Jälleen - onneksi, tällä kertaa - palstalle ollaan saamassa uusi seriffi. Seuraavassa omia käsityksiäni hyvän seriffin ominaisuuksista:
1) Ei-kiihkouskovainen
2) Puolueeton
3) Itsetunnoltaan terve aikuinen, joka uskaltaa kantaa myös vastuun tekemisistään
4) Ei palstan ritarien, frihetien eikä kenenkään muunkaan ohjailtavissa tai sumutettavissa sähköpostein
5) Tervejärkinen, huumorintajuinen ja oikeudenmukainen
6) Noudattaa itse palstan sääntöjä.
Mitä muuta?
Palstalla nykyisin liikkuvia tunnen Stb:n minuun kohdistamien sortotoimien takia poissa oltuani aika huonosti, joten tarkkaa kuvaa siitä, kuka olisi sopiva, minulla ei ole. Jos Admatalla olisi aikaa ja hän suostuisi, minusta palsta saisi hyvän seriffin.
Toivon, että ylläpitö TÄLLÄ KERTAA hiukan edellistä kertaa tarkemmin tutkii, millaisen henkilön vallanhkahvaan päästää. Ainakin Jukka.finland ja tonif oliisvat oalstalle samaa myrkkyä kuin Stb on ollut epäloogisuuksineen ja ilkeine temppuineen.
Lopuksi: en ole missään tapauksessa itse tyrkyllä minkään palstan valvojaksi - saanon tuon, koska kohta joku ihan varmasti muuten sanoo, että pyrin tähtirintojen kaartiin.
1) Ei-kiihkouskovainen
2) Puolueeton
3) Itsetunnoltaan terve aikuinen, joka uskaltaa kantaa myös vastuun tekemisistään
4) Ei palstan ritarien, frihetien eikä kenenkään muunkaan ohjailtavissa tai sumutettavissa sähköpostein
5) Tervejärkinen, huumorintajuinen ja oikeudenmukainen
6) Noudattaa itse palstan sääntöjä.
Mitä muuta?
Palstalla nykyisin liikkuvia tunnen Stb:n minuun kohdistamien sortotoimien takia poissa oltuani aika huonosti, joten tarkkaa kuvaa siitä, kuka olisi sopiva, minulla ei ole. Jos Admatalla olisi aikaa ja hän suostuisi, minusta palsta saisi hyvän seriffin.
Toivon, että ylläpitö TÄLLÄ KERTAA hiukan edellistä kertaa tarkemmin tutkii, millaisen henkilön vallanhkahvaan päästää. Ainakin Jukka.finland ja tonif oliisvat oalstalle samaa myrkkyä kuin Stb on ollut epäloogisuuksineen ja ilkeine temppuineen.
Lopuksi: en ole missään tapauksessa itse tyrkyllä minkään palstan valvojaksi - saanon tuon, koska kohta joku ihan varmasti muuten sanoo, että pyrin tähtirintojen kaartiin.
Vastaukset 40
Vanhimmat
valitettavasti
on odotettavissa
hyvin saman sorttinen sefu.
kas kun ne jotka suosittelevat
ovat niitä entisiä, niin kuin
ritarikin, joka suositteli stb:tä!
nyt sitten molemmat suosittelevat
taas uutta....
jokin puolueellinen tyyppi,
mielistelijä
se tulee taas,
kykyjään näyttämään.
Minulle oli uutta, että tarvitaan suosituksia entisiltä. Onko noin? Sehän on ihan älytöntä: miten Riatri - joka lensi ulos rikottuaan itse palstan sääntöjä ja yriteltyään jopa rikkoa intimiteettisuojaa - voisi olla pätevä suosittelemaan? Miten Stb, joka hänkin mm. venytti intimiteettisuojan rajoja ja aiheutti aika monta pahaa kaplakkaa itse, voiis suositella ketään puolueettomasti?
Seriffin olisi hyvä tulla ulkopuolelta.
en epäile sun pyrkimyksiäsi. koska sua ei varmaan stb tai ritari suosittelisi sefuksi!
arvostella henkilöitä, jukka on todella herrasmies ja asiansa osaava. Sinulle ei varmaan kelpaa mikään paitsi joku homokaveri.
kuules tämä edustaa Jumalan Sanaa ja Raamattua joka antaa selkeän pasuunan homokavereista ja lesboista. Joten olet väärällä palstalla, saat omille homojutullesi vastinetta kun meet niille kuuluville osastoille.
Jumalan Sanaa kunnioittavat ja sitä tänne tuojat eivät edusta homoutta eivtkä lesboutta. Potkit tutkainta vastaan eli itse Jumalaa.
Miksi olet täällä ruikuttamassa ja panettelemassa toisia ihmisiä. Sinullako varaa arvostella ihmisiä. Mene peilin eteen ja katso miten täydellinen olet. Sellaiset eivät näe puilta metsää.
Tämä palsta olisi rauhallinen ilman sinun kiivaita juttujasi, jos sanot olevasi homo ja elätkin siinä, et ainakaan toteuta Jumalan Sanaa niiltä kohdin, sillä sellaisesta tulee tehdä parannus!
Olet tämän palstan suurin ruikuttaja mitä olen nähnyt. Mee omille gay palstoillesi jos sinua ei Jumalan Sana kiinnosta! ylenkatsot toisia ihmisiä etkä näe että hekin ovat tuntevia ihmisiä. Homous on sinulle tabu johon ei saa koskea. Alat haukkumaan ihmisiä ja lyömään. Siitä sinun on tehtävä parannus. Tuollainen käytös mitä sinä täällä olet osoittanut, ei ainakaan kerro että kaveri olisi uskossa.
Helluntalisuus edustaa Jeesustietä, ei homoutta.
Parannus synneistään on jokaisen tehtävä jos mielii taivaaseen.
mikä se noin pani huutamaan?
kylläpäs olet äkäisellä päällä,
niin että talokin täällä tärisee!
oletko itse homo?
yleensä niillä jokka oikeen huutavat
on oma sonni ojassa!
Ensin haukut toista törkeän rasistisesti. Seuraavassa hetkeässä kirjoitat:
"Alat haukkumaan ihmisiä ja lyömään. "
Epäilen ymmärrystäsi.
Mitäköhän Jukka tai minä ollaan sanottu, että olet noin jyrkästi meitä vastaan?
Jukka on ainakin mies paikallaan ollut aina suuren sydmensä kanssa. Se on kiistaton väite!
Minä saatan olla silloin tällöin karukin kaveri, mutta esimerkiksi homoja en ole koskaan haukkunut ja ketään muutakaan en ole syyttänyt. Älä kumminkaan ole huolissasi poikalapsi :) en mä sefuks rupee.
tehneet tai sanoneet mitään minkä pitäisi saada poikalapsen hyppimään seinille tuolla tavalla. Hän vain sattuu vihaamaan Jeesukseen uskovia ihmisiä. Onhan se meille tuttua esim Raamatusta. Me olemme hänelle fundamentalisteja tms sekopäitä. Hän on tietenkin omasta mielestään mitä ihanin keskustelija. Hän on jopa sanonut moneen kertaan miten aikoo jättää tämän palstan, mutta sitten aina ilmestyy tänne nälvimään uskovia. Se on varmaan niin kova vietti ettei pysty vastustamaan sitä tahdosta huolimatta.
En vihaa Jeesukseen uskovia ihmisiä.
Poistuin palstalta huhtikuussa saatuani Stb:n liikkeelle paneman vainon niskaani. Olen palaillut vähitellen kesäkuussa, kun olen huomannut, että Stb alkaa selvästi olla poistumassa - kuten kävikin. Olen siitä faktasta hyvin iloinen. Ehkäpä asialliset kesksuetlut vankistuvat taas, kun ei ole mielivaltaista seriffiä sotkemassa.
Jukka ja Toni ovat molemmat syyllistyneet siihen, että jäätyään perusteluineen alakynteen jonkun kanssa he ovat keskeyttäneet keskustelun ja kuitenkin avanneet samsta aiheesta taas ja taas. Siis: he eivät voi myöntää olevansa väärässä eivätkä siis pidä muita keskustelijoita keskustelijoina, vaikka nämä pitävästi FAKTOIN kantaansa perustelisivat. Molemmat mainitut henkilöt ovat täällä lähinnä kiillottamassa omaa kilpeään ja julistamassa omaa oppiaan.
Olen pyrkinyt perustelaamn kannaottoni asioista. Sellainen ei kai sitten ole teidän "kauhean vainottujen uskisraukkojen" mielstä keskustelua.
Jos joku jotakuta vihaa, niin muutamat palstan vakiokirjoittajista vihaavat asiatietoa ja perusteltuja totuuksia. Muutamat ovat myös hyvin tietofobisia, homofobisia ja peloissaan myös siitä, että joku onnistuu todistamaan heuille, että he ovat joissakin luuloissaan väärässä.
Stb:ltä suyjuivat likaiset temput yhteistyössä Ritarin ja Jukankin kanssa. Se on kai sitten sitä uskovaisuutta. Minusta se tosin oli moraalittomuutta.
*nostaaa ylös*
Kävin kattomassa noi keskustelut abortista ja näyttää siltä, että minä olen vastannut niihin esitettyihin kysymyksiin, tai ainakin olen jokaisen lukenut ja siihen vastannut tavalla tai toisella.
Kuka vastasi minun kysymyksiini esittämättä vastakysymystä tai valittamatta ajatustavastani? not eaven one
> Kuka vastasi minun kysymyksiini esittämättä vastakysymystä tai valittamatta ajatustavastani? not eaven one >
Sinulle ei ole vastattu aborttikeskusteluissa ??
Esitit tuulesta temmatun listan -mitäs jos?- kysymyksiä ja kyselit kenet näistä me abortoisimme, ja kenen 'antaisimme elää'.
Sait mm. vastauksia joissa sinulle yritettiin selittää, että useimmiten raskauksia EI keskeytetä sen perusteella mitä lapsesta mahdollisesti joskus tulisi, vaan tulevan äidin nykyisen terveyden tai elämäntilanteen perusteella. Tulevaisuudesta kun ei kuitenkaan kukaan juuri mitään tiedä, lääkäritkin vain kovin rajoitetusti kaikista mykyaikaisista diagnoosimenetelmistä huolimatta.
Sait myös tietoa siitä mikä on murha, mikä on tappo, millä edellytyksillä abortti on laillinen jne.
Kuitenkin jatkat vaikeuksissa olevien lähimmäistesi syyllistämistä ja murhista vaahtoamista keskustelussa toisensa jälkeen, rinta pystyssä ja luvalla sanoen kovin omahyväisen jumalan puhemiehen paatoksella.
Oletko aivan varma että hän on avusta kiitollinen ?
Ketä syytin murhasta, sinuako?
Sanoin vain mikä on mielipiteeni ja millaisena se pysyy.
>> Ketä syytin murhasta, sinuako? >>
Syytät murhasta kaikkia, jotka syystä tai toisesta joutuvat tai ovat juotuneet aborttiin turvautumaan .
Murha on rikoslain määrittelemä termi. Kuka on antanut sinulle oikeuden tulkita rikoslakia mielesi mukaan ?
>> Sanoin vain mikä on mielipiteeni ja millaisena se pysyy. >>
Erittäin hedelmällinen suhtautumistapa keskusteluun ja toisten ihmistan mielipiteisiin !
Oletko varma että Hän on avusta kiitollinen ?
Sinä olet toistuvasti syyttänyt murhasta jokaista abortin tehnyttä, ilman ainoaakaan poikkeusta. Suoemn rikoslain mukaan laillisesti tehty abortti ei ole murha, joten syyllistöäjä olet tasan SINÄ, ei laki eikä Jumala, joka ei puhu sikiöiden abortoinnista ainkaan Raamatussa sanaakaan.
Mitä turhaan tulet keskustelemaan mielipiteistä, jotka ovat kiveen hakkaamiasi? Yrität vain käännyttää muitakin haihatteluusi ja Ebelingin julmaan yhdistykseen. Noin on, jos kerran olet VARMA, että sinun mielipiteesi ei muutu, esittipä kuka tahansa mitä tahansa.
Se minusta on erikoista, että väität tuollaista keskusteluksi...
Ketään en osottanut sormella! Kukaan ei JOUDU tällaiseen abortti tilanteeseen, vaan sinne kävellään ihan ite omin jaloin. Tämän perusteella tuomitsen suunnitellun hengen riiston murhana! Kukaan ei ole minulle oikeutta tulkita rikoslakia oman mieleni mukaan, mutta mielipiteeni kaikkien faktojen perusteella saan pitää, vai pystytkö sen minulta pois ottamaan?
Jos Jumala ei ole tyytyväinen ajatustapaani, niin kysyn Häneltä siitä sitten kasvotusten, kun aika koittaa, että miten oli sen Älä tapa jutun kans?!
Osaako teistä kukaan lopettaa tätä keskustelua, koska se ei johda mihinkään, että se sun hedelmällisestä keskustelusta!
>> Kukaan ei JOUDU tällaiseen abortti tilanteeseen..>>
Ehkä ei, mutta monet joutuvat joko omaa syytään tai syyttömästi erilaisiin tilanteisiin, joissa on valittava vähiten huono useammasta huonosta vaihtoehdosta.
Tukea he tarvitsevat ympäristöltään, eivät omatekoisia tuomareita.
>> Osaako teistä kukaan lopettaa tätä keskustelua, koska se ei johda mihinkään, että se sun hedelmällisestä keskustelusta! >>
Sinulla (ja muilla?) aiheesta keskustuluja aloittavana on mahdollisuus ne myöskin lopettaa. Ei ole edes kovin vaikeaa, pelkkä hiljaisuus riittää.
>> Tämän perusteella tuomitsen suunnitellun hengen riiston murhana! >>
Älkää tuomitko...
suomenkielessä.
Miehen murhaamisestea joutuu vankilaan, minusta on kyseessä aivan sama asia, molemmilta on otettu ja riistetty henki! suomen laki voi päättää asioista, mutta Jumalan Sana sanoo toisin, siksi täällä kekustellaankin Raamatun ilmoituksen mukaan eikä mitä suomen laki jostain sanoo. Jumalalla on omat lankinsa, näistä pienistä ihmisten aluista. Ihminen on todistanut oman karmeutensa ja eikä pidä pietä ihmishenkeä minään, josta sitten joskus tulee aikuinen mies. Te olette sokeita!
vastausta vieläkään. Sen verran on päästy etenpäin että myönnät että VT:ssä ei ole mitään mihin voisi vedota, vaikka toni f vetosi VT:iin. "Älä tapa" on sieltä ja heti käskyn jälkeen Jumala itse käskee tappaa naisia ja lapsia.
Korinttolaiskirjeen kohta mielestäsi puhuu abortista ja oikeuttaa juuri sinun mielipiteesi siitä, antaisitko perustelut?
>> suomen laki voi päättää asioista, mutta Jumalan Sana sanoo toisin, siksi täällä kekustellaankin Raamatun ilmoituksen mukaan eikä mitä suomen laki jostain sanoo. >>
Ja sitten vielä sanotaan että muslimit ovat fundamenttalistejä ja vaarallisia uskonfanaatikkoja, Suomesta löytyy vain sävyisiä, lainkuuliaisia kristittyjä.
Niin, sinun mielstäsi miesmurha ja alkion abortointi ovat sama asia. Lainsäätäjän mielestä niin ei ole. Katsohan alkio on alkio, ei ihminen vielä vaan ALKIO. Siksi on tarkasti säädetty, mihin raskausviikkoon asti abortti on mahdollinen.
Olisiko sinusta parempi, että abortti olisi laitonta ja sitten abortteja mentäisiin teettämään muualle tai tehtäisiin puoskarikeinoin, jolloin myös raskaana oleva nainen olisi vaarassa.
Suosittelen abortinvastustajille John Irvingin romaania Oman elämänsä sankari. Siitä saa ehkä näkökulmia siihen, mitä aborttikielto voisi käytännössä tuoda.
Abortti EI ole murha. Fundamentalismi sen sijaan on vapaaehtoista sokeutta, jos sokea on itse valinnut laput silmilleen.
Sinä et ole Jumala. Ei sinulla ole oikeutta tuomion sanoja edes abortista julistaa, eikä ole sillä kristillissosialistien Ebelingilläkään, johon mm. Toni täällä aina vain viittaa "tietolähteenä".
Kyllä Stb on ollut aivan hyvä seriffi. Kestänyt mollaamisen paineet hyvin ja hoitanut kunnialla tehtävänsä. Jos hän lopettaa, toivon hartaasti, että Jukka.Finland saisi jatkaa tai ainakin hänen tyyppisensä kristitty, ellei hänellä ole aikaa muilta tärkeiltä tehtäviltään.
Joka palstalla tunnustuksellisia kristittyjä mollataan ihan olan takaa. Sen sortin poikalapsia ja miksei tyttöjäkin löytyy ihan joka lähtöön.
Olisi kiva päästä keskustelemaan jonkun ryhmän kanssa ihan oikeasti Raamatun sanomasta ja uskon elämän kysymyksistä ilman, että joutuu alinomaa perusasioista kinaamaan sellaisen ihmisen kanssa, jonka jumalana on hänen oma persoonansa ja sen pönkittäminen kristinuskovaisia vastaan. Toki asiallinen keskustelu kaikkien ihmisten kanssa on paikallaan ja tervetullutta.
En halua tuolla sanomallani ärsyttää ketään, sillä arvostan ja rakastan (Jeesus rakastaa)kaikkia ihmisiä ja haluaisin omalta pieneltä osaltani olla todistamassa tietä Kristuksen tykö ymmärtäen, että valinta on jokaisen henkilökohtainen asia.
Netmissioniin, siellä ei tarvitse kuunnella tuollaista mollaamista, siellä kyllä laitetaan poikalasten jörinötä oikoseen. :)
www.netmission.fi
Stb oli kova mollaamaan eikä koskaan pyytänyt julkisesti anteeksi esimerkiksi sitä, mitä valheellista "tietoa" minusta levitti yhdessä Riatrin kanssa. Jos tuollaine on hyvä seriffi sinusta, niin kummastelen, mikä se uskontosi mahtaa olla. Jukka puolestaan on ollut valmis HYVIN likaiseen peliin omia tarkoitusperiä ajaakseen. Jokainen palstaa kuukausia seurannut muistaa, mitä tarkoitan.
Tunnustuksellset helluntailaiset voisivat yhdessä katsoa näiden ritariensa perään täällä ja miettiä, MIKSI juuri tällä palstalla on niin huono henki. Mahtaakohan se olla mitenkään itse uskovienkin asenteista kiinni? Stb poisti toistuvasti keskustelun, jota koetimme avata ylimielisyydestä uskovaisen asenteena. Varmaan poiston syy oli se, että ylimielisyys on teille niin tärkeä ominaisuus itseänne - osalle teistä - ettette uskalla siitä keskustella. Mitä esimerkiksi muuta kuin ylimielistä asennetta abortista välittää Toni?
Raamatun sanomasta keskusteluun on manioita palstoja, nn, Raamattu-palsta. Tällä palstalla on tarkoitus puhua helluntailaisuudesta niin hyvässä kuin pahassakin. Mikään opinkappeleiden hymistelypaikka uskisten kesken tämä ei ole.
Stb ei kestänyt vastuun kantamista. Kyllä siinä väsyy, kun huomaa, että on ottanut liian ison palan kakkua.
Olet sellainen äidin mussukka, joka saat aina syviä haavoja sieluusi siitä, että joku rohkenee olla erimieltä kanssasi, eikä riennä pönkittämään paisunutta minuuttasi jonkun keskiaikaisen piian tavoin. Ei tämä maailma pyöri sinun napasi ympärillä.
Mitens se Jukka vedettiin tähän keskusteluun?
Sefu ehdokkaana-ko??????
omia vaatimuksiaan siihen malliin, että rupesin miettimään onko Jukalla mitään syytä esittää mitään vaatimuksia.
mitä vaatimuksia
jukka esitti, missä?
saattaisi olla ihan fiksu sefu! Jukkaa kannatan.
Jukka sefuks!
Hän kyllä saattaa olla muutenkin aika kiireellinen kaveri, mutta muuten hän olisi erinomainen sefu.
ookko Toni sama poika jonka JUkka sai ojata uskontielle?
eli en ole sama kaveri
Kyllä Jukka F olis luultavasti paras sefu tulevaisuutta ajatellen.
Meinaan sais siinä turhat porinat häipyä puolin ja toisin, siis minunkin.
Mut sinatut kesät sullekin Eki, kyll sinäkin varmaan homman hoitelisit, nokosten välissä.
onko jollakin vielä yhteys engelmaamaan? tulisikohan hän takaisin jos pyydettäis`?
ei hyvä.
Nim. uppi.akko on sanonut poikalasta palstan omaksitunnoksi. Omatunto on hyvin liukuva käsite ja paljolti kasvatuksen ja olosuhteiden tulos. Poikapalsi on niin röyhkeä että halee raamatullista kantaa homoille. Aivan sama kun etsisi juopoille raamatulista kantaa.
Siis kristityt juopot.
Vaikka poikalapsi havittelee sheriffin virkaa tai etsii sellaista ketä voisi malipuloida niin hän ei ole vakavasti otettava henkilö tässä suhteessa. Sanoi uppi.ukko mitä tahansa.
RatariO oli vasta kunnonmies!
RitariO oli vasta kunnonmies!
Muutama vastaus:
En hae mitään raamatullista kantaa yhtään mihinkään, sen enempää juoppouteen kuin homouteenkaan. Kaikilla ihmisillä tulee olla samanmoiset ihmisoikeudet, ja niihin antaa Raamattukin ohjeen, kun käskee lähimmäisiä rakastaa. Sekä alkoholistikristittyjä että homsoeksuaalisia kristittyjä on olemassa, eikä siihen minun tarvitse hakea mitään. Muuten: Raamatussa EI ole yksiselitteistä käsitystä homoseksuaalisuudesta sellaisena, kuin me sen ymmärrämme. Jokunen kaunis homoseksuaalinen rakkasutaruina Raamatussa tosin on.
Sanon jo avauksessa, että EN ole tarjolla seriffiksi. En myöskään ole kukaan hakemaan seriffiksi ketään manipuloitavaa. MINÄ en ole tähänastisiakaan manipuloinut. Stb oli ilmeisesti muuatmien, mm. kehuskelemasi potkut saaneen Ritari-Olevaisen, ohjailatavissa. Se olikin osasyy siihen, että palstan meno villiintyi hänen aikanaan ihan despoottiseksi, jopa paljon sekavammaski kuin mm. nyt, kun seriffiä ei ole ollenkaan.
Olen sitä mieltä, että palstalle voisi olla hyväksi olla jonkin aikaa ilman seriffiä. Ainakin se on parempi ratkaisu kuin äkkihyppy jonkun Stb:n kaltaisen kelkkaa.
Muutamat ottivat tuolla ylempänä kantaa seriffiryhmän puolesta. En usko, että moinen kolleegio voisi toimia. Kyllä yksi aikuinen ja vastuuntuntoinen sekä rehellinen seriffi riittää. Mitä vähemmän on sidonnaisuuksia mihinkään lahkoon, sitä parempi - palstalla kun liikkuu monien eri uskonnollisten ryhmittymien jäseniä ja ateisteja sekä muuten vain uskonnottomia. Kaikkiin on osattava ja haluttava suhtautua tasapuolisesti.
Ryhmä sheriffiys on kuolleena syntynyt ajatus. Luonnollisesti idean esittäjä olisi yksi, sitten kuusi muuta. Yksi henkisesti epävakaa narsisti ei sovellu ryhmätyöhön.
Olen samaa mieltä siitä että yksi tasapuolinen riittää olipa millainen tahansa. Kuitenkin pieni perilläolo ja mieluummin uskossa olo on eduksi ettei palsta villiinny.
:D :D :P :P