Huomenta

Onko vaarallista jo on muna silleen.
1189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...Olen hieman yli 30 vuotias yritysjohtaja. Normaali seksielämäni menee hyvin ja seurustelen vakituisesti, emme kuitenkaan asu naisystäväni kanssa yhdessä. Olen seksuaalisesti aktiivinen ja silloin, kun aitoa tavaraa ei ole tarjolla, harrastan itsetyydytystä 1-2 kertaa päivässä ja vaikka eläisin aktiivisessa parisuhteessakin, runkkailen silti usein. Olen myös fetisisti, minulla on ollut jo nuoresta pojasta lähtien taipumus haistella likaisia pesemättömiä naisten ja tyttöjen nilkka- ja polvisukkia sekä sukkahousuja aina tilaisuuden tullen ja runkkailla samalla. Ostan myös naisilta sukkia ja sukkahousuja sekä netin kautta, joidenkin sukkia välittävien tahojen kautta, että myös suorakontaktein ja myös joiltakin naisystäviltäni. Olen uskaltautunut ostamaan myös joitakin kertoja ihan kadulta kysymällä naisilta sukat jalasta.

Parhaat kokemukset ovat kuitenkin, kun pääsen jonkun naisen tai perheen kotiin, jossa wc:ssä tai muussa tilassa, johon voin mennä huomiota herättämättä, pidetään pyykkikoria. On upeaa penkoa jonkun pyykkikoria ja löytää sieltä erilaisia likaisia sukkia ja sukkahousuja. Kun pääsen pyykkikoreille ja löydän niistä naisten tai tyttöjen sukkia, haistelen niiden tuoksua, niiden pohjia ja katselen sukkien likaisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Järvinen kirjoitti:

Onko vaarallista jo on muna silleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu