Intin johtamiskoulutus. HAH!

9kk touhua nähnyt

Intin johtamiskoulutuksesta ei sinänsä ole YHTÄÄN MITÄÄN hyötyä intin jälkeen. Ketään työnantajaa ei vuosikausiin kotiutumisen jälkeen kiinnosta jos olet johtajakoulun käynyt vai ei, ja siviilissä johtajakouluttajien perinteenä on aloittaa kurssit opetuksella "noniin, ja ne armeijan opit sitten romukuoppaan".
Johtajakoulun kanssa on käymässä samoin kun siviilipalveluksen kanssa aikanaan kävi: työnantajat huomasi että pätevämpää väkeä saa töihin romuttamalla käsityksen lusmuilevasta sivarista. Samoin on käymässä nyt johtajakoulutuksen kanssa: kenellä nyt on varaa jättää pätevää työntekijää palkkaamatta sen riisikippo on levinnyt joskus nuoruudessa väärään aikaan tielle, ja on sen takia myöhästynyt lomilta?
Intin merkitys on häviämässä aikalailla. Jo nyt ketään ei kiinnosta kun sen verran että sen on käynyt, eikä se siis työntekoon tule 6kk katkosta jossain vaiheessa.
Te jotka astutte palvelukseen nyt kesällä, miettikää kahdesti mitä palveluksestanne haluatte ja mitä siitä saatte, ja miten pian haluatte päästä jatkamaan elämäänne. Itse olen pärjännyt aivan mainiosti ilman johtajakoulutusta, paremmin jopa kun sen käyneet, ja minun havaintojeni perusteella intissä saatu johtajakoulutus ei siis todellakaan tee ihmisestä kelpo johtajaa edes siellä, eikä varsinkaan siviilissä.

13

4987

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • t: ressu

      "Intin johtamiskoulutuksesta ei sinänsä ole YHTÄÄN MITÄÄN hyötyä intin jälkeen. Ketään työnantajaa ei vuosikausiin kotiutumisen jälkeen kiinnosta jos olet johtajakoulun käynyt vai ei, ja siviilissä johtajakouluttajien perinteenä on aloittaa kurssit opetuksella "noniin, ja ne armeijan opit sitten romukuoppaan". "

      Armeijassa johtaminen on pitkälti ihmisten johtamista. Ihmisten johtaminen tukeutuu aivan samoihin periaatteisiin myös siviilielämässä.

      Johtajakouluttaja, joka käskee heittää armeijan opit romukoppaan ei tiedä mistä puhuu tai pitää itseään muuten vaan ylivertaisen yksilönä. Ei herätä luottamusta.

      Armeijan johtajakoulutus on kyllä kehittynyt huomattavasti 80-luvulta, jolloin sen itse kävin läpi. Periaatteet ovat samat, mutta toiminnanvapautta on lisätty. Myöskin palautejärjestelmät ovat aivan eri tasolla.

      Vaikka johtajakoulutuksesta ei saisikaan opintoviikkoja yhden suhde yhteen, on käytännön kokemuksista aina hyötyä. Kaikkea elämässä ei voi eikä kannata mitata opintoviikoissa, rahassa tms.

      "Te jotka astutte palvelukseen nyt kesällä, miettikää kahdesti mitä palveluksestanne haluatte ja mitä siitä saatte, ja miten pian haluatte päästä jatkamaan elämäänne."

      Totta, kannattaa miettiä. Oma halukkuus kysytään ja pyritään ottamaan huomioon. Ei elämä keskeydy armeijan vuoksi. Onpahan vain hieman erilaista.

      "Itse olen pärjännyt aivan mainiosti ilman johtajakoulutusta, paremmin jopa kun sen käyneet, ja minun havaintojeni perusteella intissä saatu johtajakoulutus ei siis todellakaan tee ihmisestä kelpo johtajaa edes siellä, eikä varsinkaan siviilissä. "

      Armeijan johtajakoulutuksen perimmäinen tarkoitus on tuottaa kyvykkäitä sotatyönjohtajia. Se ei ole ensisijaisesti tarkoitettu hyödyttämään yksilön siviilielämän tarpeita.

      Johtajakoulutus ei myöskään tee ihmisestä automaattisesti parempaa yksilöä. Erinäistä kokemusta ja valmiuksia se antaa, itsestäkin on paljon kiinni mitä saa.

      -----

      Nimimerkki: "9kk touhua nähnyt" paljastaa sen, ettet itse ole johtajakoulutettu. Kovin jyrkät on näkemyksesi asioita sivusta seuranneena...

      • rakennusmestari

        Raksan työharjoittelujaksolla oppii enemmän kuin intin johtajakoulutuksessa.Ja valmiina vastaavana mestarina joutuu oikeasti johtamaan.Näiden vekkuleitten kanssa ei tule toimeen vain käskyttämällä.Armeijassahan alemman on aina toteltava,olipa käskijä kuinka hölmö tahansa.Mutta tämäpä ei päde siviilissä.Miehet tottelevat vain miestä,jonka kokevat mieheksi,ja joka tietää miten työ tehdään,eli on ammattimies.Tietysti on myös irtisanomisoikeus,muttei sekään aina pure pelotteena.

    • rekrytoija

      Henkilökohtaisesti arvostan armeijan tuomaa käytännön johtamiskokemusta rekrytoidesssani henkilökuntaa.

      Ryhmän/joukkueen johtaminen tuo käytännön kokemusta organisoinnista ja vastuunkannosta.
      Mikäli pääsee AUK/RUK: hon suosittelen ehdottomasti.

    • reskers

      Osittain samoilla linjoilla 9 kk miehen kanssa.On toki hyvääkin intin koulutuksessa mutta tuntuu silti olevan ylikorostettua.Ja armeijamenestys on todella pienestä kiinni kuten mainitsit.Lomilta myöhästyminen tai muuten silmätikuksi joutuminen voi romuttaa hyvän ja kyvykkään kaverin johtajakoulutukseen pääsyn.Itse jäi reserviupseerikoulu käymättä kun harrastin AuK:n johtajan mielestä "väärää" urheilulajia...Eipä tuo enää kaivele mutta kyllä sillon vitutti kun motivaatiota ja paukkuja olis ollu.Mutta työelämässä ja tekun aikana jo huomasin että onneksi työelämässä arvostetaan enemmän henkilökohtaisia johtajaominaisuuksia eikä RUK:in kurssiristillä vielä johtajaa tehdä ellei ole edellytyksiä.Ja sivareissakin on hyviä jätkiä ja reserviupseereissa (ja jopa kadettiupseereissa!) luusereita.Ei pitäisi aina yleistää...

    • Itselläni se teoriapuoli johtajakoulutuksesta jäi siihen että katsottiin pari jaksoa Taistelutovereita. Loppu tulikin sitten käytännön puolelta.

    • pomo siviilissä

      Ei siviilissä 20-vuotias pääse puoleksi vuodeksi työnjohtotehtäviin ja saa niihin 3 kk koulutusta. Aukissa ja ryhmyrinä oppi ja näki perusasioita, esimerkiksi miten asiat voivat mennä pieleen tai mitä tapahtuu jos ei valvo hommia. Oppilaitoksissa on heikosti henkilöstö- tai projektijohtamiskoulutusta. Esimerkiksi ammattikoulussa pitäisi olla johtamiskoulutusta, koska muutaman työvuoden päästä on "vanha" ja pitäisi ohjata muita. Kannattaa mennä aukkiin vaikka sähköasentaja- tai kirvesmiespohjalta jos vain pääsee. Johtaminen ei sen jälkeen ole ongelma ja "kotiutuu" nopeammin työnjohtajaksi tai helpottaa oman firman johtamista.

      • johdoton

        Armeijan johtajakoulutuksesta voi olla hyötyä tiukkaan hierarkiaan perustuvilla aloilla.

        Johatamisen ja koulutuksen opuksia luettuani löysin armeijan mallin hiukan vanhentuneista koiran koulutus oppaista.

        Jos johtajakoulutusta haluaa jo parikymppisenä ja tähän käytännön harjoittelut päälle suosittelen hakeutumaan jonkun joukkueurheilulajin valmentajan tehtäviin. Noissa hommissa työkalut ja vaikutusmetodit ovat paljon lähempänä reaalielämää.

        Yritäppä saada oman arvonsa tunteva asinatuntija organisaatio toimimaan intin opeilla.

        Armeijan johtajakokemuksista saa kyllä myös hyvä juttuja irti,mutta pitää itse osata ne jutut sieltä löytää.

      • herrajaan
        johdoton kirjoitti:

        Romutetaan intin johtajakoulutus ku aloitetaan siviilijohtamiskoulutus? Ette varmaan ole lukeneet puolustusvoimien johtajakoulutuksen sisältöä juuri ollenkaan? RUK muutti johtamisoppejaan vuostuhannen alussa ja samat opit jota siellä oli kokeilussa ja käytössä hakeutu melkein välittömästi siviilipuolen opetukseen. Se on täysin paskapuhetta että johtamiskoulutuksessa romutetaan intin opit. Tosiasia on, että siviilipuolenjohtajakoulutus tutkii hyvin tarkkaan mihin intin jutut perustuu ja pohjautuvat tähän samaan asiaan. Että opiskelkaapa sitä johtajuutta vähän lisää.

      • asdfsfdsfd
        herrajaan kirjoitti:

        Armeijan oppitunneilla annettava johtajakoulutus on ihan asiallista. Valitettavasti se ei vain käytännön tasolla näy armeijan harjoituksissa millään tavalla. Kaikki vähänkin vanhemman polven kapiaiset ovat sitä mieltä että oppikirjametodit joutavat romukoppaan ja tulokset saavutetaan karjumalla ja rankaisun pelossa.

        Itse kuitenkin koin AUKista olevan hyötyä. Vaikka työnantajaa se ei kiinnostaisikaan, esiintymisvarmuutta ja äänenkäyttöä siellä ainakin oppi. Eikä varmasti missään muussa oppilaitoksessa pääse johtamaan ja motivoimaan ihmisiä yhtä stressaavissa olosuhteissa.

      • Pertsa__nro1
        asdfsfdsfd kirjoitti:

        älkää ny pilkatko. auk kannattaa aina. nää laskutoimitukset mitä pitää suorittaa kun vastaa näihin viesteihin on muuten vaikeita. 17 9?!?!? wtff

      • Pertsa__nro1
        Pertsa__nro1 kirjoitti:

        älkää ny pilkatko. auk kannattaa aina. nää laskutoimitukset mitä pitää suorittaa kun vastaa näihin viesteihin on muuten vaikeita. 17 9?!?!? wtff

        älkää ny pilkatko. auk kannattaa aina. nää laskutoimitukset mitä pitää suorittaa kun vastaa näihin viesteihin on muuten vaikeita. 17 9?!?!? wtff

      • alikessun reppana
        asdfsfdsfd kirjoitti:

        Armeijan oppitunneilla annettava johtajakoulutus on ihan asiallista. Valitettavasti se ei vain käytännön tasolla näy armeijan harjoituksissa millään tavalla. Kaikki vähänkin vanhemman polven kapiaiset ovat sitä mieltä että oppikirjametodit joutavat romukoppaan ja tulokset saavutetaan karjumalla ja rankaisun pelossa.

        Itse kuitenkin koin AUKista olevan hyötyä. Vaikka työnantajaa se ei kiinnostaisikaan, esiintymisvarmuutta ja äänenkäyttöä siellä ainakin oppi. Eikä varmasti missään muussa oppilaitoksessa pääse johtamaan ja motivoimaan ihmisiä yhtä stressaavissa olosuhteissa.

        AUK:ssa toiminta oli mielestäni juuri sen päättäneenä täysin asiallista, perusyksikössä tosin mihin nyt menen, sitä ei tunnuta arvostavan, ja oppeja pyritään jopa "poisoppimaan" ko. perusyksikön metodien mukaan (?)

        Mutta silti, johtajakoulutus avartaa ajatusmaailmaa, ja opettaa edes hitusen vastuunottamista yms. "ominaisuuksia"
        Ja jo pelkästään sen perusteella kun vertasin 6kk miehiä, niihin jotka passitettiin johtajakoulutukseen, niin itse työantajana palkkaisin samanvertaisista työnhakijoista ilman muuta johtajakoulutuksen saaneen sällin.

        Muuten, johtajakoulutuksen opit vaihtuivat taas II/09 saapumiserää varten, ja käsittääkseni myös RUK vaihtoi samaan "ohjelmaan", ja nämä uudet "syväjohtamisen kulmakivet" yms johtajakoulutusmetodit on ainakin omasta mielestäni kokoajan enemmän ja enemmän siviilimaailmaan sopivampia.

        Mutta mielipiteensä kullakin.

    • 90-luvun varusmies

      Ensinnäkin pitää lähteä siitä, ettei armeijan johtajakoulutusta olekaan tarkoitettu yksi yhteen sovellettavaksi siviilielämän tarpeisiin. Armeija on äärimmäisen hierarkkinen laitos ja työelämässä toimii keskusteleva johtaminen. Näin kärjistetysti ilmaistuna. Tottakai armeijassakin alaisten ja esimiesten välillä ainakin tulisi olla keskusteluyhteys, mutta esimies-alainen -suhde on siellä aivan toisenlainen kuin siviilielämän työpaikoilla.

      Paljon on kiinni myös varusmiehen omasta asenteesta, mitä saa irti armeijan johtajakoulutuksesta. Jos motivaatio ja halu oppia hyväksi johtajaksi on hyvä ja jos siihen vielä löytyy luontaisia kykyjä, niin tuo koulutus voi antaa paljonkin.

      Mutta ei armeijan johtajakoulutus tee johtajaa sellaisesta, jolla ei ole luontaisia johtajantaitoja. Voi toki olla, että johtajantaidot ovat monella vielä "piilossa" johtuen armeijankäynti-iästä (n. 20 v), jolloin moni on henkisesti vielä melko kakara. Huonomminkin mennyt armeijan johtajakoulutus voi nousta arvoon arvaamattomaan, kun iän tuomaa auktoriteettiä ja henkistä kasvua aikanaan tapahtuu sekä itsevarmuus kohenee työelämässä.

      Itselleni armeijan johtajakoulutus opetti sen, että johtaminen on yhtä kuin vastuu. Koulutukseen mennessäni ajattelin, että "tässä sitten loppuintti käskytellään tykäreitä ja vedellään norttia kannon nokassa". Kaikkea muuta. Arvokas oppi minulle, vaikken muuten niin armeijatyylisestä johtamisesta pitänytkään.

      Eli ei voida tuomita armeijan johtajakoulutusta turhaksi, vaikka se ei kenestäkään automaattisesti tee hyvää johtajaa eikä sen oppeja voida suoraan sellaisinaan siirtää siviilimaailmaan. Riippuu niin monesta tekijästä - varusmiehen motivaatiosta, henkisestä kypsyydestä, elämäntilanteesta, persoonallisuudesta jne. kuinka hyödyllinen armeijan johtajakoulutus kenellekin on ja kuinka paljon se johtajakoulutuksen käynyttä auttaa myöhemmin siviilissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6040
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4137
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      255
      2083
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1846
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe