Mielestäni jokainen on oman onnensa seppä, eli oman elämänsä jumala. Teet itse päätökset joista vastaat myös itse, kuolet kun sen aika tulee ja elämä loppuu siihen.
Jumalaa on käytetty pelotteena ihmisiä vastaan kirkon toimesta halki vuosisatojen, keskiajalla elettiin kovasti herranpelossa.. mutta toisaalta uskottiinpa silloin noitiin ja ties mihin maahisiin.
Eikö tuo eri jumalien määrä jo kerro jotain siitä että ihmisluontoon kuuluu palvoa jotain yliluonnollista, jolla selittää asiat joita ei itse ymmmärretä.. tai näin asia ainakin oli kauan aikaa sitte. Eräät tuntuvat vain taantuneen noihin aikoihin.
Jumalaa on käytetty pelotteena ihmisiä vastaan kirkon toimesta halki vuosisatojen, keskiajalla elettiin kovasti herranpelossa.. mutta toisaalta uskottiinpa silloin noitiin ja ties mihin maahisiin.
Eikö tuo eri jumalien määrä jo kerro jotain siitä että ihmisluontoon kuuluu palvoa jotain yliluonnollista, jolla selittää asiat joita ei itse ymmmärretä.. tai näin asia ainakin oli kauan aikaa sitte. Eräät tuntuvat vain taantuneen noihin aikoihin.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Lienet melko nuori henkilö, kun arvelet vielä voivasi "takoa" elämästäsi oman tahtosi mukaisen.
Jumala-käsityksesi on aivan pielessä, ainakaan kristillistä Jumala-kuvaa se ei vastaa. Kristityille Jumala on armahtava Isä eikä mikään tuomari.
Pelottaako se sinua, kun kristityt tahtovat kehottaa sinuakin tulemaan ARMOSTA osalliseksi:
"Tule!"
Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
Ruhama.. minua ei pelota. En luulet takovani elämästäni oman tahtoni mukaista.. mutta omien päätösteni varassa se kuitenkin suurimmaksi osaksi on, sinun elämääsi ohjaa jumala?
Jokaisella taitaa olla oma käsitys jumalasta, eikös se jonkinlaista tuomarointia ole kun päätetään kuka menee taivaaseen ja kuka helvettiin?
Minua ei pelota tuo kristittyjen uskonnon tuputus, vaan lähinnä vituttaa että taikauskoiset koittavat tyrkyttää henkiolentojaan toisille.
Ja se on hyvä, Herran pelko on viisauden alku.
Herraa pelkää ku sitä ei ole. Herran pelko on paranoidian alku..
Huomaatko kuinka Ruhama siirryt taas keskustelusta ulos ja yrität leikkiä toisten ajatuksilla typerillä asiaankuulumattomilla kysymyksilläsi. Miksi teet noin? Mikset vaan vastaa rehellisesti?
toi kelju härnää. Mutta toisille se on viisauden alku.
Oloni oli hirveä kunnes näin rautataoksen jossa luki "Jumalan pelko on viisauden alku." Tämä vapautti minut ja koin yhden elämäni parhaimman hetken. Niitä toki on ollut monta.
pelätä äärettömän hyvää ja rakastavaa persoonaa?
siitä mitä pelolla ymmärrämme. Minulle Jumalan pelko on samaa kuin kunnioitus. Se ei ole nekatiivista eikä orjailevva pelkoa.
voisi siis hyvin kuulua, että pelkää isääsi ja äitiäsi riippuen siitä, mitä pelolla tarkoitamme.
Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että tuossa Jahven pelossa elämisessä on kyse siitä, että vältetään joutumasta helvettiin. Se taas ristiriidassa äärettömän rakkauden kanssa riippuen tietysti siitä mitä rakkaudella tarkoitetaan.
Kreikan sana fobeo tarkoittaa positiivista sekä nekatiivista pelkoa. Myönteisessä mielessä se merkitsee arkuudesta aina ylevään kunnioitukseen. Minulla ei ole nyt tiedossa vastavaa sanaa hebreasta.
Muista en tiedä mutta minun Jumalan pelkoni on positiivista. Tämähän riippuu ihan siitä kenen pelosta keskustellaan. Sinun viestistäsi päätellen raamatun Jumalan pelko on nekatiivista pelkoa. Tällaista se elämä on.
koska sinulla näyttää olevan nuo sivistyssanat muutenkin hallussa.
Keskiajalla Euroopassakin elettiin kovasti herranpelossa, taikauskoisuudessa yms., se on totta. Uskonpuhdistus tulikin todelliseen tarpeeseen.
Noidista ja maahisista puheenollen, nehän ovat taas kovasti muodissa. Kaiken maailman wicca-uskovaisia on taas siellä täällä. Uskonpuhdistus olisi jälleen tarpeen. Puhdasta uskoakin kuitenkin vieläkin löytyy, sitä missä uskotaan kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan ja Hänen Sanaansa, joka "tuli lihaksi" Jeesuksessa Kristuksessa.
Kristinusko poikkeaa olennaisella tavalla kaikista maailman uskonnoista siinä, että siinä on tarjolla armahdus ja iankaikkinen elämä ilmaisena lahjana jokaiselle, joka tahtoo. Se on myös sillä tavoin realistista uskoa, jossa tunnustetaan ihmisen itsessään olevan kuin ruoho, joka kuihtuu ja lakastuu ja häviää. Sanan välityksellä kuitenkin tarjotaan Elämää, joka ei katoa.
1. Kor. 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
1. Kor. 1:19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
1. Kor. 1:20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
1. Kor. 1:21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
1. Kor. 1:22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
1. Kor. 1:23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
1. Kor. 1:24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
Onhan niitä muissakin uskonnoissa tarjolla ties mitä paratiisia, nirvanaa ja valhallaa.. Eikä se että vanhassa kirjassa niin lukee kelpaa ainoaksi todisteeksi saati tee siitä totta.
Totta on, ette ei se kaikille kelpaa. Minulle kuitenkin kelpaa hyvin, ja miljoonille muillekin. Uskon, koska en voi olla uskomatta. Ei tämä usko ole oma ratkaisuni, koen sen saaneeni lahjaksi. Ja tämän lahjan myötä olen saanut mielenrauhan ja tulevaisuuden toivon elämääni.
miksi sinäkin olet järki-ihminen, kun on kysymyksessä jokin muu hullutus kuin järjestäytynyt Jahven palvonta.
Siksipä voitkin elää niin kuin vain ymmärryksesi sen antaa mahdollisuuksiksi. Yleensä ottaen ihmisten pelkoja käytetään hyväksi. Mutta älä sinä pelkää, sillä niin on taivaallinen Isä maailmaa rakastanut jotta antoi sanansa tulla kaikkien ihmisten osaksi.
Väärin, "taivaallinen isä" ei edelleenkään ole antanut sanansa tulla kaikkien ihmisten osaksi, vaan noin 1/5. Loput menevät sitten helvettiin kun eivät uskoneet.. ainoa tie pelastukseenhan oli usko jeesukseen
Kyllä hän antaa sen aivan kaikille, katsos he jotka eivät eläessään ehdi kuulemaan ilo-sanomaa tai eivät "tavoita" sanomaa mistään ja missään, kuulevat kyllä sen sitten, kun kuolevat ja joutuvat tuonelaan. Ja näin ollen, tulee valinnan aika, ihan vihonviimeinen mahdollisuus, eteen. Kirkastettu ja voideltu ihmisen Poika, Kristus sanomineen tunnetetaan siis sielläkin
ja hyvin tunnetaankiin, sillä kuolema ja tuonela on häneen valtaansa annettu.
Aaah... elikkä mitä turhaan tässä nyt sitten uskomaan, katellaan sitten kun kuollaan uudemman kerran.
Hetkinen ... et sinä voi enää poiketa valinnan tieltä poies ja odotella uutta tilaisuutta, sillä sinähän olen jo kuullut "sanoman"! Joten vakaasti harkiten siis tee valintaasi, toki se voi olla pitkä prosessi ja vaikea.
Voinhan minä poiketa minne vaan, Eija moilanenkin sanoi olleensa ties kuinka monta kertaa ateisti. Voihan se olla että vanhemmiten sekoan, mutta totisesti toivon että niin ei käy..
elää kuulemma kotona "herranpelossa", eli pelkää "isäntää" tällä hetkellä, eikä kuulemma kirjoittele tänne vähään aikaan?
Taas yksi "herra" lopetti "viisastelut" alkuunsa.
(virnistellen)
paikka on miehen varjossa (hymyilee)
>>paikka on miehen varjossa (hymyilee)