Onko sinulla unelma?
Kuljetko unelmaasi kohti vai täytätkö unelmaasi tällä hetkellä elämässäsi?
Jokaisella ihmisellä on unelma, mutta eniharva jättää sen vain unelmaksi, eikä lähde tavoittelemaan sitä.
Unelma voi sisältää vaikka mitä ja aina oma henkilökohtainen unelma on se iso juttu, vaikka se toisesta saattaa näyttää mitättömältä.
Esimerkki minun isästäni, josta olen oikeasti todella ylpeä.
Hän haaveili jo nuoresta pojasta lähtien moottoripyörää, mutta työt ja perhe veivät hänen unelmaansa aina kauemmaksi ja kauemmaksi, tai ainakin siltä se tuntui hänestä. Kunnes 35 vuoden kuluttua hän sai ostettua itselleen sen moottoripyörän. Nyt hän on se nuori poika taas elämänkarttaa on jo kasvoilla. Tänään hän saa istua unelmansa päällä ja kiertää ympäri järvisuomea ison kameransa kanssa.
Vaikka edellinen haave onkin maallinen haave, niin siinäkin on opetus meille kaikille. Se haave joka sinulle on annettu sinun ja ehkä muittenkin iloksi, saattaa viedä aikaa ennen kuin pääset sitä toteuttamaan.
Kun minä tulin uskoon, niin en osannut odottaa elämältäni juuri mitään. Itseasiassa en tiennyt, että voisin jopa odottaa jotakin elämältäni. Minulla ei ollut haaveita, unelmia, odotuksia tai mitään muutakaan vastaavaa. Odotin vain seuraavaa päivää.
Nyt minulla on haave ja iso sellainen (mielestäni) jota kohti menen hitaasti ja varovasti, mutta suht varmasti, sillä epäusko haaveeni kohdalla "puhuu" minulle usein. Yhtä haavettani saan pienimuotoisesti tällä hetkellä elämässäni toteuttaakkin, mutta odotan sillekkin haaveelle kunnon "aloituspotkua".
Elämässä saattaa silti olla niitä esteitä, jotka estää haaveen toteutumista tai hidastaa sitä aikalailla. Kuten esimerkiksi synti tai riippuvuus johonkin asiaan. Minulla on riippuvuus suhde tähän tietokoneeseen ja se häiritsee minun arkielämäänikin hyvin paljon. Silti tahdon kertoa tästä asiasta teille, jotta osaisitte tai uskaltaisitte katsoa, että onko omassa elämässänne mitään, mikä estää sinua kulkemasta kovempaa vauhtia unelmaasi kohti.
On myös erittäin tärkeä muistaa, että ei hypätä sinne unelmaan ihan suoraapäätä, vaan odotetaan Jumalaa ja mennään Hänen kanssaan sinne. Muuten voi olla, että tulemme pois sieltä häntä koipien välissä tai sitten se ei saa niin suurta siunausta, kun sen kuuluisi saada.
Daavidillakin oli unelma ja hänet oli jopa voideltu tätä unelmaa toteuttamaan, mutta hän ei voinut mennä sinne toteuttamaan sitä, sillä hänen paikallaan seisoi vielä yksi mies ja tämä oli Saul. Daavid pienenä ja nuorena poikana sai aina jäädä veljestensä taakse vain unelmoimaan tulevaisuudestaan, kunnes profeetta Samuel kutsuikin kaikista veljistä sen pienimmän ja nuorimman kaverin hänen eteensä, jotta hän voisi voidella Daavidin kuninkaaksi. Daavid joutui kumminkin olemaan miestensä kanssa vuorilla odottamassa nöyrästi hetkeä, jolloin hän saisi astua kuninkaan paikalle Jumalan kanssa. Hän olisi voinut ottaa harppauksen ja mennä sinne nopeamminkin, mutta hän kieltäytyi tappamasta Saulia. Nyt kun Daavid odotti, niin hänen kuninkaana olonsa siunattiin runsain mitoin ja Jumala mieltyi Daavidiin. Daavid sai toteuttaa unelmansa Jumalan kanssa ja olla vielä siunauksen alla.
Ehkä juuri sinunkin kuuluu vain odottaa sitä, että saat astua sille unelmiesi paikalle Jumalan kanssa. Tänä aikana kun odotat nöyrästi Jumalan aikaa laittaa sinut unelmasi päälle istumaan, niin Hän itse valmistaa sinua siihen. Kasvukipuja joudumme kokemaan ja pettymyksiä useastikkin, mutta kaikki koituu sinun, unelmasi ja Jumalan parhaaksi, kun pitkämielisesti kasvamme unelmaamme kohti Kristuksessa.
Siunattua päivän jatkoa kaikille †

Vastaukset 19
Vanhimmat
Olen nuori, mutta toivon, etten eläisi kovin vanhaksi. Olen hyvin sairas, odotan innolla kun kuolen. Sitten ei ole enää kipua, ei tuskaa, ei mitään sairaalareissuja eikä leikkauksia. Olen ihan tyytyväinen elämääni, mutta varmasti paljon tyytyväisempi sitten kun se on ohi. Ehkä Jumala kostaa nyt kolmannessa polvessa esi-isien tekoja minulle, en voi tietää, en tuntenut enkä nähnyt esi-isiäni. Unelmieni täyttymys on sinä päivänä, kun kuolen pois täältä maan päältä.
Toivottavasti tämä unelma alotus ei satuttanut sinua.
On totta, että maaimassa on monia jotka kärsii ihan lapsesta saakka, mutta en usko siihen, että Jumala kostaisi syntejä sukupolvelta toiselle. Uskon, että tämä asia korjattiin ristinpuulla. En myöskään sano, että sairautesi johtuisi sinusta. Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan.
Paavalikin toivoi, että pääsisi muuttamaan jo taivaankotiin, mutta hän ajatteli, että jos hän jäisi, niin se olisi parempi taas meille ja Jumalan työlle.
Emme koskaan tiedä koska on aikamme lähteä täältä ikuisuuteen, mutta toivottavasti olet uskossa Jeesukseen.
Ilo oli kuulla siitä, että et ole katkeroitunut.
Muistan sinua rukouksin
Ps. Raamattukin sanoo: Kaiken minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa.
Älkää huoliko siitä koska se raamatunkohta ei tarkoita että Jumala suoranaisesti ja kirjaimellisesti kostaisi isien syntejä lapsille SITEN kuin me sen äkkipäältään ymmärrämme.
Vaikka kohta sanookin että "Jumala kostaa isen pahat teot aina 3. ja 4. polveen niille jotka Häntä vihaavat..."
-niin itse ymmärrän tämän siten että lapset saavat kärsiä isien syntien SEURAUKSISTA! Jos esim. on ollut alkoholisti tai väkivaltaiset vanhemmat niin lapset kantavat traumoja ja ahdistusta koko ikänsä mukanaan. Vaikka Jumala Pojassaan antaakin synnit anteeksi, Hän ei kuitenkaan poista maailmasta synnin seurauksia. Vaikka Daavid saikin syntinsä anteeksi, Batseban aviomies ei herännyt henkiin.
Vaikka aviorikoksen tekijälle annetaan anteeksi, kuitenkaan ei haavat tahdo umpeutua vaan niitä kannetaan koko elämän ajan kipeinä kokemuksina.
Vaikka ihminen saa anteeksi että tuhoaa elinympäristöään, niin maailma siltikin saastuu eikä Jumala poista saasteita maailmasta. Jos tehtaanjohtaja päästää saasteet järveen, hänkin kaduttuaan asiaa saa kyllä sen anteeksi mutta saasteet jäävät järveen siitä huolimatta.
Näin synnin vaikutukset kestvät monienkin sukupolvien ajan ja vaikuttavat suoranaisesti omaankin elämäämme joten SIINÄ mielessä kyllä voi sanoa että "Jumala kostaa meille ihmiskuntana ihmiskunna tekemiä syntejä" vrt. "väkivalta on noussut vitsaksi jumalattomuudelle..." (psalmit)
"mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää!"
Mutta lohdullisin kohta on vielä kertomatta:
"Jumala tekee LAUPEUDEN tuhansille jotka Häntä rakastavat!" Tämä on kaikkein tärkeintä pitää mielessä! Myös se että JOKAINEN meistä on ansainnut, ei vain koettelemuksia, vaan myös iankaikkisen helvetin tulen, mutta Jumala ei halua rangaista meitä tekojemme mukaan vaan on antanut Poikansa Kristuksen että Häneen uskomalla saisimme synnit anteeksi runsain mitoin!
Ei siis ole syytä mittailla itselleen rangaistuksia tai kostoja vaan ymmärtää että Jumalan armo riittää kurjimmallekin kurjimpaankin elämäntilanteeseen!
Minähän olen Suomeen syntynyt ja siitä etuoikeutettu, jos olisin jonnekin Afrikan savanneille syntynyt, en olisi elänyt tämänkään vertaa, olisin aika pian kuollut. Olen kuitenkin saanut nähdä elämää tämän nuoren ikäni verran. Sairaus väsyttää ja vaikeuttaa elämää, pakottaa olemaan välillä sairaalassa ja sitä rataa mutta kuten sanoin jo, että olen tyytyväinen elämääni. Olen aina uskonut Jumalaan eikä se asiaa muuksi muuta. Jumala on pannut tämän taakan minun kannettavakseni ehkä juuri siksi, että olen vahva ja joku toinen ei tätä taakkaa jaksaisi kantaa. Odotan silti sitä päivää edelleen, että saan nukkua pois. Olen sanonut kaikille tutuille, että älkää itkekö sinä päivänä, älkää surko, sillä minä menen taivaan kotiin jossa saan lopultakin olla terve. Sairaalassa olin osastolla ainoa joka ei murehtinut sitä miten tässä käy. Olin vain hiljaa ja ajattelin, että tämä on nyt minun osani. Eipä siinä sen suurempia voi haaveilla kun tietää reaaliteetit, että mitä rajoituksia on.
Ihmettelen vaan, kun porukka on pahoillaan kun kerron unelmistani, joita kysyttiin. En tarvitse sääliä enkä surkuttelua. Olen onnellinen omassa elämässäni ja saan iloa uskostani Jumalaan, lohtua kipuun ja särkyyn, hoitoihin ja toimenpiteisiin. En voi suunnitella mitään kun voin olla jo seuraavalla viikolla sairaalassa mutta jos ollaan rehellisiä, niin eikö joka ihmisellä ole sama tilanne? Kukaan ei tiedä huomista, sinä voit ajaa huomenna kolarin ja vammautua iäksi. Ei meistä kukaan ole vielä huomista päivää nähnyt. Toivon ettei kenellekään tapahdu mitään pahaa. Hyvää yötä.
raamattuselitykset.
Vaikka Raamatussa selvästi sanotaan, että jumala kostaa isien pahat teot kolmanteen tai neljänteen polveen, niin te selitätte, ettei se tarkoitakkaan sitä kirjaimellisesti.
Kuitenkin te tulkitsette varsin epäselviä ja tulkinnanvaraisia kohtia aivan toisin.
Raamatussa ei missään suoraan sanota, että homous on syntiä. Silti te uskovaiset pidätte itsestään selvänä, että teidän tulkintanne on oikea: homous on siis Raamatun mukaan syntiä. Hah.
Käsittämätöntä.
Kiitos viestistäsi. Olet todellakin lahja meille, jotka pidämme elämää yksiselitteisenä ja varmana.
Jumala on kirjoutuksistasi päätellen antanut sinulle runsaasti viisautta. Olet oikeassa siinä, että jokaisella on omat taakkansa kannettavana. Joku jaksaa kantaa toisen taakan ja joku muu toisen, mutta jos taakkoja vaihdettaisiin päikseen, niin eipä sitä kannettaisi enää.
Voimia sinulle rakas ystäväni!
Jumala iloitsee sinusta aivan varmasti ja me sinun veljinäsi ja sisarinasi iloitsemme myös.
Eikö me kaikki olla Jumalan lahjoja? Ainakin minä olen ymmärtänyt niin, että ihmiselämä on aina Jumalan lahjaa. Sinäkin. :)
rakennettu kaltaistesi uskovaisten unelmien varaan, kyseessä olisi maanpäällinen Helvetti.
On minullakin unelma: onni elää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa jokainen saa oikeasti elää omana itsenään. Siinä yhteiskunnassa ei kukaan hauku homoja syntisiksi, moitiskele aborttiin päätynyttä murhaajaksi jne. Siinä yhteiskunnassa jokaiselle annetaan elintilaa niiden lakien puitteissa elämiseen, jotka oikeuttavat KAIKKI elämään tasaveroisina. Siinä unelamssa myös lahkolaiset kunnioittavat laillista menoa, lakeja ja tasaveroisia oikeuksia.
Siinä unelmassa helluntailaisetkaan eivät "eheytä" vaan ymmärtävät asiallisen tiedon ja omien luulojensa rajat. Siinä unelmassa uskovaiset moitiskelevat ihmisiä vain omissa piireissään, siis keskenään, ja antavat muiden elää oman eettisne vakaumuksensa mukaan. Ketään ei painosteta synnyttämään ei-toivottua lasta. Ketään ei harhauteta suostuttelumääritelmin: "abortti on murha" -tyyliin.
Siinä unelmassa myös uskovaiset myöntävät joskus olevansa väärässä ja tajuavat, etteivät he tiedä Jumalan tahdosta paljoakaan.
Eipä taida unelmani toteutua. Ainakaan tuo aborttikeskustelu ei hyvältä näytä.
Näköjään olet katunut poistumistasi ja sitä, kun puskasta olet joutunut vastaileen.
Ole aivan oma itsesi.
Oletko luopunut uskosta, tuo ajatus tuli edellisen päivän kirjoitustesi johdosta.
Sinua siis vieläkin häiritsee homoutesi?
jos "Seuraamme" edes nimimerkiksi on tarkoitettukaan. Kuitenkin on muillekin uskovaisille ominaista, että jokin toisen kirjoitusta koskeva väite tempaistaan tuulesta yrittämättäkään johtaa sitä mistään.
"Sinua siis vieläkin häiritsee homoutesi?" Mistähän tuo kommenttisi kertoo? Yritätkö esittää jotain profetoimisen armolahjalla siunattua tosiuskovaa?
sä Heikki käänsit asian ihan päinvastoin syyttelyssäs. Poikalapsi nimenomaan vastaili omiin kirjoituksiin eri nikeillä. Hän aikoi häipyä mutte ei sitten mennykkään. Ajattele sitä senkin pikku höpsö.
tästä on pääteltävissä, että pyhät henget sun muut tuovat profetoimisen lahjan lisäksi mukanaan myös selvännäkemisen kyvyn:
'Selvästi nähdään' ja tiedetään, että poikalapsi on kirjoittanut muilla nimimerkeillä, vieläpä omiin kirjoituksiinsa.
voisit lopettaa tuon heikittelyn.
täällä ei kukaan ole toistaiseksi ilmoittanut olevansa käyetettävissä "heikki" -nimellä, eikä kai ole sellaiseen lupaa sinullekaan antanut.
Koska seriffin tukema ja entisen seriffin alulle panema valheellinen luulo elää täällä edelleen, totean vielä kerran, että EN ole vastaillut omiin viesteihini omalla enkä millään muullakaan nimimerkillä. Koska teillä ei ainoallakaan ole todisteita muusta - ei edes sillä ulos potkitulla entisellä seriffillä - voisitte ystävällisesti nyt jo lopettaa tuosta asiasta puhumisen.
Nykyiseltä serigffiltä odotan yhä julkista anteeksipyyntöä perättömän juorun levittämisne takia. Turhaan odottanen, hän kun on "uskovainen".
Jos noita eri nimimerkkien käyttämisiä halajatte tutkia, selvitelkää omat sotkunne ensin. Sannuli voisi olla monelle kiusallinen ylläri, by the way.
minun unelmani hankkia itselleni oma elämä,eli päästä irti siitä menneestä joka minua vielä sitoo ja löytää oma tahtoni
unelmoin myös uudesta paremmasta työpaikasta,jossa on parempi henki kuin tämän hetkisessä..tämä nykyinen on melkoinen ihmissuhdekaruselli, - ja olen siihen hyvin hyvin väsynyt
Ite olen tällainen nelissäkymmenissä taapertava wanha miäshenkilö eikä tähän asti ole ollut sen kummempia haaveita mutta nyt sitä on ruvennut miettimään että jos tämän elämän aikana vielä jotain aikoo niin nyt on sen aika! Vielä ollaan terveitä ja kaikki muutenkin on kohdallaan ja alkaa olla aikaakin omille harrastuksille ym. 10 vuoden päästä ei välttämättä enää oo sama asia, joten olen asettanut tavoitteen kilpailla eräässä lajissa johon minulla on henk. koht. lahjakkuutta (muut ovat monesti sanoneet ja kilpailemaan on kehoitettukin). Tähän asti vain ei ole oikein napannut kun elämässä ollut kaikenlaista muuta tohinaa. Nyt olen jo aloittanut ja aion kokeilla kuinka pitkälle rahkeet riittää...
Tämä on sitä elämänlaatua ja elämästä nauttimista jonka ymmärrän että Jumalakin on ihmiselle lahjaksi antanut. MOnesti kyllä uskovaisen elämä (omakin) on joskus tuntunut vain maailmanlopun tai kuoleman odottelulta ettei oikein mihinkään kannata "enää" ruveta mutta nyt tosiaan elämä maistuu ja intoa riittää! Haave on asetettu mutta sitä en paljasta, riittää kun itse tiedän. Vaikka siihen ei pääsisikään, niin on tämä siltikin sen arvoista joka päivä!
Kiitos Jumalalle elämästä ja elämän lahjasta! Tärkein ja arvokkain lahjahan on tietenkin evankeliumi! Kaikella on aikansa, -joka asialla auringon alla! Nuorempana ei aina sitä jaksanut uskoa mutta totta se on!
Niin kauan kun tuntuu, että potkua riittää pikkusenkin, niin antaa mennä vaan. Toivon koko sydämestäni, että saisit kokea jotain elämän riemua harjoittelussa ja kilpailussakin. Elämä on todella kaunis lahja, joka on käytettävä hyvin. Aina tietenkään ei kivalta tunnu, mutta kun vaikeudet hetkeksi hellittää, niin ilomme on ylitsevuotava. Isänikin on vissiin 55 tai 60 (hävettää, kun en muista edes hänen ikäänsä) ja hän ajelee prätkällä tuolla jossain, ku teinipoika:)
Paras kaverini on 40v ja hän on tehnyt holistien kanssa työtä nyt jonkin aikaa ja hän sanoi minulle, että tämä on hänen unelmiensa täyttymys.
Ne sanat koskettivat minua, sillä olin oikeasti iloinen hänen puolestaan. Olemme kulkeneet tämän miehen kanssa niin ylä, kun alamäetkin ja hänen onnensa on minun onneni.
Haaveita on kiva jakaa!
Jumalan siunausta †
hellunatilaiset ymmärtämään ihmisluontoa ja hyväksymään ihmiset sellaisenaan kuin ovat.
"ei kukaan ole huono ihminen vaan toinen on heikompi toista" E.Leino