Uusi perversion muoto

Uusi perversion muoto on tullut tällä palstalla ulos kaapista ja niin kuin kaikki pervot, niin nämäkin julistavat ”suuntautumistaan” suureen ääneen: ”Olen länsimaisesti suuntautunut”.

”Olen länsimaisesti suuntautunut” tarkoittaa että ”suuntautunut” hyväksyy valtioterrorismin juuri uskoon tulleen ehdottomuudella, jos ”suuntautunut” sen avulla saa bensansa halvalla.
Kaikkia oikeudenmukaisuuden vaatimuksia ”suuntautunut” vastustaa raivokkaasti ja murhanhimoisesti.
11816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Omalla kohdallani länsimainen suuntauneisuus tarkoittaa, etten halua elää kommunismissa enkä islamilaisessa valtiossa. Mikä muu variaatio mistä tahansa käy mutta eivät nämä kaksi, ei ikinä.

Länsimaalaisuus tarkoittaa siten myös sitä, että olen vapaa (jos haluan ja kykenen) ajattelemaan itse, kritisoimaan ja kyseenalaistamaan niitä asioita jotka katson sen ansaitsevan. Kommunismi ja islamilaisuus eivät tälläisiä vapauksia salli.

Mitään terrorismia en hyväksy eikä bensa suomessa ole halpaa vaan todella kallista. Kommunistisissa ja islamilaisissa valtioissa bensa oli ja on halpaa mutta sen hinta ihmisoikeuksien polkemisena maksaa hirvittävästi.

Oikeudenmukaisuus kuuluu länsimaisuuteen mutta se ei suinkaan toteudu läheskään aina. Kommunismissa ja islamilaisuudessa se ei toteudu koskaan.

En näe mitään syytä muuttaa länsimielisyyttäni mihinkään suuntaan koska suunnat ovat vielä huomattavasti huonompia.

Äänestä
  • ”Omalla kohdallani länsimainen suuntauneisuus tarkoittaa, etten halua elää kommunismissa enkä islamilaisessa valtiossa. Mikä muu variaatio mistä tahansa käy mutta eivät nämä kaksi, ei ikinä.”

    Älä sitten muuta sellaiseen valtioon.

    ”Länsimaalaisuus tarkoittaa siten myös sitä, että olen vapaa (jos haluan ja kykenen) ajattelemaan itse, kritisoimaan ja kyseenalaistamaan niitä asioita jotka katson sen ansaitsevan. Kommunismi ja islamilaisuus eivät tälläisiä vapauksia salli.”

    Kritisoippa joutessas EU:n ja suomen oloja. Kritisoitavaa nimittäin riittää, lähtien Mauno Koiviston kauden alusta tähän päivään saakka. Argumentoi ja todista vastaansanomattomasti kaikki mitä sanot. Kun käytätä lainauksia, mainitse lähde.
    Lähetä kirjoituksesi kaikkiin valtalehtiin ja ihmettele sitten sanavapauttasi.

    ”Mitään terrorismia en hyväksy eikä bensa suomessa ole halpaa vaan todella kallista. Kommunistisissa ja islamilaisissa valtioissa bensa oli ja on halpaa mutta sen hinta ihmisoikeuksien polkemisena maksaa hirvittävästi.”

    Hyväksytkö USA:n laittomat agressiot? Ketkä lähi-idässä nyt polkee ihmisoikeuksia?

    ”Oikeudenmukaisuus kuuluu länsimaisuuteen mutta se ei suinkaan toteudu läheskään aina. Kommunismissa ja islamilaisuudessa se ei toteudu koskaan.”

    Voi ihmisparkaa.

    ”En näe mitään syytä muuttaa länsimielisyyttäni mihinkään suuntaan koska suunnat ovat vielä huomattavasti huonompia.”

    Ei viettielämälleen mitään voi, se on synnynnäistä, mutta annatko muille luvan elää omaa elämäänsä? Vai menetkö viemään ”demokratiaa”?

    Äänestä

  • KARVINISTI kirjoitti:

    ”Omalla kohdallani länsimainen suuntauneisuus tarkoittaa, etten halua elää kommunismissa enkä islamilaisessa valtiossa. Mikä muu variaatio mistä tahansa käy mutta eivät nämä kaksi, ei ikinä.”

    Älä sitten muuta sellaiseen valtioon.

    ”Länsimaalaisuus tarkoittaa siten myös sitä, että olen vapaa (jos haluan ja kykenen) ajattelemaan itse, kritisoimaan ja kyseenalaistamaan niitä asioita jotka katson sen ansaitsevan. Kommunismi ja islamilaisuus eivät tälläisiä vapauksia salli.”

    Kritisoippa joutessas EU:n ja suomen oloja. Kritisoitavaa nimittäin riittää, lähtien Mauno Koiviston kauden alusta tähän päivään saakka. Argumentoi ja todista vastaansanomattomasti kaikki mitä sanot. Kun käytätä lainauksia, mainitse lähde.
    Lähetä kirjoituksesi kaikkiin valtalehtiin ja ihmettele sitten sanavapauttasi.

    ”Mitään terrorismia en hyväksy eikä bensa suomessa ole halpaa vaan todella kallista. Kommunistisissa ja islamilaisissa valtioissa bensa oli ja on halpaa mutta sen hinta ihmisoikeuksien polkemisena maksaa hirvittävästi.”

    Hyväksytkö USA:n laittomat agressiot? Ketkä lähi-idässä nyt polkee ihmisoikeuksia?

    ”Oikeudenmukaisuus kuuluu länsimaisuuteen mutta se ei suinkaan toteudu läheskään aina. Kommunismissa ja islamilaisuudessa se ei toteudu koskaan.”

    Voi ihmisparkaa.

    ”En näe mitään syytä muuttaa länsimielisyyttäni mihinkään suuntaan koska suunnat ovat vielä huomattavasti huonompia.”

    Ei viettielämälleen mitään voi, se on synnynnäistä, mutta annatko muille luvan elää omaa elämäänsä? Vai menetkö viemään ”demokratiaa”?

    ""Älä sitten muuta sellaiseen valtioon.""

    En muuta enkä halua sellaisia myöskään tänne.

    ""Kritisoippa joutessas EU:n ja suomen oloja. Kritisoitavaa nimittäin riittää, lähtien Mauno Koiviston kauden alusta tähän päivään saakka. Argumentoi ja todista vastaansanomattomasti kaikki mitä sanot. Kun käytätä lainauksia, mainitse lähde.
    Lähetä kirjoituksesi kaikkiin valtalehtiin ja ihmettele sitten sanavapauttasi.""

    Olen samaa mieltä, eu on perseestä ja suomen media maailman huonoimpia.

    ""Hyväksytkö USA:n laittomat agressiot? Ketkä lähi-idässä nyt polkee ihmisoikeuksia?""

    Mitä agressioita tarkoitat? Ilmeisesti irakia? Irakiin hyökkäys hyväksyttiin laajalti maailmassa ja laajalti myös tuomittiin. Asia oli hyväksyttävä tai tuomittava viimeistään juuri ennen hyökkäystä. Näin aikojen kuluttua ilveilevät vain jälkiviisaat. Itse hyväksyin saddamin hallinnon kaatamisen. Se nutipää jouti pottukuoppaansa. Noin laajemmin jenkkien asiat ja touhut eivät minua kiinnosta, ne eivät vaikuta minun elämääni.

    Lähi-idässä on kaksi osapuolta jotka voisivat halutessaan elää rinnan mutta halua ei ole. En näe israelin polkevan kenenkään oikeuksia puolustaessaan kansalaisiaan ja olemassaoloaan. Se nyt vaan on valtion ensimmäinen tehtävä, tehtävä joka on unohtunut kokonaan esim. eu-mailta.

    ""Voi ihmisparkaa.""

    En tunne itseäni ihmisparaksi ennen kuin kerrot missä kommunistisessa tai islamilaisessa maassa on tai on ollut oikeudenmukaisuus korkeassa kurssissa.

    ""Ei viettielämälleen mitään voi, se on synnynnäistä, mutta annatko muille luvan elää omaa elämäänsä? Vai menetkö viemään ”demokratiaa”?""

    Elän reaalimaailmassa, en viettien tai haihatteluiden ohjailemana. Muut saavat vapaasti elää omaa elämäänsä ja toteuttaa itseään kunhan eivät tyrkytä sitä väkisin minulle. Suomalaisesta näennäisdemokratiasta ei ole vientituotteeksi, kukaan ei osta eikä ota sitä edes ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Derek Lotko kirjoitti:

    luun kurkkuun ja jauhot suuhun.
    Asiallisen jatkon sijaan sieltä alkaa kuulua syyttävää ja yleistävää mölinää :))

    Äänestä

  • laittaa karvinistille kirjoitti:

    luun kurkkuun ja jauhot suuhun.
    Asiallisen jatkon sijaan sieltä alkaa kuulua syyttävää ja yleistävää mölinää :))

    Usko perustuu uskoon. On ajan haaskausta jatkaa juupas eipäs sanailua.

    Äänestä

  • KARVINISTI kirjoitti:

    Usko perustuu uskoon. On ajan haaskausta jatkaa juupas eipäs sanailua.

    Mielestäni en juupaseipästellyt lainkaan vaan kerroin oman mielipiteeni hyvinkin avoimesti ja selkeästi.

    Mielipiteelläni ei ole mitään tekemistä uskontojen kanssa ja mikä parasta, ei myöskään minkään aatteen kanssa. Siksi minulla on mahdollisuus olla asioista juuri sitä mieltä kuin olen, koska minkään aatteen tai opin säännöstö ei rajoita ajatteluani tiettyihin, aatteen hyväksymiin raameihin.

    Sinulla on joitain hyviä ajatuksia ja joissain aiheissasi huomaan olevani samaa mieltäkin. Mutta silloin kun turinasi jämähtää toistamaan jotain sosialistiliiton hyväksymää liturgiaa, ajatustemme tiet eroavat.

    Yhdysvalloissa kuten kaikissa maissa on paljon paskaa mutta yhdysvalloissa kuten muissakin maissa on myös paljon hyvää. Tätä hyvää sinä et suostu näkemään koska aatteesi raamit sen ehdottomasti kieltävät. Sinä luultavasti oksentaisit jos joutuisit sanomaan "yhdysvalloissa on hyviäkin asioita ja se on tehnyt maapallolla paljon hyvääkin"

    Samoin asia lähi-idän suhteen. Siellä ei sinulle ja aatetovereillesi ole olemassakaan kuin yksi suuri saatana. Muiden osapuolten pahat tekoset te lakaisette maton alle. Ei siksi, että ette ymmärtäisi asiaa vaan siksi, että ollaksenne hyviä tovereita on teidän toistettava mielipidejohtajienne teesejä pilkun tarkasti.

    Tämä taas tarkoittaa, että teidän mielipidejohtajanne ovat porukkanne kaikkein tyhmimmät yksilöt koska nämä myös oikeasti ovat sokeita koko totuudelle. He eivät näe, edes eteenkannettuna, totuutta tai tapahtumien todellista kulkua.

    Haluaisin verrata teitä lampaisiin jotka seuraavat sokeaa paimenta mutta en sitä tee koska se voisi loukata teitä.

    Olet oikeassa, et juupaseipästellyt. Mielipiteitähän sinulla on, esimerkiksi: ” Omalla kohdallani länsimainen suuntautuneisuus tarkoittaa, etten halua elää kommunismissa enkä islamilaisessa valtiossa. Mikä muu variaatio mistä tahansa käy mutta eivät nämä kaksi, ei ikinä. ”

    Kaiken sen ruotiminen mitä tuokin lausahdus pitää sisällään, veisi enemmän aikaa kuin minä olen valmis uhraamaan. Retorinen kysymys kuitenkin: Oikeuttaako tuo mielestäsi Irakilaisten tappamisen ja heidän öljynsä ryöstön?

    ” Tämä taas tarkoittaa, että teidän mielipidejohtajanne ovat porukkanne kaikkein tyhmimmät yksilöt koska nämä myös oikeasti ovat sokeita koko totuudelle. He eivät näe, edes eteenkannettuna, totuutta tai tapahtumien todellista kulkua.

    Haluaisin verrata teitä lampaisiin jotka seuraavat sokeaa paimenta mutta en sitä tee koska se voisi loukata teitä. ”

    Oletpa sinä hienotunteinen.
    Minäkään en halua loukata sinua, sen sijaan kerron vähän aatetovereistani: Olen yli 6 kymppisen elämäni aikana äänestänyt yhden kerran. Kunnallisvaaleissa, kokoomuksen ehdokasta.
    Kun kokoomus sitten pääsi valtaan, odotin jännittyneenä mitä parannuksia tämä itseään kykypuolueeksi tituleeraava porukka saisi aikaan.
    Aluksi luulin että minä olen niin tyhmä etten ymmärrä järjettömältä kohellukselta tuntuvaa menoa, mutta pakon edessä totuus valkeni minullekin: sehän on pelkkä roistolauma. Nyt ne ovat pakkoruotsalaisten kanssa putsanneet Suomen. Koko totuus ei ole vielä iskenyt kaikella voimallaan kansalaisiin, koska kaikkia turvaverkkoja ei ole vielä uskallettu purkaa, mutta se on edessä.

    ""Kaiken sen ruotiminen mitä tuokin lausahdus pitää sisällään, veisi enemmän aikaa kuin minä olen valmis uhraamaan. Retorinen kysymys kuitenkin: Oikeuttaako tuo mielestäsi Irakilaisten tappamisen ja heidän öljynsä ryöstön?"

    Aivan, se veisi aikaa ja mustetta mutta sillä pyrin sanomaan yksinkertaisesti, että elän mieluummin huonossakin demokratiassa kuin mainituissa järjestelmissä.

    Vaikka jatko onkin retorinen vastaan silti, ei ole. Irakin sotaretki ei mennyt suunnitellusti kuin alkuun. Vastarinta ja nykyisin etupäässä sunnien ja shiojen väliset, uskonnolliset erimielisyydet aiheuttavat paljon turhaa kuolemaa.

    Öljy on asia jota jokainen maa tarvitsee ja jonka saannin turvaamiseen pyrkivät kaikki jotka sitä paljon kuluttavat. Usa kuluttaa paljon ja pyrkii suuntaamaan öljyvirrat itselleen myös irakista. Irak kuitenkin myy öljynsä kaikissa tapauksissa ja se mikä on jenkkien toimesta määritelty on ostaja, rahat myynnistä tulevat kuitenkin irakille (toisinkin arvaillaan mutta vain arvaillaan). Ehkäpä hyvinkin väärin moinen noin moraalin kannalta mutta yhdysvaltain kannalta täysin ymmärrettävää.

    Irakissa on myös tyytyväisiä irakilaisia. Nimittäin kurdit. Sen enempää sunnit kuin shiatkaan eivät ole nyttemmin ehtineet heitä ampumaan, kaasuttamaan eikä muutoinkaan ahdistelemaan.

    Olemme lähes tasoissa. Itse en ole äänestänyt koskaan. Ensin se jäi laiskuudesta ja kun opin ajattelemaan ymmärsin, ettei äänestämällä voi vaikuttaa politiikkaan vaan ainoastaan siihen kuka siellä kuppaa kansaa seuraavat 4 vuotta. Ehkä kokkarit ovat kärkkäimpiä lyömään lyötyjä mutta apuna heillä on aina ollut joko kepulit tai sitten surullisen kuuluisa sdp joka sivaltelee takaapäin köyhää kansaa ollen ensin edessä mielinkielin.

    Rkp on kuin huora, se suostuu mihin hallitukseen ja mihin esityksiin hyvänsä jos vain saa sillä vahvistettua ruotsinkielen ja kielisten asemaa suomessa. Rkp.n ja suomalaisten ryöstön yhteyttä en tunne mutta nykypolitiikka ja yhteiskunnan tila on etuupäässä sdp.n luomus ja sen ylläpitämä. Varsinaisen ryövärin naamarin ja viitan minä antaisin empimättä demareille.

    Äänestä

alkaa siinä nimim. Darwinistikin itkeä, kun energian käyttöä joudutaan rajoittamaan! Jos olet yksityisautoilun vihaaja, muista että bussidieselkin tehdään arabiöljystä.

Äänestä
  • Arabiöljyn hanat avaa ja sulkee arabit. Älä sinä mene toisten öljyhanoja sulkemaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

KARVINISTI kirjoitti:

Uusi perversion muoto on tullut tällä palstalla ulos kaapista ja niin kuin kaikki pervot, niin nämäkin julistavat ”suuntautumistaan” suureen ääneen: ”Olen länsimaisesti suuntautunut”.

”Olen länsimaisesti suuntautunut” tarkoittaa että ”suuntautunut” hyväksyy valtioterrorismin juuri uskoon tulleen ehdottomuudella, jos ”suuntautunut” sen avulla saa bensansa halvalla.
Kaikkia oikeudenmukaisuuden vaatimuksia ”suuntautunut” vastustaa raivokkaasti ja murhanhimoisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu