Ja mikä se ei ole ???
Minusta rakas tavallinen on yx niistä parempia saarnajia joka netistä löytyy!!
Armon !!!
http://www.netmission.fi/index.php?show=messages&tid=13829&selPage=last
Armon saarnaamisessa on se vaara, että ihmiset häpäisevät sen, kuten Paavalin kohdalla kävi - ilmoittavat vain häikäilemättömästi, että mitä enemmän he tekevät syntiä, sitä enemmän Jumalan armo ilmenee heidän keskellään. Sellainen oppi on vaarallista, koska se jättää jotain elintärkeää huomiotta - jotain evankeliumille keskeistä!
Haluaisin nyt kertoa sinulle todellisen armon sanoman ydinasian: Se ei ole sallivaa evankeliumia - vaan evankeliumia, joka opettaa pyhyyttä:
Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä. (Tiit. 2:11-13.)
Paavalin mukaan me emme vaella armossa, ennen kuin olemme päässeet eroon maailmallisesta turmeluksesta. Ellemme pyri Pyhän Hengen voiman avulla elämään jumalallista ja hurskasta elämää odottaen Herran tuloa jokaisena valveillaolomme hetkenä, silloin emme tunne Jumalan armoa.
Suurin osa kristittyjä haluaa anteeksiantoa - mutta siinä onkin kaikki. He eivät halua pelastusta tästä nykyisestä maailmasta, koska he rakastavat sitä. He ovat kiintyneitä synteihinsä eivätkä halua luopua tämän maailman huvituksista. Niinpä he takertuvat oppiin, joka sanoo: "Minä voin elää ihan niin kuin haluan - kunhan vain sanon: 'Minä uskon!'"
He eivät halua kuulla kuuliaisuudesta, katumuksesta, itsensä kieltämisestä, ristinsä ottamisesta, ikeen ottamisesta tai Kristuksen taakan kantamisesta. He haluavat mieluummin elää tässä maailmassa rajoituksetta ajatellen, että heillä on Vapahtaja, joka antaa heille loppujen lopuksi anteeksi. He haluavat yksinkertaisesti, että saavat anteeksi tuomiopäivänä - että kaikki heidän pahat tekonsa jätetään huomioonottamatta. He odottavat, että Jeesus avaa heille helmiportit, kietoo kätensä heidän ympärilleen ja ohjaa heidät kullalla kivettyä katua heille varattuun taivaalliseen kartanoon - vaikkeivät he ole koskaan pyrkineet irti tämän maailman hengestä!
tavallinen 26.6.2006 20:12 Lainaa
Liittynyt: 4.7.2005
Viestejä: 320
käyttäjätiedot
Siitä lähtien kun Times Squaren seurakunta perustettiin yhdeksän vuotta sitten, tuhannet ihmiset ovat kulkeneet käytävää alttarin ääreen, rukoilleet synnintekijän rukouksen ja sanoneet: "Herra, minä uskon. Pelasta minut!" Mutta valtaosa heistä on silti palannut paikoilleen ja koteihinsa pelastumatta. He palasivat samassa tilassa kuin olivat tulleetkin.
Monet kristityt sanovat uskovansa vanhurskauttamiseen uskon kautta. Mutta pelkkä sanominen: "Minä uskon", ei vanhurskauta heitä. Sanoohan Raamattu, että riivaajatkin uskovat ja vapisevat. Sellaiset ihmiset eivät ole tuoneet Herran eteen pelastavaa, aitoa uskoa.
Jos sinun pitäisi mennä kaduille ja kysellä ihmisiltä umpimähkään: "Uskotko, että Jeesus oli Jumalan Poika - että Hän tuli maan päälle julistamaan evankeliumia - että Hänen ristiinnaulittiin ja herätettiin kuolleista?", suuri enemmistö vastaisi: "Uskon - kyllä minä uskon kaiken sen." Mutta he eivät ole pelastettuja! Pelkästään antamalla suullisen myöntymyksen noille asioille ei pysty rakentamaan pelastavaa uskoa. Se ei ole sellaista uskoa, joka vanhurskauttaa!
Jeesuksen Kristuksen seurakunta tarvitsee epätoivoisesti selkeää puhetta uskosta. Me olemme aivan liian lipeväkielisiä puhuessamme siitä. Tarjoamme uskoa ihmisille, jotka eivät ole siihen valmiit. Esittelemme sen kuin se olisi ensimmäinen osamaksuerä uuteen autoon. Sen tekemällä alennamme uskon samanhintaiseksi kuin pussillinen perunalastuja!
Meidän länsimainen jälkiteollinen kulttuurimme on turmellut kristillisten kirkkojen uskonkäsityksen. Niin amerikkalaisille kuin eurooppalaisillekin on syötetty pahoista hengistä lähtöisin olevaa evankeliumia oman itsensä arvostamisesta, hyväksymisestä, auttamisesta. Meille on sanottu: "Usko itseesi." Siihen voidaan vielä lisätä meidän villityksemme kaikkeen "pikaiseen" - pikaruokiin, pikajuomiin, pikatietoon, mielihalujen pikatydyytykseen. Kirkot taas puolestaan tarjoavat itsetunnon ja itseluottamuksen paholaisperäistä ruokavaliota. Saarnamiehet julistavat: "Ota vain myönteinen henkinen asenne Jumalan lupauksiin. Pääset pikataivaaseen, pikapyhyyteen, pikaonneen!"
Tämä on tuottanut väliaikaista, väärää uskoa. Nykypäivän ihmiset ryntäävät Jumalan alttarille vailla todellista synnintuntoa ja vakaumusta ja sanovat: "Jeesus pelasti minut. Minä uskon!" Mutta heillä ei ole todellista uskoa. Heillä on pelkkä olettamus!
tavallinen 26.6.2006 20:14 Lainaa
Liittynyt: 4.7.2005
Viestejä: 320
käyttäjätiedot
Paavali ei puhunut uskosta, ennen kuin hän oli menettänyt kaiken luottamuksensa omaan lihaansa. Hän otti kaiken, minkä tiesi - kaiken sivistyksensä, itseluottamuksensa, kykynsä, oppina ja innostuksensa - ja heitti ne sivuun kuin haisevan jätteen. Hän puhui uskosta vasta sen jälkeen, kun hän oli sanonut: "Minulla ei ole lainkaan luottamusta omaan lihaani!"
Tämä sama koskee myös meitä. Meillä ei ole pelastavaa uskoa, ennen kuin lakkaamme uskomasta johonkin tai johonkuhun muuhun, kuin että Jeesus voi pelastaa meidät. Ennen kuin kukaan kykenee todelliseen uskoon, hänen on tultava tuntemaan, miten hukassa, avuton ja äärettömän toivoton hän on.
Voit vastustella ja sanoa: "Melkein aina, kun Jeesus suoritti ihmeteon, Hän käski ihmisiä: 'Usko ainoastaan!'" Mutta Hän sanoi tämän joka kerta ihmisille, jotka olivat jo menettäneet kaiken toivonsa - jotka olivat menettäneet uskonsa kaikkeen muuhun. Tämä koskee isää, jonka pojan riivaajat heittivät tuleen. Se koskee myös Jairusta, jonka kaksitoistavuotias tytär oli kuollut. Heidän uskonsa syntyi tiedosta, ettei mistään muusta maailmassa ollut mitään hyötyä. He olivat antaneet kaiken Kristuksen käsiin, huutaneet uskossa: "Jeesus, Sinä olet minun ainut toivoni. Ellet sinä tee sitä, siitä ei tule mitään!"
Pelastava, vanhurskauttava usko käsittää kuitenkin enemmän kuin luopumisen luottamisesta lihaan. Se sisältää koko elämän luovuttamisen Kristukselle kokosydämisesti. Se käsittää katumuksen, joka sanoo: "Jeesus, minulla ei ole mitään tarjottavaa Sinulle. Minä en ole mitään eikä minulla ole mitään. Tulin antamaan kaiken Sinun Herruuteesi!"
Roomalaiskirjeen 10:9 Paavali luonnehtii pelastavaa uskoa sydämen uskoksi ja suun tunnustukseksi. Hän sanoo, että usko on enemmän kuin pelkkää henkistä myöntymystä. Se on pikemminkin koko elämän antamista Hänelle - kokosydämisesti!
Lähde David Wilkerson
Minusta rakas tavallinen on yx niistä parempia saarnajia joka netistä löytyy!!
Armon !!!
http://www.netmission.fi/index.php?show=messages&tid=13829&selPage=last
Armon saarnaamisessa on se vaara, että ihmiset häpäisevät sen, kuten Paavalin kohdalla kävi - ilmoittavat vain häikäilemättömästi, että mitä enemmän he tekevät syntiä, sitä enemmän Jumalan armo ilmenee heidän keskellään. Sellainen oppi on vaarallista, koska se jättää jotain elintärkeää huomiotta - jotain evankeliumille keskeistä!
Haluaisin nyt kertoa sinulle todellisen armon sanoman ydinasian: Se ei ole sallivaa evankeliumia - vaan evankeliumia, joka opettaa pyhyyttä:
Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä. (Tiit. 2:11-13.)
Paavalin mukaan me emme vaella armossa, ennen kuin olemme päässeet eroon maailmallisesta turmeluksesta. Ellemme pyri Pyhän Hengen voiman avulla elämään jumalallista ja hurskasta elämää odottaen Herran tuloa jokaisena valveillaolomme hetkenä, silloin emme tunne Jumalan armoa.
Suurin osa kristittyjä haluaa anteeksiantoa - mutta siinä onkin kaikki. He eivät halua pelastusta tästä nykyisestä maailmasta, koska he rakastavat sitä. He ovat kiintyneitä synteihinsä eivätkä halua luopua tämän maailman huvituksista. Niinpä he takertuvat oppiin, joka sanoo: "Minä voin elää ihan niin kuin haluan - kunhan vain sanon: 'Minä uskon!'"
He eivät halua kuulla kuuliaisuudesta, katumuksesta, itsensä kieltämisestä, ristinsä ottamisesta, ikeen ottamisesta tai Kristuksen taakan kantamisesta. He haluavat mieluummin elää tässä maailmassa rajoituksetta ajatellen, että heillä on Vapahtaja, joka antaa heille loppujen lopuksi anteeksi. He haluavat yksinkertaisesti, että saavat anteeksi tuomiopäivänä - että kaikki heidän pahat tekonsa jätetään huomioonottamatta. He odottavat, että Jeesus avaa heille helmiportit, kietoo kätensä heidän ympärilleen ja ohjaa heidät kullalla kivettyä katua heille varattuun taivaalliseen kartanoon - vaikkeivät he ole koskaan pyrkineet irti tämän maailman hengestä!
tavallinen 26.6.2006 20:12 Lainaa
Liittynyt: 4.7.2005
Viestejä: 320
käyttäjätiedot
Siitä lähtien kun Times Squaren seurakunta perustettiin yhdeksän vuotta sitten, tuhannet ihmiset ovat kulkeneet käytävää alttarin ääreen, rukoilleet synnintekijän rukouksen ja sanoneet: "Herra, minä uskon. Pelasta minut!" Mutta valtaosa heistä on silti palannut paikoilleen ja koteihinsa pelastumatta. He palasivat samassa tilassa kuin olivat tulleetkin.
Monet kristityt sanovat uskovansa vanhurskauttamiseen uskon kautta. Mutta pelkkä sanominen: "Minä uskon", ei vanhurskauta heitä. Sanoohan Raamattu, että riivaajatkin uskovat ja vapisevat. Sellaiset ihmiset eivät ole tuoneet Herran eteen pelastavaa, aitoa uskoa.
Jos sinun pitäisi mennä kaduille ja kysellä ihmisiltä umpimähkään: "Uskotko, että Jeesus oli Jumalan Poika - että Hän tuli maan päälle julistamaan evankeliumia - että Hänen ristiinnaulittiin ja herätettiin kuolleista?", suuri enemmistö vastaisi: "Uskon - kyllä minä uskon kaiken sen." Mutta he eivät ole pelastettuja! Pelkästään antamalla suullisen myöntymyksen noille asioille ei pysty rakentamaan pelastavaa uskoa. Se ei ole sellaista uskoa, joka vanhurskauttaa!
Jeesuksen Kristuksen seurakunta tarvitsee epätoivoisesti selkeää puhetta uskosta. Me olemme aivan liian lipeväkielisiä puhuessamme siitä. Tarjoamme uskoa ihmisille, jotka eivät ole siihen valmiit. Esittelemme sen kuin se olisi ensimmäinen osamaksuerä uuteen autoon. Sen tekemällä alennamme uskon samanhintaiseksi kuin pussillinen perunalastuja!
Meidän länsimainen jälkiteollinen kulttuurimme on turmellut kristillisten kirkkojen uskonkäsityksen. Niin amerikkalaisille kuin eurooppalaisillekin on syötetty pahoista hengistä lähtöisin olevaa evankeliumia oman itsensä arvostamisesta, hyväksymisestä, auttamisesta. Meille on sanottu: "Usko itseesi." Siihen voidaan vielä lisätä meidän villityksemme kaikkeen "pikaiseen" - pikaruokiin, pikajuomiin, pikatietoon, mielihalujen pikatydyytykseen. Kirkot taas puolestaan tarjoavat itsetunnon ja itseluottamuksen paholaisperäistä ruokavaliota. Saarnamiehet julistavat: "Ota vain myönteinen henkinen asenne Jumalan lupauksiin. Pääset pikataivaaseen, pikapyhyyteen, pikaonneen!"
Tämä on tuottanut väliaikaista, väärää uskoa. Nykypäivän ihmiset ryntäävät Jumalan alttarille vailla todellista synnintuntoa ja vakaumusta ja sanovat: "Jeesus pelasti minut. Minä uskon!" Mutta heillä ei ole todellista uskoa. Heillä on pelkkä olettamus!
tavallinen 26.6.2006 20:14 Lainaa
Liittynyt: 4.7.2005
Viestejä: 320
käyttäjätiedot
Paavali ei puhunut uskosta, ennen kuin hän oli menettänyt kaiken luottamuksensa omaan lihaansa. Hän otti kaiken, minkä tiesi - kaiken sivistyksensä, itseluottamuksensa, kykynsä, oppina ja innostuksensa - ja heitti ne sivuun kuin haisevan jätteen. Hän puhui uskosta vasta sen jälkeen, kun hän oli sanonut: "Minulla ei ole lainkaan luottamusta omaan lihaani!"
Tämä sama koskee myös meitä. Meillä ei ole pelastavaa uskoa, ennen kuin lakkaamme uskomasta johonkin tai johonkuhun muuhun, kuin että Jeesus voi pelastaa meidät. Ennen kuin kukaan kykenee todelliseen uskoon, hänen on tultava tuntemaan, miten hukassa, avuton ja äärettömän toivoton hän on.
Voit vastustella ja sanoa: "Melkein aina, kun Jeesus suoritti ihmeteon, Hän käski ihmisiä: 'Usko ainoastaan!'" Mutta Hän sanoi tämän joka kerta ihmisille, jotka olivat jo menettäneet kaiken toivonsa - jotka olivat menettäneet uskonsa kaikkeen muuhun. Tämä koskee isää, jonka pojan riivaajat heittivät tuleen. Se koskee myös Jairusta, jonka kaksitoistavuotias tytär oli kuollut. Heidän uskonsa syntyi tiedosta, ettei mistään muusta maailmassa ollut mitään hyötyä. He olivat antaneet kaiken Kristuksen käsiin, huutaneet uskossa: "Jeesus, Sinä olet minun ainut toivoni. Ellet sinä tee sitä, siitä ei tule mitään!"
Pelastava, vanhurskauttava usko käsittää kuitenkin enemmän kuin luopumisen luottamisesta lihaan. Se sisältää koko elämän luovuttamisen Kristukselle kokosydämisesti. Se käsittää katumuksen, joka sanoo: "Jeesus, minulla ei ole mitään tarjottavaa Sinulle. Minä en ole mitään eikä minulla ole mitään. Tulin antamaan kaiken Sinun Herruuteesi!"
Roomalaiskirjeen 10:9 Paavali luonnehtii pelastavaa uskoa sydämen uskoksi ja suun tunnustukseksi. Hän sanoo, että usko on enemmän kuin pelkkää henkistä myöntymystä. Se on pikemminkin koko elämän antamista Hänelle - kokosydämisesti!
Lähde David Wilkerson
Vastaukset 9
Vanhimmat
"halpaa armoa" vaan se on kallista Jeesuksen verellä lunastettua, Pyhää ja totuudessa kulkevaa. Me vain vääristelemme sen oman mielihalujen mukaan, jotta "pääsisimme taivaaseen ja välttäisimme kadotuksen".
Ei ollut tänä aamuna halpaa armoa meidän lampaille, kun maanittelin niitä pois maantieltä, kun mokomat olivat karanneet aituuksesta. Ei ollut "paimenpoika" työtään kunnolla tehnyt. Kun lopulta saatiin ojaan ahdistettua lannasparat, otin korvasta kiinni lammmasta ja laitoin koiranpannan kaulaan ja yksi tytöistä laittoi pannan toiselle ja sitten mentiin aitaukseen takaisin. Viisi askelta eteenpäin ja neljä taakse sekä muutaman kerran kyljelleen makaamaan, mutta suunta oli kohti aitausta. Sinnehän ne lopulta saatiin. Harmi, ettei voinut "paimenpoikaa" höykkyyttää, kun päästi lampaat karkaamaan. Olisi niin tehnyt mieli joku höykkyyttää asiantiimoilta. Pidin suuni kiinni.
Olisko ollut "armoa" päästää lampaat juoksentelemaan pitkin tietä ja metsiä? Mistähän ne olisi löytynyt: suden suusta (täysin aiheellinen pelko täällä), karhun suusta (samoin sekin) vai auton alta (mahdollisuuksien rajoissa)?
Olisiko Jeesus armollinen meitä kohtaan silloin, jos me karkaisimme ja Hän vain katselisi, että siellä ne menee petoeläinten suuhun tai muuhun vaarapaikkaan......
Onneksi Jeesuksella on pitempi pinna ja parempi kunto kuin minulla!
Ns. pullamössökristillisyys on todellakin saanut ihan liikaa valtaa kristikunnassa. Julistetaan syntejä anteeksi ilman aikomustakaan parannuksen tekoon ja vältellään saarnoja, joissa osoitetaan synti synniksi.
Haluaisin kuitenkin tuoda lisäväriä noiden aikaisempien kirjoituksien käsitykseen armosta. Meidän todellakin tulee jatkuvasti pyrkiä parannukseen ja pyhitykseen. Pyhä Jumala ei katso läpi sormien jos me armoa keppihevosena käyttäen teemme syntiä ja vuoroin pyydämme anteeksi. Jumala ei kuitenkaan katso pelkästään yksittäisiin tekoihin, vaan ihmiseen kokonaisuutena - ihmisen sydämen asenteeseen.
Kun ihminen tulee uskoon, harva muuttuu kertaheitolla virheettömyyttä hipovaksi malliuskovaksi. Uskoontulon jälkeen alkaa kilvoittelu, josta Paavali puhuu paljonkin. Kun ihminen tulee uskoon, hän alkaa näkemään omaa virheellisyyttään, ja nostamaan katseensa Kristukseen, sillä vain Hän voi saada aikaan todellisen muutoksen. Jokainen tulee tekemään syntiä, mutta kun asenne on oikea, Kristus tulee tekemään työnsä loppuun.
Ehkä kaunein kuvaus armosta on se, kuinka me olemme kuin Isän lapsia jotka kaatuilevat tehdessään syntiä. Haukkuuko Isä kenties meidät lyttyyn kaatuessamme? Ei, vaan nostaa ylös, ja auttaa uuteen yritykseen. Hiljalleen me opimme ja kasvamme uskossamme.
Tärkeintä ei ole täydellisessä pyhyydessä eläminen, sillä se on ihmiselle mahdotonta. Maallisen vaelluksemme aikana tulemme pysymään syntisinä. Tärkeintä onkin katsoa Kristukseen, ja pyrkiä yhä eteenpäin Jumalan armossa. Omaan syntisyyteen tuijottaminen ei vie meitä eteenpäin, vaan halu parannukseen ja Kristuksen kaltaisuuteen. Voima parannukseen tulee aina Jumalalta, sillä omassa lihassamme emme siihen pysty.
Jumalan siunausta sinulle Savonarola!
Laurentius, viestiisi haluan sanoa, että Amen! Olen samaa mieltä kanssasi.
Lisään kuitenkin, että jos tuntee Jeesuksen ja rakastaa Häntä, ei armoa halua pitää halpana. Rakkaudesta Jeesusta kohtaan syntyy Hengen teot. Rakkaudesta Vapahtajaan kilvoitellaan.
Rakkaus voittaa synnin, sillä rakkaus täyttää lain. Kun kasvamme ja vahvistumme Kristuksen rakkaudessa, alkaa myös synti elämästämme kaikkiomaan.
"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Siunausta sinulle Naomi! :)
Aistin ikäänkuin sellaisen hengen jossa pelastus "kuitataan" ikäänkuin helppona alkuna uskonelämälle. Siihen riittää vaan kun suullaan pystyy sanomaan "Jeesus on Herra" sitten kun tämä puolihuolimaton "kuittaus" on tehty niin sitten aletaan vaatia menestystä,voimia ja voiteluita! Ei ole kilvoittelua kohti pelastusta ja Jeesusta kohti vaan kilvoitellaan siitä kenellä on suurin menestys,voitelu ja suurin seurakunta ja kuka kaataa eniten porukkaa rukousjonossa.
muista minua,kun tulet paratiisiin....ja vastaus oli...tana paivana sina olet oleva kanssani paratiisissa..............
mita vaadittiin?? vain usko,ei muuta.
oliko tekoja??vain usko,ja sina Elat,etka enaa sina,vaan Kristus sinussa.
evankeliumi on sallivaa evankeliumia,ei vaativaa.
se sallii syntisen kayda sisalle ,ja kayda ulos synnista vapaana.
Tuossa aloituksessa savis otti esille, että armo kasvattaa, että me hylkäämme synnin.
Ob turha luulla, että itse voisimme "sovittaa" itsemme, tekomme eivät pitkälle riitä ja tulee hetki kun kutsu kotiin annetaan, jos armossa ei kykene uskomaan syntejään anteeksi, niin voi sarvipää tulla kärryn kanssa vuoteen viereen kertomaan mitkä ovat jäljellä.
Eli on syntejä joita emme edes muista sovitella, jos joku nyt niin kuvittelee, että teoillamme pelastumme.
Kertaan tuon sika vertauksen.
Eli jos sika on vain tunnin olohuoneessa, niin haju saadaan melkoisen pian poistettua, mutta jos sika on asustanut pari vuotta olohuoneessa, niin johan menee melkoinen aika enneku ne jäljet häviävät kokonaan.
Eiköhän tämä liha vastusta loppuun saakka Jumalan tahtoa ja tekeekin omia esteitä tällä kaidalla tiellä.
Tottahan meidän on taisteltava syntiä vastaan, ja ristille vietävä tätäå kurjaa lihaamme, mutta Isä katsoo lapsiaan kuitenkin poikansa sovituksen perusteelle, eli Kristuksessa elämällä ei meitäkään tuomita.
Parannuksen paikalle kyllä aihetta löytyy minun elämässä ja vieläpä usein.
Päästä lihasta! Eikä tarvita enä palvella sitä,, ja synti!
Raskasta on kantaa synnin kuorma, namavärkki irvistyxsessä.
Ap. t. 6:8
Ja Stefanus, täynnä armoa ja voimaa, teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansassa.
2. Kor. 9:8
Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää;
Gal. 2:21
En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
Ef. 1:8
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,
1. Piet. 2:19
Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien.
1. Piet. 2:20
Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa.
--------------------------------------------
Lahjana saat armon vapautua synnistä! Se on todella vapauttava armo!
Alista vanha ihmisesi (lihasi) täysin lain alle, mutta pidä omatuntosi kokonaan evankeliumin vapaudessa.
Jos taas teet päinvastoin - alistat omatuntosi lain alle ja julistat lihalle vapauden syntiin - olet pettänyt itsesi ja kuljet väärää tietä!
Tutki tämäkin asia Raamatun valossa.
Jeesus auttaa kaikkia meitä eteenpäin oikeaa tietä. Siitä iloitkaamme!