Rasismin syyksi sanotaan pelkoja ja ennakkoluuloja. Ja pakko sanoa että omalla kohdallani ainakin puolet tuosta väitteestä pitää paikkansa. Olen pelännyt niin saatanan monta kertaa elämäni aikana lähinnä ulkomaalaisten miesten takia, että en voi todellakaan väittää olevani vapaan maahanmuuton puolella.
Olen kotoisin Helsingistä, kasvanut suvaitsevaisessa perheessä, ja sanotaanko parikymppiseksi asti pidin kaikkia ulkomaalaisvastaisia täysinä idiootteina. Työpaikallani oli silloin muutama somalinainen, jotka molemmat olivat äärettömän ystävällisiä, mukavia ja kovia tekemään töitä. Kaikki kokemuksen ulkomaalaisista olivat olleet pelkästään hyviä ja positiivisia.
Sitten samalle työpaikalle tuli yhden somalinaisen veli. Hänen kanssaan meidän akkojen oli todella vaikea tulla toimeen. Hän ei kuunnellut mitään, mitä hänelle sanottiin, ei tehnyt mitä hänen piti tehdä, ja kun hänelle huomautti asioista, hän huusi ja haukkui rasistiksi, siaksi ja huoraksi. Kerran hän suuttui sisarelleen ja löi tätä meidän kaikkien silmien edessä.
Minä irtisanoin itseni, sillä en jaksanut varoa koko ajan millä tuulella tuo kaveri sattui olemaan. En halunnut pelätä koko ajan huutoa, kähmimistä enkä väkivaltaa. Kuukauden kuluttua sain uuden työpaikan eräältä rautatieasemalta. Silloin se helvetti pääsi lopullisesti irti.
Sain kaksi mustalaisnaista kiinni näpistyksestä, ja soitin poliisit paikalle, naiset saivat sakot ja luulin että asia olis sillä hyvä. En päässyt liikkumaan enää minnekään ilman että vähintään kaksi kaveria seurasi perässä ja katseli ja tarkkaili. Mieskollegani kävi huomauttamassa asiasta, mutta tilanne vaan paheni.
Sitten luovutin. Irtisanoin itseni ja muutin Helsingistä pois. Pohjoisessa on kaunista eikä tarvitse katsella etelän meininkiä enää.

Vastaukset 4
Vanhimmat
sinutkin katsos tuomitaan tyhmäksi ja suvaitsemattomaksi hyysärien taholta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000035&posting=22000000017483078
Tuon linkin kirjoitus ei varmaankaan tarkoittanut, että pitäisi hyväksyä silti väkivaltaa ja muuta rikollisuutta oli sitten tekijänä kuka tahansa.
Huono provo!
Ymmärrätkös että se ei tee sinusta rasistia, jos olet hieman ennakkoluuloinen.. mutta se on kyllä säälittävää sinänsä, koska eikös varmasti MONEN moni suomalainen olekkin tehnyt miljoona kertaa julmempiakin tekoja kuin nämä mainitsemasi ulkomaalaiset ja romanit?? ja mitenkäs suhtaudut sitten kaikkiin muihin suomalaisiin??
Oikeasti en usko että oot mikään rasisti jos oot kasvanu suvaitsevaisessa perheessä ja nähny monia hyviäkin ulkomaalaisia ja eri kulttuurista tulevia!
Minä olen itse marokosta, mut oon asunu 1vuotiaasta lähtien täällä suomessa ja samalla tavalla minä olen nähny niin idiootti ulkomaalaisia kun idiootti suomalaisiaki.. mut valitettavasti mulla ei ole mahdollisuutta olla rasisti ulkomaalaisia kohtaan koska mun suku on niitä ulkomaalaisia ja puolet ystävistä suomalaisia.. tajuutko mitä meinaan?
Toivon että mietit asioita ja et oikeesti anna järjen kadota:D!
Ja niistä mustalaisista, että eihän siinä mitään pahaa tapahtunu.. ehkä niitä vaan suoraansanottuna vitutti kun ne jäi kiinni ja yritti vähä kovistella sulle:DD Taas siitä somalipojasta että hän nyt vain valitettavasti sattu olemaan idiootti yksilä:/
Ja vaikka nämä henkilöt oiskin tehny vielä pahempaa niin MUISTA että oot nähny myös hyviä ja kun kulet silmät auki ja näyttämättä ennakkoluuloosi niin tuut näkemään vielä paljo paljo hyviä ihmisiä!
Älä sano ittees irti työpaikoista muitten takia, vaan oo vahva ja anna syyllisille lähtöpassit!!!
Ei voi olla totta *nauraa* kirjotin ja oikein mietin mitä nyt kirjotan sulle kunnes luin uudestaa ton sun tekstin ja tajusin että ilmeisestikkin puhut siitä että olit aikaisemmin ennakkoluuloinen.. no mut jos vielä olet niin toivottavasti mun teksti pätee:)