Pakkoruotsalaiset

Pakkoruotsi on ongelma, mutta se on seuraus, syy on pakkoruotsalaiset.
Pakkoruotsalaiset omistavat käytännössä koko Suomen. Korruptoituneet poliitikot, pääomat ja teollisuuden.
Aika erikoista on sekin, että ne omistavat Suomen parhaat maa- ja vesialueet. Jos ne eivät tuoneet niitä tullessaan, niin kärsiskös kysyä että mistä ne ovat peräisin?

Jos suomalaisten oikeus määrätä omista asioistaan luovutetaan lopullisesti pois, emme ikinä pääse pakkoruotsalaisten ikeestä.

Laillisesti Suomen itsenäisyyttä ei voi luovuttaa, mutta kyse onkin voimapolitiikasta eikä laillisuudesta.
Jo uusi perustuslaki joka sallii itsenäisyyden luovuttamisen, saatettiin voimaan laittomin keinoin.
Se ei näytä häiritsevän oikeusoppineita, johtuneeko siitä että kaikki avainpaikat suomessa on pakkoruotsalaisten miehittämiä.
1349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sijoittaa mistään hinnasta ruotsinkielisille alueille. vaan mannut lohkottiin suomalaisilta.
Nyt RKP on kovasti hyysäämässä kaikenmaailman maahanmuuttajia perinteisiin asujaimistoihinsa ehtona, että maahanmuutajille opetetaan ruotsinkieli, muusta viis. Mahtaakohan somalit ja irakilaiset sekä muut heti omaksua heidän kovasti toivomansa äänestyskäyttäytymisen ja fanaattisesti alkaa puolustaa ruotsinkieltä Suomessa?
Luulenpa, että tuntevat itsensä petetyiksi, vaikka koko tiistai-päivä onkin pyhitetty TV:ssä
ruotsinkielisille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


KARVINISTI kirjoitti:

Pakkoruotsi on ongelma, mutta se on seuraus, syy on pakkoruotsalaiset.
Pakkoruotsalaiset omistavat käytännössä koko Suomen. Korruptoituneet poliitikot, pääomat ja teollisuuden.
Aika erikoista on sekin, että ne omistavat Suomen parhaat maa- ja vesialueet. Jos ne eivät tuoneet niitä tullessaan, niin kärsiskös kysyä että mistä ne ovat peräisin?

Jos suomalaisten oikeus määrätä omista asioistaan luovutetaan lopullisesti pois, emme ikinä pääse pakkoruotsalaisten ikeestä.

Laillisesti Suomen itsenäisyyttä ei voi luovuttaa, mutta kyse onkin voimapolitiikasta eikä laillisuudesta.
Jo uusi perustuslaki joka sallii itsenäisyyden luovuttamisen, saatettiin voimaan laittomin keinoin.
Se ei näytä häiritsevän oikeusoppineita, johtuneeko siitä että kaikki avainpaikat suomessa on pakkoruotsalaisten miehittämiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu