Olen hieman yli 30 vuotias yritysjohtaja. Normaali seksielämäni menee hyvin ja seurustelen vakituisesti, emme kuitenkaan asu naisystäväni kanssa yhdessä. Olen seksuaalisesti aktiivinen ja silloin, kun aitoa tavaraa ei ole tarjolla, harrastan itsetyydytystä 1-2 kertaa päivässä ja vaikka eläisin aktiivisessa parisuhteessakin, runkkailen silti usein. Olen myös fetisisti, minulla on ollut jo nuoresta pojasta lähtien taipumus haistella likaisia pesemättömiä naisten ja tyttöjen nilkka- ja polvisukkia sekä sukkahousuja aina tilaisuuden tullen ja runkkailla samalla. Ostan myös naisilta sukkia ja sukkahousuja sekä netin kautta, joidenkin sukkia välittävien tahojen kautta, että myös suorakontaktein ja myös joiltakin naisystäviltäni. Olen uskaltautunut ostamaan myös joitakin kertoja ihan kadulta kysymällä naisilta sukat jalasta.
Parhaat kokemukset ovat kuitenkin, kun pääsen jonkun naisen tai perheen kotiin, jossa wc:ssä tai muussa tilassa, johon voin mennä huomiota herättämättä, pidetään pyykkikoria. On upeaa penkoa jonkun pyykkikoria ja löytää sieltä erilaisia likaisia sukkia ja sukkahousuja. Kun pääsen pyykkikoreille ja löydän niistä naisten tai tyttöjen sukkia, haistelen niiden tuoksua, niiden pohjia ja katselen sukkien likaisuutta.
Parhaat kokemukset ovat kuitenkin, kun pääsen jonkun naisen tai perheen kotiin, jossa wc:ssä tai muussa tilassa, johon voin mennä huomiota herättämättä, pidetään pyykkikoria. On upeaa penkoa jonkun pyykkikoria ja löytää sieltä erilaisia likaisia sukkia ja sukkahousuja. Kun pääsen pyykkikoreille ja löydän niistä naisten tai tyttöjen sukkia, haistelen niiden tuoksua, niiden pohjia ja katselen sukkien likaisuutta.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Sonera? Kerro vaan, pestään kaikki pyykki nyt samalla kerralla.
*sulkee kännykän varmuuden vuoksi*
olen soneralla töissä. ja tykkään myös soitella kaikille työtovereilleni ja kysellä heiltä tyhmiä kysymyksiä.
S-O-N-E-R-A
mun sukkia niin eiköhän tuo mielihalus ole historiaa. Eikä tarvitse edes maksaa.
...ei toi ole, mutta jokainen pitää omalla tavallaan saada inspistä, oli mulla kerran potilas joka ei pystynyt seksuaalisesti toimimaan jollei saanut samalla haistella tuoretta lantaa.
Olet kuitenkin rohkea kun uskallat tunnustaa näitä asioita näin avoimesti, se on askel kohti parempaa ja ehompaa elämää, eli siitä vaan...
Voin muuten sulle lähettää naapurimummun vanhat sellaiset tummanruskeat sukkahousut, käyn ihan mielelläni yöllä pöllimässä niitä sen pyykkinarulta, sillä tiedän että se melkein sontaa itsensä kun huomaa että taas on tavaraa viety sen narulta....
Voi olla että tämä viesti tuli nyt siiten tuplana, hiton suomi24.fi!
tullut tuplana.. Ei ainakaan minun koneeni ruudulla näy kahta ellei sitten myöhemmin toinen ilmesty. Sellaistakin on tapahtunut.
näy mullakaan mutta tää Suomi24 toimii aika heikosti nykyään, kapasiteetti ei riitä? Kerrankin Sohvi olla samaan aikaan täällä ;)
...niin, mutta tuli kuitenkin sellainen "olet jo lähettänyt..pläpläplä"-viesti spämmcappilta.
Minäkin olen vissin täällä,...tai olenko?
Olen varmaan katsonut Matrixia liian monta kerta.
ole Dr katsonut Matrixia liian monesti. Matrix on hyvä tieteiselokuva(ksi), ilokseenhan sitä screenillä pyörittelee ;-) Taidatpa tosiaan olla täällä huuhaalla?? Näin Lambin parkissa...
pitäne paikkansa??? Jaa onhan se Dr:kin saapunut, long time no see sanois Sveitsiläinenkin. Onko leikkauksia pidellyt? Sohvi näyttäis hyvältä screenillä...grrrrrrrr ;)
ole mitään säälittävämpää kuin vastata omaan viestiin mutta unohdin sanoa että Dr heitit hyvän vitsin tonne tänx :D
ei, ei ja vielä kerran ei.... *punastuu* Minusta ole koskaan otettu liikkuvaa kuvaa.. Sohvin näkee liikkeessä vain täällä huuhaalla ja viidakossa ja Englannissa ja pulkkamäessä :-) Aito parempi kuin pistekuvio screenillä? Siltä et saa pusua toisin kuin minulta *mmmuiskiss* :-)
olekaan... aito on paras *ajatukset harhailee pitkin huuhaata* :) *muiskisss* :) Totta, kivoja seikkailuja ollut meillä jotka jostain syystä päättyy aina jonkinlaiseen katastrofiin tai vaihtoehtoisesti syleilyyn ;)
ole säälittävä vastata omaan viestiin, teen sitä koko ajan, aina jälkikäteen tulee ajatelleex jotain mitä unohtui.
Kiitos feedbackistä, eli spuglaamisesta! (feed = antaa ruokaa, back = takaisin, ehkä turhaan tässä selittelen, mutta joskus on aihettakin, kun olen huomannut ettei vissin mun kieroutuneen logiikan kulku ole aina niin helppoa seurata).
...Matrix huonommasta päästä olekaan.
Joo, on toi mun Lambi siinä parkkipaikalla, hieman on kärsinyt kun laitoin siihen lumiketjut, en kerran löytänyt sopivan kokoisia talvirenkaita...
Hmm, täytyi muokata tuota Otsikkoa, sillä jos liian tiuhaan tahtiin lataa samanlainen otsikko tulee viesti että "olet jo lähettänyt samankaltaisen viestin"... aina vaan paranee tämä s24.fi:n toimivuus.....
ehkä sitten olekaan, välillä tosiaan unohtuu joku asia. Hyvä kun selitit tuon, tuo vanha kanadalainen latina on mulle ihan slaavilaista hepreaa. Nyt täytyy itsekin häippästä kannettavan kimpuun, luulen että mulla on hyvä mahis voittaa se tänään...
kö kannettava ole helppoa voittaa? Sä vaan nostat sen ylös ja olet todistanut että olet vahvempi...
(Ei ole aavistustakaan mistä puhut, mutta nyökkäilen ja hymyilen ja olen leikisti täysin tietoinen mistä on kyse.)
...haittaa mitään vaikka otsikko on aina sama. Kun laittaa aina esim. yhden välilyönnin lisää otsikon perään niin taas menee läpi kuin väärä raha...paitsi ei ehkä täällä Suomi24:ssa.
tullut tuo mieleenikään!!!! Minä kun yritin haastaa sen verbaaliseen sotaan höh... Puhuin kannettavasta betoniporsaasta vai oliko se sittenkin kannettava pc...hmmmm. Olisko siihen pitänyt sittenkin asentaa jotain eikä lyödä maahaan pystyyn? Oh well, se on sen kannettavan omistajan murhe (jep, en itsekkään tiedä mistä puhun...).
ps. olet aika vakuuttava, ostan autosi tältä istumalta.
voi olla totta... etäpalvelin katkaisi yhteyden...