jeesus

Mistä tietää että Jeesus oli juutalainen.
-Hän meni isänsä liikeyritykseen.
Hän asui kotona 33-vuotiaaksi.
Hän oli vakuuttunut siitä että äitinsä oli neitsyt,ja äiti vakuuttunut että poika oli jumala.
4274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämän Hän sanoi samarialaiselle naiselle Syykarin kaivolla ja Hänen Isänsä ilmoitti saman totuuden Hänen 11:lle opetuslapselleen. Samoin minulle Pyhän Henkensä kautta jo noin 40 vuotta sitten.

Hänessä toteutui arviolta noin 300 Tanakh'in ns. Messias-ennustusta, joista ulkomuistista muutama:
- Syntyi Betlehemissä.
- Hänen syntymisensä oli luettu tähdistä, sillä kolme itämaan tietäjää tuli Häntä kumartamaan pitkien matkojen päästä.
- Syntyi Juudan sukukuntaan.
- Avasi sokeitten silmät ihan kirjaimellisesti.
- Paransi rammat ja raajarikkoiset.
- Teki kahdesti ruuan enentämisihmeen.
- Teki kerran noin 600 litrasta puhdistamiseen varatusta vedestä ensiluokkaista viiniä.
- Kärsi syyttömästi kansansa syntien vuoksi.
- Runneltiin niin muodottomaksi, ettei Häntä enää ihmiseksi tunnistanut.
- Hänet ristiinnaulittiin ja Hän kuoli ristille.
- Hän nousi kolmantena päivänä kuolleista.
- Hän astui ylös Korkeimman Valtaistuimen oikealle puolelle ja hallitsee sieltä kaikkea luomakuntaa.

Kaikki nuo edellä viittaamani noin 300 ennustusta ovat kirjoitetut jo noin 500---1500 vuotta etukäteen Tanakh'iin siitä valitusta Juutalaisesta, joka oli oleva äitinsä puolelta kuningas Daavidin jälkeläinen eli Juutalaista syntyperää ja Isänsä puolelta Korkeimman Poika.

PS. Hän asui kotonaan 30-vuotiaaksi ja saarnasi vaeltavana maankiertäjänä Jumalan Valtakuntaa 3½ vuoden ajan kunnes oli tehtävänsä suorittanut päätökseen ja tehnyt lunastustyönsä Golgatalla.

Siunausta Jeshuassa !

Äänestä

Hän uskoi että Vanha testamentti oli Jumalan inspiroima ja itse asiassa se oli Jeesuksen Raamattu, jota hän siteerasi usein puheissaan.

Juutalainen Jeesus oli myöskin hurskas israelilainen, joka kävi temppelissä ja rukoili synagogassa. Hän oli Galilean juutalainen, joka tunsi Mooseksensa ja oli osannut Psalminsa lapsuudesta asti.

Post-holocaust tutkimus Jeesuksesta Euroopassa on jälleen hyväksymässä Jeesuksen juutalaisuuden ja on valmis myöntämään, että Jeesuksen juutalaisuus on aikoinaan suorastaan kielletty ja tätä kautta hänen sanomansa on vääristynyt eurooppalaisessa yliopistotukimuksessa. Jeesus halutaan jälleen sijoittaa uudelleen hänen aitoon ja alkuperäiseen ympäristöönsä tutkimuksessa, mikä on juutalaisuus ja Israelin kansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sivusta seuraaja. kirjoitti:

Mistä tietää että Jeesus oli juutalainen.
-Hän meni isänsä liikeyritykseen.
Hän asui kotona 33-vuotiaaksi.
Hän oli vakuuttunut siitä että äitinsä oli neitsyt,ja äiti vakuuttunut että poika oli jumala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu