Turkinpippuri

Lähetin juuri kirjoittamani vastineen Olli Vahteriston kirjoitukseen Turkin EU-jäsenyys ei ole helppo juttu kansanpalstalla (Keskisuomalainen 26.11.2002).

TURKINPIPPURI

Kiista kolminaisuusopista johti profeetta Muhammedin tuloon. Vuoden 381 Konstantinopolin kirkolliskokouksen jälkeen areiolaisen kristinuskon kannattajat hajaantuivat eri puolille Bysanttia. Johannes Damaskoslaisen mukaan areiolainen munkki oli Muhammedin opettaja, joten hän on toinen todistaja, kotoisen kolminaisuusoppimme Pyhä Henki.

Bysantti oli sivystyksen alkukoti pimeän keskiajan Euroopalle ja sivistystä levittivät juutalaiset ja areiolaisen islaminuskon kannattajat. Oswald Spengler väitti, että länsimainen eli faustinen kulttuuri on kokenut kukoistuksensa eikä sen pelastumisen mahdollisuutta enää ole. Bysantti on jälleen kulttuurien kohtaamispiste ja elämän lähde, kun Turkkia ollaan liittämässä Euroopan Unioniin. Gogin ja Magogin sota on kristittyjen ja muslimien välinen sota.

Olli Vahteristo (Keskisuomalainen 26.11.2002) vierastaa turhaan islamilaista kulttuuria, mitä tehdään myös EU:n johtoelimissä. Siinä olen Vahteriston kanssa samaa mieltä, että Turkin jäsenyys johtaisi hajautettuun päätäntävaltaan EU:ssa, mitä itse myös kannatan.

Turkin parlamentissa valtaan noussut islamilainen AKP edustaa uskonpuhdistettua islamia. USA:ssa on myös nousussa kreationistinen liike, mikä on yritys pelastaa tekopyhä ja kaksinaamainen kristinusko. Joissakin osavaltiossa luomiskertomuksen opetus on palautettu kouluihin. Itse kannatan turkkilaista AKP:tä jenkkityylisen kreationismin sijasta.

M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
5200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Historialliset "faktasi" ovat silkkaa puppua Mannerkorpi. Areiolaisuusjuttusi ovat pötyä. Bysantista et näytä tietävän tuon taivaallista ja kykysi vetää johtopäätöksiä edes vääristä faktoista vaikuttaa kyseenalaiselta. Sori jos tämä vaikutti vähän kriittiseltä puheenvuorolta. Saat silti toki masentua.

Äänestä
  • Taitaa pudota Raamattu tämän viestin kirjoittajan povesta.

    Onhan hänen minuun kohdistama vastustus fanaattista, mutta perustelematonta.

    Muuten, areiolaisen islaminuskon omaksuneet puhuvat Turkissa olevasta Nooan Vuoresta. Kristityt nimittävät sitä Araratiksi.

    A.Mannerkorpi, Jyväskylä

    Äänestä

Tuossa on paljon vieraita sivistyssanoja (tosin HS:ssä niitä
voi olla paljonkin) joten siinä tulee kansanmiehelle ymmärrysvaikeuksia.
Toiseksi ristiriita "kreationistinen.. tekopyhä" ja allekirjoituksesi
"nuoren maan kreationisti" välillä.

Muuten,
Turkissa vaikuttaa ja levittää kreationistikirjailija Harun Yahyan liike
evoluution vastaista islamilaista kreationismia (jäsen harhauttavasti
lähetti mulle emailia taannoin),
en tosin muistaonko se ollenkaan nuoren maan kreationismia.
(Nuori maa ei välttämättä ole heille kynnyskysmys?)

Äänestä
  • Vieraita sivistyssanoja (korvaavat laajat selvitykset) on pakko käyttää, jotta tekstistä tulee lyhyt. Ristiriitaa ei ole kirjoituksessani, mikäli luet kirjoitukseni viimeisen lauseen ajatuksen kanssa.

    Onko tämä Harun Yahyan juuri valtaan nousseen AKP:n oppi-isä? Itse en nimeä muista, mutta hän ei itse viranomaisten johdosta voinut edes olla ehdokkaana parlamenttivaaleissa. Mikäli kyseessä on sama henkilö, niin kyllä pidän häntä nuoren maan kreationistina, sillä hän on hankkinut oppi-kirjansa USA:sta - itse myös olen hankkinut materiaalia USA:sta. Tälle tyypille tuhatvuotinen valtakunta on islamilainen maailmanvalta, kun taas omassa mallissani tuhatvuotisessa valtakunnassa valta annetaan maaorjille (pienviljelijöille).

    A.Mannerkorpi, Jyväskylä

    Äänestä

Olet fiksu mies, Mannerkorpi, ja ihailtavan rohkea kun uskallat nimelläsi tunnustautua kreationistiksi! Lisäksi otat näköjään kantaa myös politiikkaan, kuten USAn alkuperäisessä kreationistisessa liikkeessäkin tehdään. Jatka samalla linjalla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mannerkorpi kirjoitti:

Lähetin juuri kirjoittamani vastineen Olli Vahteriston kirjoitukseen Turkin EU-jäsenyys ei ole helppo juttu kansanpalstalla (Keskisuomalainen 26.11.2002).

TURKINPIPPURI

Kiista kolminaisuusopista johti profeetta Muhammedin tuloon. Vuoden 381 Konstantinopolin kirkolliskokouksen jälkeen areiolaisen kristinuskon kannattajat hajaantuivat eri puolille Bysanttia. Johannes Damaskoslaisen mukaan areiolainen munkki oli Muhammedin opettaja, joten hän on toinen todistaja, kotoisen kolminaisuusoppimme Pyhä Henki.

Bysantti oli sivystyksen alkukoti pimeän keskiajan Euroopalle ja sivistystä levittivät juutalaiset ja areiolaisen islaminuskon kannattajat. Oswald Spengler väitti, että länsimainen eli faustinen kulttuuri on kokenut kukoistuksensa eikä sen pelastumisen mahdollisuutta enää ole. Bysantti on jälleen kulttuurien kohtaamispiste ja elämän lähde, kun Turkkia ollaan liittämässä Euroopan Unioniin. Gogin ja Magogin sota on kristittyjen ja muslimien välinen sota.

Olli Vahteristo (Keskisuomalainen 26.11.2002) vierastaa turhaan islamilaista kulttuuria, mitä tehdään myös EU:n johtoelimissä. Siinä olen Vahteriston kanssa samaa mieltä, että Turkin jäsenyys johtaisi hajautettuun päätäntävaltaan EU:ssa, mitä itse myös kannatan.

Turkin parlamentissa valtaan noussut islamilainen AKP edustaa uskonpuhdistettua islamia. USA:ssa on myös nousussa kreationistinen liike, mikä on yritys pelastaa tekopyhä ja kaksinaamainen kristinusko. Joissakin osavaltiossa luomiskertomuksen opetus on palautettu kouluihin. Itse kannatan turkkilaista AKP:tä jenkkityylisen kreationismin sijasta.

M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu