Vanhasen johtamiskyky todettu heikoksi

KEPU:n kannalta totaalisesti pieleen menneiden presidentinvaalien jälkipuinti jatkuu puolueessa. Matti Vanhanen on hävinnyt kolmet vaalit peräkkäin eli hän on tehnyt kyseenalaisen hattutempun politiikassa.

Vanhasen kohdalta karmeinta on se, että edes kaikki KEPU:laiset eivät häntä äänestäneet. Vanhasen kannatus jäi merkittävästi alle KEPU:n gallupkannatuksesta. Tosin KEPU:n kannatus on puolueenakin ollut syöksymäisessä laskussa.

KEPU:n sisällä on kovia sisäisiä jännitteitä. Puolueen vahva agraarisiipi ei missään vaiheessa ole hyväksynyt liian herraskaista Matti Vanhasta.

KEPU:n vahvat miehet Pekkarinen ja Kääriäinen eivät koskaan hyväksyneet Esko Ahon kohtelua puolueessa. Anneli Jäätteenmäen nosto puoluejohtajaksi nosti jo runsaasti agressiivisuutta ja Jäätteenmäen kaatuminen osoitti aholaisen siiven olleen oikeassa siinä, että Jäätteenmäestä ei olisi ollut puheenjohtajaksi.

Puolueen arvostettu harmaa eminenssi Kauko Juhantalo teki jo radikaalin ehdotuksen. Vanhanen pitäisi Juhantalon mielestä syrjäyttää puoluejohtajan paikalta, mutta hän voisi jatkaa pääministerinä vaalikauden loppuun. Tällä tavalla uusi puoluejohtaja voisi keskittyä eduskuntavaaleihin, joissa KEPU:a uhkaa jälleen veret seisauttava rökäletappio. Juhantalon mielestä puoluejohtajaksi pitäisi nostaa Paula Lehtomäki.

Joka tapauksessa mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen päivät johtotehtävissä alkavat olla luetut. Eipä kukaan jää kaipaamaan.

10

319

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on niitä vanhasen

      Vapaamuurareiden kannattajia, jotka Vapaamuurarien organisaation kautta Jäätteenmäen petti. ongimalla tietoa ja järjestemällä tämän kanavan jäätteenmäelle.. ja haän tarttui syöttiin.
      Niinpä vapaamuurarit antoi tiedon levitä demareille. ja he hoiti likaisen työn tietämättä että vapaamuurarit oli valtaamassa keskutapuoluetta ja niin tapahtui!

      Nyt Vanhanen roikuu vallassa väkisin kuten ranskan vastaavat!

    • valitettavasti

      No tämä on terapiaa känälle, jonka pakkomielle on nyt VAnhanen. No jos on apua niin hyvä... koetamme ymmärtää.

      • ja siittä ei pääse mihinkään

        Tunnusta nyt HyväVeli sinäkin!


    • sana!

      Sinun on kuule parasta kuunnella kiltisti Johtajan sanaa! Se tulee tässä:

      Agraarinen kirjoitetaan yhdellä geellä, mutta aggressiivinen kahdella! Älä ota tässä esimerkkiä Mielipidepankista.

      Muista Johtajan mielipiteistä ole visusti kuulolla. Toimi heti kun saat Ohjeet.

    • JTO.

      Matti Vanhaselta puuttuu karisma tyystin. Ei siis ihme, että omassakin puolueessa on vaikeuksia. Presidentinvaalin tappio on osoitus samasta asiasta.

      • karismaa

        on todella Vanhasella! Onneksi meillä on jämerä mies pääministerinä!


      • niin harmaavarpunen
        karismaa kirjoitti:

        on todella Vanhasella! Onneksi meillä on jämerä mies pääministerinä!

        ettei mitään jakoo, änkyttää ja huitoo käsillään kun puhuu... ja pää alkaa nykiin jos tulee tiukka paikka...


      • hee-he-hee..

      • Hammaskeiju
        karismaa kirjoitti:

        on todella Vanhasella! Onneksi meillä on jämerä mies pääministerinä!

        Matti Vanhanen on niin harmaa, että hän erotu edes seinätapetista. Kielitaito ja johtamisosaaminen puuttuvat.


    • johdosta

      Itse asiassa se sen loikaaminen kokoomukseenkaan ei olisi paha vaihtoehto puolueen kannalta..
      sinne ne rapparit kuuluu!

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe