Yö ilman unelmia, profetiaako vai arviota

Ote saarnaaja Niilo Yli-Vainion kirjasesta Yö ilman unelmia (RV-paino, Tikkurila 1978). Tekstissä saarnaaja selvästi painottaa, ettei kukaan voi tietää Jeesuksen toisen tulemuksen tarkkaa päivämäärää. Yli-Vainion arvioi, että se voisi olla vuoden 2000 paikkeilla, mutta ei väittänyt, että se todella tapahtuisi vuonna 2000. On muistettava, että Yli-Vainion arvio on summittainen, 70-luvun ihmisen toiveajattelua. Ennen vedenpaisumusta kauan sitten mantereet olivat tutkimusten mukaan yhdessä ja päivän pituus on ollut erilainen. Vasta mantereiden irtaannuttua ja maan jäähdyttyä sekä sateen ilmaannuttua jonkin luonnon voiman ansiosta, maa hieman siirtyi akseliltaan ja yhden vuoden laskeminen tehdään sen tapahtuman jälkeen. Siksi Jumalan ”päivä” tai ”tuhat vuotta” on mahdotonta nykymittapuun mukaan mitata. Siksi Harri Veijosen pilkkaava kirjoitus kotisivuillaan on perusteeton, että myös Yli-Vainio olisi ollut harhaoppinen. Lukekaamme ote kirjasesta:

”Mutta kääntymättömät ja luopiot jäävät tänne vaivan aikaan ruhjottaviksi.
Lukiessani eräänä päivänä luomiskertomusta melkein havahduin! Olemmeko todella näin lähellä Herran tulemusta! Joku kysyy – Voiko luomiskertomuskin puhua siitä, että Herra tulee pian? Voi! Jumalan kiitos! Maahan on ollut ikivanhastaan olemassa, niin että sen alkupäätä eivät tiedä, uskovaiset eivätkä tiedemiehet. Mutta miten kauan tämä nykyinen elämä täällä on ollut, se tiedetään. Jumala loi kuuden päivän aikana kaiken ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistaan. Seitsemännestä päivästä tuli vanhan liiton sapatti, siis levon päivä.
Ja sapattihan on myös esikuva siitä täydellisestä levosta ja ennalleen asettumisesta, joka kerran on tuhatvuotisvaltakunnassa maan päällä. Pietari kirjoittaa näin: ”Yksi päivä on Herran edessä niin kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä.” 2 Piet. 3 : 8. Siis yksi luomispäivä vastaa tuhatta vuotta. Luomisesta Kristukseen on 4000 vuotta. Kristuksen syntymästä tähän aikaan on 1978 vuotta. Yhteensä siis 5978 vuotta. Auki on vain 22 vuotta, niin 6000 vuotta on täysi. Siis kuusi päivää on kulunut! Tiedemiehet vakuuttavat, että ajanlaskumme on vieläpä muutaman vuoden jäljessä, joten aika voi olla pidemmällä kuin 1978. Ja seitsemäs päivä oli lepopäivä. Toisin sanoen: kohta on käsillä seitsemäs vuosituhat, jolloin maan päällä alkaa sapatin lepo, tuhatvuotinen valtakunta. Ja vielä ennen tuhatvuotisvaltakunnan alkua on vihan aika, joka kestää noin seitsemän vuotta. Tulemme väkisinkin vakuuttuneiksi siitä, että Herran tulon täytyy olla lähellä, vaikkakaan Hän ei ilmoita kenellekään päivää, jolloin Hän tulee. Hän tulee kuin varas yöllä, yllättäen. Ja totisesti Hän tulee tälle maailmalle yllättäen. Mutta Jumalan lapset odottavat Häntä. (Yli-Vainio1978, 14-15.)

Terveisin: Yli-Vainion ystävä
5633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuka tai mikä varjeli silloin ei-uskovaista Niilo Yli-Vainiota Karjalan korvessa vuonna 1944, että hän vielä sai saarnata Suomen kansalle 60-vuotispäivänään 1981 helmikuussa unelmia täynnä olevana ja pelastettuna? Se oli taatusti Jumala ja hänen hyvät enkelinsä, koska Niilolla oli jo tuolloin ennaltatiedetty ja määrätty pyhä tehtävä: saarnata Suoman kansalle parannuksen saarnaa! Valitettavasti tämän pasifistin elämänlanka sammui narraskuussa 1981, mutta silloinkin hän oli Espanjassa palaamassa Kristus-kukkulalta alas yksin, ja sinne polun varteen uskonsoturimme jäi ja myöhemmin siunattiin Etelä-Pohjanmaan multiin. Varmaan Vanteen ohjaama Lupaus-elokuva antaa jonkinlaisen käsityksen sen ajan lotan tunnelmista, ja varmaan lottiakin perääntymisvaiheessa saattoi kaatua tai joutua vangiksi, ja minkälainenhan mahtoi olla vangiksi jääneen lotan kohtalo ja kokemukset??

Niilo Yli-Vainio (Yö ilman unelmia, RV-paino, Tikkurila 1978, katkelma sivulta 4-8):

"YÖ KARJALAN KORVESSA

Muistan erikoisesti erään yön, jolloin en saanut unta. Silloin tuli hyvin voimakkaasti mieleeni sota-ajan tapahtumat ja muistelin perääntymisvaihetta Syvärin toiselta puolelta kotimaahan päin. Ja erittäin elävänä väikkyi mielessäni eräs lämmin kesäinen yö Karjalassa, Viteleen ja Rajakonnun välillä, autiossa korvessa. Se kuuluu elämässäni hetkiin, joita en mistään hinnasta tahtoisi elää uudelleen.
Olimme asemissa mahtavan Syvärin joen itäpuolella. Minä palvelin lääkintäalikersanttina rintamalla. Joitakin päiviä ennen juhannusta vuonna 1944 joukko-osastollemme annettiin määräys irtautua asemista ja peräytyä Syvärin yli, minkä teimmekin hyvässä järjestyksessä. Ja ellemme olisi tarpeeksi ajoissa ylittäneet jokea, vain Jumala tietää, olisiko meistä yksikään enää vuorokauden kuluttua tullut tälle puolelle. Sillä meillä oli vain yksi kapea silta käytettävänä, ja joki oli noin 200 m leveä ja sillan yläpuolelta noin kilometrin levyinen. Ja jos silloiset viholliset olisivat ampuneet tuon sillan poikki, ei meillä olisi ollut mitään pelastumisen mahdollisuutta, koska käytettävissämme ei ollut ponttooneja.
Sitten alkoi tuo rasittava perääntymisvaihe, läpi korpien, soitten ja salojen ankarine viivytystaisteluineen. Kingijeva, Sammatus, Aunus, Vitele, Rajakontu, Salmi jne.
Muistaakseni oli kesäkuun 29. päivä, kun miehemme kävivät ankaran taistelun Viteleellä. Olimme eräällä aukealla suolla varmistamassa, kun takaamme olevaa tietä komppania toisensa jälkeen marssi Suomea päin. Ja lopulta olimme aivan avuttomia suuren ylivoiman edessä. Toiset jäivät kaatuneina tahi haavoittuneina soille. Peräännyimme ja tulimme sillalle, joka ylitti erään leveän joen. Ja myös maantie kääntyi sillan luota jokivartta ylöspäin, kohti Suomen rajoja. Meidänkin komppaniamme sai määräyksen lähteä marssimaan samaa tietä Suomen rajalle päin.
Kun tulin siihen sillan läheisyyteen, huomasin tien sivussa erään sairasauton. Ja kun olin lääkintämiehiä, tunsin niiden kuljettajat ja ajattelin: - Minä jään tähän hetkiseksi odottamaan, ja kun tuo auto lähtee, niin otanpahan muutaman kilometrin kyytiä, sillä tunsin totisesti olevani sen tarpeessa. Olinhan jo nelisen vuorokautta marssinut yötä päivää nukkumatta. Olisi tuntunut suloiselta saada istua muutama kilometri autossa. Mutta kun siinä seisoskelin auton luona ja odottelin sen lähtöä, huomasin, että nyt alkaa hämärtää ja tulee yö. Ja sitten havahduin siihen tosiasiaan, että taidan olla yksin täällä, automiehiä ei kuulunut eikä näkynyt eikä muitakaan suomalaisia. Tietysti siellä synkässä korvessa täytyi meidänkin miehiä jossakin vielä olla, mutta en heitä nähnyt. Viholliset olivat noin 100 tai 200 m päässä. Tykit ja konekiväärit lauloivat, niin että korvat soivat. Se oli kaameaa musiikkia kuulla, ja tuntui kuin sen kanssa ei koskaan tulisi oikein tutuksi.
Päätin itsekseni, että ellen nyt lähde, niin minulle taitaa pian tulla pikainen noutaja. Loin viimeisen katseeni harmaaseen ambulanssiautoon ja suuntasin yksin askeleeni jokivartta ylöspäin toivoen komppaniamme jossakin lepäävän, että saavuttaisin sen pian; mutta siinä toiveessani petyin.
Kävelin kapeaa korpitietä kilometrin toisensa jälkeen. Komppaniastamme en nähnyt rippeitäkään, enkä myöskään löytänyt muita suomalaisia, sillä he olivat jo ajat sitten menneet; ja ihmettelin, miten he olivat menneet niin nopeasti. Mutta heillä oli todennäköisesti tieto, että Laatokalta on tehty maihinnousu ja tämän tien vihollinen aikoo katkaista. Olin viivytellyt liian kauan, ja kaduin sitä syvästi.
Oli jo tullut keskiyö, ja yöt ovat jo kesäkuun lopussa Itä-Karjalassa puolipimeitä. Olin yksin keskellä Karjalan synkkää korpea. Oikealla puolellani oli ensin kapea metsäkangas ja vuolas joki. Vasemmalla puolellani oli vuoristo ja sen takana Laatokka, missä ajelivat vihollisen sotalaivat. Selkäni takaa lähestyi vihollisen jalkaväki ja panssarivaunut.
Minua alkoi katkerasti harmittaa, että ollenkaan olin jäänyt miehistämme jälkeen auton luo seisoskelemaan, ja nyt sain vaeltaa yksin täällä synkässä korvessa. Ja edessäni tiellä voi olla vihollisen partio minä hetkenä hyvänsä. Sillä ei ollut kuin lyhyt aika siitä, kun edessämme tiellä oli suuri partio, jota peräännyimme. Ja minua alkoi kauhistuttaa ajatellessani tätä mahdollisuutta.
Aseistusta minulla ei ollut kuin pieni pistooli, sillä en ollut ollenkaan kiinnostunut ihmisten tappamisesta. Mutta lain mukaan piti jotain olla, enkä myöskään ollut vielä silloin uskovainen.
Olin niin väsynyt ja uupunut, että siinä kävellessäni nukahdin monta kertaa ja heräsin siihen, kun vasen jalka oli tapaamassa ojan reunaa. Säpsähdin, kuuntelin, tähyilin eteenpäin, ja taas yritin jatkaa matkaa. En tosiaankaan tuntenut itseäni onnelliseksi enkä oloani turvalliseksi. Hiekka narskui sotakenkieni alla, ja silloin tällöin tien vierestä kuuluva rapsahdus sai ihossani kulkemaan kylmät väreet, vaikka olikin kaunis, kesäisen hämärä yö.
Olin jälleen torkahtanut ja olin juuri astumaisillani ojaan, kun nostin pääni ja avasin silmäni, niin – voi! Mitä minä näin? Jalkani eivät tahtoneet enää totella, ja tuntui kuin vilu olisi alkanut puistattaa ruumistani; jokainen solu olemuksessani herkistyi. Edessäni oikealla, tien ja joen välissä, näin pienen nuotion, ja hämärässä erotin sen ympärillä aseistettuja miehiä. Heitä oli aika paljon, ja he olivat piirissä nuotion ympärillä aivan lähekkäin. He olivat ehkä noin 30-40 metrin päässä maantiestä, partio! He ovat tulleet pitkin Laatokan rantaa, nousseet tielle ja partioivat tätä tien suuntaa. Minun oli ratkaistava elämäni vaikein kysymys ja nopeasti: mitä nyt teen? Taaksepäin en voinut kääntyä, sillä sieltä tuli vihollisen jalkaväki ja panssarit. Oikealle en voinut ajatellakaan, sillä siinä oli nyt ensinnä tuo partio ja sitten vuolas joki ja sen takana minulle tuntematon erämaa.
Tulkoon vielä mainituksi, että minun jäljessäni oli kuitenkin ollut vielä suomalaisia, ja he olivat tulleet samaa tietä kuin minäkin. Tiellä oli ollut suuri vihollisosasto. Miehemme olivat yrittäneet ylittää jokea, jolloin osa oli hukkunut, toiset olivat tulleet ammutuiksi virtaan, mutta muutamia oli jostain korpien kautta selvinnyt omien puolelle.
Vasemmalle vuoristoon en suinkaan uskaltanut nousta, sillä sieltä näiden oli, minun ajatusteni mukaan, täytynyt juuri tulla. – Ja jos jatkan tätä tietä eteenpäin, niin on aivan varmaa, etten pysty menemään niin huomaamattomasti, etteivät he minua huomaisi. Ja kaiken lisäksi voi tien vieressä olla joukko väijymässä.
Katson nuotiolle päin. Kukaan ei edes käännä päätään tielle päin. Mitään ääntä en kuule, lukuun ottamatta takaani kuuluvia konekiväärisarjoja ja tykkien jylinää, mutta se ei pelota vähääkään. Siihen olen tottunut.
Mutta mitä minun on tehtävä? Mietin. Tajusin, että minun on ratkaistava nopeasti, mitä aioin tehdä. Voitte uskoa, että olisin luvannut mitä tahansa, mahdolliset ja mahdottomat asiat, jos nyt olisin ollut komppaniamme kanssa kaukana menossa. – Voi, miten yksinäiseksi tunsin itseni! Mutta minä olin jäänyt joukosta; se oli minulle nyt elävä todellisuus. Täälläkö, Karjalan korvessa, minä kohtaan matkani pään? Tänä yönäkö se päättyy – joko sotavankeuteen tahi ikuisuuteen?"

Äänestä

Puhe vuodesta 2000 on oikeaa 2 Piet 2:8 tulkintaa siitä, että 2000 jKr. tapahtuu kuten tapahtuikin.
Ennaltatietämänäni Jeltsin erosi, jne alkoi
kahden vuosiviikon parodia 7 vuosituhannesta.
Yli-Vainion maininta 7 vuodesta on täsmälleen oikrea Daniel 9:27:n yksi vuosiviikko, jota hän odotti jo 2000 jKr. edelle niinkuin kaikki PARHAAT profeetat siihen aikaan oikean ollessa 2 x 7 vuotta vuoden 2000 jälkeen.

Aiemmin http://wwnet.fi/users/veijone/
sivuillani:


NIILO YLI-VAINION "NOIN" ON 45 PÄIVÄÄ

Niilo Yli-Vainio oli paras suomalainen profeetta 30 vuotta sitten. Vuoden 1977 kirjassaan Yö ilman unelmia s. 15 hän sanoo, että Messiaan näkyvä paluu 2000 jKr. ja sitä ennen vielä vihan aika, joka kestää noin 7 vuotta. Helluntaikirkolle Yli-Vainio muuttui harhaoppiseksi tuon myötä, vaikka hän siis ennaltatiesi, että 7 vuotta vuodesta 2000, vaikka tuplaten väärään suuntaan. Itse asiassa sana NOIN hänellä tarkoittaa sitä, mikä minulla löytyy 45 päivänä. Tietääkseni kuitenkaan kukaan ennen minua ei tiennyt, että se noin on juuri 45 päivää. 45 päivää alle vuosiviikko on ylösotto, kun valerauha viimeisen vuosiviikon alkaessa vahvistetaan.

Äänestä
  • Voi olla, että "valerauhaan" pyritään juuri nyt. EU:n komission presidentti Barroso haluaisi palestiinalaisten ja juutalaisten viimeinkin sopivan riitansa ja iänkuisen tappelunsa. Jotenkin tuntui, kun seurasi hänen korkea-arvoisuutensa Barroson esiintymistä TV:ssä, että pääministerimme oli vain juoksupoika hänen rinnallaan. Daniel 9: 25-27 kuitenkin ennustaa, että Jerusalem rakennetaan uudelleen, myös muinainen Jerusalemin temppeli rakennetaan uudelleen entiseen loistoonsa ja se on oleva suurin merkki tälle maailmalle, että Herran paluu on lähellä. Tällä hetkellä Omarin moskeija on temppelin tilalla, joten tarvitaan ihme, että sen tilalle tulee Jerusalemin temppeli, missä antikristus tulevaisuudessa lakkauttaa uhraamisen Herralle ja pystyttää sinne oman palvontakohteensa määräajaksi. Moni varmaan ihmettelee, mistä sinä, Harri, vetäisit tuon luvun 45? Minulle se selvisi pienellä laskutoimituksella: 1335 päivää miinus 1290 päivää on juuri se 45 päivää, joka on mainittu Daniel 12. luvun jakeissa 11-12. Se sinun NOIN arvio on puhtaasti omaa mielikuvitustasi ja uskomustasi. Herran paluun viivästyminen johtuu hänen pitkämielisyydestään, mahtavaa, koska vielä on maailmassa yli 2000 kieltä, jotka eivät ole saaneet edes omaa Raamattua eli kirjoitettua Jumalan sanaa, eli paljon työtä on tekemättä! (2. Piet. 3: 8-10.)

    Äänestä

  • pohdiskelija kirjoitti:

    Voi olla, että "valerauhaan" pyritään juuri nyt. EU:n komission presidentti Barroso haluaisi palestiinalaisten ja juutalaisten viimeinkin sopivan riitansa ja iänkuisen tappelunsa. Jotenkin tuntui, kun seurasi hänen korkea-arvoisuutensa Barroson esiintymistä TV:ssä, että pääministerimme oli vain juoksupoika hänen rinnallaan. Daniel 9: 25-27 kuitenkin ennustaa, että Jerusalem rakennetaan uudelleen, myös muinainen Jerusalemin temppeli rakennetaan uudelleen entiseen loistoonsa ja se on oleva suurin merkki tälle maailmalle, että Herran paluu on lähellä. Tällä hetkellä Omarin moskeija on temppelin tilalla, joten tarvitaan ihme, että sen tilalle tulee Jerusalemin temppeli, missä antikristus tulevaisuudessa lakkauttaa uhraamisen Herralle ja pystyttää sinne oman palvontakohteensa määräajaksi. Moni varmaan ihmettelee, mistä sinä, Harri, vetäisit tuon luvun 45? Minulle se selvisi pienellä laskutoimituksella: 1335 päivää miinus 1290 päivää on juuri se 45 päivää, joka on mainittu Daniel 12. luvun jakeissa 11-12. Se sinun NOIN arvio on puhtaasti omaa mielikuvitustasi ja uskomustasi. Herran paluun viivästyminen johtuu hänen pitkämielisyydestään, mahtavaa, koska vielä on maailmassa yli 2000 kieltä, jotka eivät ole saaneet edes omaa Raamattua eli kirjoitettua Jumalan sanaa, eli paljon työtä on tekemättä! (2. Piet. 3: 8-10.)

    teorian, kun sanoit maailmassa on vielä 2000 kieltä jotka eivät olleet saanneet raamatun vielä, herää kysymys tästä! olivatko nämä kansat koskaan evankelioitu? varmasti joskus pari tuhatta tai satoja vuosia vuotta sitten evankelioitu. Jeesus voi tulla vaikka nyt.

    Äänestä

Hervotonta tekstiä.

"Vasta mantereiden irtaannuttua ja maan jäähdyttyä sekä sateen ilmaannuttua jonkin luonnon voiman ansiosta, "

Luonnonvoima on aurinko, joka lämmittää merta, vesihöyry nousee ylös, jäähtyessään muodostuu pisaroiksi ja putoaa maan vetovoiman seurauksena alas.

Te olette todella vouhkaa porukkaa, muuten

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mettiäinen kirjoitti:

Ote saarnaaja Niilo Yli-Vainion kirjasesta Yö ilman unelmia (RV-paino, Tikkurila 1978). Tekstissä saarnaaja selvästi painottaa, ettei kukaan voi tietää Jeesuksen toisen tulemuksen tarkkaa päivämäärää. Yli-Vainion arvioi, että se voisi olla vuoden 2000 paikkeilla, mutta ei väittänyt, että se todella tapahtuisi vuonna 2000. On muistettava, että Yli-Vainion arvio on summittainen, 70-luvun ihmisen toiveajattelua. Ennen vedenpaisumusta kauan sitten mantereet olivat tutkimusten mukaan yhdessä ja päivän pituus on ollut erilainen. Vasta mantereiden irtaannuttua ja maan jäähdyttyä sekä sateen ilmaannuttua jonkin luonnon voiman ansiosta, maa hieman siirtyi akseliltaan ja yhden vuoden laskeminen tehdään sen tapahtuman jälkeen. Siksi Jumalan ”päivä” tai ”tuhat vuotta” on mahdotonta nykymittapuun mukaan mitata. Siksi Harri Veijosen pilkkaava kirjoitus kotisivuillaan on perusteeton, että myös Yli-Vainio olisi ollut harhaoppinen. Lukekaamme ote kirjasesta:

”Mutta kääntymättömät ja luopiot jäävät tänne vaivan aikaan ruhjottaviksi.
Lukiessani eräänä päivänä luomiskertomusta melkein havahduin! Olemmeko todella näin lähellä Herran tulemusta! Joku kysyy – Voiko luomiskertomuskin puhua siitä, että Herra tulee pian? Voi! Jumalan kiitos! Maahan on ollut ikivanhastaan olemassa, niin että sen alkupäätä eivät tiedä, uskovaiset eivätkä tiedemiehet. Mutta miten kauan tämä nykyinen elämä täällä on ollut, se tiedetään. Jumala loi kuuden päivän aikana kaiken ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistaan. Seitsemännestä päivästä tuli vanhan liiton sapatti, siis levon päivä.
Ja sapattihan on myös esikuva siitä täydellisestä levosta ja ennalleen asettumisesta, joka kerran on tuhatvuotisvaltakunnassa maan päällä. Pietari kirjoittaa näin: ”Yksi päivä on Herran edessä niin kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä.” 2 Piet. 3 : 8. Siis yksi luomispäivä vastaa tuhatta vuotta. Luomisesta Kristukseen on 4000 vuotta. Kristuksen syntymästä tähän aikaan on 1978 vuotta. Yhteensä siis 5978 vuotta. Auki on vain 22 vuotta, niin 6000 vuotta on täysi. Siis kuusi päivää on kulunut! Tiedemiehet vakuuttavat, että ajanlaskumme on vieläpä muutaman vuoden jäljessä, joten aika voi olla pidemmällä kuin 1978. Ja seitsemäs päivä oli lepopäivä. Toisin sanoen: kohta on käsillä seitsemäs vuosituhat, jolloin maan päällä alkaa sapatin lepo, tuhatvuotinen valtakunta. Ja vielä ennen tuhatvuotisvaltakunnan alkua on vihan aika, joka kestää noin seitsemän vuotta. Tulemme väkisinkin vakuuttuneiksi siitä, että Herran tulon täytyy olla lähellä, vaikkakaan Hän ei ilmoita kenellekään päivää, jolloin Hän tulee. Hän tulee kuin varas yöllä, yllättäen. Ja totisesti Hän tulee tälle maailmalle yllättäen. Mutta Jumalan lapset odottavat Häntä. (Yli-Vainio1978, 14-15.)

Terveisin: Yli-Vainion ystävä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu