Oletko uskossa

Toinen sulkee toisen pois.
14471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

voi uskoa vaikka kristilliseen, islamin, tai vaikkapa juutalaiseen jumalaan?
Usko, siis uskonnollisesta maailmasta puhuttaessa tarkoittaisi uskoa johonkin noista jumalista joka "hallitsisi" maailman toimintaa, ja on sen luoja?

Meillä on vähintäin tuhat uskontoa ilmeisesti jotka mahtuvat tulkintoineen noiden "jumalien alle" (ja lisäksi viellä Truban Taivaan Isä).

Tiedetään, että keskenään ristiriitaiset uskomusjärjestelmät eivät voi olla tosia.
(ainakin tulisi tietää)

Usko on se käsitys todellisuudesta jonka uskomme kyseenalaistamatta.

Tieteellinen tieto muuttuu ja lisääntyy jatkuvasti juuri siksi, että se kyseenalaistetaan.
Jumaluskohan ei muutu, eikä voikaan muuttua koska se ei perustu tietoon eikä sitä kyseenalaisteta?
Silti näitä uskontoja on siis nykyisin tuhansia vain siksi että Jumaluskon kertomuksia on tulkittu ristiriitaisesti, tai niitä on lisätty ja luotu niille ristiriitaiset dogmit.

Kyseenalaistamalla ja todistelulla hankitaan uutta tietoa pyrkimällä tarvittaessa osoittamaan aiempi tieto puutteeliseki, tai kokonaan virheelliseksi.
Totuus on siis asioiden todellinen tila ja tieto siitä on perusteltua väitettävyyttä jonka väiteet ovat lähellä totuutta.
Tieto on tietoteorian mukaan tosi, tai hyvin perusteltu uskomus.
Lopullinen totuus on näin ollen ikään kuin saavuttamaton, filosofisessa mielessä.
Silti nämä uskovaiset jotka tulkitsevat ristiriitaisesti uskontojaan sanovat niitä "totuudeksi"
?
Totuus ja totuusteoriat ovat tietysti filosofisia niiden käsitteistä.

Voimme siis olettaa näiden jumalien olemassa olon, mutta sitä oletusta ei voi osoitaa sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään, siksi pitäisi kait odottaa oletukselle kunnon perustelut?
Tiedon kannalta, tietoa jota ei voida osoittaa oikeaksi, tai vääräksi on tietysti merkityksetön.

Jos ei siis oleta noiden uskontojen jumalia, ei olisi uskontojakaan joihin olla "uskonnollinenkaan"?

En siis ole uskossa enkä uskonnollinen ilmeisesti kysyjän takoittamalla käsitteellä, koska looginen ajattelu sulkee molemmat pois.

Äänestä
  • merkitsee uskoa Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanani.
    Jos ei armo sinulle kelpaa, se on sitten oma tappiosi. Kaikille on armo tarjona, otetaanpa se vastaan tai sitten ei.

    Äänestä

  • "uskossa oleminen" kirjoitti:

    merkitsee uskoa Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanani.
    Jos ei armo sinulle kelpaa, se on sitten oma tappiosi. Kaikille on armo tarjona, otetaanpa se vastaan tai sitten ei.

    Miksi se olisi tappioksi minulle, jos uskossa oleminen merkitsee sinulle "vapahtajaa"?
    Etkö ole vapaa ja tarvitset armahdusta vapaautuaksesi jostakin, mutta sehän on silloin sinun ongelmasi ja tappiosi, jos et jostakin syystä armoa saakaan?
    Usko armahdykseen ja vapauteen ei kait viellä ole niiden tae, mutta jos kaikille on kerran "armoa" tarjolla, tarvitsee sitä tai ei, niin mikäs hätä tässä sitten on?

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    että tosissaan haluaa ottaa sen vastaan.
    Armo on kuin paketissa oleva lahja; jos et avaa pakettia, et tiedä, mitä se sisältää.

    Äänestä

  • Raamatusta tuli itselleni selväksi, että paholainen on niin viisas ettei Häntä vastaan väittelemään lähtevä ihminen pärjää, koska Hän on niin viisas.
    Tästä se vain jotenkin muistui minulle mieleeni...!

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    Miksi se olisi tappioksi minulle, jos uskossa oleminen merkitsee sinulle "vapahtajaa"?
    Etkö ole vapaa ja tarvitset armahdusta vapaautuaksesi jostakin, mutta sehän on silloin sinun ongelmasi ja tappiosi, jos et jostakin syystä armoa saakaan?
    Usko armahdykseen ja vapauteen ei kait viellä ole niiden tae, mutta jos kaikille on kerran "armoa" tarjolla, tarvitsee sitä tai ei, niin mikäs hätä tässä sitten on?

    Jeesus kuoli ristillä niiden edestä, jotka uskovat. Ennen sitä hän rukoili niiden edestä jotka Jumala Hänelle tästä maailmasta antoi, eikä koko maailman puolesta. Se saa jatkaa ihan miten se haluaa.
    Jeesus voitti kuoleman ja nousi kuolleista, ja Hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet, ja Hän on tuleva tuomitsemaan sekä eläviä että kuolleita.
    Viimeisellä tuomiolla punnitaan ajatuksista seuranneet teot, ihan kaikki, eikä mitään tekoa voi salata tai valehdella Jumalalle. Jokaikinen tuomitaan, mutta siitä varoitetaan tässä maailmassa useaan otteeseen, ja joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Samoin heidän lapsensa.

    Äänestä

  • vain yhdellä ehdolla: kirjoitti:

    että tosissaan haluaa ottaa sen vastaan.
    Armo on kuin paketissa oleva lahja; jos et avaa pakettia, et tiedä, mitä se sisältää.

    Armoa siis paketissa,kiva mielikuvitus sinulla.

    Äänestä

  • mie vain kirjoitti:

    Jeesus kuoli ristillä niiden edestä, jotka uskovat. Ennen sitä hän rukoili niiden edestä jotka Jumala Hänelle tästä maailmasta antoi, eikä koko maailman puolesta. Se saa jatkaa ihan miten se haluaa.
    Jeesus voitti kuoleman ja nousi kuolleista, ja Hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet, ja Hän on tuleva tuomitsemaan sekä eläviä että kuolleita.
    Viimeisellä tuomiolla punnitaan ajatuksista seuranneet teot, ihan kaikki, eikä mitään tekoa voi salata tai valehdella Jumalalle. Jokaikinen tuomitaan, mutta siitä varoitetaan tässä maailmassa useaan otteeseen, ja joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Samoin heidän lapsensa.

    uskomus ja et tainnut ymmärtää tuosta kirjoituksestani mitään kun niitä esität, "totuutena"?
    Anna olla miettimästä kun kerran et kuitenkaan ymmärrä sitä.

    Äänestä

  • mie vain kirjoitti:

    Raamatusta tuli itselleni selväksi, että paholainen on niin viisas ettei Häntä vastaan väittelemään lähtevä ihminen pärjää, koska Hän on niin viisas.
    Tästä se vain jotenkin muistui minulle mieleeni...!

    joku tavannut sen jossain, kuulostaa samalta kuin sadun Noita-akat ja pahat hengettäret jotka muuttavat sinut sammakoksi jos olet erimieltä heidän kanssaan?

    Äänestä

Mutta kyllä seurakuntayheys ja toisten uskovaisten seurassa oleminenkin on tärkeä asia, niinhän se Raamattu sanoo. Ymmärrän kuitenkin asioiden eron ja sen pointin.

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa mitä seurakuntayhteyteen tulee.

    Halusin vain todentaa eritoten ei-uskoville eron uskonnonharjoittamisen ja elävän uskon välillä.

    Näillä palstoilla käy selvästi ilmi, että useimmat uudestisyntymättömät luulevat kirjoittavansa uskovista ja uskoville, mutta osoittavat moitteen sanansa kuitenkin erilaisille uskonnonharjoittajille (vaikka sitten kristinopin harjoittajille, joihin suurin osa suomalaisistakin lukeutuu).

    Äänestä

  • ateistitkin kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa mitä seurakuntayhteyteen tulee.

    Halusin vain todentaa eritoten ei-uskoville eron uskonnonharjoittamisen ja elävän uskon välillä.

    Näillä palstoilla käy selvästi ilmi, että useimmat uudestisyntymättömät luulevat kirjoittavansa uskovista ja uskoville, mutta osoittavat moitteen sanansa kuitenkin erilaisille uskonnonharjoittajille (vaikka sitten kristinopin harjoittajille, joihin suurin osa suomalaisistakin lukeutuu).

    sen helposti, kun puhutaan hihhuleista puhutaan sinunkaltaisista "uudesti syntyneistä".

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    sen helposti, kun puhutaan hihhuleista puhutaan sinunkaltaisista "uudesti syntyneistä".

    kaikkia nimiä, jotka leimaavat minut Kristukseen Jeesukseen.

    Äänestä

  • kunnianimityksenä kirjoitti:

    kaikkia nimiä, jotka leimaavat minut Kristukseen Jeesukseen.

    hihhuli!!!
    Kaikin mokomin se sinulle suotakoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vai uskonnollinen? kirjoitti:

Toinen sulkee toisen pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu