Voisiko joku ystävällisesti ja selkeäsi selittää, mitä tämä Jeesus kuoli meidän puolestamme tarkoittaa? Miten Jeesus on sovittanut syntini? Miksi minä kärsin jos Jeesus on kerran kärsinyt puolestani?
miten?
Miten?
24576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Jeesus sovitti sen synnin, joka oli Paratiisin karkoituksen syynä.
Sovittamalla tuon , Jeesuksesta tuli ainoa ihminen, joka oli ollut Jumalan edessä tottelevainen kaikessa.
Jumalalle oli riittävää, että edes yksi otti tuon tehtävän tosissaan.
Näin Jumala sai meille ihmisille ihmisen päämieheksemme ja kuninkaaksemme.
Jumalan edessä on nyt kaikki sovitettu.
Me olemme nyt Jeesuksen ostamia ja Hän odottaa meiltä niiden käskyjen mukaista elämää, jotka käsittelevät meidän ihmisten välisiä asioita.
Jaakobin kirje:
2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
Jumala vaati ehdotonta täydellisyyttä, mutta Jeesus on elänyt itsekin ihmisenä, ja tietää kokemuksestaan, että se ei ole aina helppoa.
Hebrealaiskirje:
4:15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
Kaikki ihmiset ovat syntisiä luonnostaan. Kaikki ovat syntiä tehneet. Jumala lähetti maailmaan ainoan Poikansa sovittamaan eli ottamaan pois ihmisten synnit. Jeesuksen veri Golgatan ristillä vuosi kaikkien maailman syntien edestä. Veri on sovituksen tekemisen "työkalu". Viattoman Jumalan Pojan veri on sovittanut sinutkin kokonaan Jumalan edessä. Jokainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä saa samassa hetkessä kaikki synnit anteeksi ikuisesti. Hän syntyy uudesti Pyhästä Hengestä Jumalan lapseksi ja pelastuu viimeiseltä tuomiolta. Jos ihmisen synnit ovat annetut anteeksi, ei häntä voida tuomita kadotukseen. Jeesus on jo kärsinyt sinun puolestasi Golgatalla.
Ei Jeesus sovittanut pelkästään Aadamin syntiä, vaan kaikkien ihmisten synnit kaikkina aikoina. Jumala antaa sinulle syntisi anteeksi ilmaiseksi, pelkästä armostaan, ilman mitään lain tekoja. Pelastus on yksin uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, se ei ole sinusta.
Minusta tuntuu, että tuo "junnu" on Jehovan todistaja, sillä hänen kirjoituksensa oli hieman erikoinen verrattuna siihen, mitä Raamattu todella opettaa syntien sovituksesta. Eivät teot kuulu pelastukseen, vaan pelastuksen jälkeiseen pyhään elämään uskovaisena. Me emme ole pelastuneet tekojemme kautta, vaan tekoja varten. Ihmisen täytyy olla uudestisyntynyt Hengestä, jotta hänellä voisi olla "hyviä tekoja". Ensin uskoontulo, sitten pyhä elämä jo pelastettuna. Tämä on oikea järjestys.
Jos haluat, voit lukea tästä "verisovituksesta" Raamatun Hebrealaiskirjeestä. Lue se, se on vain 13 lukua pitkä. Lue se alusta loppuun.
kumma juttu. Luonnostaan syntisiä? Synti on uskontojen käsite ja mikä on syntiä vaihtelee uskonnosta toiseen, mitenkä siis ihminen voi olla syntinen luonnostaan? Hän ei luonnostaan tottele minkään uskonnon kieltoja, niinkö?
Mihin Jumala tätä verta tarvitsee? Henkilolento ei voi antaa anteeksi ilman että uhrataan ja vuodatetaan verta?
Jumala sovittaa luotunsa itsensä kanssa antamalla "tappaa" sen osan itsestään jota kutsuu pojakseen?
Synti-käsite todellakin vaihtelee eri uskonnoissa. On kuitenkin yksi Jumala, joka on ilmoittanut itsensä Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.
Ihminen tekee luonnostaan syntiä Jumalaa vastaan, sillä ihminen on alusta asti kapinoinut Jumalan tahtoa vastaan. Ethän sinäkään luonnostaan tahdo alistua jonkun suuremman voiman alle ja totella sitä ilman mitään vastaan sanomisia? Ei, sinä haluat olla oman elämäsi herra ja tehdä sitä mitä tahdot.
"Hän ei luonnostaan tottele minkään uskonnon kieltoja, niinkö?"
Synnittömyys ei ole kieltojen tottelemista. Vaikka laki onkin täynnä kieltoja, ihminen ei voi niitä noudattamalla pelastua. Raamattu sanoo, että rakkaus täyttää lain ja tuosta rakkaudesta voidaan päästä osallisiksi ainoastaan Jeesuksessa, sillä juuri Jeesus on täyttänyt lain kuolemalla synnittömänä Golgatalla.
"Henkilolento ei voi antaa anteeksi ilman että uhrataan ja vuodatetaan verta?"
Jumalan tärkeimpiä ominaisuuksia on rakkaus, jonka vuoksi Hän lähetti Poikansa pelastaakseen meidät kadotukselta. Hänen ominaisuuksiinsa kuuluu kuitenkin myös ehdoton pyhyys ja oikeudenmukaisuus. Jumala vaatii meidät tilille teoistamme, eikä vain katso läpi sormien meidän tekemisiämme. Kuten jo aikaisemmin tuli esiille, ihminen ei voi kuitenkaan hyvillä teoilla pelastua, vaan uskomalla siihen, että Jeesus on jo maksanut syntimme. Kun uskot Jeesukseen, Jumala ei katso enää sinun tekojasi, vaan Hän katsoo Kristukseen ja Hänen verihaavoihinsa.
Veri on mukana kuvioissa siksi, että jo Vanhan testamentin aikana synnit tuli sovittaa uhrieläimen verellä. Ehkä tämä johtuu siitä, että Raamatussa sielun sanotaan olevan veressä. Pointti ei ole se, mikä veren vuodatuksessa sovittaa synnin, vaan se, että Jumala on nähnyt sen hyväksi. Jeesus oli viimeinen sovitusuhri, joka pesi ihmiskunnan synnit. Vaikka kyse onkin kollektiivisesta pelastussuunnitelmasta, ihmisen tulee uskoa Jeesukseen tullakseen osalliseksi tuosta pelastuksesta.
Room. 10:10
Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.
Joh. 3:16
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
"Jumala sovittaa luotunsa itsensä kanssa antamalla 'tappaa' sen osan itsestään jota kutsuu pojakseen?"
Aika lailla näin. Poika ei ole kuitenkaan osa Jumalaa, vaan itse Jumala. Raamatun mukaan Isä on Pojassa ja Poika on Isässä. Joka on nähnyt Pojan, on nähnyt Isän. Jumala siis tuli ihmiseksi maailmaan, sillä tarvittiin synnittömän ihmisen veri sovittamaan ihmiskunnan synnit, ja tämä siksi, että synti oli alun perinkin tullut maailmaan yhden ihmisen, Aadamin kautta.
Pointti on siis se, että SINÄ olet syntinen. Olet rikkonut Jumalaa vastaan monin sanoin, ajatuksin ja teoin. Synti ei ole kuitenkaan vain tekoja, vaan ennemminkin olotila. Teot ovat seurausta sinun syntisyydestäsi. Syntisyytesi on viemässä sinua ikuiseen kadotukseen, eroon Luojastasi. Ihmeellistä on kuitenkin Jumalan rakkaus ja armo, joka ilmeni Hänen lähettäessä Poikansa kuolemaan juuri SINUN vuoksesi. Rakkaudessaan Hän kutsuu sinua parannukseen ja ikuiseen yhteyteen kanssansa - onhan Hän sinun Luojasi ja Isäsi.
Hyvät jatkot sinulle.
inhimillisiä käsitteitä jotka eivät voi sitoa kaikkivaltiasta. Edelleen jää auki kysymys mihin verta tarvitaan? Vanhimmissa uskonnoissa oli kaikissa uhrit, veri virtasi ja jumalat olivat sillä tyydytetyt. Samaa ajatuskulkua on varmaan kristinuskon uhri ja verivaatimus. On myös uskontoja joissa ei verta tarvita esim kaakkois-Aasian uskonnot.
Teologiset määritelmät miten voi tai ei voi pelastua ja mikä ylipäänsä on pelastus vaihtelevat nekin uskontojen mukaan, mutta tuskin kaikkivaltias olento on niihin sidottu. Ne ovat selityksiä joita annetaan jälkeenpäin oman uskonnon opeille.
Israelin uskonto olikin nimenomaan uhrikultti lähi-idän tapaan, siinähän veri oikein virtasi.
Kadotuskin on luojan luoma jos sellaista on , eli kaikkivaltias luo kaiken niin että tappaa lopulta itsensä voidakseen antaa itse itselleen anteeksi sen että kaikki meni kuten meni.
Sanoit että Jumala lähetti Poikansa, mutta samassa yhteydessä sanoit myös että Jumala itse tuli maailmaan sovittamaan ihmisten synnit?! Huomaatko itse ristiriidan omassa puheessasi? Totuudessa ei ole ristiriitoja. Missä on, siellä ei totuutta ole. Mikä on totuus? Se, että Jumalan Poika sovitti syntimme, ei Jumala itse. Jumala on aina ollut se jolle uhrataan, jota "lepytellään", ei se joka uhrataan. Älä unohda sitä vaikka kuinka olisit eri mieltä tästä asiasta.
Mitä ovat inhimilliset käsitteet? Onko edes olemassa käsitteitä ilman ihmistä? Voiko mitään olla olemassa riippumatta ihmisen käsitemaailmasta? Tietenkin. Jumala on kaiken inhimillisen yläpuolella. Ihminen ja ihmisen käsitemaailma on kuitenkin heijastumaa Jumalasta, sillä meidät on luotu Jumalan kuvaksi.
Jumala on ilmoittanut itsensä Raamatussa inhimillisin käsittein. Emme me voi ymmärtää Jumalan ajatuksia, mutta siksi Hän ilmaisikin itsensä ymmärrettävällä tavalla Sanassaan, sekä Jeesuksessa Kristuksessa. Käsitteet ovat siis vain välineitä Jumalan tuntemisessa, mutta se ei tee niistä yhtään epätodellisempia.
Entäs miksi useimmissa varhaisissa uskonnoissa veren vuodatus nähtiin sovittavana tapahtumana? Selityksiä voi olla useampiakin. Ensinnäkin, on selvää, että varhainen ihminen nähdessään lajitoverinsa vuotavan kuiviin ja menettävänsä otteen elämästä, yhdistää veren vuodon kuolemaan. Veri on kuoleman symboli. Toiseksi, Jumala (tiedemies sanoisi evoluutio) on antanut ihmiselle moraalitajunnan, jolla punnitaan oikeita ja vääriä tekoja. Yhteisön jäsenen tehtyä väärin vaaditiin häntä teostaan tilille. Pahimmassa tapauksessa tarvittiin veri ja kuolema.
Kun kuvioihin astuu käsitys jumalmaailmasta, on helppo nähdä veri sovittavana tekijänä myös lepytettäessä jumalia. Kun yhteisöä kohtasi jokin katastrofi, nähtiin jumalien suuttuneen ja tuolloin tarvittiin sovittavia uhreja - olivat ne sitten eläimiä tai ihmisiä.
Israelin kansa oli siinä mielessä poikkeuksellinen Lähi-idässä, että se oli monoteistinen. Lähi-idän uskontojen nähdään olleen yleisesti ottaen polyteistisiä. Lisäksi juutalaisuudesta tekee poikkeuksellisen se, että se palvoi yhtä ainoaa ja todellista Jumalaa, YHWH:a. Tämä on tietenkin uskon asia, eikä sitä voi, eikä ole tarvettakaan alkaa todistamaan.
Raamattu sanoo Kristuksesta näin:
Kol. 2:9-10
Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään, ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää.
Kristus ei ole Isä, eikä Isä ole Poika. Kristus on Poika, ja on olemukseltaan yhtä Isän kanssa. He ovat kumpikin Jumaluuden kaksi eri persoonaa.
Poika siis astui alas taivaista ja alensi itsensä ihmiseksi:
Fil. 2:6-8
Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.
Poika siis sovitti syntinsä maailman puolesta, ja Isä oli sovituksen kohteena - aivan niin kuin sanoitkin. Yksinkertaista kun uskoo niin kuin on kirjoitettu :)
"Ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen"? Tuo lause kummastuttaa kahdesta syystä. Ensiksi, Jeesus ei tainnut olla se joka tuon lauseen sanoi? Aivan. Asialla lienee ollut ihminen? Eli ettei vain ois kirjoittanut/ ilmaissut omaa mielipidettään liittyen em. aiheeseen? Ja mikä sen kyseisen ihmisen mielipiteestä/ näkemyksestä tekee ehdottoman totuuden? Ovat ihmiset saattaneet olla väärässä muulloinkin kuin vasta tänä päivänä miettiessään näitä asioita. Toiseksi, jos väittää että jollain, tässä tapauksessa Jeesuksella, on/ oli oikeus olla Jumalan vertainen, väittää samalla, ehkä sitä itse tajuamatta, että joku on Jumalan vertainen. Voidakseen luopua sellaisesta oikeudesta, on sellainen täytynyt ensin olla. Sen Jumala itse kielsi, kuten ehkä olet huomannut raamattua tutkiessasi? Kuulostaa muutenkin hölmöltä pitää ketään tai mitään samanarvoisena Kaikkivaltiaan kanssa, miten kukaan voisi olla sitä? Onhan Hän sentään KAIKKIVALTIAS. Edes Jumalan Poika ei ole samanvertainen (tms.) Jumalan kanssa, ja kaiken lisäksi Jeesus on itsekin kertonut samaa, joten mikä minusta tekee tyhmän kun uskon näin? Ei ainakaan raamattu, josta saan paljonkin tukea tälläiselle ajattelutavalle. :)
se mitä kysyin?
Varhaisissa uskonnoissa oli uhrit koska ihminen syö, juo ja surmaa eläimiä ruuakseen. Ajateltiin että jumalat myös syövät ja juovat ja kun näille uhraa lihaa ne ovat suosiollisia miten milloinkin. Myös Israelin kultissa oli juoma-, jauho- ja jopa tuoksu-uhrit.
Veri todella oli myös ihmisten välisissä konflikteissa se jolla maksettiin. Tappo ja sen kostoksi tappo. Veri verestä. Tästä uskonnot lähtivät ja jotkut ovat pysyneet.
Israelin uskonto ei ollut monoteistinen, se oli monolatrinen, henoteistinen. Vasta juutalaisuus oli monoteistinen.Israelin uskonto opetti että muut kansat elivät kukin oman jumalansa mukaan mutta Israel sai palvella vain Jahvea. "Älä pidä muita jumalia", muita jumalia oli, mutta niitä eivät israelilaiset saaneet palvella.
Juoma- ja ruokauhreja todellakin käytettiin erinäisissä tilanteissa. Mm. kiitosuhreina käytettiin useissa tilanteissa ruoka- ja juomauhreja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Jumala söisi ja joisi niitä samassa mielessä kuin ihminen. Jumala on Henki, ja täysin inhimillisten ruumiintoimintojen yläpuolella.
Katsot koko aihetta väärältä puolelta. Ei Jumala tarvitse ruokaa ja juomaa, vaan uhrin. Uhraamisen muodollisuus onkin tarkoitettu ensisijaisesti ihmistä varten. Raamattu jopa sanoo, "Uhreja ja lahjoja, polttouhreja ja syntiuhreja sinä et halunnut, ne eivät sinua miellyttäneet". Jumala halusi nähdä uhrimieltä, sydämen asenteen joka nöyrtyy Kaikkivaltiaan Luojan edessä. Uhritoimituksen muoto oli yksipuolisesti ihmistä varten, sillä täytyi olla jokin tapa, jolla sitä osoitettiin. Yksin Jumalan päätöksestä ne muodostuivat sellaisiksi kuin ne olivat.
Näin on tänäänkin. Ei Jumala halua, että ihmiset kuluttavat penkkejä kirkossa, maksavat kirkollisveroa, tekevät hyviä tekoja ym. vain tavan vuoksi. Jumala haluaa nähdä nöyrän sydämen, joka armosta pelastettuna tuo kiitosta Vapahtajalleen.
Israelin uskonnon muodosta on ollut erilaisia käsityksiä eri aikoina. Henkilökohtaisesti näen Israelilaiset monoteistisina, mutta ymmärrän kyllä henoteististakin näkökulmaa. Raamatussa puhutaan paljonkin jumalista, ja tietyissä kohdissa niitä käytetään epäjumalien synonyyminä. Raamatussa puhutaan paljon eri kansojen jumalista, jotka todellakin nähtiin jumalina. Ajoittain niitä pidettiin jopa niin jumalallisina, että hylättiin YHWH ja alettiin seuraamaan niitä. Jumala ei kuitenkaan hyväksynyt moista omaisuuskansaltaan, vaan osoitti olevansa ainoa todellinen ja kaikkivaltias Jumala. Hän osoitti, että nuo muiden kansojen jumalat ovat puuta ja kiveä, "mykkiä jumalia". Ne eivät olleet kansalle avuksi, vaan saivat ainoastaan YHWH:n vihan heräämään. Tältä pohjalta näen Israelilaisten uskonnon selkeän monoteistiseksi sen puhtaimmassa muodossa. Lankeamuksia voidaan löytää Raamatusta paljon, ja tuolloin määritelmää joudutaan löyhentämään.
Jos haluat Raamatun jakeita, menee kaivelemisessa jonkin aikaa. Vanha testamentti on vielä jokseenkin hämärää aluetta :)
Hyvää jatkoa sinulle.
olikin juuri mihin Jumala uhria tarvitsee. Nyt sanot että tarvitaankin uhrimieltä ja "uhritoimituksen muoto" oli ihmistä varten. Miten se nyt on? Ei minua varten kuitenkaan tarvitse Raamattua kaivella, antaa olla! Hyvää jatkoa sinullekin.
"Ei ainakaan raamattu, josta saan paljonkin tukea tälläiselle ajattelutavalle."
Pyydän nöyrimmin, että todellakin otat esiille jakeita ja kokonaisia paikkoja Raamatusta, joka osoittaa sinun olevan oikeassa. Lisäksi pidän yllälainattua sanomaasi hassuna sikäli, että teet aikaisemmin kirjoituksessasi Raamatun osittain valheelliseksi ja ihmismielen mukaiseksi:
"Eli ettei vain ois kirjoittanut/ ilmaissut omaa mielipidettään liittyen em. aiheeseen?"
Vaikka Raamattu sisältää ihmistenkin mielipiteitä, se on silti ensisijaisesti Jumalan Sanaa. Jumala on ilmoittanut tahtonsa ihmisten kautta, ja vaikka ihmiset ovatkin itsessään vajavaisia, voimme luottaa siihen, että he ovat olleen Jumalan Pyhän Hengen johdatuksessa. Raamattua ei kuitenkaan voi lukea kuin mitä tahansa romaania tai historian kirjaa, vaan sitä tulee lukea Hengessä ja Totuudessa. Minkä Henki on antanut ilmoitettavaksi, sitä voi ymmärtää ainoastaan Hengessä. Näinkin muuten sanotaan Raamatussa:
1. Kor. 2:14
Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla.
(Harmi vaan, että kyseessä on joku muu kuin Jeesus. En voi auttaa asiaa, ellet luota Jumalan Sanaan, ja sen myötä itse Jumalaan.)
Ilman Henkeä alamme kehittelemään ihmismielen mukaisia oppeja, jotka vievät aina harhaan. On vain yksi tie, ja se on Kristus.
Mitä tulee Jumalan ja Jeesuksen suhteen, voidaan todellakin nähdä selkeää hierarkiaa. Vaikka Isä ja Poika ovatkin samaa olemusta ja osa yhtä jumaluuden täyteyttä, ei se tarkoita, ettei voisi olla olemassa hierarkiaa. Joku esitti hyvin, että vaikka minulla olisi poika, ei hän olisi yhtään vähemmän ihminen kuin minä, vaikka minä olenkin selkeä auktoriteetti hänelle. Isä on Luoja, Kaikkivaltias ja Hän on antanut kaiken vallan Pojalleen:
Joh. 5:22
Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle
Joh. 1:14
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.
1. Kor. 15:27-28
Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan. kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.
Tästäkin ilmenee selkeä hierarkia. Isä on Poikaa suurempi, kuten Jeesus itsekin sanoi.
Ongelmia tulkitsemisessa tulee vasta kun alamme itse järkemme varassa keksimään hienoja teologisia rakennelmia ja teorioita.
Luota sinäkin siis Jumalaan, luota Hänen Sanaansa! Hän pitää sanastaan huolen, ja voit lukea sitä luottavaisin mielin. Älä alistu oman järkesi varaan, vaan alistu Pyhän Hengen johdatettavaksi. Pyydä Kristusta avaamaan ongelmakohdat sinulle, ja Hän tekee sen. Itse en voi luottaa muuhun kuin Pyhän Hengen johdatukseen. Paljon on avoimia kysymyksiä ja vääriä käsityksiä, mutta luotan siihen, että Kristus tekee työnsä minussa loppuun, ja johdattaa Hänen täydelliseen tuntemiseensa - Täydelliseen Totuuteen.
Jumalan runsasta siunausta sinulle.
Mielellänihän minä näitä selvittelen :)
Käytän näköjään epäselviä käsitteitä, eli ehkä olisi tarvetta hiukan selventää, mitä päässäni liikkuu. "Uhri" käsitteenä on hyvin monitahoinen. Jos aloitetaan siitä, että "uhrilla" on aina antaja ja kohde, eli kaksi näkökulmaa tarkastella aihetta. Jos nyt otetaan esimerkiksi israelilaisen antama sovitusuhri, voidaan sitä tarkastella sitä sekä antajan, että Jumalan näkökulmasta.
Israelilainen ymmärtää lain perusteella olevansa syntinen, ja tarvitsee siksi sovittavaa uhria.
Israelilaiselle on annettu Mooseksen kautta laki, joka neuvoo miten toimitus tulee tehdä ja millainen uhrin tulee olla. Hän voi osoittaa katumuksensa antamalla määrätyn uhrin, mikä osoittaa nöyryyttä Jumalan kasvojen edessä ja vuodatetun sovitusveren kautta hän saa syntinsä anteeksi. (Tämä kaikki siis vanhan liiton aikana, joka on ollut aiheena keskustelun aikana)
Jumalan näkökulmasta ei ole oleellista miten israelilainen käytännössä katumuksensa ja nöyrtymisensä osoittaa. Jumala ei tarvitse mitään, onhan Hän kaiken luoja ja hallitsija. Hän kuitenkin oikeudenmukaisuuden nimissä vaatii Häntä vastaan rikkonutta ihmistä parannukseen, ja lakinsa kautta on ilmoittanut miten se on mahdollista tehdä. Oleellista ei ole siis "muotomeno", eli tapa miten uhri käytännössä toimitetaan, vaan se, että israelilainen jotenkin osoittaa nöyrtymisensä ja katumuksensa.
Kuten huomataan, ihmisnäkökulma on muuttunut aikojen saatossa. Jumala on kuitenkin sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, eikä Hänen näkökulmansa ole muuttunut. Enää ihmisen ei tarvitse uhrata eläimiä tai mitään muutakaan sovittaakseen syntinsä, sillä Jumalan pelastussuunitelmaan kuului lähettää Poikansa Jeesuksen kuolemaan kaikkien ihmisten syntien puolesta. Kuten Vanhan testamentin aikanakin tarvittiin nytkin virheetön (synnitön) uhri, joksi kelpasi vain ihminen, jossa täydellistyy jumaluuden koko olemus. Jeesus oli siis täydellinen ihminen ja täydellinen Jumala samaan aikaan.
Nytkin Jumala vaatii ihmisiä tilille teoistaan. Elämme kuitenkin Uuden liiton aikaa, jolloin pelastus otetaan vastaan lahjana uskomalla Jeesukseen Kristukseen syntiemme sovittajana. Synnit on siis maksettu kertakaikkisesti kaikkien kohdalta, mutta siihen vaaditaan silti ihmisen nöyrtyminen ja syntien anteeksipyytäminen - ja tämä siksi, että Jumala on oikeudenmukainen, eikä salli nimeään pilkattavan. Pelastukseen vaaditaan aina nöyrtyminen ja aito katumus, sillä muuten ihminen ei näe syytä parannukseen. Kun ymmärrämme armon merkityksen, emme enää pidä Jumalaa halpana, vaan haluamme elää Hänelle, Hänen mielensä mukaista elämää.
Saa nähdä osasinko selittää yhtään paremmin...
En aio nyt tutkia tuntikausia raamattua vain sinua miellyttääkseni. Tutki itse. :)
Olen usein ajatellut että olisi parasta keskittyä vain uskomaan ja hyväksyä se, ettei kaikkea tule koskaan ymmärtämään... mutta kun on utelias ja perfektionisti, niin minkäs teet. Toivottavasti olen vain "janoinen" enkä sellainen joka yrittää järkeistää liikaa näitä asioita... toisin kuin ehkä luulet, perustan aina näkemykseni raamattuun. Tosin yritän aina selittää itselleni mitä mikäkin tarkoittaa, tahdon "ymmärtää mihin uskon". Onko se järkeistämistä? Minun näkemykseni kyllä ottavat hienosäädön vastaan, jos eteen tulee jotain mikä vakuuttaa... mutta puheet kahdesta tosi Jumalasta tai siitä että olisi yksi Jumala joka olisi itse käynyt maailmassa (eikä Hänen Poikansa) ja "valehdellut" väittäessään että on joku muu (tms.), ei vakuuta. Minulle on edelleen VAIN YKSI Jumala Hänen Poikansa, Jeesus Kristus. Ja Isä lähetti Poikansa maailmaan, ei tullut itse, paitsi henkisellä puolella, olihan Jumalan Henki Jeesuksessa. "Isä asuu minussa". Sen ymmärrän niin ettei Jumala ollut Jeesuksena maailmassa, vaan Jumalan Henki "asui" Jeesuksessa ja "vaikutti" kaikessa mitä Jeesus teki. Eli kun Jeesus teki ihmetekoja, ne teki oikeasti Jumala, Henkensä avulla/ voimalla... aivan kuten silloin kun Mooses "teki" voimatekoja, silloinkin Jumala teki ne, vaikka näyttikin siltä kuin Mooses olisi "jakanut" vedet... oikeasti ne teot teki Jumala, Mooseksen kautta, kuten Jeesuksen teotkin teki Jumala, Jeesuksen kautta. Siksi Jeesus sanoi: "Isä tekee teot, jotka ovat Hänen." Mitäs sanot muutes tähän? :) Väitätkö että olen väärässä?
Huomaan, että lopulta ajattelet hyvin samalla tavalla kuin minäkin. Tämä on puhdasta semantiikkaa. Sinä sanot, että Jumalan Henki oli Jeesuksessa, minä sanon, että Isä oli Pojassa ja Poika Isässä - kummankin tarkoittaessa lopulta samaa asiaa.
Minäkään en väitä, että Isä on Poika tai päin vastoin. En myöskään väitä, että on kaksi Jumalaa, vaan kaksi persoonaa. Isä on Poikaa suurempi, ja kaikki on Pojan vallassa. Isä on yhtä Pojan kanssa, kuten Jeesus itse sanoo, mutta kuitenkin he ovat eri persoonia.
Itsekin olen aikamoinen perfektionisti. En voi millään lakaista asioita matun alle vain siksi, etten ymmärrä niitä. Pähkäilen, mietin ja pyörittelen asioita samalla lukien Raamattua ja rukoillen. Jumala on luvannut avata sanansa, ja luotan siihen lupaukseen; lopulta Hän johdattaa minut Hänen täydelliseen tuntemiseensa.
Olen myös samaa mieltä siitä, että Isä teki kaikki ihmeteot Jeesuksen ollessa vain välikappale, "välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus". Isä on elämän lähde, mutta kaikki kulminoituu Kristuksessa, joka on Hänen pelastussuunnitelmansa kulmakivi.
Kiitos kun selkeytit ajattelutapaasi. Luotetaan siihen, että Kristus tekee työnsä meissä päätköseen :)
Jumalan runsasta siunausta sinulle "Jumala on"!
Kiitos. Jumalan siunausta sinullekin! Joo, toivotaan että osaamme joskus tyytyä siihen ettemme kaikkea ymmärrä. Myönnän että Jumalan selittäminen ja ymmärtäminen on pikkuisen vaikia homma. :) Mutta saahan sitä aina yrittää. Se tuskin on syntiä että on kiinnostunut näistä aiheista. Kaikkea hyvää.
Jumala ei ole persoona, mutta Jeesus on.
Jumala ei ole osa mistään, vaan kaikki olevainen on osaa Jumalasta.
Persoona edellyttää kuulumista johonkin ryhmään.
26. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
27. että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
28. sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'.
29. Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
30. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Persoonista puhuminen on huono ilmaus mutta kolmiyhteisyys kyllä sopii.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000017491109
Ehkä tämäkin selvittää sinulle jotain puolta asiassasi.
Se tarkoittaa sitä että yksi kärsi rangaistuksen kaikkien puolesta. Jeesus, Jumalan Poika, kuoli ristillä sovittaakseen ihmisten synnit, jottei Jumala vaatisi tilille jokaista ihmistä. Ei sinun tarvitsekaan kärsiä, vaan ainoastaan uskoa siihen että joku muu (Jeesus) on tehnyt sen puolestasi. Sille, joka uskoo että Jeesus sovitti kaikkien synnit, ne annetaan anteeksi. Jos et usko Jeesukseen, et pelastu, vaan silloin sinut tuomitaan sen perusteella mitä olet tehnyt, eli yksikin synti (esim. valhe) riittää tekemään sinusta syntisen jonka Jumala vaatii vastuuseen teoistaan. Vain täydellisen synnitön ihminen voisi pelastua ilman uskoa Jeesukseen, mutta onko sellaisia ihmisiä? Ei ole. Siksi tarvitsemme Jeesusta elämäämme, jottei meitä tuomittaisi tekojemme, vaan uskon perusteella. "Se, joka uskoo, pelastuu." -Jeesus sanoi asiasta. Riittää kun uskoo, Jeesus on jo hoitanut kaiken muun.
usko silloin vasta tuomituksi tuleekin. Mikä pelastus se on? Joko uskot että Jumala rakastaa sinua tai Jumala tuomitsee sinut kadotukseen?
.
Ihan aluksi: kreikkalainen Jeesus ei ole kuollut kenenkään puolesta, mutta juutalainen Jumalan Poika Yeshua on. Yeshua kuoli Golgatan ristillä kaikkien ihmisten puolesta jumalattoman kuoleman ja otti pois koko maailman synnin.
Häntä rääkättiin nyrkein mukiloimalla, piikkiruoskalla ruoskimalla ja hänen partansa revittiin juurineen irti leuasta ja poskista. Lopuksi hänet naulittiin ristille kuten suuret pahantekijät ja siinä hän joutui roikkumaan 6 pitkää tuntia pilkattuna, häväistynä, alastomana, verissään, janoissaan ja tuskissaan, kunnes hänen sydämensä nääntyi ylen raskaasta tuskasta.
Hän oli säälimättömän ankaran pahoinpitelyn seurauksena turvonnut muodottomaksi veriseksi lihamassaksi, jota ei enää ihmiseksi tunnistanut. Hän oli kiusatumpi kuin yksikään muu ihminen koko ihmiskunnan historiassa ja sitä hän oli SINUN ja kaikkien meidän muitten ihmisten vuoksi.
Pääasia Yeshuan kuolemassa on se, että hän itse oli synnitön ja kun hän kuoli, niin synti sai palkkansa. UT:n mukaan 'synnin palkka on kuolema'.
Jumalan Poika Yeshua rakasti meitä niin paljon, että suostui siihen, että Isä Jumala teki hänet kiroukseksi meidän sijastamme, sillä Mooseksen kirjan mukaan "Jumalan kiroama on se, joka on puuhun ripustettu".
Koska syntimme sai jo palkkansa Yeshuan kuollessa sijaiskuoleman vanhurskaana meidän syntisten ja väärien puolesta, niin Yeshua siten osti meidät verellään ja kärsimisellään vapaiksi perisyntimme seurauksista, joita ovat yksinäisyys, vihattuna oleminen, sairaudet, tuska ja kuoleminen pois maan päältä ja toinen eli lopullinen kuolema kituen Helvetin liekeissä halki ikuisuuksien.
Yeshua osti meidät siis vapaaksi Helvetin ikuisista kärsimyksistä!
Todistuksena siitä, että Yeshuan sovitus- ja lunastustyö Golgatan ristillä oli täydellinen, hän nousi kolmen päivän kuluttua kuolleista ja elää aina ja iankaikkisesti ja hänellä on nyt hallussaan kuoleman ja tuonelan avaimet!
Sen lisäksi hän sai Isältään kaiken vallan taivaassa ja maan päällä. Hän käyttää valtaansa siten, että jokainen kaikkein heikoinkin syntinen ihminen maan päällä, joka turvaa häneen, saa täydellisen suojeluksen taivasmatkallaan, eikä joudu koskaan kadotukseen, vaan pääsee Luojansa luo taivaan ihanuuteen.
Mihin Yeshua sitten meidät osti? No, ikuiseen taivaan onnelaanpa tietenkin eli paikkaan, jonka ihanuutta eivät sanat riitä kertomaan.
Luin juuri tänään erään parhaimmista kuvauksista, millainen taivas on, kun muuan ranskalainen sananjulistaja, Jesse Du Plantis, sai käydä siellä tutustumassa siihen 5 h 15 min ajan sopivasti ennen samana päivänä pitämäänsä Raamattutuntia, aiheesta TAIVAS. Hän kuvaa yksityiskohtaisesti kokemaansa siellä (10 sivun verran mitä ihmeellisimpiä asioita).
Jos tahdot tutustua, mitä UT kertoo taivaasta, niin lue Johanneksen Ilmestyksestä luvut 21-22. Löydät Raamatun kirjat netistä esim. hakusanoilla:
Concordia Raamatun kirjat, klikkaa vasemmalta Raamattu ja valitse sitten Vuoden 1938 Raamattu ja sieltä Johanneksen Ilmestys (tai Ilmestyskirja) ja siitä luvun 21 jne.
- - -
Lopuksi vastaus kysymykseesi, että miksi sinä kärsit, jos Yeshua on kärsinyt puolestasi?
Vstaus kuuluu: Koko maailma on persoonallisen pahan eli saatanan ja tämän joukkioitten vallassa säädettyyn aikaan asti ja onneksi enää vähän aikaa. Saatana kykenee aikaansaamaan kärsimystä ihmiskunnassa ja yksilöihmisissä siksi, että kaikki ihmiset ovat saaneet perisyntinä lihassaan taipumuksen pahuuteen ja mitä moninaisimpien syntien harjoittamiseen.
Pääset Yeshuaan uskomalla vapaaksi syntiesi seurauksista ja saat häneen uskomalla myös terveyden henkesi, sielusi ja ruumiisi alueille, jos todella uskot. Tervehtymisesi voi tapahtua silmänräpäyksessä, tai vähitellen, mutta joka tapauksessa viimeistään taivaskotona :D
Jos kärsit omien pahojen tekojesi vuoksi jumalattomana (et siis usko Yeshuaan), niin juuri sinulle kuuluu ilosanoma: Yeshua rakastaa sinua ja hän tahtoo ja voi sinut pelastaa siitä alennustilastasi, jossa nyt olet.
Jos taasen kärsit syyttömästi, niin se on Jumalan armoa. Saat taivaassa autuaan Lasaruksen osan, jos turvaat kaikessa Yeshuaan.
Siunausta Yeshuassa!
.
Jeesuksen osuus ylläolevissa vastauksissa tulikin varmaan jo selkeästi sinulle esille. Kiinnitin huomioni tuohon sinun miksi minä kärsin?
Jeesus pelastaa meidät iankaikkisesta kadotuksesta, iankaikkiseen elämään, kun käännymme Jeesuksen puoleen pyydämme syntimme anteeksi ja teemme parannuksen pahoista teoistamme.
Jeesus siis pelastaa kuolemasta, ei maanpäällisestä elämästä. Me olemme parannuksen tehneinä uskovina siirtyneet Jumalan lapseuteen se on Jumalan palvelijoiksi. Me olemme siis alamaisia Jumalalle.
Jumala taas puolestaan tekee sen mikä on parhaaksi jokaiselle palvelijalleen, Hän ei tee vääriä ratkaisuita, eikä tekoja. Lisäksi Hän ei kiusaa ketään.
Elämä tässä syntiin langenneessa maailmassa nyt vaan on aika-ajoin aika ahistavaa ja kurjan tuntuistakin. Kaikki me paratiisin jälkeläiset elämme kuka minkäkinlaisen syntikurimuksen pyörteissä. Paha olo lisää häiriökäyttäytymistä ja sisäistä tuskaa.
Tämä maanpäällinen elämä kärsimyksineen on kuitenkin loppupelissä meille siunaukseksi (kaikki mikä ei tapa se kasvattaa).
Kuumuudessa kehittyy kärsivällisyys, kärsivällisyys lisää koetuksen kestämistä ja koetuksen kestäminen lisää toivoa. Tämä toivokaan ei tuota pettymystä, sillä uskovana tunnet Jumalan rakkauden läheisyyden sydämessäsi, PyhänHengen kautta se on uskovan sydämeen annettu.
Suosittelen Jeesus-tietä - se ei aina ole lysti, mutta vie sinut sinun taivaskotiisi varmasti.
Ymmärrän kyllä tämän että ihminen voi saada anteeksi. Jumala voi armahtaa, ettei enää tarvitse kulkea vanhaa tietä; kulkea vanhan karman läpi eli kärsiä menneistä teoista, Mutta tämä, Jeesus kärsi puolestamme. Siinä on jotakin joka ei selittäydy, ei aukene minulle. Sanotaan että Jeesus avasi uuden tien, mutta tämä (kärsi meidän puolestamme) Se on ihan outoa minulle. Minun mielestäni Jeesus kärsi omasta puolestaan ja vielä, miten Jeesus avasi uuden tien jos ei itse saanut anteeksi vaan kärsi, mitä uutta siinä on? Siinä kyllä on uutta ettei pistä vastaan. Enkä voi uskoa mihinkään neitseestä syntymiseen, ehkä Jeesuksen oikea isä lähti livohkaan ja koska ihmiset niin kovin hämmästyivät Kristuksesta joka Jeesuksessa vaikutti, lähti kaikkea legendaa kulkemaan.