Sapattikäskyn antamisesta sekä muistakin käskyistä.

Mitä Raamattu meille kertoo Sapattikäskystä ja mitä ei?


Raamattu kertoo kaikki Jumalan antamat määräykset Jumalan omin sanoin.
Samoin kerrotaan ne säännöt, jotka Paratiisissa annettiin ihmiselle.
Niihin Herran omiin sanoihin ei kuulunut määräystä Sapatinviettämisestä.
Kuinka olisikaan voinut olla toisin ?
Ihmiselle työstä annetut Jumalan määräyksen sanat ovat Raamatussa.
Lepo on säädetty myöhemmin siitä työstä, joka tuli synnin seuraamuksena ihmiselle.

Ensimmäisen tottelemattomuuden jälkeisten lisämääräysten antaminen tapahtui Paavalin kertomalla tavalla AINA syntiinlankeamisten jälkeen.

Galatalaiskirje:
3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

Näin me voimme havaita, että ensin Jumala asetti omin Sanoin yhden säännön, eikä ollut muita sääntöjä kuin tuo yksi.

Ja tuon ensimmäisen rikkomisen seurauksien yhteydessä kerrottiin Hänestä, joka oli tuleva sovittamaan ihmiskunnan synnin.

Maailma ehdittiin jo kerran hukuttaa vedenpaisumuksen kanssa, ilman, että syyksi olisi kerrottu Sapatin rikkomista.
Senkin rangaistuksen syy kerrotaan, ja se oli väkivallan lisääntyminen ihmisten keskuudessa.
Sapatin noudattamatta jättäminen ei silloinkaan ollut niiden syiden joukossa, joiden vuoksi ihmiset hävitettiin.
Miten voitte selittää Sapattikäskyn selviytyneen tuon vedenpaisumuksen läpi ilman, että siitä olisi ollut Jumalan sanomaa varmistusta Jumalan sanomana käskynä.
Jumalan sanomana kerrotaan kyllä sekin , kun Jumala käski Nooaa rakentamaan arkki.
Tuo teko mainitaan Uudessa Testamentissakin vanhuskautena ja uskona, mutta Sapattia ei siellä Nooankaan mainita viettäneen .

Näimpä olemme päässeet vedenpaisumukseen asti ilman todistusta Sapattikäskyn olemassaolosta, mutta arkin rakentamisen käsky on mainittu mittoineen kaikkineen.

Ensimmäinen todiste Sapattilaista löytyy Egyptistä lähdön jälkeiseltä ajalta Siinain autiomaasta annettuna Israelin kansaa varten Mooseksen käytyä noutamassa vuorella kymmenen käskyn laintaulut.
Silloin Jumala virallisesti itse kirjoitti lain kivitauluihin.
Tämä on Sapattilainkin ensimmäinen virallinen ja juhlava esittäminen.
Huomaatteko, kuinka virallinen ja järjestystä vaaliva Jumala on omissakin tekemisissään?

Mooseksen laki oli maallista elämää koskeva Israelin kansakunnan laki.
Rikkomisista olivat rangaistukset myöskin säädetty maallisilla rangaistusseuraamuksilla.
Mooseksen laki ei ollut ikuiseen pelastumiseen
johtava laki.
Silloinkaan se ei ollut pelastuskysymys.
Tämä Kymmenen käskyn laki, jossa on yhtenä Sapattikäsky, ei siis ole koskaan ollut enempää kuin maalliseen elämään liittyvä laki, mitä se on nytkin juutalaisilla.

Johanneksen evankeliumi:
1:17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

Evankeliumi Kristuksesta on hengellinen asia.
Kristinuskon päämäärä on ikuisuudessa.
Ikuisuuteen johtava vaikutus on ainoastaan Evankeliumin sanomalla, josta puuttuu kokonaan lait.

Room.3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,

Evankeliumiin kuuluu Rakkauden laki, jota sanotaan myös Jumalan laiksi.
Se ei ole sama, jota sanomme "kymmenen käskyn laiksi".
Rakkauden laki kuitenkin saa aikaan samankin vaikutuksen, kuin mihin "käskyjen lakikin" pyrki.
Rakkauden laki on hyvään kehoittava, ilman yhtään kieltoa.

Kol.2:16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

Meidän tulee hoitaa maallinen elämämme maallisia lakeja noudattaen, ja samalla huolehtia siitä, että otamme elämässämme huomioon sen, että täällä elämisemme jatkuu Evankeliumin sanoman mukaisesti tulevassa Jumalan maailmassa.   

Jaakobin kirje:
1:25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.
2:12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.

Kirkkokunnat ovat kautta aikojen pyrkineet uskonnon kautta käyttämään valtaa ihmisiä hallitessaan.
Kirkoilla on tässä oma kilpailunsa kannatuksestaan.
Ne pyrkivät kaikki hyötymään ihmisen uskonnollisesta tarpeesta.
Jotkut käyttävät siinä jopa kyseenalaisiakin keinoja.
Kaikkein kyseenalaisinta niillä on valtansa pönkittämisessä ja kasvattamisessa käyttää Jumalan sanaa ja lakia apunaan.

Matteuksen evankeliumi:
20:26 Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne,
20:27 ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne;

Markuksen evankeliumi:
10:43 Mutta näin ei ole teidän kesken, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne;
10:44 ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja.

Luukkaan evankeliumi:
22:26 Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee.
5203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei

Monen kanssa on ollut keskustelua laista, ja pahoittelen jos tulele kertausta Sinulle, kun en muista tarkkaan mitä kanssasi olemme keskustelleet.

Otan kantaa vain lyhyesti:

Näennäisesti lakia kieltävät Raamatunkohdat tarkoittavat aina ettei laki ole enää pelastustie eikä vanhuskauttaja, vaan yksin Kristus.

Paavali matkoillaan joutui puhumaan lakihenkisyyttä vastaan, koska Jeesus ei suinkaan ollut kaikille selvä asia.
Paavalin mukaan lain tehtävä on opettaa mitä synti on. Room 3:20,31 mm.

Lainasit Jaakobin kirjettä "vapauden ja täydellisyyden laista."
Sinulta jäi kuitenkin tärkeä pois, kts; Jaak 1:25, 2:10-12.
Sen mukaan meidät tuomitaan tuon lain perusteella, ja jos yhdenkin käskyn kiellämme, kiellämme koko lain.
Näin alkuseurakunnan johtaja sanoi, Jaakob, Jeesuksen veli.

Gal 2:16 taas tarkoittaa taas paastomääräyksiä mitä oli monia erilaisia paastoja, ja sapatit olivat juhlasapatteja, eli vastaa samaa kuin meidän kirkkopyhämme. Määräyksiä niidenkin vietosta oli paljon ihmisten tekemänä.

Lepopäivä, "muista pyhittää lepopäiväsi" on yksi lain käsky, laista joka on aina voimassa ainakin niin kauan kuin maa ja taivas olisivat paikoillaan Jeesusken mukaan. Luuk 16:17, Matt 5:17-18.
1 Joh 2:1-5.

Nämä kaikki Raamatunjakeet ovat tärkeitä katsoa Raamatusta.

Laitan vielä alle täydellisemmän listan kohdista joihin on asiassa syytä kiinnittää huomiota.

Anteksi jos päätimme jo keskustelun asiasta, en muista- ja löytänyt kun koetin katsoa.

Siunausta paljon
jari laurila

- “Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.” (Room 2:13)

- “Laki on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä.” (Room 7:12,14)

- “Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain.” (Room 7:22)

- “Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan mitä synti on.” (Room 3:20)

- “Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme mitä laki sanoo.” (Room 3:31)

- “Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin, eivätkä voikaan alistua.” (Room 8:7)

- “Ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan.” (Room 4:15, 5:13)

- “Lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin.” -ellei laki olisi sanonut, jne. (Room 7:7-8)

- “Lempeys ja itsehillintä, näitä vastaan ei ole laki.” (Gal 5:23)

- “Laki on hyvä jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan, jne” (1 Tim1:8-10)

- “ On yhdentekevää onko ihminen ympärileikattu vai ei, tärkeätä on Jumalan käskyjen noudattaminen.” (1 Kor 7:19)

- “Minä kirjoitan lakini heidän sydämeensä“, jne (Hebr 8:10, 10:16)

- “Me jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.” (Room 8:4)

Nämä seuraavat vahvat opetukset myös vahvistavat lain voimassaolon kaikkina aikoina: (Matt 5:17-18, 7:12, 22:40, Luuk 16:17, Jaak 1:25, 2:10.-12, 4:11, 1 Joh 2:2-3, 3:4, 5:3, Ilm 12:17, 14:12, 5 Moos 5: 1-22, 6:5-9, 2 Moos 20:1-17)

Äänestä

[KR92: 1. Moos. 2:3]
Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään.

Siinä se on sapattikäsky, vaikka ei vielä tuolloin aikoihin ollut seitsemännestä Jumalan siunaamasta päivästä juutalaisten kielellä mitään mainintaa koska heitä ei vielä tuolloin ollut, eikä luonnollisesti ollut heidän kieltäänkään vielä käytössä. Mutta Raamattu ei jätä epäselväksi mitä sana sapatti tarkoittaa ja mihin se viittaa. Tuo yksikin maininta seitsemännen päivän tarkoituksesta olisi täysin riittävä läpi koko Raamatun mutta eri asioitten kautta se tulee monta kertaa. Ei se selittelyllä sieltä mihinkään karkaa. Joillakin on ja aina tulee olemaan tarve selitellä.

Äänestä
  • Puhutko nyt Raamatun Sanasta vai ihmisen mielestä?

    Äänestä

  • Jouni Juoheva kirjoitti:

    Puhutko nyt Raamatun Sanasta vai ihmisen mielestä?

    tarkoitti sanoessaan

    Äänestä

kirjoitit;
Ensimmäisen tottelemattomuuden jälkeisten lisämääräysten antaminen tapahtui Paavalin kertomalla tavalla AINA syntiinlankeamisten jälkeen.

Galatalaiskirje:
3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
--------------
Adventistitpa väittävät tuon olevan valetta.
He sanovat lain olevan annettu jo ennen kuin syntejä oli tehty.
Miten adventismi voisi olla totta?Ei kuinkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eräs mies kirjoitti:

Mitä Raamattu meille kertoo Sapattikäskystä ja mitä ei?


Raamattu kertoo kaikki Jumalan antamat määräykset Jumalan omin sanoin.
Samoin kerrotaan ne säännöt, jotka Paratiisissa annettiin ihmiselle.
Niihin Herran omiin sanoihin ei kuulunut määräystä Sapatinviettämisestä.
Kuinka olisikaan voinut olla toisin ?
Ihmiselle työstä annetut Jumalan määräyksen sanat ovat Raamatussa.
Lepo on säädetty myöhemmin siitä työstä, joka tuli synnin seuraamuksena ihmiselle.

Ensimmäisen tottelemattomuuden jälkeisten lisämääräysten antaminen tapahtui Paavalin kertomalla tavalla AINA syntiinlankeamisten jälkeen.

Galatalaiskirje:
3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

Näin me voimme havaita, että ensin Jumala asetti omin Sanoin yhden säännön, eikä ollut muita sääntöjä kuin tuo yksi.

Ja tuon ensimmäisen rikkomisen seurauksien yhteydessä kerrottiin Hänestä, joka oli tuleva sovittamaan ihmiskunnan synnin.

Maailma ehdittiin jo kerran hukuttaa vedenpaisumuksen kanssa, ilman, että syyksi olisi kerrottu Sapatin rikkomista.
Senkin rangaistuksen syy kerrotaan, ja se oli väkivallan lisääntyminen ihmisten keskuudessa.
Sapatin noudattamatta jättäminen ei silloinkaan ollut niiden syiden joukossa, joiden vuoksi ihmiset hävitettiin.
Miten voitte selittää Sapattikäskyn selviytyneen tuon vedenpaisumuksen läpi ilman, että siitä olisi ollut Jumalan sanomaa varmistusta Jumalan sanomana käskynä.
Jumalan sanomana kerrotaan kyllä sekin , kun Jumala käski Nooaa rakentamaan arkki.
Tuo teko mainitaan Uudessa Testamentissakin vanhuskautena ja uskona, mutta Sapattia ei siellä Nooankaan mainita viettäneen .

Näimpä olemme päässeet vedenpaisumukseen asti ilman todistusta Sapattikäskyn olemassaolosta, mutta arkin rakentamisen käsky on mainittu mittoineen kaikkineen.

Ensimmäinen todiste Sapattilaista löytyy Egyptistä lähdön jälkeiseltä ajalta Siinain autiomaasta annettuna Israelin kansaa varten Mooseksen käytyä noutamassa vuorella kymmenen käskyn laintaulut.
Silloin Jumala virallisesti itse kirjoitti lain kivitauluihin.
Tämä on Sapattilainkin ensimmäinen virallinen ja juhlava esittäminen.
Huomaatteko, kuinka virallinen ja järjestystä vaaliva Jumala on omissakin tekemisissään?

Mooseksen laki oli maallista elämää koskeva Israelin kansakunnan laki.
Rikkomisista olivat rangaistukset myöskin säädetty maallisilla rangaistusseuraamuksilla.
Mooseksen laki ei ollut ikuiseen pelastumiseen
johtava laki.
Silloinkaan se ei ollut pelastuskysymys.
Tämä Kymmenen käskyn laki, jossa on yhtenä Sapattikäsky, ei siis ole koskaan ollut enempää kuin maalliseen elämään liittyvä laki, mitä se on nytkin juutalaisilla.

Johanneksen evankeliumi:
1:17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

Evankeliumi Kristuksesta on hengellinen asia.
Kristinuskon päämäärä on ikuisuudessa.
Ikuisuuteen johtava vaikutus on ainoastaan Evankeliumin sanomalla, josta puuttuu kokonaan lait.

Room.3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,

Evankeliumiin kuuluu Rakkauden laki, jota sanotaan myös Jumalan laiksi.
Se ei ole sama, jota sanomme "kymmenen käskyn laiksi".
Rakkauden laki kuitenkin saa aikaan samankin vaikutuksen, kuin mihin "käskyjen lakikin" pyrki.
Rakkauden laki on hyvään kehoittava, ilman yhtään kieltoa.

Kol.2:16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

Meidän tulee hoitaa maallinen elämämme maallisia lakeja noudattaen, ja samalla huolehtia siitä, että otamme elämässämme huomioon sen, että täällä elämisemme jatkuu Evankeliumin sanoman mukaisesti tulevassa Jumalan maailmassa.   

Jaakobin kirje:
1:25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.
2:12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.

Kirkkokunnat ovat kautta aikojen pyrkineet uskonnon kautta käyttämään valtaa ihmisiä hallitessaan.
Kirkoilla on tässä oma kilpailunsa kannatuksestaan.
Ne pyrkivät kaikki hyötymään ihmisen uskonnollisesta tarpeesta.
Jotkut käyttävät siinä jopa kyseenalaisiakin keinoja.
Kaikkein kyseenalaisinta niillä on valtansa pönkittämisessä ja kasvattamisessa käyttää Jumalan sanaa ja lakia apunaan.

Matteuksen evankeliumi:
20:26 Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne,
20:27 ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne;

Markuksen evankeliumi:
10:43 Mutta näin ei ole teidän kesken, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne;
10:44 ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja.

Luukkaan evankeliumi:
22:26 Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu