Mitä varten Jumala antoi joillekin kielilläpuhumisen armolahjan?
Kielillä puhuminen
Eskimo
6252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
olen kyllä kuullut kun kielillä puhutaan mutta ei oikein tuntunut todistettavalta. Jälkeenpåin kyllä snoi ihan kieletkin. Miksi sitä ei sitten osaa sen jälkeen. Ihmettelen jos senkin jälkeen on ihan ummikkona. Ei kannata sillä mieltään vaivata mutta kohta saat paljon vastauksia jossa lahjan saa kun on tarpeeksi vanhurskas. Jotkut mielisairaalassa työskentelevät sanovat että rajatapaus.
myös vaikkapa kynsienpureskelemisen armolahjasta. Ei neuroottisesta käyttäytymisestä hyötyä ole.
Kielilläpuhumisen armolahja on todella Jeesuksen lupaama lahja ihmiselle. Kannattaa lukea Raamattua ja ottaa sieltä selville. Se annetaan armosta, ei ansioista.
Kielillä puhuminen on tarkoitettu puhujan omaksi rakentumiseksi. Se syventää rukouselämää ja tekee jotenkin helpommaksi "isä-lapsi-vuorovaikutuksen". Aivan niinkuin sinä opittuasi käyttämään tietokonettasi, toiminnot sujuvat aina vain paremmin.
Hengellisessä maailmassa kuvaisin siis kielillä puhumista tietokoneyhteydeksi isä-lapsi-suhteessa. Toki voi kirjoittaa käsinkin, mutta joka on oppinut tietokoneen kätevyyden, käyttää mieluummin sitä.
Oletko sinä tosissasi vai vitsiäkö heittelet. Minkälaista armolahjaa ne siellä keski afrikassa nauttivat. Ihmiset kyllä saadaan hurmostilaan mutta on sillä kyllä toinenkin nimi. Kun katsoo noita kaatumis videoita niin uskotko todella näkemääsi.
Minä kyllä uskon mutta meidän ajatus siitä varmaan poikkeaa aika paljon toisistaan. Joku sanoisi että rajatapauksia että ei ihan vielä laitokseen. Tämä on minun mielipiteeni mutta jokainen tietenkin voi selittää mitä haluaa ja uskoo.
Tärkein armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa.
Room.6:23
"Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme".
Videokaatumiset ja muu äärikarismaattinen hömppä eivät kuulu terveeseen uskoon. Aito kielilläpuhuminen on Jumalan armolahja uskovan rakentumiseksi.
Hurmos oikeassa merkityksessään on täysin raamatullinen ilmiö. Sitä ei pidä sekoittaa sielulliseen hurmokseen, joka tuotetaan suggestiivisin keinoin - keinoja kaihtamatta. Tuotteeksi sitä voitaneenkin kutsua. Valitettavasti monet hengelliset totuudet on väärien oppien ja harhaisten mielikuvien tähden tuotteistettu Raamatulle vieraiksi käytännöiksi.
Uskoa ja selittää voi tietysti mitä vain, mutta elävä usko pohjaa Raamattuun ja Jeesuksen Kristuksen voittoon meidän kaikkien puolesta.
Autuas se, joka panee toivonsa Kristukseen. Hän voi alkaa elämän uudestaan.
Kovasti kirjoitellaan että kielillä puhuminen olisi uskovan rakentumiseksi. Raamattu sanoo näin:
1. Kor. 14:22 ”Outoja kieliä ei siis ole tarkoitettu merkiksi uskoville vaan niille, jotka eivät usko”;
Tämä onkin helppo ymmärtää sillä Jumala antoi kielillä puhumisen armolahjan siksi, että se lahja oli väline välittää pelastussanomaa kaikkeen maailmaan kaikille kielille ja kansoille. Toisessa paikassa Paavali paheksuu sitä että sama kieltä puhuvat, puhuvat eri kielillä keskenään, eihän siitä kukaan hyödy. Kokemuksesta tiedän että monet uskovaiset pitävät sitä pyhän hengen täyttymisen merkkinä. Se mieletön meteli samankielisten uskovien keskellä puhuu kyllä aivan jotakin muuta.
Hurmosta on myös kahta laatua. On aitoa hurmaantua Jumalan rakkaudesta. Samoin esimerkiksi kaksi rakastavaista ihmistä sulhanen ja morsian, tai Aviopari on parhaillaan hurmiossa rakkaudesta, se on tervettä. Mutta sitten on sellaista sekoilevaa hurmosta, joka on kaukana terveestä hallinnasta. Kaikkia näkee ja kuulee.