Kertokaa se minulle...

...kun itse en mä voi: Että miten saan linkitettyä tänne keskusteluun yhden, tai kaksi piirtämääni kuvaa, omalta koneeltani, niin vastalahjaksi minä kerron teille, kaikki äidin pikku opetuslapset, että miten ihminen sai alkunsa. Ja että miksi me ylipäätään olemme lainkaan tällä planeetalla?

Yksi kuva kertoo enemmän, kuin kokonainen kirja, jonka olen siitä tehnyt. Kuten olen sanonut; Siinä olevat tiedot leviävät jo yhteiskunnassa melkoista vauhtia, joten lienee aika kertoa siitä laajemminkin?

Hieman valitettavaa on, että se ei ole ristiriidassa luomisteorian kanssa. Ainoa, mikä vippasee, on kreationistien, yms. kello: Se käy perunoita, jonka kerron myös sitten tarkemmin, että miten paljon.
Jos minä olisin Jumala, niin näin minäkin sen olisin tehnyt.
Tv: Vihtori Pönttö
4345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vai Peruskoululaisen?

Äänestä
  • Minun ei todellakaan tarvitse kopioida juttujani mistään. Osaan itsekin tehdä perskolulaisten piirroksia ja kirjoituksia. Ihan omasta päästä. Mutta olen niin tuore nettihörhö, että en hallitse näitä näppyläkoneita ja niiden kaikkia hienouksia.
    Tv: Vihtori Pönttö
    P.S. Kuka hemmetti on Pertti Koivisto? Joku toinen hörhö?

    Äänestä

  • old_profile_26999 kirjoitti:

    Minun ei todellakaan tarvitse kopioida juttujani mistään. Osaan itsekin tehdä perskolulaisten piirroksia ja kirjoituksia. Ihan omasta päästä. Mutta olen niin tuore nettihörhö, että en hallitse näitä näppyläkoneita ja niiden kaikkia hienouksia.
    Tv: Vihtori Pönttö
    P.S. Kuka hemmetti on Pertti Koivisto? Joku toinen hörhö?

    Anteeksi. Luulin että olet yksi minun monista persoonallisuuksistani - semmoinen, joka ei ole vielä ollut sfnetin keskusteluissa. En minä enää osaa pitää lukua siitä, kuinka monta meitä on... Sfnetissäkin jo varmaan kymmenen! PERTTIIII!

    Äänestä

  • Aukusti Vahvero kirjoitti:

    Anteeksi. Luulin että olet yksi minun monista persoonallisuuksistani - semmoinen, joka ei ole vielä ollut sfnetin keskusteluissa. En minä enää osaa pitää lukua siitä, kuinka monta meitä on... Sfnetissäkin jo varmaan kymmenen! PERTTIIII!

    Eikö täältä tosiaan tämän enempää älyä löydy? Eikä edes uteliaisuutta?

    Olisimpahan vain kertonut yhden näkökulman asiaan. Mutta jos ei kelpaa, niin hautokoon jokainen omia näkökulmiaan. Sitä ei tietääkseni ole kielletty?
    Tv: Vihtori Pönttö

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vihtori.pontto kirjoitti:

...kun itse en mä voi: Että miten saan linkitettyä tänne keskusteluun yhden, tai kaksi piirtämääni kuvaa, omalta koneeltani, niin vastalahjaksi minä kerron teille, kaikki äidin pikku opetuslapset, että miten ihminen sai alkunsa. Ja että miksi me ylipäätään olemme lainkaan tällä planeetalla?

Yksi kuva kertoo enemmän, kuin kokonainen kirja, jonka olen siitä tehnyt. Kuten olen sanonut; Siinä olevat tiedot leviävät jo yhteiskunnassa melkoista vauhtia, joten lienee aika kertoa siitä laajemminkin?

Hieman valitettavaa on, että se ei ole ristiriidassa luomisteorian kanssa. Ainoa, mikä vippasee, on kreationistien, yms. kello: Se käy perunoita, jonka kerron myös sitten tarkemmin, että miten paljon.
Jos minä olisin Jumala, niin näin minäkin sen olisin tehnyt.
Tv: Vihtori Pönttö

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu