"Lapset eivät synny rasisteina, mutta vanhemmat tai muut läheiset voivat panna lasten päähän rasistisia ajatuksia."
Ben Jellounin, sekä monien muiden tutkijoiden mukaan rasismi johtuu pelosta, tietämättämyydestä ja tyhmyydestä. Joskus ihmiset käyttävät hallussaan olevaa tietoa rasisminsa perustelemiseen tekemällä ulkomaalaisista syntipukin, esimerkiksi työttömyyteen tai talouden lamaan. Vaikka ihminen aluksi suhtautuisikin epäluuloisesti itselleen vieraaseen ihmiseen tai kulttuuriin, oleellista on se, antaako tämä ihminen vieraalle mahdollisuuden osoittautua aivan samanarvoiseksi, vai sulkeeko hän tämän pois omasta maailmastaan, esimerkiksi työnantajan tai vuokranantajan roolissa. Rasismi kuuluu ihmiskunnan historiaan ja on kuin sairaus, joten on parempi oppia tietämään siitä ja torjumaan se.
Ben Jellounin, sekä monien muiden tutkijoiden mukaan rasismi johtuu pelosta, tietämättämyydestä ja tyhmyydestä. Joskus ihmiset käyttävät hallussaan olevaa tietoa rasisminsa perustelemiseen tekemällä ulkomaalaisista syntipukin, esimerkiksi työttömyyteen tai talouden lamaan. Vaikka ihminen aluksi suhtautuisikin epäluuloisesti itselleen vieraaseen ihmiseen tai kulttuuriin, oleellista on se, antaako tämä ihminen vieraalle mahdollisuuden osoittautua aivan samanarvoiseksi, vai sulkeeko hän tämän pois omasta maailmastaan, esimerkiksi työnantajan tai vuokranantajan roolissa. Rasismi kuuluu ihmiskunnan historiaan ja on kuin sairaus, joten on parempi oppia tietämään siitä ja torjumaan se.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olenpa antanut mahdollisuuksia osoittautua samanarvoiseksi mutta eivät ole siinä oikein onnistuneet. Tosin vietnamilaiset yleensä käyttäytyvät paremmin kuin muut maahantunkijat.
en oikein usko tota väittämääs.
Tuo tyyli joka sinulla on pukeutua on tyyli joka kuuluu tunnetustikkin rasisteille, joten kuinka moni ulkomaalainen ihminen edes uskaltaa lähestyä sinua.
No kuitenin jos puhut totta tässä->
"Olenpa antanut mahdollisuuksia osoittautua samanarvoiseksi mutta eivät ole siinä oikein onnistuneet."
niin kuinkas sinä olet tämän toteuttanut? Oletko ollut vilpittömästi ystävällinen ja suaitsevainen, sekä ennakkoluuloton???
Jos tosiaan olet niin en ikinä usko että olet törmännyt vain idiootti ulkomaalaisiin.
Yhden tai kahden tai jopa sadankin tekemisistä ei pidä syyttää KAIKKIA, eikä edes enemmistöä saman rodun, kulttuurin, värin edustajia.
Hyppivähän nahkanupitkin ja monet muutkin juntti suomalaiset täällä ja ulkomailla mutta ei ulkomaalaisillakaan ole oikeutta väittää kaikkia suomalaisia rasisteiksi, juopoiksi tai junteiksi, koska sehän ei ole totta.
edellinen "jaha niinkö?" viesti oli tarkoitettu lahtarikaartille!
länkyttää tuota samaa paskaa.
"Ben Jellounin, sekä monien muiden tutkijoiden mukaan rasismi johtuu pelosta, tietämättämyydestä ja tyhmyydestä. Joskus ihmiset käyttävät hallussaan olevaa tietoa rasisminsa perustelemiseen tekemällä ulkomaalaisista syntipukin, esimerkiksi työttömyyteen tai talouden lamaan. "
Kyllä nuo tulijat säästävät meiltä sen vaivan, että meidän pitäisi tehdä niistä syntipukkeja. Osaavat kyllä hoitaa sen asian itse.
Ja siksi toisekseen,, puhut maahanmuuttajista yhtenä kokonaisuutena, etkä osaa nähdä siinä mitään sävyeroja. Tuo jos mikä on populismia. Typerää ja tuomittavaa. Niputat yhteen rehelliset maahanmuuttajat ja täydelliset gangsterit, jotka ovat ovat olleet jo kotimaassaan uhattuina oman käytöksensä takia. Eivät siis ole kelvanneet omilleenkaan.
En usko, että kukaan on maahanmuuttoa vastaan, jos se on perusteltua ja terveellä pohjalla. Mutta tuollainen hallitsematon maahan OTTAMINEN on typeryyttä, joka kehittyy pienissä laiskasti työskentelevissä aivoissa.
Tietämättämyydestä ja tyhmyydestä johtuu se, että maahan OTETAAN vastaa valtavia pakolaisvirtoja ilman sen kummempaa kontrollia.
Tietämättämyydestä ja tyhmyydestä johtuu se, että pakolaiset kusettavat meitä, niin asiakirjoillaan kuin selityksilläänkin. Ja nauravat partaansa, ja kirjoittavat kotiinsa, että läpi meni, tulkaa tekin tänne. Muistakaa vaan valehdella lähtömaa ja sanokaa, että teitä uhataan kotimaassanne.
Se ,jota sinäkin rasismiksi kutsut, on pelkästään tervettä itsesuojeluvaistoa, joika on kehittynyt kokemuksien kautta vuosien mittaan. Joten lauo noita "factojasi" äidillesi.
Annoinko kenties ymmärtää väärin?? Olen täällä KYMMENISSÄ teksteissä kirjottanut kuinka olen sitä mieltä että maahanmuuttajia ja pakolaisia ON erilaisia. LUONNOLLISESTIKKIN! Että eiköhän jokaiselta katsota rikosrekisteri tänne otettaessaan, mutta sitä ei valitettavasti voi tietää kuka muuttuu täällä ollessaan.. ja taas muuttumiseen on monia syitä, esim. ympäristön painostus, kulttuuri shokki(ei tarkoita että maahan muuttajan kulttuuriin olisi kuulunut rikollisuutta. vaan on psykologiaa, liekkö edes ymmärrät), ainainen häneen kohdistuva halveksunta ja väheksyntä.. kuka jaksaa olla hyvä jos aina sysitään huonoksi ja pahaksi vaikka kuinka yritäisi olla hyvä!
On niin rehellisiä, kuin rikollisiakin ja siltä väliltä..
Mutta tämä ben jellounin tutkimus on valitettavasti tosi:(.
Katsos nyt puhuttiin kahdesta eri asiasta mikäli et huomannut.
Elikkä vielä selvennän mielipidettäni ettet pääse vinkumaan.
Olen myös sitä toitottanut että ne maahanmuuttajat ja pakolaiset ketkä tekevät julmuuksia ovat TODELLAKIN yhtä halveksuttavia ja tuomittavia kuin kuka tahansa muu saman asian tekevä. Ja olekelulupaa ei tietenkään pidä myöntää henkilölle joka on saanut tuomion raiskauksista murhista hyväksikäytöistä jne. meillä on sellaisia hulluja täällä jo ihan liikaa omastakin takaa.
sitä joka kuulapäälle tarvitse olla edes maahanmuuttaja. Eikös joillekkin riitä väkivallan tekosyyksi punainen irokeesi tai liian leveät lökäpöksyt.
Höpöhöpö ...
Rasismia esiintyy kaikissa roduissa ja kulttuureissa, sitä esiintyy jopa apinoillaja joillakin muilla eläimillä.
Se on vaan niin, että urokset ei suvaitse reviirilleen tulleita muita uroksia riipumatta siitä onko ne eri värisiä tai rotuisia.
Kaikenannäköinen erillaisuus nostaapintaan tämän vaistomaisen toiminnon, vain tietoinen toiminta, henkinen kasvatus tai oma etu saa ihmisen toimimaan toisin.
Se on totta että rasismia esiintyy JOKA rodussa, mutta me emme ole enää mitään elukoita! Sinä kyllä kovasti tahdot puheistasi päätellen olla.. kenties apina.. HUGABUGA!
Meillä toimii nykyään järki ja henkinen kypsyyn:) Ehkä sinun sukusi on poikkeus ja ihmistyy vähän jäljessä.
Suvaitsevaisuus on hyvästä. Mutta jos yksikin lähiomaisistani joutuu raiskatuksi muslimien toimesta vain sen takia että hän on kristitty ja valkoinen. Lupaan että muslimeille tulee pelon aika Suomessa. Napsin yhden kerrallaan. Jos he haluavat sotaa, sen he saavat.
Niin.. jos minun sukulaisilleni tekisi joku jotain, niin minä etsisin HÄNET käsiini, enkä kaikkia saman värisiä!!!!!!!!!!!
Katson sinut "ei rasistisesti yleistäjäksi"(haha olipa lause), mikäli teet saman jos jokin suomalainen sattuisi tekemään läheisellesi jotain pahaa pelkästää vaikka läheisesi uskonnon, hiusten värin tms. takia ja sitten uhoat/"lupaat" samalla tavalla pelon paikan jokaiselle pahantekiän kanssa samaan hiustenvärisyyteen, uskontoon, lihavuus asteeseen kuuluvalle suomalaiselle!!
ÄLYYYYY HOI, JÄRKI ÄLÄÄÄÄÄ JÄTÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!
"aika pahaa yleistämistä" aika todella pahaa SINULTA!
Totesit yhdessä tekstissäsi tuon heittomerkkien sisällä olevan lauseen kun joku puhui rassuista sinulle sanalla "te".
Nyt sinä olet valmis yleistämään, kostamaan ja luokittelemaan vielä aivan sairaasta asiasta.
HAHHAHAHAHAAAA no koitas vaan, ainakin saat broblemoksia niin että napaa ruskaa!!
Jos lihava vaikka hakkaa sinut, niin kostatko jokaiselle lihavalle? mutta jos se lihava vaan sattuu olemaan arabi, niin sinä poika kosta jokaiselle lihavalle arabille, ei kun anteeksi siin JOKAISELLE arabille, olipa sitten lihava, laiha, mies tai nainen. NAURETTAVAA SANON MINÄ JA MONI MUU VIISAS:DDDDDDDDDD