuslapsia ja kastakaa heidät Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä ole käskenyt teidän pitää."
Vedellä on erillaiset symboolliset merkitykset kasteessa ja koko tapahtuma on oma rikas asiansa, kuin uskoontulossa Jeesuksen verellä, mikä puhdistaa sydämen puhtaaksi synnistä ja tekee ihmisen opetuslapseksi. Emme saa halventaa Jeesuksen ristin veren arvoa, emmekä sekoitaa kastetta siihen! Tämä Jeesuksen veri riittää, se puhdisti ja pelasti ristin ryövärin uskon kautta.(ilman vesikastetta)
Kasteen ottaminen on uskovalle kuuliaisuuden askel Jeesuksen kastekäskylle. (Jos sitä ei tottele, niin tulee syyllistyneeksi tottelemattomuuteen)
Ihmetyttää kirkon vauvakasteen kannattajien sekava ja kaikki sotkeva opetus. Ei ihme, että niin monet uskoon tulleet menettävät uskonsa.
"Ihmettelen syvästi miten joku voi kirjoittaa noin tietämätöntä tekstiä...
Kirjoittanut: Kyllä se niin on! "
Samaa mieltä aloittajan asiantuntemuksesta kanssasi.
Meillä luetaan Raamatusta, mitä valtuutetut apostolit ovat kirjoittaneet.
Kyllä noita pännän pyörittelijöitä riittäisi.
Totuutta ei niihinkään voi saada muualta kuin RAAMATUSTA.
Jos ei se riitä niin voi voi.
Kenenkäs opetuslapsia meidän pitää oikein olla, Kristuksen vai "Apollon"?
Olipas se pahalla tuulella!
hyppelet siellä täällä valheen mielikuvituksissasi!
Raamattu on ainoa perusta jolla voimme olla varmoja asioista.
Jeesuskin sanoi OMIA sanojaan varmaksi perustaksi.
Miksi suosittelet ihmispuheita?
Ajattele kuinka outoja te aikuiskastajat päättelette.
A)Ensin synnytään Jumalalle kelvollisina.
B) Pitäisikö meidän ensin tulla synnintekijöiksi, ennenkuin me kelpaamme Jumalalle ja kastettaviksi?
C)Kun olemme tehneet niin paljon syntiä, että itsekin kauhistumme, meidän tulee tehdä parannus, ja ottaa kaste. Nyt me teidän mukaanne olemme Jumalalle otollisessa mielentilassa.
Eikö sinunkin mielestä ole kummallista toimintaa?
Matt.28:19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Lapset ovat Jumalalle otollisia heti synnyttyään.
Kaste kuuluu silloin, kun he ovat vielä puhtaita itsetekemistään synneistä.
Jeesuskin sanoo, että viettelykset tulevat ihmisten kautta näille pienille.
Voi sitä, jonka kautta nuo lapset saavat synnin tekemiseen mallinsa.
Mutta lasten syyksi ei Jeesus sitä sano.
Kastekäskyhän kehoittaa opettamaan kastetuille ne asiat, jotka Jeesus opetti meidän noudatettaviksemme.
Markuksen evankeliumi:
10:14 Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
Luukkaan evankeliumi:
18:16 Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
Luukkaan evankeliumi:
17:1 Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Mahdotonta on, että viettelykset jäisivät tulematta; mutta voi sitä, jonka kautta ne tulevat!
Paha opitaan siis muiden kautta, ja vastuu on myös silloin Jeesuksenkin sanojen mukaan noilla muilla.
Tämä on oikea periaate , että lapset kastetaan pieninä, ja huolehditaan lasten oppiminen oikeaan mahdollisimman tunnollisesti.
Opettamisen laiminlyönti on aikuisten ongelmaa, eikä lasten!
Olet itse Perkeleen lapsi, sillä tuollainen väite ei voi tulla uskovan huulilta.
yhdessä Jeesuksen muiden opetusten kanssa puolustaa lasten kastamista.
1. Tim. 4:10
Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.
Joh. 6:40
Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
Joh. 3:16
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Gal. 4:17
Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.
Miksi te olette väärämielisiä, ja tahdotte olla ihmisten tuomareina?
Oletko koskaan punninnut omaa sydäntäsi?
Raamatusta, jotka koskevat ihmistä joka uskoo, siis on jo ymmärtävässä iässä, eikä vauvaa joka ei ymmärrä muusta kuin äidinmaidosta.
Oikein kirjoitat veli!
--pelkään vain, että kohta tuo moponen kumppaneineen poistaa vihan vimmassa sinun kirjoituksesi täältä, kun et kannata hänen vauva-valelua?!
Kristittyjä vainotaan ja vielä tulee aika jolloin,,, no antaa Raamatun vastata:
Joh. 16:2
He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.
Näin tulee vielä käymään ja ehkäpä tämä moponen ja alkup.raimo on niitä ensimmäisiä, jotka tarttuu aseeseen ja ampuu. Toivottavasti olen väärässä.
baptistista uskovainkastetta hyväksyy siis
historialliset todistukset alkuseurakunnasta
näin: "Tämä Jeesuksen tekemä ero lasten siunaamisen ja ymmärtävässä iässä olevien kääntyneiden oppilaiksi kastattamisen välillä periytyi myös alkuseurakunnan käytäntöön.
Tämä on selvästi nähtävissä Luukkaan kirjoittamasta alkuseurakunnan historiasta, Apostolien teoista, mutta myös muista Uuden testamentin kastetta käsittelevistä Paavalin ja Pietarin kirjeiden kohdista. "
Mutta ei sitetenkään hyväksy apostolien omien opetuslasten ja apostolien oppien todistuksia siitä, että seurakunnat ovat saaneet apostoleilta perinnöksi kasteen, jolla valellaan pienetkin lapset.
Eikö se literalismi niin menekin!
Minne hautaat kirkkoisät ja marttyyrit?
Missä Polykarpoksen, Origeneen, Kyprianuksen ym.
kirjallisetkin tosdisteet siitä, että lapsiakin on kastettu...Misasä apostolien oppi Didakhee, joka kehottaa myös valelemaan vettä jastettavan päähän Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Voitko repiä ja h'ävittää kaikki Raamatun ulkopuoliset tekstit, jotka kirkasivat lapsikastetta jo ennenkuin UT:n nykyinen kaanon oli edes olemassa. Apotolisena aikanahan ei UT:tä oltu vielä saatu nykyiseen kanoniin, vaan
oppi ja käytäntä "uskottiin luetettaville veljille"...vasta varsin myöhään n. 200-luvulla Tertullianus-niminen kristitty alkoi vastustaa pienten lastebn kastamista, mikä todistaa myös, että lapsikaste oli yleisesti käytössä. Elettiinhän ajallisesti hyvin lähellä alkukristillistä aikaa ja apostolien ajan perinteet tunnettiin hyvin. Tertullianus alkoi vastustaa pienten lasten kastamista, koska hänen mielestään pinet lapset oliva viattomia.
Origenes ( 185-254) Tertuallinuksen aikalainen kirjoittaa; "Kirkko on saanut apostoleilta perimätavan kastaa pieniäkin lapsia"...ja..."..ne, joiller jumalallisten saslaisuuksien peitetyt asiat oli uskottu, tiesivät, että kaikissa on synnin luontainen saastutus, joka täytyy pestä veden ja Hengen kautta. Kukaan ei ole vapaa synnistä, vaikkapa olisi vain yhden päivän vanha...Koska kasteessa pannaan pois syntitartuna, joka on saatu syntymässä, kastetaan myös pieniä lapsia.."
Nämä tietenkin vihassasi lapsikastetta kohtaan hylkäät hirstotilallisina todistuksina...minä en!
miksi et vaivaudu lukemaan antamaani linkkiä?
Siellä kyllä selvitetään myös sinua askarruttava asia, mutta lue nyt kuitenkin edes tämä:
--------------------------------------------------
MITÄ KIRKKOHISTORIA TODISTAA?
Kastekäsitysten ja käytännön muutoksia selostaa mainiosti myös luterilais-protestanttinen Christensen-Göransson:in Kirkkohistorian ensimmäinen osa: Apostolista aikaa käsittelevässä luvussa (vuodet 30-64) selostetaan:
"Ne, jotka olivat kääntyneet, ja saaneet uskon ristiinnaulittuun Jeesukseen, ottivat vastaan kasteen. ... Kristillinen kaste tajuttiin tapahtumaksi, jossa annettiin synnit anteeksi, ja otettiin kastettu Messiaan pelastettujen joukkoon. ... Koska pelastus kuitenkin perustui Jeesukseen, suoritettiin kaste Jeesuksen nimeen, mikä merkitsi sitä, että kastettu oli hänen omaisuuttaan, ja oli hänen suojeluksessaan."
Apostolien jälkeistä aikaa (vuodet 64-140) käsittelevä luku selostaa:
"Katekumenaattia pidettiin välttämättömänä valmentautumisena kasteen vastaanottamiseen. Se, joka saatuaan opetusta kristinuskon uskonnollisesta ja eettisestä sisällöstä, oli luvannut uskoa ja elää kristittynä, pääsi kasteelle. ... Sen jälkeen kun kastettava oli vastannut myöntävästi kasteen toimittajan kysymykseen, uskoiko hän Isään Jumalaan, Poikaan ja Pyhään Henkeen, hänet kastettiin, mikä tapahtui yleensä upottamalla. ... ...Kaste tapahtui Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen - tämä syrjäytti apostolien jälkeisellä ajalla lähes kokonaan kasteen Jeesuksen nimeen. Aikuiskaste oli vallitseva. Varmasti ei voida sanoa, kastettiinko lapsia lainkaan."
Ajasta, jolloin kristinuskosta tuli valtakunnan uskonto (vuodet 311- 395), luemme:
"Katekumenaatti oli vielä 300-luvulla tärkeä, koska kaste toimitettiin pääasiassa aikuiskasteena. ... Sitä mukaa kun Rooman väestöstä tuli kristittyjä, lapsikaste yleistyi. Siten katekumenaatti lakkasi, joskin sen menot liitettiin lapsikasteeseen. ... ... ettei varsinaista upotuskastetta (immersio) enää noudatettu. Nyt kastettavan pää ainoastaan valeltiin vedellä, tai kaadettiin hänen päähänsä vettä (aspersio)."
Edellä esittämäni lyhyt kirkkohistorian lainaus todellakin pitää todennäköisenä, että alkuaan apostolisella ajalla kastettiin vain kääntyneitä uskoon tulleita. Apostolien jälkeisellä ajalla oli perustettu katekumenaattejakin eli kastekouluja kasteelle pyrkiville, joten apostoliselta ajalta periytynyt kääntymisen ja uskomisen kaste-ehto säilyi. Kun kirkkohistorian mukaan tänä aikana aikuiskaste oli vallitsevana, ei voida varmuudella sanoa, kastettiinko lapsia lainkaan.
Vasta myöhemmin, Rooman valtion omaksuttua kristinuskon, lapsikaste yleistyi ja kastekoulu eli katekumenaattikin lakkasi.
Edellä esitettyjen historian tosiasioiden valossa, väitteitä sylilapsikasteen apostoliselta ajalta periytymisestä ei suinkaan ole syytä hyväksyä sen perusteella, että jotkut kirkkoisät tällaista väittävät. Varsinkin Uuden testamentin opetusten valossa nämä lausumat eivät todellakaan vakuuta, eli ne eivät osoittaudu totuusarvoltaan luotettaviksi.
Kristinuskon historia 2000 (Weilin & Göös) ensimmäinen osa tunnustaa sivullaan 84 kirkon alkuaikojen jälkeen
muuttuneesta kasteen edellytyksestä seuraavaa:
"Kirkon alkuajoista saakka pienet seurakunnat olivat joutuneet kohtaamaan suuria vaikeuksia ja vahvistamaan
itse omaa uskoaan, kun taas germaanikansojen käännyttäjä oli organisoitu ja teologisesti vahva kirkko.
Käännynnäisille kaste ei enää merkinnyt - kuten aikaisemmin - tietoista kristinuskon tunnustamista.
Se oli vain ulkoinen merkki kirkkoon kuulumisesta.
Vanhan kirkon aikaan kääntyminen oli ollut kasteen edellytys, mutta nyt järjestys oli päinvastainen;
kasteeseen liittyvä uskonnonopetus (katekumenaatti) seurasi kasteen jälkeen, jos silloinkaan.
Täydellisinä ja tietoisina kristittyinä pidettiin munkkeja ja nunnia jotka luostareissaan omistautuivat
kokonaan uskonsa toteuttamiselle (-> 529/s. 82)."
Didakhe eli 12:sta apostolin oppi on aikasemmalta ajalta kuin mitä kirjoitit:
""Katekumenaatti oli vielä 300-luvulla tärkeä, koska kaste toimitettiin pääasiassa aikuiskasteena. ... Sitä mukaa kun Rooman väestöstä tuli kristittyjä, lapsikaste yleistyi. Siten katekumenaatti lakkasi, joskin sen menot liitettiin lapsikasteeseen. ... ... ettei varsinaista upotuskastetta (immersio) enää noudatettu. Nyt kastettavan pää ainoastaan valeltiin vedellä, tai kaadettiin hänen päähänsä vettä (aspersio)."
Sehän on 2 vuotta aikaisemmin ja jo siinä kehotetaan valelmaan vettä kastettavan päähän!
Tanskalaiset eivät osaa lukea!
Luotettavammat lähteen???
Ei vaan niitä ole näkynyt missään.
on luotettavampi kastetta koskeva tietolähde kuin jonku tanskalaisen 1900-vuotta myöhemmin kirjoittamat tutkielmat!
lu siitä kaikista luotettavimmasta eli Raamatusta, josta vauvankastetta et voi löytää muuten, kuin vääntämällä sitä kirkonoppeihin.
Missään ei kerrota Raamatussa, että alkuseurakunnan aikana lapsia olisi viety jä jätetty apostolien siunauksen varaan eli ihmissiunauksen varaan kristillisen pyhän kasteen korvikkeena. Lahkojen käytäntöä ei löydy ollenkaan alkuseurakunnasta. Kastaminen tapahtui perheittäin.
Pelkkä ihmisen siunaushan ei tietenkään voi koskaan korvata kristillistä kastetta seurakunnan eli Kristuksen ruumiin yhteyteen, johon kristityt lapset on kasteessa liitetty (1.Kor.12:13).
vaivaudu lukemaan antamaani linkkiä?
Kummaa porukkaa, kun totuus ei kelpaa!
Kyllä minun Raamatussani kastaminen tapahtui heti perhekunnittain. Lapsia ei laitettu eri linjalle ihmisen siunauksen varaan.Ap. t. 16:33
"Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti."
Viattomuus ei pelastanut lapsia Nooankaan päivinä, sillä lihasta syntyy liha eli lapsi. On synnyttävä vedestä ja Hengestä kasteessa.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]
kuitenkin ensin lukisit antamani linkin KOKONAAN, niin sieltä löydät kaipaamasi Raamatun paikatkin, jos vain haluat.
Olisit ensimmäinen ihminen, jos löytäisit sellaisen kohdan Raamatusta, jossa lapset jätettiin alkuseurakunnissa pelkän ihmisen siunauksen varaan kristillisen kasteen korvikkeena, koska sellainen käytäntö tuli vasta anabaptistien mukana 1500-luvulla, lähinnä vanhempien rauhoittelemiseksi, koska lapsi jätetään maailmaan ilman Kristuksen Henkeä. Kristityt on kastettu Kristuksen ruumiiseen eli seurakuntaan.(1.Kor.12:13).
tietosi ei pidä paikkaansa.
Vielä kerran PYYDÄN, lue antamani linkki KOKONAAN, niin sieltä löydät totuuden Raamatun mukaiseen kasteeseen ja sieltä, siis Raamatusta, ei löydy lapsen kastamista, ei mistään sieltä.
Vänkäät tuota samaa asiaa, etkä vaivaudu lukemaan edes Raamattua, vaan toistat mekaanisesti tuota samaa soopaa.
Jo alkuseurakunnan ehtoolliskäytäntö sulkee sylivauvat pois ehtoolliselta, koska edellytys siihen osallistumiseen oli, että on tutkittava itseänsä ennen osallistumista.
Mitenhän se sylivauva tutki itseänsä ja tuomitsee
itsensä???? Ymmärrys hoi.
Miksi ei Jeesuksen antama esimerkki lasten siunaamisesta riitä sinulle.
Miksi Jesus EI KASTANUT LAPSIA, vaan siunasi heitä eikä käskenyt edes opetuslasten kastaa vauvoja,
vaikka nämä kastoivatkin aikuisia uskoon tulleita???
Vanhemmat veivät estelyistä huolimatta lapsiaan saamaan Jeesuksen parantavaa, pelastavaaa ja siunaavaa "kosketusta", sillä he tiesivät lastensa aseman Jumalan edessä, jos mitään ei tehtäisi: "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt jo äitini kohtuun." (Ps.51:7) Sillä Jeesuksella oli valta antaa syntejä anteeksi, keitä Hän kohtasikin maan päällä eläissään (syntinen nainen, lapset, ristinryöväri).
Kristillinen kaste tuli paljon myöhemmin. Kristus valmisti kristillisen kasteen Getsemanessa ja Golgatalla Mark. 10:39
"Voimme", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät.
Katso.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000015817818#22000000015817818
*
JOHANNEKSEN KASTEELLA VAPAHTAJAN NIMEEN! -- On Kristillinen uskonmukainen upotuskaste!!!
Katso:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000015168760#22000000015168760
Etkö ymmärrä - Apt 16:33 asiayhteyttä?
Aloita lukemaan jo jakeesta (32) lähtien jakeeseen (34) asti!
Vanginvartijan perheelle - "ensin julistettiin evankeliumia Jeesuksesta" jae -(32)! Tämän tapahtuman jälkeen heidät kastettiin jae -(33)! Sitten jakeessa -(34) vartija riemulla toteaa, että hän ja hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi! Ymmärrätkö tuon asian järjestyksen?
Eihän uskominen kasteesta tullut, vaan tuon julistetun evankeliumin sanoman välityksellä hyvä ystävä!
Kaste on seurausta uskoontulemisesta!
>>Kirjoitat-
>>Viattomuus ei pelastanut lapsia Nooankaan päivinä,
>>Joh. 11:25 "Jeesus sanoi hänelle:
"Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut"!
>>"Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta"!
Eepu laittoi linkkejä sivuille jotka on poistettu...
.. tämä linkkien poisto on moponen sinun OMAVALTAISTA SIELUNVIHOLLISEN kanssa tekemää Jumalan vastaista työtä!!!
-- Sillä, kun ihmiset kysyvät SAMOJA asioita, niin silloin on ko. linkki paras väline ko. asiaan selvittämiseen,...
Tietenkään sinä et siedä sitä, ja nyt keksit vain OMAVALTAISEN-TEKOSYYN saada poistattaa näin kirjoituksia. --
Vielä kerran; -- Linkit eivät riko sääntöjä!!! ... se on vain sinun saivarteluasi, koska et siedä totuudesta kirjoitettavan etkä puhuttavan!!!
*
”Sentähden Jumalan viisaus sanookin: 'Minä lähetän heille profeettoja ja apostoleja, ja muutamat niistä he tappavat ja toisia vainoavat"!
Matteksen 28:19 on ilmeinen Väärennös, sillä, olettaa sopii, että Matteuksen 28:19 kohdalla on tullut joko tulkinta-, käännös-, tai jokin muu virhe, ----- koska se on jäänyt yksin?!! ---
*
Ajatellaanpas tilannetta myös siten, ettei meillä olisikaan tuota kyseistä Matteuksen 28. luvun ja 19:ta jakeen tekstiä (mikä selkeyttää tätä asiaa huomattavasti), millaiset "kaste-kaavasanat", meillä silloin olisi käytössä?? ---Eikö totta, että silloin kastaminen tapahtuisi vain ja ainoastaan; --- JAH SHUAN MESSIAAN nimeen! -- Aamen! --- JAH SHUAN Nimeen sisältyy JUMALAN OMA NIMI!!! ---
Vaikka me lukisimme Raamatun kannesta kanteen, ei meille muuta Lunastajan nimeä ole annettu! (ks. Apt. 4:12)
*
Toiseksi:
Miksi kaikki muut apostolit olisivat kirjoittaneet tämän asian toisin, jos Matteuksen ko. kirjoitus oli Vapahtajan antama sana? Ei kai muut apostolit ole väärässä, kun he ovat toisin kirjoittaneet, eikö apostolien enemmistön kanta tässä asiassa olisikaan pätevä ja oikea??
---Sillä, Huom! Sanotaanhan, että Raamattu itse selittää itseään ja että jokin asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan nojalla, jotta se olisi pätevä!--- Olisikohan Matteuksen 28:19 kohdalla tullut siis; tulkinta-, käännös-, vai jokin muu virhe, koska se on jäänyt yksin?!!
Eepuseni, nyt haukut väärää puuta. Minulla ei vielä ole asiattomien kirjoituksten poisto-oikeutta.
Pitäisikö sitä harkita hakea tälle palstalle seriffiksi? Olisko kannatusta?
Kova olet valittamaan ja itkemään kaikesta muusta paitsi luterilaisten kirjoituksista!
.... taisit jo lapsenakin harrastaa; niin kotona kuin koulussasikin "KANTELUA" ... tuollaiset juoruavat toisten asioihin puuttuvat panettelevat totuudesta vähät välittävät nöyrtymättömät ihmistyypit ovat Jumalan silmissä kauhistus!
Eepu: "Matteksen 28:19 on ilmeinen Väärennös"
Oletko sitä mieltä että Raamattu on sinulle Väärennös?
"Vielä kerran PYYDÄN, lue antamani linkki KOKONAAN, niin sieltä löydät totuuden Raamatun mukaiseen kasteeseen"
Sehän on vain mielipide kirjoitus.
perusteellinen tutkimus Raamatun ilmoittamasta kasteesta, pitäisi se sinunkin ymmärtää jos sen lukenut olet.
Kun et mitään usko, niin laitan sinulle PERUSTEELLISEN selvityksen kyseisestä Raamatun paikasta, muista lukea kokonaan:
----------------------------------------------------
MATTEUKSEN EVANKELIUMIN LÄHETYSKÄSKY
Mat. 28:18-19: kuuluu kreikankielisestä alkutekstistä tehtynä sanatarkkana käännöksenä seuraavasti:
"Ja luo tultuaan Jeesus puhui heille, sanoen: `` Minulle annettiin kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Mentyänne siis opetuslapseuttakaa kaikkia kansoja, kastavina heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, opettavina heitä pitämään kaikki jotka minä määräsin teille: Ja katso! Minä olen teidän kanssanne kaikkina päivinä maailmanajan täyttymykseen asti."
Edellä kirjoitetun käännöksen alkukielisessä versiossa esiintyy "matheeteuoo"-verbin aoristin imperatiivin muoto: "matheeteusate". Tämä verbi merkitsee oppilaaksi (tai opetuslapseksi) tekemistä eli opetuslapseuttamista. Verbin kohteena ovat kaikki kansat: "panta ta ethnee". Kuitenkaan ei `kaikkia kansoja´ tarkoiteta kansakuntina tekemisen kohteiksi, vaan tarkoitetaan kaikkien kansojen yksilöitä. Tämä ilmenee tekstissä siitä, että vaikka "kansat" (ta ethnee) on monikon neutrimuoto, tähän viittaava pronomini "heitä" esiintyy silti monikon akkusatiivin maskuliinimuodossa: "autuus", eikä neutrimuodossa: "auta".
Verbit "kastavina" (baptidzontes) ja "opettavina" (didaskontes) ovat kumpikin preesensin partisiippimuodossa. Preesensin partisiippi merkitsee yleensä pääverbin kanssa samanaikaista toimintaa, joten tässä siis merkitys on, että kansojen yksilöistä tehdään oppilaita kastamalla ja opettamalla.
Teksti on kuitenkin ongelmallinen, koska kreikankielinen alkuteksti ei ole sisältänyt alkuperäisessä kirjoitusmuodossaan ollenkaan välimerkkejä. Ei ole selvää, missä suhteessa "kastavina"- ja "opettavina"- partisiipit ovat keskenään, kun sanojen "Hengen" (pneumatos) ja "opettavina" (didaskontes) väliltä puuttuu lisäksi "kai"- eli "ja"- sana.
Eräissä arvostetuissa käsikirjoituksissa (esim. Codex Vaticanus) esiintyy preesensin partisiipin "baptidzontes" sijalla aoristin partisiippi: "baptisantes". Tämän mukaan partisiippien keskinäinen suhde selvenee, kun merkitys muuttuu: "Kastettuanne heidät...opettakaa..."
Kreikkalainen raamattuoppinut Johannes Kolitsara on julkaissut Kreikassa Uuden testamentin parafraasin eli selittävän mukaelman. Tässä parafraasissa pyritään mahdollisimman tarkoin tuomaan ilmi alkutekstin merkitys, sellaisena kuin kirkkoisät ovat tekstit ymmärtäneet. Kolitsaran teksti Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyyn on seuraava:
"Siis, menkää nyt ja opettakaa totuutta kaikille kansoille. Ja heidät, jotka tulevat uskoviksi ja tulevat oppilaiksenne, kastakaa heidät nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Opettakaa heitä pitämään kaikki käskyt, jotka minä teille olen antanut. ..."
Kolitsaran mukaan on siis oikein tulkita Matteuksen alkutekstin merkitys siten, että oppilaaksi tekeminen aloitetaan opettamalla, ja vasta sen jälkeen kastetaan nämä uskoviksi tulleet ja täten apostolien oppilaiksi suostuvat, jonka jälkeen taas jatketaan opetusta. Evankeliumin julistaminen on opettamista, ja ihmisten oppilaiksi tekeminen aloitetaan, julistamalla heille evankeliumia. Näin myös Apt.14:21 kertoo tapahtuneen: "Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa, ja tehtyään monia oppilaiksi..." Tässä on ilmeistä, että oppilaiksi tekemiseen kuului evankeliumin vastaanottaneiden kastaminen, vaikka sitä ei tekstissä sanota.
Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn mukaan Jeesus olisi siis käskenyt kastaa oppilaiksi suostuvat "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Onkin selvää, että itse kastaminen on kyllä kuulunut alusta asti oppilaaksi tekemisen yhteyteen, mutta samaa selvyyttä ei ilmene siinä, mihin nimeen alkuaan kastettiin.
Nestlen kreikankielisen Ut:n tekstilaitoksen vuoden -63 painoksen alaviitteessä on viittaus osaan kirkkoisä Eusebiuksen tekstitraditiota. Alaviitteen merkkien mukaan Eusebiuksen tuntemassa Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyssä on esiintynyt (jae 19) sanat: "en too onomati muu" merkiten: "minun nimessäni". Nämä sanat ovat siis Eusebiuksen tekstitradition mukaisessa Matteuksen tämän kohdan alkuperäisessä versiossa esiintyneet eräiden nykyisten sanojen sijalla. Nämä nykyiset sanat joiden tilalla on siis Eusebiuksen mukaan alkuaan esiintynyt edellä mainittuja muita sanoja, ovat: "baptidzontes autuus eis to onoma tuu Patros kai tuu Hyiuu kai tuu Hagiuu Pneumatos" merkiten:" kastamalla heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen".
Sanallinen käsky kastaa on täten puuttunut kokonaan Eusebiuksen tuntemasta Matteuksen evankeliumin alkuperäisen lähetyskäskyn tekstistä. Kastekäskyn sijalla on alkuaan ollut vain käsky tehdä oppilaita "minun nimessäni" eli Jeesuksen nimessä.
Matteuksen evankeliumin selitysteoksessaan (SUTS.) Esko Haapa esittää tämän jakeen Eusebiuksen tuntemassa kreikankielen muodossa. Tämä teksti (käännökseni kanssa varustettuna) kuuluu:
"poreuthentes matheeteusate ta panta ethnee en too onomati muu
"Mentyänne tehkää oppilaiksi kaikkia kansoja minun nimessäni
didaskontes autuus teerein panta hosa eneteilameen hyymiin."
opettavina heitä pitämään kaikki jotka minä määräsin teille."
Tällaisena teksti onkin ongelmaton:. Opetuslapseuttaminen tapahtuu, opettamalla Jeesuksen nimessä pitämään Jeesuksen määräykset. Epäselväksi jää ainoastaan, kuuluuko pilkku sanojen "kansoja, minun" vaiko "nimessäni, opettavina" sanojen väliin.
Alaviitteessä Esko Haapa vielä selittää:
"Eusebiuksen esinikealainen teksti on rytmillisesti eheä kokonaisuus, jonka kahdesta säkeestä edellinen antaa käskyn ja jälkimmäinen selvittää lähemmin tehtävän sisällön. Yhdistävänä iskusanana on `kaikki` (panta). Sanojen "en too onomati muu" paikalle pantu kastekäsky särkee tasapainoisen kokonaisuuden. ... Eräät tutkijat (E. Conybeare, J. Wellhausen, E. Lohmeyer) ovat esittäneet, että puheenaolevassa yhteydessä Eusebiuksen kastekäskytön lukutapa olisi alkuperäinen."
Kun Esko Haapa siis selittää: `Sanojen "en too onomati muu" paikalle pantu kastekäsky särkee tasapainoisen kokonaisuuden´, hän siis tosiasiassa selvästi ilmaisee sen tosiasian, että tämän raamatunkohdan alkuperäiset sanat on tekstistä poistettu, ja tilalle asetettu toisia sanoja, jotka sitten särkevät kohdan tasapainoisen kieliopillisen kokonaisuuden.
Aimo T. Nikolainen selittää "Avaa Uusi testamenttisi"-sarjan ensimmäisessä niteessä tätä Matteuksen kohtaa seuraavasti: "Sen perusteella, että kirkkoisä Eusebius Mt:a ennen Nikean kirkolliskokousta lainatessaan tuntee sellaisen lähetyskäskyn, josta puuttuu kaste kolmiyhteisen Jumalan nimeen, on epäilty kasteen alkuperäistä kuulumista Mt:n tekstiin. Tämä on kuitenkin virhetulkinta, koska tämä lyhyempikin teksti: `tehkää heidät minun nimessäni opetuslapsiksi` tarkoittaa kastetta niin kuin vastaava kohta Lk 24:47."
Nikolainen on ilmeisen oikeassa siinä, että tämä lyhyempikin kaava edellyttää kyllä kastamista. Sen sijaan hän sivuuttaa hiljaisuudella sen tosiasian, että tämä lyhyempi kaava edellyttää kasteen tapahtuvan Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen. Jatkossa Nikolainen tosin kyllä tunnustaa, että: "...kaste Jeesuksen nimeen on ollut kastetoimituksen vanhempi muoto", mutta hän pitää silti selviönä, että tämä "täyteläisempi kaava" on Matteuksen evankeliumissa alkuperäinen:
"Merkittävä yksityiskohta on, että Mt:n mukaan, Matteuksen kirkon liturgian mukaisesti, on kastettava Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kaste Jeesuksen nimeen on ollut kastetoimituksen vanhempi muoto, niin kuin Apostolien teoista näemme. Mutta samalla kun kristillinen kokemus ja ajattelu joutuivat painottamaan Jumalan työtä Jeesuksen. Poikansa, ja Pyhän Hengen kautta, syntyi myös tämä täyteläisempi kastekaava."
Nikolainen siis tarkoittaa, että tästä raamatunkohdasta nykyisinkin löytyvä teksti on "täyteläisempi kastekaava", jonka Matteus Nikolaisen uskon mukaan on itse evankeliumiinsa kirjoittanut.. Silti Nikolainen kuitenkin tunnustaa, että tämä ”täyteläisempi kastekaava” on syntynyt kristillisestä kokemuksesta ja ajattelusta, ei sen sijaan lähetyskäskyn antamisen yhteydessä lausutusta Herramme sanallisesta ilmaisusta.
Samaa mieltä oli jo 9.9. 1932 edesmennyt professori Antti J. Pietilä, joka kuolinpäiväänsä edeltävänä päivänä sai Kristillisen dogmatiikkansa kolmannenkin osan valmiiksi. On merkittävää, että hän näki ja kirjoitti jo silloin rohkeasti näkemyksensä tästä Matt. 28:19 nykyisestä tekstimuodosta. Hänen dogmatiikkansa toisesta osasta (sivu 148) voimme lukea:
"Kastekäsky Matt.28:19: `Menkää siis ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni, kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen`, tekee muotonsa puolesta kieltämättä liturgisen kaavan vaikutuksen, ja Apostolien tekojen uudistuva maininta, että alkuseurakunnassa kasteet toimitettiin Jeesuksen nimeen eikä kuten siinä määrätään (Ap.t.2, 38; 8, 16; 10, 48; 19, 5) tekee todennäköiseksi, että sanamuoto on suhteellisen myöhäissyntyinen, mutta mikään ei estä tunnustamasta sitä asiallisesti historialliseksi ja Uuden Testamentin henkipiiriin kuuluvaksi. Se on täsmälliseen kaavaan kiteytynyt Jeesuksen tarkoitusten ja katsomusten ilmaus, joka kokoaa yhteen kristillisen ilmoituksen hedelmän niin hyvin elämänlahjan kuin opinkin puolesta. Opetuslapset ovat epäilemättä olleet ylösnousseen Herran kanssa Öljymäellä ja saaneet unohtumattoman kokemuksen, Herran sanan, joka painui heidän tajuntaansa kastekäskynä, mutta samoin kuin Johanneksen esittämät Jeesuksen jäähyväispuheet kantavat muotonsa puolesta mietiskelevän ja Herransa muistoa rakastavan Johanneksen tyylin leimaa, niin on kastekäskynkin nykyinen sanamuoto syntynyt kristillisen pelastuksen myöhemmän kokonaisnäkemyksen vaikutuksesta."
Pietilä siis tosiasiassa edellä selvästi tunnustaa, ettei Jeesus suinkaan ole lausunut näitä nykyisen tekstin sanoja, vaan kastekäskyn nykyinen sanamuoto on syntynyt kristillisen pelastuksen myöhemmän kokonaisnäkemyksen vaikutuksesta.
Pietilän dogmatiikan kolmannessa osassa (sivu 323) on toinen samaa Matteuksen evankeliumin tekstikohtaa käsittelevä kappale:
"Kasteen dogmaattinen perusta. Olemme jo aikaisemmin ilmaisseet ajatuksemme n.s. kastekäskystä Matt.28, 18-20: `Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni, kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettamalla heitä pitämään kaikki, minkä olen käskenyt teille. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.` Se ei voi mitenkään olla suoranainen Herran-sana, vaikka siinä mainittu tapaus on epäilemättä historiallinen ja vaikka seurakunta, joka muodosti liturgiset kaavansa, on saanut tähänkin juhlalliseen sanelmaan aiheensa Herran sanasta ja käytännöstä. ..."
Tässä Pietilä tunnustaa, ettei nykyinen kastekäsky `voi mitenkään olla suoranainen Herran-sana´, vaan sen sijaan `seurakunta on muodostanut liturgisen kaavansa´ , ja lykännyt sen Herramme suuhun, muka hänen lausumakseen.
´Pietilän edellä lainattujen kohtien teksti on sanonnaltaan erittäin varovaista ja jopa nykyistä Matteuksen tekstimuotoa puolustelevaa. Tosiasiassa tekstistä käy kuitenkin selvästi ilmi, ettei Pietiläkään pitänyt tätä kolminaisuuskaavan mukaista kastekäskyä Jeesuksen suusta lähteneenä.
Jos näet näin on, etteivät sanat ole ylösnousseen Jeesuksen suusta lähteneet, tällöin olisi ollut Pietilänkään turha enää tekstin kanssa vetkutella. Jos sanat näet eivät ole aitoja Herramme aitoja sanoja, ne ovat silloin ilman muuta hänen suuhunsa ympätty väärennös. Kolmatta vaihtoehtoa ei ole.
Myös nykyajan omankin maamme eturivin teologit ovat aivan samalla kannalla Matteuksen lähetyskäskyn kastekäskyn aitoudesta.. Esimerkiksi professori Lars Aejmelaeus on vuonna 2000 ilmestyneessä kirjassaan ”Kristinuskon synty” ottanut kantaa myös kyseiseen Matteuksen nykytekstin aitouteen.. Kirjansa sivuilla 222 -223 hän kirjoittaa muun muassa:
”Kertomuksiin Ylösnousseen ilmestyksistä ja hänen niissä antamista ohjeista liittyy runsaasti legendanomaista aineistoa ja eri evankeliumeissa vastaava opetuslapsille annettu käsky vaihtelee sisältönsä puolesta merkittävästi (vrt. Luuk. 24:46-49; Joh. 20:21-23). Myöskään Matteuksen kastekäsky ei sellaisenaan heijasta todellista `historiallista´ tapahtumaa ja siihen liittyvää tarkkaa käskyä. On esimerkiksi varsin mahdollista, että evankelista itse on vastuussa kastekäskyn sanamuodon viimeistelystä, kuten kolminaisuuskaavan käytöstä tässä yhteydessä. Sen Matteus on mahdollisesti ottanut oman Syyriaan sijoittuvan kirkkonsa kastekäytännöstä. Kaava esiintyy nimittäin Syyriaan sijoittuvassa Apostolisten isien kirjoituksiin sijoittuvassa ja mahdollisesti myös ennen kuin Matt. kirjoitetussa Apostolien opetuksessa (Didakhe). …”
Selvää onkin, että kun vain kymmenen päivää ehti (Luukkaan tekstien mukaan) kulua lähetyskäskyn antamispäivän ja helluntain välissä, ja Pietari ei silti helluntaipäivänä tiennyt Matteuksen evankeliumin nykyisen tekstin mukaisesta kastekäskystä mitään, tämä käsky ei tällaisenaan voi olla Herran suusta lähtenyt. Eihän Pietari voinut kymmenessä päivässä unohtaa Herramme selvää käskyä. Hän sen sijaan käski kääntyneiden kastattaa itsensä "Jeesuksen Kristuksen nimeen" (Apt.2:38).
Mitä tulee Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastamiseen, on merkille pantavaa, ettei missään muuallakaan Uuden testamentin kirjoituksissa esiinny viittaustakaan tämän kaavan mukaiseen kastekäytäntöön.
Eduard Schweizer:in Matteuksen evankeliumin selitysteoksessa kerrotaan (sivu 355):
"Ennen Nikean konsiilia (325 jKr.) kirkkoisä Eusebios siteeraa useasti (21 kertaa) tätä Matteuksen kohtaa lyhennetyssä muodossa: `Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni minun nimessäni opettaen heitä - -.` Epäselväksi vain jää, kuuluuko `minun nimessäni` yhteen edeltävän vai jäljessä olevan sanan kanssa."
Ainakin yhden näistä kohdista löydämme Eusebiuksen kirkkohistoriasta (III: 5: 2), ja se kuuluu:
"Muiden apostolien henkeä vastaan oli vehkeilty monella tavalla, ja heidät oli karkotettu Juudeasta. Nämä olivat silloin tehneet matkoja kaikkien kansojen luo, saarnatakseen ja opettaakseen Kristuksen avulla, joka oli sanonut heille: `Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni minun nimeeni.`"
Tämä Eusebiuksen tekstissä esiintyvä Jeesuksen lähetyskäsky ei siis ilmeisestikään ole epätarkkuudesta johtuva toisinto, vaan ilmeinen viittaus aitoon lähetyskäskyyn joka on alkuaan ollut luettavissa Matteuksenkin evankeliumissa.
Sekin tieto on myös merkittävä, joka löytyy Eduard Schweizer:in Matteuksen evankeliumin selitysteoksesta:
"Justinos puolestaan perustelee kastetta kolminaisuuden nimeen Jesajan kirjalla sekä apostolisella traditiolla, lainaamatta kertaakaan tätä Matteuksen kohtaa."
Tämä todistaa, että Justinuskin saattoi tuntea tämän Matteuksen evankeliumin kohdan Eusebiuksen tekstin mukaisessa alkuperäisessä muodossaan.
Kun missään nykyaikaan säilyneistä kreikankielisistä alkukielen käsikirjoituksista ei Eusebiuksen tekstimuotoa kuitenkaan löydy, on tästä syystä yritetty väittää, että kolmikaava on Matteuksen evankeliumissa alkuperäinen, siis Matteuksen kirjoittama, joskaan ei Jeesuksen lausuma. Tätä mieltä on Schweizer, joka mainitussa selitysteoksessaan jatkaa:
"Tuskin kuitenkaan on epäilystä siitä, että Matteus on kirjoittanut näin; Kolmiyhteinen nimi mainitaan kaikissa käsikirjoituksissa. Jo ensimmäisen vuosisadan lopulla Matteuksen evankeliumista tai hänen traditiostaan voimakkaita vaikutteita saanut Didakhe (Did.7:1,3) todistaa samanlaisesta kastekäytännöstä, vaikka rinnalla esiintyy myös vanhempi tapa Did.9:5).
Jäljempänä olevassa ekskurssissa mainitut kohdat osoittavat, kuinka helposti tapahtui laajennus Jeesuksen nimestä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matteus siis todistaa oman (Syyrialaisen?) seurakuntansa kastekäytännöstä, eivätkä muut seurakunnat, esimerkiksi Palestiinassa tai Vähässä - Aasiassa, välttämättä menetelleet samoin."
Eusebioksen lukutavasta Schweizer samassa yhteydessä kirjoittaa:
"On hyvin epävarmaa, tunsiko Eusebios vielä suullisesta traditiosta jakeen 28:19 esiasteen. Matteuksen kohdan lyhennetty lainaus on yhtälailla mahdollinen, ..."
Schweizerin näkemyksistä huolimatta on paremminkin melkoisen varmaa, että Eusebios todellakin on tuntenut Matteuksen nykyistä tekstiä edeltäneen esiasteen, mutta sen sijaan hän ei ole tuntenut tekstin nykymuotoa. Eihän hän ole 21 kertaa voinut lainata kohtaa joka kerran lyhennettynä, lainaamatta kertaakaan sitä täydessä pituudessaan.
Voimme siis pitää melkoisen varmana, että Matteuksen lähetyskäsky on alkuaan ollut Eusebiuksen viljelemän esinikealaisen tekstin muodossa.
Mutta siinäkin tapauksessa, että nykyinen teksti olisi Matteuksen kynästä lähtenyt aito ilmaus, se on silti väärennös, kun se on asetettu Jeesuksen suuhun.
On joka tapauksessa ilmiselvää, että kasteen toimittamisen käytäntö on jossakin vaiheessa muuttunut. Milloin ja missä tämä tapahtui, siihen antoi viitteen jo edellä Schweizer, mutta myös Esko Haapa antaa samansuuntaisen viitteen (aikaisemmin mainitussa selitysteoksessaan), kirjoittaen:
"Ei ole sen vuoksi ihme, että kasteen toimittaminen Jeesuksen nimeen ... saattoi vaihtua kasteeksi Pyhän Kolminaisuuden nimeen. Niin sanotaan tapahtuneen ensin Syyriassa, mihin myös Mt:n ja Didakhen yhtäpitävyys asiassa viittaa. (Did.7:1)."
Haapa viittaa myös Matteuksen ja Didakhen yhtäpitävyyteen: Tämä "yhtäpitävä" Didakhen kohta kuuluu:
"Peri de tuu baptismatos huutoo baptisate: tauta panta proeipontes,
"Mitä kasteeseen tulee, näin te kastakaa: Tämän kaiken edellä sanottuanne,
baptisate eis to onoma tuu patros kai tuu hyiuu kai tuu hagiuu
kastakaa nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän
peumatos en hydati dzoonti."
Hengen vedessä elävässä." (s.o. juoksevassa).
Kun Didakhe ajoitetaan syntyneeksi noin vuoden 100 tienoilla, on kastekaavan muutos todennäköisesti tapahtunut apostolisen ajan ja tämän vuosiluvun väliajalla. Sekin on mahdollista, että kolmikaavan mukainen lähetyskäsky on alkuaan esiintynyt vain Didakheessa, josta se myöhemmin, kaavan käytäntöön vakiinnuttua, on kopioitu myös Matteuksen evankeliumiin, tekstistä poistetun alkuperäisen muodon tilalle.
Matteuksen lähetyskäskyn nykyisen tekstin aitoutta vastaan on myös esitetty seuraavaa:
"Jeesus ei koskaan sanonut: `Käyttäkää näitä nimiä.`Niin ei ole tehty ainoassakaan Raamatussa kerrotuista kastetilaisuuksista. Ne hyväksyttiin Nikean kirkolliskokouksessa. He ottivat nimen sijasta arvonimet.`" (Ote William Branhamin saarnasta, kirjasta: "Mihin Suomi uskoo?", Harri Heino).
Tämän kanssa pitää yhtä se havainto, että Eusebiuksen ennen Nikean kokousta 21 kertaa lainaamaa tekstimuotoa jopa nimitetään "esinikealaiseksi" tekstimuodoksi.
Kuitenkin, kuten jo edellä totesin, kastekaava Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen oli todennäköisesti käytössä jo paljon ennen Nikean kirkolliskokousta. Kaavan käyttöönoton on siis täytynyt tapahtua apostolisen ajan jälkeen, mutta ennen vuosisadan vaihdetta, jos Didakheen ajoitus noin vuodelle 100 jKr. pitää paikkansa. Kun Matteuksen evankeliumi ajoitetaan syntyneeksi 80-luvulla, ja Johanneksen evankeliumi 90-luvulla, on niillä eroa vain noin 10 vuotta. Koska Johanneksen evankeliumissa kolmikaavan mukainen ajattelu on jo korostetun selvästi näkyvissä, juuri tämä on saattanut antaa kimmokkeen Matteuksen tekstin muuttamiseen.
On myös huomion arvoista, mitä Eduard Lohse kirjoittaa kirjassaan "Uuden testamentin sanoma" Matteuksen evankeliumin nykyiseen muotoon kirjoittamisen motiivista:
"Kun tässä yhteydessä on puhe kastamisesta Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ei tätä kolmikaavaa pidä ymmärtää vasta myöhemmin kehitellyn kolminaisuusopin mukaisesti. Sen sijaan on lyhyttä ilmaisua `Kristuksen (tai: Pojan) nimeen` laajennettu siten, että toisaalta hellenististä ympäristöä silmällä pitäen todetaan Kyyrios - tunnustuksen sisällyttävän itseensä uskon yhteen Jumalaan, Isään, toisaalta taas viitataan hengen maininnalla siihen, että formelilla on kasteen myötä paikkansa seurakunnan elämässä."
Schweizer kirjoittaa Matteuksen selitysteoksensa ekskurssikohdassa (sivu 356), johon jo aikaisempi lainauskohta viittasi:
"Isä, poika ja Pyhä Henki ovat tässä rinnakkain. Tällaista käyttöä ennakoivat jo kohdat 1 Kor 12:4-6; 2 Kor 13:13, ja se muistuttaa myös jakeita Jh 14:16-17; 1 Jh 5:5-6; 1 Piet 1:2 ja Ilm 1:4-5, jossa seitsemän henkeä ovat seitsemälle seurakunnalle lähetetty Jumalan Henki; jne. Lähelle tulee myös kertomus Jeesuksen kasteesta, jossa Jumala lähettää pojalleen Pyhän Hengen. Matteus menee kuitenkin vielä pitemmälle liittäessään kaikki kolme yhdeksi nimeksi, johon kaste tapahtuu. Tähän ei tietenkään liity mitään kehittynyttä kolminaisuusoppia. ... Kolmiosaisen formelin takana on ajatus, että sekä Pojassa että Hengessä Jumala itse on läsnä ilman rajoituksia. ..."
Vaikka tätä kaavaa ei alkuaan tarkoitettukaan ymmärrettäväksi myöhemmin kehitellyn kolminaisuusopin mukaisesti, sen sisältö tulkittiin jo varhain tavalla, minkä Jukka Thurén tuo esiin kirjassaan "Israelin usko." Kirjassa hän lainaa G. Haufen analyysia kasteen liittymisestä Jumalan Hengen vaikutukseen Uudessa testamentissa. Analyysin d.-kohta kuuluu:
"Mt.28:19 kastekäsky on ainoa Ut:n teksti, joka puhuu kastamisesta Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. On huomattava, että kolmesta genetiivistä huolimatta `nimi` on yksikössä: kaava edellyttää kolmen persoonan täydellistä olemuksen ykseyttä. Varhaisemmat tekstit puhuvat vain kasteesta (Herran) Jeesuksen nimeen (Apt.8:16, 19:5, vrt. 1 Kor.1:13)."
Jukka Thurénin edellä lainaama G Haufen analyysin d-kohdan sisältö ei pidä paikkaansa siltä osin kun se sanoo:
”Kaava edellyttää kolmen persoonan täydellistä olemuksen ykseyttä.”
Tämä oletus `kolmen persoonan täydellisen olemuksen yhteyden edellyttämisestä´ johtuu siitä, että tekstiä on luettu myöhemmin kehitetyn kolminaisuusopin omaksumisen vaikutuksesta syntyneiden `silmälasien´ läpi.
Edellä mainitsemani todistaa tosiasiassa jo se, että kirkko otti käyttöön näiden Matteuksen nykyisessä tekstissä genetiivimuodossa esiintyvien ` Isän, Pojan ja Pyhän Hengen´ arvonimien sanallisen lausumisen kastetoimituksissa, etsimättä Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle yhteistä `nimeä´, vaikka tekstissä `nimi´ - sana esiintyy yksikössä. Samaa todistaa myös se, että otettiin käyttöön kolme kertaa upottamisen käytäntö, yhden kerran upottamisen sijasta.
Juuri sanat `Isä´, ´Poika´ ja `Pyhä Henki´ on siis ilmiselvästi tulkittu varsinaisiksi nimiksi joita lausuen tulee kastaa, ja joita nimiä on kolme, koskapa kastetoimitus vaatii kunkin nimen lausumisen kohdalla erillistä upottamista, eli yhteensä kolmea upottamista.
Jo ennen Nikean kirkolliskokousta puhuttiinkin "Pyhään Kolminaisuuteen kastamisesta". Esimerkkinä tekstikohta Arlesiin vuonna 314 kokoontuneen paikallisen kirkolliskokouksen kanonista:
"Päätettiin, että jos joku liittyy kirkkoon harhaopista, niin kysyttäköön häneltä uskontunnustus, ja jos tulee varmasti ilmi, että hänet on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, suoritettakoon hänelle vain kätten päälle pano, niin että hän saisi Pyhän Hengen. Kun häneltä kysytään, jos hänen vastauksestaan ei ilmene, että hänet on kastettu Pyhään Kolminaisuuteen, kastettakoon hänet (uudestaan)."
Itse asiassa kirkkoisä Basileios Suuri (eli vuosina 329-379) tuo ilmi sen tosiasian, että käsitys Jumalasta kolminaisuutena jopa syntyi ja kehittyi suurelta osin Matteuksen evankeliumin nykymuodon mukaisen kastekaavan perustukselle. Niin sanottuihin "Pyhien isien kaanoneihin" kuuluvassa Basileios Suuren kaanonissa on seuraava teksti:
"Päivä ei riitä kertoakseni kirkon kirjoittamattomista salaisuuksista. Jätän muut, kysyn vain, mistä kirjoituksesta olemme saaneet uskontunnustuksen, sen että uskomme Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen? Varmaankin kasteen traditiosta, siitä, että hurskaasti olemme velvollisia uskomaan niin kuin meidät kastetaan, esittämään samanlaisen tunnustuksen kuin kasteessa."
Basileioksen väite on tietysti paikkansa pitämätön, sillä apostoliset Uuden testamentin kirjoitukset osoittavat selvästi, etteivät mainitut traditiotavat voi olla heistä lähtöisin, vaan ovat myöhemmin syntyneitä.
Edellä lainatussa kannanotossa Basileios näet puolustaa ristin merkkien tekemistä, itään päin kääntyneenä rukoilemista, eukaristian avuksi huudon sanoja, kasteveden ja voiteluöljyn siunaamista, ynnä muuta samankaltaista. Tämän kaiken hän väittää periytyneen isien välityksellä `apostolien kirjoittamattomasta opetuksesta´.
Näiden `kirjoittamattomien´ opetusten joukkoon kuuluu Basileioksen mukaan myös se `uskontunnustus´ joka sisältää `sen että uskomme Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen?´
Tämä kolminaisuuskaavan sisältämää `uskontunnustusta´ ei siis Basileioksen mukaan ole saatu mistään `kirjoituksesta´ vaan sen sijaan `kasteen traditiosta´.
Kasteen `traditiolla´ Basileios on saattanut viitata ( muun tradition lisäksi) ehkä myös Didakheen tekstiin, ei sensijaan Matteuksen evankeliumin kastekäskyyn. Matteuksen evankeliumi kuului näet varmuudella `kirjoitusten´ joukkoon.
Erikoisesti se havainto on mielenkiintoinen, että kun Basileios väittää uskontunnustuksen Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen pohjautuvan, ei mihinkään ”kirjoitukseen”, vaan "kasteen traditioon" , hän ilmeisesti tarkoitti tällä lausumallaan sitä, että hänkin tunsi Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn sen esinikealaisessa muodossaan, joka kuului:
"Mentyänne kaikkeen maailmaan tehkää oppilaita kaikista kansoista, minun nimessäni opettamalla heitä pitämään kaiken, minkä minä olen käskenyt teidän pitää." tai vaihtoehtoisesti: "Menkää minun nimessäni kaikkeen maailmaan tekemään oppilaita kaikista kansoista, opettaen heitä pitämään kaiken minkä minä olen käskenyt teidän pitää."
Kun Basileioksen elinvuodet on ajoitettu vuosiin 329-379, on hän siis syntynytkin vasta Nikean kirkolliskokouksen jälkeen. Onko hän täten voinut todella tarkoittaa, ettei kastekäytäntö perustu mihinkään kirjoitettuun kohtaan, ei edes Matteuksen evankeliumin nykymuotoiseen kastekäskyyn?
Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyä ei siis ilmeisestikään vielä Basileioksen aikana oltu muutettu nykymuodon mukaiseksi, vaan Matteuksen teksti esiintyi edelleenkin Eusebiuksen viljelemässä esinikealaisessa muodossa.
Koska Didakheen tekstikin oli jo ollut pitkään olemassa, niin ainakin sen sisällöstä Basileios on ilmeisesti ollut tietoinen.
Se on kuitenkin täysin selvää, että Basileios esittää itse kysymyksen:
”Mistä `kirjoituksesta´ olemme saaneet uskontunnustuksen, sen että uskomme Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen? ”
Hän myös itse vastaa:
”Varmaankin `kasteen traditiosta´, siitä, että hurskaasti olemme velvollisia uskomaan niin kuin meidät kastetaan, esittämään samanlaisen tunnustuksen kuin kasteessa.”
Ainakin siitä nämä Basileioksen teksti todistaa, että jos Matteuksen lähetyskäskyn sanat oli jo muutettu nykymuotoonsa, Basileios oli tietoinen, ettei tämä muutettu muoto ollut tämän lähetyskäskyn alkuperäinen muoto. Tästä syystä hän ei vetoa ollenkaan Matteuksen tekstiin.
Mitä tulee siihen Jukka Thurénin jo edellä lainaamaani G Haufen analyysin d-kohdan sisältöön, siitä on sanottava vielä jotakin lisää. Kuten minä itse edellä (G. Haufen analyysiin kantaa ottaessani), joku toinenkin on jossakin kirjoittanut tästäkin olemuksien yhteyden edellyttämisestä eriävän mielipiteen:
"Sanovatko nuo jakeet, että Jumala, Kristus ja Pyhä Henki muodostavat kolmiyhteisen Jumalan, että nuo kolme ovat siis yhtä olemusta, ja voimassa sekä iankaikkisuudessa yhdenvertaiset? Eivät suinkaan. Eivät sen enempää kuin kolmen henkilön, esimerkiksi Tomin, Pekan ja Harrin nimien peräkkäin luetteleminen merkitsisi sitä, että nuo kolme ovat yksi."
Ajan kuluessa tämä Matteuksen evankeliumin nykymuodon mukainen lähetyskäsky ja sen perustukselle kehittynyt Pyhä Kolminaisuus-ajattelu sai valtakirkon piirissä yhä korostetumman ja tärkeämmän sijan. Kaiken aikaa oli kuitenkin olemassa henkilöitä ja ryhmiä (jopa valtakirkon sisällä), jotka eivät olleet alttiita taipumaan ja mukautumaan, vaan heitä oli siihen pyrittävä pakottamaan. Tämä käy ilmi Ortodoksisen kirkon kanonien niin sanotuista "Apostolisista kanoneista", joiden sisällöstä suurin osa on identtinen Antiokiassa v. 341 ja Laodikeassa v.343-381 pidettyjen synodien kanoneille. Apostolisten kanonien n:o 49 kuuluu:
"Jollei joku piispa tai presbyteeri kasta Herran määräyksen mukaisesti Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen (nimeen), vaan kolmen Aluttoman tai kolmen Pojan tai kolmen Puolustajan (nimeen), erotettakoon hänet virastaan."
Kirkolla näyttää olleen erikoinen murhe niistä seurakuntien paimenista ja vanhimmista, jotka eivät toiminnassaan noudattaneet tai eivät olleet ottaneet käyttöön kolmikaavaa. Tämän kaanonin selityksessä kirjoitetaan:
"Jeesus Kristus, lähettäessään opetuslapsensa saarnaamaan, käski heitä kastamaan kaikki kansat Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (Matt.28:19). Näin kastoivat apostolit, ja niin oli kastettava kaikkien jotka tahtoivat, että kasteen piti olla oikean ja vastata evankeliumin oppia. Kaste, jota ei toimitettu näillä sanoilla, tai, jonka toimituksessa käytettiin joitain muita sanoja, ei ollut ortodoksinen eikä pätevä. Apostolien aikana oli erilaisia kerettiläislahkoja, joissa kastettiin käyttämättä näitä sanoja, vaan, kuten säännössä sanotaan, kastettiin `kolmen aluttoman tahi kolmen Pojan tai kolmen Lohduttajan` nimeen, nojautuen harhakäsitykseen Pyhästä Hengestä."
Seuraava kaanon n:o 50 kuuluu:
"Jollei joku piispa tai presbyteeri toimita (kastetta) yhtenä salaisuuteen vihkimyksenä upottamalla kolmasti (veteen), vaan upottamalla (ainoastaan) yhden kerran Herran kuolemaan, erotettakoon hänet virastaan, sillä ei Herra sanonut: `Kastakaa minun kuolemaani`, vaan: `Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni, kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen`(Matt.28: 19)."
Tämä kaanon ilmaisee, että eri käytäntöä noudattavien kesken oli eroa, paitsi nimien lausumisessa, myös veteen upottamiskertojen määrässä. Tämän kaanonin selityksessä kirjoitetaan:
"Tässä säännössä määrätään, että kaste on toimitettava upottamalla (baptisma, immersio) kastettu kolmasti veteen. Hengellisen säädyn jäsen, joka ei toimita kastetta tällä tavalla, on erotettava hengellisestä virastaan. Syynä tämän säännön antamiseen oli se, että kristinuskon alkuaikoina erilaisten kerettiläislahkojen joukossa oli eräs, myöhemmin anomealaiseksi (eunomialaiseksi) kehittynyt lahko, jossa kastetta ei toimitettu Pyhän Kolminaisuuden nimeen, vaan Kristuksen kuolemaan, minkä mukaisesti kastettua ei upotettu veteen kolmasti vaan ainoastaan yhden kerran. Tämä apostolinen sääntö säätää lain, että kaiken muun ohella, mitä säännöt määräävät, oikea kaste, joka antaa kastettavalle oikeuden tulla kirkon jäseneksi, on toimitettava upottamalla kastettava kolmasti veteen Pyhän Kolminaisuuden nimeen. Määräys kastettavan upottamisesta veteen nojaa vanhaan perimätietoon, joka juontaa alkunsa kirkon alkuajoilta, niin kuin Basileios Suuri kertoo autuaalle Amphilokhiukselle teoksessaan Pyhästä Hengestä ( 91. sääntö). Tämän määräyksen toteaa kirkon vuosisatoja jatkunut käytäntö. Valelun (aspersio) käyttäminen upottamisen sijasta on ankarasti kielletty muuten paitsi sairaustapauksissa. Kirkko on ankarasti valvonut, että kaste tavallisissa tapauksissa on toimitettu vain upottamalla, eikä valelemalla. ... Ortodoksinen kirkko ei kuitenkaan kiellä valelemalla toimitettavaa kastetta, koskapa valelu ei hävitä sakramentin voimaa, mutta se sallii tällaisen kasteen vain poikkeustapauksissa. ..."
Tässä selityksessä todetaan tämän säännön antamisen syyksi se, että kristinuskon alkuajoista lähtien oli ollut olemassa kristittyjen ryhmä (tai ryhmiä), joka ei suostunut muuttamaan käytäntöään, vaan kolmikaavaa käyttämättä kastoi kastettavat yhden kerran upottamalla Herran kuoleman osallisuuteen. Tämä ryhmä tunnettiin myöhemmin "eunomiolaisten" nimellä. Konstantinopolissa pidetyn toisen ekumeenisen kirkolliskokouksen kaanon n:o 7:ssä nämä eunomiolaiset mainitaan seuraavasti:
"... Mutta eunomiolaisia, jotka kastattavat itsensä vain yhden kerran upottamalla, ... otamme vastaan samalla tavalla kuin helleenejä. Ensimmäisenä päivänä tunnustamme heidät kristityiksi, toisena katekumeeneiksi, sitten kolmantena manaamme heistä pois pahan hengen, puhaltaen kolmasti heidän kasvoihinsa ja heidän korviinsa, ja sitten opetamme heitä antaen heidän oleskella kirkossa ja kuunnella pyhiä kirjoituksia, ja sitten vasta heidät kastamme."
Tämä seitsemäs kaanon käsittelee paljon laajemmin valtakirkon ulkopuolisista ryhmistä tulevien kirkon piiriin ottamista ja kastamista, kuin mitä edellä esitetty lainaus pitää sisällään. Myös tämän kaanonin pitkästä selitysosasta lainaan vain eunomiolaisista puhuvan kohdan:
"Eunomiolaiset eivät ainoastaan kieltäneet Pyhän Kolminaisuuden persoonien tasa-arvoisuutta, vaan lisäksi he eivät halunneet kastaa Pyhän Kolminaisuuden nimeen, ja tällä tavoin kastettuja kastoivat uudelleen. Kasteensa he toimittivat upottamalla yhden kerran Kristuksen kuoleman nimeen, väärentäen tällä menettelyllään kasteen sakramentillisen merkityksen. Theodoretus todistaa heistä seuraavaa: `He väärensivät vanhan säännön kasteesta, jonka Herra ja apostolit ovat meille antaneet, ja keksivät uuden opin siitä, ettei kastettavaa ole upotettava kolme kertaa, vaan ainoastaan yhden kerran Kristuksen kuoleman nimeen.`"
Selityksessä mainittu "Theodoretus" oli ilmeisesti tietämätön siitä, että kun eunomiolaiset kastoivat vain yhden kerran upottamalla Kristuksen kuoleman nimeen, se ei ollut alkuperäisen kastesäännön väärentämistä, vaan päinvastoin pitäytymistä alkuperäiseen käytäntöön. Mikä oli väärennös ja keitä väärentäjät olivat, sehän on jo tullut edellä ilmi. Todennäköisesti eunomiolaiset eivät myöskään kastaneet "Kristuksen kuoleman nimeen" vaan "Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen."
Kasteopetuksessa kuitenkin painotettiin Paavaliin (Room.6:3) vedoten, että: "... hosoi ebaptistheemen eis Khriston Jeesuun eis ton thanaton autuu ebaptistheemen,..." = ...meidät kaikki jotka kastettiin Kristukseen Jeesukseen, hänen kuolemaansa meidät kastettiin", ja näin oli myös selvää, että kaste merkitsi Jeesuksen kuolemaan kastamista.
Jeesuksen Kristuksen nimeen kastaminen ilmaistaan Apostolien teoissa prepositiolla eis akkusatiivilla (8:16, 19:5), prepositiolla epi datiivilla (2:38), sekä prepositiolla en datiivilla (10:48). Matteuksen evankeliumin selitysteoksessaan Esko Haapa kertoo näiden prepositioiden käytön merkityksestä: "Kastaminen jonkun nimeen merkitsee kastamista jonkun omaisuudeksi (W Heitmüller). Nimessä (`en` tai `epi too onomati`) viittaa vain asianomaisen nimen mainitsemiseen toimituksen yhteydesssä. Nimeen (eis to onoma) on merkitykseltään syvempi."
Edellä lainattu siis tarkoittaa, että mitä tahansa prepositioita Luukas (selostaessaan Apostolien teot - teoksessaan kastetapahtumia) onkin käyttänyt, aina hän tarkoittaa, että Jeesuksen Kristuksen nimi mainittiin ääneen näiden toimitusten yhteydessä. Ilmeisen selvää on näin ollen, että Apostolien tekojen edellyttämissä kastetapahtumissa ei mainittu ääneen sanoja: "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."
Itse asiassa Jeesuksen nimeen kastamisen merkitys sulkee pois koko mahdollisuuden käyttää kolmikaavaa. Tämä seikka ilmenee selvästi apostoli Paavalin opetuksesta:
"Vai oletteko tietämättömiä että meidät kaikki jotka kastettiin Kristukseen Jeesukseen, hänen kuolemaansa meidät kastettiin? Meidät haudattiin siis yhdessä hänen kanssaan kasteen kautta kuolemaan, jotta kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, näin myös me vaeltaisimme elämän uutuudessa."
Tekstiin ei sovellu kastekaava: "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", sillä Isä ei kuollut, eikä myöskään Pyhä Henki, vaan ainoastaan Poika, Jeesus kuoli. Pojan kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen kristitty siis Paavalin mukaan kasteessa liitetään, ja samalla omasta syntielämästään pois kuolemiseen.
Ilmeistä onkin, että Matteuksen evankeliumin nykymuotoisen lähetyskäskyn sisältämän (ja heti kohta väärin ymmärretyn) kastekaavan käyttöön ottamisella, ja alkuperäisen Jeesuksen nimeen kastamisen syrjäyttämisellä, hukattiin samalla kasteen alkuperäisestä merkityksestä jotakin tärkeää, eli kastettavan korostettu samaistuminen Jeesuksen kohtalonyhteyteen.
Entä, mitä tällä "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" kaavalla alkuaan on tarkoitettu? On hyvin kyseenalaista, että tällä kaavalla olisi tarkoitettu sitä, mitä Jukka Thurénin kirjassaan `Israelin usko´ lainaama G. Haufen analyysin d.-kohta esittää:
"Mt.28:19 kastekäsky on ainoa Ut:n teksti, joka puhuu kastamisesta Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. On huomattava, että kolmesta genetiivistä huolimatta `nimi` on yksikössä: kaava edellyttää kolmen persoonan täydellistä olemuksen ykseyttä. Varhaisemmat tekstit puhuvat vain kasteesta (Herran) Jeesuksen nimeen (Apt.8:16, 19:5, vrt. 1 Kor.1:13)."
Kaava ei suinkaan edellytä `kolmen persoonan täydellistä olemuksen yhteyttä´, vaan , kuten joedellä olen osoittanut, tämä `edellyttäminen´ on myöhempi, kolminaisuusopin omaksumisesta syntynyt edellytys.
Sen sijaan pitänee paikkansa, mitä Eduard Lohse kirjoitti suomennettuun kirjaansa "Uuden testamentin sanoma" Matteuksen evankeliumin nykyiseen muotoon kirjoittamisen motiivista:
"Kun tässä yhteydessä on puhe kastamisesta Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ei tätä kolmikaavaa pidä ymmärtää vasta myöhemmin kehitellyn kolminaisuusopin mukaisesti. ..."
Samoin pitänee paikkansa sekin, mitä Schweizer kirjoitti Matteuksen selitysteoksensa ekskurssikohdassa (sivu 356):
"Isä, poika ja Pyhä Henki ovat tässä rinnakkain. Tälläista käyttöä ennakoivat jo kohdat 1 Kor 12:4-6; 2 Kor 13:13, ja se muistuttaa myös jakeita Jh 14:16-17; 1 Jh 5:5-6; 1 Piet 1:2 ja Ilm 1:4-5, jossa seitsemän henkeä ovat seitsemälle seurakunnalle lähetetty Jumalan Henki; jne. Lähelle tulee myös kertomus Jeesuksen kasteesta, jossa Jumala lähettää pojalleen Pyhän Hengen. Matteus menee kuitenkin vielä pitemmälle liittäessään kaikki kolme yhdeksi nimeksi, johon kaste tapahtuu. Tähän ei tietenkään liity mitään kehittynyttä kolminaisuusoppia. ..."
Sillä, että Matteuksen evankeliumin kohdassa 28: 19 "kolmesta genetiivistä huolimatta `nimi` on yksikössä", ei ole suinkaan tarkoitettu "kolmen persoonan täydellistä olemuksen ykseyttä". Korkeintaan sillä on tarkoitettu ihmisen pelastumisen aikaan saavan kolmen jumalallisen vaikuttajan `nimen´ ykseyttä.
Kreikankielisen Jeesus-nimen hepreankielinen muoto on näet `Jehooshua´, mikä tarkoittaa: "JHWH on pelastus", "Jahve on pelastaja". Isä on antanut nimensä Pojalle (Joh.17: 11), ja Jumalan Henki on Jahven, Pelastajan Henki.
Jo olettaisimme (vastoin todennäköisyyttä), että Matteuksen evankeliumin 28: 19 nykymuotoisen lähetyskäskyn tekstin kasteohjeen sanat "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" olisivat todella aitoja ja alkuperäisiä, siis paitsi Matteuksen kirjoittamia, myöskin Jeesuksen lausumia, miten ne silloin pitäisi suhteuttaa Apostolien tekojen lausumiin Jeesuksen nimeen suoritetuista kastamisista?
Ei varmaankaan niin, että Apostolien tekojen lausumat Jeesuksen nimeen suoritetuista kastamisista olisi tulkittava lyhennetyiksi maininnoiksi tosiasiallisesta pitemmästä, ääneen lausutusta kaavasta "Isän, Pojan, ja Pyhän Hengen nimeen", vaan juuri päinvastoin. Kastettaessa ääneen lausutuissa sanoissa "Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen", olisi samalla toteutunut myös Isän, Pojan ja Pyhän Hengen `nimeen´ kastaminen.
Edellä olen lainannut tekstejä kolmen maamme eturivin teologien näkemyksistä, koskien sitä, mitä he ovat ajatelleet Matteuksen lähetyskäskyn kastesanojen aitoudesta. Olen lainannut Antti J. Pietilää, Aimo Nikolaista, ja Esko Haapaa, jotka kaikki ovat yksimielisesti nähneet tekstin nykyisen liturgisen kolmikaavan syntyneen myöhemmin , ei sen sijaan Jeesuksen aitona lausumana. Heidän kanssaan samaa mieltä on myös Suomen Akatemian tutkijaprofessori Heikki Räisänen, joka kirjassaan ”Raamattunäkemystä etsimässä” ilmaisee kantansa myös Matteus kohdan 28:19 nykyisestä tekstistä. Kirjansa sivulla 50 hän toteaa:
”Rinnakkaisilmiöksi tarjoutuu Matteuksen evankeliumin kaste- ja lähetyskäsky (Mt 28:18-20), joka sekundaaristi perustelee itse pakanalähetyksen; lähetyskäsky on pantu ylönousseen suuhun, Jos opetuslapset todella olisivat saaneet näin selvän käskyn ensimmäisenä pääsiäisenä, Apt:n kuvaama vaivalloinen kehityskulku kohti pakanalähetystä ja sen hyväksymistä kävisi käsittämättömäksi. Lähetyskäskyn tapauksessa tosin myös kieliasu puhuu selvästi sekuntaarisuuden puolesta…”
Tottelevaisen lapsen tavoin: "Tee todellinen kääntymys/parannus ja ota kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen syntiesi anteeksisaamiseksi, niin saat Pyhän Hengen lahjan!
Eipä Paavalikaan, joka kuului apostoleihin käskenyt kastamaan vauvoja/pieniä lapsia, vaan kehotus oli kuuleville/ymmärtäville!
Kaste oli kuuleville/ymmärtäville/syntisille, --- niille jotka ymmärtää Jumalan mielen/Lain, ja rikkoo sitä hän on syntinen! Vauvat/pienet lapset eivät tätä ymmärrä mikä on synti, vasta ymmärryksen/omantunnon kehittyessä he tulevat sen ymmärtämään!!!
.. jos viitsisit vai avata Raamatun ja tutkistella sitä! Hyvä apu siihen löytyy/on kun nöyrryt ja käyt uskonmukaisella upotuskasteella!!
"Heidän kanssaan samaa mieltä on myös Suomen Akatemian tutkijaprofessori Heikki Räisänen, "
Vai on aloittaja Heikki Räisäsen kanssa samaa mieltä myös siitä ettei Jeesus ole syntynyt neitseellisesti eikä noussut ylös. Mielenkiintoista on että aloittaja ja Räisänen on sitä mieltä ettei Raamatulla ole Jumalallista alkuperää. Mistä muusta aloittaja ja Räisänen on samaa mieltä
"perusteellinen tutkimus"
Kyseessä on harrastelijan mielipidesivu, ei tutkimus.
Koska sinä syvennyt perusteellisesti nöyrällä etsivällä mielellä RAAMATUN ILMOITUKSEEN; "USKON kautta Evankeliumiin tapahtuvasta kasteelle menemisestä"!
Eepu, aloituksen linkki sivu ei kyllä käsitellyt aihetta vaan se oli mielipidesivu.
.. se ei ole "mielipide-sivu" vaan Raamattuun perustuva tutkistelu, ja jota jokaisen olisi syytä tehdä asioiden selville saamiseksi -- mielipiteellä tarkoitetaan jotain muuta, jolla ei ole (noin) selvää pohjaa!
Aloituksen teksti ei pohjaudu Raamattuun vaan se päätetään Heikki Räisäsen opetukseen. Eli sen lähde on mies jonka mukaan Jeesus ei syntynyt neitseellisesti eikä noussut kuolleista. Eli täysin mielipidekirjoitus.
.. ei pidä heti tuomita, sillä; ... ovathan vielä monet muutkin täälläkin ”sananselittäjät” monessa muussakin asiassa vielä harhassa --- mutta kun ottavat jonkin asian tutkiaksensa onko asia niin, niin se alkaa heille valkenemaan! -- rukoillen ”yksi asia” kerralla vie meitä eteenpäin Herrantiellä!
EEPU VIE OPPIAAN ETEENPÄIN VALHEELLA,
Oppi jota pitää VALHEELLA perustella on VALHEOPPI.
Harmi vaan ettei sieltä löytynyt osoitetta mahdollisten kysymyksien esittämiseen. Kirjoitus sinänsä on laaja ja hyvä mutta ei välttämättä kaikkia raamatun kohtia huomioon ottava. Siksi olisin halunnut kysyä miksi raamatussa on tekstiä jotka eivät tue lapsikasteita.
Raamatussa ei ole yhtään kohtaa, jossa tuettaisiin vauvojenkastamista, vaan AINA ensin usko ja sitten kaste, AINA, joten vauvoja ei pidä kastaa, vaan ainoastaan ne, jotka tekevät parannuksen ja uskovat julistetun Sanan, uskovat Jeesukseen ja että tämä on Jumalan poika.
Kiitos mielipiteestäsi.
Katso:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000017491745
Minun mieleni onkin Jumalan mieleinen, mutta sinun mieli on Lut.kirkon oppien mieleinen.
Raamatussa on aikuisille kasteen suhteen valinnanvapaus. VAIN SAATANA RIISTÄÄ/VARASTAA SEN JUMALAN ANTAMAN OIKEUDEN PUOLUSTUSKYVYTTÖMÄLTÄ LAPSELTA!
"... joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi" (Ilm. 22.17).
"... Valitkaa tänä päivänä, ketä te tahdotte palvella" (Joosua 24:15).
"Kehoitamme teitä vastaan ottamaan Jumalan armon, niin ettei se turhaksi" (2 Kor. 6:1-2).
Lapsikasteita harrastavat Jeesuksen kieltäjät. Jeesus opetti ja esimerkillisin teoin näytti kuinka lapsia tulee kohdella.
Lapsikasteet ovat jumalattomuuden osoituksia joten varoisin sellaisia jotka Jumalan vastaisuuksia tekee Jumalan nimessä.
Kun raamatussa on älä tapa käsky jopa yhdeksän kertaa niin kristinusko tappaa ja tapattaa jopa omia uskovaisia ja kirkkonsa jäseniä kuten esim. noitavainojen aikana jolloin viattomat lapset, naiset ja miehet saivat kokea helvetin kauhut.
MUTTA
Kun raamatussa ei ole lapsikastetta määrätty ja aikuisillekkin se on valinnanvapaus niin silloin saatanalla on kiirus viedä ihmisen sielu helvettiin ennenkuin Jeesus kutsuu lasta (noin 7 vuotiaana).
Voi selvemmin osoittaa kuka on herrana kirkossa ja vielä Jumalan nimessä viekottelee itsellaan kannattajia.
Kasteen selvin ohje raamatussa:
"Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark.16:15, 16)
Eli:
Kastamattomuus EU JOHDA ketään kadotukseen vaan sellaiset jotka eivät usko joutuvat sinne!
Lause tulee ymmärtää KOKONAISUUTENA, eikä siitä voi poistaa kumpaakaan; USKO ja KASTE = PELASTUSTIE YHDESSÄ!!! -- Toisen kieltäminen on Jumalan tahdonmukaisen pelastustien vastustamista!
..Joten tahallinen uskonmukaisen (Apt.2:38; 4:12; 8:37) upotuskasteen hylkääminen johtaa pelastuksen menettämiseen!
"Lause tulee ymmärtää KOKONAISUUTENA, eikä siitä voi poistaa kumpaakaan; USKO ja KASTE "
Juuri näin luterilainen kirkko opettaa.
Koska he luterilaiset ovat lopettaneet uskon vastaisen vauva-valelun?!
No miksi sitten älä tapa käskyn voi poistaa käytännössä vaikka se on raamatussa yhdeksän kertaa ja Jeesuksenkin vahvistamana?
Maailman suurin murhaaja on kristinusko joka on tapattunut omia uskovaisiakin ja oikein kiduttamalla esimerkiksi noitavainojen aikoihin. Silloin viattomat ja syyttömät lapset, naiset ja miehet sai kokea mitä kristinuskon helvetti on ja että kuka on kristinuskon herra.
Kaste on valinnanvapaus aikusille ja lapsia ei ramatullisesti tule kastaa ollenkaan vaikka Jeesuksen kieltäjät tekevät sitä saatanan mieliksi. Jeesus opetti ja esimerkein näytti miten lapsia tulee kohdella (siunasi lapsia) mutta kirkonhan on näytettävä jumalattomuutensa.
"... joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi" (Ilm. 22.17).
"... Valitkaa tänä päivänä, ketä te tahdotte palvella" (Joosua 24:15).
Noinkin se valinnanvapaus aikuisille tulee esiin raamatussa mutta lapsiltakin se oikeus varastetaan!
otko huomannut , ettei Luder (suomeksi lutka) alkuperäiseltä nimeltään ja Luther:ina tunnettu ole Jumala vaikka hänen harhaopit ovatkin saatanallisuuksia harrastaville mieleisiä.
MIKSI sellaiset, jotka eivät ole tulleet uskoontulon kautta kristyiksi, ovat täällä muka tietävinään kristinuskosta.
Tekisit sinäkin Sanan mukaan, ja jättäisit elämäsi johtamisen Jeesukselle ehdoitta!
Etkö tiedä, että ilman uskoa ei voi olla otollinen?
"Lause tulee ymmärtää KOKONAISUUTENA, eikä siitä voi poistaa kumpaakaan; USKO ja KASTE "
Juuri näin luterilainen kirkko opettaa.
Mutta opettaa Raamatun vastaisesti ja yhden (Mateuksen kastekäsky) kohdan perusteella kumoaa loppuosan Raamatusta, jossa asia on sanottu ihan eri tavoin eli ensin parannuksen teko ja sen jälkeen kaste.
Puhut epäraamatullisesti ja vain luterilaisen opin pohjalta ja vieläpä pienellä äänellä, sillä lut, kirkossa vain osa perustaa siihen, että uudestisyntyminen syntyy kasteessa.
Noitavainotkin meille osoittaa jumalattomuuden eli saatanan voimat ja missä hän toimii jopa Jumalan nimessä:
5Moos 12:31 Te ette saa Herraa, Jumalaanne, palvellessanne noudattaa näiden kansojen tapoja, sillä kaikki se, mitä ne ovat tehneet palvoessaan jumaliaan, on Herralle iljetystä, jota hän vihaa. Ne kansat ovat uhranneet jumalilleen polttouhreina jopa poikiaan ja tyttäriään.
Ehkä ylläpito poistaa tämänkin topicin...
Allkukirjoitus ja esitetty linkki edustaa sitä Raimo Poutiaisen uutta Raamatun selitysteosta jota hän väsää antikristuksen käyttöön.
KOLMINAISUUDEN KIELTÄMINEN on siinä keskeisenä, kuten myöskin yritys KUMOTA JEESUKSEN JUMALUUS ja Matteuksen lähetyskäsky.
Poutiaisen esitys perustuu hänen järjenpäätelmiinsä joilla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.
Sillä "hengelliset pitää tutkiskella hengellisesti" eikä järjenpäätelmillä.
Jes 9:5
"Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä JUMALA, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas."
Jh 1:1
"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli JUMALA .
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Muuten;
alkuseurakunnassa ei lapsia tuotu apostolien siunattavaksi, vaan lapset kastettiin perhekunnan mukana.
Jeesus siunaisi lapsia koska kristillistä kastetta ei oltu vielä asetettu.
yrittäisi hokea sitä, niin ei se muutu Raamatulliseksi, -- eikä ilman Pyhää Henkeä kukaan juurikaan ymmärrä Raamattua:
"(sillä) tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta." (2.Piet.1:20,21)
*
Johanneksen kaste oli jo se Oikea (Apt.2:38) kaste! Vapahtaja itsekin kastatti uskoon tulleita Johanneksen kasteella!!
... ja siihen liittyi Pyhän Hengen LUPAUS, ja tästä LUPAUKSESTA Vapahtaja sanoo seuraavassa:
"Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."
Mutta sen hän sanoi HENGESTÄ, joka niiden piti saaman, jotka USKOIVAT häneen; sillä HENKI ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu." (Joh.7.Luku)
… ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä Johanneksen kasteella … näin siis Vapahtaja itsekin kastatti uskoon tulleita Johanneksen kasteella! (Ks.Joh.4.Luku)
JOHANNEKSEN KASTE - upotuskaste oli siis jo se OIKEA KASTE!
Sillä VAPAHTAJA itse arvosti Johanneksen kastetta ja sanoi: ”odottakaa Isältä sen LUPAUKSEN TÄYTTYMISTÄ "Johannes kastoi vedellä, (mutta lupauksen mukaisesti kohta) teidät kastetaan PYHÄLLÄ HENGELLÄ"! (Apt.1:5)
Eli ei mitään väheksymistä Johanneksen kastetta vastaan, vaan sen JOHANNEKSEN KASTEEN -LUPAUKSEN täydelliseksi tekemisestä oli kyse!
(typeriä ja paikkansa pitämättömiä "mantrojaan" hokemalla)
kristittyä lähimmäistään sättimään ja rienaamaan.
Tässä nyt hiukan dokumentteja itsestään liimanmyyjästä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000017570493
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000017569810
"JOHANNEKSEN KASTE - upotuskaste oli siis jo se OIKEA KASTE! "
Johanneksen kaste ei ole Jeesuksen lähetyskäskyssään asettama kaste.
"Johanneksen kaste ei ole Jeesuksen lähetyskäskyssään asettama kaste."
Puolustat vain yhtä väärennettyä Raamatun kohtaa, kun muualla asia lähetyskäskyn osalta sanotaan aivan toisin.
Toisekseen Jeesus antoi opetuslapsilleen eli apostoleille ohjeet toteuttaa lähetyskäskyn ja he toimivat kuin Johannes eli ensin saarnasivat ihmisiä parannuksen tielle ja sen myötä mentiin kasteelle eli apostolitkin suorittivat lähetyskäskyn väärin, jonka "kirkko" on oikonut jäljestäpäin. Aika naurettavia ja alkeellisia ovat selityksesi, jotka kaatuvat alta aikayksikön. Mutta silti vain pitää uskoa vauvakasteeseen enemmän kuin Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä.
Niinpä! Sielunvihollinen on todella juoni niinkuin Raamattu ilmoittaakin!
Sehän voi pukeutua vaikka kaikkein kauniimpaankin "vauvakastevaatteeseen" ja aikuiset ovat aivan haltioissaan, eivätkä näe asian todellista tilaa! :(
Sielunvihollinen haluaakin, että ihminen kiinnittäisi enemmän huomiotansa juuri "inhimilliseen, herkkään ja kauniiseen" kuten tuo vauvojen kastetoimitus onkin inhimillisesti kaunista, jossa ihmisen inhimilliset tunteet pääsevät ohjaamaan hänen valintojaan hengellisen elämän saralla enempi jolloin evankeliumin elävä ja todellinen pelastus-sanoma hämärtyy ja jää toisarvoiseksi jossa olisi todelliset elämän sanat!
"Puolustat vain yhtä väärennettyä Raamatun kohtaa, kun muualla asia lähetyskäskyn osalta sanotaan aivan toisin. "
Olet siis Riekkisen linjoilla siinä että Raamattu ei ole Jumalan sanaa.
kotisivullaan, että hänen oppinsa EI OLE MINKÄÄN TUNNUSTUSKUNAN OPIN MUKAINEN.
Hän on siis kirjoittanut uutta raamatun selitysteosta antikristuksen käyttöön.
"Henhelliset on tutkiskeltava HENGELLISESTI " Raamatun mukaan, mutta Poutiainen yrittää ilman Henkeä selittää niitä järjenpäätelmilään, ja tulos on sen mukainen -JÄRKEISOPPI - millä ei ole mitään tekemistä Kristinuskon kanssa.
Poutiaselta EI LÖYDY mitään henkilökohtaista sanomaa Jeesuksen ristin sovitustyöstä, eikä siitä mitä Jeesuksen veri hänelle HENKILÖKOHTASESTI merkitsisi.
Poutiainen ilmoitti kerran että : "en ojentaudu toisten kirjoitusten mukaan, mutta otan niistä ne jotka minua MELLYTTÄVÄT".
HÄN EI SIIS OTA NIISTÄ SITÄ MIKÄ ON RAAMATUN MUKAISTA ,vaan ottaa korvasyyhyynsä häntä itseään mielyttäviä .
Raamatun sana ei ole koskaan lihalle mellyttävää.
Poutiainen ei tällä palstalla ole tuonut sen enempää "kolmenkoneen" kuin muillakaan nimemerkeillään MITÄÄN RAAMATULLISTA OPETUSTA- AINOASTAAN HENKILÖKOHTAISIA SOLVAUKSIA TOISISTA KIRJOITTAJISTA.
Nimimerkki "kolmekonetta" kun ei muuhun pysty kuin solvaamiseen. Hedelmästä siis puutunnetaan.
Hehheh.
Tutkistellessani noita eri henkilöiden
kirjoittamia tekstikoosteita palstoilta,
paljastui taas tämän ystävämme liimakaup-
piaan `läpeensä mätä´ kaksinaamaisuus hä-
nen kirjoittamistaan teksteistä.
Mies on toistuvasti kirjoittanut seuraavaa,
moittimisen ja mollaamisen tarkoituksessa,
josta seuraava esimerkki:
"" ei minkään mukaista
Kirjoittanut: Voitto Ramu 30.1.2006 klo 17.56
Poutiaisen kotisivulta poimittua:
"rehellisyys on johtanut kaikkien tunnustuskuntien
näkemyksistä poikkeaviin, sitoutumattomiin ja täysin
vapaisiin katsantokantoihin"
"Päivitän tekstieni sisältöä sitä mukaa kun koen
mietteitteni edistyvän"
Yllä olevat tekstit olen monesti SISÄLLÖN suhteen
ulkomuistista kirjoittanut useille palstoille. ""
Näin siis mies edellä Poutiaisesta.
Sen lisäksi, että mies tarkoitteellisesti on vää-
ristellyt kyseiseltä kotisuvulta `muka ulkomuis-
tista´ lainaamiaan tekstejä, hän paljasti jälleen
tuon törkeän kaksinaamaisuutensa.
Tässä hänen tekstiään eräästä ketjusta, jossa
hän puhuu itsestään:
"" paineet laskettu
Kirjoittanut: Voitto Ramu 28.1.2006 klo 18.50
paineet on laskettu jo aikoja sitten.
Olempa vaan kirjoitellut sitä mitä Raamattu sanoo.
Ihmisten opeilla ja mielipiteillä ei ole mitään
arvoa. Mulla on se etu takanani, että mun ei tarvi
kuunnella mitään oppikuntaa ja uskallan siis kir-
joittaa omalla nimelläni.
Toki luterilaisuus on raamatullisin oppi. Vain
muutamissa vähäsimmissä - ei pelastusoppiin
kuuluvissa- kohdin Luther erehtyi.
Monen kohdan olisin Raamattuun kirjoittanut toisin
ja ihmisjärkeen sopivammaksi. On siis tyydyttävä
siihen mistä sana sanoo: "Jumalan hulluuskin on
viisaampi kuin ihmiset". ""
Näin siis mies itsestään edellä.
Verratkaapa nyt hänen negatiivisessa mielessä
Poutiaisen kotisivulta muka lainaamaansa tekstiä
siihen, mitä hän sanoo itsestään:
Poutiaisen tekstistä negatiivisesti, eli moittien:
"rehellisyys on johtanut kaikkien tunnustuskuntien
näkemyksistä poikkeaviin, sitoutumattomiin ja täysin
vapaisiin katsantokantoihin"
Mutta itsestään täysin positiivisesti, eli kehuen:
"Mulla on se etu takanani, että mun ei tarvi kuun-
nella mitään oppikuntaa ja uskallan siis kirjoittaa
omalla nimelläni."
Se mikä tälle `kaksien puntarien käyttäjälle´ on
itselleen "etu", se sama seikka on hänen vastusta-
jalleen "haitta".
Että tällaista se tämän miehen `vanhurskaus´,
hehheh.
Koska liimakauppiaan nimettyyn henkilöön kohdis-
tettuihin `mantraherjoihi´ kirjoitetut, linkkien
takaa löytyneet vastaukset on (ilmeisesti tuon
mopo.sen toimesta) menty palstoilta poistamaan,
on syytä kirjoittaa tähän jatkoon suorasanainen
liimakauppiaan mantraherjojen torjunta- ja oikai-
suteksti, ja katsoa, miten tämän tekstin kanssa
käy:
Eipä ole tuolla liimakauppiaalla ollut koskaan
mitään muuta sanottavaa, kuin toistaa toista-
masta päästyäänkin noita muutamia typeriä, pe-
rättömiä ja tosi kristittyjä rienaavia ja hal-
ventavia "mantrojaan" kerta toisensa jälkeen.
Noita tämän miehen jauhamia "mantroja" ovat tuon
miehen tosi älyttömät jutut muka "järjen päätel-
mistä", jota järkeä me eräät Raamattua tutkies-
samme käytämme, ja menemme tuon liimakauppiaan
mielestä muka harhaan, koska olemme muka niin
järkeviä, eli `liian´ järkeviä.
Liimakauppias sen sijaan, koska ei itse ole jär-
kevä, eikä käytä järjen päätelmiä, tästä syystä
hän omasta mielestään osuu tulkinnoissaan mukamas
aina oikeaan, hehheh.
Hän osuu mielestään oikeaan siis jopa kaikissa
niissäkin täysin "terveen kristillisen järjen"
vastaisissakin tunnetuissa mielettömissä tulkin-
noissaan, joista olemme vuosikaudet saaneet mo-
nilta palstoilta hänen teksteistään lukea.
Eräs liimakauppiaan mantra on tämä hänen jat-
kuvasti toistamansa hokema "antikristuksen kaa-
nonista" (nytkin viimeksi juuri tuolla edellä),
jota kaanonia muka me monet, liimakauppiaan ri-
kollisesti täälläkin nimeämä tuo `Poutiainen-
kin´ muka etunenässä, olemme mukamas kirjoitte-
lemassa, ja vieläpä itsensä "antikristuksen
käyttöön", hehheh.
Mitään huolta ei ole kuitenkaan syytä kantaa
edes tämänkään juuri edellä toistetun mielet-
tömän mantran tähden, sillä tuolla jutullahan
tuon jutun keksijä vain paljasti jälleen ker-
ran oman totaalisen mielettömyytensä.
Vain täydellisesti tosiasioita ymmärtämättömät
`höynät´ saattavat mielestäni näet suhtautua
vakavasti ja ottaa millään kohtaa todesta sel-
laista miestä, jonka aivoissa tuokin mieletön
juttu muka antikristuksen käyttöön kirjoitet-
tavasta Raamatun uudesta kaanonista on saanut
syntynsä.
Sama koskee noita toisiakin liimakauppiaan ho-
kemistaan hokemia mielimantroja, joista yksi
on tuo "kieltämismantra", joka on sisällöltään
esiintynyt milloin minkäkin asian kieltämisen
väitteenä palstoilla rikollisesti nimettyä hen-
kilöä kohtaan.
Korostan, että nuokin mielettömät ja perättömät
"kieltämismantrat" ovat syntyneet kaikkia noissa
samoissa tämän miehen`aivoissa´.
Nuokin väitteet noista kieltämisistä on näet mo-
neen kertaan osoitettu liimakauppiaan vilkkaan
mielikuvituksen tuotteiksi, jota mielikuvitusta
siivittää miehessä itsessään vallitseva teologis-
ten aiheiden ja tutkimusten tulosten ymmärtämisen
puute.
Onpa mies jopa lukemiensa oikaisujen jälkeen jou-
tunut itsekin jopa myöntämään väittäneensä toisten
kieltämisistä jopa pelkkää `huuhaata´.
Tapanaan hänellä kuitenkin on autuaasti ja jopa
tahallisesti "unohtaa" aikaisemmin saamansa aihe-
ja asiaoikaisut.
Siipeensä saatuaan, hän antaa tahallisesti ajan
hiukan kulua eteenpäin, ja sitten hän alkaa jäl-
leen syytämään ja uudelleen "luskuttamaan" pals-
toilla noita samoja perättömiä väitteitään, jois-
ta hän on jo aikaisemmin oikaisut jopa moneen ker-
taan luettavakseen saanut.
Ilmeisesti hän kuvittelee, että palstojen toisil-
lakin lukijoilla on yhtä tahallisen huono muisti
kuin hänellä itselläänkin, ja tästä syystä hänen
sopii taas noita jo moneen kertaan kumottuja perät-
tömyyksiä jälleen kerran muka tosiasioina ilmoille
syytää.
Luotan kuitenkin siihen, että täysjärkiset kristi-
tyt osaavat ilman epäilystä sijoittaa tuollaisten,
eli kaikkien edellä mainittujen juttujen keksijän
aivoineen aivan oikeaan kastiinsa, eli sellaiseen
nimeltä mainittujen ihmisten kastiin, johon hän to-
della kuuluu.
Vain täydellisesti tosiasioita ymmärtämättömät
`höynät` saattavat mielstäni suhtautua vakavasti
ja ottaa millään kohtaa todesta sellaisen miehen
juttuja, joka näillä palstoilla kehuskelee ja va-
lehtelee muka olevansa torien "evankelista", mutta
tosiasiassa myy toreilla vain mainostamaansa ihme-
liimaa.
Kun hän tosiasiassa julistaa toreilla `hyvää sano-
maa´ vain `hyvästä liimasta´, vähin mitä häneltä
rehellisyyden nimessä odottaisi, olisi muuttaa mai-
nostaan itsestään seuraavaksi:
"Olen liimaevankelista. Julistan toreilla hyvää
sanomaa hyvästä liimasta".
Täysjärkiset kristityt osaavat ilman epäilystä
sijoittaa tuollaisen valheenkin itsestään kek-
sineen oikeaan kastiinsa.
Vain täydellisesti tosiasioita ymmärtämättömät
`höynät´ saattavat mielestäni suhtautua vakavasti
ja ottaa millään kohtaa todesta sellaisen miehen
juttuja, joka näillä palstoilla väittää vakavis-
saan, että vielä syntymättömät sikiöt oppivat jo
äitiensä kohduissa ollessaan äidinkieltään jopa
siihen määrään asti, että kykenevät heti syntymän-
sä jälkeen, muutaman viikon vanhoina, ymmärtämään
kastetiaisuudessaan papin heille puhumaa evankeli-
umia, ja tulevat näin jo sylivauvoina, pappia kuul-
tuan, henkilökohtaisesti uskoon.
Luotan siihen että täysjärkiset kristityt osaavat
ilman epäilystä sijoittaa tuollaista mielettömyyttä
näillä palstoilla toisillekin tuputtavan jutusteli-
jan oikeaan kastiinsa.
Vain täydellisesti tosiasioita ymmärtämättömät
`höynät´ saattavat suhtautua vakavasti ja ottaa
millään kohtaa todesta sellaisen miehen juttuja,
joka näillä palstoilla kertoo suorittaneensa (ja
jopa uhoaa suorittavansa vielä uudelleenkin, jos
tarvitaan) seuraavan toimenpiteen:
Mies on kastanut sormensa vesikraanan alla märäksi,
ja vetänyt märällä sormellaan ristinmerkin jonkun
sikiön äidin paljaan vatsanahan päälle, ja kehdan-
nut nimittää tuota suorittamaansa toimenpidettä mu-
ka kristilliseksi kasteeksi, joka muka olisi rat-
kaissut sikiön kohtalon.
Luotan siihen, että täysjärkiset kristityt osaavat
ilman epäilystä sijoittaa tuollaisen mielettömän
teon suorittajan oikeaan kastiinsa.
No, onhan ystävällämme liimakauppiaalla vielä käy-
tössään muitakin mantralauseita joita hän hokemis-
taan hokee.
Kaksi noista muista mantralauseista on hyvä tässä
mainita, koska ne kuvaavat niin mainiosti sitä ereh-
dystä, mihin tuo näitä mantroja hokeva on joutunut
siitä syystä, että on erään Paavalin lauseenkin ym-
märtänyt järjen käytön puutteensa tähden totaalises-
ti eli täysin väärin.
Apostoli Paavalin kirjoittaman lauseen:
"Me hajotamme maahan järjen päätelmät. ..."
on tämä mies näet myös omaksunut `mantrakseen´.
Ja tämän Paavalin lauseen väärin ymmärtämisensä
tähden hän on myös omaksunut toisenkin, ilmei-
sesti itse itselleen keksimäänsä `mantralauseen´
jota hän hokemistaan hokee ja joka kuuluu:
"Järki sotii aina uskoa vastaan."
Alkuaan tuo Paavalin käyttämä lause järjen pää-
telmien hajottamisesta tarkoitti sitä, että Paa-
vali hajoitti uskosta osattomille evankeliumia
julistaessaan, monien kuulijoiden ajatuksia val-
litsevat, `Jumalan tuntemista vastustavat` epä-
uskon ajatukset eli `varustukset´, jotka oli
pystytetty Jumalan tuntemista vastaan.
Paavali puhui omaa toimintaansa selostaessaan
"apostolin eli lähettilään tunnusteoista", jotka
hänen toiminnassaan vaikuttivat.
Näillä tunnusteoilla Paavali hajoitti Jumalasta
vieraantuneitten ihmisten järjen päätelmät joita
päätelmiä ihmisillä oli, nostettuna `varustuksiksi´
Jumalan tuntemista torjumaan.
Näin Paavali Kristusta julistaen ja apostolin eli
lähettilään tunnustekoja tehden, voitti sieluja
uskolle ja Kristukselle.
Kuinka onnetonta nyt onkaan, että tämä `ystävämme
liimakauppias´ on ymmärtänyt tuonkin Paavalin lau-
seen täysin väärin.
Liimakauppias kun näet `luulee´ , että Paavali olisi
muka tarkoittanut julistaa (liimakauppiaan itsensä
lailla) kaiken kristittyjen keskuudessa käytetyn ter-
veen järjen käytön Jumalan tahdon vastaiseksi eli ei
toivotuksi.
Mutta eihän Paavali ole suinkaan sellaista tarkoitta-
nut, sillä sama apostolihan myös kirjoitti:
"Veljet, älkää olko lapsia `ymmärrykseltänne´, vain
pahuudessa olkaa lapsia, `ymmärrykseltä´ täysi-ikäisiä."
Mutta tämäkin Paavalin lause on ilmeisen selvästi kei-
kahtanut liimakauppiaan ymmärryksessä `häränpyllyä
heittäen´ nurinpäin, eli kuulumaan:
"Veljet, älkää olko lapsia pahuudessa, vain
ymmärryksessä olkaa lapsia, pahuudessa täysi-
ikäisiä."
Ainakin liimakauppiaan käytöksestä henkii pysyvästi
ja toistuvasti `täysi-ikäinen´ ilkeys ja pahuus,
mutta `ymmärrys´ näyttää todellakin jääneen pikku-
lapsen tasolle.
Viisaasti mies tekisi jos liukenisi näiltä pals-
toilta pois tosi kristittyjä noilla hölmöillä
jutuillaan ja pahuuksillaan häiritsemästä.
Mantroja hoetaan Hare Krishna liikkeessä, ja
tuskin kristityille on jäänyt epäselväksi `min-
kä herran henki´ noissa Hare Krishna liikkeen
hokemissa vaikuttaa.
Saman hengen vaikutus näyttää olevan ilmeinen
myös silloin kun tämä liimakauppias näitä omia
mantrojaan hokee ja luskuttaa.
Lopuksi:
Minä olen joutunut myöntämään, että kun oikea
Raamatun selitys sekä terveen kristillisen ym-
märryksen ja järjen käyttö Raamatun opetusten
ymmärtämiseksi on julistettu täysin pannaan tä-
män miehen toimesta, ei löydy enää mitään kei-
noa oikaista häntä pois hänen omaksumistaan mie-
lettömistä opeista.
Kun terve järki ja ymmärrys sotivat ja ovat näet
aina vain liimakauppiaan uskon vastaisia, ei ole
muuta tehtävissä kuin jättää hänet uskomaan mie-
lettömiin uskomuksiinsa, ja hokemaan mielettömiä
mantrojaan.
---------------
Liimakauppiaan taholta erään henkilön rikollinen
nimellä herjailu on taas saanut jatkoa
Kirjoittanut: kolmekonetta 2.7.2006 klo 12.05
Olen juuri havainnut, että tämä `liimakauppias´
on alkanut jälleen näillä palstoilla jatkamaan
tuota jo ennestään täällä lähimenneisyydessäkin
harrastamaansa selvääkin selvempää rikollista
toimintaansa.
Hän on näet alkanut jälleen rienaamaan näillä
palstoilla erästä henkilöä nimeltä, vaikka tuon
henkilön nimi on näille palstoille lainatuissa
teksteissäkin esiintynyt vain lainattujen tekstien
allekirjoituksena, ei mitenkään muuten.
Edellä esitetystä syystä on nimimerkki kolmen-
koneen aihetta jatkaa totuudenmukaisen infon
esille tuomista tuosta kyseisestä liimakauppi-
aasta:
-----------
Ystävämme liimakauppiaan kirjoitustaidollisen
`älykkyyden taso´ ilmeni taas hänen tähän ket-
uun kirjoittamastaan viimeisestä viestistään,
eli siitä, miten hän ilmaisi tuon tekstinsä
alussa ja lopussa "mukamas" - sanan sisältämät
lauseet ja virkkeet.
Alussa hän kysyi:
"OVATKO MUKAMAS SEURAAVAT kolmenkoneen lasumat
SOLVAAVIA?"
Ja lopussa vastaavasti:
"OVATKO EDELLÄ OLEVAT MUKAMAS MITÄÄN SOLVAAVIA
LASUMIA?????
KYSYN VAAN???"
Alkuun hän näet tarkoitti kirjoittaa seuraavan
ajatuksen:
"Eivätkös MUKAMAS SEURAAVAT kolmenkoneen lausumat
ole SOLVAAVIA?"
Ja loppuun hän tarkoitti kirjoittaa:
"Eivätkös EDELLÄ OLEVAT MUKAMAS ole MITÄÄN SOLVAAVIA
LAUSUMIA????? KYSYN VAAN???"
Kun hän nyt sen sijaan kirjoitti, kysyen:
"OVATKO MUKAMAS..."
ja:
"OVATKO EDELLÄ OLEVAT MUKAMAS..."
hän ilmeisesti tarkoitti kysymyksensä itsel-
leen kolmellekoneelle. Miten tuohon siis
tulisi kolmenkoneen vastata?
Noiden liimakauppiaan kirjoittamassa kirjoi-
tuksessa esiintyvien "mukamas" - sanojen vä-
littämän viestin mukaisesti kolmekonetta voi-
sikin (oikaisijan tulkinnan mukaan) täysin
totuudessa pysyen vastata:
"Eivät todellakaan ole (nimittäin mukamas
solvaavia lausumia), vaan nuo lausumat ovat
kaikilta osiltaan tulessakin palamattomia
totuuksia tuosta ystävästämme liimakauppi-
aasta."
Kun ystävämme liimakauppias siis lisäten
vielä kysyi:
"Seuraavassa lainaukset jotka nimimerkki
`kolmekonetta´ (on) kirjoittanut Voitto
Ramusta: Arvatkaapa mistä hengestä ne ovat
lähtösin?"
Kolmekonetta voi tähänkin arvelematta
vastata:
Nuo totuudet ovat lähtöisin "Totuuden Hen-
gestä" eli "Pyhästä Hengestä", ja joka iki-
nen niistä on aivan `niin ja aamen´, eli ne
pitävät "tismalleen" paikkansa, näin liima-
kauppiaan toistuvasti hokemalla `mantra-
sanalla´ ilmaistuna.
Ne ovat siis täysin paikkansa pitäviä vas-
tauksia itse kuhunkin tuon liimakauppiaan
erikseen eri kirjoituksissaan esille syytä-
miin herjoihin ja valheisiin, eli niihin teks-
teihin mihin itse kukin kolmenkoneen kir-
joittama ilmaisu alkuaankin vastaukseksi
kirjoitettiin.
Ne tulee todellakin lukea alkuperäisessä oi-
keassa yhteydessään, ja näin tehdessään
täysjärkiset ja rehelliset uskovaiset lukijat
huomaavat niistä jokaisen pitävän satapro-
senttisesti paikkansa.
Ne eivät siis ole mitään "solvaavia lausumia"
vaan täysin paikkansa pitäviä huomioita tuosta
kyseisestä brutaalista liimakauppiaasta.
----------------
Nyt tuo torien liimakauppias meni jopa varsi-
naisen vitsin murjaisemaan.
Huomasin hänen näet käyttäneen tuolla viimei-
sessä aloittamassaan ketjussa eli jälleen ker-
ran palstoille pykkäämässään ja kerta toisensa
jälkeen aloittamassaan `kastemantransa´ aloi-
tustekstissä allekirjoituksena aivan uutta il-
maisua: "evankelista - opettaja"
Tuo "evankelista" - titteli (joksi hän ihan itse
on itsensä nimittänyt) onkin tuottanut hilpeyden
aihetta minulle jo pitkään.
Nyt sama annos hilpeyden aihetta koitui tuosta
toisestakin miehen ihan itse itselleen suomasta
"opettaja" - tittelistä.
Hehheh, paraskin "evankelista" ja jopa "opettaja"
tämä `ressukka´.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000001426&posting=220000000 17569810
------------------------
Tarkka on ollut tämä neljäskin havaitsija,
Kirjoittanut: eli: 2.7.2006 klo 11.13
"Paljon porua, vähän villoja".
Satakunnan Kansa- lehdessä oli 21.6.06
kaksi mielenkiintoista ilmoitusta:
Ensimmäinen:
"TORSTAINA PORIN JUHANNUSMARKKINOILLA
tunnetusti laadukkaat MIKROTUULIPUVUT
sekä naisille kesäpuserot ja pusero-
housu -yhdistelmä. KAIKKI KOTIMAISIA
AVAINLIPPU- TUOTTEITA. PS. Olemme kävely-
kadulla lähellä Sokosta. IRA-MUOTI"
Ja toinen:
"Se maailmankuulu IHMELIIMA Porin markki-
noilla to 22.6.06"
Näistä edellä esitetyistä ilmoituksista
jälkimmäinen kertoo tästä näiltä palstoilta
meille tutuksi tulleesta niin surullisen
kuuluisasta "massaevankelistasta" (hehheh)
joka pisti tuon edellä esitetyn toisen ilmoi-
tuksen Satakunnan Kansa - lehteen.
Hän kertoi tuossa ilmoituksessaan myyvänsä
hyvää liimaa torstaina Porin juhannusmarkki-
noilla 22.6.06, ilmoittaen näin toreilla
touhuilujensa todellisen motiivin.
Koska tunnemme vain yhden tällaisen, itseään
perättömillä meriiteillä `kehuskelevan´ henkilön,
joka väittää olevansa muka Suomen torien ja
markkinoiden "evankelista" (hehheh), mutta joka
kuitenkin tosiasiassa on vain yksi torien "help-
poheikki", myyden toreilla ja markkinoilla vain
liimaa, arvasimme, kuka oli tuon liimanmyynti-
ilmoituksen takana.
Arvasimme, että kyseessä oli tämä näiltä fooru-
meilta meille ennestään tuttu liimakauppias.
Kun meillä oli kyseisenä päivänä 22.6. muutakin
asiaa Poriin, päätimme tietysti piipahtaa myös
markkinoilla.
Tarkoituksemme oli jopa pysähtyä `tarkkailemaan`
tuota niin mahtavaa evankelioimistyötä (hehheh)
jota tuo ystävämme on kertonut Suomen toreilla
ja markkinoilla "ihmismassoille" (hehheh) jatku-
vasti julistavansa.
Arvelimme näet, että täytyyhän siinä puheessa
olla katetta, kun mies on nyt viime aikoina
alkanut tituleerata itseään näillä palstoilla
"evankelista" - tittelin lisäksi myös jopa
hengelliseksi "opettajaksikin" (hehheh).
Mutta voi surkeus! Kyllähän tämä kauppias tosin
sieltä Porin kävelykadulta liimapöytänsä takaa
löytyi, mutta niistä miehen itsensä mainostamista
"ihmismassoista" (hehheh) sen sijaan ei ollut
hänen liimanmyyntipöytänsä edessä tietoakaan.
Kuten dokumenteiksi itsellemme ottamamme kuvatkin
kertovat, yhdessä kuvassa on yksi naisihminen
liimasta myyjän kanssa turisemassa, yhdessä taas
yksi mieshenkilö, sekä kolmannessa yksi pariskunta
yksinään.
Suurin joukko yhdellä kertaa pöydän eteen pysähty-
neenä (jonka useaan kertaan päivän aikana myynti-
kojun ohi kulkiessamme) havaitsimme oli kolme miestä,
eli ilmeisesti keskenään kolme toveria.
Liimakauppiaan `metkut´ olivat ne entiset, joista
joku on joskus täällä palstoilla jo kertonutkin.
Katkaistua kumilenkkiä liimattiin ja tarjottiin
asiakkaalle poikki vedettäväksi.
Kauppoja näytti syntyvän vähän, mutta kuitenkin
sentään jonkun henkilön havaitsimme jonkun liima-
putkilon ostavan.
Enimmäkseen ihmiset vain kulkivat harvakseltaan
ohitse.
Kun pitkän aikaa kului siten, ettei kukaan pysäh-
tynyt tämän liimakauppiaan liimanmyyntipöydän eteen,
yritti kauppias `avittaa´ asiaa, alkamalla huute-
lemaan tarjouksiaan tuosta "sensaatioliimastaan"
ohikulkijoille.
Mutta ei tuo huutelukaan näyttänyt paljoakaan
auttavan, eli saavan ohikulkijoita pysähtymään.
Onkin korostettava, ettei kauppias huudellut
ohikulkijoille suinkaan evankeliumia Herrastamme,
eikä myöskään mitään muutakaan uskonasioista, vaan
kyllä hän huuteli heille nimenomaan mainoshuutoja
tuosta "sensaatiostaan" eli "ihmeliimastaan".
Kuten ottamistamme kuvistakin näkyy, liimanmyynti-
pöydän vieressä oli myös toinen pöytä jonka päällä
makasi kansi avoinna matkalaukku. Tuossa matkalau-
kussa olivat nuo ennestään tutut kauppiaamme kyhää-
mät pikku kirjaset ja tuo vanhempi katekismus, ynnä
muita uskonnollisia traktaatteja.
Entinen lehtihylly oli nyt siis vaihtunut tuohon
pöytään, jonka päällä oli tuo avattu matkalaukku
sisältöineen.
Matkalaukun reunaan oli myös teipattu kirjoitettu
kehotus. joka kehotus antoi luvan halukkaalle va-
paasti ottaa matkalaukusta haluamaansa.
Uutta koko tarjonnan joukossa oli tuo CD - levy,
joka MP3 - ominaisuudella varustetulla CD- soit-
timella soitettuna toi kuuluville Uuden testamen-
tin, Psalmit, Sananlaskut ja jopa erään vanhan
katekismuksen tekstit.
Eli, mitenkäs se sananlasku sanookaan?
"Paljon porua, vähän villoja".
Paljon äänekästä porua mies on pitänyt noista
torien ja markkinoiden touhuiluistaan. Aivan
turhan paljon äänekästä, verrattuna tuloksena
oleviin havaittuihin villoihin.
Miehen touhu toreilla on täysin samaa kuin mitä
se oli jo vuonna 2001 Turun sanomissa kerrotun
artikkelin mukaan:
http://www.turunsanomat.fi/ajassa/?ts=1,3:1007:0:0,4:7: 0:1:2002-04-22,104:7:103879,1:0:0:0:0:0:
Kuten linkistä löytyvän kuvan alla olevasta
tekstistäkin ilmenee, Turun Sanomien kuvaaja
tiedosti miehen tuolloinkin vain "liimakaup-
piaaksi", ei suinkaan miksikään "evankelis-
taksi":
"TS/Riitta Salmi
Liimakauppias Voitto Ramu (oik.) saa
Jouko Niemisen mukaansa testaamaan
pikaliiman kestävyyttä."
Tässä linkki katekismussivulle, jossa sielläkin
on näkyvillä mainos ihmeliimasta:
http://www.mangusti.com/Katekismus/Katekismus?main=Vink it&sub=open&title=Vinkit
Eli, ompa meillä tuossa varsinainen "evankelista"
ja jopa hengellinen "opettajakin", hehheh.
--------------
Mikä saa sinut valehtelemaan ja vääristelemään asioita? Vauvakasteen henkikö?
Itse olet kuin mainitsemasi Riekkinen, sillä kiellät Raamatun sanan, kun perustat oppisi yhteen epämääräiseen lauseeseen, vaikka muualla evankeliumeissa ja Raamatun kirjeissä asia on sanottu aivan toisin.
"kun perustat oppisi yhteen epämääräiseen lauseeseen, "
Vai on Jeesuksen Lähetyskäsky mielestäsi epämääräinen lause. Olet siis riekkisen linjalla.
Sen sijaan tolkutonta höyryämistä harrastat.
Et edes vastaa tai perustele mitään vaan omaksumasi "lähetyskäsky" on ristiriidassa koko Raamatun kanssa, muut evankeliumit ja kirjeet.
Siis yksi ainoa ristiriidassa (ihmisen vääristelemä, ei Jumalan) oleva jae on sinun oppisi perusta, vaikka se sotii Raamatun loppuosaa vastaan. Sinä siis torjut selkeän Raamatun sanoman jollain sanajärjestyskikkailulla, joka ei päde, kun tutkii Jeesuksen sanoja muissa evankeliumeissa tai miten apostolit toimivat Jeesuksen opetuksen perusteella.
Ei kuulu otsikon aiheeseen
Kirjoittanut: mopo.nen 3.7.2006 klo 22.00
Ei kuulu kastepalstalle tälläiset jutut...
Edellä oli sitä kuuluisaa kolmenkoneen "evankeliumia"
Muuhun kolmekonetta ei sitten pystykään- edellä olevan kaltaista "evankeliumia" kolmekonetta pursuaa kun muuhun ei pysty.
Toteaapi:
evankelista- opettaja:
Voitto Ramu
PERISYNNISTÄ ja kasteen olemuksesta
Väitetään, että käsitettä “perisynti” ei löydy Raamatusta, ja vedotaan Hes 18 kohtaan: ”Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa.”. Tuohon vedoten monet uskonsuunnat suunnat pitävät lasta synnittömänä.
”Tietensä he eivät ole tietävinään,” vai eivätkö he todellakaan tiedä?
Ongelma näyttää olevan, että käsitettä ”perisynti” ei ymmärretä.
Käsite ”perisynti” on Adamilta peritty ”lihan ruumis” eli langenneen lihan syyllisyys:
Rm 10:12-14. ”Sentähden, niinkuin YHDEN ihmisen kautta SYNTI TULI MAAILMAAN, ja synnin kautta KUOLEMA, niin KUOLEMA on tullut KAIKKIEN IHMISTEN OSAKSI, koska KAIKKI ovat syntiä tehneet -
13. sillä jo ennen lakiakin OLI (huomaa mennyt aikamuoto) synti maailmassa, mutta syntiä EI LUETA, missä LAKIA EI ole;
14. kuitenkin KUOLEMA hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.”.
Tuossa se perisyyllisyys on. (olisikin selvyyden vuoksi puhuttava perisyyllisyydestä, eikä perisynnistä).
Lapsetkin ovat tuon synnin syyllisyyden alaisia, merkkinä tästä on kuolema, jonka alaisia lapsetkin ovat. Jos lapset olisivat vapaat perisyyllisyydestä, niin he olisivat kuolemattomia, ja he siirtyisivät kuoleman alaisiksi vasta kun tulevat tietoiseksi laista ja syyllisyydestä.
Laki on siis ollut maailmassa Mooseksesta alkaen, siitä huolimatta vaikka kaikki eivät olekaan laista tietoisia.
Jeesuskin syntyi lain alaiseksi, näin JOKAINEN lapsi syntyy lain alaiseksi. Lapsen oma ”tieto” asiasta ei muuta asiaa miksikään. Raamattu ei siis sano: ”missä lain olemassaoloa ei tiedosteta, siellä ei syntiä ole.” Sellaista tilannetta, että lakia ei olisi, ei ole ollut kuin ennen Mooseksen kautta anneltua lakia.
Ei pakanoillakaan ole tietoa Jumalan laista, eivät he kuitenkaan ole synnittömiä. Lakia ei siis luettu ennen Moosesta, mutta perisynnin syyllisyys oli kuitenkin voimassa, koska kuolema hallitsi silloinkin, kuten edellä oleva raamatunkohta kertoo.
Jotta ihminen voisi pelastua, pitää tuosta Adamin lankeemuksen perisyyllisyydestä päästä pois.
”Perisynnin” poistaminen on yhtä kuin; ”lihan ruumiin poisriisuminen”:
Kol 2:11-12: ”ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan LIHAN RUUMIIN POISRIISUMISELLA, Kristuksen ympärileikkauksella:
12. ollen HAUDATTUINA hänen kanssaan KASTEESSA, jossa te myös hänen kanssaan olette HERÄTETYT USKON KAUTTA, jonka VAIKUTTAA JUMALA, joka herätti hänet kuolleista.”
Tästä on kyse perisynnin syyllisyyden poistamisessa. Jollei perisyntisyyttä, eli lihan ruumista poisriisuta, niin mitään osuutta ei ole esim. kuolleitten ylösnousemukseen. Tulolla ”lihaan ruumiin poisriisumisella” tullaan osalliseksi Kristuksen hankkimasta sovituksesta ja ylösnousemuksesta.
Ongelma on monilla, että ei ymmärretä mitä ”perisynti” ja perisyntisyys tarkoittaa.
Perisynti-sana on siis lyhyt ilmaisu jota käytetään ilmaistaessa tuota Aadamilta perittyä kuolemaa tuottavaa lihallisuutta, jonka alaisia KAIKKI syntyneet ihmiset ovat,- myös lapset. Jokainen on syntynyt kuoleman alaisuuteen langenneen lihan vuoksi. Tätä on perisynti. Turha vedota, että ”lapset eivät kanna isäinsä syntiä”. Eihän ne isäin TEKOSYNTEJÄ kannakaan, mutta Aadamissa langenneen lihan syntisyyttä, eli rangaistusta kantaa jokainen. Nimitäin Aadamille hänen rikkomuksensa vuoksi säädettyä; ”kuolemalla kuolemista” , siis sekä ajallista, että IANKAIKKISTA kuolemaa. Siksi kukaan vaimosta syntynyt ei voi olla puhdas, vaan on kuoleman alainen, kuoleman joka on hallinnut Aadamista alkaen, hänen rikkomuksensa tähden.
Jotta ihminen voisi pelastua, eli saavuttaa iankaikkisien kuolemattomuuden niin tuo syntisen lihan perintö pitää pestä pois. Jeesus ei nimittäin lunastanut meidän kuolevaisia ruumiitamme, vaan tuon kasteessa uudestisyntyneen, Kristukseen puetun ihmisen, joka aikanaan puetaan kirkastettuun ruumiiseen.
Pitää siis tapahtua ”lihan ruumiin poisriisuminen”, eli Kristuksen suorittama sydämen ympärileikkaus, jossa tapahtuu tuon turmeltuneen lihan ruumiin poisriisuminen ja sen hautaaminen. Ja tilalle nousee Kristuksen uudestisynnyttämä uusi luomus. Tuo voi tapahtua VAIN kasteessa. Iällä ei ole merkitystä. Mitä aikaisemmin tuo ”lihan ruumis” poisriisutaan, sitä parempi, ja sitä aikaisemmin ihminen vapautuu tuosta Aadamin lankeemuksen perisyyllisyydestä.
Adamille säädetyn kuolemanrangaistuksen täytäntöönpano tapahtuu siis kasteessa hukuttamalla. Mutta Kristuksen lunastustyön ansiosta nousee tilalle, eli uudestisyntyy uusi, Kristuksen päälleen puettu uusi luomus.
Tuo kadottava ”lihan ruumis” riisutaan pois kerta kaikkiaan KASTEESSA, jossa se haudataan, kuten Raamattu sanoo, ja jossa jaetaan lahjana osallisuus Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, kuten Raamattu sanoo. Jokaisen ihmisen,- myös lapsen, tulee riisua lihan ruumis pois. Se tapahtuu kasteessa lihan hukuttamisena. Ja kasteessa saadaan osallisuus Kristuksen ylösnousemukseen, jonka Kristus ansaitsi, eli kasteessa ihminen puetaan Kristukseen, kuten Raamattu edelleen sanoo.
Kun tuo periytynyt syyllisyys Aadamin rikkomuksesta kerran pois riisutaan, niin ei se KOSKAAN palaa takasin. Kun ihminen lankeaa, eli lähtee tuhlaajapojan tielle, niin perisyyllisyys ei palaa ihmiselle takaisin. Kyse on tuolloin tekosynneistä joista uskonsa menettänyt tulee syylliseksi, koska ei ole uskoa. Vain usko Jeesuksen sovitustyöhön pitää ihmisen tuosta sovitustyöstä osallisena ja vapaana syyllisyydestä.
JOS Jumalan käskemää kastetta EI VOI jostain syystä saada, niin kasteen puuttuminen ei rajoita Jumalan mahdollisuuksia riisua tuota ”lihan ruumiin poisriisumista”, eli hautaamista.. Jumala pystyy sen tekemään ilman kastettakin, mutta näin hän ei ole ihmisille säätänyt, vaan on säätänyt kasteen koskemaan ”kaikkia kansoja”, ketään pois sulkematta.
Jumalan säätämä kaste ei siis sido Jumalan käsiä. Mutta miksi ihmeen takia velvoiteltaisiin Jumalaa toimimaan säätämyksestään poikkeavalla tavalla? Ja eritoten ihmiskunnan suuren enemmistön kohdalla,- lasten kohdalla.
Jos kaste on saatavissa, mutta sitä mahdollisuutta ei käytetä, niin se on Jumalan säätämyksen ja käskyn rikkomista, ja pelastetuksi tulemisen estämistä.
USKON olemusta ei taideta ymmärtää.
Usko on oikeastaan Kristuksen läsnäoloa. Kristus tulee Sanansa kautta asumaan ihmiseen. Missä Kristus on siellä on AINA usko. Missä Kristus on, siellä on myös perisynnin syyllisyys, eli ”lihana ruumiin poisriisuminen”, Kristuksen ympärileikkaus, eli sydämen ympärileikkaus ja vanhurskauttaminen tapahtunut.
Kyllä Jumala pystyy tuon tekemään ilman kastettakin, mutta hän on halunnut antaa tuollaisen merkin, niinkuin antoi VL:n aikana lukuisia merkkejä.
UL:n aikana noita Kristuksen läsnäolon merkkejä on vain kaksi, kaste ja ehtoollinen ja toki SANA jossa Kristus AINA on, onhan hän itse tuo sana.
Kaste on siis tie Jumalan valtakuntaan ja tuo lahja on otettava vastaan ”kuten lapsi”, joitta sisälle pääsisi. Siis ilman ymmärrystä, eli ei vaadita ymmärrettävää ikää.
On olemassa omatekoitakin uskoakin: “sinä päätät uskoa” opin mukaista, vaan se ei pelasta. Kyse on samasta kuin “omavanhurskaus” joka on monella lahjavanhurskauden sijalla. Parasta siis turvata lahjoitettuun uskoon, uskoon jonka Kristus vaikuttaa.
ILMAN USKOA kaste ei hyödytä.
Toki kasteesta voi langeta pois, mutta sinne voi palata takaisin. Kasteessa Jumalan lahjoittama usko pelastaa niin kauan kuin ihminen uskoo. Jos uskosta luovutaan, niin luovutaan samalla kasteessa lahjoitetusta perinnöstä, eli iankaikkisesta elämästä. Lihan ruumis pysyy toki poisriisuttuna, mutta tilalle tulee kadottavat tekosynnit. Tuosta tilasta voi toki palata takaisin kasteessa lahjoitettuun uskoon. Eli kyseessä on paluu kasteeseen.
VÄITTEITÄ JA VASTAUKSIA:
Väite: ”Raamattu ei käske missään kohtaa kastamaan lapsia”
Ei käske, mutta ei käske kastaman vanhuksiakaan, vammaisia, nuoria, eikä mitään muitakaan ryhmiä,- Logiikan mukaan ei heitäkään siis pidä kastaa, kun heitä ei ole erikseen käsketty kastaa.
Väite: ”Opetuslapsia ei tehdä kastamalla”.
Kuka nyt noin hullua on väittänytkään? Raamatun mukaan opetuslapseksi tehdään: 1) KASTAMALLA ja 2) OPETTAMALLA. Pelkällä kastamalla ei kukaan ole väittänyt opetuslapsia tehtävän. Myöskään pelkällä opettamalla ei opetuslapsia tehdä, kumpikin tarvitaan; kaste ja opetus.
Väite: ”kaste ei uudestisynnytä!”
Ei kastevesi uudestisynnytäkkään.
KASTE on KOKONAISUUS johon kuuluu KAKSI elementtiä; VESI ja SANA. (lisäksi Pyhä Henki toimii sanan kautta uudestisynnyttäjänä) Kumpikin tarvitaan jotta kyseessä olisi kristillinen kaste. Kumpikin tarvitaan uudestisyntymiseen, ”joka ei synny VEDESTÄ ja HENGESSÄ”
Jos sana erotetaan vedestä, niin jäljelle jää pelkkä vesi. Jos taas vesi erotetaan sanasta niin sekään ei ole kaste, vaan pelkkä sana.
Jumala on säätänyt että uudestisyntymiseen tarvitaan nuo kaksi ; VESI ja SANA..
Ei se ole mitään ennenkuulumatonta tuo veden ja sanan yhdistelmä.
Koko maailmankaikkeuskin on luotu; ”vedestä ja veden kautta, sanan voimasta”,- huomatkaa, että VESI on vettä ja SANA on sanaa.(2. Piet 3:5). Miksi Jumala käyttää vettä ( ja siihen sisällytettyä sanaa) noin voimallisesti, se on salaisuus, ja on järjelle hullutus.
Väite: ”ihmisen tulee kuulla jotta usko voisi tulla”.
”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.”
Eikö lapsia muka kuule? Johanneskin kuuli Marian sanat kohdussa ollessaan ja uskoi ja sai Pyhän Hengen.
Kastetilaisuudessa julistetaan Jumalan sanaa, eli Jumalan SANA ja LUPAUS tulevat julistetuksi ja lapsi kuulee sen. Tarvittavan USKON VAIKUTTAA yksin JUMALA. Pystyi Jumala vaikuttamaan uskon ja antamaan Pyhän Hengen kohdussa olevalle Johannekselle, eikö sitten sylissä olevalle lapselle.
Ei pitäisi olla vaikeaa ( muulle kuin järjelle joka on uskon vastakohta).
Juuri nuo SANA ja VESI YHDESSÄ tekevät KASTEEN. Kumpikin erillään ei ole mikään kaste.
Vedessä oleva sanan uudestisynnyttää Pyhän Hengen kautta: ”te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.”(1 Piet 1:23)
Uudestisyntyminen tapahtuu siis KATOAMATTOMASTA SIEMENESTÄ, SANAN KAUTTA.
Mikä lihasta on syntynyt on liha. Katoamattomasta Jumalan Hengestä syntyy ihmisen henki, mutta tuokin tapahtuu sanan kautta. Ei siis Pyhä Henkikään uudestisynnytä ilman sanaa.
Kasteessa on vesi ja sana jotka Pyhän Hengen kautta uudestisynnyttävät.
Hullutusta tuo kastevesi järjelle on mutta minkä teet kun se on Jumalan säätämä asetus.
Väite: ”Jos minä suoritan lapselleni jonkun ulkoisen RITUAALIN vaikka EPÄUSKOSSANI niin MINÄ OLEN ANSAINNUT LAPSELLENI PELASTUKSEN”.
Noin monet nimittävät Jumalan tekoa halveksuen rituaaliksi.
Kasteelle VIEMINEN ja kaste on kaksi eri asiaa. Eihän viejä kastetta suorita. Ei ANSAITSE lapselle pelastusta VIEMÄLLÄ lapsi kastelle. Ei ”viemistä” ole säädetty pelastumiseksi, vaan kaste, eli vesi ja siihen sisältyvä sana.
Huomaa, että joku IHMINEN sitä sanaakin julistaa, ihminenhän sen julistamisen tekee, ei se ääni pilvistä tule. Pelastusta ei siis SAARNAAJA ANSAITSE toiselle, eikä se ole hänen teko.
EPÄUSKO ei mitätöi Jumalan työtä.
Kaste on voimassa vaikka kukaan ei uskosikaan. Jumalan tekoa ei siis tarvi uusia ihmisen epäuskon vuoksi. Ei saarnattu sanakaan muutu mitättömäksi vaikka kukaan ei uskoisikaan. Ilman uskoa se ei vain hyödytä, niin ei kastekaan hyödytä jollei uskoa ole. (vrt noita Simon). Ei Kristus mitätöidy vaikka ihmiset ei uskoisikaan.
Pelastusteko ei siis ole lapsen vieminen kasvettavaksi, vaan pelastustyö on Jumalan teko kasteessa , jossa on sekä vesi, että sana siihen liitettynä. Pelastus siis JAETAAN, lahjoitetaan tuossa kasteessa ihmiselle. ( aivan niinkuin ympärileikkauksessa VL:n aikana, vanhemmat veivät lapsen ympärilainattavaksi.) Ulkoisena merkiksi uudestisyntymisestä Jumala on säätänyt merkin, eli vesikasteen. Hullutukselta tuo kastevesi tuntuu, mutta menepä nyt Jumalaa siitä nuhtelemaan ja puhtaampaa oppia esittämään.(tosin niitä Jumalaa puhtaampaa opin esittäjiä on paljon)
Väite: ”pienet lapset ovat Jeesuksen sovituksen tähden autuaita ja pelastettuja”.
Jos ovat, niin miksi eivät aikuiset ole?
Väite: ”Lapset eivät TIEDÄ Jumalan laista mitään. Siksi heillä ei voi olla myöskään syntiä, joka tarvitsisi sovitusta”.
Mistäköhän tuollainen oppi on peräsin, ei ainakaan Raamatusta.
Tuon opin mukaan pakanoillakaan ei voi olla syntiä eivätkä tarvitse sovitusta.
Opin puolustamiseksi väännetään raamatunjaetta, joka on revitty irti asiayhteydestä: Kohta kokonaisuutenaan on seuraava:
Rm 10:12. ”Sentähden, niinkuin YHDEN ihmisen kautta SYNTI TULI MAAILMAAN, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet -
13. sillä jo ENNEN lakiakin OLI (huomaa mennyt aikamuoto) synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole;
14. kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.”.
Laki siis TULI JO Mooseksen aikana, mutta synti oli ennen tuota lain tuloakin maailmassa, mutta syntiä ei TUOLLOIN luettu syyksi ihmisille, mutta KUOLEMA hallitsi kuitenkin ihmisiä Adamista alkaen, tämän lankeemuksen vuoksi, ja hallitsee edelleenkin.
Lapsen ”synnittömyyteen” tuo jae ei siis ole mikään perustelu, ko kohdan asiayhteys tulee siis tuossakin huomioida.
Huomaa, että Jeesuskin syntyi LAIN ALAISUUTEEN koska laki oli tuolloin jo annettu: ”Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, LAIN ALAISEKSI SYNTYNEEN, lunastamaan LAIN ALAISET”
Lapsetkin ovat siis LAIN ALAISIA heti syntyessään ( ja laki vaatii lain noudattamista), eivätkä vasta kun tulevat laista tietoiseksi. Ja tuosta lain alaisuudesta pitää päästä pois, ja se tapahtuu kasteessa tapahtuvassa uudestisyntymisessä, jolloin ”lihan ruumis poisriisutaan”.(Jeesuksesta ei tarvinnut tuota ”lihan ruumista” poisriisua, koska hän ei ollut siinnyt syntisestä Joosefin siemenestä, vaan Pyhästä hengestä. Hän ei siis ollut perisyyllisyyden alainen, vaikka olikin lain alaiseksi syntynyt.)
Tuota ”lihan poisriisumista” käsittelevä kohta kokonaisuutenaan, jotta ymmärretään kasteen merkitys:
Kol 2:11-12. ”ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan LIHAN RUUMIIN POISRIISUMISELLA, Kristuksen YMPÄRILEIKKAUKSELLA: ollen HAUDATTUINA hänen kanssaan KASTEESSA, JOSSA te myös hänen kanssaan olette HERÄTETYT USKON KAUTTA, jonka VAIKUTTAA Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”.
Riittoisa raamatunkohta. Kaste on siis sydämen ympärileikkaus, josta Jumala käyttää nimitystä ”lihan ruumiin poisriisuminen”. Kasteessa tapahtuu lihan ruumiin (eli perisyntisyyden) poisriisuminen, ja tuon poisriisutun lihanruumiin HAUTAAMINEN. Ja samalla Jumala herättää uuden ihmisen (eli uudestisynnyttää)katoamattoman siemenen, eli Pyhän Hengen kautta.
Huomaa miten se usko syntyy, eli annetaan ihmiselle; ”USKON kautta jonka VAIKUTTAA Jumala”.
Kol 2: 11. ”ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
12. ollen HAUDATTUINA hänen kanssaan KASTEESSA, jossa te myös hänen kanssaan olette HERÄTETYT uskon kautta, JONKA VAIKUTTAA JUMALA, joka herätti hänet kuolleista.”
Kasteessa ihmisen perisyntisyyden alainen lihanruumis poisriisutaan, hukutetaan ja haudataan. Kasteessa myöskin ihminen HERÄTETÄÄN, eli uudestisynnytetään Jumalan vaikuttaman uskon kautta katoamattomasta siemenestä, eli Pyhästä Hengestä. Tälläin tapahtuu se Hengestä synytyminen mitä Jeesus sanoo: “Joka on Hengestä syntynyt on henki” (Jh 3:3-8).
Noin suorat on Jumalan tiet. Turha niitä vääntää mutkille.
Ihmisen tieto tai tietämättömyys ei siis vaikuta lain OLEMASSAOLOON millään tavalla vaikka väitetäänkin, että kun lapsella ei ole TIETOA, niin laki ei koske häntä. Tietämättömyys laista ei tee lapsesta vapaata lain alaisuudesta, koska lapsi on syntynyt lain alaisuuteen, kuten Jeesuskin syntyi.
Vedotaan tapaukseen jossa Jeesus siunasi lapsia eikä kastanut heitä.
Kyse oli tuolloin VL:n ajasta ja VL:n säädöksen mukaan ympärileikatuista, eli jo pelastetuista lapsista. VL:n aikana ei kastetta tarv****, vaan ympäripaikkaus oli kasteen tilalla. Ympärilaukkaamalla pelastuttiin, kun lakia noudatettiin. Ympärileikkaamaton ei pelastunut, vaan tämä jopa käskettiin hävittämään kansasta.
Kyseinen kohta, jossa Jeesus siunasi lapsia, ei siis MILLÄÄN tavalla todista sitä, että lapsia ei tarvi/saisi kastaa. Jos tuo kohta otetaan esimerkiksi, niin silloin pitää poikalapset ympärileikata ja tytöistä antaa säädetty uhri, ja yrittää saada Jumala hyväksymään VL:n pelastusjärjestys.
Väite; “lasten on odotettava; kunnes ITSE valitsevat kumpaa tietä vaeltavat”.
Siis kuitenkin tehdään pelastus IHMISEN teoksi, ihmisen omaan valintaan perustuvaksi! Melkoinen ihmisteko.
Väite: ”SANA uudestisynnyttää, - ei kaste.”
Vedotaan kohtaan: ” te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan KATOAMATTOMASTA SIEMENESTÄ, Jumalan elävän ja pysyvän SANAN KAUTTA.” Tuo SIEMEN on Kristus(Gal 3:16)
On otettava huomioon Raamattua laajemmaltikin:
”Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, VEDELLÄ PESTEN, SANAN kautta,”(jos vedellä tarkoitetaan sanaa niin kohta kuuluisi: “sanalla pesten sanan kautta”) Kaikki ei siis ole monestikaan sanottu yhdessä kohtaa Raamatussa.
EI sanan yksin uudestisynnytä, vaan KASTEVESI ja SANA yhdessä uudestisynnyttää Pyhän Hengen kautta. Kastevesi ja sana yhdessä tekevät Jeesuksen käskemän kasteen.
SANASTA ei siis yksin uudestisynnytä, vaan Pyhä Henki SANAN KAUTTA uudestisynnyttää kasteessa. Tuo ”katoamaton siemen” on siis Kristus joka KASTEESSA toimii Pyhässä Hengessä ja kuten Raamattu sanoo: “ Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä”. Niinkuin Jeesus sanoo: “Isä ja minä olemme yhtä”(Jh 10:30), niin myöskin Pyhä Henki ja Jeesus ovat yhtä. Pyhä Henki on Hengessä läsnä oleva Kristus.
”Jos joku ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”
Turha väittää, että tuo vesi tarkoittasi sanaa. Pyhä Henki ei toimi sanasta erillään vaan SANASSA. Vesi on vettä ja Henki on Henki. ja Henki toimii vain sanassa.
Voitto Ramu
evankelista- opettaja
Kaste ja usko - pääsylippu taivaaseen.
MITÄ TEMPAAMISESSA TAPAHTUU JA MITÄ SEN JÄLKEEN.
1.
Ensimmäinen ylösnousemus on kun Jeesuksen tullessa noutamaan morsiantaan Karitsan hääaterialle. Se tapahtuu tempauksen yhteydessä, josta Jumala ilmoittaa:
1.Ts 4: 15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja KRISTUKSESSA KUOLLEET NOUSEVAT YLÖS ENSIN;
17. sitten MEIDÄT, JOTKA OLEMME ELOSSA, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
(ja sama 1.Kr 15:51-54)
- tuossa siis puhutaan selvästi kuolleitten ruumiillisesta ylösnousemuksesta ja MEIDÄN elossa olevien tempaamisesta heidän kanssaan. Kyse on siis todellisesta RUUMIIN ylösnousemuksesta eikä mistään uskoontulossa tai kasteessa tapahtuvasta kuolleen heräämisestä. Paavali erottaa ”meidät elossa olevat” ja kuolleista nousseet erikseen ja eri ryhmäksi.
2.
Kristuksen tullessa noutamaan morsiantaan hääaterialle, Jeesus EI palaa tänne maanpäälle asti kaikkien nähden, vaan ainoastaan tempaa morsiamensa pois täältä VIHAN ALTA, - turvaan hääaterialle ( Ilm 18:4, Jes 26:20).
3.
Täällä maanpäällä tapahtuu karitsan hääaterian aikana Ilmestyskirjan sinettituomiot, pasuunatuomiot ja vihan maljat.
4.
Tempaamisen jälkeen peitevaate otetaan pois Israelin kansan silmiltä hetkessä ja silloin merkitään Jumalan sinetillä ne 144-tuhatta Israelin kansan kahdestatoista sukukunnasta, joihin ei ne Jumalan vihan vuodatukset satu
(Ilm 7:3).
5.
Tuolloin tapahtuu se Israelin kääntymys, mistä Jumala ilmoittaa:
Rm 11:15 ja 25.
Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa –
pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes PAKANAIN täysi luku on SISÄLLE TULLUT,
26. ja niin KAIKKI ISRAEL ON PELASTUVA, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
27. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
28. Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
6.
Kun pakanain täysi luku on tullut SISÄLLE Hääaterialla, silloin peitevaate siis otetaan pois Israelin kansan silmiltä ja koko Israel on pelastuva.
Tapahtuu se, mistä Jumala on ilmoittanut:
Sak 12: 6. Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta
ja vasemmalta, KULUTTAVAT KAIKKI KANSAT YLTYMPÄRI. Ja Jerusalem
saa yhäti asua paikoillansa -- Jerusalemissa.
7. Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat, ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan.
8. Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin
jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.
9. Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät
Jerusalemia vastaan.
10. Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. HE KATSOVAT MINUUN, JONKA HE OVAT
LÄVISTÄNEET. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
11. Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa.
7.
Kääntymyksensä jälkeen ne 144-tuhatta julistavat täällä maanpäällä vallitsevan Jumalan vihan vuodatuksen aikana evankeliumia:
Jes 27: 6. Tulevina aikoina juurtuu Jaakob, Israel kukkii ja kukoistaa ja täyttää maanpiirin hedelmällänsä.
--- Israelin luopumuksen rangaistus on tuolloin kärsitty:
8. Karkoittamalla sen, lähettämällä sen pois sinä sitä rankaisit. Hän pyyhkäisi sen pois kovalla myrskyllänsä itätuulen päivänä.
9. Sentähden sovitetaan Jaakobin pahat teot sillä, ja se on hänen syntiensä poistamisen täysi hedelmä, että hän tekee kaikki alttarikivet rikottujen kalkkikivien kaltaisiksi: eivät kohoa enää asera-karsikot eivätkä auringonpatsaat.
8.
Niiden 144-tuhannen julistuksen kautta uskoontulleet tapetaan KAIKKI, koska ne eivät suostu kumartamaan pedon kuvaa:
Ilm 13:15 Ja sille ( toinen peto, eli väärä profeetta) annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että KETKÄ VAIN EIVÄT KUMARTANEET PEDON KUVAA, NE TAPETTAISIIN.
9.
Eloon jäävät VAIN ne jotka kumartavat pedon kuvaa, ja ne KAIKKI ottavat pedon merkin.
Ilm 13:16. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
10.
Vasta Karitsan hääaterian jälkeen Jeesus palaa maanpäälle:
Sak 14: 4. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
5. Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
6. Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
7. Se on oleva yhtämittaista päivää -- Herralle on se tunnettu -- ei vaihdu päivä ja yö;ja ehtoolla on oleva valoisata.
8. Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
9. HERRA ON OLEVA KOKO MAAN KUNINGAS. Sinä päivänä on Herra oleva
yksi ja hänen nimensä yksi.
11.
Jeesuksen tullessa maanpäälle saatana heitetään syvyyteen tuhanneksi vuodeksi ettei se kansoja villitsisi:
Ilm 20:1. Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
2. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
3. ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne TUHAT VUOTTA ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
4. Ja minä näin valtaistuimia, ja HE istuivat niille, ja HEILLE annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka EIVÄT OLLEET KUMARTANEET PETOA EIKÄ SEN KUVAA eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja HE VIRKOSIVAT ELOON ja hallitsivat Kristuksen kanssa TUHANNEN VUOTTA.
--- tässä kerrotaan että pedon kuvan kumartamisesta kieltäytyneet ja sentähden tapetut, virkoavat eloon.
Eli tämä on eri kuolleista nouseminen kuin tempaamisen yhteydessä tapahtuva. Näyttäsi siltä, että Kristuksen kanssa hallitsevatkin täällä sen tuhat vuotta ne jotka vihan aikana tulivat uskoon ja tulivat tapetuksi.
Hääaterialla olleet eivät ehkä olekaan hallitsemassa, tuhatvuotisena aikana, vaan ovat morsiamen asemassa Kristuksen kanssa ”pyhien leirissä”.
Vihan aikana tapetut eivät siis jää odottamaan ”vääräin”, eli tuomion ylösnousemukseen, eli toiseen ylösnousemukseen, vaan heidät herätetään eloon Kristuksen tullessa Hääaterian jälkeen maanpäälle.
12.
Uskosta osattomat EIVÄT herää kuolleista Jeesuksen tullessa, vaan vasta niiden tuhannen vuoden loppuun kuluttua. Tästä on Jumalan sana selkeä, ja yksiselitteinen:
Ilm 20:5. MUUT KUOLLEET EIVÄT vironneet eloon, ennenkuin NE TUHAT VUOTTA OLIVAT LOPPUUN KULUNEET.
TÄMÄ ON ENSIMMÄINEN YLÖSNOUSEMUS.
6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ENSIMMÄISESSÄ YLÖSNOUSEMUKSESSA; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne TUHANNEN VUOTTA.
13.
On siis olemassa KAKSI ylösnousemusta;
1. Ensiksi Vanhurskasten ylösnousemus Jeesuksen tullessa
2. Ja sitten vääräin ylösnousemus, eli tuomion ylösnousemus tuhatvuotisen ajan jälkeen kun viimeinen tuomio alkaa :
Apt 24: 15. ja pidän sen toivon Jumalaan, että ON OLEVA YLÖSNOUSEMUS, jota nämä itsekin odottavat, SEKÄ VANHURSKASTEN että VÄÄRÄIN.
Jeesus puhuu myöskin erillisestä vanhurskasten ylösnousemuksesta:
Lk 14:14 niin sinä olet oleva autuas, koska he eivät voi maksaa sinulle; sillä sinulle maksetaan VANHURSKASTEN YLÖSNOUSEMUKSESSA”.
14.
Pyhät hallitsevat Kristuksen kanssa ne tuhat vuotta ja se aika on rauhan aika. Alkaa sapattivuosi (seitsemästuhannes vuosituhat) Jumalan maailmanhistoriassa.
Tätä aikaa koko luomakunta odottaa vielä nyt odottaa raskautettuna:
Rm 8: 19. Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
20. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan,
21. koska itse LUOMAKUNTAKIN on tuleva VAPAUTETUKSI turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22. Sillä me tiedämme, että koko LUOMAKUNTA YHDESSÄ HUOKAA ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;:
On siis erillinen tuhannen vuoden aika täällä maanpäällä jolloin Kristus hallitsee KUNINKAANA tätä maapalloa pyhiensä kanssa. Täällä on siis vielä pakanoita joita hallitaan:
Ilm 2: 26-27. Ja joka voittaa ja LOPPUUN ASTI ottaa minun teoistani vaarin, SILLE MINÄ ANNAN VALLAN HALLITA PAKANOITA.
ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niinkuin saviastiat heidät särjetään - niinkuin minäkin sen vallan Isältäni sain -
Tästä maanpäällä olevasta rauhan ajasta myös Jesaja kirjoittaa:
Jes 65: 20. Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä NUORIN KUOLEE SATAVUOTIAANA, ja VASTA SATAVUOTIAANA SYNNINTEKIJÄ JOUTUU KIROUKSEEN.
21. He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät;
22. he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.
23. He eivät tee työtä turhaan EIVÄTKÄ LAPSIA SYNNYTÄ ÄKKIKUOLEMAN OMIKSI, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.
24. Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen.
25. Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra.
Näin se on:
Ilm 20: 6.
Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ENSIMMÄISESSÄ YLÖSNOUSEMUKSESSA; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja HALLITSEVAT hänen kanssaan ne TUHANNEN VUOTTA.
15.
Kun ne tuhat vuotta on loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan:
Ilm 20:8. ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
9. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
10. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään TULI- JA TULIKIVIJÄRVEEN, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
- Paikka jossa saatana on vangittuna tuhat vuotta on eri kuin tuli-ja tulikivijärji. Nimittäin tuli- ja tulikivijärjestä ei kukaan pääse pois. Saatana on siis sidottuna ”syvyydessä”.
Sitomisen suorittaa enkeli jolla on syvyyden avaimet. (Jeesuksella on tuonelan ja kuoleman avaimet).
Paikka jossa saatana on ollut sidottuna lienee sama josta
Ilm 9:3 kertoo:
”Ja viides enkeli puhalsi pasunaan; niin minä näin TÄHDEN, taivaasta maan päälle PUDONNEEN, ja sille ANNETTIIN syvyyden kaivon AVAIN;
2. ja se avasi syvyyden kaivon, ja kaivosta nousi savu, niinkuin savu suuresta pätsistä, ja kaivon savu pimitti auringon ja ilman.
Huomaa, että syvyyden avaimet ANNETTIIN tähdelle (ne avaimet ei siis sillä olleet ennen tuota, ja kyseessä ei ole se ”Kirkas kointähti”, eli Daavidin juurivesa, josta Ilm 22:16 mainitsee ja jolla ON kuoleman ja tuonelan avaimet)
16.
Tämän jälkeen tapahtuu ”vääräin ylösnousemus”, - TOINEN YLÖSNOUSEMUS, eli TUOMION YLÖSNOUSEMUS: josta myös kertoo: Jh 5: 29.
” mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, TUOMION YLÖSNOUSEMUKSEEN.”
Tästä myöskin Ilm 20 kertoo jakeesta 11 alkaen:
”Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
12. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
13. Ja MERI ANTOI NE KUOLLEET, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja HEIDÄT TUOMITTIIN, kukin tekojensa mukaan.
- Tuossa vaiheessa tapahtuu siis vääräin ylösnousemus, eli tuomion ylösnousemus joka on toinen ylösnousemus. Ja siinä ylösnousemuksessa olevat eivät ole autuaita.
14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
15. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
17.
Pyhät ovat myöskin tuomitsemassa viimeisellä tuomiolla.
Juuda 1: 14 Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine PYHINENSÄ
15. TUOMITSEMAAN kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet".
1.Kr 6:2. Vai ettekö tiedä, että PYHÄT TULEVAT MAAILMAN TUOMITSEMAAN?
3.Ettekö tiedä, että ME TULEMME TUOMITSEMAAN ENKELEITÄ.
18.
Tämän jälkeen alkaa pyhien iankaikkisuus taivaassa ja vääräin iankaikkisuus helvetissä. Ensimmäinen maa ja taivaan on kadonneet ja Jumala on luonut uuden taivaan ja uuden maan jossa on pyhä Jerusalem erikseen.
Ilm 21:1. Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
2. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
3. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
4. ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
5. Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
6. Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
7. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
Toisessa ylösnousemuksessa nousseitten osa on tässä:
8. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
Voitto Ramu
evankelista- opettaja
olis hyvä tietää -
Maallikot ovat jonkin ammatin harjoittajia, ja hoitatavat evankeistan tehtävää lisäksi.
Itse olen saanut olla toreilla ihmismassojen keskellä noin 15 vuotta ja evankelioivaa kirjallisuutta on mennyt jakoon kuormalavoittaian tuona aikana.
Toki kaikki maksaa.
Yhteisömme kassaan olen joutunut tienaamaan rajaa vuosian varrella arviolta noin 6 vanhaa miljoonaa, jotta kaikki toiminnan kulut on saatu maksettu.
Ilman rahaa siellä ei kierretä - parisataa päivää vuodessa kuten viimevuisina on ollut.
Kolmeakonetta näyttää rassaavan myöskin tuo DVD- levy jossa on luettuna Uusi testamentti , sananalaskut ja psalmit- yhteensä 32 tuntia.
Ilmaiseksi sitäkin jaetaan haluaville.
Kysymys kuuluu:
mitäköhän kolmekonetta "uhraa" evanekeliumin eteenpäin viemiseksi?
Perkelettä ja Poutiaista ( kolmeakonetta) toimintani on raivostuttanut jatkuvasti.
Olis toki kumma jos ne rupeis kehumaan toimintaani- silloin olis asiat tosi pahasti .
Nyt on turvallista jatkaa kun perkele ja Poutiainen (kolmekonetta) jaksaa JATKUVASTI evankeliumin levittämistä halveksua.
Vilkaiskaapa millaista "evankeliumia" kolmekonetta täälläkin on julistanut niin näette hedelmästä mikä se kolmenkoneen puu on.
toki on todettava, että kolmekonetta on uskollinen lähettäjälleen ja herralleen.
toteaapi:
Jeesuksen verellä pesty
Voitto Ramu
evankelista- opettaja,
joka on saanut armosta viedä evankeliumin Sanaa tuolla ihmisten keskuudessa julistein, evenkelioivalla kirjallisuudella ja keskusteluin muutamalle miljoonalla ihmiselle ( toki lukuisille useaan kertaan).
kolmenkoneen evankeliumi on ihan eri luokkaa kun tuo Ramun.
Onkohan se edes luvallista tuolla tavalla toreilla toimia kuin Ramu tekee? Ihmiset joutuvat tahtomattaan hengellisten asioiden kanssa tekemisiin. Missä on vapaa tahto?
Vähän `mantravitsiä´ kuitenkin tähän perään
kevennykseksi, hehheh.
Jospa näet minäkin alkaisin vähän `mantraile-
maan` hehheh, vaikkapa seuraavalla liimakaup-
piaan ikiomalla tyylillä:
Liimakauppias on ilmoittanut itse, ettei hän
ole koskaan kuunnellut mitään oppikuntaa. Hä-
nen oppinsa on siis kaikkien oppisuuntien vas-
tainen, ja kaikista oppikunnista poikkeava.
Hänen opeillaan ei siis ole mitään tekemistä
kristillisyyden kanssa.
Hän on näet itse aivan sanatarkasti ilmoitta-
nut (jopa näillä suomi24 - kastepalstoilla)
eräässä viestissään seuraavaa:
"Mulla on se etu takanani, että mun ei tarvi
kuunnella mitään oppikuntaa..."
--------------
Että tälla tavalla sitä liimakauppiaan tyy-
lillä `mantraillaan´, hehheh.
"Liimakauppias on ilmoittanut itse, ettei hän
ole KOSKAAN kuunnellut mitään oppikuntaa. "
Kerro tarkemmkin mistä löytyy tuo ilmoitus.
Johdannoksi.
Kuten oli odotettavissa, ystävämme liimakauppias
palasi taas liimanmyyntireissultaan näille pals-
toille tuota toista virkaansa toimittamaan, eli
rienaamaan ja sättimään meitä, eli Herramme Jee-
suksen uskollisia palvelijoita keksimiensä jär-
jettömien ja perättömien valheittensa avulla.
Tästä syystä on ollut paikallaan jo edeltä varau-
tua edellä kerrottuun todennäköisyyteen, tämän
"pistin lihassa" - artikkelin avulla.
Tämä artikkeli toimikoon siis asiallisena ja to-
tuudenmukaisena, jo etukäteen valmiiksi kirjoi-
tettuna vastauksena, joka oli valmiina palstalle
lähetettäväksi heti kun havaitsisin, että uudet
liimakauppiaan herjatekstit ovat palstoille ilmes-
tyneet.
-------------
"Pistimestä lihassa" apostoli Paavali kirjoitti:
2 Kor.12:7-9.
"Etten niin suurenmoisten ilmestysten tähden
ylpeilisi, minulle on annettu lihaani pistin*,
Saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten yl-
peilisi. Tämän vuoksi olen kolmesti rukoillut
Herraa, että se erkanisi minusta. Hän on vas-
tannut minulle: "Minun armossani on sinulle
kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi
heikkoudessa." Siksi minä mieluimmin kerskaan
heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi
minuun."
Apostoli Paavalin pistimestä on esitetty eri-
laisia olettamuksia. Mitään varmuutta siitä,
mikä (tai kuka) se oli, ei meillä ole tietoa.
Tämän tekstin tarkoitus ei myöskään ole pa-
neutua arvailemaan apostolin pistimen laatua.
------------
Sen sijaan vilkaisemme ihan hiukan, mitä nor-
jalainen pappi ja filosofian tohtori tunnettu
ja tunnustettu kristillinen opettaja Olav Valen-
Sendstad, on kirjoittanut kirjaansa jonka nimi
on myöskin "Pistin lihassa."
Kirja on ilmestynyt monena painoksena. Itsel-
läni se on Suomen evankelisluterilaisen yliop-
pilas- ja koululaislähetyksen toimittamana
painoksena vuodelta 1979.
Kirjansa sivuille 24 - 25 tämä armoitettu kris-
tillinen opettaja kirjoitti eri pistimien laa-
dusta muunmuassa seuraavaa:
"Ei ole vaikea ymmärtää, missä mielessä tuollai-
set vaivat ja kärsimykset voivat muodostua pis-
timeksi lihaan.
Tässähän on kysymys siitä, että saatana käyt-
tää Jumalan sallimuksesta toisia ihmisiä vai-
vaamaan meitä, ja pahuudellaan, kovuudellaan,
vihamielisyydellään ja kateudellaan.
Toisten ihmisten pahuuden tai typeryyden jat-
kuva kohtaaminen kuitenkin pistää ja haavoit-
taa, repii ja raastaa omaa syntistä luonto-
amme ja aiheuttaa meissä kiivautta, kostonha-
lua, itsepäisyyttä, vihamielisyyttä ja monen-
laisia rakkaudettomuuden ja vihan ilmentymiä.
...
Kuka meistä ei tietäisi, millaisia syntisiä
reaktioita toisten ihmisten asenne meihin voi
aiheuttaa?
Mitä tapahtuu, kun kohtaamme esim. pahantah-
toisuutta, kielteisiä asenteita, juonittelua,
arvostelunhalua, juoruilua, häikäilemätöntä
itsekorostusta, kateutta, perusteetonta ylem-
myyttä, epärehellistä käytöstä ja puhetta tms.
toisten ihmisten taholta?
Puhumattakaan tilanteesta, jolloin tunnemme
olevamme suorastaan vihan kohteena, niin että
meitä kohtaa salainen tai avoin vaino, joka
vahingoittaa nimeämme, työtämme, yleistä luot-
tamusta meitä kohtaan, talouttamme tms. ..."
----------
Näin siis edellä Olav Valen-Sendstad totesi,
että ympäristömme ihmiset voivat tulla "li-
hamme pistimiksi".
Olen jo aikaisemmin itsekin todennut tuon saman
asian.
Monille meille todellisille Jumalan lapsille on
meidänkin kokemuspiirissämme annettu omat pisti-
mensä meidän lihaamme, ja ne pistimet saattavat
olla jumalattomia nimikristittyjä, jotka jopa
näillä nettikeskustelusivuilla meitä sättivät
ja rienaavat, ja meidän niskaamme perättömiä
valehtelevat.
Tuon liimakauppiaan täällä rikollisesti nimeä-
mälle Poutiaiselle ja myös minulle, nimimerkki
kolmellekoneelle, meillekin on meidän Herramme
Jeesus sallinut juuri tällaisen "nettipistimen"
meidän riesaksemme.
Herramme Jeesus on näet sallinut Saatanan lähet-
tää meidän kimppuumme eli `pikku pistimeksemme´
tämän `ylittämättömien perättömien keksittyjen
valheiden keksijämestarin´, meitä sättimään ja
meitä rienaamaan, ja meidän niskaamme typeriä
perättömiä mantravalheitaan viskelemään.
Tuskin Poutiainen kuten en minäkään emme ole
edes myöskään paljoakaan rukoilleet Herraamme
Jeesusta, päästäksemme tästä meidän saatanan
enkelistämme eli saatanan lähetistä eroon.
Näyttää näet jo Paavalin Herralta saaman vasta-
uksenkin valossa siltä, että meidänkin on vain
tyydyttävä siihen, että meidän Herramme Jeesuk-
sen armossa on meillekin kylliksi.
Lohdutukseksemme minun on kuitenkin vielä sa-
nottava, että tämä meidän `pikku pistimemme´
onkin tosiasiassa jopa hyvin mitätön pistin,
melko tylppäpäinen ja vaikutukseltaankin jopa
perin mitätön.
Nuo täysin läpinäkyvän mielettömät ja terveen
järjen vastaiset keksityt rienat ja valheet
ovatkin näet jopa saatanan lähettilään aseina
tuiki tehottomia.
Ainoa tämän meidän pistimemme haittavaikutus
on se, että on kieltämättä hiukan `kiusallista´,
kun meitä tällainen hörhöinen saatanan lähetti
näillä palstoilla jatkuvasti rienaa ja sättii.
kirjoittaa riittoisia viestejä,
"" paineet laskettu
Kirjoittanut: Voitto Ramu 28.1.2006 klo 18.50
paineet on laskettu jo aikoja sitten.
Olempa vaan kirjoitellut sitä mitä Raamattu sanoo.
Ihmisten opeilla ja mielipiteillä ei ole mitään
arvoa. Mulla on se etu takanani, että mun ei tarvi
kuunnella mitään oppikuntaa ja uskallan siis kir-
joittaa omalla nimelläni. ..."
Kirjoitit:
"Liimakauppias on ilmoittanut itse, ettei hän
ole KOSKAAN kuunnellut mitään oppikuntaa. "
Eikö hän siis KOSKAAN kuunnellut mitään oppikuntaa?
Pysyykö kolmekonetta totuudessa?
miksi liimakauppias tekee muuta työtä , miksi hän ei evankelio päätoimisesti?
Tarviko apostolit rahaa toiminnassaan?
kolmekonetta omistautuu päätoimisesti asialleen ja herransa palvelukseen.
Tätä edellä olevaa tekstiä ei nimimerkki
"kolmekonetta" ole kirjoittanut, vaan se
on jonkun toisen tekstiä.
Sen sijaan allekirjoitan kyllä tuon poisto-
vaatimuksen, koskien niitä liimakauppiaan
tälle palstalle rikollisesti lähettämiä Pouti-
aisen nimeä herjaavia tekstejä.
Samalla odotan poistettaviksi myös nuo
liimakauppiaan toistuvasti (ties monen-
nenko kerran) postitetut samat kaste-
mantrat, joita hän taas palstalle lähetti.
Eli punnitaanpa nyt tuon nimimerkki "mopo.sen"
puntarien käytön tasapuolisuus, tuleeko hän
vaatimaan liimakauppiaan toistopostitusten
poistoa.
Veikkaan ettei tuota tasapuolisuutta löydy.
miksi kolmekonetta samaistaa Poutiaisen ja itsensä?
Onko se Poutiainen niin avuton että ei itse pysty itseään poulustamaan- olisi ihan kohtuullista että Poutiainen hoitasi itse asiansa.
Vai onko kolmekonetta ja Poutiainen mahdollisesti aviopari?
odotamme niitä kolmenkoneen omia kastekirjoituksia mielenkiinnolla.
Etkö sinä liimakauppias tämän vertaa
edes ymmärrä?
Tuo teksti oli "mantrailua" sinun, eli
liimakauppiaan ikiomaan tyyliin.
Siinä pysyttiin totuudessa jopa paljon
paremmalla prosenttimäärällä, millä tä-
mä liimakauppias itse on pysynyt ja py-
syy totuudessa silloin, kun keksii kris-
tityistä lähimmäisistään harhaisen mie-
likuvituksensa synnyttämiä valheita ja
herjoja.
Toistan tekstin:
"Mantrailenpa" vähän minäkin tuolla liimakauppiaan tyylillä, hehheh.
Kirjoittanut: kolmekonetta 9.7.2006 klo 09.53
Vähän `mantravitsiä´ kuitenkin tähän perään
kevennykseksi, hehheh.
Jospa näet minäkin alkaisin vähän `mantraile-
maan` hehheh, vaikkapa seuraavalla liimakaup-
piaan ikiomalla tyylillä:
Liimakauppias on ilmoittanut itse, ettei hän
ole koskaan kuunnellut mitään oppikuntaa. Hä-
nen oppinsa on siis kaikkien oppisuuntien vas-
tainen, ja kaikista oppikunnista poikkeava.
Hänen opeillaan ei siis ole mitään tekemistä
kristillisyyden kanssa.
Hän on näet itse aivan sanatarkasti ilmoitta-
nut (jopa näillä suomi24 - kastepalstoilla)
eräässä viestissään seuraavaa:
"Mulla on se etu takanani, että mun ei tarvi
kuunnella mitään oppikuntaa..."
--------------
Että tälla tavalla sitä liimakauppiaan tyy-
lillä `mantraillaan´, hehheh.
Poutiainen on niin `fiksu´, ettei hän
lähde näille palstoille mielettömän
harhaisen hörhön herjaaviin syytök-
siin vastailemaan, eikä tuon hörhön
aivoissa syntyneitä syytöksiä vastaan
puolustautumaan.
Noihin liimakauppiaan herjaaviin teks-
teihin vastaaminen ei siis ole ollen-
kaan Poutiaisen "asia", joka hänen tu-
lisi muka "itse hoitaa".
Lisäksi, Poutiaisen ja kolmenkoneen on
samaistanut, ei suinkaan kolmekonetta,
vaan juuri tämä liimakauppias itse.
Liimakauppiaan on myös turha pyrkiä
utelemaan sen enempää näillä pals-
toilla rikollisesti nimellä sättimänsä
Poutiaisen kuin nimimerkki kolmenko-
neenkaan aviosuhteita.
Ne eivät todellakaan ole liimakauppiaan
"asioita".
kolmekonetta; Kiellät siis olevasi henkilö jonka oikea nimi on Poutiainen!
Kyseinen Poutiainen kieltää niin Jeesuksen Jumaluuden, kolminaisuuden, kuin kristikunnan yleisesti tunnustamat uskontunnustukset ja hän ilmoittaa että hänen oppinsa EI OLE MINKÄÄN TUNNUSTUSKUNNAN OPIN MUKAINEN, ja oppiian hän ilmoittaa päivittävänsä sitä perää kun mietteensä edistyvät. Eipä ole kovin pitkälle järjenpäätelmissään edistynyt.
Hehheh.
Itsensä "Perkeleen" eli "Syyttäjän sikiö" on
taas päässyt valheellisten herjojensa ja rie-
naustensa palstoille kylvössä normaaliin täy-
teen vauhtiinsa.
Tuossa edellä näet Saatanan enkeli eli Saatanan
lähettiläs yritti taas toimittaa tuota Saatanalta
saamaansa kristityn pistimenä lihassa toimimisen
virkaansa.
Tylppä on kuitenkin tuon sikiön pistin, jolla
hän taas yritti meitä kristittyjä pistellä.
Tosi tylppiä ja tehottomia näet ovat nuo samat
vanhat ja typerät "mantrasyytökset" typerän to-
rien liimakauppiaan aivoissa keksittyinä.
Riehukoon nyt taas rauhassa aikansa, jotta saa
pahimman kiukkunsa hiukan laantumaan.
Kiukuttaahan näet se kovasti, kun taas oli lii-
manmyyntireissulta palatessa totuuden tekstejä
palstoilla näinkin paljon odottamassa, ja val-
heelliset kauppiaan vääristelyt oikomassa.
Ei maksa vaivaa tätä viestiä enempää noteerata
eikä vastata.
Poutiainen siis tunnustaa Kolminaisuuden, Jeesuksen Jumaluuden ja kristikunnan yleisesti tunnustamat uskontunnustukset.
Poutiaisen mietteet ovat siis edistyneet ja oppinsa päivitys on menossa.
Kovastipa Ramun piti tehdä työtä jotta Poutiainen hoksasi harhansa.
Ilmoitathan nyt että Ramun väite, että Poutiainen kieltää Kolminaisuuden, Jeesuksen Jumaluuden ja yleisesti hyväksytyt uskontunnustukset onkin valhetta ja typerä väite.
Hehheh.
Tuossa edellä tämä liimakauppias taas yritti
juksaten esiintyä eri henkilönä, ja tämä muka
eri henkilö kehuskeli tätä liimakauppiasta oi-
ein nimeltä, hehheh.
Näillä keinoin tämä liimakauppias yritti taas
antaa tämän palstan mahdollisille lukijoille
sellaisen kuvan, kuinka hänellä muka on tääl-
lä muitakin kannattajia kuin vain se yksi, eli
juuri hän itse.
Ja niinhän sitä huijausyritystä on sitten
mahdollista ainakin yrittää, että esiintyy
muka eri henkilönä ja kehuskelee toisena hen-
kilönä esiintyen itseään, hehheh.
Tuota keinoa mies on yrittänyt ennenkin. Ei
ole kauaa siitä, kun hän eräälläkin palstalla
esiintyi "havaitsijan" laskujen mukaan aina-
kin viidellä eri nimimerkillä, ja hänen oma
nimensä oli tuolla palstalla se kuudes.
Liimakauppiaan ei kuitenkaan sovi unohtaa, et-
tä on hänellä näillä palstoilla ollut sentään
yksi häntä todella kehuskellut eri henkilö,
joka ei ole ollut toisena henkilönä esiintynyt
hän itse, eli liimakauppias.
Älköön liimakauppias näet unohtako, että nimi-
merkki "kolmekonetta" joka ei varmasti ole lii-
makauppias itse, on nimenomaan "kehunut" tätä
liimakauppiasta, ja vieläpä tehnyt tuon kehus-
kelun oikein liimakauppiaan oman nimen mainiten.
Jottei tuo merkittävä "kehuskelu" liimakauppi-
aalta vain unohtuisi, kerrataan se tässä.
Näin kolmekonetta siis ramua aikaisemmin ke-
huskeli:
"" Kyllä tuo ramu on sitten tarkka mies (hehheh)
siinäkin huomiossaan ja väitteessään, kun hän
väittää Poutiaisen kieltävän Jeesuksen jumaluu-
den (hehheh).
Minäkin kiinnostuin tuosta ramun väitteestä, ja
aloin etsiä sellaista kohtaa noista rapen koti-
sivujen teksteistä, ja kas löysinhän minäkin sen
kohdan.
Varmaan ramu tarkoittaa juuri tätä nyt tässä jat-
kossa lainaamaani kohtaa, Poutiaisen Jeesuksen
jumaluuden kieltämisen todisteeksi.
Lukekaamme siis nyt yhdessä, miten selvästi se
Poutiainen Jeesuksen jumaluuden kieltääkään.
Samalla tulemme vakuuttuneiksi siitäkin, miten
tarkka, rehellinen ja totuudessa pysyvä mies
tämä ramu näissä toisia kohtaan esittämissään
syytöksissäänkin on (hehheh).
Tässä siis tuon Poutiaisen Jeesuksen jumaluuden
kieltävä teksti:
" Mutta mitä tämä Herramme Jeesuksen `kirkkau-
den Herrana´ olo oikein merkitsee? Tähän antaa
vastauksen kaksi Uuden testamentin kohtaa: Luuk.
24:26 ja Joh.12:41:
``Eikö näitä tullut Kristuksen kärsiä ja mennä
sisälle kirkkauteensa?´´
Tämän mukaan kysymys on siis kirkkauden paikasta,
johon mennään sisälle.
Kun samassa jakeessa on (substantiivin akkusatii-
vimuodon `doksan´ yhteydessä) Jeesusta tarkoit-
ava persoonapronominin genetiivimuoto ``autuu´´,
osoittaa tämä omistusliite, että kysymys on Jee-
suksen doksasta, Jeesuksen kirkkaudesta / kunni-
asta.
``Näitä sanoi Jesaja, kun hän näki Hänen kirkkau-
tensa, ja puhui hänestä.´´
Kohdasta on pari alkukielen tekstimuunnelmaa,
joista toisen mukaan olisi ollut kyse ``Jumalan´´
(``tuu Theuu´´) kirkkauden katselemisesta, toi-
sen mukaan ``hänen Jumalansa´´ (tuu Theon autuu)
kirkkauden katselemisesta.
Nämä muunnelmat ovat kuitenkin ilmeisiä tekstin
myöhempiä korjausyrityksiä.
Koko tämä Johanneksen evankeliumin tekstiyhteys
osoittaa (12:37-41), että puhe on koko ajan Jee-
suksesta.
Tunnusteoista huolimatta ihmiset eivät uskoneet
häneen, ja tällöin toteutui Jesaja 53:1:n ennus-
tus. He eivät voineet uskoa, koska sama Jesaja
oli vielä ennustanut ``silmien sokeutumisesta
ja sydämien paatumuksesta´´ (Jes.6:9-10).
Sitten Johannes lisää, että Jesaja ennusti edel-
lä sanottua samassa yhteydessä, jossa hän katse-
li Herran kirkkautta (Jes.6:1).
Johannes käyttää maskuliinista persoonapronomi-
nin yksikön genetiivimuotoa ``autuu´´ Jeesusta
tarkoittavana, sekä kirkkaus (doksa - )-sanan
että puhumista merkitsevän verbimuodon (elalee-
sen) yhteydessä.
Johannes siis tarkoittaa, että se Herra, jota
Jesaja katseli, oli Jeesus pre-eksistenttisessä
olemassaolomuodossaan.
Jesajan kirjan 6 luku on kohta, josta on kyse,
ja siinä katseltu Herra on ilmaistu hepreankie-
lisessä tekstissä tetragrammilla JHWH, merkiten
Jahvea.
Tosin Jes.6:1, 8 ja 11 jakeiden tekstissä lukee
``Adonai´´, mutta jakeissa 3, 5 ja 12 sen sijaan
``JHWH´´.
Varsinkin jakeiden 1 ja 5 vertaaminen toisiinsa
osoittaa, että juuri se ``Adonai´´, jonka näke-
misestä jakeessa 1 kerrotaan, oli Jesajan itsensä
5 jakeessa antaman selityksen mukaan ``Jahve Se-
baot´´.
On näin ollen selvää, että Jesajan kirjan 6 luvun
alkutekstissä ei puhuta kahdesta eri Herrasta,
toisesta ``Adonai´´- ja toisesta ``JHWH´´- nimi-
enä.
Kun Johanneksen evankeliumin mukaan ``Kukaan ei
ole milloinkaan nähnyt Jumalaa´´ (1:18), on sen-
kin ``Adonain´´ ja ``Jahven´´, jonka Jesaja näki,
täytynyt olla se ``Ainosyntyinen Jumala´´, Jeesus,
joka Jumalan on ilmoittanut.
Ei siis päästä mihinkään siitä, että Jeesus oli
Johanneksen mukaan pre-eksistenttisessä olomuo-
dossaan Jahve, kirkkauden Herra.
Suomen kirkon oppineet (Culin, Nikolainen ja Thú-
ren) ovat kaikki tulkinneet Paavalin Filippiläis-
kirjeen selitysteoksissaan Jeesuksen ylösnousemuk-
sen siten, että hänet olisi kuolleista herätettynä
ihmisenä asetettu uudelleen Jahveksi.…"
Näin siis tuo Poutiainen edellä tekstissään sel-
västi kielsi Jeesuksen jumaluuden, ja emme voi
muuta kuin ylistää tuon ramun tarkkuutta ja re-
hellisyyttä, kun hän on kyhännyt jopa `hoetta-
vakseen niin totuudenmukaisen mantran, (hehheh).
Kyllä tuo ramu on sitten tarkka mies (hehheh)
siinäkin huomiossaan ja väitteessään, kun hän
väittää Poutiaisen kieltävän kolminaisuusopin
(hehheh).
Tämän ramun väitteen todeksi todistamiseksi riit-
tääkin rapen teksteistä paljon lyhyempi lainaus,
jossa hän selvästi kieltää tuon kolminaisuusopin.
Lukekaamme:
"Uudessa testamentissa on lukuisia kohtia, joissa
ilmenee kolmen jumalallisen subjektin yhteistyö,
sisäkkäisyys ja limittäisyys. Tässä mielessä kolmi-
naisuuden olemassaolo on täyttä todellisuutta."
Taaskaan emme voi muuta kuin ylistää tämän ramun
ennen kaikkea rehellisyyttä ja totuudellisuutta,
eli sitä, kuinka tarkasti hän toisista esittämis-
sään lauselmissaan pysyykään totuuden pohjalla,
(hehheh).
Sitten se Poutiainen kieltää ramun mukaan myös
senkin mitä ramu täällä opettaa Jumalan kastees-
sa tekevän.
Tämän kieltämisen todistusta ei kuitenkaan löydy
rapen kotisivuilta, sillä siellä olevista kaste-
teksteistä ei löydy yhtään kohtaa, jossa otettai-
siin mitään kantaa noihin ramun täällä opettamiin
niin ylen ihmeellisiin asioihin siitä, mitä Jumala
kasteessa tekee.
Ei ole rape edes osannut (kotisivujensa artikke-
leita kirjoittaessaan) `aavistaa´ mitään noista
ramun opettamista ihmeellisyyksistä, järki kun
näet on tehnyt jo alkuaankin rapelle tenän (heh-
heh).
Rape kun luulee edelleen, etteivät sylilapset
kykene tulemaan papin heille saarnaaman evan-
keliumin väliyksellä henkilökohtaisiksi usko-
viksi.
Rape kun näet edelleen luulee, etteivät syli-
lapset kykene uskomaan. Rape perustaa järkeen,
ja siksi luulee, että sylilasten on ensin opit-
tava äidinkielensä elämänsä ensimmäisinä vuosi-
na, ja vasta sen jälkeen he ymmärtävät jotain
siitä, mitä pappi heille puhuu.
Rape kun on ollut täysin tietämätön siitä ramun
täälläkin esittämästä väitöskirjatutkimuksesta,
jonka mukaan lapsi jo kohdussa oppii äidinkiel-
tään ymmärtämään, ja siksi synnyttyään ymmärtää
omassa kastetilaisuudessaan täysin papin hänelle
puhuman evankeliumin, tulee uskoon ja näin uskon
kautta uudestisyntyy. Tuo kaikki ihmeellisyys on
`jumalan tekoa´ ja sitä ei rape ole ymmärtänyt
(hehheh).
Koko tätä ihmeellistä asiaa ei rape ymmärrä, kos-
ka perustaa `järkeen´ eikä `uskoon´ kuten ramu.
Ramu sen sijaan ymmärtää, koska hän perustaa
`uskoon´, (hehheh).
Minä, nimimerkki `kolmekonetta´ olen sen sijaan
jo alkanut aavistaa kuinka viisas ja ihmeellisiä
asioita opettava mies tämä ramu tosiasiassa onkaan
(hehheh).
Taaskaan emme voi muuta kuin ylistää ramua, tällä
kertaa siitä hänen niin syvällisestä viisaudestaan,
kun hän on vaivautunut tuomaan meille vähemmän ym-
märtäville jopa väitöskirjatasoista tutkimustietoa
siitä, että sylilapsetkin oppivat äidinkielensä jo
äitinsä kohdussa, ja siksi synnyttyään tulevat oi-
tis uskoon, kun pappi heille kastetilaisuudessa
saarnaa.
Kiitos ramu sinulle näistä ylen ihmeellisistä ope-
tuksista. Kiitos vielä kerran siitäkin että niin
rehellisesti (hehheh)) olet tuonut esille nuo Pou-
tiaisenkin kieltämiset.
Eihän sellainen voi olla kristitty, joka uskoo ja
opettaa sellaisia, minkä tuossa edellä rapen teks-
tin opetuksista todeksi osoitin. ""
Tähän päättyi lainaus tuosta kolmenkoneen suorit-
tamasta ramun kehuskelusta.
ota nyt selvää mitä kolmekonetta oikein haluaa sanoa?
Kuka muuten on kehuskellut ketä?
Yritin etsiä, mutta en löytänyt.
Auttasitko mistää läytyy.
Näin se liimakauppias juuri tuossa edellä rienasi:
"Perkelettä ja Poutiaista ( kolmeakonetta) toimintani on raivostuttanut jatkuvasti.
Olis toki kumma jos ne rupeis kehumaan toimintaani- silloin olis asiat tosi pahasti .
Nyt on turvallista jatkaa kun perkele ja Poutiainen (kolmekonetta) jaksaa
JATKUVASTI evankeliumin levittämistä halveksua."
Totuudellinen vastaus tuohon edellä esitettyyn herjaan:
Tosiasiassa Poutiaisella sen enempää kuin nimimerkki
kolmellakoneellakaan ei ole kummallakaan mitään syytä
edes yrittää estää tai vastustaa tämän miehen toritou-
huja.
Mieletön tuo mies joka tuollaista vakavissaan väittää.
Se ei näet ole tämän miehen toritouhujen vastustamista
jos Poutiainen ja kolmekonetta eivät lähde mukaan tuon
miehen itsepetokseen, eli kuvittelemaan tuon miehen to-
ritouhujen merkittävyydestä suuruudenhulluja kuvitelmia.
Myöskään se ei ole tuon miehen toritouhujen vastusta-
mista, jos Poutiainen ja kolmekonetta eivät lähde mu-
kaan siihenkään miehen itsepetokseen jonka mukaan hän
pitää itseään `torievankelistana´.
Poutiaiselle varmaan kuten nimimerkki `kolmellekoneel-
lekin´ tuo mies on vain torien liimakauppias, ja ilmei-
sesti myy aivan hyvää liimaa.
Mitä ihmeen syytä Poutiaisella sen enempää siis kuin
kolmellakoneellakaan olisi hyvän liiman myymistä to-
reilla vastustaa?
Ainoa mitä Poutiainen ja kolmekonettakin vastustavat,
ovat tuon miehen suuruudenhullut kuvitelmat itsestään
ja omasta hengellisestä merkityksestään.
Kolmekonetta kertoi tarkkaan totuudessa pysyen silmin-
näkijänä totuuden lähimenneisyyden, eli viime juhannuk-
sen aaton aattona tekemistään havainnoistaan.
Tehdyt havainnot koskivat sitä, miten liimakauppias Po-
rin kävelykadulla liimaansa myi, eikä suinkaan julista-
nut siellä evankeliumia.
Tämän totuudellisen selostuksen tuo liimakauppias tul-
kitsi harhaisesti siten, että mukamas perkele ja Pou-
tiainen ovat taas olleet muka yhdessä asialla, eli vas-
tustamassa liimakauppiaan evankelioimistyötä siellä Po-
rin kävelykadulla.
Eli, totuuden kertominen liimakaupppiaaan toritouhuista
onkin siis muka yhdessä perkeleen kanssa tapahtuvaa evan-
kelioimistyön vastustamista, hehheh.
Ei siis saisi paljastaa, mitä siellä torilla todella tapahtui,
vaan liimanmyyntiä pitäisi nimittää evankelioimiseksi.
Antikristus lopettaa valtaanpäästyään kristillisen kasteen.
Antikristuksen valtaanpääsyn tietä tasoittaa kolmekonetta yrittää kieltää Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksen kohdan jossa sanotaan Jeesuksen valtakunnasta Lk 1:33 mukaisesti: ”jonka valtakunnalla ei tule loppua oleman”
Tuon uskontunnustuksella olevan raamatunkohdan kumoamiseksi kolmekonetta kirjoitti:
"Hehheh. EI kolmekonetta suinkaan kiellä TUOTA USKONTUNNUSTUKSEN MAININTAA. Kyllä hän uskoo ja TIETÄÄ, ETTÄ TUO USKONTUNNUSTUS TODELLAKIN NOIN SANOO: ( eli; Lk 1:33 ”jonka valtakunnalla ei ole loppua”)
Sen sijaan nimimerkki kolmekonetta kyllä epäilee tuon USKONTUNNUSTUKSEN LAUSEEN TODENPERÄISYYTTÄ, sillä sehän on SELVÄSSÄ RISTIRIIDASSA apostoli Paavalin opetuksen kanssa.”
Kommentti edelliseen kolmenkoneen antikristilliseen oppiin:
Kun antikristus nousee valtaa se LOPETTAA myöskin KRISTILLISEN KASTEEN, koska valta ei enää olekaan Jeesukselle ja kastaa ei siis enää tarvitse. Tilalle tulee pedon merkki omine vihkiytymis rituaaleineen.
Kolmekonetta väittää uskontunnustukseen RAAMATUSTA otetun Lk 1:33
enkeli Gabrielin ilmoituksena :
”JA HÄNEN VALTAKUNNALLANSA EI PIDÄ LOPPUA OLEMAN."
olevan epätodenmukainen ja selvässä ristiriidassa Paavalin opetuksen kanssa.
Kolmekonetta opettaa uutta oppiaan seuraavasti:
”Mihinkään ei siis päästä siitä tosiasiasta, että
nuo uskontunnustuksen sanat (Lk 1:33 ”jonka valtakunnalla ei ole loppua”) on tähdätty ensisijassa Marcellosta vastaan, MUTTA VÄLILLISESTI MYÖS APOS-
TOLI PAAVALIN OPETUSTA VASTAAN 1 kor. 15: 28 koh-
dassa.”
Noin siis kolmekonetta yrittää mitätöidä Jeesuksen VALTAKUNNAN ikuisen olemassaolon.
Miksi antikristus tarvitsee opetuksen jonka mukaan Jeesuksen valtakunta tulee loppumaan?
Siksi, että se ei pääse valtaan ilman jos se ei saa oppiaan tunnetuksi jonka mukaan Jeesuksen valtakunta tulee loppumaan.
Antikristus ei voi nousta valatan niin kauan kun valtaa pitää Jeesus .
Kun tuo pidättäjä –Jeesus- tulee poistetuksi niin antikristus asettuu Jumalan temppeliin ja julistautuu Jumalaksi jolla on kaikki valta kristikunnassa.
Silloin loppuu myöskin kristillinen kaste ja tilalle tulee antikristuksen merkki omine vihkiytymisrituaaleineen.
Sentähden nyt mm kolmekonetta kirjoittaa UUTTA RAAMATUN SELITYSTEOSTA jossa korostetaan, että Jeesuksen VALTAKUNTA tulee loppumaan.
Tuo kolmenkoneen oppi Jeesuksen VALTAKUNNAN loppumisesta tekee tietä antikristuksen valtaan pääsylle ja kristillisen kasteen lopettamiselle.
kirjallisesti ja julistein sadoilletuhansille ihmisille .
Ilmoitti ainakin evankelioivaa kirjallisuutta menneen jakoon kuormalavoittain vuosien varrella.
Mikä tuossa evankeliumin kirjallisessa ja julistein levittämisessä kolmeakonetta niin rasittaa?
Jossakin olen lukenut, että hänen yhteisönsä on nimittänyt hänet tuolaiseen evankelioimistyöhön tehtävänä myöskin rahoittaa itse koko yhteisön evankelioiva toiminta.
Missä kyseinen yhteisö on mukamas tehnyt väärin tehdessään tuollaisen päätöksen ja nimityksen?
Vai kuuluuko kolmekonetta kyseiseen yhteisöön ja on jäänyt päätöksenteossa häviölle ja yrittää nyt hakea "hyvitystä" , halveksumalla kyseistä kiistatta laajamittaista kirjallista ja julisten tehtävää evankelioimistyötä suureten ihmismassojen keskellä.
Uskaltaisitko kolmekonetta itse mennä julisteiden kanssa tuonne vuosittain satojentuhansien ihmisten keskelle evankelioivaa kirjallisuutta tarjoamaan?
Vaikuttaa että olet ilmeisen hegellinen mustasukkainen kun joku tekee enemmän evankeliumin saralla kuin sinä, tai sitten olet henkisesti häiriintynyt vainoharhainen, joka raivoaa kun joku toteuttaa Raamatun sanaa:
"tarjolla pitäen Elämän Sanaa"
Perinteisesti evankelistaksi kutsutaan ja ihminen pitää itseään sellaisena kun pari kertaa kuukaudessa pitää seurakunnassa puolentunnin puheen jossa paikalla pääsääntöisesti vain seurakunnassa käyviä aktiiveja. harvoin sinne kukaan uskosta osaton tulee.
Vertaapa sitä toimintaan jossa haukkumasi mies on parisenkymmentä kymmentuntista päivää kuukaudessa tuolla toreilla juliteiden kanssa tarjoten ihmisille kirjallisesti evankeliumin sanaa ja keskustelle PÄIVÄSSÄ tuon puolituntia niin uskovien kuin uskosta osattomien kanssa.
Kummalla tavalla evankeliumin sana menee tehokkaamin ja laajemmin ja useammalle uskonsa menettäneille?
siis kumpiko:
1. pari puolentunnin puhetta seurakunnan kokouksessa kuukaudessa,
2. vai parikymmentä kymmentuntista päivää kuukaudessa julistein ja evankelioivaa kirjallisuutta tarjoten niille sadoilletuhansille ihmisille jotka eivät seurakuntien kokouksissa käy?
kolmenkoneen mielestä VAIn edellinen on evankelista, mutta jälkimmäinen ei ole evankelista vaikka hänen yhteisönsä on nimittänyt hänet evankelistaksi tehtävänä levittää evankeliumin sanaa kerrotulla tavalla ja rahoittaa omalla työllään toiminta.
Tajuat kai nyt itsekin kenen asialla sinä kolmekonetta olet solvaamalla ihmismassojen keskellä tehtävää evankeliumin sanat levittämistä ja levittäjää!
JOS et ole missään tekemisissä kyseisen yhteisön ja toiminnan kanssa niin MITÄÄN sanavaltaa sinulla eri kyseiseen tomintaan ole.
Nolaat vain itsesi ja osoitat kuka on herrasi.
Muistan itse nähneeni jo kauan aikaa sitten jossakin torilla tai markkinoilla henkilöitä jotka jakavat evankeliovia traktaatteja ihmisille. käsittääkseni kyse on nostakin tamperelaisesta tyhmästä jonka viimeksi näin parisen kuukautta sitten. Eivät he julista puhuen mitään, mutta jakavat evankeliumia kirjallisesti.
kolmenkoneen mielestä tuollainen toiminta ei ole mitään evankelioivaa toimintaa kun eivät suullisesti julista.
MUTTA, eikähän tuolasissa tilaisuuksissa olekin parasta jakaa se saarna kirjallisesti ihmisille, silloin se tulee kokonaisuutenaan otettua vastaan.
Eihän tuolla markkinatapahtumissa ihmiset istu kuuntelemassa, vaan kävelevät ja kertävät pysähtyen vain hetkeksi aina jonnekin.
Jos siellä joku julistasi niin kukin ihminen kuulisi vain muutaman sanan tai lauseen jos kiinnitävät yleensä siihen huomion.
evankeliumin saarnan jakaminen kirjallisesti tuollaisissa tilanteissa on kaikkein tehokkain tapa saada evankeliumi menemään perille.
Jos oikein olen ymmärtänyt niin kyseinen kolmenkoneen parjaamalla henkilölläkin on jopa omia saarnoja joita hän tarjoaa ihmisille.
ja eiköhän ne Raamatun evankelistojen saarnatkin evankeliumivihkosen muodossa ole kaikkein tehokkain saarna ihmiselle.
Ne kolmenkoneen hyväksymät evankelistat puhuvat parisen kertaa kuukaudessa vain muutamasta evankeliumin jakeesta. Tehokkainta on toki antaa ihmiselle koko evankeliumi kirjallisesti.
Paavalikin kehoitti seurakuntia lukemaan kirjeensä kokouksissaan ja lukemaan myöskin muualta tulleet kirjeet.
Paavalin teltantekeminen ei ollut kai mitenkään halveksuttavaa vaikka rahoittikin sillä teltanteolla toimintansa.
Kussakin paikassa ja tilanteessa on siis parasta toimia tilanteen vaatimalla tavalla.
Evankeliumia ei ole rajoitettu sa määrätty vietäväksi eteenpäin VAIN julistamalla.
Mitä evankeliumi pitää ihmnisille tarjota.
Joskus silmääni sattui jollakin foorumilla nimimerkki "rape" tai joku muu jonka olen tunnistavanani täällä esiintyväksi nimimerkillä "kolmekonetta" korjoittajaksi, sillä hän halveksui kyseistä toreilla toimivaa evankeliumin sanan levittäjää ihan samalla tavalla kuin nytkin.
Siellä hän halveksui tämän jakamaa vihkosta "Tie taivaaseen" lausen siitä seuraavasti:
"siinähän on vain se evankeliumin eerussanoma joka on tuttu jokaiselle jo kansakouluajoilta alkaen"
Kysynkin nyt kolmeltakoneelta, että mitä sitten pitäsi ihmisille tarjota , jos ei sitä evankeliumin perussanomaa?
Noita Poutiaisen kotisivun oppejako, jotka hänen oman ilmoituksensa mukaan "eivät ole minkään tunnustuskunnan opin mukasia". Kukakohan niillä sitten pelastuu?
Ei voi tässä lopuksi muuta kolmelta koneelta kysyä kuin, että :
kenen joukossa seisot?
ja mikä on sitten se sinun "evankeliumi" jos ei se kristinuskon perusssanoma, jonka levittämistä näytät väheksyvän ja halveksuvan?
Niin MITÄ sinun "evankeliumisi" sitten on?
Miksi liimakauppias herjaa ja pilkkaa?
Nuo edelliset viestit olivat jälleen itsensä
liimakauppiaan kirjoittamia, ja niitä kirjoit-
taessaan hän teeskenteli jälleen olevansa
joku toinen henkilö.
Minä puolestani olen hämmästyneenä seurail-
lut sitä tapaa jolla tuo liimakauppias on
herjannut, pilkannut ja ivannut tällä kaste-
palstalla nimimerkillä "kolmekonetta" kir-
joittavaa, ja myös Poutiaisen nimen omaavaa
henkilöä.
Liimakauppias on rikollisesti mennyt nime-
ämään tuon nimimerkki "kolmenkoneen" hen-
kilönimeltään "Poutiainen" nimiseksi henki-
löksi, ja aloittanut palstoilla yli puoli
tusinaa kertaa tuota "Poutiaisen" nimeä
tarkoitteellisesti herjaavan erillisen rie-
nauskampanjan.
Miksi liimakauppias pursuaa tuollaista hen-
kilökohtaista solvaamista ja pilkaamista ja
nimittelyä tuota Poutiaisen nimeä kohtaan,
vaikka Poutiaisen nimellä ei ole näille pals-
toille kirjoitettu edes yhtäkään viestiä?
Hämmästynyt olen myöskin siitä miten ja miksi
liimakauppias väittää totuudellista tosiasioi-
den esiin tuomista erään palstalaisen suoritta-
man ammatinharjoittamisen halveksimiseksi ja
pilkkaamiseksi?
Mikä "kolmenkoneen" esiin tuomassa totuudessa
esimerkiksi Porin kävelykadulla juhannuksen
aatonaattona tapahtuneesta liimanmyynnin ta-
pahtumasta tätä liimakauppiasta niin raivos-
tutti?
Sekö kenties, että kolmekonetta nimitti tapah-
tumaa nimenomaan liimanmyyntitapahtumaksi,
eikä valehdellut, että kyseessä oli evankeliumin
julistustapahtuma ihmismassoille?
Itsehän se liimakauppias nimenomaan ilmoitti
etukäteen lehdessäkin, että hän tulee myymään
liimaa Porissa. Ei hän suinkaan ilmoittanut
lehdessä, että hän julistaa evankeliumia siel-
lä Porissa.
Pitäisihän liimakauppiaalle olla itselleenkin
muutenkin täysin selvää, ettei hänen toreilla
harjoittamanansa ammattinaan suinkaan ole evan-
kelistan tehtävä vaan nimenomaan liimanmyynti.
Mikä tämän totuuden esiin tuomisessa liimakaup-
piasta niin raivostutti?
"Kolmenkoneen" mielestä liimakauppias kaupatkoon
kaikin mokomin edelleen liimaansa, ja pitäköön
edelleen liimanmyyntityönsä ohella tarjolla noita
pikkukirjasiaan.
"Kolmenkoneen" mielestä kyseisen liimakauppiaan
pitäisi kuitenkin lopettaa tyystin tuo törkeä
valehteminen, jota hän jatkuvasti harrastaa.
Tämä liimakauppiaan valehtelu koskee sekä hänen
todellista oikeaa ammattinimikettään, kuten myös
niitä perättömiä törkeitä valheita ja syytöksiä,
joita hänen tähänastiset kirjoituksensa ovat pul-
lollaan tuota rikollisesti palstoilla nimeämäänsä
Poutiaista ja nimimerkki "kolmeakonetta" vastaan.
Kyseisen kauppiaan liimanmyynnissä ja kirjastensa
levittämisessä tuskin on mitään Jumalan tahdon
vastaista.
Sen sijaan hänen jatkuvassa silmittömässä valhei-
den ja nimettyjä henkilöitä herjaavien rienojen
palstoille kylvämisessään sitä "vastaista" kyllä
roppakaupalla on, ja kyllä nuo valheet todella
"kolmeakonettakin" rasittavia asioita ovat, koska
nuo valheethan ovat nimenomaan suunnattu
Poutiaisen ohella myös "kolmeakonetta" vastaan.
Kun hän tuolla poistetulla palstalla kehtasi
kysyä, onko "kolmeakonetta" täällä kukaan pil-
kannut, ivannut ja solvannut, niin tuohon on
vastattava, ettei liimakauppias ole paljon muuta
näillä palstoilla tehnytkään, kuin syytänyt val-
heita, pilkannut, ivannut ja solvannut "kolmea-
konetta" ja Poutiaista.
Liimakauppiaan Poutiaisen nimeen kohdistetut
valheet, pilkat, ivat ja solvaukset ovat kaikki
samalla kohdistuneet "kolmeenkoneesen" siitä
syystä, että liimakauppias heidät yhdeksi ja
samaksi henkilöksi on samaistanut.
Mitä "perkeleen sikiö"- nimitykseen tulee, sen
nimen olen näillä palstoilla osoittanut useaan
kertaan Raamatun teksteillä aivan raamatulliseksi
nimitykseksi niille, jotka valheita lähimmäisiään
panetellen tietoisesti harrastavat.
Koska juuri näin on liimakauppias tehnyt ja jat-
kuvasti samaa tekee, sopii häntä aivan oikeute-
tusti kutsua tuolla nimellä.
Sopii toisaalta myös kysyä, mitäs muuta se perke-
leen ja Poutiaisen samaistaminen noissa liimakaup-
piaan viesteissä on, kuin juuri Poutiaisen / "kol-
menkoneen" nimeämistä liimakauppiaan taholta per-
keleen kätyriksi?
Turhaa siis liimakauppiaan on teeskennellä ja puh-
toista pulmusta leikkiä. Kyllä ne liimakauppiaan
suorittamat Poutiaisen / "kolmenkoneen" nimeämiset
myös siaksi, koiraksi, homoksi ynnä muuksi ovat
kaikki tallella ja dokumentoitavissa.
Eikö tämä palsta ole kastepalsta jossa kukin kirjoit-
taja kirjoittaa kasteesta - miksi liimakauppias ei
itse pysynyt palstan aiheessa, vaan keskittyi nimeltä
mainitun henkilön eli Poutiaisen nimen solvaamiseen?
"Kolmekonetta" näet kirjoitti nimenomaan kasteesta,
mutta se henkilö, joka lähti "Poutiainen" nimisen
henkilön nimeä täällä solvaamaan, oli nimenomaan
tämä brutaalisti käyttäytyvä liimakauppias itse.
Tämä totuus on selvästi osoitettu tuossa "kolmen-
koneen" kirjoittamassa ensimmäisessä "totuudelli-
sessa tutkielmassa" ja sen jatko-osassa.
Hehheh.
On se suorastaan huvittavaa kun liimakauppias
keskusteli itsensä kanssa tuossa edellä, jopa
kolmea eri kirjoittajan nimikettä käyttäen.
Hän alkoi jutun itsensä kanssa "täddä lopussa"
nimimerkillä, ja vastasi sitten itselleen, eri
henkilöä teeskennellen, tuolla "evankeliumia"-
nimimerkillä. Sen jälkeen hän muka puuttui kes-
kusteluun jopa kolmantena henkilönä, eli tuota
"asia"- nimimerkkiä käyttäen.
Mielettömiä sairaiden aivojen tuottamia höpötyk-
siä olivat puolestaan nuo miehen jutut siitä,
kuinka "antikristus lopettaa valtaanpäästyään
kristillisen kasteen".
Vielä mielettömämpi oli tuo väite. jonka mukaan
"antikristuksen valtaanpääsyn tietä tasoittaa
kolmekonetta" joka muka myös "yrittää kieltää
Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksen kohdan
jossa sanotaan Jeesuksen valtakunnasta Lk 1:33
mukaisesti: `jonka valtakunnalla ei tule loppua
oleman´."
En jaksa uskoa, että yksikään täysjärkinen kris-
titty voisi ottaa todesta noin mielettömiä väit-
teitä, ja turha on myöskään liimakauppiaan ruveta
näyttelemään tuollaista todestaottajaa.
on jälleen syytä antaa tässä vastauksessani
mahdollisille lukijoille `eväitä´ siihen,
että he saisivat selvän siitä, mistä todella
on taaskin tälläkin kertaa ollut kysymys.
En näet salli sitä (mikäli minusta riippuu),
että yksikään lukija näiden tekstieni lukemi-
sen jälkeen jäisi edes vahingossakaan siihen
luuloon, jonka luulon mukaan tuo liimakauppias
olisi ollut oikeassa noissakaan juuri edellä
palstalle heittämissään mielettömissä herjois-
saan.
Nämä tekstini ovat tässä lukijalle tarjolla
niiden kirjoitusjärjestyksessä:
Johdatus alkuseurakunnan saamaan alkuperäiseen lähetyskäskyyn
Kirjoittanut: kolmekonetta 1.4.2006 klo 08.04
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000015324249
Jälleen perkeleellisen valehtelijan keksimän uuden `mantravalheen´ oikaisu.
Kirjoittanut: kolmekonetta 14.5.2006 klo 16.01
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000016397313#22000000016397313
Valheet jatkuvat ja niiden oikaisut myös
Kirjoittanut: kolmekonetta 14.5.2006 klo 20.00
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000016402441#22000000016402441
Jälleen totuudellista oikaisutekstiä harhaiselle hörhölle
Kirjoittanut: kolmekonetta 15.5.2006 klo 15.24
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000016420179
Väitän kirjoituksistani johdettuja johtopäätöksiä vääristellyiksi
Kirjoittanut: kolmekonetta 24.5.2006 klo 21.33
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000016668250#22000000016668250
Hyökkäyksen kohteeksi joutunut alkuperäinen teksti
Kirjoittanut: kolmekonetta 24.5.2006 klo 21.49
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000016668799#22000000016668799
Tässä kyselijälle `rautalangasta väännetty´ selvitys tekstieni tahallisesta vääristelystä
Kirjoittanut: kolmekonetta 25.5.2006 klo 09.42
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000016678295#22000000016678295
Tuo edellinen teksti paljastaa, että sen kirjoittajallakin
(eli liimakauppiaalla) on jopa varaa esiintyä tarkoitusha-
kuisesti vielä tyhmempänä kuin mitä hän tosiasiassa on.
Liimakauppias lukee ja selittää toisten teks-
tejä samalla lailla kuin piru Raamattua.
No miten se piru Raamattua sitten lukee ja
selittää?
Kun piru selittää jollekin henkilölle Raamattua,
hän lainaa esimerkiksi erään Psalmin muutamia
sanoja jotka kuuluvat:
"Ei ole Jumalaa."
Pelkästään näitten sanojen pohjalta piru
vääristelee tuon psalmijakeen sanoman,
väittäen, ettei ole Jumalaa.
Ja jos pirun väitteen kohteena oleva henkilö
väittää vastaan, piru uhoaa:
"Et voi millään keinoin kieltää, etteikö
noitasanoja ole kirjoitettu tuohon Psalmin
kohtaan, ja etteikö noita sanoja siis löydy
Raamatusta. Raamatun teksti siis opettaa,
ettei Jumalaa ole."
No, miten sen sijaan oikea kristitty lukee
Raamattua?
Hän kyllä myöntää, että nuo pirun esiin tuo-
mat sanat löytyvät todellakin tuosta Raamatun
psalmikohdasta, mutta kun kristitty lukee tuo-
ta samaa kohtaa, hän lukee sitä kokonaisena.
Niinpä luettu teksti antaakin hänelle aivan
toisenlaisen viestin, nimittäin seuraavan:
"Hullu sanoo sydämessään: `Ei ole Jumalaa´."
Aivan tämän edellä esitetyn pirun Raamatun
lukemisesta ja selittämisestä annetun mallin
mukaan liimakauppias lukee ja selittää kol-
menkoneen kirjoittamia tekstejä.
Liimakauppias keikauttaa noiden tekstien
opillisen merkityksen häränpyllyä heittäen
nurinpäin, ja väittää niiden tarkoittavan
aivan muuta kuin mitä ne todella sisältävät.
Samoin, kun Herramme Jeesus kohtasi erämaas-
sa itsensä pirun, piru luki sielläkin Her-
rallemme Raamattua, vedoten Raamatun teks-
teistä vain yhteen kohtaan, jonka merkityk-
sen piru selitti väärin.
Herra Jeesus ei tyytynyt tuohon pirun tulkin-
taan, vaan vastasi toisella Raamatun kohdalla,
ja osoitti näin pirulle, että kirjoitetut teks-
tit eivät ole keskenään ristiridassa.
Herra osoitti pirulle, että yhtä tekstien kohtaa
ei siis sovi tulkita niin, että tulkinta joutuu
ristiriitaan toisen kohdan kanssa.
Samalla tavalla kuin piru luki Herrallemme erä-
maassa Raamattua, samalla tavalla myös tuo lii-
makauppias luki ja selitti taas kerran tuossa
edellä kolmenkoneen kirjoittamien tekstien mer-
kityksiä, tulkiten tekstien kokonaissanoman sel-
vän tahallisesti täysin väärin, yhden tekstikoh-
dan merkityksen tahallisen vääristelyn avulla.
Täytynee vielä oikein rautalangasta vään-
tää totuudellinen (eli liimakauppiaan har-
haisista vääristelystä vapaa) selvitys sii-
hen, miksi kolmekonetta tekee eron tuon us-
kontunnustuksen tekstin ja enkeli Gabrie-
lin Marialle lausumien sanojen välillä
(Luuk. 1: 32-33).
Aihettamme koskevat keskeiset enkelin sanat
Marialle kuuluivat:
"Hän on oleva suuri ja häntä sanotaan Kor-
keimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hä-
nelle Daavidin, hänen isänsä valtaistuimen,
ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas
iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa
ei ole loppua."
Tässä enkelin ilmoituksessa on kyse ihmi-
seksi syntyneen Jeesuksen eli Daavidin Po-
jan valtaistuimesta ja valtakunnasta.
Herra Jumala eli Herramme Jeesuksen taivaal-
inen Isä on antanut Jeesukselle hänen maal-
lisen isänsä eli Daavidin valtaistuimen ja
tietysti myös Daavidin valtakunnan, sillä
täytyyhän valtaistuimella istuvalla olla
myös valtakunta, jota hän valtaistuimeltaan
hallitsee (jae 32).
Jeesus on siis asetettu taivaallisen Isänsä
toimesta Daavidin valtaistuimelle, hallit-
semaan Daavidin valtakuntaa.
Jeesukselle on siis annettu Daavidin valta-
istuin taivaallisen Isänsä toimesta, ja tätä
annettua valtaistuinta ei Jeesukselta tulla
koskaan pois ottamaan.
Tästä syystä Jeesus on ja pysyy "Jaakobin
huoneen kuninkaana iankaikkisesti", ja tällä
Jeesukselle annetulla Jaakobin huoneen kunin-
kuudella ei tule koskaan loppua olemaan.
Senkin jälkeen kun Jeesus tuhatvuotisen hal-
lituskauden päätyttyä "alistuu" Isänsä Juma-
lan valtaan ( 1 Kor. 15:28), hän silti senkin
jälkeen pysyy ikuisesti Daavidin ja Jaakobin
huoneen kuninkaana, ja tällä kuninkuudella ja
kuninkuuden edellyttämällä valtakunnalla ei
tule edes iankaikkisuudessa koskaan loppua
olemaan.
Kokonaan toinen asia on sensijaan se syy,
miksi kolmekonetta kirjoitti seuraavasti:
"Sen sijaan nimimerkki kolmekonetta kyllä
epäilee tuon uskontunnustuksen lauseen
todenperäisyyttä, sillä sehän on selvässä
ristiriidassa apostoli Paavalin opetuksen
kanssa."
Kolmekonetta eri siis "epäile" enkeli Gabri-
elin sanoja Marialle, sillä niiden sanojen
todellisen merkityksen kolmekonetta juuri
tässä edellä (liimakauppiaallekin ymmärret-
tävään muotoon, toivottavasti) oikein rauta-
langasta vääntäen selitti.
Kolmenkoneen "epäilys" koskee sen sijaan
aivan toista asiaa, eli sitä, mitä tarkoit-
tamaan nuo sanat "jonka valtakunnalla ei
ole loppua" uskontunnustukseen lisättiin.
Kyseisessä uskontunnustuksessa nuo sanat
näet tarkoittavat aivan toista, kuin mitä
ne tarkoittavat tuossa enkeli Gabrielin
ilmoituksessa Marialle.
Uskontunnustukseen nuo sanat on näet lisätty
Marcellos Ankyralaisen opinnäkemykset kumoa-
maan, joten välillisesti tuolla lisäyksellä
uskontunnustuksessa vastustetaan myös apostoli
Paavalin opetusta kohdassa 1 Kor. 15: 22-28.
Kuten edellä vastaansanomattoman selvästi
osoitin, enkeli Gabrielin sanat eivät al-
kuunkaan ole missään ristiriidassa apostoli
Paavalin kyseisen opetuksen kanssa kohdassa
1 Kor. 15. 22- 28.
Tässä jatkossa esitän nyt sen alkuperäinen teks-
tin jonka sisällön merkityksiä liimakauppias on pirun
raamatunselitystyyliin vääristellyt, jättäen tahalli-
sesti ottamatta ollenkaan huomioon kolmenkoneen
aihetta koskevien opetusten kokonaisuutta.
Lukekaapa tämä teksti nyt alkuperäisessä, liima-
kauppiaan vääristelystä vapaassa muodossaan,
ottaen samalla lukiessanne huomioon myös tuon
edellä esittämäni selvityksen sisällön siitä, mitä
enkeli Gabrielin sanat Marialle todella merkitsevät.
Tällöin huomaatte, miten tahallisen tarkoitusha-
kuisesti liimakauppias tuon alkuperäisen tekstini
sanomaa vääristeli:
"" Tässä ramulle uusi `mantra-aihe´.
Kirjoittanut: kolmekonetta 29.4.2006 klo 13.36
Jäi vielä kertomatta tuo Ramun niin ihmeellisen ja
totuudellisen mantrahokeman `tieto´ (hehheh) jonka
mukaan se `paha Poutiainen´ kieltää, kuten sen ramu
ilmaisi:
"kristikunnan yleisesti hyväksymät ja tunnustamat
uskontunnustukset"
Että tällaistakin `kieltämistä´ vielä, hyi hyi.
Onhan se ramun mukaan aivan selvää, kumpaa silloin
on uskottava, kun Nikealais-konstantinopolilaista
uskontunnustus ja Herran apostoli Paavali ovat vas-
takkain. Ramun mukaan silloin on uskottava ilman
muuta tuota uskontunnustusta.
Tosin kirkkoneuvos Eetu Rissanen oli tuosta asiasta
aivan toista mieltä, sillä eräässä kirjassaan, nimel-
tään "Kirkon Herrat", hän kirjansa sivulla 66 esitti
seuraavan toteamuksen (jopa Huoviseen tukeutuen),
tätä kirkon virallista uskontunnustusta tarkoittaen:
"Kirkko olisi tuskin mitään menettänyt, jos se olisi
jäänyt ilman Nikealais-Konstantinopolilaista tunnus-
tusta."
Tämän jälkeen kirkkoneuvos Rissanen lausui vielä
muutakin jatkaessaan:
"Tunnustukset eivät ole samaa kuin Jumalan sana,
vaan ne ovat inhimillisiä luomuksia."
Ja todellakin! Nikealais-Konstantinolainen uskon-
tunnustus jopa sisältää kohdan, joka on siihen
kirjoitettu selvästi erään Jumalan sanan kohdan
kumoamiseksi.
Tarkoitan kohtaa jossa sanotaan Kristuksesta
seuraavasti:
Alkuperäisessä tunnustuksessa kreikaksi:
"...huu tees basileiaas uuk estai telos."
Ja joka suomeksi merkitsee:
"...jonka valtakunnalla ei ole loppua."
Nämä sanat on näet kirjoitettu juuri niiden
miesten vastustamiseksi, jotka vetosivat apos-
toli Paavalin kirjoittamaan Jumalan sanaan.
Merkittävin heistä oli Markellos Ankyralainen
joka Paavalin kirjeen kohtaan 1 Kor.15:28 ve-
doten päätteli, että pelastusekonomian saavu-
tettua päämääränsä, myös Kristus luovuttaisi
valtansa Isälle, joka sen jälkeen olisi "kaik-
ki kaikessa".
Tämä mainittu Markellos Ankyralainen oli jopa
Athanasios Aleksandrialaistakin jyrkempi Nikean
päätösten puolustaja.
Athanasios kuoli vuonna 373, Markellos vuotta
tai paria myöhemmin eli joko vuonna 374 tai 375.
Markellos opetti Jumalasta seuraavaa:
"Ennen maailman luomista eli maailman olemassa-
oloon tuloa, ei ollut mitään muuta olemassa kuin
Isä Jumala yksin. Marcellos uskoi, että Logos oli
lähtenyt Isästä Jumalasta ulos, jotta maailma tu-
lisi luoduksi ja kaikki saisi syntynsä hänen kaut-
taan.
Kun sitten Marcelloksen mukaan tuomion aikakin
olisi kerran takana päin, ja kaikki olisi ase-
tettu kohdalleen, silloin Jumalan Poikakin on
tuleva itsekin alistumaan Isän Jumalan valtaan.
Jatkossa Logos olisi siis taas aivan samalla ta-
voin Isään Jumalaan kätkettynä kuin hän oli ollut
ennen Isästä ulostuloaan, eli ennen maailman ole-
massaoloon luomista.
Vaikka siis Logos tuolloin on Marcelloksen mukaan
luopuva siitä ihmisyydestä, jonka hän ihmiseksi
syntyessään oli omaksunut, Kristuksen ruumis ei
silti kokonaan katoaisi, vaan se jatkaisi olemas-
saoloaan eskatologisen seurakunnan muodossa.
Markelloksen tulkinnan mukaan Jumalan persoonien
itsenäinen olemassaolo oli siis ainoastaan väli-
aikainen ja suhteessa luomisjärjestykseen.
Niinpä Poika ei ollut Markelloksen mukaan suin-
kaan iankaikkinen, sillä hänhän tuli ulos Isästä
itsenäiseksi persoonaksi, jotta maailma tulisi
luoduksi, ja kun nykyinen maailma lakkaisi ker-
ran olemasta, silloin päättyisi myös Kristuksen
valtakunta ja jopa Hänen olemassaolonsakin.
Markelloksen mukaan Logos siis eskatologisessa
täyttymyksessä irtautuu ihmisyydestä ja vetäy-
tyy Isän Jumalan sisäiseksi voimaksi, yhdisty-
en Isään, sekä hallitsee sen jälkeen ikuisesti
Isän kanssa, mutta samalla Isän alaisena.
Näis siis Markelloksen opista lyhytkäisesti.
Enemmän hänen opistaan voit lukea seuraavista
teoksista:
"Johdatus varhaisen kirkon teologiaan."
Sivuilta 90, 155, 164.
"Yksi kahdessa."
Sivuilta 133, 156 - 161, 162, 163, 179, 199, 273.
"Heterodoksit ja ortodoksit."
Sivuilta 72, 112.
Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin, Markel-
loksen kuoleman jälkeen hänen tulkintansa
torjuttiin Konstantinopolin kirkolliskoko-
uksessa, jossa Markellos kannattajineen
julistettiin anateemaan.
Juuri Marcelloksen opillisten näkemysten
tähden Nikaian - Konstantinopolin uskon-
tunnustukseen kirjoitettiin Kristuksen
valtakuntaa tarkoittaen nuo sanat:
"jonka valtakunnalla ei ole loppua."
Kuitenkin nuo sanat on kirjoitettu samalla
myös apostoli Paavalin opetusta vastaan,
eli juuri niiden miesten vastustamiseksi,
jotka vetosivat apostoli Paavalin kirjoit-
tamaan Jumalan sanaan.
Ja kuten jo kerroin, juuri Markellos Anky-
ralainen vetosi Paavalin kirjeeseen, ja
juuri tämän Paavalin kirjeen kohdan 1 Kor.
15:28 perusteella päätteli, että pelastus-
ekonomian saavutettua päämääränsä, myös
Kristus luovuttaisi valtansa Isälle, joka
sen jälkeen olisi "kaikki kaikessa".
Jättäkäämme nyt Markellos syrjään, keskit-
tykäämme apostoli Paavalin opetukseen.
Apostoli Paavali ei näet suinkaan ole sa-
maa mieltä tuon uskontunnustuksen kanssa.
Hän ei opeta, etteikö Kristuksen valta-
kunnalla olisi loppua, vaan päinvastoin
juuri Paavali opettaa selvääkin selvemmin,
että Kristuksen valtakunnalla on oleva
loppu.
Kohdassa 1 Kor.15: 22 - 28 apostoli Paavali
näet selvästi opettaa (Jumalan kansan kään-
nöksen mukaan):
"Kuten kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös
kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta
jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sit-
ten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan.
Sen jälkeen tulee loppu, kun hän antaa val-
takunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistet-
tuaan kaiken hallituksen, kaiken vallan ja
voiman. Sillä hänen on hallittava siihen
asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset
jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä
kukistetaan kuolema.
Jumala on näet alistanut kaiken Kristuksen
jalkojen alle. Kun hän sanoo, että kaikki
on alistettu, niin tietenkään ei ole alis-
tettu Jumala, joka on alistanut kaiken hänen
valtaansa.
Kun kaikki on tullut alistetuksi Pojan val-
taan, sitten itse Poikakin alistuu Hänen
valtaansa, joka on alistanut kaiken hänen
valtaansa, että Jumala olisi kaikki kaikessa."
Tässä Paavali selvästi opettaa, että Kris-
tuksen valtakunta loppuu kerran Isän Juma-
lan henkilökohtaiseen vallanottoon, jonka
vallan alle Poikakin lopulta alistuu.
Aivan sama näkemys kuin apostoli Paavalilla,
on myös löydettävissä Johanneksen Ilmestys-
kirjasta.
Luvussa 19 jakeesta 11 - 21 kuvataan Jee-
suksen tulemusta ja vallanottoa maailmassa.
Luvussa 20 jakeissa 1 - 10 kuvataan Kris-
tuksen valtakuntaa tuhatvuotisena kautena.
Luvussa 20 jakeesta 11 alkaen eteenpäin,
kuvataan sen sijaan Isän Jumalan vallan-
ottoa ja viimeistä tuomioita.
Luvussa 21 kuvaus Isän Jumalan valtakunnas-
ta jatkuu, ja luvussa 22 nimenomaan puhutaan
Jumalan ja Karitsan yhteisestä valtaistui-
mesta (Jae 1).
Tässä kohdassa valtaistuinta merkitsevä sana
Jumalan ja Karitsan yhteistä valtaistuinta
tarkoittaen on samassa jakeessa nimenomaan
yksikön muodossa, preposition `ek´ edeltämänä
(ek tuu thronuu).
Paavaliin palataksemme, valveutunut kristit-
ty joutuu siis tässä valinnan eteen.
Uskoako tuon uskontunnustuksen väitettä,
jonka mukaan Kristuksen valtakunnalla ei
ole loppua, vai uskoako apostoli Paavalia,
joka selvääkin selvemmin opettaa, että
Kristuksen valtakunnallakin on loppu.
Minä valitsen ilman muuta niin, että luotan
tässä kohtaa Paavaliin, eli siis Paavalin
kirjoittamaan Raamatun tekstiin, jonka ope-
tuksen mukaan Kristuskin kerran alistuu Isän
Jumalan valtaan, ja juuri silloin toteutuu,
että `Jumala on kaikki kaikissa´.
Tuo uskontunnustuksen väite siitä, ettei
Kristuksen valtakunnalla ole loppua, on
osaltaan vaikuttanut siihenkin, että myös
luterilaisessa kirkossakin tuo Ilmestys-
kirjan selvä oppi tuhatvuotisesta valta-
kunta-ajasta on selitetty virhetulkinnaksi.
Esimerkiksi F. Pieperin dogmatiikan hake-
misto-osasta löytyy viittaukset useisiin
tuon dogmatiikan sivuihin, joissa tuhat-
vuotiseen valtakuntaan uskovien usko py-
ritään selittämään erehdykseksi.
Kuvaava on jo itsessään tämän Pieperin
dogmatiikan hakemiston teksti, jossa
numeroilla viitataan dogmatiikan aihetta
käsitteleviin sivuihin:
"Tuhatvuotisoppi (kiliasmi), oppi tuhat-
vuotisesta valtakunnasta ylösnousemuksen
ja viimeisen tuomion välillä 621 ss., on
vailla raamatullista pohjaa 621 ss., 123
ja loukkaa Kristuksen kuninkaallista vir-
kaa 338. Harhan eri lajit 621, yksityis-
kohdat 624. T.n vaarallisuus 625."
No, nyt sai tämä näillä palstoilla riehuva
ystävämmekin uuden `mantraaiheen´ hoettavak-
seen. Hän saattaa tästedes nyt alkaa toista-
maan entisten mantrojensa lisäksi seuraavaa-
kin mantraa:
"Nimimerkki kolmekonetta kieltää sen uskon-
tunnustuksen lauseen, ettei Jeesuksen valta-
kunnalla ole loppua. Joten nimimerkki kolme-
konetta ei ole kristitty."
Hehheh. Ei kolmekonetta suinkaan kiellä tuo-
ta uskontunnustuksen mainintaa. Kyllä hän
uskoo ja tietää, että tuo uskontunnustus
todellakin noin sanoo.
Sen sijaan nimimerkki kolmekonetta kyllä
epäilee tuon uskontunnustuksen lauseen
todenperäisyyttä, sillä sehän on selvässä
ristiriidassa apostoli Paavalin opetuksen
kanssa.
Ai niin! Tuon ramun täällä rikollisesti
nimeämä `Poutiainenhan´ se olikin pysy-
västi ramun hampaissa, hänen rienojensa
ja herjojensa kohteena, joten korjataan
tuo ramun tuleva mantrahokemakin jo etu-
käteen oikeaan muotoonsa, eli kuulumaan:
"Poutiainen kieltää sen uskontunnustuksen
lauseen, ettei Jeesuksen valtakunnalla ole
loppua. Joten Poutiainen ei ole kristitty." ""
---------------------
Tässä siis edellä oli se teksti kokonaisuu-
dessaan, jonka sisältöä tökerösti vääristel-
len (joko tahallisesti taikka ymmärtämättö-
myyttään) liimakauppias tuolla edellä olevan
herjatekstinsä kolmeakonetta vastaan jälleen
kirjoitti.
Kaikki Raamatun teksteille uskolliset kris-
tityt ovat näet tietoisia siitä, että juuri
Ilmestyskirjasta löytyvä tuhannen vuoden ajan-
jakso on se "Kristuksen valtakunta", jota
pyhät tulevat Kristuksen kanssa hallitsemaan,
ja tällä valtakunta-ajanjaksolla on ilmeisen
selvä sekä alkunsa kuten myös loppunsa.
Silti juuri tälläkin hetkellä Herrallamme
Jeesuksella on Isän Jumalan antamana "kaik-
ki valta sekä taivaassa että maan päällä."
Juuri tätä nykyistä aikaa kuten myös tuota
ilmaisulla "tuhat vuotta" kuvattua ajanjak-
soa apostoli Paavali tarkoitti, kertoessaan,
mihin asti Kristus hallitsee.
Tämän Kristuksen hallitusjakson päättyessä,
eli nykyisen ja tuhatvuotisen valtakuntajak-
son ohi mentyä, alkaa varmuudella iankaikki-
suus.
Siinä ajan taitteessa Kristus (Raamatun sel-
vän apostolisen opetuksen mukaan) "...antaa
valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukis-
tettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan
ja voiman" (1 Kor. 15: 24).
Sanat "...hän antaa valtakunnan Jumalan ja
Isän haltuun" (1 Kor.15:24) puhuvat selvää
ja vastaansanomatonta kieltä, ja merkitsevät
myös sitä, että "...silloin itse Poikakin
alistetaan hänen valtaansa joka on alistanut
hänen valtaansa kaiken, jotta Jumala olisi
kaikki kaikissa."
Toistan:
Sanat "...hän antaa valtakunnan Jumalan ja
Isän haltuun" merkisevät myös sitä, että
"silloin itse Poikakin alistetaan hänen val-
taansa" eli Isän Jumalan valtaan (Suomen va-
paan evankelisluterilaisen seurakuntaliiton
vuonden 1935 käännöksen mukaan).
Enkelin lupauksessa Marialle Kristuksen val-
takunnasta, jolloin hän vakuutti: "...jonka
valtakunnalla ei ole loppua", siinä on kyse
kokonaan toisesta asiasta, kuten olen tätä
edellä olevassa viestissäni osoittanut.
Tälläkin hetkellä jolloin Kristus hallitsee
taivaassa, hän on Jaakobin huoneen kuningas,
ja Daavidin valtaistuin on tälläkin hetkellä
hänen hallussaan.
Vai ei "kolmekonetta" ole muka ollenkaan kirjoittanut kasteesta?
Kirjoittanut: kolmekonetta 11.7.2006 klo 06.56
Vai ei nimimerkki "kolmekonetta" ole muka
näillä kastepalstoilla ollenkaan kirjoittanut
kasteesta?
Tässä jatkossa dokumentit tuon väitteen
valheellisuudesta:
Johdatus varhaisen kirkon kasteteologiaan
Kirjoittanut: kolmekonetta 28.3.2006 klo 21.19
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000001426&posting=220000000 15231462#22000000015231462
Johdatus mystagogiseen kasteopetukseen
Kirjoittanut: kolmekonetta 29.3.2006 klo 08.27
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000001426&posting=220000000 15238619#22000000015238619
Johdatus ortodoksisen kirkon kastekanoneihin
Kirjoittanut: kolmekonetta 29.3.2006 klo 11.07
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000001426&posting=220000000 15242047#22000000015242047
Johdatus kirkkohistorian kastefaktoihin
Kirjoittanut: kolmekonetta 29.3.2006 klo 11.43
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000001426&posting=220000000 15243072#22000000015243072
Johdatus Kreikan Evankelisten kasteopetukseen
Kirjoittanut: kolmekonetta 29.3.2006 klo 13.07
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000001426&posting=220000000 15245610#22000000015245610
Johdatus alkuseurakunnan saamaan alkuperäiseen lähetyskäskyyn
Kirjoittanut: kolmekonetta 1.4.2006 klo 08.04
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000001426&posting=220000000 15324249#22000000015324249
Ja tässä jatkossa dokumentit siitä, miten
liimakauppias muutti kasteesta keskustele-
misen nimimerkki "kolmenkoneen" ja "Pouti-
aisen" nimen herjaamiskampanjaksi:
Malliesimerkki rehellisestä tutkielmasta
Kirjoittanut: kolmekonetta 9.6.2006 klo 15.49
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000001426&posting=220000000 17072544#22000000017072544
Tässä jatkossa edellisestä pois jäänyt osa
Kirjoittanut: kolmekonetta 9.6.2006 klo 16.16
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000001426&posting=220000000 17073193#22000000017073193
Toinen malliesimerkki rehellisestä tutkielmasta
Kirjoittanut: kolmekonetta 9.6.2006 klo 19.51
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000001426&posting=220000000 17078033#22000000017078033
Kolmas malliesimerkki rehellisestä tutkielmasta
Kirjoittanut: kolmekonetta 9.6.2006 klo 19.57
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000001426&posting=220000000 17078172#22000000017078172
Neljäs malliesimerkki rehellisestä tutkielmasta
Kirjoittanut: kolmekonetta 10.6.2006 klo 11.07
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000001426&posting=220000000 17088981#22000000017088981
Liimakauppiaan näillä palstoilla valtaa saaneet hengen-
ja oppiheimolaiset ovat ilmeisesti ja tahallisesti saa-
neet vaikutettua ylläpitoon siten, ettei näille `heimo-
laisille´ epämieluisia totuudellisia kastetekstejä saada
enää linkin takaa linkkiä klikkaamalla luettaviksi.
Koska nuo `heimolaiset´ pyrkivät tuolla estävällä toimen-
piteellään sensuroimaan noiden tekstien sisältämien kaste-
totuuksien pysyvän ja valistavan esillä olon, osoitan nyt,
miten löydät nuo tekstit vaivattomasti luettavaksesi.
Saat tekstit esiin seuraavalla tavalla:
Klikkaa kastepalstan etusivun yläreunasta löytyvää tekstiä
"laaja haku".
Hakukaavake avautuu.
Kirjoita hakukaavakkeen sen rivin perään jossa lukee:
"Kirjoittaja: Hae viestejä jotka on kirjoitettu nimimerkillä"
seuraava nimi yhtenä sanana: kolmekonetta.
Tällöin kolmenkoneen kirjoittamien tekstien sivu 1.
avautuu.
Valitse sivun alareunasta sanojen "Edellinen" ja
"Seuraava" välistä numero 5. ja klikkaa sitä.
Tällöin sivu 5. avautuu.
Tältä sivulta 5. löydät seuraavien viestien numerot
ja nimet, joiden nimitekstejä klikkaamalla saat niis-
tä itse kunkin näkyviin luettavaksesi.
"112. Johdatus varhaisen kirkon kasteteologiaan"
"113. Johdatus mystagogiseen kasteopetukseen"
"114. Johdatus ortodoksisen kirkon kastekanoneihin"
"115. Johdatus kirkkohistorian kastefaktoihin!
"117. Johdatus Kreikan Evankelisten kasteopetukseen"
"124. Johdatus alkuseurakunnan saamaan alkuperäiseen
lähetyskäskyyn"
Valitse sivun alareunasta sanojen "Edellinen" ja
"Seuraava" välistä numero 9. ja klikkaa sitä.
Tällöin sivu 9. avautuu.
Tältä sivulta 9. löydät seuraavien viestien numerot
ja nimet, joiden nimitekstejä klikkaamalla saat ne
näkyviin.
Seuraavia nimitekstejä klikkaamalla luettavaksesi
näet avautuu tuon ensimmäisen tärkeän tutkielman
alku- ja loppuosa.
"224. Malliesimerkki rehellisestä tutkielmasta"
"225. Tässä jatkossa edellisestä pois jäänyt osa"
Valitse sivun alareunasta sanojen "Edellinen" ja
"Seuraava" välistä numero 10. ja klikkaa sitä.
Tällöin sivu 10. avautuu.
Seuraavia nimitekstejä klikkaamalla luettavaksesi
avautuu nuo muut tärkeät tutkielmat.
"226. Toinen malliesimerkki rehellisestä tutkielmasta"
"227. Kolmas malliesimerkki rehellisestä tutkielmasta"
"228. Neljäs malliesimerkki rehellisestä tutkielmasta"
Näin saat sensuroinnin kohdallasi tehottomaksi.
Suomen Akatemian tutkijaprofessorin Heikki Räisäsen
kirjasta "Uuteen uskoon" (Kirjapaja 1993) löytyy sel-
vä lausunto siitä, miten apostoli Paavalin opetus Po-
jan alistumisesta lopulta Isän valtaan suhtautuu Ni-
kean tunnustuksesta löytyvään lauseeseen Kristuksen
valtakunnan loputtomuudesta.
Kirjan sivun 49 alalaidan kappaleesta voimme lukea:
"Myöhempää dogmihistoriaa ajatellen Paavalin kristus-
kuvasta kulkisi linja luontevammin ns. areiolaiseen
alistuskristologiaan kuin Nikean tunnustukseen. Jäl-
kimmäisen lause Pojasta ``jonka valtakunnalla ei ole
loppua´´, on Paavalin ajatusten vastainen."
Hei!
"Mantrailusi ramun lailla" osoittautui täysin paikkansa
pitäväksi jopa siltä osin kun väitit, että tuonkin vies-
tisi sisältö pitää paikkansa paljon suuremmalla prosentti-
määrällä, mihin paikkansapitävyyden prosenttiin mies itse
yltää, kristityistä lähimmäisistään palstoilla valehdel-
lessaan.
Löysin näet viestin, jossa mies itse kertoo, ettei hän ole
todellakaan koskaan kuunnellut mitään oppisuuntaa. Hänen
oppinsa ei siis ole alkuaankaan eikä koskaan ollut minkään
tunnustuskunnan opin mukaista, vaa, kuten hän itse tuossa
löytämässäni viestissään seuraavasti uhoaa:
"...aloin nyt aamulla vuntsimaan mistä olen oppini saanut
niin on rehellisesti sanottava, että aika vähäsen sitä
oppia on saanut lut.kirkosta taikka herätysliikkeistä.
Surkeaa todeta, mutta kyllä se niin on , että hengellisistä
kokouksista saa aika vähäsen varsinasta Raamatun opetusta.
Kyllä se tiedon saaminen jäpi paljolti omatoimisuuden varaan."
Ja edelleen:
"En myöskään harrasta kirjojen lukemista (- mitä nyt kirkko-
historiaa.) Jotenka en ole oppia niistäkään saanut."
Ja vielä:
"Kuten ehkä tuosta aikaisemmasta kirjoituksetani käy esille,
niin kyllä se omatoimisesta ja indensiivisestä Raamatun tut-
kimisesta on peräisin."
Ja sitten vieläkin:
"...vaan se mitä olen kirjoittanut on perustunut vuosikymmenien
tutkiskelun ja kasvun tulokseen. Aina sitä tällänenkin tollo
jotakin vuosikymmenien aikana oppii kun antaa aikaa kulua,ja
sulattelee oppimaansa, eikä kiirehdi liian aikaisen "olemaan
oikeassa".(tähän joku hymiö olis paikallaan)"
Miehen kyseinen koko tuo viesti yhtäjaksoisena kuuluu
seuraavasti:
"muuten
Kirjoittanut: Voitto Ramu 1.1.2006 klo 10.10
Aika hämmästyttävää, että tämä on jo muutaman tunnin aikana
luettu yli sata kertaa. Tämäkin huomioonottaen on aina hyvä
vuntsia mitä yleensäkin kirjoittaa.
Kuitenkin vielä vähäsen vaan.
Oikeastaan kun aloin nyt aamulla vuntsimaan mistä olen oppini
saanut niin on rehellisesti sanottava, että aika vähäsen sitä
oppia on saanut lut.kirkosta taikka herätysliikkeistä.
Surkeaa todeta, mutta kyllä se niin on , että hengellisistä
kokouksista saa aika vähäsen varsinasta Raamatun opetusta.
Kyllä se tiedon saaminen jäpi paljolti omatoimisuuden varaan.
En myöskään harrasta kirjojen lukemista (- mitä nyt kirkko-
historiaa.)
Jotenka en ole oppia niistäkään saanut.
Vasta jälkeenpäin olen Lutherin opetuksiin LAAJEMMIN
tutustunut ja ja havainnut yllätysekseni, että olemme
esim vanhurskauttamisopissa ja kaste- ja ehtoollisopissa
samaa mieltä. (tosin joissakin muutamassa muussa täysin
eri mieltä)
Kun kymmenkunta vuotta sitten aloin kirjoittamaan kasteestakin
aika paljon , ja varmaan tuhatkunta kirjoitusta nettiin esim
kasteesta, niin lopulta joku laittoi mulle Matti Väisäsen
kastekirjat. Hämmästyksekseni havaitsin, että oppimme on täysin
samaa kasteen kohdalla.
Kuten ehkä tuosta aikaisemmasta kirjoituksetani käy esille,
niin kyllä se omatoimisesta ja indensiivisestä Raamatun
tutkimisesta on peräisin.
Joskus aikaisemmin jotakin asiaa tutkiessani luin Raamatun
läpi parissa viikossa, etsiessäni mitä Raamattu sanoo Pyhästä
Hengestä.
Olen tutkinut paljon raamattu aihekokonaisuuksittain,
periaatteella, että pitää ottaa huomioon KAIKKI mitä
Raamattu kysesestä asiasta sanoo. Nyt tietokoneaikana
se on aika helppoa noilla raamattuohjelmilla.
Pajon olenkin tehnyt vihkosia mitä Raamattu mistäkin
asiasta puhuu. Kaikista mahdollisista asioista. Kun
niitä käsittelee ja käy läpi ja korostaa tekstiä ,
niin kyllä siinä itse saamalla oppii.
AJANKÖYTTÖ on ratkaisevaa:
Viihtyminen Raamatun ääressä tutkiskellen on ollut
luonnolista siitäkin syystä että meillä ei ole esim
telkua ollut kai viiteentoista vuoteen, emmekä siitä
vähääkään kaipaa. Monesti on tullut istuttua tietokoneen
ääressä kirjoittamassa jostakin hengellisestä asiasta
kellon ympäri.
Raamattuojelmat on mainioita, Tykkään itse kovasti
BittiPipliasta sen mainion haluohjelman vuoksi. Toki
mulla MikroRabbikin on ja se on möskin kommunikaattorissa,
jota käytän matkoilla paljon.
Se on vaan niin että Raamatun tutkimisesta on tullut
elämäntäpa. Jotkut seuraavata urheilua ja tietävät
siitä kaiken Itse en tiedä urheilusta mitään - täys
noilla siinä olen.
Kaikkiaankin olen tosi tyytyväinen siihen, että vasta
noin 30- vuotta eka Raamtun risaseksi lukemisen jälkeen
aloin puhumaaa ja etenkin kirjoittamaan hegellisistä
asioista. Vältyin monilta murheilta kun ei ole myöhemmin
tarvinnut muuttaa sitä mitä on tullut kirjoitettua, vaan
se mitä olen kirjoittanut on perustunut vuosikymmenien
tutkiskelun ja kasvun tulokseen. Aina sitä tällänenkin
tollo jotakin vuosikymmenien aikana oppii kun antaa aikaa
kulua,ja sulattelee oppimaansa, eikä kiirehdi liian aikaisen
"olemaan oikeassa".(tähän joku hymiö olis paikallaan)
ei aiheesta enempää. Tehtävät kutsuu taas ensi viikolla."
No heipä hei!
Kiitos vain vinkistä, koskien tuota löytöäsi. Vinkkisi perusteella minä katselin läpi koko tuon ketjun,
jonka oli 31.12.2005 klo 19,52 aloittanut joku ilmeisen selvästi `vähän oppinut´ ”kirkon virkaan haluava” ,
otsikolla: ” V. Ramu, voisitko kertoa itsestäsi?”
Tuo ketju päättyi 3.1. 2006 klo 21,22 jonkun kirjoittamaan viestiin, jonka otsikkona oli
” kielisuudelma vie hurmokseen Kirjoittanut: jalat alta”
Kuten oli odotettavissa, liimakauppias innostui kovasti tuosta huomiosta jota oli tuon
`vähän oppineen´ kirkon virkaan haluavan taholta saanut osakseen, ja niinpä sitten
liimakauppias alkoi kuin alkoikin `kertomaan itsestään´.
Kertoessaan itsestään tuohon ketjuun kirjoittamissaan viesteissään, tuo liimakauppias
samalla tuli paljastaneeksi paljon yksityiskohtia elämästään.
Nuo yksityiskohdat selittävät pitkälti sen, miksi hänen monilla keskustelupalstoilla
esittämänsä mielipiteet ovat niin tuiki harhaisia eli totuudesta ja tosiasioista täysin
poikkeavia.
Tuohon ketjuun kirjoittamistaan liimakauppiaan omien viestien paljastuksista on näet
luettavissa seuraavia yksityiskohtia:
Mies paljasti ensiksikin sen, että omalla asuinpaikkakunnallaan hän ei ole missään
tekemisissä paikkakunnan uskovien kanssa, vaan elää eristäytyneenä omaan kotiinsa
eli omaan umpioonsa.
Vastauksessaan Sunille hän myös paljasti sen, että hänen uskonsuuntaansa kuuluu
vain hänen itsensä lisäksi hänen oma vaimonsa, ei ketään muuta. Hän näet kertoi,
että jos hän eroaisi vaimostaan, hän jäisi tuossa lahkossaan täysin yksin.
Hänellä ei ole ollut telkkaria 15 vuoteen, eikä hän edes osaa sellaista kaivatakaan,
joten ulkomaailmaan nähden hän elää täydellisessä umpiossa.
Tuskin näet tällainen mies jolle ei nykyajassa telkkari kelpaa, kuuntelee edes radiota,
puhumattakaan siitä, että hän lukisi edes sanomalehtiä.
Kertomansa mukaan hän ei harrasta edes kirjojen lukemista (mitä nyt kirkkohistoriaa
jonkun verran). Keskustelupalstoilla miehen esittämät mielipiteet kuitenkin paljastavat,
ettei hän ole ymmärtänyt edes kirkkohistorian tekstejä oikein, tai hän on lukenut aivan
vääriä teoksia eli sellaisia, joissa asiat esitetään totuudesta poikkeavasti.
Kun hän itse kertoi, että jos uskovat pääsisivät kurkistamaan hänen työhuoneeseensa
seinille, he joutuisivat suuren ihmetyksen valtaan. Tämä ilmeisesti tarkoittaa, ettei
työhuoneen seinien hyllyjä todellakaan täytä teologian eri aiheita selostavat oppikirjat,
vaan ainoastaan miehen omien sepustusten monisteet.
Hänhän teksteissään paljasti, että hän (käyttämiensä Raamatun tietokoneohjelmien avulla) kokoaa
ja monistaa listauksia siitä, mitkä raamatunkohdat mitäkin sanaa mainitsevat ja mitäkin aihetta
käsittelevät, ja nämä monisteet sitten ilmeisen selvästi täyttävät hänen työhuoneensa hyllyt.
Kertoessaan lukeneensa rikki muutaman Raamatun, mutta kertoessaan samalla, ettei hän harrasta
muitten kirjojen kuin Raamatun lukemista, hän ei siis ole lukenut myöskään edes tosi oppineiden
Raamattua selittävää kirjallisuutta. Raamatun opetusten tulkinnassa hän on siis ollut vain oman
ymmärryksensä varassa, ja monet ovat todenneet, ettei tuo hänen oman ymmärryksensä taso ole
todellakaan järin korkea.
Ei siis ole aihetta ollenkaan ihmetellä hänen harhaisten näkemystensä sisältöä, eikä edes sitäkään
riemastusta, jolla hän kertoo riemastuneensa siitä, kun oli havainnut Lutherin ja Väisäsen sortuneen
eräissä kohdin samoihin harhoihin, joita hän itsekin totena pitää.
Kun tuon liimakauppiaan omalla nimellään rinta rottingilla uhoaminen on nyt näilläkin suomi 24.-palstoilla loppunut, enkä ole havainnut hänen viime päivinä muillakaan palstoilla noine harhoineen
mesonneen, on syytä pyyhkiä, jos mahdollista koko miehen aihe pois mielestään ja jopa muististaan.
Tässä jatkossa osoite tuohon kyseiseen ketjuun, jonka ketjun sisällöstä voi jokainen tämän viestin
mahdollinen lukija vapaasti vetää omat johtopäätöksensä:
” http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000012927510 ”
Seuraavassa kastetotuus johon Voitto Ramu perustaa:
KASTEESSA MEIDÄT OTETAAN KRISTIKUNNAN YHTEYTEEN.
Kaste perustuu Herran Kristuksen sanoihin ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.
“Menkää kaikkeen maailmaan, opettakaa kaikkia pakanoita ja kastakaa heitä Isän ja Pyhän Hengen nimeen.”
Sekä:
“Joka uskoo ja kastetaan pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”
Kaste Jumalan käsky ja asetus. Kaste on Jumalasta lähtöisin.
Voin kerskata kasteesta: se ei ole ihmisten keksimä vaan Jumalan itsensä asettama.
Lisäksi meille on annettu vakava ja ankara käsky suostua kastettaviksi, sillä muutoin emme voi pelastua.
Sillä aivan kaikki on sen varassa, pidetäänkö kastetta voimallisena, ihanana ja tärkeänä asiana.
Jumalan sana ja käsky, asettaa, perustaa ja vahvistaa kasteen.
MITÄ JUMALA ON ASETTANUT JA KÄSKENYT, EI VOI OLLA TARPEETONTA, vaan sen täytyy olla äärettömän kallisarvoista.
Kun kastetaan Jumalan nimeen, KASTETTA EIVÄT SUORITA IHMISET, VAAN JUMALA itse. Vaikka välikappaleena siis onkin ihmiskäsi, se on silti todella Jumalan oma teko.
Eihän mikään teko voi olla suurempi kuin Jumalan teko. Mutta nyt onkin perkele käynyt töihin sokaistakseen eräät valheellisella ulkonaisella pyhyydellä ja johtaakseen meidät Jumalan teoista omiin tekoihimme.
Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan Jumalan sanaan ja käskyyn sisältyvää ja sen pyhittämää vettä. Vesi sinänsä ei olisi muuta vettä jalompaa, vaan sen vuoksi, että JUMALAN SANA JA KÄSKY LIITTYVÄT SIIHEN.
KUN SANA LIITTYY AINEESEEN, TÄSSÄ TAPAUKSESSA KASTEVETEEN, NIIN SILLOIN ON KYSE SAKRAMENTISTA.( eli Jumalan antamasta merkistä)
Kenen sinä luulet pitävän vettä muuna kuin vetenä, jos kasteen kaksi osaa, sana ja vesi, erotetaan toisistaan?
Kasteveden varsinainen sisältö ON JUMALAN SANA ELI KÄSKY JA JUMALAN NIMI.
Tämä aarre on suurempi ja jalompi kuin taivas ja maa.
Ymmärrä siis, mikä ero tässä on. Kaste on aivan eri asia kuin muu vesi. Tämä ei johdu veden luonnollisesta olemuksesta, vaan siitä, että VETEEN TULEE jotain jalompaa. JUMALA ITSE LUOVUTTAA SIIHEN KUNNIANSA JA PANEE SIIHEN VALTANSA JA VOIMANSA.
Kaikki tämä johtuu sanasta, taivaallisesta ja pyhästä sanasta.
TÄSSÄ SANASSA ON KAIKKI, JA SE VOI KAIKEN, MITÄ JUMALA ON JA VOI.
Myös kasteen olemus eli se, että se on sakramentti, (eli merkki) on juuri tästä peräisin. Augustinuskin opettaa näin:
“KUN SANA LIITTYY AINEESEEN, SYNTYY SAKRAMENTTI”, mikä on pyhä, jumalallinen toimitus ja merkki.
Me opetamme sen vuoksi aina, ettei sakramentteja eikä mitään muitakaan Jumalan säätämiä ja asettamia ulkonaisia asioita tule arvioida niiden karkean, näkyvän hahmon perusteella, aivan kuin pähkinästä nähdään pelkkä kuori.
Niitä on arvioitava sen JUMALAN SANAN perusteella, joka NIIHIN SISÄLTYY.
Sinun on sanan tähden kunnioitettava ja ihasteltava kastetta, sillä Jumala itse on kunnioittanut sitä sekä sanoin että teoin, vieläpä vahvistanut sen taivaallisella ihmeellä. Et kai sentään pidä leikkinä sitä, että Kristusta kastettaessa taivas avautui, Pyhä Henki laskeutui alas kaikkien nähden ja tuon hetken täytti jumalallinen kunnia ja valta. Tämän vuoksi muistutan siitä, ettei näitä kahta, SANAA JA VETTÄ, saa missään tapauksessa erottaa ja irrottaa toisistaan.
JOS näet KASTEESTA OTETAAN POIS SANA, se ei enää mitenkään eroa siitä vedestä, jota käytetään keittiössä.
Mutta jos SANA on siinä MUKANA Jumalan säätämällä tavalla, se on sakramentti ja SEN NIMI ON KRISTUKSEN KASTE.
2. MIKSI KASTE ON ASETETTU ja mikä on sen TARKOITUS.?
Kysymys on KASTEEN HYÖDYSTÄ, siitä, MITÄ KASTE ANTAA JA SAA AIKAAN?Se on kaikkein parhaiten ymmärrettävissä niiden Kristuksen sanojen perusteella, “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Ota tämä asia sen vuoksi mahdollisimman yksinkertaisesti eli näin: Kasteen voima, vaikutus, hyöty, hedelmä ja päämäärä on siinä, että SE PELASTAA. (sen joka uskoo)
Ihminen kastetaan, niin kuin sana kuuluu, että hän pelastuisi.
Pelastuminen taas, ei ole mitään muuta kuin vapautumista synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta, pääsy Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkinen elämä hänen kanssaan.
Pelkkä vesi ei näet voisi saada tuollaista aikaan, vaan sen saa aikaan SANA ja se, että JUMALAN NIMI ON LÄSNÄ VEDESSÄ.
Siellä, missä Jumalan nimi on, siellä on välttämättä myös elämä ja autuus. Siksi on oikein kutsua tätä vettä jumalalliseksi, pelastavaksi, voimalliseksi ja armoa tulvivaksi vedeksi. SE SAA NÄET SANASTA VOIMAN olla “uudestisyntymisen pesu”. Tällaista nimitystä Paavali (Tit. 3:5) siitä käyttää.
Uudestikastajat väittävät kuitenkin, että YKSIN USKO PELASTAA, ulkonaiset asiat eivät ollenkaan vaikuta siihen.
On aivan totta, että pelastusta ei mikään muu vaikuta kuin usko - . Mutta nämä sokeiden taluttajat eivät huomaa sitä, että USKOLLA TULEE OLLA JOKIN KOHDE, eli jotakin, mistä se voi pitää kiinni ja minkä varassa se voi luottavaisesti seistä. Näin usko siis kiinnittää koko huomion veteen. Se uskoo, että vesi on kaste, täynnä pelkkää pelastusta ja elämää, ei kuitenkaan sinänsä vaan sen vuoksi, että VESI ON YHDISTYNYT JUMALAN SANAAN ja asetukseen ja että Jumalan nimi on liittynyt veteen.
Kun uskon tämän, en silloin usko mihinkään muuhun kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut veteen sanansa ja joka tarjoaa meille tämän ulkonaisen aineen, jotta me siihen tarttumalla voisimme tarttua tuohon aarteeseen.
Nuo hurmahenget ovat niin päästään sekaisin, että erottavat toisistaan uskon ja sen asian, mihin usko kohdistuu ja mihin se on sidottu, vaikka tuo asia onkin ulkonainen. Pitäähän sen pakostakin olla ulkonainen, jotta se voitaisiin aistein havaita ja käsittää sekä viedä niiden välityksellä sydämeen.
Onhan näet koko evankeliumikin ulkonaista, suullista saarnaa. Sanalla sanoen: kaiken sen, minkä Jumala meissä tekee ja vaikuttaa, sen hän tahtoo vaikuttaa tällaista ulkonaista järjestystä käyttäen.
Meillä on siis tässä sanat: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Mitä ne sitten tarkoittaisivat, elleivät ne puhuisi juuri kasteesta, siitä vedestä, joka sisältyy Jumalan asetukseen?
Siksi tästä seuraa johtopäätös: joka hylkää kasteen, hylkää samalla Jumalan sanan ja uskon sekä Kristuksen, joka opastaa meidät sanaan ja sitoo meidät kasteeseen.
3.MILLAINEN IHMINEN OTTAA VASTAAN KASTEEN HYÖDYN JA LAHJAN?
Myös tämä on lausuttu erittäin sanoissa: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Tämä tarkoittaa sitä, että
yksin USKO TEKEE IHMISEN KELVOLLISEKSI ottamaan vastaan tämän pelastavan, jumalallisen veden niin, että siitä on HYÖTYÄ.
Sillä koska pelastus annetaan ja luvataan veteen liittyvillä ja vedessä olevilla SANOILLA, emme voi ottaa sitä vastaan muulla tavoin kuin uskomalla sen koko sydämestämme. ILMAN USKOA KASTEESTA EI OLE MITÄÄN HYÖTYÄ, vaikka se itsessään onkin ylenpalttisen suuri, jumalallinen aarre. Siksi tämä yksi ainoa sana: “joka uskoo” pystyy sulkemaan pois ja ajamaan pakosalle KAIKKI MAHDOLLISET TEOT, joita teemme saavuttaaksemme ja ansaitaksemme pelastuksen. Tämä asia näet on varma: mikä ei ole uskoa, se ei hyödytä mitään eikä myöskään saa mitään.
On aivan selvää, etteivät meidän OMAT TEKOMME MITENKÄÄN EDISTÄ PELASTUMISTAMME, mutta KASTE EI OLEKAAN MEIDÄN TEKOMME, VAAN JUMALAN TEKO.
Jumalan teot tuovat pelastuksen ja ovat välttämättömiä sen saavuttamiseksi. Eivät ne sulje pois uskoa, vaan haastavat uskoon, sillä ilman uskoa niihin ei voi tarttua.
Saat vedessä pelastuksen, joka on luvattu. (pelastus siis jaetaan veden kautta, aivan niinkuin Nooakin pelastui veden kautta).
Käsi ja ruumis eivät saa sitä aikaan, vaan sydämen on se uskottava. Tästä huomaat selvästi, ettei kaste ole meidän tekomme, vaan aarre, jonka Jumala ojentaa meille ja jonka me uskolla otamme vastaan.
Eihän ristiinnaulittu Herra Kristuskaan ole mikään teko, vaan sanaan sisältyvä aarre, jonka SANA OJENTAA MEILLE ja jonka me uskolla omistamme. Ilman uskoa ei kukaan voi ottaa vastaan eikä saada mitään.
Kaste on Jumalan asetus, jota on pidettävä suuressa kunniassa.
Sanomme siis näin:
“Olen kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän.”
Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: 1)ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla , 2)lausutaan SANA, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua.
Mutta koska VESI JA SANA YHDESSÄ ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin (ylösnousseena ja kirkastettuna ruumiina)ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti.
Sielu pelastuu sanan tähden, johon se uskoo, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumiille on mahdollista.
Ruumiimme ja sielumme eivät sen vuoksi voi omistaa tätä suurempaa aarretta. Sen vaikutuksesta me näet tulemme kokonaan pyhiksi ja autuaiksi. Tällaista ei muutoin ikinä voitaisi saavuttaa, ei minkäänlaisella elämänvaelluksella eikä millään teoilla.
4. USKOVATKO LAPSETKIN, OVATKO HE OIKEIN KASTETTUJA?
Tällä kysymyksellä perkele hämmentää koko maailman omia lahkolaisiaan apuna käyttäen.
Vastaa näin: Kristuksen oma toiminta on sitova todiste siitä, että lapsikaste on hänelle otollinen, onhan näet Jumala tehnyt monista tällä tavoin kastetuista pyhiä ja antanut heille Pyhän Hengen. (Suomessakin suurin osa uskossa olevista on lapsikastettuja).
Tapaa monia, joiden opista ja elämästä huomaa, että heillä on Pyhä Henki. Onhan Jumala armossaan antanut meillekin lahjan selittää Raamattua ja tuntea Kristus. Tällaista ei voi tapahtua ilman Pyhää Henkeä.
JOS TAAS JUMALA EI HYVÄKSYISI LAPSIKASTETTA, hän ei antaisi kenellekään lapsena kastetulle PYHÄÄ HENKEÄ.
Lyhyesti sanoen:
Enää ei pitkään aikaan olisi ihmisten joukosta maan päällä pitänyt löytyä yhtään kristittyä. Jumala kuitenkin on tunnustanut tällaisen kasteen oikeaksi vuodattamalla Pyhän Henkensä heille. Koska kristillinen kirkko säilynyt tuhoutumatta, lahkolaisten on pakko tunnustaa, että LAPSIKASTE KELPAA JUMALALLE. Sillä ei Jumala voi milloinkaan nousta itseään vastaan, ei auttaa valheessa ja pahuudessa eikä antaa armoaan ja Henkeään niiden tueksi.
Tähdennämme vielä sitä, että emme pane suurinta painoa KASTETTAVAN USKOON tai sen mahdolliseen puuttumiseen, sillä:
EI EPÄUSKO TEE KASTETTA VÄÄRÄKSI. Kaikki on näet JUMALAN SANAN JA KÄSKYN VARASSA.
Kaste ei siis ole muuta kuin vettä ja Jumalan sanaa toisiinsa yhdistettynä.
Toisin sanoen, KUN VEDEN KANSSA ON SANA, KASTE ON OIKEA, vaikka siihen ei usko liittyisikään, sillä MINUN USKONI EI LUO KASTETTA, vaan OTTAA KASTEEN VASTAAN.
Vaikka siis kastetta ei otettaisi vastaan eikä käytettäisi oikealla tavalla, ei se siitä vääräksi muuttuisi, KASTEHAN EI OLE SIDOTTU MEIDÄN USKOOMME, VAAN SANAAN.
Jos vaikka joku tulisi tänään vilpillisesti ja pahoin aikein luoksemme ja me täysin vakavissamme kastaisimme hänet, meillä ei olisi pienintäkään oikeutta väittää tätä kastetta vääräksi. Onhan siinä läsnä VESI ja JUMALAN SANA, vaikka kastettava ei niitä vastaanottaisikaan sillä tavoin kuin hänen pitäisi.( vrt Noita Simon, jonka kastetta ei tarvinnut uusia.)
Saavathan nekin, jotka käyvät kelvottomina ehtoollisella, epäuskostaan huolimatta oikean ehtoollisen.
Huomaat siis, etteivät noiden lahkohenkien vastaväitteet ole minkään arvoisia. Vaikka näet lapset, kuten on väitetty, eivät uskoisikaan, mikä väite on paikkansapitämätön, olisi kaste silti oikea
KUKAAN EI SAA KASTAA HEITÄ UUDELLEEN. Eihän ehtoollisestakaan murene mitään pois, vaikka joku menee vastaanottamaan sen kelvottomin aikein.
Missään tapauksessa ei häntä saa päästää tuon tähden HETI toistamiseen ehtoolliselle, ikään kuin hän äsken väärin menetellessään ei oliskaan todella saanut sakramenttia. Sellainenhan merkitsisi pahimmanlaatuista sakramentin pilkkaamista ja häpäisemistä.
KUINKA VOISIMME EDES AJATELLA, ETTÄ JUMALAN SANA JA ASETUS TULISIVAT MEIDÄN VÄÄRINKÄYTÖSTEMME TÄHDEN VÄÄRIKSI JA TYHJÄN ARVOISIKSI?
Ehtoollisellekaan minä en mene omaan uskooni, vaan KRISTUKSEN SANAAN LUOTTAEN.
Jätän Jumalan ratkaistavaksi, olenko vahva vai heikko, mutta sen minä tiedän, että HÄN ON KÄSKENYT minun mennä syömään ja juomaan ja että hän siinä lahjoittaa MINULLE RUUMIINSA JA VERENSÄ. Tämä käsky ei valehtele eikä petä minua.
Näin menettelemme myös lapsia kastaessamme. Tuomme lapsen kasteelle ajatellen ja toivoen, että hän uskoisi. Me myös rukoilemme, että Jumala antaisi hänelle uskon.
Mutta EMME ME TÄHÄN HÄNEN KASTETTAAN PERUSTA, vaan yksinomaan siihen, että JUMALA ON KÄSKENYT KASTAA.
Miksi näin? Koska me tiedämme, ettei Jumala valehtele. Minä saatan erehtyä ja pettää, samoin saattavat lähimmäiseni ja kaikki ihmiset. Mutta Jumalan sana ei voi erehtyä.
Nuo hurmahenget ovat sen vuoksi todella röyhkeitä pässinpäitä sorvatessaan seuraavan päätelmän:
”JOS USKO EI OLE OIKEA, NIIN MYÖS KASTEEN ON PAKKO OLLA VÄÄRÄ”
Aivan samalla tavallahan minä voisin päätellä näin:
Jos en usko, niin Kristus ei ole yhtään mitään.
Käännä siis järkeilysi ympäri ja päättele päinvastoin näin: juuri sen tähden, että kaste on otettu väärin vastaan, se todella on täysiarvoinen, oikea kaste. Sillä jos se ei olisi itsessään oikea kaste, sitä ei myöskään voitaisi väärinkäyttää eikä sitä vastaan rikkoa. Tunnetaanhan tällainen sanonta: “väärinkäyttö ei kumoa asian olemusta, vaan vahvistaa sen”. Pysyyhän kultakin kultana, vaikka sitä kantaisi synnin häpäisemä katutyttö.
KASTE ON AINA OIKEA ja sen olemus pysyy täysin muuttumattomana, vaikka vain yksi ihminen kastettaisiin eikä hänkään edes uskoisi oikein. Sillä Jumalan asetus ja sana eivät antaudu ihmisten paranneltaviksi eivätkä muutettaviksi(eikä mitätöitäväksi).
Mutta nuo hurmahenget ovat niin sokaistuneita, etteivät näe Jumalan sanaa eivätkä käskyä. Kastetta he eivätkä pidä sen isommassa arvossa kuin puron ja padan vettä. Milloin eivät havaitse uskoa eivätkä kuuliaisuutta, nuo asiat eivät ole heidän mielestään itsessäänkään minkään arvoisia. Tähän ajatukseen on kätkeytynyt vallankumouksen perkele, joka mielellään haluaisi riistää , vääntää kieroon ja tuhota kaikki Jumalan teot ja asetukset.
Meidän on siis tiedettävä, mitä kastaminen merkitsee ja miksi Jumala on määrännyt, että meidät otetaan kristikunnan yhteyteen, juuri tällaisen ulkonaisen merkin ja menettelyn kautta.
MUTTA JOS USKOA EI OLE, SE JÄÄ PELKÄSTÄÄN HEDELMÄTTÖMÄKSI MERKIKSI.
Kasteessa vanha ihminen surmataan ja sen jälkeen nousee ylös uusi ihminen. Näiden kahden tapahtuman on jatkuttava meissä läpi koko elämämme. Eihän kristillinen elämä oikeastaan mitään muuta olekaan kuin yhtä jokapäiväistä kastetta, joka on kerran alkanut ja jatkuu alati. Sillä kaikkea sitä, mikä kuuluu vanhaan ihmiseen, täytyy lakkaamatta perata pois, ja tilalle on saatava sitä, mikä kuuluu uuteen ihmiseen.
Mikä sitten on vanha ihminen? Se on itsekäs minämme, jonka olemme perineet (=perisyntisyys) Aadamilta. Se on täynnä vihaa, kiivautta, kateutta, siveettömyyttä, ahneutta, laiskuutta, ylpeyttä ja ennen kaikkea epäuskoa.
Kasteessa annetaan armo, henki ja voima, jotka nujertavat vanhaa ihmistä, niin että uusi pääsee nousemaan esiin ja vahvistumaan.
SIKSI KASTE PYSYY AINA VOIMASSA.
Vaikka joku meistä luopuisikin siitä ja lankeaisi syntiin, MEILLÄ ON KUITENKIN AINA AVOIN TIE SIIHEN TAKAISIN, jotta vanha ihmisemme saataisiin jälleen nujerretuksi. MUTTA VEDELLÄ MEITÄ EI ENÄÄ TARVITSE VALELLA.
Sillä vaikka joku antaisi upottaa itsensä veteen sata kertaa, kaste on silti vain yksi. Kasteen vaikutus ja merkitys säilyvät jatkuvasti.
KATUMUS( parannus ja ns uskoontulo) EI SIIS OLE MITÄÄN MUUTA KUIN PALUUTA TAKAISIN KASTEESEEN, jotta siinä jo alkanut uusi elämä, josta on luovuttu, parantuisi entiselleen ja menestyisi.(tuhlaajapoika siis palasi takasin kasteeseen).
Kaste on äärettömän suurenmoinen asia. Se tempaa meidät perkeleen kidasta, OMISTAA MEIDÄT JUMALALLE, kukistaa synnin ja ottaa sen pois. Joka päivä se sitten vahvistaa uutta ihmistä ja jatkaa vaikutustaan, kunnes pääsemme tämä elämän kurjuudesta iankaikkiseen ihanuuteen.
Siksi jokaisen on pidettävä kastetta joka päivä päälle puettavana vaatteena. Sitä hänen on kannettava aina, mikäli hän mielii, että hänestä jatkuvasti löytyisi uskoa ja sen hedelmiä, että hänen vanha ihmisensä tukahtuisi ja että uusi varttuisi hänessä. Jos me näet aiomme pysyä kristittyinä, meidän on harjoitettava sitä tekoa, joka on tehnyt meidät kristityiksi.
JOS JOKU LANKEAA SIITÄ POIS, HÄNEN ON PALATTAVA SIIHEN TAKAISIN. (se on parannuksenteko, eikä uudestisyntyminen, joka tapahtuu kasteessa).
Kristus, armoistuin, ei järky siitä, että teemme syntiä, eikä hän estä meitä palaamasta takaisin luokseen. Samoin pysyvät myös kaikki hänen aarteensa ja lahjansa.
Niin myös se syntien anteeksiantamus, jonka olemme kerran kasteessa saaneet, pysyy yhäti voimassa joka päivä koko tämän elämämme, jonka aikana vanha ihminen riippuu meissä kiinni.
.
I II
LIHA HUKUTETAAN KASTEESSA , TILALLE LIHASTA SYNTYNYT HUKUTETAAN KASTEESSA
”Ei sakramentti vaan usko sakramenttiin ( kasteeseen ja ehtoolliseen) vanhurskauttaa.» Augustinus lisää tähän: »Sakramentti pesee meidät puhtaiksi, ei siksi, että se toimitetaan vaan siksi, että siihen uskotaan.»
1. Piet 3: 20-21..”Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena ..”
Pietari on tahtonut käsittää VEDENPAISUMUKSEN KASTEEN ESIKUVAKSI.
Sillä kaste on hengellinen vedenpaisumus niinkuin tämä oli ulkonainen. Ja niinkuin Noa itse kahdeksantena säilyi arkissa, niin tulemme me pelastetuiksi kasteessa.
Nyt hukkuu kasteessa paljon enemmän ihmisiä kuin vedenpaisumisessa; sillä edellinen ulottuu yli koko maailman ja jatkuu edelleen. Samaten kuin silloin hukkui kaikki ihmiset paitsi kahdeksan, jotka vedeltä säilyivät, samaten hukkuu myös kasteessa kaikki mikä on lihasta.
Sillä me kuolemme kasteessa maailmalle, lihalle ja verelle; kuten Paavali sanoo (Room. 6): ”Kaikki jotka ovat Kristukseen kastetut ovat hänen kuolemaansa kastetut; niin olemme me nyt hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan.”
Jos sitten kasteessa valellaan lasta vedellä on se yhtä kuin jos sanoisi: ”Minä surmaan ja tukahutan kaiken mikä on lihaa ja verta”; niin että kun lapsi nostetaan kasteen pesusta on se ilman kaikkea syntiä ja onnettomuutta niin että kasteessa hukkuu kaikki mikä on maailmallista ja lihallista että henki yksin eläisi.
Siis vertaa toisiinsa: vedenpaisumuksessa hukutettiin kaikki ihmiset, jotka ovat lihaa ja verta; kasteessa hukutetaan kaikki synti ja onnettomuus, jossa ihminen on. Niin on vedenpaisumus kasteen vertauskuva. Siihen viittaa myös 29 Psalmin sanat: Herra istuu vedenpaisumisen päällä, nimittäin tulevan vedenpaisumisen, joka ei lopu ennen maailman loppua.
Koskapa kaste nyt on jumalallinen teko, JONKA HERRA JUMALA ITSE TOIMITTAA, ja jossa Jumaluuden kolme korkeata persoonaa ovat läsnä, niin on meidän pitäminen kaste suuressa arvossa ja sanominen: kaste ei ole mikään ihmiskeksintö, vaan Jumalan määräämä, ei ole se paljas vesi, vaan sillä ja SIINÄ ON JUMALAN SANA, JOKA TEKEE TÄMÄN KASTEEN, sielun pesuksi ja opetuslapsen pesuksi.
Ja me tiedämme vähäisten lapsiemme uskovan; sillä Kristus on heistä selvään sanonut: “Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.”
II KRISTUKSEN KASTEEN JA JOHANNEKSEN KASTEEN ERO.
Johannes ei kasteessaan anna teidän saada syntien anteeksi antamista, hän vain näyttää sen, joka sen antaa.
JOHANNEKSEN KASTEESSA SYNTIEN ANTEEKSI SAAMINEN LUVATAAN, KRISTUKSEN KASTEESSA SE ANNETAAN.
Siksipä ei Johanneksen kaste olekaan enää voimassa. Jos ken sanoisi: Minä kastan sinut Johanneksen kasteella syntien anteeksi saamiseksi, niin se ei olisi oikea kaste; sillä Johanneksen kaste oli vain VALMISTUS syntien anteeksi saamiseen; Johannes käy edellä, Kristus seuraa häntä.
Syntisi annetaan sinulle anteeksi Herran Kristuksen läsnäolon kautta.
Minä kastan sinut Isän, Pojan, ja Pyhän Hengen nimeen; se on, minä otan sinulta kaikki syntisi ja pesen sinut puhtaaksi niistä tällä hetkellä; minä en Johanneksen tavalla lähetä sinua etemmä; mutta Johanneksen täytyi sanoa: valmistukaa ottamaan Häntä vastaan, joka teille kasteessa antaa Pyhän Hengen, ja tuottaa syntien anteeksi saamisen.
Johanneksen kaste erosi kahdessa suhteessa Kristuksen kasteesta: ensinkin siinä, että hän 1) kehotti jokaista tekemään parannuksen,
2)valmistautumaan Kristuksen tulemiselle; ja vielä siinä, että heidän oli odottaminen syntein anteeksi antamusta, jonka juuri tämä tuleva oli tuova mukanaan.
Johanneksen kaste on siis lupaus tulevasta syntien anteeksi saamisesta Kristuksessa. (Kristuksen kaste on syntien anteesisaamiseksi,- ”ottakaa kaste syntien anteeksisaamiseksi”)
Niin nyt Herra Kristuskin käyttää tavallaan Johanneksen vesikastetta, mutta lisää siihen tulen, se on; antaa meille Pyhän Hengen, joka lahjoillaan tekee meidät palaviksi.
Niin on nyt kaste yhä olemassa, että me olemme Kristukseen kastetut, ja Hän antaa meille synnit anteeksi, ja kastaa meitä Pyhällä Hengellä ja syntien anteeksisaamisella, niin että meillä sen Karitsan vuoksi, joka kantaa maailman synnit, on syntein anteeksisaaminen.
Mutta kumminkin kastetaan meidät parannukseen vanhan Adamin vuoksi; siinä on meidän alati tekeminen parannusta, alinomaa kuolettaminen lihaamme, se on, meidän on alati tuleminen paremmiksi ja puhtaammiksi ja kumminkin alati toivominen siihen anteeksisaamiseen, jota tällä hetkellä nautimme.
JOS ME OLEMME KASTETUT JA USKOMME KRISTUKSEEN, NIIN ON MEILLÄ KAIKKI.
Sillä ei meidän kasteemme ole Johanneksen kasteen kaltainen, joka osoitti syntein anteeksisaamisen tuojaan, vaan se on Kristuksen kaste, joka on jo tuottanut anteeksisaamisen.
Kristus tahtoo sanoa: ”Minä kastan ja kutsun teitä parannukseen, mutta samalla minä annan teille hengellisen tulenkin, se on Pyhän Hengen, että te eläisitte syntein anteeksisaamisessa, ja jokapäivä puhdistuisitte ja parantuisitte, ja katumuksessa sotisitte ilkeätä lihaanne vastaan, joka henkeä vastustaa.”
Tämä on meidän tietäminen kasteemme kunniasta, mitä siitä on ajateltava, että Kristus maailman Vapahtajaksi tunnustettaisiin.
III VOIKO LAPSI USKOA?
Järki sotii uskoa vastaan.
Lapsikasteen hylkääjät väittävät :”Miten lapset voivat uskoa”
Jos se olisikin totta ettei lapsi voi uskoa, niin ei heitä pitäisi kastaa uudelleen, jotka jo lapsuudesta ovat kastetut, sillä KASTE ON JUMALAN TYÖ JA LAHJA
eikä riipu meidän uskostamme. IHMINEN EI VOI TEHDÄ JUMALAN TÖITÄ JA SANAA VÄÄRIKSI.
Jeesus sanoo lapsista:
“Totisesti sanon minä teille: Jokainen, joka ei Jumalan valtakuntaa ota vastaan NIIN KUIN LAPSI, ei pääse sinne sisälle;”
Järki, tai ymmärrettävä ikä, ei ole uskon edellytys.
Järki ei saa johtaa uskoa, vaan uskon tulee ottaa järki vangiksi Kristuksen kuuliaisuuden alle; muutoin selittää järki kumoon Kristuksen, evankeliumin, kasteen ja ehtoollisen.
Se on, ken ei kuoleta ja hautaa järkeänsä ja tule lapseksi, hän ei tule taivaan valtakuntaan. Jos he antavat mullata järkensä, puhkasta sen silmät ja viedä ja johtaa itsensä Kristuksen luo, niin on taivaan valtakunta heidän. Jollei nyt Kristus tahdo tehdä ketään autuaaksi, joka ei ole tullut lapseksi, kuinka paljon mieluummin eikö Hän sitten tee sitä autuaaksi, joka jo on lapsi.
Kasteenuusijat sanovat: ‘Mutta lapset eivät usko‘.
Sen he valehtelet, sillä vaikka sinä et näe etkä tunne sitä, niin ei siitä kumminkaan seuraa, etteivät he usko. Siinä on kyllin, että Kristus näkee ja tietää heidän uskovan
Samoin kasteensuusijat väittävät : ” Kuinka taitavat lapset uskoa, joilla ei ole vielä järkeä?” Näin he YHDISTÄVÄT NIIN USKON JA JÄRJEN.
Siihen vastaa Kristus: juuri sen vuoksi voivat he sen sitä helpommin tehdä ja uskoa, kun he ovat järjettömiä, sillä järki (=ymmärrys) ON AIVAN USKON VASTAKOHTA.
Sen vuoksi on järki pantava pois, sen täytyy uskovasta tulla kuoletetuksi ja haudatuksi. Mutta uudestaankastajat tekevät JÄRJESTÄ USKON , että järki saisi, näet valostaa ja johtaa uskoa, mihin tahtoo. Minä arvelen järjen valostavan kuin loan lampussa.
Kristus tahtoo meidän tulemaan kokonaan lapsiksi, jos muutoin meidän mieli taivaan valtakuntaan päästä, se on, kuten lapsissa järki ja ymmärrys on pidettävä vielä kokonaan multaan peitettynä, niin on kaikissa uskovissakin järki kuoletettava; muutoin ei uskolla ole tilaa heissä sillä : JÄRKI SOTII USKOA VASTAAN.
USKOA SELVÄ YKSINKERTAINEN SANA JA OTTAA SE VASTAAN.
Kaste pesee ruumiini ja sieluni, vaikkei uudestikastaja sano siinä näkevänsä muuta kuin vettä. Samoin on ehtoollisessakin Herran Kristuksen ruumis ja veri, vaikka sakramentin hylkääjä näkee siinä vain leivän ja viinan.
Ellet nyt tahdo muuta uskoa kuin sen minkä järkesi sinulle opettaa, niin täytyy sinun heittää nurin kaikki uskonkappaleet, sillä niistä ei ole yksikään niin halpa, ettei järkesi sitä sanoisi mahdottomaksi. Sen vuoksi, jos minä nukun eikä uudestikastaja näe minun uskoani, niin Kristus sen kumminkin näkee sydämessä. Samoin jollei tämä lapsi minusta näyttäisikään uskovan (sillä minä en voi sitä nähdä), niin näkee sen kumminkin Kristus, joka hänet kastoi.
Herra Kristus sanoo päinvastoin niitä oikeiksi kristityiksi, jotka eivät ojennu JÄRJEN MUKAAN ja meistäkin täytyy tulla sellaisia ihmisiä, että olemme suurimman osan elämäämme ymmärtämättömiä ja askaroimme asioissa, jotka eivät kuulu taivaan valtakuntaan. Jos ken on oikein jumalinen ja vaikkapa vielä olisimme kirkossa Jumalan sanaa kuulemassa, niin täytyy meidän kumminkin kääntää järkemme nurin ja kuulla vain Jumalan sanaa.
Jumala on totinen ja niin jää Jumalan sanakin todeksi, samoin kaste, ehtoollinen ja synninpäästö oikeiksi.
Etteivät nyt ihmiset ota niitä vastaan, SIIHEN EI OLE JUMALA EIKÄ HÄNEN LAHJANSA SYYNÄ, VAAN IHMISET.
Erota heidät sen vuoksi Jumalasta, äläkä tuomitse Jumalaa siitä, ettei Hän kuulisi, ÄLÄ MYÖS TUOMITSE HÄNEN SANAANSA siitä, ettei sitä kuulla.
.
Järjellä on kyllä kaunis ulkomuoto puolellaan ja sanoo:
”Mitäpä kaste sitä hyödyttäisi, joka ei usko? ”.
Mutta USKO sanoo: ”Jollei se, joka sen saa, usko, niin vahingoitta hän kyllä itseään; mutta siitä ei seuraa ensinkään se, että kaste jäisi voimattomaksi.”
Vielä näemme me tästä pienillä lapsillakin olevan uskon ja kasteen sen vuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sen kaltaisten on taivaan valtakunta.”(eivätkä ne olleet ”ymmärrettävässä iässä”)
Sen vuoksi ei ensimmäinen kastetta ole hylättävä. Ellei se nyt juuri uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimmäisessä kasteessaan, älköönkä sitä hyljätkö, sillä SE ON JUMALAN TYÖ, joka kasteen toimittaa ja kasteen tarjoaa, sen vuoksi on se myöskin oikea kaste.
IV. SYNNIT PESTÄÄN KASTEESSA POIS.
Paavali sanoo 1. Kor. 12:12, että me kaikki olemme yksi ruumis, vaikka kullakin jäsenellä on erikoinen tehtävänsä, jolla se palvelee muita. Määräävä merkitys on vain sillä, että meillä on yksi kaste, yksi evankeliumi, yksi usko, ja että olemme yhdenlaisia kristityitä; sillä kaste, evankeliumi ja usko, ne yksin tekevät hengelliseksi ja kristikansaksi.
Kaste ei tarkoita sitä, että synnin upottaminen ja poiskuoleminen saattaisi tässä elämässä olla täydellinen, tässä elämässä, ennenkuin ihminen kuolee ruumiillisen kuoleman ja maatuu mullaksi.
Kasteen sakramentti eli tunnusmerkki tapahtuu nopeasti ja yhdellä kertaa, niin kuin silmillämmekin näemme. Mutta tämän merkitys, hengellinen kaste, synnin upottaminen jatkuu koko elämämme ajan ja täyttyy vasta kuollessamme. Silloin ihminen vasta oikein uppoaa kasteeseen, ja silloin toteutuu kasteen varsinainen tarkoitusperä. Sen tähden ei tämä elämä ole muuta kuin herkeämätöntä hengellistä kastetta hamaan kuolemaan asti. Jokainen, joka kastetaan, tuomitaan kuolemaan.
Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 6:11.
Näin ollen ihminen on täysin puhdas ja viaton kasteen merkin alaisena. Tätä tämä tarkoittaa eikä mitään muuta, sillä hänellä on Jumalan tunnusmerkki, kaste, joka osoittaa, että kaikki hänen syntinsä ovat kuolleet, että hänkin kerran on armossa kuoleva ja viimeisenä päivänä ylösnouseva synnittömänä ja viattomana elääkseen iankaikkisesti. Sakramenttiin nähden on siis totta, että hän on viaton ja synnitön. Mutta koska tämä ei vielä ole täyttynyt ja hän yhä elää synnin lihassa, ei hän ole synnitön eikä vielä kaikessa puhdas, vaan vasta alkanut puhdistua ja tulla viattomaksi.
”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Mark. 16:16.
Jos joku on langennut syntiin, muistakoon kastettaan, miten JUMALA KASTEESSA ON TEHNYT LIITON HÄNEN KANSSAAN JA ANTANUT ANTEEKSI KAIKKI HÄNEN SYNTINSÄ, sikäli kuin hän itse kuolemaansa asti tahtoo syntiä vastaan taistella.
Tämä totuus ja tämä Jumalan liitto tulee meidän ilomielin ottaa vastaan; siten kaste jälleen astuu voimaan, se alkaa meissä vaikuttaa, sydän tulee jälleen iloiseksi ja luottaa ikuisesti Jumalan armahtavaisuuteen, JOKA KASTEESSA ON MEILLE ILMOITETTU( ja meille jaettu,) eikä omiin saavutuksiinsa ja omaan täyttämistyöhönsä. Ja tästä uskosta on pidettävä kiinni niin lujasti, että vaikka koko luomakunta ja kaikki synnit hyökkäisivät meidän kimppuumme, emme tästä irrottaisi otettamme, vaan muistaisimme, että se, joka sallii itsensä riistettävän irti tästä uskosta, saattaa Jumalan valhettelijaksi, koska Jumala juuri kasteen sakramentissa on tämän liiton solminut.
Kaste ei ole mitään muuta kuin JUMALAN SANA VEDESSÄ,
Jumalan itse siihen asettama - eli kuten Paavali sanoo: (Ef. 5:26) “vedellä peseminen sanan kautta”, ja kuten Augustinus sanoo: “Sana liittyy aineeseen ja niin syntyy sakramentti”
V LASTEN KASTAMINEN
Sanan mukaan lapset on kastettava, sillä hekin kuuluvat luvatun ja Kristuksen kautta toteutuneen LUNASTUKSEN piiriin. Kirkon tulee tehdä heidät osallisiksi kasteesta ja lunastuksesta, eikä estää heitä pääsemästä lunastuksesta osalliseksi.
Vain hengellinen kansa, jonka Kristuksen kaste on luonut uudestaan, voi ymmärtää näitä asioita. Mutta niiden, jotka eivät ole vielä uudesti syntyneet eivätkä “uudestaan luodut” hengessä ja armossa, ei ole mahdollista tuntea Jumalaa ja hänen kunniaansa. Siksi he eivät osaakaan ylistää häntä, vaan päinvastoin itseään. Sillä ne ylistävät Jumalaa, jotka häpeävät itseänsä; he eivät anna Jumalalle mitään, vaan ainoastaan ottavat häneltä vastaan. Heillähän ei ole mitään, vaan heidän omaisuutensa on Jumalan tykönä. Sen tähden heidän ylistyksensäkin kohdistuu Jumalaan eikä heihin itseensä.
Sen takia pysyn minä lapsen-uskossani; silloin taidan minä puolustatua järkeä vastaan, kuin kasteenuusijat sanovat: “Kaste on vain vettä, mitä se vaikuttaa voisi? Hengen on se tehtävä.”
Sinä pitaalitautinen portto, sinä pyhä järki, etkös kuule, mitä on kirjoitettu: “häntä kuulkaa,” joka sanoo: “menkää ja kastakaa kaikkea kansaa; joka uskoo ja kastetaan”
Ei se ole pelkkää vettä, vaan se on kaste, joka tapahtuu pyhän kolminaisuuden nimessä. Varo siis vain, että pidät järjen ohjaksissa etkä seuraa sen kauniita ajatuksia, heitä likaa sen silmille, että se tulee inhoittavaksi. Etkö muista pyhän kolminaisuuden salaisuutta ja Jeesuksen Kristuksen verta, jolla sinä olet puhtaaksi pesty synneistäsi?
VI KASTE ( ja sakramentit, eli merkit ) Vanhassa Liitossa.
Mooseksen pääsiäislammas kuvaa ja merkitsee Kristusta; mutta sanat, joilla Mooses puhuu pääsiäislampaasta, opettavat yksinkertaisesti pääsiäislampaasta eikä mistään muusta. Samoin kuvaa tosin ympärileikkaus vanhan Aadamin kuolettamista; mutta ne sanat, joilla Mooses puhuu ympärileikkauksesta, opettavat varsinaisesti ruumiillisesta ympärileikkauksesta. Niin merkitsee myöskin kaste syntien upottamista; mutta sanat kasteesta opettavat yksinkertaisesti veteen upottamisesta.
Jos vanhassa Testamentissa löytyisi kaikki, mitä meidän tulee uskoa, mitä me uutta Testamenttia tarvitsisimme? Mitä tarvitsisi Kristuksen tulla maan päälle meitä opettamaan? Näin ollen saattaisin sanoa sitäkin, ettei kaste ole mitään eikä Pyhän Hengen lähettäminen, eikä sanalla sanoen, yksikään kristillisen uskon kappale pitäisi paikkaansa. Sillä vanhassa Testamentissa puhutaan tosin Kristuksen tulemisesta, mutta siitä, että hän nyt on tullut ja täyttänyt kaikki, asettanut kasteen, säätänyt syntein anteeksi saamisen, antanut pyhän Hengen jne., ei löydy siinä kirjaintakaan. Kaikkea tätä täytyy uuden Testamentin selittää.
Sentähden uskon ja tiedän varmaan, että, niinkuin evankeliumi on yksi ja Kristus on yksi, on samaten kastekin yksi. Ja että kaste itsessänsä on jumalallinen järjestys, niinkuin hänen evankeliuminsakin on.
Ja niinkuin evankeliumi ei sentähden ole väärä, että muutamat sitä väärin opettavat tahi käyttävät, tahi eivät usko: niin ei ole kastekaan petollinen eli väärä, jos kohta muutamat ottavat sen vastaan tahi toimittavat sen ilman uskoa, tahi muutoin sitä väärin käyttävät.
Tästä syystä kokonansa hylkään ja kiroon baptistain ym opin ja kaikkein, kutka ikänänsä uudesti kastavat. Juuri samoin puhun ja tunnustan alttarin sakramentista ( ehtoollisesta), että siinä suulla syödään ja juodaan leivässä ja viinissä totinen ruumis ja veri, vaikkei pappikaan, joka sen jakaa, taikka ne, jotka sen vastaan ottavat, eivät uskoisi tahi muuten sen väärin käyttäisivät.
Sillä ei se asia (asian oikeellisuus) riipu ihmisen uskosta tahi uskottomuudesta, vaan Jumalan sanasta ja säännöstä. Jollei muutoin ennalta muuteta ja toisin selitetä Jumalan sanaa ja järjestystä, niinkuin nykyiset sakramenttien viholliset tekevät, joilla siinä varmaan on paljasta leipää ja viiniä; sillä ei heillä ole sanaakaan eikä Jumalan säätämää järjestystä, vaan ovat sen oman mielensä mukaan vääntäneet ja kääntäneet.
VII KASTEESSA UUDESTISYNTYMINEN
“Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”.
Ei vedellä ole tosin sitä voimaa luonnostaan. Vesihän on vettä, luotu aine, joka itsestään ei voi sydäntä liikuttaa ja muuttaa eikä puhdistaa synnistä.
Vaatteita ja ihon epäsiisteyttä voidaan vedellä puhdistaa, mutta sielua ei voi vesi koskettaa eikä tehdä puhtaaksi. Mutta se vesi, josta Herra tässä puhuu ja jota me sanomme kasteen vedeksi, ei olekaan paljasta, luonnollista vettä, vaan se on sellainen vesi,
JOHON JUMALAN SANA, KÄSKY JA LUPAUS ON SULJETTU JA YHDISTETTY. (ja silloin siitä on syntynyt sakramentti).
Siinä yhtyvät sekä vesi että sana ja liittyvät niin yhteen, ettei niitä voi toisistaan erottaa. Jos otat sanan pois vedestä, niin ei sinulla olekaan kastetta; jos taasen erotat veden sanasta, niin ei sinulla myöskään ole kastetta.
Mutta kun sana ja vesi saavat pysyä yhdessä, niin on sinulla sellainen vesi, jossa on Pyhä Henki, joka sen kautta uudesti synnyttää sinut Jumalan valtakuntaan, se on, antaa syntisi anteeksi ja tekee sinut autuaaksi.
Meidän tulee siis ottaa tästä Herran lauseesta tarkoin vaari, varsinkin vastustaaksemme noita sokeita kasteenuusijoita, jotka pitävät lapsikastetta kelvottomana ja turhana. Mutta kuinka voikaan tämä kaste olla kelvoton, kun Kristus säätää veden välineeksi ihmisen uudestisyntymiseen Pyhän Hengen myötävaikutuksen kautta?
Kun LASTENKIN TARVITSEE UUDESTI SYNTYÄ VOIDAKSEEN JUMALAN VALTAKUNTAA NÄHDÄ, niin minkä tähden kiellettäisiinkään heiltä kaste?
Kuinka voidaankaan ajatella, ettei kasteen vesi, joka on Jumalan sanaan suljettu ja Jumalan sanan kanssa yhdistetty, muka kelpaisi uudesti synnyttämään
Eivätkö Kristuksen sanat todellakin vaadi meitä siihen vakuutukseen, että uuden syntymisen täytyy VEDEN KAUTTA jokaisessa ihmisessä tapahtua?
Vaikka ei tosin vesi ilman Pyhää Henkeä vaikuta mitään, niin ei Pyhä Henki myöskään tee ilman vettä meissä tätä työtänsä. (joka ei synnyt VEDESTÄ ja HENGESTÄ)
VIII KASTE JA EHTOOLLINEN ei mitätöidy uskon puuttuessa.
Jos olisikin totta, -jota emme kuitenkaan voi hyväksyä- , että pienten lasten kaste olisi hyödytön, kun heillä muka ei ole uskoa, ja minä otaksuisin, ettei pienet lapset ensinkään uskoisi, vaan olisivat ymmärtämättömiä ja Jumalan sanan käsittämiseen kykenemättömiä;
olisiko sentähden kaste väärä?
Jos uskoton on tullut kastetuksi, onko hänen kasteensa senvuoksi mitätön?
Kuinka voisi kastetta enemmän halveksia ja häväistä, kuin jos sanoisi, ettei se kaste ole todellinen ja kelpaavainen, jolla uskottomat kastetaan?
Olisiko mahdollista, että JUMALA PERUSTAISI OMAA TYÖTÄNSÄ MINUUN ja minun kelvottomuuteni tähden kaste, evankeliumi, Herran ehtoollinen ja syntein anteeksisaaminen mitättömiä, ja vieläpä itse Jumalakin taivaassa mitätön?
Ei suinkaan! Jumalan sana ja työt eivät sentähden ole mitättömiä, että se, joka niitä on saanut, ei niistä huoli, niitä halveksii, ei niitä ymmärrä, eikä niitä uskolla käsitä.
Meidän tulee sentähden opettaa näin: Kun Jumala opettaa, käskee, kastaa, niin se on täyttä totta, kohdatkoon se sitten vilpillistä tai vilpitöntä ihmistä.
Kaste ja evankeliumi ovat kuitenkin oikeat, eivät vähene eivätkä enene minun USKONI TAI USKOTTOMUUTENI vuoksi.
Sentähden pitäisi kaikissa suhteissa hyvin eroittaa Jumalan teot persoonista. Persoona on meidän; olkoonpa se minkälainen tahansa, niin ei minun epäuskoni voi tyhjäksi tehdä Jumalan tekoja ja sanaa.
Näin paha perkele maailmassa haaveilee, mutta erota sinä Jumala ihmisistä. Jumala on totinen ja niin jää Jumalan sanakin todeksi, samoin kaste, ehtoollinen ja synninpäästö oikeiksi.
Etteivät nyt ihmiset ota niitä vastaan, SIIHEN EI OLE JUMALA EIKÄ HÄNEN LAHJANSA SYYNÄ, VAAN IHMISET.
Järjellä on kyllä kaunis ulkomuoto puolellaan ja sanoo:
”Mitäpä kaste sitä hyödyttäisi, joka ei usko” Mutta usko sanoo: ”Jollei se, joka sen saa, usko, niin vahingoittaa hän kyllä itseään; mutta siitä ei seuraa ensinkään se, että kaste jäisi voimattomaksi.”
Ja vielä näemme me tästä pienillä lapsillakin olevan uskoa ja kasteen senvuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivaan valtakunta”. Senvuoksi ei ensimmäinen kaste ole hyljättävä, ellei ken juuri nyt uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimmäisessä kasteessaan, älköönkä sitä laittako, sillä se on Jumalan työ, joka kasteen toimittaa ja sakramentin tarjoaa, sen vuoksi on se myöskin oikea kaste.
IX KASTE ON VESI, KRISTUKSEN VERELLÄ SEKOITETTU.
Evankelista Johannes todistaa kasteveden olevan Kristuksen verellä sekoitetun, 1. Joh. 5:6. ”Hän on se, joka on tullut veden ja VEREN kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan VEDESSÄ JA VERESSÄ; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.”
Tosi kyllä on, ettei inhimilliset silmät taida muuta nähdä kuin vettä, mutta sisällisillä ja hengellisillä uskon silmillä, joita Johannes tarkoittaa, taidamme nähdä
ei ainoastaan vettä, vaan myös Herramme Jeesuksen Kristuksen verta.
Pyhä kaste on meille ansaittu juuri samalla verellä, jonka Kristus aivan meidän tähtemme on vuodattanut, ja jolla hän synnin hinnan maksoi.
Juuri saman veren, ansionsa ja voimansa kanssa, on hän KASTEESEEN sulkenut, meidän tätä siinä saadaksemme.
Jotka uskolla KASTEEN omistavat, tulevat totisesti Kristuksen verellä pestyiksi ja synnistä puhdistetuiksi.
Syntien anteeksi saamista emme taida voittaa hyvillä töillämme, vaan Jumalan Pojan kuolemalla ja veren vuodattamisella. Tämänlaista syntien anteeksi saamista, joka kasteeseen suljettu on, tarkoittaa evankelista Johannes, SEKOITTAESSANSA VETTÄ JA VERTA YHTEEN,
sillä VEDESSÄ löytyy, mitä VERELLÄ ANSAITTU ON.
Johannes pitää niinmuodoin kastetun ihmisen aivan pestynä ja puhdistettuna Kristuksen verellä, joka on viaton, vanhurskas, pyhä, ja aivan oikea elämän veri. Sentähden on sillä myös senlainen pesuvoima mukanansa, että missä se syntiä ja saastaisuutta tapaa, niin pesee se kaikki puhtaaksi, hävittää ja poistaa silmänräpäyksessä sekä synnin että kuoleman.
.
Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä, joka suuressa laupeudessaan on säilyttänyt kirkossaan ainakin tämän yhden sakramentin ihmismääräysten koskemattomana ja tahraamattomana ja tehnyt sen vapaaksi kaikille kansoille ja säädyille, eikä ole sallinut kauhean rahanhimon ja taikauskon jumalattomien keksintöjen sortaa sitä! Näin on ilmeisesti sen tähden, että pienokaiset, jotka eivät voi olla ahneita eikä taikauskoisia, pyhitettäisiin kasteessa ja johdettaisiin yksinkertaisesti uskomaan hänen sanansa.
PIENOKAISIA KASTE PÄÄASIALLISESTI HYÖDYTTÄÄKIN.
Sillä jos tämä sakramentti olisi ollut annettava varttuneemmille ja vanhemmille ihmisille, niin ei sen voima ja kirkkaus olisi voinut säilyä ahneuden ja taikauskon hirmuvallalta, joka on riistänyt meiltä kaiken jumalallisen. Epäilemättä lihallinen viisaus silloin olisi keksinyt tähänkin valmisteluja ja ehtoja, rajoituksia ja kaikenlaisia rahanpyydyksiä.
Mutta kun saatanalla ei ollut voimaa hävittää lapsilta kasteen merkitystä, niin se on kuitenkin ollut kyllin mahtava hävittämään sen voiman kaikista aikaihmisistä, niin että nyt tuskin kukaan muistaa olevansa kastettu, vielä vähemmän katsoo sitä kunniakseen,
KUN ON KEKSITTY NIIN MONTA MUUTA KEINOA SYNTIEN ANTEEKSI antamiseksi ja taivaaseen pääsemiseksi.
Varo sen tähden komeilevia tekoja ja petollisia ihmisoppeja, ettet loukkaa totuutta ja vahingoita uskoasi. Jos tahdot tulla autuaaksi, niin sinun täytyy aloittaa uskomalla kasteeseen ja ehtoolliseen ilman mitään tekoja. Teot SEURAAVAT kyllä sitten USKOA. Älä vain milloinkaan pidä vähän arvoisena uskoa, joka on tärkein ja vaikein teko. Sillä yksin siten voit tulla autuaaksi, vaikka sinun olisi pakko olla vailla kaikkea muuta.
Sillä se on Jumalan työ eikä ihmisten, kuten Paavali opettaa (Ef. 2:8). Muut teot hän vaikuttaa meidän kanssamme ja kauttamme, mutta tämän ainoan hän vaikuttaa meissä ja ILMAN MEITÄ.
Tästä voimme selvästi huomata, mikä erotus kasteessa on sakramenttia hoitavan ihmisen ja siinä vaikuttavan Jumalan välillä.
Sillä ihminen toimittaa kasteen, mutta ei kuitenkaan toimita sitä. Hän toimittaa sen sikäli, että hän valelee kastettavan. Mutta hän ei kasta siitä syystä, että hän ei tee sitä omin valtuuksin, vaan Jumalan puolesta.
Sen tähden meidän tulee ottaa vastaan ihmisen käden toimittama kaste aivan niin kuin sen olisi toimittanut Kristuksen, niin, suorastaan Jumalan käsi.
Sillä ihmisen toimittama kaste ei ole hänen, vaan Kristuksen ja Jumalan suorittama, aivan niin kuin mikä muu tahansa Jumalan luomus, jota me käytämme jonkun toisen käden kautta, kuitenkin on ainoastaan Jumalalle kuuluva olento.
Varo siis jakamasta kastetta sillä tavoin kahtia, että pitäisit ulkonaista toimitusta ihmisen, sisällistä Jumalan suorittamana.
Pidä molempia Jumalan suorittamina ja kasteen toimittajaa Jumalaa edustavana välikappaleena, jonka välityksellä taivaassa hallitseva Herra omin käsin kastaa sinut vedessä ja lupaa syntien anteeksi antamisen puhuessaan sinulle maan päällä ihmisäänellä palvelijansa suun kautta.
Tätä vakuuttavat sinulle myöskin palvelijan lausumat sanat: »Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.» Hän ei sano: »Minä kastan sinut omaan nimeeni.» Se tarkoittaa: »Sitä, minkä nyt teen, en tee omin valtuuksin, vaan Jumalan puolesta ja nimessä, jotta sinä pitäisit tätä Herran omana näkyväisenä suorituksena.
Kasteen asettaja ja sen toimittaja ovat kyllä eri henkilöitä, mutta kummankin työ on sama, tai pikemminkin on olemassa vain sen asettajan työ minun palvelukseni välityksellä.»
Sillä »nimeen» tarkoittaa asettajaa. Kasteessa emme siis ainoastaan turvaudu Herran nimeen ja rukoile sitä, vaan toimitamme tämän tehtävän vieraana tekona toisen nimessä ja puolesta.
Samaa puhetapaa käyttäen Kristus sanoo Matt. 24:5: »Monta tulee minun nimessäni» ja Room. 1:5 sanotaan: »Jonka kautta olemme saaneet armon ja apostolin viran, jotta syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeään kohtaan kaikissa pakanakansoissa.»
Sillä onhan äärettömän lohdullista ja uskoa vahvistavaa tietää, että minua ei ole kastanut ihminen, vaan itse kolmiyhteinen Jumala ihmisen välityksellä, ihmisen, joka on suorittanut tämän tehtävän hänen nimessään. Tämän johdosta raukeaa joutava riita kasteen »muodosta», niin kuin kastesanoja nimitetään.
Kaste tekee varmasti autuaaksi aina, kun se suoritetaan Herran eikä kenenkään ihmisen nimessä, suoritettiinpa se minkä kaavan mukaan tahansa. Enkä epäile, että ihminen, joka on saanut kasteen Herran nimessä, todella on kastettu Herran nimeen, vaikka jumalaton pappi ei olisi tehnytkään sitä Herran nimessä.
Sillä kasteen voima ei riipu niinkään paljon sen SUORITTAJAN kuin sen VASTAANOTTAJAN uskosta ja siitä, miten hän sitä käyttää,.
.
Toiseksi kasteeseen kuuluu merkki eli sakramentti, (sakramentti on siis merkki) se on: juuri veteen kastaminen, mistä nimikin johtuu. Sillä kreikkalainen sana »baptizo» merkitsee »minä kastan» ja »baptisma» merkitsee »kastaminen». On nimittäin sanottu, että jumalallisten lupausten ohella meille on annettu merkkejä, jotka kuvaavat sanojen merkitystä, tai, niin kuin nykyisin sanotaan, ilmaisevat sakramentin (merkin)vaikutusta.
1. Vanhan Liiton sakramentit, eli merkit, eivät eronneen Uuden Liiton merkeistä, muutoin kuin uskon osalta.
On erheellistä erottaa Uuden Liiton sakramentit Vanhan Liiton sakramenteista (merkeistä) siinä, että edelliset eivät ainoastaan merkitse, vaan myöskin vaikuttavat sen, mitä merkitsevät. Molemmat ovat merkitykseltään aivan saman arvoisia. Sillä sama Jumala, joka nyt pelastaa meidät ehtoollisen ja kasteen kautta, pelasti Aabelin hänen uhrinsa kautta, Nooan sateenkaaren kautta, Aabrahamin ympärileikkauksen kautta ja kaikki muut heille annettujen merkkien kautta.
Vanhan ja Uuden Liiton sakramentit (merkit)eivät siis mitenkään eroa toisistaan merkitykseltään, jos Vanhalla Liitolla tarkoitetaan sitä, mitä Jumala on lain alaisuuden aikana tehnyt patriarkoille ja muille esi-isille. Sillä patriarkoille ja esi-isille annetut merkit on tarkoin erotettava lain määräämistä juhlamenoista, jotka Mooses on säätänyt laissaan, kuten esim. papilliset vaateparret, astiat, ruoat, rakennukset jne. Näistä eivät suuresti eroa ainoastaan Uuden Liiton sakramentit, vaan myöskin ne merkit, joita Jumala aika ajoin antoi lain alaisuudessa eläville esi-isille, kuten esim. villat Gideonille (Tuom. 6:36 ), tulen liekin Maanoahille hänen uhratessaan (Tuom. 13:19-20 ) tai sen merkin, jonka Jesaja ilmoitti Aahabille, Jes. 7:10 .; sillä niissä Jumala samalla antoi lupauksen, joka vaati uskoa Jumalaan.
Lain säätämät juhlamenot eroavat siis vanhoista ja uusista merkeistä siinä, ettei edellisiin liity mitään uskoa vaativaa lupauksen sanaa. Sen tähden ne eivät ole vanhurskauttamisen merkkejä, koska ne eivät ole uskon sakramentteja, jotka yksin vanhurskauttavat, vaan ainoastaan teon sakramentteja.
Sillä koko niiden voima ja olemus perustui tekoon eikä uskoon. Sillä se, joka teki ne, täytti samalla niiden vaatimukset, vaikka olisikin toiminut ilman uskoa.
Mutta meidän samoin kuin esi-isienkin merkkeihin eli sakramentteihin liittyy lupauksen sana, joka vaatii uskoa ja jonka vaatimuksia ei voi täyttää millään muilla teoilla. Sen tähden ne ovatkin vanhurskauttamisen merkkejä eli sakramentteja, koska ne kerran ovat vanhurskauttavan uskon eivätkä minkään teon sakramentteja. Siksipä niiden koko vaikutus onkin juuri usko eikä mikään ulkonainen täyttäminen. Sillä se, joka ne uskoo, täyttää ne, vaikka ei suorittaisikaan mitään ulkonaista tekoa. Siitä johtuukin sanonta: »Sakramentti ei vanhurskauta, vaan usko sakramenttiin.»
Samoin ei ympärileikkaus vanhurskauttanut Aabrahamia ja hänen siementään, vaikka apostoli sanookin ympärileikkausta »uskon vanhurskauden sinetiksi». Sillä usko ympärileikkaukseen liittyvään lupaukseen vanhurskautti ja täytti sen, mitä ympärileikkaus merkitsi.
Sillä usko on sydämen esinahan hengellistä leikkaamista, jota lihan ympärileikkaaminen kirjaimen mukaan kuvasi.
Totisesti ei Aabeliakaan vanhurskauttanut hänen uhrinsa, vaan usko, jossa hän kokonaan ja täydellisesti uhrasi itsensä Jumalalle. Ulkonainen uhri kuvasi tätä uskoa.
Samoin ei myöskään kaste vanhurskauta ja hyödytä ketään, vaan sen tekee usko siihen lupauksen sanaan, johon kaste liittyy.
Sillä usko vanhurskauttaa ja täyttää sen, mitä kaste merkitsee.
Usko on vanhan ihmisen upottamista ja uuden nousemista. Sen tähden on mahdotonta, että uudet sakramentit eroaisivat vanhoista. Sillä molempiin kuuluu samalla tavalla jumalallinen lupaus ja sama uskon henki. Mutta lupauksen sana erottaa ne tarkoin vanhoista juhlamenoista, ja sehän onkin ainoa ja olennainen eroavaisuuden merkki.
Tosin pukujen, paikkojen ja lukemattomien juhlamenojenkin loisto epäilemättä nytkin kuvailee suuria asioita, jotka on täytettävä hengessä. Mutta tätä kaikkea ulkonaista loistoa ei suinkaan saa verrata kasteen ja ehtoollisen merkkeihin, koska ensin mainittuun ei liity mitään jumalallista lupausta. Tällaiset ulkonaiset seikat eivät voikaan vanhurskauttaa eivätkä muutenkaan hyödyttää, sillä ne täytetään ja toimitetaan kokonaan ilman uskoa. Ne täyttävät nimittäin tehtävänsä jo sillä, että ne toimitetaan, niin kuin apostoli sanoo Kol. 2:22: »Sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta, ihmisten käskyjen ja oppien mukaan» .
Sillä sakramentteja (merkkejä) ei täytetä niitä toimittamalla, vaan niihin uskomalla.
Ei siis myöskään voi olla totta, että sakramenteissa asuisi vanhurskauttamisen vaikuttava voima tai että ne olisivat armon vaikuttavia merkkejä. Sillä sellaista puhutaan uskon vahingoksi, tuntematta jumalallista lupausta, paitsi jos sakramentteja sanotaan vaikutusvoimaisiksi siinä merkityksessä, että ne antavat varmasti ja tehokkaasti armon silloin, kun epäilemätön usko on olemassa.
Mutta se, ettei pidetä niitä tässä merkityksessä vaikuttavina, ilmenee siitä, että opetetaan sakramenttien hyödyttävän kaikkia, myöskin jumalattomia ja uskottomia, kunhan nämä vain eivät tee suoranaista vastarintaa, ikään kuin ei juuri uskon puute olisi itsepintaisin ja turmiollisin armon este.
Siinä määrin he ovat muuttaneet sakramentin käskyksi ja uskon teoksi!
Sillä jos sakramentti suo minulle armon SEN TÄHDEN, että otan sen vastaan, silloin saan todellakin armon oman tekoni perusteella enkä uskosta; EN MYÖSKÄÄN SAA sakramentista LUPAUSTA, vaan ainoastaan jumalan asettaman ja säätämän merkin.
Huomaat siis selvästi, etteivät sakramenttien dogmaatikot ole ensinkään ymmärtäneet niitä, koska he eivät ole kiinnittäneet mitään huomiota uskoon eivätkä sakramenttien lupaukseen. He takertuvat pelkkään merkkiin ja sen käyttöön ja työntävät meidät uskosta tekoihin ja sanasta merkkiin.
Mutta siten he eivät ainoastaan, niin kuin sanottu, ole vanginneet sakramenttia, vaan kerrassaan tuhonneet sen sisällön.
Avatkaamme sen tähden silmämme ja oppikaamme kiinnittämään enemmän huomiota SANAAN kuin merkkiin, enemmän USKOON kuin merkin käyttämiseen.
Tiedämmehän, että jumalallinen lupaus aina vaatii uskoa ja että MOLEMMAT, LUPAUS ja USKO, ovat toisilleen välttämättömiä, mutta YKSINÄÄN tehottomia.
Sillä ilman lupausta on uskominen mahdotonta eikä lupaus toteudu ilman uskoa. Mutta kun molemmat ovat vuorovaikutuksessa keskenään, niin ne takaavat sakramenttien oikean ja mitä varmimman vaikutuksen.
On siis turhaa ponnistelua ja kadotukseen kulkemista etsiä sakramentin voimaa sivuuttamalla LUPAUS ja USKO. Kristushan sanoo: »Joka uskoo JA kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.» Täten hän osoittaa USKON olevan sakramentissa niin välttämätöntä, että SE VOI PELASTAA ILMAN sakramenttejakin, ja sen tähden hän ei tahtonut lisätä: »Joka ei usko eikä tule kastetuksi.»
2. Kasteen kaksi päämerkitystä, eli syntien anteeksisaaminen.
Kasteella on siis kaksi merkitystä, kuolema ja ylösnousemus, se on: täydellinen ja päättynyt vanhurskauttaminen. Sillä kun pappi kastaa lapsen veteen, merkitsee se kuolemaa, ja kun hän nostaa sen vedestä, merkitsee se elämää. Niin Paavali selittää tämän Room. 6:4: »Niin olemme siis hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin UUDESSA elämässä vaeltaman.» Tätä kuolemista ja ylösnousemista sanomme uudeksi luomukseksi, UUDESTI syntymiseksi ja(/eli) hengelliseksi syntymiseksi. (kaste tuo siis UUDEN elämän, eli uudestisynnyttää)
Tätä ei saa käsittää, niin kuin monet tekevät, vain kuvaannollisesti synnin kuolemaksi ja armon elämäksi, vaan todelliseksi kuolemaksi ja ylösnousemukseksi(eli uudestisyntymiseksi).
Sillä kaste ei ole keksitty vertauskuva. Eikä synti kuole eikä armo nouse täydellisenä ylös ennen kuin synnin ruumis, jota tässä elämässä kannamme, tuhoutuu, niin kuin apostoli sanoo mainitussa paikassa. Sillä niin kauan kuin olemme lihassa, kiihottavat meitä ja kiihottuvat lihan himot. Sen tähden me myöskin alkaessamme uskoa alamme kuolla tästä maailmasta ja elää Jumalalle tulevassa elämässä, niin että usko todella kuolee ja nousee kuolleista. Se on hengellinen kaste, jossa meidät upotetaan ja jossa jälleen nousemme.
On siis aivan oikein sanoa, että kasteeseen sisältyy syntien pois peseminen, mutta tämä sanontatapa on liian laimea ja heikko ilmaisemaan kasteen merkitystä, sillä sehän on pikemminkin kuolemisen ja ylösnousemuksen vertauskuva.
Tästä syystä soisin, että kastettavat upotettaisiin kokonaan veteen sanamuodon ja tämän salaperäisen toimituksen merkityksen mukaisesti. Se ei suinkaan ole mielestäni välttämätöntä, mutta olisi kaunista antaa niin syvälliselle ja täydelliselle asialle syvällinen ja täydellinen merkkikin. Siinä muodossa Kristus sen on epäilemättä asettanutkin.
Sillä syntinen ei kaipaa niin suuresti pesemistä kuin kuolemista muuttuakseen kokonaan uudeksi luomukseksi ja jotta hänen kasteensa, yhteisen kuoleman ja ylösnousemuksen merkkinä vastaisi Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta.
Sillä joskin voisimme sanoa, että Kristuksesta on pesty pois kuolevaisuus hänen kuollessaan ja ylösnoustessaan, niin se olisi kuitenkin paljon laimeampi sanonta kuin jos sanoisimme hänen kokonaan muuttuneen ja uudistuneen.
Samoin on sattuvampaa sanoa, että meidän kasteemme merkitsee täydellistä kuolemista ja ylösnousemusta iankaikkiseen elämään, kuin että se merkitsee (vain) syntien pois pesemistä.
Tästä huomaat taas, ettei kasteen sakramentin merkkikään ole hetkellinen vaan pysyväinen teko. Sillä vaikka sen suoritus tapahtuukin nopeasti, niin sen merkitys kuitenkin kestää aina kuolemaan saakka, vieläpä viimeisenä päivänä tapahtuvaan ylösnousemukseen saakka. Sillä koko elämämme ajan teemme sitä, mitä kaste merkitsee, nimittäin kuolemme ja nousemme kuolleista. Me emme kuole, sanon minä, ainoastaan käsitteellisesti ja hengellisesti, sikäli kuin luovumme synneistä ja elämän turhuudesta, vaan me alamme tosiasiallisesti erota tästä ruumiillisesta elämästä ja tavoitella tulevaista elämää, jotta siirtymisemme tästä maailmasta Isän luo olisi, niin kuin sanotaan, reaalinen ja myöskin ruumiillinen.
Meidän tulee siis varoa niitä, jotka ovat HEIKENTÄNEET JA VÄHENTÄNEET kasteen voimaa sanoen, että kasteesta kyllä vuotaa meihin armoa, mutta että se sitten taas synnin tähden vuotaa meistä pois, joten meidän siis kasteen menetettyä tehonsa tulee pyrkiä taivaaseen toista tietä.
Älä ajattele näin, vaan tiedä kasteen merkitsevän sitä, että me sen kautta kuolemme ja elämme uudelleen!
Parannuksen tietä tai mitä muuta tietä tahansa et voi palata muuhun kuin kasteen voimaan miettien yhä uudelleen sitä, että olet kastettu, miettiäksesi, mitä kasteesi merkitsi.
KASTE EI MENETÄ MILLOINKAAN PÄTEVYYTTÄÄN, paitsi jos sinä epätoivoon joutuneena et enää tahdo palata pelastuksesi lähteelle.
Sinä voit kyllä joksikin aikaa joutua hiukan eroon merkistä, mutta silti ei merkki ole menettänyt pätevyyttään. Niinpä sinut on kerran kastettu sakramentin mukaisesti, mutta sinun täytyy alituisesti tulla kastetuksi uskon kautta, alituisesti kuolla ja nousta uuteen elämään.
XI SYNNIT ANNETAAN ANTEEKSI KASTEESSA.
Augustinuksen sanoja ovat nämä:
”KASTEESSA ANNETAAN KAIKKI SYNTI ANTEEKSI, EI NIIN ETTEIKÖ SITÄ ENÄÄ OLISI, VAAN NIIN ETTÄ SITÄ EI ENÄÄ LUETA SYYKSI.”
Syntiä on siis olemassa kasteen jälkeenkin, mutta sitä ei lueta.
Eikö sinua tyydytä tämä Jumalan sanomaton armahtavaisuus, että hän kokonaan vanhurskauttaa sinut kaikesta synnistä ja pitää sinua aivan kuin synnittömänä, mutta kuitenkin [vaatii], että jatkuvasti kuolettaisit sitä, mikä jo on tuomittu ja minkä hän jo on vienyt aivan kuoleman partaalle?
Raamattu opettaa minulle ja kaikille kristityille, että meidän, jos tahdomme syntejämme anteeksi, ei tarvitse istuutua nurkkaan ja sanoa: Jumalani, anna syntini anteeksi, ja sitten odottaa enkeliä tulevaksi ja sanovaksi: sinun syntisi ovat annetut anteeksi. Sillä Jumala lupaa tulla alas luokseni ja itse lausua minulle syntien anteeksi antamisen.
SE TAPAHTUU PYHÄSSÄ KASTEESSA, sillä hänen käskynsä on, että minä kastetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja yhdessä kasteen kanssa on lupaus: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”.
Mutta - sinä sanot - kaste on kuitenkin paljasta vettä. - Tosin kyllä; mutta se ei ole tavallista vettä, vaan JUMALAN SANA ON SEN KANSSA YHDISTETTYNÄ.
XII VESI ja VERI
Evankelista kertoo myös, että veren lisäksi myös VETTÄ vuoti Kristuksen puhkaistusta kyljestä. Tämäkin on tarkoin huomattava. Vaikka näet Kristuksen kallis veri on meidän lunastuksemme, maksu ja hyvitys Jumalan edessä, ja me saman ansion ja esirukousten kautta olemme vanhurskaita ja Jumalan lapsia, emme kuitenkaan ole syntisen luontomme puolesta täydellisiä ja kokonaan puhtaita. Synti, joka vielä on piintyneenä meidän lihaamme ja vereemme, yllyttää meitä pahoihin himoihin, niin että me joka päivä teemme syntiä, lankeamme, erhetymme ja rikomme.
Tätä varten on Kristuksen kyljestä vuotanut VETTÄ, että me joka päivä tulisimme puhdistetuiksi jäljelle jääneistä synneistä ja jokapäiväisistä rikkomuksista. TÄMÄ VESI ON PYHÄ KASTE, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen sakramentti ja ehtoollinen ynnä rakas Jumalan sana.
Tämä se puhdistaa ja pesee meitä synneistä, jotka joka päivä liikkuvat meissä ja saavat meidät lankeamaan. Siksi on meidän toden teolla ja ahkerasti vastaanotettava ja alinomaa viljeltävä tätä autuasta sanaa ja pyhiä sakramentteja vastustaaksemme niitä syntejä, jotka meissä ovat. Tätä siis merkitsee tuon autuaan veden alinomainen pesu ja puhdistus, että me sen kautta hillitsemme syntimme sekä pahat halumme ja himomme, niin etteivät ne meitä vangitse tai saa ylivaltaa hengestä. Ilman sitä synti olisi meille liian väkevä, voittaisi ja vangitsisi meidät, niin että meidän täytyisi siihen hukkua. Nyt on rakas Herramme Jeesus Kristus vuodattanut kyljestänsä sekä tämän voimallisen veden, rakkaan kasteen, tämän autuaan pesun, että ruumiinsa ja verensä pyhän sakramentin, meidän sielujemme lääkkeen ja virvoituksen, että synneistäpäästön ja vielä rakkaan sanansa, että me niistä saisimme voiman kaikenlaista kiusausta ja syntiä vastaan. Meidän tulee siis kerskata rakkaasta sanasta ja pyhistä sakramenteista ja niihin aina rohkeasti turvata perkelettä ja omaa lihaamme vastaan. Vaikka olemmekin näet syntiset ja saastaiset ja joka päivä lankeamme, Jumala ei kuitenkaan katso näitä syntejä, vaan katsoo ainoastaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen verta ja pyhää kastetta, jossa olemme Kristuksen päällemme pukeneet.
Sen tähden veri ja vesi, jotka vuotivat Jeesuksen kyljestä ristillä, ovat meidän suurin lohdutuksemme. Siinähän on meidän sielujemme autuus, veressä on meidän lunastuksemme ja syntien sovitus, - vedessä meidän jokapäiväinen puhdistuksemme synneistä.
Tätä meidän tulee tarkoin opetella ja sydämestämme kiittää Jumalaa hänen sanomattomasta rakkaudestaan ja uskollista lunastajaamme Jeesusta Kristusta hänen kärsimyksestään ja kuolemastaan. Siihen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, meille armonsa antakoon!
XIII OMAVANHURSKAUS.
Kasteenuusijat sanovat, että kaste on hyödytön, jollei ihminen ole sitä ENNEN USKO; eivät he tahdo kasteen kautta ja kasteesta tulla vanhurskaiksi, vaan OMALLA HURSKAUDELLANSA TEHDÄ KASTEEN PYHÄKSI ja hyväksi.
Täten he perinpohjin kadottavat tämän kulmakiven,- Kristuksen, ja tahtovat pyhäksi, ei Kristuksen armon kautta, jonka kaste antaa, vaan ITSE KAUTTANSA, niin ettei kaste mitään anna, mitään toimita, mitään tuota, vaan ME TUOTAMME ja annamme kasteelle ensin, joten se ei ole mitään, vaan ainoastaan tarpeeton merkki.
Samoin tekevät hurmahenget Herran ehtoollisellekin: SE EI SAA tehdä vanhurskaaksi, eikä ANTAA ARMOA, vaan näyttää ja todistaa, kuinka HURSKAITA HE ilman ehtoollista OVAT.
Paavali opettaa, että kaste poistaa kaikki synnit syyn suhteen, mutta ei olennon (luonnon) suhteen. Synti jää jäljelle, minä kaikki, järkeemme tultua; mutta ei Jumala tahdo sitä KASTEEN TÄHDEN LUKEA, jos sitä vastustamme.
Perisynnin sytyke, vaikkei siellä ole tekosyntejä, estää kuitenkin pääsyn taivaaseen.
Kasteen jälkeen äsken mainittu jäljelle jäänyttä syntiä kutsutaan sytykkeeksi, syystä, että se helposti sytytetään pahoihin ajatuksiin. Senkin täytyy meissä tyhjin kuolla, ennen kuin tulemme taivaaseen. Sillä kaikki, mitä meissä on Aatamista myötä syntynyttä, se pitää perattaman pois ja se tapahtuu vain KASTEESSA.
Mutta perisynnin kieltäjät ehkäisevät sen; he luulevat pääsevänsä taivaaseen samalla pahalla perisynti-sytykkeellä ja vanhalla aatamilla, että heillä taivaassakin olisi jotain saastaista, josta haisisivat.
XIV UUDESTISYNTYMISEN PESUN JA PYHÄN HENGEN UUDISTUKSEN KAUTTA.
” Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan UUDESTISYNTYMISEN PESON ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,” Tit 5:4-5
Kuinka täysiäänisesti Paavali ylistääkään kasteessa meille annettua Jumalan armoa! Hän nimittää kastetta pesuksi, jossa ei ainoastaan puhdisteta jalkoja ja käsiä, vaan koko ruumis. Kaste tekee koko ihmisen myös kerta kaikkiaan puhtaaksi
KASTETOTUUKSIA.
Kasteenuusijat sanovat, että kaste on hyödytön, jollei ihminen sitä ENNEN USKO; He eivät tahdo kasteen kautta ja kasteesta tulla vanhurskaiksi, vaan OMALLA HURSKAUDELLANSA TEHDÄ KASTEEN PYHÄKSI ja hyväksi.
Täten he perinpohjin kadottavat tämän kulmakiven,- Kristuksen, ja tahtovat pyhäksi, ei Kristuksen armon kautta, jonka kaste antaa, vaan ITSE KAUTTANSA, niin ettei kaste mitään anna, mitään toimita, mitään tuota, vaan ME TUOTAMME ja annamme kasteelle ensin, joten se ei ole mitään, vaan ainoastaan tarpeeton merkki.
Samoin tekevät hurmahenget Herran ehtoollisellekin: SE EI SAA tehdä vanhurskaaksi, eikä ANTAA ARMOA, vaan näyttää ja todistaa, kuinka HURSKAITA HE ilman ehtoollista OVAT.
Paavali opettaa, että kaste poistaa kaikki synnit syyn suhteen, mutta ei olennon (luonnon) suhteen. Synti jää jäljelle, mutta ei Jumala tahdo sitä KASTEEN TÄHDEN LUKEA, jos sitä vastustamme.
Perisynnin sytyke, vaikkei siellä ole tekosyntejä, estää kuitenkin pääsyn taivaaseen.
Kasteen jälkeen äsken mainittu jäljelle jäänyttä syntiä voidaan kutsua “sytykkeeksi”, syystä, että se helposti sytytetään pahoihin ajatuksiin. Senkin täytyy meissä tyhjin kuolla, ennen kuin tulemme taivaaseen. Sillä kaikki, mitä meissä on Aatamista myötä syntynyttä, se pitää perattaman pois ja se tapahtuu vain KASTEESSA.
Mutta perisynnin kieltäjät ehkäisevät sen; he luulevat pääsevänsä taivaaseen samalla pahalla perisynti-sytykkeellä ja vanhalla aatamilla, että heillä taivaassakin olisi jotain saastaista, josta haisisivat.
UUDESTISYNTYMISEN PESUN JA PYHÄN HENGEN UUDISTUKSEN KAUTTA.
” Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan UUDESTISYNTYMISEN PESON ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,” Tit 3:4-5
Kuinka täysiäänisesti Paavali ylistääkään kasteessa meille annettua Jumalan armoa! Hän nimittää kastetta pesuksi, jossa ei ainoastaan puhdisteta jalkoja ja käsiä, vaan koko ruumis. Kaste tekee koko ihmisen myös kerta kaikkiaan puhtaaksi ja autuaaksi, ja niin tähän autuuden perustavaan kohtaan ja perintöön ei tarvita mitään muuta kuin Jumalan armon uskominen, että autuaaksi tulemisemme olisi pelkkää armoa, ilman tekoja ja ansioita, että rakkaus Jumalan laupeuteen, sen ylistäminen, kiittäminen ja kunnioittaminen meissä iäti pysyisi puhtaana.
Meillä on Uudessakin Liitossa kaste antautuaksemme sen veden alaisiksi ja uskoaksemme siinä tulevamme puhtaiksi synneistämme ja peöastetuiksi. Samoin me uskomme Kristuksen ruumiin olevan alttarin leivässä, ja samoin me kumarramme ristiinnaulittua ihmistä Herranamme ja Jumalanamme. Kaikki tämä on suunnattomasti meidän järkemme yläpuolella ja sen kanssa ristiriidassa. Näin kaikki Jumalan teot ja sanat ovat auttamattomassa ristiriidassa järjen kanssa, ja järki taas Jumalan kanssa: ne törmäävät vastakkain.
Olihan se perin tyhmä saarna ihmisten kuulla, kun Nooa arkkia rakentaessaan ilmoitti maailman hukkuvan tuhotulvaan; samoin Loot jäi houkaksi puhuessaan Sodoman ja Gomorran lähestyvästä tuhoutumisesta. Houkkia olivat Mooses ja Aaron faraon edessä. Lyhyesti sanoen, Jumalan sanan ja sen saarnaajien täytyy olla houkkia, niinkuin Paavali 1. Kor. 1:18 sanoo. Tällä kaikella Jumala ei pyri mihinkään muuhun kuin nöyryyttämiseen: ihmisen pitää ottaman järkensä vangiksi ja oleman Jumalan totuudelle alamainen. Niinpä annettiin Aabrahamillekin ja hänen jälkeläisillensä tämä houkkamainen ympärileikkaus, että he sen alaisina ollessansa antaisivat Jumalalle kunnian, suostuen siihen, että hän yksin on viisas.
Juutalaiset tunnetaan ympärileikkauksesta; se oli heidän jumalallinen tunnuksensa. Meidän tunnuksinamme ovat KASTE JA KRISTUKSEN RUUMIS.
SIELLÄ NIMITTÄIN MISSÄ KASTE ON, SIELLÄ ON VARMASTI KRISTITYITÄ, olkoot sitten maailmassa missä tahansa; on samantekevää.
Jumala ei milloinkaan ole käyttänyt sitä tapaa, että uudelleen olisi pannut voimaan sellaisen merkin, joka jo on päähänsä päässyt, vaan hän on aina asettanut toisen, uuden, merkin. Niinpä hän lupauksensa täytyttyä ja Kristuksen tultua on antanut Aabrahamin siemenelle toisen, uuden merkin, nimittäin KASTEEN; ja se on ilmeisesti ennen viimeistä päivää asetettu viimeinen merkki, koskapa hän itse on sen itsensä kautta asettanut. Tästä huolimatta pysyy yhä vain sama usko Kristukseen, sama joka oli Aabrahamissa.
KASTE MERKITSEE NYT SAMAA KUIN Y MPÄRILEIKKAUS;
Ympärileikattaessa oli tapana antaa lapselle nimi, niinkuin tässä toteamme tehdyn ja niinkuin Johannes Kastajallekin häntä ympärileikattaessa annettiin nimi.
Näin siinä käy: Aadamista tullut ensimmäinen kuolema on päättyvä, vaihtuen hengelliseksi kuolemaksi, jolla me kuolemme synnille, niin että sielu ei suostu mihinkään syntiin eikä ruumiskaan mitään syntiä tee; näin iankaikkinen elämä on alkanut teissä jo ennen sitä kuolemaa, jonka synti oli meille tuonut. Koska te siis olette vapaat tuosta kauhistavasta, kadottavasta kuolemasta, niin omaksukaa nyt tämä suloinen, pyhä ja autuaallinen kuolema, joka kuolee synnille, niin että varotte syntiä ettekä sitä palvele.
Kristuksen kuoleman on nimittäin vaikutettava teissä, jotka tähän kuolemaan olette kastetut. Se, että juuri tämä kaste vuorostansa tuo muassaan kuoleman, koskapa Kristus itse on sen tähden kuollut ja sen tähden käskenyt kastaa teidät, että teissä oleva synti upotettaisiin !
Kaste on sellainen pesu, jolla meidän syntimme pestään pois, niinkuin me Nikean uskontunnustuksessa lasumme:
»Minä tunnustan yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi»; samoin Paavali Room. 6:4 sanoo: »Me olemme kastetut Kristuksen kuolemaan», ja Gal. 3:27: »Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet».
Ellei kaste meillekin tuo samaa, nimittäin syntien anteeksiantamusta, siitä ei ole mitään hyötyä eikä se ole muuta pesua parempi.
JEESUKSEN KASTE.
Meidän on siis tietäminen ja uskominen, että Kristus on kastettu meidän tähtemme; meidän on sanominen: »Hänen kasteensa on minun kasteeni, ja minun kasteeni on hänen kasteensa; sillä hän on se Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin». Kun hänet kastetaan, saa hän kasteen meidän persoonassamme. Hän kastetaan meidän tähtemme, jotka olemme maailmasta ja täynnä syntiä. Tämän synnin hän on ottanut kuormaksensa, ja se on tällä hänen kasteellansa pois pesty; sanoohan Joh. 1:27: »Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!» Niinpä Johannes nimittää kastettansa parannuksen kasteeksi, jolla ne syntiset, jotka tekevät parannuksen ja kastattavat itsensä, tulevat osallisiksi syntien anteeksiantamuksesta ja saavat sen.
Sen tähden Johannes estelee, niinkuin evankelista täällä tekstissä sanoo, eikä tahdo kastaa Kristusta; hän sanoo: »Minun», syntisen, »tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni». On kuin Johanneksen tarkoitus olisi sanoa: Minä olen syntinen, ja sen tähden minun tarvitsee saada sinulta kaste, näin tullakseni pestyksi synneistäni; sinä taas olet Jumalan viaton ja tahraton Karitsa, ilman mitään syntiä Pyhästä Hengestä siinnyt etkä siis lainkaan tarvitse syntien anteeksiantamusta, sinun ei siis tarvitse saada kastetta minulta.
Silloinpa Kristus lausuu Johannekselle: »Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus». On kuin Kristus sanoisi: ”Vaikka minä en olekaan syntinen, minä kuitenkin tuon mukanani koko maailman synnin; minä siis yksin olen syntinen, jopa koko maailman suurin syntinen. Minä en kylläkään omasta puolestani tarvitse syntien anteeksiantamusta; omien syntieni tähden minun ei tarvitse tulla kastetuksi eikä saada syntien anteeksiantamusta, koska minulla ei ole syntiä. Vaan koko maailman syntien tähden —ja koko maailmaan mekin kuulumme, koska mekin olemme maailmasta ja maailman lapsina olemme syntisiä—; Nämä synnit ovat minun kuormanani, niitä minä kannan, ne raskaina painavat minua, ja niiden tähden minun tarvitsee tulla kastetuksi ja saada syntien anteeksiantamus, että minun kastettani sitten kaikkialle maailmaan vihmottaisiin sekä saarnattaisiin, että minä olen kantanut maailman synnin, kastettaessani siitä puhtaaksi pesty ja saanut syntien anteeksiantamuksen. Ken siis nyt minuun uskoo ja minun käskyni mukaisesti kastetaan, hänkin on synneistänsä puhtaaksi pesty, on puhdas, ja hänellä on armollinen Jumala”—.
Kristuksen kaste on siis meidän kasteemme, ja meidän kasteemme on hänen kasteensa. Kun Johannes tämän kuuli, »salli hän sen hänelle».
Minä tahdon olla kastettuna Kristukseen ja Kristuksen kanssa; hän on se Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin! Hän on minun hyväkseni kastettu, ja hänessä minutkin kastetaan, niin että hänen kasteensa on minun, ja minun kasteeni on hänen; ja silloin sanotaan: Kasteen kera Kristus on ottanut minulta kaikki synnit. Kuinka niin? Mitä hän siis on tehnyt? Sen vain, että Jumalan Karitsana otti kannettavaksensa minun syntini ja koko maailman synnin, kastatti ja synnistä itsensä puhdistutti Johanneksella; tämä on kaste, hänen verensä pyhittämä. Kaikki ne, jotka nyt kastetaan Kristukseen, ovat pestyt synneistänsä ja saaneet ne anteeksi; sillä eipä hän ole pesty ja puhdistettu omista synneistänsä—hänellähän ei ole mitään syntiä—vaan minun synneistäni ja koko maailman synneistä. Tämän uskoessani minä olen synneistäni vapaa enkä minä enää tiedä mistään synneistä; sillä kun Kristus on ottanut minun syntini kuormaksensa, eivät ne nyt enää ole minun. Minä tosin olen tehnyt ja harjoittanut syntiä, mutta ihminen Jeesus Kristus, joka samalla on tosi Jumala, on ottanut kuormaksensa minun syntini, kantanut ne ja kasteessa ne pessyt ja ottanut pois.
Samaa tarkoittaa Kristus : »Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille; joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen». Tämä siis on se evankeliumi, jota on käsketty saarnata kaikessa maailmassa; siltä, joka sen omistaa, sen uskoo ja joka kastetaan, ovat kaikki hänen syntinsä poissa, poisotetut ja poispestyt, niinkuin Paavalikin
1.Kor. 6:11 sanoo: »Tuommoisia te olitte, mutta nyt te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä».
Tähän sopii ja tätä selittää taivaista tänne alas kaikuva Isän ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt»; on kuin Isä sanoisi: ”Minulla on tässä Poika, jota minä sydämestäni rakastan ja joka on minun mieleiseni; kaikki se, minkä hän tekee, on minun mieleistäni: minä olen suuresti mielistynyt siihen, että hän syntyy ja kastetaan, kärsii ja kuolee sinun tähtesi; Poika ei voi turmella minun asioitani. Jos sinä omistat hänet ja kuulet häntä, teet sinä minun mielikseni ja olet minulle rakas. Usko häneen, usko, että hän on se Jumalan Karitsa, että hän on ottanut kuormaksensa sinun syntisi, on syntynyt sinun tähtesi, on sinun puolestasi kärsinyt, on syntisi tähden ristiinnaulittu ja kuollut. Hänet omistaessasi ja häneen uskoessasi olet kaikista synneistäsi vapaa, sillä silloin sinä olet minullekin rakas, ja minä olen mielistynyt sinuun samalla tavalla kuin rakkaaseen Poikaanikin. ”
Mutta se, että minun pitää uskoman Kristuksen syntyneen minun tähteni ja KASTEESSA PESSEEN SYNTINI pois ja minut pyhittäneen, on lihalle liian syvällistä ja vaikeaa.
Kristitty sanoo: ”Minä tiedän varmasti ja totisesti, että asia on näin; Kristus on minun tähteni ja minun hyväkseni syntynyt ja tullut ihmiseksi ja kasteella pessyt minut synneistäni; sen tähden minä pidän kastettani äärettömän kalliina, se kun ei ainoastaan ole minun kasteeni, vaan Kristuksen kaste, ja kun Kristuksen kaste on minun kasteeni. Jos se nyt auttaa Kristusta pesemällä ja täydellisesti puhdistamalla synnistä, auttaa se minuakin ja tekee minutkin puhtaaksi synnistä.”
Kristuksen kasteessa, meidät kun kastetaan Kristukseen, meillä on elinaikainen syntien anteeksiantamus; ja vaikka sinä heikkoudessasi lankeat ja teet syntiä—niinhän valitettavasti tapahtuu usein, varsin raskaasti ja alituisesti—sinä silloin kiireesti ryömit kasteeseesi, jossa kaikki syntisi ovat anteeksiannetut ja pois pestyt, ammennat siitä lohdutusta, nouset jälleen ja uskot, että kasteessa et ole pesty ainoastaan siitä yhdestä synnistä, vaan kaikista synneistä. Samoin kuin nimittäin kastettu Jeesus Kristus ei kuole, vaan elää halki iankaikkisuuden, samoin se syntien anteeksiantamuskin, jonka hän on sinulle ansainnut ja lahjoittanut, on ikuinen. Näin kaste siis on ihana pesu, joka pesee synneistä puhtaaksi; se taas, mitä se ei pese pois, se, mikä vielä meihin jää jäljelle, on anteeksiannettu. Sen siis, mitä kaste ei saa kokonaan meistä peratuksi, syntien anteeksiantamus, joka meille kasteessa annetaan, joka tapauksessa tekee täysin puhtaaksi.
Kompastellessani ja syntiin langetessani on minun käännyttävä takaisin ja ryömittävä RISTIN luo hakemaan ja ottamaan kastepukuni, joka puhtaan valkoisena ylleni puettiin kasteessa, jolloin kaikki syntini, vaikkakaan niitä juuria myöten ei pois pesty, kuitenkin kaikkineen anteeksiannettiin, joten anteeksiantamus kaikesta huolimatta on aivan puhdas, ja siihen minä pitäydyn.
KASTE ON JUMALAN ANTAMA MERKKI.
Jos mikään kaste on varmaa, niin ENNEN KAIKKEA LASTEN KASTE juuri sen Kristuksen sanan tähden, jolla hän käskee tuoda lapset tykönsä.
Aikuisten tullessa omasta aloitteestaan; aikuisissa saattaa piillä petos kehittyneen ymmärryksen ansiosta, mutta lapsissa ei voi olla petosta vielä uinuvan ymmärryksen tähden, ja heissä Kristus toteuttaa siunauksensa niinkuin hän myös on käskenyt heidät tykönsä tuomaan. Tämä on suurenmoinen sana, eikä sitä sovi syrjäyttää: Kristus käskee tuoda lapset tykönsä, nuhdellen estäjiä.-
Kaste ei olekaan mitään muuta kuin evankeliumi, ja siihen heidät saatetaan.
He kuulevat sen tosin vain kerran, mutta he kuulevat sen sitä voimakkaampana, koska se Kristus, joka on käskenyt tuoda heidät tykönsä, ottaa heidät siinä omiksensa.
Hengellisesti katsoen ihminenkin, vaikkapa olisi kristitty, on tässä elämässä saastainen. Hän ei nimittäin vielä, siitä huolimatta, että hänellä on syntien anteeksiantamus ja että hän on Pyhän Hengen pyhittämä, ole vailla syntiä.
Pyhä Henki aivan tarkasti säilyttää koko maailman kristikunnan samanmielisenä siinä, että täällä kaikki synnit anteeksi annetaan.
Sen tunnusmerkkinä ja uskon vahvistuksena meillä on pyhä KASTE, Kristuksen ruumiin ja veren sakramentti ja synninpäästö; näin siis, MIKÄLI USKOMME, kaikki synnit ovat anteeksiannetut, ja me olemme tämän mukaisesti uskon kautta Jumalan edessä vanhurskaat, terveet ja puhtaat.
Kaikesta huolimatta kaikilla kristityillä on itsessänsä vielä jäljellä paljon saastaisuutta ja epäpuhtautta, ja he tuntevat sitä; he esimerkiksi eivät kuule Jumalan sanaa niin haluisasti, eivät sitä vielä niin vahvasti usko ja tunnusta, eivät niin palavasti rukoile avuksensa Jumalaa eivätkä täytä hänen käskyjänsä kuin heidän pitäisi. Kaiken kaikkiaan: ei ole ketään, jolla ei ole monenlaista raihnaisuutta ja heikkoutta; mutta juuri tämä on saastaisuutta, on syntiä, ja se olisi kadottavaakin, ellei sitä anteeksiannettaisi. Lisäksi me tunnemme tätä kaikkea paljon enemmän ja voimakkaammin kuin itsessämme olevaa hyvyyttä ja puhtautta. Jokapäiväinen vaikea valituksemme näin ollen on se, ettemme voi päästä eroon syntisestä ruumiista, vaan että meidän täytyy sitä kantaen retuutella aina hautaamme asti.
Samantapaisia merkkejä, yhä uusia ja erilaisia, Jumala on antanut eri aikoina aina siihen viimeiseen merkkiin asti, jonka Kristus henkilökohtaisesti antoi, nimittäin kaikkien pakanoiden keskuuteen levitettävän EVANKELIUMIN JA KASTEEN.
Nooalle hän esimerkiksi antoi sen sanan, että tämä oli hengissä pelastuva vedenpaisumuksesta, ja merkiksi laivan eli arkin, jonka tämä rakensi. Uskossansa tähän sanaan ja merkkiin Nooa ja hänen perheensä vanhurskautettiin ja säilyivät.
Sitten hän sai toisen sanan, ja sen merkiksi sateenkaaren. Niin ikään Jumala antoi Aabrahamille SANAN, ja sen merkiksi ympärileikkauksen.
Hänen ympärileikkauksensa OLI SIIS HÄNEN KASTEENSA.
Nooan kasteena oli vedenpaisumus ja arkki.
Toisinpäin nyt KASTE on meidän YMPÄRILEIKKAUKSEMME,
meidän ARKKIMME ja meidän VEDENPAISUMUKSEMME, niinkuin asian Pietari selittääkin (1. Piet. 3:21). Aina vain on JUMALAN SANA JA MERKKI; NIIHIN ON USKOTTAVA, ja niin uskon kautta tultava autuaaksi, pois synnistä ja kuolemasta.
KASTE ON JUMALAN TEKO
Tässä et todellakaan havaitse mitään ihmistekoa:
KASTE EI OLE MINUN TEKOANI, VAAN JUMALAN.
Se näet, joka minut kastaa, on Jumalan sijaisena, eikä hän suorita mitään ihmistekoa, vaan kaikki on Jumalan käsialaa ja tekoa: Jumala siinä varsinaisesti toimii.
Sen tähden sopii ja pitääkin minun sanoa: Itse Jumala, minun Herrani, on kastanut minut ihmiskäden välityksellä; siitä minä voin kerskata ja siihen minä nojaudun ja sanon: Jumala on minulle antanut merkin, hän ei tahdo eikä saata valhetella, ja näin minä olen varma siitä, että hän on minulle armollinen ja että hän tahtoo tehdä minut autuaaksi: POIKANSA KAUTTA HÄN ON LAHJOITTANUT MINULLE KAIKEN( kasteessa) mikä hänellä on. Meidän puolellamme siis ei ole mitään muuta kuin usko yksin, ja hänen puolellansa sana ja merkki yksin.
JOS KASTETTA EI VOI SAADA.
Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, jonka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta. Jos kaste on saatavissa, niin kaikella muotoa se otettakoon, sillä kukaan ei saa sitä halveksia; mutta ellei sitä voida saada tai jos se evätään, ei silti kadotukseen tuomita, KUNHAN VAIN USKOTAAN EVANKELIUMI. Siinä, näet, missä on evankeliumi, on myöskin kaste ja kaikki muukin, minkä kristitty tarvitsee, sillä kadotus ei ole minkään muun synnin seurausta kuin EPÄUSKON. Sen tähden Herrakin sanoo: “Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” eikä sano: “Joka ei ole kastettu”, näin vaieten kasteesta.
Eihän kaste vähääkään hyödytä ilman uskoa, vaan se on kuin kirje, johon sinetti ripustetaan, mutta itse kirjeeseen ei ole mitään kirjoitettuna. Sillä ihmisellä siis, jolla on se merkki, jota me nimitämme sakramentiksi, mutta ei uskoa, on pelkkä sinetti kirjeineen, jossa ei ole mitään kirjoitusta.
Toiseksi Kristus on myöskin asettanut tämän merkin sitä varten, että tiedettäisiin, hänen tahtovan vaikuttaa ja olla voimallisena seurakunnassansa ulkonaisen sanan ja vesikasteen viran kautta.
Jokaisen pitää siis ottaa vastaan kaste ja tietää, että KRISTUS ITSE HÄNELLE SITEN TODISTAA Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ottavan hänet omaksensa — juuri tätä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastaminen merkitsee.— Näin kasteen on sanan eli lupauksen ohella määrä olla sen varmana merkkinä ja sinettinä, että meidät kutsutaan Kristuksen valtakuntaan ja liitetään häneen, ja että me olemme, jos uskon kautta hänessä jatkuvasti riipumme, Jumalan lapsia ja iankaikkisen elämän perillisiä, niinkuin toisaalla usein kasteesta olemme sanoneet.
Kristus katsoo riittävän sen, että hän lausuman ensimmäisessä kohdassa sanoo: »Joka uskoo ja kastetaan», mutta toisessa: »Mutta joka ei usko» jne., kastetta toistamiseen mainitsematta. Näin siitä syystä, että asia jo ensimmäisessä osassa tuli riittävästi ilmaistuksi, ja edelleen, että siitä toisaalla on käsky annettu, esimerkiksi Matteuksen Evankeliumin viimeisessä luvussa:
»Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”.
Tästä siis ei seuraa, että kaste voitaisiin jättää suorittamatta, tai että hyväksyttäisiin jonkun mahdollinen huomautus, että hänellä on usko eikä hän siis tarvitse kastetta. Se näet, josta tulee uskova kristitty, varmaankin myös halulla omaksuu merkin, että hänellä itsessään olisi sekä Jumalan todistus omasta autuudestaan että sen varmistus, ja että hän koko elämänsä ajan sillä saattaisi itseään vahvistaa ja lohduttaa, jopa sitä julkisesti tunnustaa koko maailmalle. Nämä molemmat ovat näet oleellisia kristitylle, niinkuin Paavali Room. 10:10 sanoo, että Jumalan edessä sydämellä uskotaan ja maailmalle suulla tunnustetaan.
Saattaahan kuitenkin käydä niin, että joku uskoo, vaikka ei olekaan kastettu, ja toisaalta taas eräät, jotka ottavat vastaan kasteen, eivät todella usko.
Tämä lausuma käsitettäköön siis niin, että kasteesta on annettu käsky ja että kaste on vahvistettu; sitä siis ei saa halveksia, vaan viljellä, niinkuin sanottiin. Kuitenkaan sitä ei saa liian ankarasti rajoittaa: Jos ken ei voi tulla kasteelle, hän ei silti joudu kadotukseen tuomituksi. (Usko ja halu tulla kastetuksi riittää)
Tästä antautuu kaiken kaikkiaan seuraavat neljä tapausta:
1) muutamat uskovat ja kastetaan; tämä on Kristuksen yleispätevä käsky ja sääntö, jota on opetettava ja noudatettava;
2) muutamat uskovat, eikä heitä kasteta;
3) muutamat eivät usko, mutta siitä huolimatta heidät kastetaan;
4) muutamat eivät usko, eikä heitä kasteta.
Tekstimme itse tekee saman erotuksen. Aina on niin ikään oltu yksimielisiä siitä, ettei sitä, joka uskoo, tuomita kadotukseen, vaikka ei häntä olekaan kastettu. Saattaahan käydä niin, että joku uskoo, mutta, vaikka hän pyytääkin kastetta, kuolema hänet yllättää.
KASTEESEEN LIITTYVÄ OPETUS.
Riittää, kun tiedetään, että Kristus pitää erillään nämä molemmat — ja samoin tekevät apostolitkin —, nimittäin opettamisen eli saarnaamisen ja kastetuksi tulemisen. Kaste näet annetaan vain yhden ainoan kerran, mutta opetus ja saarna on se parhain, jonka alituisesti on oltava käynnissä.
Kristuksen käsky ei siis sisällä sitä, onko kaste toimitettava ennen vaiko jälkeen, vaan se sisältää sen, että saarnatointa on ennen kaikkea pidettävä vireillä ja sitä viljeltävä, huolimatta siitä, seuraako kaste.
Ilmeistähän on, että se, joka kerran on kastettu, ei enää kaipaa samaa merkkiä, mutta että me lakkaamatta tarvitsemme sanaa ja saarnaa, jolla usko herätetään, vahvistuu ja pysyy voimassa.
On kiinnitettävä huomio sanaan eli opetukseen eikä tarkattava ihmistä, sitä, uskooko hän varmasti; siinä, missä sana on, on kastekin annettava, niin nuorelle kuin vanhallekin.
Eihän sinun asiaksesi ole jätetty ihmisen sydämeen katsomista, sitä, uskooko ken vai eikö usko, eikä se ole mahdollistakaan, se olkoon yksin Kristuksen asiana.
Eihän meidän asiamme ole myöskään tarkata sitä, kuinka kukin uskoo, ja kuka omaksuu sanan ja kuka ei. Eikä käy päinsä, ettet ryhdy saarnaamaan, ennenkuin etu käteen tiedät, kuka ottaa vastaan ja uskoo, sillä siinä tapauksessa et voi koskaan mitään saarnata.
Samoin et myöskään kastetta toimittaessasi saa odottaa, kunnes varmistut siitä, kuka uskoo ja kuka ei, vaan tarkkaa sitä, viljelläänkö ja kuullaanko sanaa ja anotaanko kastetta; silloin on velvollisuutesi suorittaa kaste sekä nuorille että vanhoille.
Siinä näet, missä sana, pääasia, on oikeassa käytössä, kaikki muukin on oikeassa käytössä, mutta päinvastoin siinä, missä sana eli opetus ei ole oikea, kaikki muukin on turhaa: ei siinä ole uskoa eikä Kristusta.
Sana sen sijaan tuopi ja antaa meille kaiken, sakramentin vaikutuksineen, omantunnon lohdutuksen ja itse Kristuksen, sillä hänen väkensä ja valtansahan tässä on kysymyksessä, niinkuin 110. psalmi (Ps. 110:2. jae) puhuu hänen “valtansa” eli valtakuntansa valtikasta, ja Paavali, Room. 3:16. jakeessa, Jumalan “voimasta, itsekullekin uskovalle pelastukseksi».
Tämä on se varsinainen, pääasiallinen virka, jota Kristus ja kaikki apostolit itse ovat toimittaneet ja käskeneet toimittaa. Juuri siitä hän tässä on antanut nimenomaisen käskyn: »Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille». Toista, vähempää virkaa, kykenevät toisetkin, ne, joilla ei ole tuota suurta käskyä, toimittamaan.
Sekä Kristus että apostolit ovatkin lähettäneet useita panemaan kädet sairasten päälle. Hyvin luultavaa on, että kun apostolien helluntaipäivänä ja jälkeenkin päin pitämillä saarnoilla sanan omaksujien ja kastetta anovien luku nousi noin viiteentuhanteen — Ap. t. 2:41. ja Ap. t. 4:4. —, apostolit itse eivät kaikkia kastaneet, heidän kun täytyi hoitaa heille uskottua saarnavirkaa, vaan että sen toimittivat toiset, jotka olivat olleet apostolien kanssa. Niinpä Paavalinki, hänen tultuaan kutsutuksi apostolinvirkaan, kastoi muuan opetuslapsi, Ananias
Asia ei siis riipu henkilöstä, ei kastajasta enempää kuin kastettavastakaan, ei saarnaajasta eikä kuulijasta, oli hän pyhä vai syntinen, uskova vai epäuskoinen; tärkeätä on vain, että sana pysyy puhtaana ja sitä sellaisena opetetaan.
PYHÄN HENGEN KASTE.
Tätä kaste-palvelustointa apostoli näin kehuu sellaiseksi Pyhän Hengen palvelustoimeksi ja työksi, jolla ihminen syntyy uudesti. Ei tässä ole mikään pelkkä vesikaste, vaan Pyhä Henki on myös siinä, ja sitä, joka näin kastetaan, ei kasteta ainoastaan vedellä, vaan se on PYHÄN HENGEN KASTAMA.
Paavali osoittaa siis, että ihmisen uudestisyntymiseksi ja Jumalan valtakuntaan tulemiseksi ei ole olemassa mitään muuta tekoa eikä keinoa kuin saarnavirka ja KASTE sekä niihin yhdistetty Pyhä Henki, joka saarnaviran kautta vaikuttaa ihmisen sydämessä. Hän ei näet puhu sellaisesta Hengestä, joka on salassa ja jota ei voida oppia tuntemaan, sellaisesta, jollaisena hän on persoonana omassa jumalallisessa olemuksessaan, välittömästi omassa itsessään. Vaan sellaisesta, joka ilmaisee itsensä ulkonaisessa virassa, missä hän on kuultavana ja nähtävänä, nimittäin evankeliumin ja sakramenttien saarnavirassa. Eipä Jumala tahdo Hengellänsä liikkua eikä toimia salaperäisellä ja oudolla tavalla tai käsitellä jokaista erikoisella tavalla — kukahan siinä tapauksessa oppisi tietämään tai pääsisi varmuuteen siitä, mistä ja miten Pyhää Henkeä etsii tai hänet tapaa —, vaan hän on säätänyt niin,
että PYHÄN HENGEN ON OLTAVA SANAN JA SAKRAMENTTIEN yhteydessä, ihmiskorvien ja -silmien ulottuvilla ja että hänen on vaikutettava ulkonaisen viran välityksellä, että tiedettäisiin: se, mikä tapahtuu, on todella tapahtunut Pyhän Hengen kautta.
Näillä sanoilla: »Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä” ilmaistaan siis seuraava hänen ajatuksensa: Ihmisen täytyy syntyä uudesti evankeliumin saarnan ja kasteen viran kautta, jossa Pyhä Henki vaikuttaa —. Juuri sanalla hän valaisee sydämen, osoittaen syntiin kohdistuvan Jumalan vihan, mutta myöskin Jumalan armon, joka on luvattu hänen Poikansa, Kristuksen, tähden. Tämän voimasta sydämet syttyvät, ne alkavat uskoa ja kääntyä Jumalan puoleen, uskaltaa hänen armoonsa, häntä avuksensa huutaa —. Heidän uskonsa herättämiseksi ja vahvistamiseksi hän myöskin antaa kasteen olemaan sanan ohella sen varmana merkkinä, että hän pesee pois ja hävittää meidän syntimme, vakuuttaa pitää alinaikaisena ja lujana lupaamansa armon Ja antaa Pyhän Hengen.
Tämän lausuman johdosta kiinnitä siis huomiosi siihen, että hän selvin sanoin omistaa KASTEELLE, jota hän nimittää VEDEKSI, arvon ja voiman: SEN YHTEYDESSÄ ON PYHÄ HENKI, ja SEN KAUTTA IHMINEN SYNTYY UUDESTI. Näin kukistetaan kaikki uskon ja kasteen oppia vastustava väärä oppi ja erhe.
Tästä sinä kuulet, että asiaan ei vähääkään vaikuta eikä auta ihmisen oma ansio eikä sellainen vanhan syntymän pyhyys, joka saadaan aikaan lihalla ja verellä, tai omat RATKAISUT ja käsityskannat, vaan tässä täytyy olla toinen syntymä, pyhän KASTEEN KAUTTA; siinä IHMINEN ITSE EI VOI TEHDÄ MITÄÄN, vaan siinä Jumalan tahdosta, ja armosta annetaan Pyhä Henki ulkonaisen, (kasettilanteessa) saarnatun SANAN JA VEDEN KAUTTA, jotka ovat uudensyntymän isänä ja äitinä, ja joiden kautta ihminen tulee Jumalan edessä uudeksi, puhtaaksi ja pyhäksi, taivaan valtakunnan perilliseksi.
Tässä on kumoon kaadettuna kasteenuusijoiden ja heidän kaltaisten väite, he kun opettavat etsimään HENKEÄ SANAN JA MERKKIEN ULKOPUOLELTA tai ilman näitä, erikoisen ilmestyksen ja VAIKUTUKSEN VOIMASTA, välittömästi taivaasta käsin tulevana, jopa halveksivat kastetta, aivan kuin se ei olisi mitään muuta kuin pelkkää, turhanaikaista vettä.
Heidän tapanaan on pilkata näin: Mitä kourallinen vettä voi sielua auttaa?, vaikka Kristus selvästi sanoo VEDEN MUKANA HENGEN OLEVAKSI ja vaikka hän sanoo, että on synnyttävä uudesti vedestä: ja sen hän tietysti sanoo tavallisesta, luonnollisesta vedestä, jolla Johannes kastoi, ja jolla hän myös opetuslastensa käski kastaa. Sen tähden Paavalikin nimittää KASTETTA VEDELLÄ PESEMISEKSI, jolla Kristuksen seurakunta puhdistetaan (Ef. 5:26), ja “uudestisyntymisen pesuksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi” (Tit. 3:5).
Vieläpä Kristus tässä panee sanat siihen järjestykseen, että asettaapi alkuun, ensimmäiseksi, VEDEN ja SEN JÄLKEEN HENGEN, siten osoittaaksensa, ettei Henkeä saa etsiä ilman ulkonaista merkkiä tai sen ulkopuolelta, vaan että on tiedettävä: Henki tahtoo vaikuttaa ulkonaisessa merkissä ja virassa, niiden kautta ja niiden yhteydessä. Molempien on pysyttävä yhteydessä toistensa kanssa, ja ihmisen on SYNNYTTÄVÄ UUDESTI VEDESTÄ PYHÄN HENGEN KAUTTA ELI HENGESTÄ, joka on veden kanssa ja sen yhteydessä.
Muussa tapauksessa varmasti vesi, mikäli se on erillisenä, ilman Henkeä, ei ole eikä vaikuta yhtään enempää kuin muukaan vesi tai pesu, eikä siitä tietenkään koidu mitään uutta syntymää. Ei siis olekaan kysymys vain vedestä syntymisestä, vaan myös veden ohella ja veden yhteydessä tapahtuvasta Hengestä syntymisestä.
MYÖS LASTEN TULEE UUDESTISYNTYÄ. “joka ei synny uudesti ylhäältä ei voi päästä taivasten valtakuntaan.”
Tästä huomaat edelleen: kaste ei ole mikään tarpeeton asia, miksi kasteenuusijoiden joukkio sitä häpäisee: sitä vailla voidaan muka olla , tai että pienten lasten kastaminen ei hyödytä, koska he — niin he raivoavat — eivät sitä voi käsittää, sillä tässä on suora sana, joka koskee yleisesti kaikkia ja joka on jumalallinen järjestys:
KAIKKIEN, jotka tahtovat päästä sisälle Jumalan valtakuntaan, täytyy SYNTYÄ UUDESTI VEDESTÄ JA HENGESTÄ.- kaikkien,- MYÖS lasten. Heitä ei ole suljettu uudestisyntymisen ulkopuolelle.
Ei sovi siis kastetta hyljätä eikä lykätä toistaiseksi, sillä se on Jumalan järjestyksen jääräpäistä halveksimista ja syrjäyttämistä. Ei siinä varmastikaan Pyhä Henki voi olla.
KRISTUS EI SIIS TODELLAKAAN TAHDO, ETTÄ PIENET LAPSET TÄSTÄ SULJETAAN POIS, vaan että nekin käsitetään kuuluviksi tämän lausuman piiriin, MIKÄLI HEIDÄN ON PÄÄSTÄVÄ SISÄLLE JUMALAN VALTAKUNTAAN: heillekin annettakoon ja vietäköön KASTE; tahtoohan hän saada heidätkin UUDESTISYNTYNEIKSI ja heissä vaikuttaa.
Toisessa paikassa hän käskee heitä luoksensa tuotaviksi, sanoen, että sellaisten, jotka hänen tykönsä tuodaan, on taivasten valtakunta oleva. Jos siis heidän on tultava Kristuksen tykö, ei saa heiltä riistää niitä välineitä ja merkkejä, joilla Kristus heissä vaikuttaa.
Tämän minä sanon kuitenkin vain siitä yleisestä järjestyksestä ja säännöstä, johon on pitäydyttävä, missä ja milloin kaste on saatavissa; hätätilassa, milloin sille ei voida päästä, niinkuin muissakin vastaavissa hätätiloissa, RIITTÄKÖÖN SE, ETTÄ KASTETTA HALUTAAN ja että ihminen sanalla viedään Kristuksen tykö ja hänelle uhrataan.
JUMALA HYVÄKSYY LAPSEN KASTEEN.
On selvä, että Jumala hyväksyy pienten lasten kasteen.
Uudestikastajat hylkäävät pienten lasten kasteen. Mutta että Jumala hyväksyy pienten lasten kasteen, on siitä nähtävänä, että Jumala antaa Pyhän Hengen pienenä kastetuille. Sillä, jos tämä kaste olisi turha, ei sitten Pyhää Henkeä kenellekään annettaisi, ei kukaan tulisi autuaaksi eikä mitään seurakuntaa olisi. Tämä syy voi yksinään tarpeeksi vahvistaa hurskaita ja jumalisia sydämiä. Sillä varsin tärkeä on, että pidetään kastetta oivallisena, jalona ja korkeana, jonka puolesta kaikkein enemmän sodimme ja taistelemme, koska maailma on nykyään täynnä lahkokuntia, jotka huutavat, että kaste on ainoastaan ulkonainen asia ja ettei ulkonainen asia ole mihinkään hyödyllinen. Mutta anna sen olla ulkonainen asia kuinka paljon tahansa: tässä on kuitenkin Jumalan sana ja käsky, joka asettaa, perustaa ja vahvistaa kasteen.
Mutta mitä Jumala asettaa ja käskee, se ei saa olla turha, vaan ihan arvollinen asia, vaikka se näöltään olisi vähäpätöisempi kuin oljenkorsi. Sillä tulla kastetuksi Jumalan nimeen ei ole tulla ihmisten, vaan Jumalan kastettavaksi. Sentähden, vaikka se ihmisen kädellä toimitetaan, on se totisesti Jumalan oma työ; siitä saattaa itsekukin kyllä päättää, että se on paljon korkeampi kuin joku työ, jonka ihminen tekee. Sillä mitä töitä saatetaan tehdä suurempia kuin Jumalan töitä.
Veden ydinkohta on Jumalan sana ja käsky ja Jumalan nimi, mikä aarre on taivasta ja maata suurempi ja jalompi.
Toiseksi, koska tiedämme, mikä kaste on ja miksi se on katsottava, tulee meidän oppia, mitä varten ja mihin tarkoitukseen se on asetettu, se on, mitä se hyödyttää, antaa ja vaikuttaa. Tätäkään ei saateta paremmin käsittää kuin Kristuksen edellä mainituista sanoista: ”Joka uskoo ja kastetaan, se palastuu”. Käsitä siis tämä kaikkein yksinkertaisemmin niin, että kasteen voima, työ, hyöty, hedelmä ja tarkoitus on tehdä autuaaksi. Mutta tulla pelastetuksi, ei tarkoita muuta kuin lunastettuna synnistä, kuolemasta ja perkeleestä tulla Kristuksen valtakuntaan ja hänen kanssansa ijankaikkisesti elää.
Uskolla pitää olla jotakin, jota se uskoo, se on, josta se pitää kiinni, johon se nojautuu ja perustuu. Siis pitää usko kiinni vedestä ja uskoo, että se on kaste, jossa on sula autuus ja elämä, ei veden takia, vaan sen takia, että se on yhdistetty Jumalan sanaan ja järjestykseen ja hänen nimensä siihen on kiinnitetty. Ja uskoessasi tätä, mitä muuta uskon kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut nimensä kasteeseen ja asettaa meidän eteemme tämän ulkonaisen asian, jonka kautta saatamme sellaisen aarteen omaksemme saada. Joka uskoo ja kastetaan, hän tulee autuaaksi. Mitä tarkoittavat nämät sanat muuta kuin kastetta se on, Jumalan asetuksessa käsitettyä vettä. Siitä on seurauksena, että joka hylkää kasteen, hän hylkää Jumalan sanan, uskon ja Kristuksen, joka opastaa meitä siihen ja velvoittaa meitä kasteeseen.
Kasteenuusijat opettavat; kaste ei ole mitään, ellei henkilö ole uskovainen. Tästä peruslauseesta, kuten sitä sanotaan, seuraa välttämättä; mikään Jumalan teko ei ole mitään. ellei ihminen ole hyvä. Nytpä kaste on Jumalan teko, paha ihminen kuitenkin saa aikaan sen, ettei se olekaan Jumalan tekoa.
Tällaisessa arvossa meidän on pidettävä kastetta ja käytettävä sitä hyväksemme, jotta synnin ja huonon omantunnon painaessa saisimme kasteen voimaksemme ja lohduksemme. Sanomme silloin näin. “Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut on kerran kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän.” Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla lausutaan sana, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska vesi ja sana yhdessä ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu sanan tähden, johon se uskoo, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumiille on mahdollista.
Ei meidän siis pidä järjen kutkutuksia kuuleman, eikä tekemän niinkuin se tahtoo; vaan kuuleman mitä kaste, evankeliumi ja usko opettavat. Kaste opettaa, ettemme tämän elämän vuoksi kastettu ole; vaan että meidän pitäisi toista elämää odottaman. Evankeliumi sanoo Kristuksen kuolleen meidän synteimme tähden. “Jollei kuolleet nouse ylös, eipä Kristuskaan noussut ole. Mutta ellei Kristus ole noussut kuolleista, niin on teidän uskonne turha”. 1. Kor. 15:16 - Tähän perustaa usko itsensä ja sanoo: no, hyvin! vaikka ihminen kuolee, niin en minä siitä huoli, enkä kuuntele ensinkään järjen jaarituksia. Minulla on valkeus, joka kaiken järjen yli käypi, nimittäin, kaste ja evankeliumi, se sanoo: Jumala on ajallansa tekevä tämän kuolleen ruumiin eläväksi. Tässä en minä ensinkään epäile, vaikka nyt toista silmilläni näen. Sillä koska Jumala näin sanansa sanoo, niin on Hän sen myöskin tekevä. Niin muodoin pitää uskon vain sanassa riippuman, ja tällä tavalla järkeä vastaan taisteleman ja sotiman.
Mutta tätä tekemästä meitä estävät saatana ja oma paha lihamme; me pyrimme vain maallisten tavarain perään, juurikuin toista elämää tämän jälkeen ei olisikaan. Tälläinen käytös todistaa, ettemme ole oikeita kristittyjä, jotka toista elämää odotamme. Ei yksikään peltomies tee sitä siemenellä, kuin me teemme omalla ruumiillamme. Hän ei suinkaan siementänsä siinä tarkoituksessa kylvä, että se alati jäisi makaamaan. Mutta meillä on kaste ja Jumalan sana, joiden kautta me tulemme Jumalalta toiseen elämään kylvetyiksi, ja yhtä hyvin ajattelemme kasteen ja evankeliumin olevan meille sentähden annettu, että tässä maailmassa ijankaikkisiin aikoihin pysyisimme.
Kaste on Herran asettama ja määräämä, että me sen kautta tulisimme otetuiksi Hänen oikeain tunnustajiensa ja palvelijainsa joukkoon, ja saisimme osan Hänen valtakunnastaan ja Hänen hyvistä töistään: tämä on oikea hyöty, mikä meillä tulee olla kasteesta. Sentähden tulee jokaisen isän antaa kastaa lapsensa; sillä lapset eivät ole osattomiksi jätetyt lupauksista.
Muuten ei meidän tule vastaanottaa kastetta kenenkään ihmisen kädestä. Sillä kaste, jonka saamme ihmisen kädestä ei ole sen ihmisen kastetta, vaan Kristuksen ja Jumalan. Onhan myöskin suuri lohdutus ja erittäin voimakas apu uskon vahvistamiseksi tietää, ETTEI KASTE OLE IHMISEN VAAN ITSE KOLMIYHTEISEN JUMALAN TOIMITTAMA ihmisen kautta, joka hänen nimessään sen toimittaa; ja samalla lakkaa kaikki hyödytön väitteleminen ja kaikki huolestuneet kysymykset kasteen muodosta. Tapahtukoonpa kaste millä tavalla hyvänsä, jos se vaan on toimitettu Herran eikä kenenkään ihmisen nimeen, tulee uskova autuaaksi; sillä Kristus sanoo: “Se, joka uskoo ja kastetaan, tulee autuaaksi.” Mark. 16:16.
KASTEEN SALAISUUS
Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä, joka suuressa laupeudessaan on säilyttänyt seurakunnassaan ainakin kasteen sakramentin koskemattomana ja tahraamattomana ja tehnyt sen vapaaksi kaikille kansoille ja säädyille. Näin on ilmeisesti sen tähden, että pienokaiset, pyhitettäisiin kasteessa ja johdettaisiin yksinkertaisesti uskomaan hänen sanansa.
LAPSIA KASTE PÄÄASIALLISESTI HYÖDYTTÄÄKIN.
Mutta kun saatanalla ei ollut voimaa hävittää lapsilta kasteen merkitystä, niin se on kuitenkin ollut kyllin mahtava hävittämään sen voiman kaikista aikaihmisistä, niin että nyt tuskin kukaan muistaa olevansa kastettu, vielä vähemmän katsoo sitä kunniakseen,
KUN ON KEKSITTY NIIN MONTA MUUTA KEINOA SYNTIEN ANTEEKSI antamiseksi ja TAIVAASEEN pääsemiseksi.
Varo sen tähden komeilevia tekoja ja petollisia ihmisoppeja, ettet loukkaa totuutta ja vahingoita uskoasi. Jos tahdot tulla pelastetuksi, niin sinun täytyy aloittaa uskomalla kasteeseen ja ehtoolliseen ilman mitään tekoja. Teot SEURAAVAT kyllä sitten USKOA. Älä vain milloinkaan pidä vähän arvoisena uskoa, joka on tärkein ja vaikein teko. Sillä yksin siten voit tulla autuaaksi, vaikka sinun olisi pakko olla vailla kaikkea muuta.
Sillä se on Jumalan työ eikä ihmisten, kuten Paavali opettaa (Ef. 2:8). Muut teot hän vaikuttaa meidän kanssamme ja kauttamme, mutta tämän ainoan hän vaikuttaa meissä ja ILMAN MEITÄ.
Tästä voimme selvästi huomata, mikä erotus kasteessa on sakramenttia hoitavan ihmisen ja siinä vaikuttavan Jumalan välillä.
Sillä ihminen toimittaa kasteen, mutta ei kuitenkaan toimita sitä. Hän toimittaa sen sikäli, että hän valelee kastettavan. Mutta hän ei kasta siitä syystä, että hän ei tee sitä omin valtuuksin, vaan Jumalan puolesta.
Sen tähden meidän tulee ottaa vastaan ihmisen käden toimittama kaste aivan niin kuin sen olisi toimittanut Kristuksen, niin, suorastaan Jumalan käsi.
Sillä ihmisen toimittama kaste ei ole hänen, vaan Kristuksen ja Jumalan suorittama, aivan niin kuin mikä muu tahansa Jumalan luomus, jota me käytämme jonkun toisen käden kautta, kuitenkin on ainoastaan Jumalalle kuuluva olento.
Varo siis jakamasta kastetta sillä tavoin kahtia, että pitäisit ulkonaista toimitusta ihmisen, sisällistä Jumalan suorittamana.
Pidä molempia Jumalan suorittamina ja kasteen toimittajaa Jumalaa edustavana välikappaleena, jonka välityksellä taivaassa hallitseva Herra omin käsin kastaa sinut vedessä ja lupaa syntien anteeksi antamisen puhuessaan sinulle maan päällä ihmisäänellä palvelijansa suun kautta.
Tätä vakuuttavat sinulle myöskin palvelijan lausumat sanat: »Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.» Hän ei sano: »Minä kastan sinut omaan nimeeni.» Se tarkoittaa: »Sitä, minkä nyt teen, en tee omin valtuuksin, vaan Jumalan puolesta ja nimessä, jotta sinä pitäisit tätä Herran omana näkyväisenä suorituksena.
Kasteen asettaja ja sen toimittaja ovat kyllä eri henkilöitä, mutta kummankin työ on sama, tai pikemminkin on olemassa vain sen asettajan työ minun palvelukseni välityksellä.»
Sillä »nimeen» tarkoittaa asettajaa. Kasteessa emme siis ainoastaan turvaudu Herran nimeen ja rukoile sitä, vaan toimitamme tämän tehtävän vieraana tekona toisen nimessä ja puolesta.
Samaa puhetapaa käyttäen Kristus sanoo Matt. 24:5: »Monta tulee minun nimessäni» ja Room. 1:5 sanotaan: »Jonka kautta olemme saaneet armon ja apostolin viran, jotta syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeään kohtaan kaikissa pakanakansoissa.»
Sillä onhan äärettömän lohdullista ja uskoa vahvistavaa tietää, että minua ei ole kastanut ihminen, vaan itse kolmiyhteinen Jumala ihmisen välityksellä, ihmisen, joka on suorittanut tämän tehtävän hänen nimessään. Tämän johdosta raukeaa joutava riita kasteen »muodosta», niin kuin kastesanoja nimitetään.
Kaste tekee varmasti autuaaksi aina, kun se suoritetaan Herran eikä kenenkään ihmisen nimessä, suoritettiinpa se minkä kaavan mukaan tahansa. Enkä epäile, että ihminen, joka on saanut kasteen Herran nimessä, todella on kastettu Herran nimeen, vaikka jumalaton pappi ei olisi tehnytkään sitä Herran nimessä.
Sillä kasteen voima ei riipu niinkään paljon sen SUORITTAJAN kuin sen VASTAANOTTAJAN uskosta ja siitä, miten hän sitä käyttää,.
Toiseksi kasteeseen kuuluu merkki eli sakramentti, (sakramentti on siis merkki) se on: juuri veteen kastaminen, mistä nimikin johtuu. Sillä kreikkalainen sana »baptizo» merkitsee »minä kastan» ja »baptisma» merkitsee »kastaminen». On nimittäin sanottu, että jumalallisten lupausten ohella meille on annettu merkkejä, jotka kuvaavat sanojen merkitystä, tai, niin kuin nykyisin sanotaan, ilmaisevat sakramentin (merkin)vaikutusta.
26. VANHAN LIITON SAKRAMENTIT,
eli merkit, eivät eronneen Uuden Liiton merkeistä, muutoin kuin uskon osalta.
On erheellistä erottaa Uuden Liiton sakramentit Vanhan Liiton sakramenteista (merkeistä) siinä, että edelliset eivät ainoastaan merkitse, vaan myöskin vaikuttavat sen, mitä merkitsevät. Molemmat ovat merkitykseltään aivan saman arvoisia. Sillä sama Jumala, joka nyt pelastaa meidät ehtoollisen ja kasteen kautta, pelasti Aabelin hänen uhrinsa kautta, Nooan sateenkaaren kautta, Aabrahamin ympärileikkauksen kautta ja kaikki muut heille annettujen merkkien kautta.
Vanhan ja Uuden Liiton sakramentit (merkit)eivät siis mitenkään eroa toisistaan merkitykseltään, jos Vanhalla Liitolla tarkoitetaan sitä, mitä Jumala on lain alaisuuden aikana tehnyt patriarkoille ja muille esi-isille. Sillä patriarkoille ja esi-isille annetut merkit on tarkoin erotettava lain määräämistä juhlamenoista, jotka Mooses on säätänyt laissaan, kuten esim. papilliset vaateparret, astiat, ruoat, rakennukset jne. Näistä eivät suuresti eroa ainoastaan Uuden Liiton sakramentit, vaan myöskin ne merkit, joita Jumala aika ajoin antoi lain alaisuudessa eläville esi-isille, kuten esim. villat Gideonille (Tuom. 6:36 ), tulen liekin Maanoahille hänen uhratessaan (Tuom. 13:19-20 ) tai sen merkin, jonka Jesaja ilmoitti Aahabille, Jes. 7:10 .; sillä niissä Jumala samalla antoi lupauksen, joka vaati uskoa Jumalaan.
Lain säätämät juhlamenot eroavat siis vanhoista ja uusista merkeistä siinä, ettei edellisiin liity mitään uskoa vaativaa lupauksen sanaa. Sen tähden ne eivät ole vanhurskauttamisen merkkejä, koska ne eivät ole uskon sakramentteja, jotka yksin vanhurskauttavat, vaan ainoastaan teon sakramentteja.
Sillä koko niiden voima ja olemus perustui tekoon eikä uskoon. Sillä se, joka teki ne, täytti samalla niiden vaatimukset, vaikka olisikin toiminut ilman uskoa.
Mutta meidän samoin kuin esi-isienkin merkkeihin eli sakramentteihin liittyy lupauksen sana, joka vaatii uskoa ja jonka vaatimuksia ei voi täyttää millään muilla teoilla. Sen tähden ne ovatkin vanhurskauttamisen merkkejä eli sakramentteja, koska ne kerran ovat vanhurskauttavan uskon eivätkä minkään teon sakramentteja. Siksipä niiden koko vaikutus onkin juuri usko eikä mikään ulkonainen täyttäminen. Sillä se, joka ne uskoo, täyttää ne, vaikka ei suorittaisikaan mitään ulkonaista tekoa. Siitä johtuukin sanonta: »Sakramentti ei vanhurskauta, vaan usko sakramenttiin.»
Samoin ei ympärileikkaus vanhurskauttanut Aabrahamia ja hänen siementään, vaikka apostoli sanookin ympärileikkausta »uskon vanhurskauden sinetiksi». Sillä usko ympärileikkaukseen liittyvään lupaukseen vanhurskautti ja täytti sen, mitä ympärileikkaus merkitsi.
Sillä usko on sydämen esinahan hengellistä leikkaamista, jota lihan ympärileikkaaminen kirjaimen mukaan kuvasi.
Totisesti ei Aabeliakaan vanhurskauttanut hänen uhrinsa, vaan usko, jossa hän kokonaan ja täydellisesti uhrasi itsensä Jumalalle. Ulkonainen uhri kuvasi tätä uskoa.
Samoin ei myöskään kaste vanhurskauta ja hyödytä ketään, vaan sen tekee usko siihen lupauksen sanaan, johon kaste liittyy.
Sillä usko vanhurskauttaa ja täyttää sen, mitä kaste merkitsee.
Usko on vanhan ihmisen upottamista ja uuden nousemista. Sen tähden on mahdotonta, että uudet sakramentit eroaisivat vanhoista. Sillä molempiin kuuluu samalla tavalla jumalallinen lupaus ja sama uskon henki. Mutta lupauksen sana erottaa ne tarkoin vanhoista juhlamenoista, ja sehän onkin ainoa ja olennainen eroavaisuuden merkki.
Tosin pukujen, paikkojen ja lukemattomien juhlamenojenkin loisto epäilemättä nytkin kuvailee suuria asioita, jotka on täytettävä hengessä. Mutta tätä kaikkea ulkonaista loistoa ei suinkaan saa verrata kasteen ja ehtoollisen merkkeihin, koska ensin mainittuun ei liity mitään jumalallista lupausta. Tällaiset ulkonaiset seikat eivät voikaan vanhurskauttaa eivätkä muutenkaan hyödyttää, sillä ne täytetään ja toimitetaan kokonaan ilman uskoa. Ne täyttävät nimittäin tehtävänsä jo sillä, että ne toimitetaan, niin kuin apostoli sanoo Kol. 2:22: »Sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta, ihmisten käskyjen ja oppien mukaan» .
Sillä sakramentteja (merkkejä) ei täytetä niitä toimittamalla, vaan niihin uskomalla.
Ei siis myöskään voi olla totta, että sakramenteissa asuisi vanhurskauttamisen vaikuttava voima tai että ne olisivat armon vaikuttavia merkkejä. Sillä sellaista puhutaan uskon vahingoksi, tuntematta jumalallista lupausta, paitsi jos sakramentteja sanotaan vaikutusvoimaisiksi siinä merkityksessä, että ne antavat varmasti ja tehokkaasti armon silloin, kun epäilemätön usko on olemassa.
Mutta se, ettei pidetä niitä tässä merkityksessä vaikuttavina, ilmenee siitä, että opetetaan sakramenttien hyödyttävän kaikkia, myöskin jumalattomia ja uskottomia, kunhan nämä vain eivät tee suoranaista vastarintaa, ikään kuin ei juuri uskon puute olisi itsepintaisin ja turmiollisin armon este.
Siinä määrin he ovat muuttaneet sakramentin käskyksi ja uskon teoksi!
Sillä jos sakramentti suo minulle armon SEN TÄHDEN, että otan sen vastaan, silloin saan todellakin armon oman tekoni perusteella enkä uskosta; EN MYÖSKÄÄN SAA sakramentista LUPAUSTA, vaan ainoastaan jumalan asettaman ja säätämän merkin.
Huomaat siis selvästi, etteivät sakramenttien dogmaatikot ole ensinkään ymmärtäneet niitä, koska he eivät ole kiinnittäneet mitään huomiota uskoon eivätkä sakramenttien lupaukseen. He takertuvat pelkkään merkkiin ja sen käyttöön ja työntävät meidät uskosta tekoihin ja sanasta merkkiin.
Mutta siten he eivät ainoastaan, niin kuin sanottu, ole vanginneet sakramenttia, vaan kerrassaan tuhonneet sen sisällön.
Avatkaamme sen tähden silmämme ja oppikaamme kiinnittämään enemmän huomiota SANAAN kuin merkkiin, enemmän USKOON kuin merkin käyttämiseen.
Tiedämmehän, että jumalallinen lupaus aina vaatii uskoa ja että MOLEMMAT, LUPAUS ja USKO, ovat toisilleen välttämättömiä, mutta YKSINÄÄN tehottomia.
Sillä ilman lupausta on uskominen mahdotonta eikä lupaus toteudu ilman uskoa. Mutta kun molemmat ovat vuorovaikutuksessa keskenään, niin ne takaavat sakramenttien oikean ja mitä varmimman vaikutuksen.
On siis turhaa ponnistelua ja kadotukseen kulkemista etsiä sakramentin voimaa sivuuttamalla LUPAUS ja USKO. Kristushan sanoo: »Joka uskoo JA kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.» Täten hän osoittaa USKON olevan sakramentissa niin välttämätöntä, että SE VOI PELASTAA ILMAN sakramenttejakin, ja sen tähden hän ei tahtonut lisätä: »Joka ei usko eikä tule kastetuksi.»
KASTEEN KAKSI PÄÄMERKITYSTÄ.
Kasteella on siis kaksi merkitystä, kuolema ja ylösnousemus, se on: täydellinen ja päättynyt vanhurskauttaminen. Sillä kun pappi kastaa lapsen veteen, merkitsee se kuolemaa, ja kun hän nostaa sen vedestä, merkitsee se elämää. Niin Paavali selittää tämän Room. 6:4: »Niin olemme siis hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin UUDESSA elämässä vaeltaman.» Tätä kuolemista ja ylösnousemista sanomme uudeksi luomukseksi, UUDESTI syntymiseksi ja(/eli) hengelliseksi syntymiseksi. (kaste tuo siis UUDEN elämän, eli uudestisynnyttää)
Tätä ei saa käsittää, niin kuin monet tekevät, vain kuvaannollisesti synnin kuolemaksi ja armon elämäksi, vaan todelliseksi kuolemaksi ja ylösnousemukseksi(eli uudestisyntymiseksi).
Sillä kaste ei ole keksitty vertauskuva. Eikä synti kuole eikä armo nouse täydellisenä ylös ennen kuin synnin ruumis, jota tässä elämässä kannamme, tuhoutuu, niin kuin apostoli sanoo mainitussa paikassa. Sillä niin kauan kuin olemme lihassa, kiihottavat meitä ja kiihottuvat lihan himot. Sen tähden me myöskin alkaessamme uskoa alamme kuolla tästä maailmasta ja elää Jumalalle tulevassa elämässä, niin että usko todella kuolee ja nousee kuolleista. Se on hengellinen kaste, jossa meidät upotetaan ja jossa jälleen nousemme.
On siis aivan oikein sanoa, että kasteeseen sisältyy syntien pois peseminen, mutta tämä sanontatapa on liian laimea ja heikko ilmaisemaan kasteen merkitystä, sillä sehän on pikemminkin kuolemisen ja ylösnousemuksen vertauskuva.
Syntinen ei kaipaa niin suuresti pesemistä kuin kuolemista muuttuakseen kokonaan uudeksi luomukseksi ja jotta hänen kasteensa, yhteisen kuoleman ja ylösnousemuksen merkkinä vastaisi Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta.
Sillä joskin voisimme sanoa, että Kristuksesta on pesty pois kuolevaisuus hänen kuollessaan ja ylösnoustessaan, niin se olisi kuitenkin paljon laimeampi sanonta kuin jos sanoisimme hänen kokonaan muuttuneen ja uudistuneen.
Samoin on sattuvampaa sanoa, että meidän kasteemme merkitsee täydellistä kuolemista ja ylösnousemusta iankaikkiseen elämään, kuin että se merkitsee (vain) syntien pois pesemistä.
Tästä huomaat taas, ettei kasteen sakramentin merkkikään ole hetkellinen vaan pysyväinen teko. Sillä vaikka sen suoritus tapahtuukin nopeasti, niin sen merkitys kuitenkin kestää aina kuolemaan saakka, vieläpä viimeisenä päivänä tapahtuvaan ylösnousemukseen saakka. Sillä koko elämämme ajan teemme sitä, mitä kaste merkitsee, nimittäin kuolemme ja nousemme kuolleista. Me emme kuole, sanon minä, ainoastaan käsitteellisesti ja hengellisesti, sikäli kuin luovumme synneistä ja elämän turhuudesta, vaan me alamme tosiasiallisesti erota tästä ruumiillisesta elämästä ja tavoitella tulevaista elämää, jotta siirtymisemme tästä maailmasta Isän luo olisi, niin kuin sanotaan, reaalinen ja myöskin ruumiillinen.
Meidän tulee siis varoa niitä, jotka ovat HEIKENTÄNEET JA VÄHENTÄNEET kasteen voimaa sanoen, että kasteesta kyllä vuotaa meihin armoa, mutta että se sitten taas synnin tähden vuotaa meistä pois, joten meidän siis kasteen menetettyä tehonsa tulee pyrkiä taivaaseen toista tietä.
Älä ajattele näin, vaan tiedä kasteen merkitsevän sitä, että me sen kautta kuolemme ja elämme uudelleen!
Parannuksen tietä tai mitä muuta tietä tahansa et voi palata muuhun kuin kasteen voimaan miettien yhä uudelleen sitä, että olet kastettu, miettiäksesi, mitä kasteesi merkitsi.
KASTE EI MENETÄ MILLOINKAAN PÄTEVYYTTÄÄN, paitsi jos sinä epätoivoon joutuneena et enää tahdo palata pelastuksesi lähteelle.
Sinä voit kyllä joksikin aikaa joutua hiukan eroon merkistä, mutta silti ei merkki ole menettänyt pätevyyttään. Niinpä sinut on kerran kastettu sakramentin mukaisesti, mutta sinun täytyy alituisesti tulla kastetuksi uskon kautta, alituisesti kuolla ja nousta uuteen elämään.
KASTE ON VESI, JOHON JUMALAN POIKA ON UPOTTAUTUNUT, jonka yli Pyhä Henki on vuodatettu ja Jumala saarnannut. Se on siis armorikasta vettä, pyhitettyä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kautta.
Kasteessa tulet sinä Kristukseen, niin että Hänen kasteensa tulee sinun kasteeksesi ja sinun kasteesi Hänelle. Tämä on oikea kaste.
Raamattu kutsuu kastetta pesuksi, jossa ei ainoastaan kädet ja jalat, vaan koko ruumiskin on pesty puhtaaksi. Niin tekeekin kaste ihmisen yhtä haavaa puhtaaksi ja autuaaksi, niin että tähän pääasiaan ja autuuden perintöön ei muuta tarvita, kuin tällainen usko tällaiseen Jumalan armoon, että se vain olisi sulaa armoa ilman työttä ja ansiotta, että me autuaiksi tulemme, ja että me näin muodoin muuttumatta totisesti rakastaisimme, ylistäisimme, kiittäisimme ja kunnioittaisimme Jumalaa ijankaikkisesti hänen laupeudestansa, emmekä kerskaisi itsestämme tahi pitäisi mielisuosiota minkäänlaiseen omaan voimaamme eli avuumme.
Meidän tulee myös tarkata apostolin sanat tekstissä, jossa hän puhuu kasteesta ja hengellisestä ruuasta, niin kuin he olisivat kristityitä olleet, tehden esi-isät meidän kaltaisiksemme, juurikuin olisi heilläkin ollut kaste ja sakramentti. Tässä tulee meidän ensiksi tietää, niin kuin usein on sanottu, että Jumala alusta alkaen aina on johdattanut, pelastanut ja autuaiksi tehnyt pyhänsä kahden välikappaleen, ruumiillisen sanansa ja ulkonaisten merkkein kautta, niin kuin Aadamin tämän sanan kautta: “Vaimon siemenen pitää rikki polkeman kärmeen pää,” se on, Kristus on tuleva ja voittava meidän hyväksemme kuoleman, synnin ja perkeleen; tähän sanaansa antoi hän sen merkin, että uhrit taivaan tuli poltti, niin kuin Abelille 1. Moos. 4:4 tapahtui ja useissa raamatun paikoissa nähdään. Tämä sana on ollut Aadamin evankeliumi Noaan ja Abrahamiin asti, ja siihen ovat kaikki pyhät Abrahamiin asti uskaltaneet ja samassa tulleet synnistä pelastetuiksi, niin kuin mekin tulemme evankeliumin sanan kautta pelastetuiksi, jos uskomme, ja on heillä tuli taivaasta ollut samallainen Jumalan sanan merkki, kuin meillä on kaste.
Niin oli siis Israelin lapsilla se Jumalan sana, että Heidän piti tuleman luvattuun maahan, tähän sanaan oli heillä monta merkkiä, ja erittäinkin, niin kuin Paavali tässä osottaa, meri ja pilvi, taivaan leipä ja vesi kalliosta, jotka, niin kuin hän sanoo, OVAT OLLEET HEIDÄN KASTEENSA, juurikuin kaste nyt olisi meidän meremme ja pilvemme. Sillä usko ja henki on joka paikassa yhtäläinen, vaikka merkit ja sanat ovat toiset. Merkit ja sanat annetaan aika ajoin eri tavalla; mutta usko se pysyy kuitenkin yhtäläisenä samaan ainoaan Jumalaan, joka monellaisilla merkeillä ja sanoilla eri aikoina antaa saman uskonsa Hengen, ja sen kautta myös vaikuttaa yhtäläisen syntein anteeksi antamisen, kuolemasta pelastuksen ja autuuden kaikissa pyhissä, eläköötpä maailman alku-, keski- tai loppuajoilla.
KRISTUKSEN KASTE EI MUUTA OLE, KUIN ETTÄ HÄN OTTI KAIKKI SYNTIMME PÄÄLLENSÄ JA TEKI TÄYDEKSI NIIDEN PUOLESTA JA SIINÄ VIELÄ, PYHÄN RUUMIINSA UPOTTAMISELLA, NIIN PUHDISTI KAIKKI VEDET, ETTÄ JOKA HÄNEN NIMEENSÄ KASTETAAN, SEN PITÄÄ OLEMAN SYNNISTÄ VAPAA JA TAIVAAN TÄYTYY SILLE AUETA.
Kristus niin muodoin ei ole kastettu itse tähtensä, koska hänellä ei ollut syntiä, vaan hän on ottanut meidän syntimme päällensä ja upottanut ne kaikki veteen, osottaen sillä, mitä meidänkin tulee tehdä. Hän tekee aivan niinkuin hyvä parantaja, joka katkerimmista lääkkeistä juo itse ensin, kehottaaksensa sairasta sitä rohkeammin juomaan niitä. Niin mekin juomme kasteessa katkeran juoman, joka on vanhan Aatamin kuolettaminen, joka tosiaan meille on sangen katkeraa. Sillä vedellä valaminen ei merkitse muuta, kuin pahan himon ja pahojen halujen kuolettamista ja tukahuttamista. Tämä nyt tapahtuu ristillä, jonka Jumala, pyhän tahtonsa mukaan, panee meidän kannettavaksemme, ja jota ei meidän pidä millään muotoa päältämme heittämän, vaan halulla ja mielellämme sitä kantaman. Mutta jotta tämä meille sitä huokeampi olisi, niin on Kristus itsekin sen tehnyt. Hän antoi itsensä kastaa, otti ristinsä päällensä ja kantoi sitä mielellään, ollennäin Isällensä kuuliainen kuolemaansa saakka, aina ristin kuolemaan asti, pelastaaksensa meitä synnistä ja taas lepyttääksensä taivaallisen Isänsä ja teki sen sulasta armosta, ilman kaikkea ansiotamme, ja siitä saimme kasteen vakuutusmerkiksi, niinkuin Paavali kirjottaa Titukselle 3:4-7.
KASTE ON PARANNUKSEN ALKU.
Niin usein kuin nyt syntiin lankeet, niin ota kohta pakosi kasteeseesi, niin saat Pyhän Hengen, joka sinua tulkee. Sillä parannus ei ole muuta, kuin suuttumus itseensä ja syntiseen elämäänsä, niin myös uudistus ihmisessä, joka kasteessa kuvataan. Sellaisessa elämän uudistuksessa sitten seuraa Jumalan kiitos ja ylistys saadusta armosta, ja silloin alkaa uudistettu ihminen osottaa itseänsä ystävälliseksi ja laupiaaksi lähimmäistänsä kohtaan, tehden mitä tälle on suotuista. Tätä juuri tarkoittaa se, että Pyhä Henki näkyy Kristuksen päällä kyyhkysen muodossa; sillä kyyhkysillä ei ole sappea.
Kristusta kastettaessa kuuluu Isän ääni, joka sanoo: “Tämä on minun rakas Poikani, johonka minä mielistyin.” Tämän äänen kuulevat myös kaikki, jotka kastetaan Kristuksen nimeen, sillä siinä pääsemme Jumalan perillisiksi ja Kristuksen kanssaperillisiksi. Älköön siitä kukaan epäilkö. Apostoli Paavali sanoo selvästi Jumalan meitä siinä rakkaassa otolliseksi tehneen.
Vesikaste kyllä nähdään silmillä, mutta uuden syntymisen vaikutusta, jonka Pyhä Henki tällä kasteella sydämessä toimittaa, ei taideta nähdä. Mutta ettemme Pyhän Hengen salaisen, näkymättömän vaikutuksen tähden ylenkatsoisi tätä ulkonaista, yksinkertaista vesikastetta, jolla ei yhtään loistoa ole, sanoo rakas Herramme Kristus edelleen Nikodeemukselle: “älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän pitää uudesti syntymän . Tuuli puhaltaa kussa hän tahtoo, ja sinä kuulet hänen humunsa, ja et tiedä, kusta hän tulee, taikka kuhunka hän menee, näin on jokainen, kuin Hengestä syntynyt on”.
Kun ihminen kastetaan, hän tulee varmasti yhtä puhtaaksi, kirkkaaksi ja ihanaksi Jumalan edessä kuin itse aurinko, niin ettei häneen jää jäljelle yhtään syntiä, vaan ainoastaan iankaikkista vanhurskautta. Kristushan sanoo itse: “Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva” (Mark. 16:16). Maailman edessä näytämme syntisiltä, mutta Jumalan edessä me olemme vanhurskaita. Maailman edessä meillä on kurja muoto, mutta Jumalan edessä olemme ihanammat ja kirkkaammat kuin aurinko. Pyhä kaste sisältää niin suuren armon, ettei taivas eikä maa voi sitä käsittää. Sen tähden on jokaisella kristityllä kasteessa tarpeeksi oppimista koko elämänsä ajaksi, että hän oppisi uskomaan, mitä se vaikuttaa. Siinähän lahjoitetaan syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, koko Kristus ja Pyhä Henki ja kaikki hänen lahjansa. Jumala on siirtänyt meidät siinä Adamin perinnöstä omaan perintöönsä. Me olemme nyt Jumalan uudestisyntyneitä lapsia ja perillisiä ja omistamme kaikki Jumalan lahjat yhtä runsaasti kuin Pietari ja Paavali. Niin kauan kuin elämme maan päällä, meidän on elettävä siinä toivossa, että ne ilmestyvät nähtäviksemme. Vaikka olemme vakuuttuneet siitä, että kaikki Jumalan aarteet ovat uskon kautta omiamme, emme kuitenkaan näe niitä vielä. Ne on asetettu hetkeksi silmiltämme näkymättömiin.
Jumala on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsullaan, ei meidän tekojemme perusteella, vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti, jonka hän jo ennen aikojen alkua soi meille antamalla meille Kristuksen Jeesuksen. 2. Tim. 1:9. Jumala pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tit. 3:5.
MITÄ ON KASTE?
Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan Jumalan käskyyn sisältyvä ja Jumalan sanaan yhdistetty vesi.
Mikä sitten on tämä Jumalan sana?
Se minkä Herramme Jeesus Kristus lausuu Matteuksen viimeisessä luvussa: “Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”
Mitä kaste antaa ja hyödyttää?
Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.
Mitkä ovat nämä Jumalan sanat ja lupaukset?
Ne jotka Herramme Jeesus Kristus lausuu Markuksen viimeisessä luvussa: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”
Miten vedellä voi olla näin suuri vaikutus?
Ei sitä vaikutakaan vesi, vaan veteen liittyvä ja vedessä oleva Jumalan sana sekä Jumalan sanaan luottava usko. Ilman Jumalan sanaa vesi ei ole mikään kaste, vaan pelkkää vettä. Jumalan sanaan liittyessään se kuitenkin on kaste, armoa tulviva elämän vesi ja “uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä”, niin kuin pyhä Paavali lausuu kirjeessään Titukselle, sen kolmannessa luvussa: “Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. Tämä sana on varma.”
Mitä sitten tällainen vesikaste merkitsee?
Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.
Missä se on kirjoitettuna?
Paavali lausuu Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa: “Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.”
RAAMATULLISEN KASTEEN OPIN VÄÄRENTÄJISTÄ.
Uudesti kastajain ja saman arvoisten lahkolaisten väitökset, jotka opettavat etsimään Henkeä ilman sanatta ja merkittä, erityisillä ilmoituksilla ja vaikutuksilla taivaasta, ilman välikappaletta, jopa katsovat ylen rakkaan kasteenkin, juuri kuin ei se olis muuta, kuin paljas vesi, jonka vuoksi he pilkaten sanovat: “Mitä pivollinen vettä voi sielua auttaa?” Koska kuitenkin Kristus selvästi sanoo sellaisessa olevan Hengen, ja sanoo ihmisen vedestä pitämän uudesta syntyä, jota hän kaiketi sanoo oikiasta luonnollisesta vedestä, jolla Johannes kastaja kastoi, ja hän kanssa oli käskenyt opetuslapsensa kastamaan Jonka vuoksi Paavali (Ef. 5:26) kutsuukin kasteen veden pesoksi jossa Kristuksen seurakunta puhdistetaan ja (Tit. 3:5) kutsuu uuden syntymisen pesoksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi.
Tässä on ilkeän uudestakastajain lahon taasen puhumista rakasta kastettamme vastaan, jotka hokevat että “joka ei ennen usko sitä älköön kastettako”, ja tahtovat sillä kumota lasten kastamisen. Niinkuin kuitenkin nähdään ja koitellaan, että vaikka perkele herättää juuri monenmoisia lahkoja, nämä kuitenkin aivan kohta itsestään särkyvät ja tyhjään raukeavat. Voi kuinka monia sanomattomia lahkoja ja hirmuvaltioita on jo perkele herättänyt Evankeliumia vastaan, ja rohjennut juurittamaan pois taikka edes eroittamaan Kristuksen valtakuntaa; ja sittenkin pysyy aina tähän päivään saakka sama saarna, usko kaste ja kaikki, niin että maailman, jos ei se ehdollaan olis sokeudessaan ja paatumuksessaan, pitäis nähdä ja käsittää tämän Herran voimaa ja väkevyyttä.
Niin sanomme siis myöskin kasteesta, ettei mielestämme se ole pääasia, uskooko kastettava vai eikö. Sillä silti kaste ei tule vääräksi, vaan kaikki riippuu Jumalan sanasta ja käskystä.
Sillä vaikka nyt tänään tulisi luoksemme kastetta pyytämään joku vilppi ja petos mielessään ja me kaikessa vakavuudessa hänet kastaisimme, niin on meidän kaikesta huolimatta sanottava, että kaste on ollut oikea. Sillä käytettiinhän siinä vettä ja Jumalan sanaa, vaikka hän ei sitä ottanutkaan vastaan niin kuin olisi pitänyt.
Ne merkit, joista ulkonaisesti voidaan nähdä, missä senkaltainen kirkko mailmassa on, ovat kaste, Herran ehtoollinen ja evankeliumi. Sillä ei kenenkään pidä epäillä, että siellä, missä on kaste ja evankeliumi, on olemassa pyhiä, vaikka ne sitten olisivat vain kehtolapsia.
Jeesuksen ei tarvinnut selittää näin valtavasti.
Mark.16:15-20, Ap.t.2:38-42 (ei puhuta vauvjen pakko päänkastelu kasteesta mitään)
Sananlaskut 10:19 "Missä on PALJON SANOJA, SIELTÄ EI SYNTIÄ PUUTU"
Hirvittää, kun tällä opetetaan tällaistä sekasotkua, ja vaikka kertoisi neuvoisi asiat Raamatusta oikein, taas vaan sama jatkuu?
Mitä neuvoksi tässä tapauksessa, TAIDAN JÄTTÄÄ TÄMÄN SOPAN KORKEIMMAN SELVITETTÄVÄKSI.
se kumma, vaikka kuinka kertoo mitä Raamattu asiasta sanoo, niin nämä jotkut ei vain sitä tajua tai eivät edes halua ymmärtää, vaan vääntävät ja vääntävät tuota omaa harhaoppiansa.
Kuten sanoit: ""Mitä neuvoksi tässä tapauksessa, TAIDAN JÄTTÄÄ TÄMÄN SOPAN KORKEIMMAN SELVITETTÄVÄKSI.""
Näin varmaankin teen myös itse.
T: Tämän ketjun aloittaja.
Tämä mailman luterilaisn valtio, suomi siis, on niin imenyt läpikotaisin nuo lutterin keksimät harhat pikkulapsen kasteineen, että ilman moottorisahaa ei ne suomukset silmistä tipu, on se sellainen pimeyden terva.
Näyttääkä tämä kansa kovasti Jeesuksen seuraajlta, väittäkä nyt vielä sitäkin, että tämä viinahullu kansa on saanut uskon ja pyhän Hengen siinä vauvakasteessaan.
voi pyhä yksinkertaisuus. mitenkähän kävis jos oikein heräisitte kerrankin.