Terve kaikki,
Olen lähdössä elokuussa vuodeksi Vancouver Film Schooliin (Kanadaan) opiskelemaan 3D-animaatiota ja Visuaali tehosteita. Koulun jälkeen olisi luultavasti työpaikkaa tarjolla vähän eri puolilla maailmaa, esim. Japanilaisessa animaatio elokuvastudiossa, jossa olen ollut myös aikaisemmin töissä. Voi myös olla että jään Kanadaan muutamaksi vuodeksi, jos saan jonkun mukavan työtarjouksen. Kaiken kukkuraksi meidän perheellä on myös mainostoimisto, jota minä ja isäni pyöritän.
Olen 19 vuotias ja en ole vielä suorittanut palvelusta. Näillä näkymin minulla ei tule olemaan aikaa ja kiinnostusta suorittaa sitä.
Tällä alalla 6-13kk on todella pitkä aika... Nämä perusteluihin eivät taida kuitenkaan riittää vapautuksen saantiin?
-Seba
Olen lähdössä elokuussa vuodeksi Vancouver Film Schooliin (Kanadaan) opiskelemaan 3D-animaatiota ja Visuaali tehosteita. Koulun jälkeen olisi luultavasti työpaikkaa tarjolla vähän eri puolilla maailmaa, esim. Japanilaisessa animaatio elokuvastudiossa, jossa olen ollut myös aikaisemmin töissä. Voi myös olla että jään Kanadaan muutamaksi vuodeksi, jos saan jonkun mukavan työtarjouksen. Kaiken kukkuraksi meidän perheellä on myös mainostoimisto, jota minä ja isäni pyöritän.
Olen 19 vuotias ja en ole vielä suorittanut palvelusta. Näillä näkymin minulla ei tule olemaan aikaa ja kiinnostusta suorittaa sitä.
Tällä alalla 6-13kk on todella pitkä aika... Nämä perusteluihin eivät taida kuitenkaan riittää vapautuksen saantiin?
-Seba
Vastaukset 24
Vanhimmat
Perustelut eivät riitä, mutta hullunpaperit saa nykyään todella helposti.
Ei tässä maassa välitetä hevon vittua miesten urasuunnitelmista tai muista tulevaisuuden suunnitelmista. suomessa pakotetaan mies suorittamaan asevelvollisuus, mikä saattaa olla esteenä urasuunnittelulle. Kurjaa kun ei edes kansallisuudesta pysty luopumaan. Suosittelisin sinulle vaan muuttoa suomesta kokonaan pois ja et tulisi koskaan enää suomeen koska tulevaisuutesi on muutenkin ulkomailla. Kaikki tervejärkiset ihmiset muuttavat pois tästä maasta muihin sivistyneisiin ja vapaisiin maihin niin myös minäkin, töitä en tässä maassa enää tee se on varma.
Juuri sellainen tämä kurja suomenmaa sattuu valitettavasti olemaan. Täällä ei välitetä mitään miesten urasuunnitelmista ja tulevaisuudesta, sillä täällä miehet pakotetaan suorittamaan asevelvollisuus, vaikka he eivät edes asuisi tässä paskavaltiossa. Tuo kansalaisuudesta luopuminen olisi todella hyvä ratkaisu, näin ollen monet suomalaiset miehet pystyisivät välttymään asevelvollisuudelta ja panostamaan täysillä opiskeluun, työntekoon ja mahdolliseen poismuuttoon suomesta.
Itse ainakin muuttaisin tuossa vastaavassa tilanteessa kokonaan pois suomesta, jos työura ja tulevaisuus on kuitenkin ulkomailla. Tuossa tilanteessa pyrkisin ainakin antamaan ulkomailla mahdollisimman huonon kuvan tästä kurjasta valtiosta ja kertomaan siitä, kuinka rasistisia ja vihamielisiä suomalaiset ovat kaikkia ulkomaalaisia ja etenkin niitä suomalaisia miehiä kohtaan, jotka eivät ole kiinnostuneita tästä isänmaallisuudesta ja maanpuolustuksesta. Siellä ihmiset ymmärtävät hyvin sen asian, että miehen elämässä saa ja täytyy olla muutakin kun armeija, isänmaallisuuden ylistäminen ja maanpuolustustahdon ylläpitäminen.
Mikäs papukaija täällä mekastaa?
RP sanoo: Suomi on perseestä. Kaikki on päin vittuja.
DF toistaa: Aivan. Suomi on perseestä ja kaikki onkin pöin vittuja.
Kaksi miestä niin täynnä patoutunutta vihaa, että on vain ajan kysymys koska räjähtää. Naurettavaa pelleilyä ja yleistystä.
Kyllä huomaa että ei olla aikuiseksi kasvettuja vielä. Taitaa olla peräkammarin poikia molemmat.
Eikö se ole sinusta aikuismaista ajatella omaa uraansa ja tulevaisuuttaan. Mitäs lapsellista sellaisessa muka olisi. Kyllä se pitää paikkaansa joidenkin kohdalla että urasuunnitelmat voivat epäonnistua sen takia että armeijaan pakotetaan suomessa. Mieti nyt vaikka ammattilaisurheilijaa, joka treenaa päivittäin tunteja ja panostaa koko elämänsä lajilleen. Sitten tulee päivä jolloin on lähdettävä vankilan uhalla leikkimään pyssyleikkejä jotka pahimmillaan kestää jopa vuoden. En kyllä ymmärrä mitenkään mitä helvetin järkeä armeijaan on pakottaa miestä joka ei siellä halua olla eikä halua mitään oppia. Tämä pakko pakko ja pakko on kaikkein törkeimpiä asioita mitä voi olla. Minä ainakin karkaisin ulkomaille lopullisesti jos tulevaisuuteni ja urani olisi ulkomailla mieluummin kuin alistuisin tämän sadistisen valtion tahtoon lähteä pyssy kädessä metsään juoksemaan.
"Eikö se ole sinusta aikuismaista ajatella omaa uraansa ja tulevaisuuttaan. Mitäs lapsellista sellaisessa muka olisi. "
Toki pitää ajatella omaa parastaan. Lapsellista on kuitenkin ajatella vain omaa parastaan.
"Kyllä se pitää paikkaansa joidenkin kohdalla että urasuunnitelmat voivat epäonnistua sen takia että armeijaan pakotetaan suomessa. Mieti nyt vaikka ammattilaisurheilijaa, joka treenaa päivittäin tunteja ja panostaa koko elämänsä lajilleen. Sitten tulee päivä jolloin on lähdettävä vankilan uhalla leikkimään pyssyleikkejä jotka pahimmillaan kestää jopa vuoden. "
Huippu-urheilijoille on armeijassa paikkansa ja se on Urheilukoulu. Siellä oman lajin treenaamiseen on hyvät mahdollisuudet ja aikaa.
Vankilan uhalla ei tarvitse lähteä "pyssyleikkejä leikkimään", siviilipalvelus on sille vaihtoehto.
Muutenkin nuo urasuunnitelma-asiat ovat täysin junailtavissa, jos vaan halua löytyy. Tietysti hankalampaa, jos asiaa vain pitkittää useilla lykkäyshakemuksilla.
"En kyllä ymmärrä mitenkään mitä helvetin järkeä armeijaan on pakottaa miestä joka ei siellä halua olla eikä halua mitään oppia."
Asiaa on kyllä sinullekin tällä palstalla perusteltu monesti. Kaikkia ei demokratiassakaan voi miellyttää, siihen on tyytyminen. Jopa sinun.
Oletko jo muuten käynyt saamassa kokemusta elämästä ulkomailla?
että "muutenkin nuo urasuunnitelma-asiat ovat täysin junailtavissa, jos vaan halua löytyy".
Herääppä pappa nykypäivään; jos haluaa uraa tehdä, varsinkin ulkomailla media-alalla, niin sen eteen on tosissaan panostettava. Ei sitä voi vaan ajatella että "kyllä ne pellot siellä pysyy", ja lähteä 6-12 kuukaudeksi leikkimään pyssyleikkejä. Esim. USAssa tuo ei tulisi kuuloonkaan, puolen vuoden asepalvelus olisi useimmissa paremmissa työpaikoissa täysi ammatillinen itsemurha, asiakkaat kaikkoavat ja jää kehityksestä jälkeen.
Eri asia sitten on, että jos vetää jollain nälkäpalkalla jossain McJobs-hommassa elämänsä vessasta alas, mikä alkaa kyllä Suomessakin olla yleinen trendi. Paskahommia on aina tarjolla. Siitähän nämä "isänmaan puollustajat" tykkäävät; väsynyt kansa on hiljainen kansa, ja saadaan status quo säilytettyä.
Ei kukaan oikeasti pätevä voi jäädä ainakaan uusmedia-alalla jälkeen armeijan tai siviilipalveluksen vuoksi. Armeijassa on viikonloppuvapaiden lisäksi paljon vapaa-aikaa ja siellä ehtii hyvin surffailla vaikka netissä tai lukemaan alan kirjallisuutta ja lehtiä.
Asiakkaat eivät kaikkoa mihinkään, koska työnantaja voi palkata asepalveluksen ajaksi toisen henkilön hoitamaan näitä hommia ilman ylimääräisiä kuluja.
"Mieti nyt vaikka ammattilaisurheilijaa, joka treenaa päivittäin tunteja ja panostaa koko elämänsä lajilleen. Sitten tulee päivä jolloin on lähdettävä vankilan uhalla leikkimään pyssyleikkejä jotka pahimmillaan kestää jopa vuoden."
Mihin unohdit siviiilipalveluksen, joka on myös ihan pätevä vaihtoehto ammattiurheilijalle.
Meillä ainakin armeijassa urheilua tosissaan harrastavat saivat vapaata aina silloin kun heidän piti päästä harjoittelemaan. Eikä oltu missään Urheilukoulussa.
Siviilipalvelus on tosiaan hyvä vaihtoehto myös. Siellä jää hyvin aikaa treenata iltaisin ja viikonloppuisin. Uskon, että siviilipalveluksesta on myös helppo saada vapaata aina tarvittaessa.
pätevä, siis toisinsanoen sellainen ettei seuraavaa vastaavaa kaveria ole jonossa odottamassa siltä varalta että paikka vapautuu?
Niinhän se on, että lain mukaan ase/siviilipalveluksen vuoksi ei saa työsuhdetta irtisanoa, mutta tuo alkuperäinenkin kirjoittaja puhui Kanadassa asumisesta ja työskentelystä; siellä tuskin on samaa lakia. Ja mietippä sitä, jos on vaikka oma firma, esim. toiminimellä, joka tekee vaikkapa nettisivuja toisille firmoille. Kyllä siinä asiakkaat häipyvät muille jos kuuden kuukauden ajan myy "ei-oota" eikä esim. pysty tekemään päivityksiä jo olemassaoleviin sivuihin.
Varsinkin rapakon takana bisnesmaailmassa homma on erityisen raakaa, joko olet sykkeessä mukana (monet liikemiehet tekevät siellä jatkuvasti yli 55-tuntisia työviikkoja, jotkut yli 60-tuntisiakin) tai sitten tosiaan saat painua sinne McDonald'sille purilaisia kääntämään.
Näiden maanpuolustusintoilijoiden mielestä se armeijan suorittaminen ja maanpuolustuksen opettelu on sitä kaikkein aikuismaisinta ja ennen kaikkea miehekkäintä toimintaa. Heidän mielestä hyvän koulutuksen hankkiminen, työuraan panostaminen ja tulavaisuuden suunnittelu eivät ole läheskään yhtä tärkeitä asioita, kun juosta metsässä rynnäkkökiväärin kanssa vähintään puolen vuoden ajan ja hehkuttaa tätä isänmaallista henkeä, jossa ollaan valmiita tappamaan "pahoja ryssiä" mahdollisen sodan syttyessä.
Jos minun työura ja tulevaisuus olisi ulkomailla, niin siinä tapauksessa en näe mitään syytä miksi minun pitäisi jäädä odottamaan tänne asevelvollisuuttani ja lykätä ulkomaille muuttoa vähintään puolella vuodella päästäkseni alistumaan suomen armeijaan näiden kusipäiden tahdon mukaisesti.
Nämä kiihkomieliset armeijan kannattajat alkavat puhua heti urheilukoulun asepalveluksesta, kun joku alkaa vähänkin kritisoida ammattiurheilijoiden pakollista varusmiespalvelusta. Vaikka sieltä urheilukoulusta saisikin niitä vapaapäiviä mahdollisten harjoitusten, pelien ja turnausten takia, niin on sanomattakin selvää, ettei nämä armeijassa olevat urheilijat pysty millään panostamaan urheilu-uraansa samalla tavalla kun ulkomaalaiset urheilijat, joita tämä typerä ja naurettava asevelvollisuuspakko ei koske millään tavalla.
Urheilukoulun varusmiehet joutuvat joka tapauksessa lähtemään samalla tavalla metsäreissulle ja osallistumaan sotaharjoituksiin siinä missä muidenkin varuskuntien varusmiehet. Lisäksi tässä on myös haittana monenlaiset fyysiset rasitukset ja loukkaantumiset, joita asepalvelus tuo monille tullessaan. Joten tässä mielessä se urheilukoulun "helpompi" asepalvelus ei juurikaan eroa muiden varuskuntien tarjoamasta varusmiespalveluksesta.
Jenkkilässä nuoret NHL- ja NBA-ammattilaiset saavat valmistautua matseihin kaikessa rauhassa ja nukkua peliä edeltävänä yönä 9-tunnin yöunet, sekä keskittyä alkuillasta tulevaan otteluun kukakin haluamallaan tavalla. Meillä suomessa nämä asevelvolliset urheilijat joutuvat lähtemään monesti illan otteluihin suoraan metsäkeikalta, parin tunnin yöunien jälkeen ja pahimmassa tapauksessa vielä jostain 400-kilometrin päästä. Vielä pahempi juttu voi olla se, että nilkka on vääntynyt jossain metsässä juostessa. Joten on siis turha väittää, etteikö tästä asepalveluksesta olisi urheilijoille minkäänlaista haittaa.
Monilla suomalaisilla urheilijoilla olisi myös mahdollisuus lähteä ulkomaan rahakentille parhaassa tapauksessa jo 18-19-vuotiaana. Valitettavasti tämä kuitenkin jää monilla haaveeksi tämän typerän asevelvollisuuspaskan takia. Tai sitten vaihtoehtona on tulla takaisin suomeen viimeistään 28-vuotiaana, ihan vain sen takia, että pääsee suorittamaan asevelvollisuuttaan. Itse kyllä jäisin tuossa vastaavassa tilanteessa mieluummin pysyvästi ulkomaille, kun että tulisin vapaaehtoisesti tämän kurjan valtion armeijaan suorittamaan jotain "velvollisuuksia". Monet urheilijat ovat edustaneet tätä maata hyvin kansainvälisissä kisoissa, joten sitten siitä hyvästä valtio tarjoaakin palkinnoksi vähintään puolen vuoden mittaista varusmiespalvelusta suomen puolustusvoimissa. Ei ole kovin hyviä nämä suomen maan tarjoamat "etuudet ja mukavuudet".
Kyllä, ilman muuta Suomen turvallisuudesta ja puolustuksesta on tingittävä, jotta sankarit voivat heitää keppiä vähän kauemmaksi tai voivat harjoitella vuoden lisää kumilätkän häkkiin laittoa.
Miksi muuten olet niin huolissasi suomalaisurheilijoiden menestymismahdollisuuksista? Olen ymmärtänyt, ettei sinulla ole suurempia sympätioita tätä maata kohtaan. Luulisi sinulle olevan ihan yhdentekevää, miten urheilijamme pärjäävät.
"Ja mietippä sitä, jos on vaikka oma firma, esim. toiminimellä, joka tekee vaikkapa nettisivuja toisille firmoille. Kyllä siinä asiakkaat häipyvät muille jos kuuden kuukauden ajan myy "ei-oota" eikä esim. pysty tekemään päivityksiä jo olemassaoleviin sivuihin."
Miksei voisi palkata toista henkilöä tuuraamaan siksi ajaksi, kun itse suorittaa asepalvelusta? Tai hankkia päivityspalvelut alihankintana.
Jos jostain ihmeellisestä syystä tuo ei olisi mahdollista, se olisi ihan pätevä syy lykkäykseen.
"Varsinkin rapakon takana bisnesmaailmassa homma on erityisen raakaa, joko olet sykkeessä mukana (monet liikemiehet tekevät siellä jatkuvasti yli 55-tuntisia työviikkoja, jotkut yli 60-tuntisiakin) tai sitten tosiaan saat painua sinne McDonald'sille purilaisia kääntämään."
Onko sinulla oikeasti siitä kokemusta? Minusta nuo juttusi raa'asta bisnesmaailmasta ja mcdonaldseista kuulostaa lähinnä jostain elokuvista napatuilta stereotypioilta. En ole itse asunut Kanadassa, mutta olen tehnyt ulkomaille töitä, eikä kertomuksesi vastaa mielestäni ollenkaan todellisuutta. Päinvastoin, ulkomailla ihmiset vaikuttavat paljon ymmärtäväisemmiltä ja inhimillisemmiltä kuin pikkutarkat suomalaiset.
"Niinhän se on, että lain mukaan ase/siviilipalveluksen vuoksi ei saa työsuhdetta irtisanoa, mutta tuo alkuperäinenkin kirjoittaja puhui Kanadassa asumisesta ja työskentelystä;"
Mitä alkuperäiseen kysymykseen tulee, niin minusta voi syyttää vain itseään, jos menee hakemaan ulkomaille opiskelemaan ja työpaikkaa sieltä, vaikka tietää että Suomessa on asepalvelus suoritettavana mahdollisimman pian. Koulua varten voi tietysti saada lykkäystä, mutta minusta ei ole mitään järkeä lähteä työelämään mukaan ennen asepalveluksen suorittamista.
Vastustan suuresti tätä suomen epäoikeudenmukaisuuteen, sortoon ja vääryyteen perustuvaa asevelvollisuusjärjestelmää. Tämän vuoksi sympatiani ovat kaikkien niiden suomalaisten puolella, jotka vastustavat myös tätä asevelvollisuusjärjestelmää ja eivät ole kiinnostuneita tästä turhasta maanpuolustusasiasta.
Monet urheilijat ovat myös varmasti tätä asevelvollisuusjärjestelmää vastaan juuri sen takia, koska se on vain haittana heidän urheilu-uran ja tulevaisuuden suunnitelmien kannalta katsottuna. Melko varmasti monet suomalaiset urheilijat jättäisivät armeijan suorittamatta, jos se ei olisi pakollista kuten tällä hetkellä. Minun sympatiat ovat aina olleet kaikkien suomen armeijan vastustajien puolella, oli ne sitten urheilijoita tai eivät. Kaikki syyt ovat mielestäni riittävän hyviä yleisen asevelvollisuusjärjestelmän vastustamiseen ja mikään syy ei ole huono armeijasta kieltäytymiseen.
Nyt onkin taas ollut mahtavat futiskisat käynnissä ja hienoja pelejä on nähty todella paljon. Kertaakaan ei ole harmittanut se, kun suomi ei ole mukana näissäkään futiksen arvokisoissa. Vaikka suomi olisikin mukana jossain futiksen arvokisoissa, niin siitä huolimatta minä kannattaisin edelleenkin omia suosikkijoukkueitani, joihin militaristisen suomen maajoukkue ei todellakaan kuuluisi. Mieluummin kannustan näiden suvaitsevaisten valtioiden monikulttuurisia joukkueita, joissa pelaajien joukossa on myös maahanmuuttajia.
"Herääppä pappa nykypäivään; jos haluaa uraa tehdä, varsinkin ulkomailla media-alalla, niin sen eteen on tosissaan panostettava."
Eipä sitten muuta kuin ulkomaille ja media-alan oravanpyörään. Tervemenoa.
Noin tärkeiden ihmisten kannattaisi joskus tehdä ns. vesilasitesti; sormi veteen ja pois, jos kuoppa jäi olet korvaamattoman tärkeä.
"Paskahommia on aina tarjolla."
Ikävä asenne. Onneksi omat työsi ovat varmaan tosi tasokkaita.
"Miksei voisi palkata toista henkilöä tuuraamaan siksi ajaksi, kun itse suorittaa asepalvelusta? Tai hankkia päivityspalvelut alihankintana."
Ilmeisestikään et harrasta ohjelmointia. Esim. jonkun yksittäisen ihmisen omista ideoistaan rakentama monimutkainen Java-koodi-hässäkkä isoon sivukokonaisuuteen yhdistettynä ei ole mikään puuaita, jonka maalaamista joku muu voi jatkaa tuosta vaan, kunhan ojentaa pensselin ja maalipurkin käteen. Lisäksi tuuraajan palkkaaminen tai alihankinta on aika paljon vaadittu toiminimellä toimivalta, normaalitason palkkaa nostavalta yrittäjältä.
"Onko sinulla oikeasti siitä kokemusta? Minusta nuo juttusi raa'asta bisnesmaailmasta ja mcdonaldseista kuulostaa lähinnä jostain elokuvista napatuilta stereotypioilta. En ole itse asunut Kanadassa, mutta olen tehnyt ulkomaille töitä, eikä kertomuksesi vastaa mielestäni ollenkaan todellisuutta. Päinvastoin, ulkomailla ihmiset vaikuttavat paljon ymmärtäväisemmiltä ja inhimillisemmiltä kuin pikkutarkat suomalaiset."
"Ulkomaille työskentely" on aika laaja käsite, tässä oli kuitenkin nimenomaan kyse uransa alkuvaiheessa olevasta työntekijästä, jolla on aikomuksia luoda oikeaa uraa. Nämä jutut on 55 tuntisista työviikoista ovat peräisin USAssa työskenteleviltä tutuiltani.
"Mitä alkuperäiseen kysymykseen tulee, niin minusta voi syyttää vain itseään, jos menee hakemaan ulkomaille opiskelemaan ja työpaikkaa sieltä, vaikka tietää että Suomessa on asepalvelus suoritettavana mahdollisimman pian. Koulua varten voi tietysti saada lykkäystä, mutta minusta ei ole mitään järkeä lähteä työelämään mukaan ennen asepalveluksen suorittamista."
No, voihan noinkin ajatella. Aika moneen asiaan voi soveltaa tuollaista "noh, mitäs menit syntymään, oma moka"-logiikkaa, mutta siitähän tässä pohjimmiltaan olikin kyse; eli onko oikein, että Suomessa ihmiset joutuvat "ostamaan" oikeutensa elää omaa elämäänsä sillä että käyvät ensin suorittamassa kaiken maailman asepalvelukset? Kuitenkin ulkomaille opiskelemaan/töihin pääsemisen voi hyvinkin tulla vastaan vain kerran elämässä; onko se sitten hyvän valtion merkki että siinä vaiheessa todetaan vaan että "haista sinä vittu, et lähde minnekään ennen kuin olet tehnyt tämän ja tämän, jos elämäsi menee vituiksi, niin voi-voi"?
varmaankin noilla perusteilla se 3 vuotta kerrallaan... ainakin jos asut ja työskentelet ulkomailla, niin kuvittelisin että parikin 3 vuoden lykkäyspätkää irtoaisi, ja jos ei irtoa (etkä ole onnistunut saamaan mitään lääkärintodistuksia vapautuksia varten tms.), niin sitten vain kielteisen lykkäyspäätöksen jälkeen soittoja iltapäivälehdille ja kerrot niille nyyhkytarinan siitä kuinka puolustusvoimat tuhoaa lupaavan urasi ja menetät työpaikkasi, rahasi ja elämäsi jne (muista ottaa ylös KAIKKI lykkäyspäätöstä hoitaneiden henkilöiden nimet ym. tiedot, jotta toimittajat pääsevät tenttaamaan näitä henkilökohtaisesti)... voi olla että PV:kin tarjoaa siinä vaiheessa "sovitteluratkaisua".
Mutta tosiaan, ensimmäiseksi lykkäyspaperit menemään.
että jos menee tuohon iltapäivälehdille soitteluun, niin muista ottaa yhteyttä myös Kanadan lehdistöön, jos siellä asut.
Ok... Kiitos näistä vastauksista... Yritän nyt näin alkajaisiksi saada ne 3 vuotta lykkäystä...
Mun pari kaverii on vapautettuja. Ne meni sen sillai, että saivat lykkäystä lykkäyksen perään ja sitten kun olivat tarpeeksi vanhoja ja hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa, niin sellaisia henkilöitä ei armeija edes huoli alokkaaksi rapakkoon ryömimään.
Onnittelut erinomaisesta opiskelupaikasta!
Sitten se palvelus puoli: Tässä esittämilläsi seikoilla saat lykkäystä vain koulun loppuun ja lykkäykseen tarvitset todistuksen oppilaitoksesta, jossa todistuksessa tulee selkeästi ilmetä koulun kesto.
Sen jälkeen kehottaisin suorittamaan palveluksen. On ikävää tulla 28-vuotiaana, jo vähän nimeä saaneena taiteilijana, takaisin kesken jonkun projektin. Palveluspaikka kannattaa miettiä tarkkaan. Yksi mahdollisuus on pyrkiä useita palkintoja voittaneen Nyforsin tiimiin alokaskauden jälkeen:
http://www.mil.fi/ruotuvaki/index.dsp?action=read_page&pid=56&aid=861#sivun_alku
oon kateellinen sulle opiskelupaikasta mutta älä ihmees mee armeijaan.. fuck that shit
..kävi armeijan eikä tuntunut juuri uraa haittaavan...heh... tekosyy mikä tekosyy.