Teksti kopsattu sihteeriopistolta.
Asennevika?
--------------------------------------------------------------------------------
Olen viimeaikoina pohtinut paljon asiakkaiden asennetta prostituoituun. Tarkoitan nimenomaan suhtautumistapaa – en käyttäytymistä, tai itse palveluun liittyviä ajatuksia. Olisiko joku halukas vastaamaan?
Asia tuli puheeksi tuolla eräässä toisessa keskustelussa ja ajattelin avata tänne sopivampaan osastoon ihan uuden keskustelun ko. aiheesta. Luulen itse, että kaikki asiakkaat eivät ymmärrä sitä, miten prostituoitu itse valintansa kokee.
Sanotaan säälin olevan sairautta. Tämän asian suhteen ajattelen juuri näin. Prostituutio ei ole kohtalo (ainakaan tässä maassa), vaan valinta. En ymmärrä, mitä aihetta sääliin on aikuisen ihmisen (aikuinen lienee oikea sana täysi-ikäisen ollessa kysymyksessä, vaikkakaan ihmisen henkinen kypsyys ei mielestäni ole suoraan verrannollinen kenenkään ikään) omaa elämäänsä koskevassa valinnassa.
Oma henkilökohtainen paheeni on ehkä se, että olen kiinnostunut monista erilaisista asioista (opiskelu, harrastukset). Mieluummin valitsen työn, joka mahdollistaa sekä ajallisesti, että taloudellisesti tuon kaiken muun. Olen varsin nuoreen ikääni (24) mennessä ehtinyt työskennellä monella eri alalla ja kokenut itseni kannalta tämän parhaaksi vaihtoehdoksi. Väitän, ettei kaikista samaan edes olisi. Ei kaikkien pää kestä sitä, että oma persoona (henkiset ja fyysiset ominaisuudet) on jatkuvasti arvostelun kohteena.
Valtaväestö on saanut käsityksensä prostituutiosta viihdeteollisuudesta ja tiedotusvälineistä. Niissä tulee kuitenkin ilmi vain asian toinen puoli ja näin ollen kokonaiskuva jää kovin mustavalkoiseksi. Ei ketään kiinnosta lukea lehdestä prostituoidusta, jonka elämässä on kaikki hyvin, eikä sellainen elokuva myy, jossa prostituutio kuvataan hyväksyttynä ilmiönä.
Asiakkaan esittämä kysymys: ”Miksi ihmeessä tuollainen nuori, fiksu ja nätti tyttö on päätynyt tähän?”, ei ole poikkeus, vaan pikemminkin sääntö. Suora ja totuudenmukainen vastaus tulee esiin jo itse kysymyksessä: juuri siksi!
En koe myyväni itseäni. Myyn ainoastaan palveluita. Inhimillisyydestäni ei lähde palaakaan pois tämän työn vuoksi. Olen sama tyttö, kuin 10 vuotta sitten, tosin olen kasvanut monella tapaa. En vaihtaisi päivääkään pois tähänastisesta elämästäni, enkä valitsisi toisin, vaikka olisi mahdollista palata ajassa taaksepäin. Koen tämän työn kautta jopa saaneeni jotain tärkeää. Ehkä olen kypsynyt ajatusmaailmaltani ja oppinut paremmin ymmärtämään elämän realiteetteja.
Prostituutio ei ole päämäärä, vaan kulkuneuvo tiellä kohti päämäärää. Näin ainakin minä sen koen ja uskon, että samoin tuntevat useimmat ”kanssasisareni” (korjatkaa tytöt ihmeessä, jos ajattelette toisin).
Prostituoitu on tavallinen ihminen, jolla on läheisiä ihmisiä; perhe, sukulaisia, ystäviä. Prostituoidulla on harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita, mahdollisesti toinen työ, tai opiskelut ja tietenkin unelmia, päämääriä sekä tavoitteita. Näistä mikään ei välttämättä liity lainkaan itse prostituutioon.
Tänä päivänä yksilö on kulttuurissamme äärimmäisen arvostettu (mahdollisesti jopa yli-). Yksilönvapaus korostuu kaikkialla. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, mitä yleiseen prostituutiokeskusteluun tulee. Prostituutio ei palvele yhteiskunnan etua, mutta yksilöä kyllä. Prostituoituja pidetään moraalittomina. Miksi näin? Itse en hyväksy prostituutiota ilmiönä kokonaisuudessaan (koska siihen liittyy paljon negatiivisia puolia), mutta hyväksyn aikuisen ihmisen valinnanvapauden. Prostituutiolla ei ole negatiivisia vaikutuksia kaikissa muodoissaan. On asiakkaita, joiden motiivit maksullisen seuran hankkimiseen hyväksyn täysin. On myös asiakkaita, joiden motiivit kyseenalaistan, mutta en tuomitse. Sormus nimettömässä ei saa minua potemaan huonoa omatuntoa. En voi tietää ko. ihmisen omaa taustaa, tai elämäntilannetta – inhimillisistä heikkouksista ja vahvuuksista puhumattakaan. En koe olevani vastuussa toisen aikuisen ihmisen valinnasta ja uskon seurauksilla (mikä prostituutio on) olevan aina syynsä.
Sanotaan, että prostituutio on maailman vanhin ammatti. Tämä juontaa juurensa siitä, että Raamatussa se mainitaan ennen muita elinkeinoja. Se on ollut muinoin jalo kutsumus monissa kulttuureissa ja vielä keskiajallakin prostituutio oli yleisesti hyväksyttyä. Muinaiset heprealaiset olivat ensimmäisiä, jotka tuomitsivat sen ja siksi prostituution vastaisuutta onkin helppo perustella uskonnollisin syin (etenkin länsimaisissa kulttuureissa, joissa Raamatulla on suuri merkitys moraalin ohjenuorana).
Yleisesti ajatellaan prostituoitujen olevan ”tyhjäpäitä”, joista ei ole muuhun. Ei asia ole näin. Itsekin koen olevani hyvä monessa asiassa, mutta en työssäni (kyllä vain, olen liian ujo ja arka kyetäkseni luomaan asiakkaalle sen tunteen, jota tämä odottaa maksullisesta seksistä). Olen lahjakas kuvaamataidollisesti, musiikillisesti ja matemaattisesti. Opittua taitoa minulla on kielissä (äidinkieli mukaan lukien), muissa harrastuksissani ja vaikkapa elämässä (sekä omien kokemusteni kautta, että kaiken lukemani kirjallisuuden puolesta – luen paljon).
Tarkoitukseni ei ole kerjätä hyväksyntää, vaan todeta asiat kuten minä ne koen. Viime aikoina olen todellakin huomannut jonkinasteisia suhtautumisongelmia nimenomaan asiakkaiden keskuudessa. Ymmärrän tuon. Harvoin lyhyen tapaamisen aikana kukaan ehtii saada käsitystä siitä, mikä palveluntarjoaja on ihmisenä. Uskon, että sen sijaan saman tytön luona käyvistä ”vakioasiakkaista” joku pääsee jyvälle (samoin kuin itse pääsen joidenkin asiakkaiden kohdalla). Koen työni hyvin luottamuksellisena puolin ja toisin (olen työskennellyt sairaalassa luottamuksellisten tietojen parissa käsitellessäni sairaskertomusarkistoja ja vaitiolovelvollisuus on tuttu käsite). Minusta olisi kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoista kuulla enemmän asiakkaiden henkilökohtaisista motiiveista, koska näin ”ummikkona”, kovin nuorena ja vain omaa elämääni kokeneena tahtoisin oppia ymmärtämään myös toista puolta (josta en saa perusteellista käsitystä ilman syvällisempää keskustelua, vaikkakin koen ihmistuntemukseni kehittyneen tämän työn kautta huomattavasti).
Yleinen tendenssi on väärä prostituutioon liittyen niin kauan, kuin itse palvelujen käyttäjätkin ovat eri aaltopituudella tarjoajien kanssa.
__________________
nora

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.