ihmettelen

jotkut uskoo Jumalaan mutta eivät helvettiin.Tietysti jos ei usko että raamattu on Jumalan sana niin sit ymmärrän.Raamatustahan ei voi jättää pois asioita mitkä ei itseä miellytä.
5491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onko se, että on kohdannut Jumalan ja _tietää_ Hänen olevan olemassa, enää uskoa???

Vakvasti: Omakohtaisen kokemukseni mukaan Jumala on kyllä olemassa, mutta Raamattu on kukkua kaikilta muilta osin paitsi siltä, että Jumala on Rakkaus. Kaiken sen osalta, mitä Raamattu puhuu ankarasta, pikkusieluisesta, vallanhimoisesta ja läpeensä mulkerosta Jumalasta, Raamattu on väärässä.

Minä en usko, että Raamattu olisi Jumalan sanaa. Ensinnäkään mikään ei viittaa siihen, koska jokaisella Raamatun kirjalla on kirjoittajansa, ja toiseksi Raamatun perusteleminen Jumalan sanaksi sillä, että niin sanotaan Raamatussa, on kehäpäätelmä. Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja ja ihmiset kirjoittavat mitä itse parhaaksi katsovat. Silloin, kun kokemus ja Raamattu ovat ristiriidassa, silloin uskon itse kokemusta.

Helvetti ei edes ole kristillinen käsite. Helvetti on viikingeiltä pöllitty käsite - helvetti oli paikka, jossa järjestettiin ikuiset kärsimykset niille, jotka eivät päässeet Valhallaan kuolemalla jotenkin väkivaltaisesti. Juutalainen käsite gehennasta on paljon lähempänä katolisen kirkon kiirastulta kuin viikinkien helvettiä. Lähdetään siitä.

Äänestä
  • Helvetti on kieltämättä huono sana, koska se viittaa siihen, että olisi joku ikuinen kadotus. Parempi sana tosiaan on esim. katolilaisten kiirastuli, koska se on vain väliaikainen puhdistava tila.

    Ikuista helvettiä ei siis ole olemassa, vaan kiirastuli, jossa puhdistutaan ja heitetään tarpeettomaksi muuttunutta kuonaa pois.

    Äänestä

  • pohdiskelija kirjoitti:

    Helvetti on kieltämättä huono sana, koska se viittaa siihen, että olisi joku ikuinen kadotus. Parempi sana tosiaan on esim. katolilaisten kiirastuli, koska se on vain väliaikainen puhdistava tila.

    Ikuista helvettiä ei siis ole olemassa, vaan kiirastuli, jossa puhdistutaan ja heitetään tarpeettomaksi muuttunutta kuonaa pois.

    Täsmälleen noin. Ja varmin tapa joutua kadotukseen on ylikiintyä johonkin maailmalliseen - mammonaan, omaisuuteen, nauitintoon, seksiin, valtaan, tajusteisiin tms.

    Sanotaan, että aasialaiset pyydystävät apinoita niin, että he panevat ahdaskaulaiseen ruukkuun banaanin. Apina työntää kätensä sinne, tarttuu banaaniin - eikä enää pysty vetämään kättään pois päästämättä irti banaanista. Jos apina päästäisi irti banaanista, se menettäisi herkkupalan. Niinpä se mieluummin riskeeraa henkensä kuin päästää irti.

    Kun on aika lähteä tästä maailmasta, niin päästä irti banaanista. Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin mammonanpalvojan päästä Jumalan luo. Elämän yksi oppitiunteja on luopumus. Sen ymmärtäminen, että tämä kaikki on väliaikaista, ja ainoa, mitä viemme mukanamme, on karmamme (hyvien ja pahojen tekojemme summa), sen mitä olemme oppineet viisautta sekä sen, mitä olemme oppineet rakkaudesta.

    Ja irtipäästäminen on myös sikäli tärkeää, että meitä odottaa paljon parempi koti kuin ikinä maan päällä. Irtipäästäminen merkitsee takaisin Taivaan Isän luo saapumista. Roikkuminen maanpäällisessä on tie kadotukseen - siis eroon Jumalasta - ja se on hengessä se tila, jossa pahimmat kauhumme toteutuvat.

    Tuo ero kyllä totisesti puhdistaa meidät - kantapään kautta ja hyvin tuskallisesti opettaa meidät luopumaan tarpeettomaksi osoittautuneesta kuonasta - mutta helpompiakin tapoja paluuseen takaisin Taivaan kotiin on.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    >>mitä viemme mukanamme, on karmamme (hyvien ja pahojen tekojemme summa)

    Äänestä

Katsos kun tuo käsite jumala elää meidän ihmisten kanssa. Oletkos huomannut, että käsitykset ihmisillä muuttuu?

Raamatusta voi itseasiassa jättää paljonkin pois, siltikki uskoen jumalaan. Kuinka hyvin ymmärrät raamatun? Kuinka hyvin toinen uskovainen sen ymmärtää? Ymmärrättekö samanlailla?

Älä ihmettele..kyse on vaan absoluuttisesta. Ihminen määrittelee sen tavallaan, koska se mahdollistaa sen. Raamatun "sanaa" löytyy nii paljon tulkintoja, kuin löytyy tulkitsijoita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

miten:( kirjoitti:

jotkut uskoo Jumalaan mutta eivät helvettiin.Tietysti jos ei usko että raamattu on Jumalan sana niin sit ymmärrän.Raamatustahan ei voi jättää pois asioita mitkä ei itseä miellytä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu