Oletko ujo ja omituinen?

On jotai tommosta kanssa itsellä. Yleensäkin pyrin miettimään kaikki tekemiset ja sanomiset etukäteen, mikään ei tule spontaanisesti. Surkea huomata, että ainostaan alkoholin vaikutuksen alaisena tuntee elävänsä täysillä.

Mulla on ihan samanlaista ja joskus vaan alkaa niin paljon ärsyttää kun ei vaan pysty oleen silleen ettei välittäs mistään tollasist eikä ajattelis aina niin kauheesti etukäteen.. mut ehkä tostaki viel joskus pääsee eroon:)

ketä ravintolassa kiinnostaa miten syöt?

ketä kiinnostaa jos vaikka ei kakun leikkaaminen sujukaan niin helposti?

mitä väliä vaikka joku leffassa viereen istuisi?

luuletko että kiinnostat sitä haahuilijaa? se vain kattelee kenkiä

mistä erotat iskemisen ja ystävällisyyden?

alasti tänne tulit niin kuin muutkin

mitä väliä vaikka naapuri näkisi sinut hakemassa postia? oletko loukannut häntä pahasti? onko hän asehullu sarjamurhaaja?

pistäisit asiat mittasuhteisiin: jos menisit alasti hakemaan postia kakunpala kädessä niin naapuria varmasti kiinnostaisi.

ja vielä vinkki koko elämää koskien: jos jokin asia on vaikeaa, harjoittele kunnes se on helppoa. ei kannata välttää asian tekemistä vain koska se tuntuu ylivoimaiselta. harjoitus tekee mestarin.

..pari kolme vuotta ennen kuin huomasin, että veljeni tyttöystävä oli todella ujo.
Ei tullut "tarkkailtua" häntä vaikka melkein päivittäin näimme, pidin häntä vain lähinnä hiljaisena ja sehän ei (myöskään) ole mikään vika mikä pitäisi korjata.
On lähinnä ihmisten ahdasmielisyyttä, että kaikkien pitäisi olla samasta puusta veistettyjä.

Kaikki ovat kuitenkin omia persooniaan ja sehän on vaan rikastuttavaa, mun mielestä.

Luulen, (niinkuin joku tässä aivan liian karkeasti esittikin) että monet ihmiset kuvittelevat, että heitä tarkkaillaan jotenkin erityisesti.
En usko tähän teoriaan tarkkailusta.
Ihmiset ovat kuitenkin aika..itsekkäitä,sanoisin. Eivät he viitsi kauheasti toisia syynätä, oma napa on tärkein.
Myöskin monella on niin paljon omia asioita mietittävänään, että tuskin he kauheasti kiinnittävät varsinkaan vieraampiin ihmisiin niin kovasti huomiotaan.

Tämä sama asia koskee takuulla ujoja ihmisiäkin, onhan se tiettyä itsekeskeisyyttä jos kuvittelee olevansa koko ajan toisten mielenkiinnon kohteena.
Enkä nyt sano tätä pahalla, vaan kun me nyt vaan ollaan ihmisiä, inhimillisiä heikkouksinemme kaikkineen.

Ja omituisuus, se nyt on niin käsitteellinen asia jokaiselle. Mikä toiselle on normaalia, on toiselle epänormaalia.

Tämän olen vain ollut havaitsevinani 50-vuotisen elämäni aikana. Minäkin olen muuten monen mielestä omituinen, toisten hyvässä ja toisten pahassa mielessä.
Mua ei tämä haittaa, kaikille en voi mieliksi olla, enkä edes yritä.

Toivottavasti en loukannut sua, yritin vain antaa mietittävää. Ja se veljen tyttöystävä, nykyinen vaimo on mun paras kaverini, eikä muuten ujostele enää :D

onko ketään pihalla kun vien roskat, tai menen muuten vaan ulos. En halua että kohtaan ketään naapureita. En käytä lähikauppaa kun siellä voi törmätä naapureihin, valitsen kauempana olevia kauppoja. Ravintolassa käyn syömässä vain jos näen että se on lähes tyhjillään ja valitsen sieltä sellaisen pöydän että lähelle ei pääsisi ketään. Elokuvissa en käy ollenkaan. Eniten ujostelen naapureita kun monta vuotta olen tässä asunut-he kun kyselevät aivan liikaa. ventovieraita on helpompi kohdata he kun eivät liiemmin kysele.

Ei apua...ihan kuin mun tekstiä!Joo toi postilaatikko homma on vähän...Mut minkäs teet kun ei pysty!
Mut vielä mä tästä ponnistan!

Mulla number 1 stressinaihe on täys bussi, et on pakko mennä istuun jonkun viereen..Pikemminkin kävelen, oli matkaa sitten 2 tai kymmenen kilsaa, oikeesti.

Tsemppiä kovasti teille kaikille! Minulla sosiaalinen pelko ei ole päässyt ihan tuollaiseen mittakaavaan, mutta jonkinasteista arkuutta aina joskus on, vaikka joskus tunnen itseni melko sosiaaliseksikin. Olen ollut pienestä asti ujo. Nyt myöhemmin minusta on tullut ehkä hivenen rohkeampi.

Yrittäkää kuitenkin mennä rohkeasti tilanteisiin, vaikka se tuntuisi vaikealta, koska mitä enemmän jotakin asiaa välttelee, sitä vaikeammaksi se varmasti tulee.

melkein rivistä riviin..uskomatonta! Mä luulin ettei yhtä outoa ihmistä kuin mä ole missään! Paitsi toi postin haku..asun kerrostalossa niin postia ei tartte hakea ulkoa,he hee.

Varsinkin toi syömis juttu iski hermoon..mulle täydessä kahvilassa oleminenkin on hankalaa,alkaa ahistaa:(( puhumattakaan sitten illalla ravitelissa kolmen ruokalajin menyystä.Ei ei eiiiiiiii..

Vanha aloitus, mutta ajankohtainen itselle.. Onko täällä muita kohtalotovereita?
Olen ujo ja olen ollut koulukiusattu ala-asteella. Vanhempana itsevarmuutta tuli enemmän. Olen ollut vakituisessa työssä vuosia ennen irtisanomista. Painoa on tullut parissa vuodessa kiitettävästi. Tällä hetkellä itsetunto lähentelee nollaa.. Olen alkanut aristelemaan ihmisiä. Häpeän sitä että olen ylipainoinen, sitä ettei minulla ole vakituista työpaikkaa ym.. Välttelen tuttujen näkemistä. Olemukseni on sellainen ("anteeksi että olen olemassa") ulospäin että tuntuu että muutkin välttelevät jo minua.. En halua nähdä oikein ketään kavereita koska ei ole oikeastaan mitään keskusteltavaa, elämässäni ei tapahdu mitään erityistä ja ajattelen että tuskin asiani ketään kiinnostaa.. En kehtaa lähteä ulos koska olen päästänyt itseni tähän kuntoon ja pelkään ihmisten tuomitsevia katseita. En edes katso kauheasti ympärilleni kun kuljen jossain. En osaa olla oma itseni ihmisten seurassa, olen varautunut. Haluaisin tehdä vaikka mitä mutten uskalla enkä kehtaa. Haluaisin olla taas se iloinen ja naurava ihminen joka olen ennen ollut. Kauhea tilanne ja koen ettei elämässä ole mitään mieltä tällä hetkellä. Itse teen itselleni rajoituksia ja kärsin siitä. Kuinka saisin itseni nousemaan tästä? Päivät vaan lipuvat ohitse nopeasti ja tuntuu että ne jäävät minulta kokonaan elämättä. Ajoittain on parempia päiviä ja mietin että kyllä tämä tästä mutta rehellisesti ajateltuna minulla on todellinen ongelma, paha sellainen.

Samaa täällä, mutten ihan varma siitä, että häpeänkö itteeni?
Mahdollisesti tai en.
Ehken sitä ajattele, vaikka saatan pian hävetä itseäni.
En tiedä.
En ole varma.
Joku minussa on semmonen, että ujostelen ihan turhaan.
Lätkäpelissä menen aina taaimmaiseen riviin yläriviin, jossa rauhallisempi olla.
Ja ravintoloissa en viihdy isoissa porukoissa.
Enkä hae seuraa ja jännitän kovasti ihmiskontaktia.
En ole kovin energinen ja pirteä.

Näillä keskustelupalstoilla en tosin ujostele =)
Oon jopa hieman narskunoloinen =)

Olen oikea friikki varmasti monen ulospäinsuuntautuneen ja reippaan ihmisen mielestä. Aina pakko valita ravintolassa tai elokuvateatterissa joku rauhallinen nurkkaus. En pidä siitä että elokuvateatterissa joku istuu ihan vieressä tai edessä. Mieluiten mahdollisimman monta tyhjää penkkiriviä minun ja muiden välissä. Kamalin tilanne olisi iso ja täysi elokuvateatteri jossa itse istuisin keskellä! Miten ihmiset pystyy ottamaan niin rennosti. Toisaalta ahdistun kaikista eniten esim. pienistä hiljaisista tiloista joissa on useita ihmisiä esim. opiskellessa koulussa oli ahdistavaa istua hiljaisessa pienessä huoneessa. Sen sijaan jos on pieni tila ja ihmiset ottaa rennosti, on musiikkia tai tv-päällä ja/tai ihmiset puhuvat niin ihan ok. Ravintolassa pystyn syömään mutta vain tuttujen kanssa ja toisaalta on mulla myös lääkitys ahdistukseen ja jännitykseen. Eli siis joissain tilanteissa en vain pysty olemaan mitenkään ja joissain sos.tilanteissa pystyn jonkun aikaa mutta väsähdän aika nopeasti. Varmaan vaikutan hankalalta ihmiseltä joillekin mutta koitan olla vaivaamatta muita omilla ongelmillani mahdollisimman vähän.