jaha beibi

Uros Kala kirjoitti:

Seli Seli. Haavoittunut ihminen hyökkää? Toki - kristittykin uppiniskaisessa tottelemattomuudessaan. Jos ei syöksy ristin juurelle haavojensa kanssa sitten hyökkää niiden kanssa toista kohti ja kun haavat siitä enemmän repeytyvät ammolleen voit aina syyttää häntä. Ja että onko empatia rakkauden mitta? Kyllä. Jossain määrin. Ei välttämättä rakastumisen mitta missään määrin mutta rakastamisen, joka on antautumista etsimään toisen hyvää, epäitsekästä: ei etsi omaansa, ei muistele kärsimäänsä pahaa. Tuntuu vähän nurinkuriselta sanoa että en ole empaattinen, en hiukkaakaan kykene asettumaan toisen asemaan, en tahdo hyväksyä häntä sellaisena kuin hän on, määrittelen hänet ainoastaan omista tuntemuksistani käsin, en anna hänelle vapautta enkä itsenäistä päätäntävaltaa - mutta kuitenkin rakastan. Niinkö? Ei mene läpi. Rakastunut voi kyllä olla sitovasti ja kontrolloiden ja etsien yhä vain omaansa, niinhän rakastunut ihminen luonnollisesti tekee ja jos ja kun ei ole löytänyt suurempaa Rakkautta, jonka eheyttävään hoitoon inhimillisen rakkautensa alistaisi. Rakastunut ihminen voi raadella vaikka kuinka ja lyödä ja sylkeä rakkautensa kohdetta kasvoille - mutta ei rakastava ihminen. Siinä on ero. Sanoihin voi kyllä paeta. Mutta valo joka odottaa sisällä ei paljasta eikä silittele syntejä. Vain kivun kautta syntyy puhdistuminen ja elämän virta. Antaessaan rakkautensa alttarille - se on kuolemisen paikka - jotta siitä kasvaisi rakastaminen. Minimi? Maksimi? En tiedä: olla valossa sisintään tutkien, totuutta etsien vain kaksin Hänen kanssaan, ehdottomasti itsensä antaen, janoten Hänen tuntemistaan sellaisena kuin Hän todellisesti on ja ilmenee. Yli kaiken. Siinä on kyllin.

Nyt lakkaan höpöttämästä...
Hyvää yötä kaikille pohdiskelijoille jotka ehkä miettivät että mitähän tämäkin?
Ota se mikä rakentavaa on.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä