Suomessa on kummallinen vaalijärjestelmä. Sanotaan että kuka tahansa voi asettua ehdolle eduskuntavaaleissa ja vaatimuksia ei ole muuta kuin riittävä kansan antama kannatus. Näin teoriassa. Todellisuudessa laissa voisi lukea yhtä hyvin että ensin pitää saada jonkun suuren-keskikokoisen puolueen hyväksyntä ja sitoutua toisten ihmisten määrittelemiin linjauksiin. Tällöin on mahdollista päästä eduskuntaan 2000-4000 äänellä. Jos taas ehdokkaaksi haluava ei saa ensin jonkun puolueen luottamusta ja organisaatiota tuekseen, tulee hänen kerätä tuttujen työllä ja omilla rahoillaan (erotuksena veronmaksajien rahat joita puolueet käyttävät) saavuttaa yli 6000 ihmisen äänet.
Tällaisessa tilanteessa ehdokkaiksi hakee ainoastaan puolueiden luottohenkilöt jotka ovat parhaassa tapauksessa pitkään olleet puolueen tehtävissä tai eduskunta avustajina tai opiskelijapolitiikassa, eli suomeksi sanottuna urapoliitikkoja, joilla on pienemmät edellytykset ymmärtää tavallisen ihmisen elämää saati arkipäivää. Näille puolueen tuottamille edustajille sitten sovelletaan laissa määriteltyä linjaa eli ei mitään vaatimuksia pätevyydestä.
Henkilön joka laitetaan ohjaamaan valtiontaloutta ja määritelemään budjetteja ei tarvitse tuntea kansantaloutta tai talouden perusasioita. Lainsäätäjien ei tarvitse tietää lainsäädännöstä mitään. Virkamiehiltä vaaditaan sentään asiantuntemusta, ja asioista päätetäänkin pitkälle virkamiesten esitysten mukaisesti. Silti taitamattomat edustajat pystyvät sotkemaan asioita joista he eivät ymmärrä mitään. Suurelta osalta meneekin ensimmäinen kausi eduskunnassa totuttuja käytäntöjä opetellessa. Tämän jälkeen keskitytäänkin poliittisiin peleihin ja puolueen etujen ajamiseen.
Tilannetta voisi luonnehtia mielettömäksi tai jopa näennäisdemokratiaksi.
Tällaisessa tilanteessa ehdokkaiksi hakee ainoastaan puolueiden luottohenkilöt jotka ovat parhaassa tapauksessa pitkään olleet puolueen tehtävissä tai eduskunta avustajina tai opiskelijapolitiikassa, eli suomeksi sanottuna urapoliitikkoja, joilla on pienemmät edellytykset ymmärtää tavallisen ihmisen elämää saati arkipäivää. Näille puolueen tuottamille edustajille sitten sovelletaan laissa määriteltyä linjaa eli ei mitään vaatimuksia pätevyydestä.
Henkilön joka laitetaan ohjaamaan valtiontaloutta ja määritelemään budjetteja ei tarvitse tuntea kansantaloutta tai talouden perusasioita. Lainsäätäjien ei tarvitse tietää lainsäädännöstä mitään. Virkamiehiltä vaaditaan sentään asiantuntemusta, ja asioista päätetäänkin pitkälle virkamiesten esitysten mukaisesti. Silti taitamattomat edustajat pystyvät sotkemaan asioita joista he eivät ymmärrä mitään. Suurelta osalta meneekin ensimmäinen kausi eduskunnassa totuttuja käytäntöjä opetellessa. Tämän jälkeen keskitytäänkin poliittisiin peleihin ja puolueen etujen ajamiseen.
Tilannetta voisi luonnehtia mielettömäksi tai jopa näennäisdemokratiaksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Peräti ministeriksi pääsee alusvaatemalli ! Miten mahdollista ???
http://www.sunpoint.net/~mavijo/tanja.html
Ihminen, joka on koko elämänsä elänyt pelkästä miellyttämisestä, ei voi johtaa uskottavasti ministeriötä omalta osaltaan.
Vienonen-Karpela-(Niinistö)-Saarela on juuri idioottiäänestäjien aikaansaannos. Saarela on kuitenkin tuonut "mukanaan" myös oikeampia kansanedustajia eduskuntaan.