Tuskin kenellekään täysjärkiselle lukijalle on yllätys, että Israel vyöryi Gazaan etsimään kaapattua sotilastaan.
Ei mikään valtio voi jättää sotilastaan oman onnensa nojaan, varsinkaan, jos vastapuolena ovat ihmiskunnan pohjasakkaa olevat terroristit.
Tällä en tarkoita kaikkia palestiinalaisia, vaan niitä, jotka luulevat terroriteoilla, murhilla ja kaappauksilla järjestävänsä kansan asioita paremmalle tolalle.
Sama logiikan puute vallitsee niiden irakilaisterroristien parissa, jotka kuvittelevat, että omia kansalaisiaan tappamalla liittouman sotilaat muka säikähtävät ja lähtevät pois Irakista.
Tapahtuukin juuri päinvastoin:
Israel vain koventaa otteitaan ääripalestiinalaisten typerien iskujen takia, ja USA pysyy Irakissa sitä varmemmin, mitä enemmän siviilejä muslimiterroristit murhaavat!
Jälleen kerran kysyn ihmeissäni, puuttuuko äärimuslimeilta aivoista jokin analyyttiseenn logiikkaan tarvittava osanen...

Vastaukset 13
Vanhimmat
USA tilasi Hamasin maanpäälle koneistoa ylläpitämään. Tainnu kouluttaakin ne hyviksi sisseiksi, kuten kaikki häiriköt mullaheista, saddamiin ja osamaan.
Analyyttisella logiikalla katsottuna USA pystyisi tuomaan rauhan maan päälle jos tahtoisi.
Mutta miksi, jos sota ja luonnonkatastrofit tuovat vaurautta kermaperseille?
Ei niiltä mitään osasia puutu. Ne tietää aivan tarkkaan israelin reaktiot ja toimivat juuri sen mukaan.
Hamasilla sun muilla rettelösakeilla ei ole mitään aikomusta antaa minkäänasteisen rauhantilan syntyä lähi-itään, ei nyt eikä koskaan.
Kärsijöinä ovat tietysti palesiviilit ja vain he. Militantit, nuo kurahousuiset jänikset ovat pötkineet paahkilaat läpsyen turvaan jo aikoja sitten tai ovat lymyssä naisten hameitten alla.
Osuitpa naulan kantaan!
Taitavat sieltä naisten hameitten alta kurkistella myös nämä suomalaiset pro-terroristit...
Silmä silmästä laki on molemmin puolin käytössä. Siksi kärhämöikööt minkä jaksavat. Ei sen tänne asti pitäisi vaikuttaa.
Älä vääristele totuutta.
ottavat kymmenen yhdestä, on ne perseestä!
Tapasi mukaan puolustelet taas länsimaista ajattelutapaa!
Miksi sinun mielestäsi juuri USA ja israel ovat niin ihailtavia valtioita, mutta äärimuslimit tai venäläiset eivät saa sinulta mitään vastakaikua?
Eikö tasapuolisuus tarkoittaisi sitä, että hyväksyisit myös vastapuolten tekoja?
Olet vain USA:n ja Israelin pr-mies, Hittimanni!
kauaa ole olemassa, korkeintaan kolme vuotta! (varmaa tietoa!)
Tietosi ovat huuhaata.
Paremmat tiedot kertovat, ettei Israel koskaan katoa...
Veneilyreissu meni Mikellä aamulla vituiksi, joten vauvamike on vihainen.
Mitään mitä tuo vasemmistoaktivisti (omien sanojensa mukaan OIKEISTOLAINEN HAHAHAHAH)
ei kannata uskoa.
Pelle ja klovni. Kuten aina.
Sisältö on aina samaa itkua.
Minä olen sairas, kyykytetty, hävinnyt ja onneton, nikkini täällä on KyykkyKurgan.
Asun narikkani takahuoneessa ja olen duunari, mutta olen myös kova "yrittäjä".
Kavereita ei minulla ole koskaan ollut, koska köyhällä sossupummilla ei kavereita ole.
Koittakaa ymmärtää, että olen vain KyykkiväKurgan ja möhlivä nettiraato.
Minulla on paha lukuhäiriö, sillä en ymmärrä mitä muut kirjoittavat. Nyyyyh!
vituiksi mikon soutuvenematka.
Ei edes tumma kaunotar (mustavillainen lammas) antanut mikelle. Se häntä harmittaa.
Vaihteletko mielikuvitushahmojasi, koska vain muutama päivä sitten kuvittelit olevasi Hitman?