MOT

Toimittjat Ari Korvola ja Olli Ainola jättävät MOT-ohjelman.Ainola on toimittaja,joka mm.teki ohjelman suomalaisten stasi-yhteyksistä.Korvola taas on käsitellyt suomalaisen yhteiskunnan ongelmia kriittisesti moneen kertaan .Viime maanantaina Korvolan toimittamassa ohjelmassa oli kyse terveydenhuollon ongelmista.Ohjelmassa osoitettiin,tosin vain yleisellä tasolla,että rikkaat pääsevät suomessa helpommin ja nopeammin hoitoon kunnallisissa sairaaloissa kuin varattomat.

Nyt nämä toimittajat,joiden toimittamissa ohjelmissa(yleensä) on ollut yhteiskunnallista kriittisyyttä ja asiaa,siirtyvät pois MOT-ohjelman tekijätiimistä.Ylen johtajan mukaan kyse on toimittajien omasta ratkaisusta.

Kriittiset ohjelmat pois TV:stä,sekö on ratkaisu suomalaisen yhteiskunnan ongelmiin?

Kun kansa pidetään tietämättömänä ongelmien taustoista,niin lammaskarjan tavoin sitä on helpompi ohjailla ja manipuloida haluttuun suuntaan.
9383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

on kielletty jo useamman vuoden ajan, hanoja on YLE:ssä pantu tukkoon niin näiden erikoistoimitusten kuin yleensä ajankohtais- ja uutistoimitusten kuin jopa draamatoimituksen ja hännänhuipuksi jopa iltalypsyn kohdalla.

Korvola oli kohtalaista parempi toimittaja, liekö sitten turhautuminen kasvanut liian suureksi. Ei ole toimittajalla enää montaa ystävää siinä vaiheessa kun on tarpeeksi monen isokenkäisen ja heihin kytkettyjen poliitikkojen varpaille astunut. (Korvola voisi, siis voisi olla esim. Sonera-kirjan kirjoittaja.)

Ainola taas on tehnyt rimanalituksiakin, hän on uskottavuutensakin romuttanut. Häntä ei erityisemmin tule ikävä.

Mutta kokonaiskuva ja -kehitys YLE:n kohdalla on surkea - pian julkiskanavatkin työntävät tyhmiksi ja yhä tyhmemmiksi ohjelmoitujen katsojien tajuntaan vain pelkkää viihteellistä, hampaatonta puppua. Tekniikkaan satsataan ja kohta luultavasti digi-tv kaupataan pakkokeinoin, mutta ohjelmien sisältö muuttuu yhä pelkistetymmäksi pupuksi. Jopa aiemmin laatusarjoiksi ajateltua Kotikatua tehdään nykyisin ohjeena vain katsojalukujen korottaminen. Siksi sarjassa ennen esitellyt sosiaaliset ongelmat jne. on nyt lakaistu maton alle ja on keskitytty vain maikkarimaiseen ihmissuhdesontaan.

Äänestä
  • ...on melko hyvin kirjoitettu ja voisi olla(siis VOISI OLLA)Korvolan kirjoittama.Olipa kirjoittaja kuka tahansa,niin ihan hyvän työn teki.
    Milloin joku turhautunut tai synnintuntoon tullut virkamies paljastaa kirjan muodossa mädännäisyyksiä järjestelmästä/työpaikaltaan?

    Syyttäjälaitos suomessa on jostain syystä haluton tai kyvytön nostamaan riittävästi aiheellisistakin jutuista syytteitä.Toimittajien julkisuuteen saattamien väärinkäytösten ja siitä aiheutuvien paineiden vuoksi syytteitä on kuitenkin joskus pakko nostaa.
    Tutkivaa journalismia tarvittaisiin lisää.

    Äänestä

Olishan se aika hulinaa jos nämä herrat alkaisivat penkoa muitakin firmoja kuin soneraa tässä tietoturva-asiassa.
Selviäisi mitkä muut firmat ovat tilanneet soneralta vastaavanlaisia tietoja.
Parempi kun siirtyvät syrjään hyvän sään aikana.

Äänestä

Olen ollut aistivinani,että nykyään on oikein muotia kyseenalaistaa kaikki mahdollinen.Lisäksi ongelmia paisutellaan.Osassa tapauksista voidaan tietysti olla oikeilla jäljillä,mutta mielestäni tavalliselle rahvaalle ei ole tarpeen kertoa kaikkia yhteiskunnan epäkohtia,sillä kokonaisuus jää useimmiten hyvin suppeaksi ja pikkuseikkoja tiirailevaksi.Se on selvä,että korjattavaa yhteiskunnasta löytyy aina.Tavallinen tallaaja vaan ei oikein yleensä voi paljonkaan tehdä asioiden parantamiseksi,vaikka sellainen kuva asioiden hoidosta saattaakin jollekin jäädä.

Nyt tietysti huudatte sanan-ja tiedottamisen vapauden puolesta.Jotenkin tuntuu,että moni "ongelma" jäisi mieltämättä ongelmaksi,jos suoraa sanoen yksinkertainen,omia etuja ylikorostava kansanosa jäisi "turhan" informaation ulkopuolelle.Tieto lisää tuskaa.Tuska vielä lisääntyy,kun kaupallisten syiden takia tiedotusta tarkoituksellisesti yksinkertaistetaan ja suorastaan herkutellaan epäkohdilla.
Vaikka juttua tekevä toimittaja ei olisikaan kaupalliseksi mielletyn formaatin palveluksessa,on päivän selvää toimittajan oman maineen kannalta,että uutisen tulee olla mahdollisimman raflaava ja keskustelua aiheuttava.Epäkohdista tiedottaminen on muodostunut joissain tapauksissa viihteen korvikkeeksi.Lisäksi on oikein omaa arvoa kohottavaa(omasta mielestä)ottaa kantaa ja kritisoida kulloinkin pinnalla olevaa asiaa.Todellisten ja käyttökelpoisten parannusehdotusten ja vaihtoehtojen tarjoaminen onkin sitten eri asia.Kunhan ottaa kantaa ja kritisoi kovasti.

Äänestä
  • kuten nimimerkkisi esikuva tiesi, miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan. Etkä ehkä halua ajatella, miten rajua peli kulissien takana on.

    Onko kukaan kertonut sinulle, millaisin neuvotteluin valtio Ahon-Viinasen-Sailaksen toimesta aikoinaan pantiin takaamaan ulkolaisille lainakauppiaille ne lainat joita nämä olivat väkipakolla pakottaneet täkäläiset pankit ottamaan sen jälkeen kun rahamarkkinat oli vapautettu? Kuinka käytännössä de facto yksityistalouden konkurssi omittiin valtion piikkiin velkaannuttamalla valtio? Ja silti ehkä kuvittelet että elämme demokratiassa?

    Demokratialla järjestelmänä on ehtonsa ja toimintaedellytyksensä. Ehtona on mm. se että tarvittavan suuri osa kansasta on ylimalkaan intresseerattu yleisistä asioista ja omaa tarpeelliset luku-, kirjoitus- ja tiedonhankintataidot, jotta keskusteluun on valmiuksia. Edellytyksenä taas on mm. että yhteiskunta on sillä lailla läpinäkyvä, että kansalaisilla on mahdollisuus tietää mistä missäkin asiassa on pohjimmiltaan kyse. Täyttyvätkö nämä ehdot ja edellytykset nykyään? Vastaus: yhä vähemmän.

    Ja niin kaupallinen sanoma- ja aikakauslehdistö kuin kaupallisen lisäksi myös julkisvaroin ylläpidetty radio ja tv ovat viime vuosina olleet määrätietoisesti liuentamassa demokratian edellytyksiä. Se, että MOT menettää muutaman avaintoimittajansa, on vain yksi tapahtuma monista, joilla kritiikkiä on järjestelmällisesti tainnutettu.

    Ei ole niin että jossain olisi jokin organisoitu salaliitto, joka toimii kansalaisten päiden menoksi. Sitä ei ole, vaikka esim. Suomen muuttaminen velanmaksajavaltioksi (siis samalla reseptillä jota käytettiin Argentiinassa) olikin hyvin määrätietoinen operaatio. Kyse on olennaisesti siitä, että aina kun demokratian sallitaan heikkenevän, se heikkenee. Se ei ole asian joka järjestyisi noin vain itsestään. Se tarvitsee kriittiset yksilönsä ja joipa äärimmäiset toisinajattelijansakin. Niillä asenteilla, tai sellaisella pullamössömukailulla, jota sinä tollo edustat, demokratatinen järjestelmä ei pysy toimivana, tuskin edes pystyssä.

    Äänestä

  • et tiedä kirjoitti:

    kuten nimimerkkisi esikuva tiesi, miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan. Etkä ehkä halua ajatella, miten rajua peli kulissien takana on.

    Se oli selvää tekstiä. Huolestuttavaa!

    MOT:n toimittajat tuskin lähtevät aivan omasta aloitteestaan. Ihmettelisin, ellei herra O-P Heinosella olisi lusikkansa sopassa. Jos joskus arvostinkin tätä kykypuolueen nuorta lahjakkuutta, kaiken tapahtuneen jälkeen arvostus on romahtanut roskalainaluokkaan. Pysyvästi.

    sinä 'et tiedä' et kuitenkaan näytä kertovan kuin osan totuudesta, vain sen pienen palasen, joka tuntuu sinulle läheiseltä ja ymmärrettävältä.
    mikäli olet sattunut joskus kymmenisen vuotta sitte kuulemaan muutamia huhun poikasia jossain espan liepeillä, niin etpä näytä viisastuneen sitte sen jälkeen - ellet sitte ole esko seppänen itse !

    Äänestä

  • samuel kirjoitti:

    Tai sitten sinä et halua nähdä ja ymmärtää kuin osan totuudesta. Tarkoittaako se kuitenkaan, että kaikki muut, jotka näkevät totuuden ja käytännön laajemmin kuin sinä, olisivat väärässä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Excalibur kirjoitti:

Toimittjat Ari Korvola ja Olli Ainola jättävät MOT-ohjelman.Ainola on toimittaja,joka mm.teki ohjelman suomalaisten stasi-yhteyksistä.Korvola taas on käsitellyt suomalaisen yhteiskunnan ongelmia kriittisesti moneen kertaan .Viime maanantaina Korvolan toimittamassa ohjelmassa oli kyse terveydenhuollon ongelmista.Ohjelmassa osoitettiin,tosin vain yleisellä tasolla,että rikkaat pääsevät suomessa helpommin ja nopeammin hoitoon kunnallisissa sairaaloissa kuin varattomat.

Nyt nämä toimittajat,joiden toimittamissa ohjelmissa(yleensä) on ollut yhteiskunnallista kriittisyyttä ja asiaa,siirtyvät pois MOT-ohjelman tekijätiimistä.Ylen johtajan mukaan kyse on toimittajien omasta ratkaisusta.

Kriittiset ohjelmat pois TV:stä,sekö on ratkaisu suomalaisen yhteiskunnan ongelmiin?

Kun kansa pidetään tietämättömänä ongelmien taustoista,niin lammaskarjan tavoin sitä on helpompi ohjailla ja manipuloida haluttuun suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu